~Heinäkuiset 2020~

Neuvolassa käyty. Sanoi että yhdistelmäseulonnan tuloksissa voi mennä parikin viikkoa :eek: saa nähä saadaanko siis ennen joulua kuulla mitään vastauksia jonka "turvin" kertoa sukulaisille... hankala tilanne kun ei haluaisi joulua kärvistellä kertomatta. Tänään 8+3.

Etovaa oloa ja väsymystä koko ajan. Alkaa tää olo vähän masentamaan :ROFLMAO: ei saa oikein mitään tehtyä.
 
Hedelmät närästää:(:sick:
Tää on selvästi jo nyt isin tyttö/poika ku ei terveellinen ruoka maistu:whistle:
No kyl moni muukin närästää, mut selvästi pahiten hedelmät.

Meilläkin neuvola varattu 23.12. toivottavasti kaikki menee hyvin. Onhan tää nyt ihanaa:love:
 
Järkyttävä flunssa kaato sängynpohjalle. En edes muista milloin olisin ollut näin kipeä. Meinasin töihin lähteä tänään mutta en sitten uskaltanut kun niin heikko olo. Enkä kyllä uskalla vielä huomennakaan mennä.
Oireet onneksi vähentyneet reilusti, mitä nyt nukkua vois helposti kellon ympäri. Tosin joka yö herään kesken unien ja valvon tunnin verran, en yhtään tiiä mikä juttu sekin nyt on. Etovaa oloa ei juurikaan, hirvee tä heikotusta ja huimausta kylläkin. Tuoremehua pitää olla kaapissa koko ajan, appelsiini vaan laittaa närästämään hurjasti.
Vihdoinkin maanantaina neuvola, sit jännäänkin millon pääsee ultraan. Mulla menee niin rajoille että olis melkein pakko ennen joulua päästä.
 
Mulla jatkuu ultimaattinen väsymys kolmatta viikkoa ja pää tuntuu sumuiselta. Juuri sopivasti nyt, kun aloitin joitain viikkoja sitten opiskeluihin liittyvässä työssäoppimispaikassa, jossa pitäisi jo alkaa itsenäisesti selviytyä joistakin tehtävistä ja pistää opittua käytäntöön.

Menkkamaiset nipistelyt jatkuvat, mutta niin kauan kun menevät ohi, ei kuulemma ole syytä huoleen.

Neuvola on 16.11. En vielä tiedä, varaanko omakustanteisen ar-ultran, enhän edes yhtään tiedä, millä viikolla olen. CB:n digi näytti 3+.
 
@Mahaotus Sama täällä että jatkuva heikko olo alkaa jo masentaan ja varmaan ihan oire sekin että masentaa ja ärsyttää ja väsyttää. Miehelle juuri aivan kyyneliä vuodatin että en jaksa olla kokoajan huonovointinen ja väsyny. Mitään urheilua ei jaksa kun sydän hakkaa pelkästä koiran ulkoilutuksesta ja koko ajan saa kakoa. Lisäks nukun todella todella huonosti. Koita tässä nyt gradua kirjottaa ja samalla käydä töissäkin kun tekis mieli hautua vaan sohvan pohjalle:cry:

Huomenna vihdoin varhaisultra niin näkee että onko tässä aivan turhaa kärvistelty vai löytyykö tuolta elämää. Jännittää, jännittää niin pirusti...
 
Hei vaan! Onnea kaikille plussanneille :) lueskelen ryhmän vielä läpi ajan kanssa, ja ilmottaudun mukaan. Sain tänään vähän vahvemman plussan, ku muutama päivä sitten, joten kai sitä uskaltaa vähän jo iloita, niin jännittävää :love: aikasemmissa plussa on napsahtanut vaan aiemmin ja selkeemmin, niin siksi ihmettelyt o_O
Nyt 4+6

Fb ryhmä on varmaankin jo täynnä? Mutta olisko innokasta, joka perustaisi mahdollisesti toisen?

Laskurin mukaan La 30.7.2020/ennestään 2lasta
 
Tää on jännä tää etova olo, tulee niin aaltoina. Välillä aamut alkaa ihan ok ja tänään taas oli ihan karsea olo aamulla ja nyt pitkin päivää. :sick: Onneks on pian ruokatauko töissä!
Sain myös päähäni että tänään on ihan pakko saada uuniperunoita kinkku- ja tonnikalatäytteineen ja salaattia. :ROFLMAO: Kaupan kautta töistä kotiin siis! Nää mieliteot on kyllä aivan ihmeellisiä. Appelssiinit ja appelssiinimehu menee mutta muuten mieliteot on kyllä suolaisia ja lähinnä ruokia.
Mini + Sirpa 8+1:love:
 
  • Tykkää
Reactions: Minic ja Manria
Täälläkin käyty tänään varhaisultrassa ja siellä se pikkuinen on ja sydän sykkii. :love:Vastasi viikkoja 7+4, joten päivällä aikaistui la omista laskuista. Ja muutenkin on kaikki kunnossa ja se vuotokin ollut ihan normaalia alkuraskauden "tihkumista" . Aivan uskomaton olo!! :barefoot:

@succubus Mulle voi päivittää
Hubbis/30v/esikoinen/11. 7
 
Hei kaikille! Täällä ilmoittautuu vielä uusi odottaja. Tänään 7+0 varhaisultrassa todettu kaiken olevan kunnossa! Vieläköhän FB ryhmään mahtuisi?en kyllä ole koskaan liittynyt näihin ryhmiin vaikka nyt jo neljäs raskaus,mutta jos nyt liittyisinkin.

Hatchi/38v/15.7
 
@valloitus. Ihanaa kun ultrassa oli kaikki hyvin :love: toi olo kuulostaa tutulta. Mulla olo vieläkin sama, ainut millon en tunne etovaa oloa on syödessä ja nukkuessa. Mutta koko ajan ei voi syödä tai nukkua :cry: sit just olo masentaa myös, ihanku ois koko ajan krapula. Siltä olo tuntuu. Ootan aina että pääsen töistä kotiin :ROFLMAO: onneksi oon pystynyt kätkemään olon töissä mutta hankalaa se on kun etoo/masentaa/väsyttää
 
Heippa taasen kaikki!
Täälläkin nyt varhaisultrassa käyty ja huh kun on ollut päivä yhtä tunteiden vuoristorataa. :unsure:

Ensin tuli tuomio tuulimunasta, mutta hetken etsintöjen jälkeen löytyikin elämää. Tosin kätilö totesi, että sykettä ei löydy. Ja siitä hetken kuluttua löytyi myös syke.

Tosin siellä vastattiin viikkoja 6+1 eli tismalleen viikon pienempiä kuin piti olla. Toisaalta en saanut ovulaatiota tästä kierrosta lainkaan kiinni ja kätilökin piti oiken mahdollisena myöhäistä ovulaatiota. Silti jäi koko homma nyt painamaan ja joutuu odotella taas pari viikkoa kontrollikäyntiä.
 
Heippa taasen kaikki!
Täälläkin nyt varhaisultrassa käyty ja huh kun on ollut päivä yhtä tunteiden vuoristorataa. :unsure:

Ensin tuli tuomio tuulimunasta, mutta hetken etsintöjen jälkeen löytyikin elämää. Tosin kätilö totesi, että sykettä ei löydy. Ja siitä hetken kuluttua löytyi myös syke.

Tosin siellä vastattiin viikkoja 6+1 eli tismalleen viikon pienempiä kuin piti olla. Toisaalta en saanut ovulaatiota tästä kierrosta lainkaan kiinni ja kätilökin piti oiken mahdollisena myöhäistä ovulaatiota. Silti jäi koko homma nyt painamaan ja joutuu odotella taas pari viikkoa kontrollikäyntiä.
Voi että! Tärkeintä kuitenkin että elämää ja syke saatiin sieltä bongattua. Varmasti parin viikon päästä jo näkyy selkeästi pikkuinen sieltä. Se oli vielä vaan niin pieni! ❤
 
Moikka! Tuun tähän nyt varovasti seurailemaan ja voisin tulla myös FB-ryhmään, jos mahtuu?
Mulla oli jo alkukuusta ekoja oireita. Tein negatestin isänpäivänä. Pari päivää siitä eteenpäin kävin vatsakipujen takia päivystyksessä, ja siellä hCG-arvo olikin koholla. Sitten piti odottaa pari viikkoa tuloksen vahvistumista. Tein toissapäivänä uuden testin, joka oli selvä plussa. Viikkoja olisi nyt 5+3 ja toinen lapsi
 
Vielä mahtuu muutamia fb-ryhmään :)
Jos halukkaita ilmaantuu lisää niin tehkää ihmeessä toinen! Ois tosi kiva ottaa kaikki mukaan samaan, mutta toisaalta vähän pienemmässä ryhmässä tulee paremmin tutuiksi ja oppii tuntemaan kaikkia :) ja uskaltaa paremmin jakaa omia juttujaankin.
 
Me ollaan päätetty miehen kanssa että kerrotaan vanhemmillemme nt ultran jälkeen :love: vaikkakin tuloksia yhdistelmäseulonnasta ei saa heti (netissä ajanvarauksen yhteydessä luki että tuloksissa kestää viikko, neuvolan täti sanoi kaksi viikkoa, niin netissä sanottiin että niskaturvotuksen voi mitata siinä ultrassa ja siinä näkee yleensä myös pahat rakennepoikkeamat joten luulisi että jotain osviittaa saa onko terve vai ei. Sen turvin päätetään sitten että kerrotaan koska haluan niin kovasti ennen joulua kertoa :cry::cry:
 
Heippa!
Täällä odotetaan kolmatta pienokaista, viikkoja tänään epävarmat 7+6 :love:
Varhaisultra yksityisellä tulossa 13.12. koska varsinainen eka ultra vasta 30.12. Näin ehkä uskalletaan jouluna kertoa asiasta eteenpäin Laitoin viestiä Facebookin liittyen :)

Nepu_/28v/kolmas/11.7.
 
Haluaisko joku ihana päivitellä heinäkuisten listaa vaikka siten, että sitten tänne kommentteihin julkaisee aina päivitettyä listaa? :love: Mä oon viimeaikoina ollu huono päivittelijä ja vain puhelin käytössä, niin aika hankala :(
En välttämättä tällähetkellä käy täällä niin usein, pyrin kyllä että jossain vaiheessa käyn taas enemmän.
Anteeksi <3
 
Ekassa neuvolassa käyty, mulle nyt ihan pelkkää liibalaabaa koko juttu
Nyt odotellaan lähetettä ultraan ja ens viikolla pitää hoitaa pakolliset labrat.
Olo heittelee aika reilusti, on hyviä päiviä ja tosi huonoja päiviä, kaippa tää tästä pikkuhiljaa paranee.
 
Pidin viikonlopun taukoa ja näin ollen vastasin vasta yksityisviesteihin.

HUOM! FACERYHMÄ NYT TÄYNNÄ! En vastaa enää uusiin pyyntöihin.

Oltiin miehen ja lasten kanssa viikonloppu Helsingissä, hotelliaamupalat oli luksusta ja muutenkin reissu oli kaikinpuolin onnistunut. Pahoinvointi pysyi myös yllättävän hyvin aisoissa! Tänä aamuna olikin sitten täys työ pidätellä oksennusta. :sick: Nää olot vaihtelee kyllä päivittäin. Sillä lailla tämä kyllä eroaa edellisistä raskauksista että pahoinvointi ei ole jatkuvaa eikä läheskään yhtä kamalaa. Tyttö ehkä tulossa? Tai sit vaan mun toiveajattelua. :love::ROFLMAO:

Mini + Sirpa 8+6
 

Yhteistyössä