Hei synnyttäneet! Kaipaisimme kokemuksia synnytyskeskusteluista!!

Hei synnyttäneet! Tarvitsisimme kokemuksia synnytyskeskusteluista!!!!
Olemme kätilöopiskelijoita ja kaipaisimme synnyttäneiden kokemuksia synnytyskeskusteluista kätilöidensä kanssa (keskustelu, jossa käydään läpi sitä miten synnytys meni ja minkälainen tunne siitä jäi jne).


Koitteko keskustelun olevan tärkeä?

Oliko vastasyntyneen isä mukana keskustelussa?

Tuliko kätilö itse juttelemaan vai pyysittekö saada jutella synnytyksestä?

Synnytykset vuosina...?

Kiitos vastauksista!!!

 

Missä se keskustelu piti olla? Kenen kanssa? Synnytyksessä mukana olleen kätilön kanssa, vai? Vai sen joka oli synnyttäneiden osastolla? En muista keskustelua, ainoastaan kysymyksiä, jotka koin epämiellyttävinä - etenkin kun huonekaveri oli samaan aikaa huoneessa.

Nyt poika on 4,5 kk. Sairaalassa olin 3 päivää, jolloin aikaa piti kyllä kait sellaiseen -keskusteluun- olevan. Taysissa käytiin synnyttämässä eikä moittimista ollut ainakaan synnytyksestä huolehtineelle kätilölle. Hän oli mahtava!

 

Hei knäite!

Monesti synnytyksen hoitanut kätilö tulee juttelemaan synnytystä seuraavina päivinä äidin kanssa, jotta voidaan käydä vielä läpi synnytystä yhdessä ja kätilö voi vastata kysymyksiin, jos äidille jäi epäselväksi miksi esim. joku toimenpide tehtiin tai jätettiin tekemättä yms ja miksi toimittiin tietyllä tavalla.

Valitettavasti esimerkiksi työvuorojen takia tämä keskustelu ei aina onnistu, jos kätilö jää vapaille hoidettuaan kyseisen synnytyksen.

 

Olisikin joku keskustellut kanssani. Synnytykseni oli pitkä ja vaikea, 36h ja päättyi imukuppiin. Sain 3.asteen repeämät. Lapsi nyt 3v. Kotona vaan itkin ja ihmettelin että mites tämä nyt näin, ei ollut nopea toipuminen siitä paljon mainostetusta alatiesynnytyksestä. Olisin halunnut että minulle olisi rehellisesti kerrottu miten kävi. Traumat (+fyysiset vammat) jäi ja nyt sitten keskustelen psykologin kanssa asiasta.

 

Mulla oli molemmilla kerroilla ja ihan itse kätilö tuli keskustelemaan. Ekan kanssa koin erityisen mukavaksi, kun oli raju imukuppisynnytys ja paljon asioita selkiytyi tuon keskustelun ansiosta. Toisen synnytyksen jälkeen kätilö tuli hetkeksi juttelemaan ja kysyi, haittasiko, kun en ehtinyt epiduraalia saamaan, vaikka pelkopolilla oli papereihin kirjattu, että ehdottomasti se. No, ei haitannut, synnytys oli helppo ja nopea ilmankin.

 

NoVelaton harmi, että sinulla on tuollainen kokemus taustalla ja vielä se tärkeä synnytyksen jälkipuinti jäi tekemättä hoitohenkilökunnan kanssa. Kiitos kuitenkin vastauksestasi, sillä tuokin on meille tärkeä tieto!

Kiitos myös sinulle bud!

Lisää kokemuksia? =)

 

Synnytyksen hoitanut kätilö tuli seuraavana aamuna juttelemaan ja muutenkin auttamaan vauvanhoito asioissa. Keskustelu oli aika nopea, koska ei itsellä jäänyt mitään hampaan väliin. Kätilö kyseli että millainen mieli jäi ja onnistuiko kivunlievitykset yms. Pahoitteli myös, että oli joutunut "komentamaan" loppuvaiheessa aika lujaa, sillä vauvalla alkoi sydänäänet heiketä. Itse en kyllä edes huomannut siinä tohinassa, mutta oli mielestäni erittäin hyvä, että kätilö itse selitti miksi oli joutunut kovaa sanomaan.

Synnytyksestä jäi hyvä mieli varsinkin oman kätilön osalta. Sain myös kaikki synnytyskertomukset itselleni, eli pystyin niitä vielä lueskelemaan. Synnytin vuonna 2008 Kätilöopiston haikaranpesässä.

 

Ei ollut keskustelua. Synnytys oli nopea, 2. asteen repeämät, välilihaa ei ehditty leikata, puuduttamatta tikattiin, komennettiin ja käskytettiin. Kätilö kyllä muistaakseni sanoi jossain vaiheessa, että tulee ehtiessään vielä juttelemaan tai voin soittaa. No, ei tullut, eikä asia minua vielä sairaalassa vaivannutkaan, mutta kotona alkoi vaivata, kun toipuminen kesti kuukausia.

Synnytyskertomus oli todella vaillinainen, en saa siitä mitään irti, kun edes eri vaiheiden kestoja ei ole siihen kirjattu. Huomasin kyllä, että synnytin erittäin kiireisenä yönä, mutta ottaa se silti päähän.

Synnytin Tyksissä elokuussa 2009.

 

Lisään vielä, että varmasti keskustelu kätilön kautta olisi auttanut, selkeyttänyt asioita jne. Kun asia alkoi olla mielessä enemmän, oli aikaa kulunut jo pari viikkoa, ja puutteellisesta synnytyskertomuksestakin päättelin, ettei kätilö todellakaan muistaisi tapaustani enää. En siis itse soittanut edes jälkeenpäin, en saanut aikaiseksi enkä uskonut sen enää siinä vaiheessa auttavan. Ehkä huono kokemus johtui myös siitä, että henkilökemiat kätilön kanssa eivät muutenkaan kohdanneet.

 

JenniK ja Eemi84 kiitos vastauksista! :flower:

 

Olen synnyttänyt lapseni vuosina 2008 ja 2009. Kummallakaan kerralla ei keskustelua käyty. Ensimmäisellä kerralla olisin sitä tarvinnut, synnytys oli traumaattinen kokemus. Muutama kuukausi lapsen syntymän jälkeen pääsin juttelemaan kätilön kanssa, mutta hän valehteli minulle päin naamaa ja puhui vastoin lääkärin lausuntoa. Joten hyötyä siitä ei juuri ollut.

Toisellakin kerralla olisin halunnut jutella kätilön kanssa jälkeenpäin, vaikka synnytys sujui juuri niinkuin halusinkin. Mutta eipä näkynyt silloinkaan kätilöä osastolla...

 

esitän saman kysymyksen, että mikä keskustelu?
tyttöni syntyi klo.14.15 eli juuri vuoronvaihtuessa, synnytys salissa olin koko päivän, mutta kumpikaan kätilö ei tullut käymään osastolla, eikä siellä muutenkaan kukaan kysynyt fiiliksistä, kotona alkoi moni asia painamaan mieltä ja neuvolassa kun multa kysyttiin sitten fiiliksistä, tuli itku, synnytys oli rankka ja olin synnytyksen jälkeen, todella heikossa kunnossa, verenpaineet romahtivat ja oksensin, en jaksanut pitää lapsesta itse kiinni ja vasta myöhään illalla aloin toipua, kultaakin kalliimmat ensihetket ja oikeastaan koko synnytys jäi vähän pimentoon, tukihenkilöltä olen asioista kysellyt, mutta kaikenkaikkiaan olisin antanut mitä vaan jos synnytykseni olisi hoitanut joku vastaavanlainen kätilö kuin ontelevision sairaalaohjelmissa-yritin olla reipas ja rohkea, mutta ilman kannustusta tuli sellainen olo, että olin vain vaivaksi... pahamieli jäi, mutta onneksi tyttö on maailman ihanin joten ehkä uskalla joskus vielä uudestaan synnyttämään. toivottavasti te tulevat kätilöt olette erilaisia tulevassa työssänne.
synnytin phks/helmikuussa 2009

 

Esikoinen syntyi jo 1998, raju nopeasti etenevä synnytys, imukuppi avusteinen, iso yli 4,2 kg lapsi.

Olen todella kiitollinen että kätilö kävi minun kanssa osastolla läpi tapahtunutta, poisti monta "vääristymää" mieleltäni!

Koen TODELLA tärkeäksi keskustelun kätilön kanssa synnytyksen jälkeen. Varmasti on hyvä olla ihan rutiinina, meni synnytys sitten helposti tai
vähemmän helposti!

Se toki vuorotyötä tekevien kätilöiden työajat huomioon ottaen, voihan se kätilö olla vuodeosaston kätilö, mikäli synnytykseen osallistunut ei pääse. Niin taisi olla minullakin, ja hyvin toimi!

 

Kiitos vastauksista! Harmi, että monella on jäänyt keskustelu väliin.

 

Ensimmäinen synnytykseni oli "normaali ensisynnyttäjän synnytys" vuonna 2007. Kätilö ei tullut keskustelemaan. Vaikka mikään asia ei varsinaisesti mennyt pahasti pieleen, oli tunnelma koko synnytyksen ajan niin negatiivinen, että monta kysymystä pyöri mielessä pitkään. Näitä asioita käytiin sitten läpi seuraavan raskauden aikana neuvolassa. Kiitos neuvolatädille :flower:

Toinen synnytys (2009) sujui hyvin, vaikka pojulla olikin napanuora kaulan ympärillä. Heti synnytyksen jälkeen kätilö kysyi, haluanko jutella juuri tuosta asiasta ja varmisti, että tiedän että pojalle ei tullut mitään vahinkoa, vaikka sydänäänet olivatkin matalalla muutaman minuutin. Valitettavasti synnytystä hoitanut kätilö ei päässyt seuraavana päivänä juttelemaan. Kysyin asiasta ja minulle kerrottiin, että kyseisellä kätilöllä on niin kiire, ettei hän ehdi (ymmärsin asian hyvin, huomasinhan itsekkin miten täyttä tuolloin oli). Minulle ehdotettiin, että saisin luettavakseni synnytyskertomukseni josta voisin sitten jutella toisen kätilön kanssa. Tämä oli loistava asia! Pojan synnytyksestä ja henkilökunnasta jäi huomattavasti parempi mieli kuin esikoisen aikaan.

 

ensimmäisen lapsen aikana (KHKS 2005) kävin synnytyskeskustelun jonkun kanssa. mielestäni keskustelu oli ihan hyvä käydä läpi vaikka kaikki meni ihan hyvin. tosin kaikki käytiin paperilta ja se oli sitten nopeasti ohi kun kysyttävää ei tainnut itselläni hyvin olla.

toisen lapsen kanssa (KYS 2007) hoitajat kysyi haluanko käydä synnytyskeskustelun, mutta koska muksu syntyi kotona niin tiesin synnytyksestäni enemmän kuin henkilökunta, eli en kokenut tarpeelliseksi keskustelua silloin.
sain montakertaa tosin kertoa hoitajille miten pääsi käymään näin et kotia synty ja omista tuntemuksistani. mutta sitä paperilappua johon laitetaan synnytyksen edistyminen ja kestot sun muut joka käydään siinä synnytyskeskustelussa, niin sitä me ei käyty läpi.

isältä ei taiettu koskaan kysyäkään haluaako olla mukana synnytyskertomuksia käydessä, eikä annettu ymmärtää että isäkin voi olla mukana.
minusta olisi mukavaa jos isällekin suotaisi mahdollisuus olla kuuntelemassa ja kyselemässä

 

Ensimmäinen lapsi syntyi 2005 Tammisaaressa. Synnytys sujui erittäin nopeaseti ja suht mutkattomasti. Synnytyksessä mukana ollut kätilö tuli keskustelemaan kanssani seuraavana päivänä. Mielestäni tämä oli erittäin positiivista. Vaikka synnytys oli sujunut hyvin oli mukava keskustella asiasta.

Toinen lapsi syntyi 2006, pakkana K-HKS. Synnytys oli edellistä radikaalimpi, sillä lapsi syntyi jo viikoilla 34+1. En muista keskustelleeni synnytyksestä kenenkään kanssa. Synnytyskertomuksesta sain lukea että napanuora oli jossakin vaiheessa ollut kiertynyt lapsen kaulan ympärille. Synnytyskeskustelu olisi ollut mielestäni paikallaan. En itsekään huomannut pyytää asiaa. Hormonit hyrrää ja on niin paljon muutakin mielessä kun vastasyntynyt on tarkkailuosastolla ja muu perhe kotona.

Kolmas synnytys lähenee (nyt 37+5). Synnytyksestä riippumatta toivon että kätilö (joko synnytyksessä mukana ollut, tai muu asiaan perehtynyt) tulisi oma-aloitteisesti keskustelemaan synnytyksestä.

 

Esikoisen syntymän jälkeen ei tultu keskustelemaan, enkä myös itse saanut mitään tietoa synnytyksestäni (TYKS),olin sairaalassa ensimmäistä kertaa ikinä, ihan yksin pienen vauvan kanssa eikä hoitajia selvästikään saanut häiritä työaikana.
Toisen kanssa kävin rv 29 Tyks äitiyspolilla istukkakontrollissa, josta koitui lopulta erittäin epämiellyttävä kokemus (Lääkäri tiuski ja puhui meidän yli kuin en olisi huoneessa lainkaan). Silloin päätin mennä Salon aluesairaalaan synnyttämään. Ja olen tyytyväinen tästä päätöksestä. Salossa hoitajilla oli aikaa jutella äitien kanssa kaikesta mieltä painavasta. Sain hyviä neuvoja ja minua kuunneltiin. Ensikerralla menen varmasti Saloon vaikka matkaa tuleekin tästä syystä tunti lisää, on se sen arvoista. Toivottavasti vaan ehdin saloon asti koska kakkosen synnytys kesti vain 2,5 tuntia. Ennemmin synnytän autossa kuin tyksissä!

 

Hei synnyttäneet! Tarvitsisimme kokemuksia synnytyskeskusteluista!!!!
Olemme kätilöopiskelijoita ja kaipaisimme synnyttäneiden kokemuksia synnytyskeskusteluista kätilöidensä kanssa (keskustelu, jossa käydään läpi sitä miten synnytys meni ja minkälainen tunne siitä jäi jne).


Koitteko keskustelun olevan tärkeä?

Oliko vastasyntyneen isä mukana keskustelussa?

Tuliko kätilö itse juttelemaan vai pyysittekö saada jutella synnytyksestä?

Synnytykset vuosina...?

Kiitos vastauksista!!!

Koin keskustelun olevan tärkeä mutta tuntui että se jäi siihen että kätilöopiskelija luki tiedot lapusta suoraan,mitkä olisin itsekin voinut lukea.Ei erityisemmin kysynyt mitään että jäikö epäselvyyksiä tms.

Isä ei ollut mukana keskustelussa kun minua tuli laitokselta hakemaan lapsen pappa,sillä isä oli töissä.Olisi mielellään ollut mukana mutta minkäs voit kun ei kätilöt milloin vain sitä keskustelua ehdi käymään.

Tuli itse kätilö käymään synnytyskertomusta ja sitä,miten vauvalla on mennyt.Eli siis esimerkiksi miten vauvan verensokeri on noussut.Sain mukaani muutaman paperinkin asiasta kotiin.

Synnytin vuonna 2008 TAYS:ssa.

Ps.Opiskelijat olivat mukavia,varsinaiset kätilöt olivat suurimmassa määrin :x , vaikka poikkeuksiakin oli.

 

Koitteko keskustelun olevan tärkeä?
- Nyt toisen synnytyksen jälkeen kun Salossa se keskustelu pidettiin, koin sen todella positiivisena ja tärkeänä juttuna. Tuli sellainen olo, että mielipiteelläni/tunteillani on väliä.

Oliko vastasyntyneen isä mukana keskustelussa?
- Ei ollut, mutta ehkä parempi niin. Oli helpompi puhua yksin. Mutta olen kyllä sitä mieltä että isillekin pitäisi järjestää joku tilaisuus puhua. Joka paikassa vaan tuomitaan isät jotka avaavat suunsa. Sivusta seuraaminen on myös rankkaa, kun ei voi auttaa puolisoaan.

Tuliko kätilö itse juttelemaan vai pyysittekö saada jutella synnytyksestä?
- Tuli omatoimisesti juttelemaan. En ollut uskoa silmiäni kun hoitajilla oli aikaa jutella. Olin niin tottunut tyksin liukuhihnameininkiin.

Synnytykset vuosina...? Tyksissä v.2004 ja Salossa v.2009.

 

Synnytin kaksoset piikukeskosina rv 30 Helsingin Naistenklinikalla alakautta. Vuosi 2006.

Synnytyksessä mukana olleet 2 kätilöä ja harjoittelija (+ ne lukuisat lääkärit ) olivat erittäin hyviä ammattilaisia itse synnytyksessä.

Synnytyksen jälkeen ei sitten minulle enää tehtykään mitään muuta kuin synnyttäneiden osastolla pakolliset tikkien tarkistukset. Olin vauvattomassa huoneessa yhdessä toisen äidin kanssa jonka lapset olivat teholla eri rakennuksessa. Meidät ikäänkuin unohdettiin sinne. Olin aivan pihalla eikä kukaan hoitaja käynyt edes selittämässä mistä saa hakea ruokaa, missä voisi pumpata maitoa tms. Nkl:n synnyttäneiden osastolta jäi siis todella huonot kokemukset.

Synnytyskertomus -ja keskustelu -MITÄ ne ovat?!?

Synnytyksessä mukana ollut kätilö (kumpikaan heistä ) ei koskaan käynyt minulle mitään enää sanomassa synnytyksen jälkeen vaikka olin osastolla 3 päivää. Kukaan ei myöskään kertonut minulle, että olisi sellainen tapa, enkä itse sitä tiennyt, joten en osannut perään huudella.

Lähtöpäivänä vuoteeni viereen tuli minulle täysin vieras ja ennen näkemätön erittäin huonosti suomea puhuva hoitaja (virolainen ehkä ), joka kävi mekaanisesti läpi lomakkeen jossa oli ruksi ruudussa tyyppisesti ruksailtu synnytyksessä käytetyt puudutteet, aukeamisvaiheen ja ponnistusvaiheiden kestot (jotka olivat aivan mitä sattuu, eivätkä vastanneet lainkaan omaa kokemustani), jne.

Lomakkeessa ei siis ollut vapaasti kirjoitettua tekstiä, enkä siksi tiedä, oliko siinä kyseessä synnytyskertomus vai mikä se oli.

Keskustelua ei hoitajan kanssa käyty, hänellä oli kiire pois. Kysyi väkinäisesti että mikä on lasten kunto, eikä halunnut selvästikään kuunnella vaustaustani. Tuossa vaiheessa lapset olivat vielä kiikun kaakun ja siis piuhoissa teholla.

Sairaalan sosialityöntekijä tuli kanssani juttelemaan lähinnä keskosiin liittyvistä tuista ja puolisolle myönnettävästä sairauslomasta ja muista kelan asioista. Hän kyseli myös voinnistani, mutta koska keskustelu käytiin KÄYTÄVÄLLÄ vierailutilassa joka oli aivan täynnä muita ihmisiä, en pystynyt hänelle siinä shokkitilanteessa oiken tunteistani avautumaan.

Olen 2 vuoden jälkeen terapoinut itseäni yksityisessä traumapsykoterapiassa, joka todella oli tarpeen.

Oma kokemukseni oli, että kätilöt ja hoitajat luikkivat pakoon kun pitäisi kohdata vaikeita asioita kuten keskosen syntymä, huoli lapsen hengestä ja mahdollisista vammoista. Silloin kun tarve asioiden läpikäyntiin olisi suurin, ei apua tarjota. Erityisesti mietityttää se, että tämä tapahtui Suomen johtavassa synnytyssairaalassa, jossa hoidetaan paljon nimenomaan riskisynnytyksiä ja varmasti keskosten äitien hoitaminen on aivan jokapäiväistä synnyttäneiden osaston hoitajille. Miten siellä voidaan toimia noin tökerösti? Siellä jos jossain pitäisi hallita traumaattisten tilanteiden jälkipuinti.

 

Vastauksia onkin tullut paljon! Kiitos kaikille!!! Mielipiteenne ja kokemuksenne on tärkeitä. :flower:

 

ei minunkaan kanssani tullut kukaan keskustelemaan ja minullakin on rankkoja kokemuksia. esikoinen syntyi 2008 sektiolla (Jorvi), yllätys perätila, (kukaan ei tullut keskustelemaan) en missään nimessä olisi halunnut sektiota ja asia vaivasi minua vielä kun aloin odottaa toista ja sanoin että "haluan ehdottomasti synnyttää toisen alateitse!" Niin mitä käy. Joudun kesken raskauden (v.2009) sydänosastolle koska minulta löytyi kardiomyopatia ja sydämen vajaatoiminta. kakkonen syntyi sektiolla rv 32+2 Meilahden sairaalassa. minä jouduin takaisin sydänosastolle ja lapsi lastenklinikalle. Olisin todellakin kaivannut paljonkin keskusteluapua!! Varsinkin kun olin esittänyt moneen otteeseen toiveeni synnytyksen suhteen eikä niitä kuunneltu sitten ja olin moneen otteeseen painottanut että mun mielenterveys riippuu näistä ns vähäpätöisistä asioista. Moni asia vaivaa ja harmittaa ja tässä nyt selvitellään että mistä mulle apua. Samoin kun en synnyttänyt normaalissa paikassa ja normaaleissa oloissa en ole saanut kaikkia papereitakaan mitä ensimmäisestä synnytyksestä sain, minne lie juuttuneet.

 

Taidankohan olla liki ainut, joka on käynyt synnytyskeskustelun sekä kätilön että leikanneen lääkärin kanssa?

Itse synnytin esikoisen 08/08 EKKS:ssa hätäsektiolla. Avautumisvaihe oli pitkä (yht. 27h kivuliaita suppareita, joista 15h säännöllisiä ), sikiön sykkeet dippailivat aina supistusten aikana -> epiduraalia tai muuta puudutetta ei voitu antaa sektiouhan takia. Lopulta päädyttiin hätäsektioon ollessani 8cm auki ja pitkän supistuksen viedessä sikiön sykkeet kokonaan.

Miulla ei ollut suurempia muistikuvia synnytyksen loppuvaiheesta. Muistan vain, että mies vuorotteli ilokaasu- ja happimaskeja miun naamalla, kätilöt käskivät vaihtamaan asentoa aina supistusten aikana ("rukoilija-asentoon" ) ja lopulta mua lähdettiin juoksuttamaan leikkuriin ja mies jätettiin yksin saliin. Leikkurista en muista kuin sen, että kätilöt olivat huolissaan ja odottivat päivystystiimiä saapuvaksi. Pian olinkin jo itse unten mailla.. Seuraava muistikuva on heräämöstä, jossa miulle kerrottiin, että tyttö tuli ja että hänet vietiin vauvateholle hoitoon (jossa vauva vietti ekat 4vrk hypoglykemian takia).

Miä pyysin itse, että voisinko keskustella synnytyksestä jonkun kanssa, kun tosiaan loppuvaihe oli sekä miulle että miehelle hämärän peitossa. Sainkin sitten tosiaan jutella sekä kätilön että leikanneen lääkärin (ja lisäksi myös leikkurissa vauvaa vastaanottaneen lastenlääkärin) kanssa. Silti synnytyksestä jäi pelkoja. Ne ekat päivät vauvan syntymän jälkeen olimme vain miehen kanssa onnellisia siitä, että meille syntyi tyttö ja vauva on elossa. Vasta viikkoja tai kuukausia myöhemmin aloin tajuamaan, mitä kaikkea synnytyksessä olisi voinut käydä. Meijän tapauksessa kyse oli vain huonosta tuurista: napanuora oli erityisen pitkä (>0.5m) ja vauva oli kieputtanut sen kaksi kertaa kaulan ympäri ja kerran raajan ympäri.

Synnytyskeskustelun lisäksi sain sairaalasta sekä itseäni että vauvaa koskevat epikriisit. Tavallaan olen saanut todella hyvää kohtelua EKKS:n puolesta, eikä sen suhteen olekaan valittamista. Tykkäsin tosi paljon kätilöstäni, joka todella osasi asiansa ja ohjasi synnytyksen kulkua niissä rajoissa, missä se oli mahdollista. Itse koin synnytyskeskustelun todella tärkeänä, mutta jos jotain parannettavaa olisi, niin mielestäni se keskustelu pitäisi olla vasta n. pari kuukautta synnytyksestä eikä pari päivää. Tosin, se taas ei taida olla resurssien takia mahdollista..

 

Koitteko keskustelun olevan tärkeä?

Oliko vastasyntyneen isä mukana keskustelussa?

Tuliko kätilö itse juttelemaan vai pyysittekö saada jutella synnytyksestä?

Synnytykset vuosina...?

Kiitos vastauksista!!!

Itse synnytin 2007 Hyvinkään sairaalassa. Jo neuvolassa oltiin puhuttu muistaakseni, että synnytksen jälkeen tulee mahdollisuuksien mukaan mukana ollut kätilö juttelemaan ns. synnytyskeskusteluun. Minun kohdallani taisi tulla joku muu kätilö, mutta tämä ei haitannut. Keskustelu oli mielestäni hyvä olla, koska vaikka en itse osannut pitäää synnytystä mitenkään traumaattisena (imukuppi, istukan käsinirroitus nukuksessa) niin osasi kätilö kysyä kuitenkin sellaisia kysymyksiä jotka olisivat varmaan tulleet mieleeni jossain vaiheessa ja nyt sain ne jo pois alta hyvissä ajoin.
Isä ei ollut mukana keskustelussa, eikä tilaisuutta edes tarjottu. Sanottiin vaan että varmaan siihen ja siihen kellon aikaa ehdittäisiin pitämään synnytyskeskustelu. Yhtään en muista kauan keskustelu kesti, mutta sain vielä automaattisesti papereita synnytyksen kulusta mukaani.