~Heinäkuiset 2020~

Todennäköisesti otan influenssarokotuksen, koska taustalla myös sydänvika itsellä.

Turvottaako teillä muilla? Mun maha on aamusta iltaan niinkö ilmapallo. Katsoin itseäni tänään peilistä, ja totesin että ei kai tätä kovin kauaa saa salassa pidettyä. Koko ajan on nälkä, ja nimenomaan pitäs saaha sitä oikeaa ja suolasta ruokaa. Suolan himo on kauhea. Kahvi ei mene yhtään enään alas ja makea ei maistu ollenkaan.
Yöt nukun todella huonosti. Viime yönä kävin taas viisi kertaa vessassa:eek:.

Torstaina varhaisultra:love:
 
Tänää se sitten iski. Ensimmäinen oksu töissä! :sick:Toivottavasti ei ala olee joka päivästä, muuten täytyypi alkaa harkitsemaan töissä kertomista. Muutoin ajattelin kertoa vasta tammikuussa. Meillä noi vessat sijaitsee siten, että aika helposti jää kiinni jos siellä alkaa oksuilee. Tänää kipitin toimistorakennuksen aulaan yleisten tilojen vessoille, mutta sinne on neljä kerrosta matkaa ettei ihan koko ajan voi sielläkään ravata herättämättä huomiota:ROFLMAO:

Itse en oo rokotetta ottanut, meillä se töissä tarjotaan mutten oo koskaan sitä ottanut, joten tuskin nytkään tuun ottamaan.

@Aurorials toivotaan ettei olis kemiallinen ja siellä olis pieni matkassa<3
 
Mä otin influenssarokotteen, kun se töistä sai. En oo aiemmin ottanut kuin kerran, mutta kun sitä kerran raskaana suositellaan niin päädyin nyt ottamaan.

@Minnimatilda mulla on vaihtelevasti turvotusta, mutta ei onneksi mitenkään kovin pahana ainakaan vielä. Tykkään käyttää aika löysiä vaatteita eli ei ongelmaa onneksi vielä, mutta mulla onkin vasta 5+2. Mikä viikko sulla onkaan menossa?

Palaan vielä mies ja neuvolat/ultrat-aiheeseen, kun otin asian vielä miehen kanssa puheeksi, kun asia häiritsi sen verran. Hyvä, että otin, koska olin ymmärtänyt ihan väärin. Eli hän nihkeili, kun kuulosti, että käyntejä on niin paljon ja esim. eka neuvola 1,5 h pitkä eli kokee haasteelliseksi töistä päästä noihin mukaan. Itseäkin kyllä suoraan sanoen hirvittää, että millä verukkeella ravaan vähän väliä jossain kesken päivän.
 
Viimeksi muokattu:
Juu kyl tää oli taas tässä, testi näyttää jo lähes negaa eli kemiallinen oli. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

parempia tuulia teille muille!
Voi kurjuus! Oon pahoillani! Voimia. Toivottavasti tärppää pian uudelleen!

Mä oon ottanut influenssarokotteen, sain työn puolesta ja silloin kun odotin esikoista, mulla ei ollut rokotusta ja sairastin tosi pahan influenssan. Sehän on sikiölle vaarallinen, niin kuin kaikki infektiot.

Tänään 6+6 ja saikulla pahoinvoinnin takia. Tuskanhiki päällä koko ajan eikä pysty keskittyä mihinkään. :sick::confused:
 
Heippa, täällä ekaa kertaa kirjoittelen vaikka jonkun aikaa olen jo juttuja käynyt lueskelemassa. Tämän hetkisillä tiedoilla LA olisi 12.7. ja nyt menossa 6+1, mutta nämä laskettu viimeisimpien oletettujen menkkojen mukaan. Oletettujen sen vuoksi, että ne alkoivat n. viikon etuajassa ja olivat hieman normaalia niukemmat, joten olen miettinyt, jos ne eivät olleetkaan menkat vaan jotain muuta vuotoa. Siinä tapauksessa nyt olisikin jo 9+3. Plussasin reilu viikko sitten, lauantaina liuskatesti ja sunnuntaina 10.11. clearbluen digitesti näytti "raskaana, 3+" eli siis sen mukaan silloin olisi ollut vähintään viikko 5. Jos noiden viimeisimpien "menkkojen" mukaan laskee niin tuo sunnuntai olisi ollut siis 5+0, voikohan silloin jo digitesti näyttää tuon 3+? Varhaisultrallahan tähän saisi nopeammin varmuuden, mutta näin opiskelijabudjetilla en viitsisi siihen rahaa laittaa...
 
@Aurorials Voimia sinne ja toivottavasti tärppää pian uudestaan!

Täällä oireina ollut kipeät rinnat ja erioten nännit, jopa suihkussa vesi sattuu. Ruokahalu on lisääntynyt ja huomaa, että vatsa kurnii selkeästi kun olisi aika syödä. Huomaan myös, että kaikki tuoreet ja raikkaat ruuat maistuvat paremmin kuin raskaat ruuat. Pahoinvointi alkaa olla pahenemaan päin, en sentään oksentele vielä. Välillä myös tuntuu, että happi ei meinaa riittää ja rupeaa pyörryttämään. :whistle:

Neuvolakäynneistä sovittiin miehen kanssa ettei hänen tarvitse niihin osallistua, jos en erikseen niin halua. Ultraääniin haluaa ehdottomasti osallistua ja pääseekin luultavasti helposti paikalle, kun on samassa sairaalassa töissä.

Influenssarokotteen tulen ottamaan ensiviikolla, kun töiden puolesta pitää ottaa. Ottaisin kyllä varmaan muutenkin. (y)
 
Juu kyl tää oli taas tässä, testi näyttää jo lähes negaa eli kemiallinen oli. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

parempia tuulia teille muille!
Voi ei :cry: voimia sinne! <3

@rubiini. Käsittääkseni voi näyttää 3+ tollon 5+0. Onko sulla mahdollisuutta määrittää sitä mahdollista hedelmöittymispäivää että olisko siitä sitten tuo kolme viikkoa myös tai vastaavasti tosta pidemmästä. Mut varmasti kannattaa ainakin soittaa neuvolaan ja kysyä sieltä ohjeita koska jos ootkin jo 9+3 niin olisi se eka neuvolakäyntikin jo. :)
 
Hei vaan kaikille :) Mäkin taidan uskaltautua jo joukkoon, vaikka aamulla vasta plussasin. Menkoista laskettuna olisi 3+5 mutta taitaa olla muutaman päivä edellä, kun digikin näytti tänään jo 2-3 viikkoa. Flown ovisennusteen mukaan taas olisi jo 4+2 mikä vois olla paremmin paikkansa pitävä testien perusteella niin taidan elää sen mukaan kunnes toisin todetaan :LOL: Eli la suunnilleen 25.7.

Nyyyti/25v/toinen/25.7.
 
Voi ei :cry: voimia sinne! <3

@rubiini. Käsittääkseni voi näyttää 3+ tollon 5+0. Onko sulla mahdollisuutta määrittää sitä mahdollista hedelmöittymispäivää että olisko siitä sitten tuo kolme viikkoa myös tai vastaavasti tosta pidemmästä. Mut varmasti kannattaa ainakin soittaa neuvolaan ja kysyä sieltä ohjeita koska jos ootkin jo 9+3 niin olisi se eka neuvolakäyntikin jo. :)
Okei, kiitos! Kumpikin vaihtoehto on hedelmöittymisen kannalta mahdollisia, joten senkään perusteella vaikea sanoa. Neuvolaan soitinkin jo viime viikolla ja aika varattu ens viikon perjantaille, ja th oli sitä mieltä, että mennään tämän 6+1 mukaan. Tosin hän ei vaikuttanut olevan aivan kartalla digitesteistä, kun kysyi teinkö sellaisen ja kerroin testin näyttäneen tuon 3+, niin hän totesi "sen olevan hieman vähemmän kuin nämä viikot" (silloin siis 5+2), ja vasta puhelun jälkeen tajusin, että ilmeisesti th luuli raskausviikkoja olevan testin mukaan 3+ (eikä niin että hedelmöittymisestä se aika)

Tosiaan siis ensimmäinen raskaus kyseessä ja lisäksi vielä täysi yllätys ilman minkäänlaista yritystä, toki iloinen yllätys kuitenkin. Oireita on ollut jo ennen plussaa tissien arkuus ja pikkuhiljaa kuvioihin tullut pahoinvointi ja jatkuva nälkä, kertaakaan ei ole tarvinut kuitenkaan oksentaa. Niin ja väsymys on jotain ihan järkyttävää, tuntuu ettei mitään saa aikaiseksi ja voisi nukkua 24/7.

Mut voi myös lisätä tuolle listalle, poistun sitten jos tuleekin tieto, että onkin siirryttävä kesäkuisiin :D Samoin fb-ryhmä kiinnostaa kyllä, mutta en vielä viitsi liittyä mihinkään ryhmiin kun en tiedä millä viikoilla mennään.

rubiini./23v/esikoinen/12.7.
 
N23
Heippa! Ensin onnea kaikille odottajille! :)Olisiko kenelläkään halua liittyä pieneen 15-20hlön facebook-ryhmään? En tiedä saako täällä tällaista kysellä ja poistan viestin jos on jollain tavalla epäsopiva:) En tiedä mistä voisin saada uusia odottajia ryhmään(n)

Oma la on 11.7. :)
 
Moi heinäkuiset,

Plussasin tänään, enkä voi uskoa että päädyin vielä tänne heinäkuisiin, tarkistin just että laskettu aika on 31.7. Ehdin olla jo kesäkuisten ryhmässä hetken, nyt toivotaan että tää pysyy matkassa loppuun saakka! Laitoin Minille jo viestiä, koska tykkään enemmän kirjoitella Facebookissa. T. BabyElephant (2. Lapsi, la 31.7.)
 
Nyt on tuolla heinäkuisten faceryhmässä äänestetty että ryhmän koko tulee olemaan 60 henkilöä. Vielä mahtuu reilu 20 mukaan!

Tänään 7+0 ja kuvotus iski taas heti aamusta. :sick: mikään ei oikein maistu mutta pakko syödä että huono olo pysyisi kurissa. Oon maannut yhden päivän sohvalla ja katsonut netflixiä ja niin aion tehdä tänäänkin. :ROFLMAO:
 
Moikka.
Mulla alko jo pelko hiipiin selkärankaa pitkin ku kaikki oireet oli helpottamaan päin. Etovaa oloa ei ollut reiluun viikkoon, eikä muitakaan oireita. Nyt sitte taas on tissit kipeenä ja etoo aamusta iltaan.
Tänään oli eka ultra ja pikkuruinen sielä pyöriskeli ja pienen pieni sydän tykytteli tiheään tahtiin.
Niin ja vkoja mulla tänää 7+1, mutta mittojen perusteella olis jo 7+4.
Eli @Mini-n-n kans mentäis suurinpiirtein samoilla viikoilla.
 
Nyt on tuolla heinäkuisten faceryhmässä äänestetty että ryhmän koko tulee olemaan 60 henkilöä. Vielä mahtuu reilu 20 mukaan!

Tänään 7+0 ja kuvotus iski taas heti aamusta. :sick: mikään ei oikein maistu mutta pakko syödä että huono olo pysyisi kurissa. Oon maannut yhden päivän sohvalla ja katsonut netflixiä ja niin aion tehdä tänäänkin. :ROFLMAO:
Laittelin sulle viestiä faceryhmään liittymisestä kans, jos osallistuisin nyt mukaan
 
Moikka kaikille! Pitkään minäkin olen täällä seuraillut teidän keskustelua ja voisin nyt liittyä mukaan joukkoon! Meillä kolmas lapsi siis tulossa ja aiemmat ovat 3 ja 5 vuotiaat

Facebook ryhmään haluaisin mukaan, joten viestiä laitan tulemaan

Laskettu aika olisi 20.7 eli nyt taitais olla 5+1, olo ollut ihan ok, pientä kuvotusoloa ja oon kyllä ollut tosi väsynyt.. jospa se tästä!

neitikesäheinä/26/3.lapsi/20.7
 
Nyt on tuolla heinäkuisten faceryhmässä äänestetty että ryhmän koko tulee olemaan 60 henkilöä. Vielä mahtuu reilu 20 mukaan!

Tänään 7+0 ja kuvotus iski taas heti aamusta. :sick: mikään ei oikein maistu mutta pakko syödä että huono olo pysyisi kurissa. Oon maannut yhden päivän sohvalla ja katsonut netflixiä ja niin aion tehdä tänäänkin. :ROFLMAO:
Laitoin viestiä fb-ryhmästä. :)
Pahoinvointi ei kyllä kuulosta mukavalta :sick:
En muista kerroitko jo ylempänä, mutta millä perusteella pyysit sairaslomaa? Mietin siks jo valmiiks, jos itsellä sama jossain vaiheessa edessä...

@Aurorials Voimahali Sinulle <3

Joku kysy influenssarokotteesta, ajattelin sen ottaa kun olen ottanut aina astmaatikkona aiempinakin vuosina.
 
Laitoin viestiä fb-ryhmästä. :)
Pahoinvointi ei kyllä kuulosta mukavalta :sick:
En muista kerroitko jo ylempänä, mutta millä perusteella pyysit sairaslomaa? Mietin siks jo valmiiks, jos itsellä sama jossain vaiheessa edessä...

@Aurorials Voimahali Sinulle <3

Joku kysy influenssarokotteesta, ajattelin sen ottaa kun olen ottanut aina astmaatikkona aiempinakin vuosina.
Siis ilmoitin vaan olevani vatsataudissa, ei siinä sen kummempaa. :)
 
Tervetuloa kaikki uudet :):geek:

Lisään teidät huomenna listaan, en oo nyt ollu oikeen palstalla.. jäätävä pahoinvointi 24/7 joka alkanu kyl hellittää hetkittäin (koska oon vetäny hulluna sitruunaa, mulla ainakin toimii luojan kiitos)

:cool: 6+5
 

Yhteistyössä