Helmikuiset 2019

Täällä ollut hiljaista, kaikki fesessä?

Liikettä tuntui pintaan asti 20+4, se oli hauska yhteydenotto. Muks-boom-zap! Muuten oli kahden ja puolen viikon hiljaisempi kausi potkuissa. Siinä ehti jo huolestua! Neuvolassa tuli käytyä - kaikki hyvin. Viikko ultraan, aika hidastelee entisestään.

Olen saanut joitain varusteita vauvalle ja mm äitiyshousuja. Odotan vielä huoneen laittamisen yms hankintojen kanssa. Verkosta on jo löytynyt paikat myöhemmille hankinnoille.

Ihon tuoksu on edelleen eri kuin ennen raskautta. Hajuherkkyys on melkolailla helpottanut, mutta oma outo ominaistuoksu on kyllä edelleen outo. Ei mitenkään paha tai jyrkkä, vaan erilainen.

Kuis teillä muilla?
 
Mulla ei oikein ole ollut hajuaistissa muutoksia, mutta yksi ärsyttävä hajumuutos on. Viimeisen viikon aikana, olen joutunut laittaa päivittäin housut pesuun, kun tuntuu että haisevat. Valkovuoto ei haise, mutta jotenkin hikoan jalkovälistä ja housut tuleva tunkkaisiksi. Aiemmin olen kyllä voinut useamman päivän käyttää housuja ja eivät ole alkaneet ollenkaan haista.
 
Mua kans hikoiluttaa eri paikoista kuin ennen ja tuoksu on erilainen. Esimerkiksi rintojen alla hiki haisee tosi kummalta.

Mullakin alkaa potkut tuntua jo. Nukkuminen kyljellään ei oo yhtään kivaa, ja hirvee kramppi iski oikealle rintalihakseen.

Nyt sais laittaa kelaan hakemukset menemään, äitiyslomaan 2, 5 kk.

Oletteko olleet jo sokerirasituskokeessa? Mulla ens viikolla se edessä.
 
Meillä oli puhetta sen varaamisesta viime viikon neuvolassa, mutta en ole vielä varannut, kun täällä on aikoja hyvin saatavilla ja sanoi, että viikkojen 24-28 aikana ja ajattelin mieluummin tuonne jonnekin 27/28. Mutta sen verran ajoissa täytyisi kyllä varata, että saavat sijaisen töihin, tuo menee väkisin työajalle. En ole kyllä varma menenkö ollenkaan. Tiedän, että kenelle tahansa voi tulla raskausdiabetes, mutta jotenkin en pidä sitä todennäköisenä itselläni ja kauhistuttaa ajatus että ensin pitää olla syömättä, sitten kävellä tai polkea monta kilometriä säästä huolimatta terkkarille ja siellä juoda ällö litku, olla pari tuntia ja sitten syömättä töihin. Toki jotain evästä voi ottaa, mutta yleensä syön ihan kunnon ruokaa aamuisin ja ruokatuntikin meillä on töissä jo 10 jälkeen aamulla, niin on tottunut aikaisin syömään.
 
Nyt on rakenneultrassa käyty. Kaikki näytti olevan kohdallaan (y) Oli kovin liikkuvaisella tuulella ja ei saatu selville odotetaanko tyttöä vai poikaa. Ensimmäiset liikkeet tuntui pienenä hipsutteluna vko 17. Selvemmin ja päivittäin vko 19 alkaen. Ja nyt vko 21 juuri tuntui ekan kerran mahan päältä. Ei tietenkään enää sitten kun isänsä yritti tunnustella ;).
 
  • Tykkää
Reactions: - M U T S I K K A -
Rakenneultra käyty, kaikki oli hyvin. Suuri helpotus, tietenkin. Sukupuoli selvillä ja vedonlyöntirahat kerätty. No ainakin puolet tyypeistä saivat hihkua ”Tiesin!”, hauskaa sinänsä. Istukka oli alhalla/takana, siksi liikkeet ovat tuntuneet jo todella pitkään, vaikka olen ensisynnyttäjä.
 
Olen myös ajatellut kestovaippailua ja niitä on kertynyt jo aika paljon tai ainakin sen verran, että pääsee alkuun. Isompia kokoja ei juuri vielä ole, ostan niitä sitten tarvittaessa. Pari kuorivaippaa, sisävaippaa ehkä tarvisin vielä ja lisäimuja aika paljon.

Mulla yksi syy on se, että oma iho ei kestä kertakäyttöisiä terveyssiteitä (olen tehnyt kestositeitäkin jälkivuotoa varten). Vauvanakin mulla oli paha vaippaihottuma, johon sitten sen aikaisia kestovaippoja koetettiin avuksi, mutta ei niistä kyllä oikeastaan kuulemma ollut hyötyä. Nykyään toki on kehittyneempiä materiaaleja ja voihan olla, ettei vauva peri herkkää ihoani.

Muita syitä jätteiden vähentäminen ja hinnassa säästäminen. Tähän mennessä olen maksanut vaipoista alle 10€ (eri kokoisia kuorivaippoja + taskuvaippoja n. 30 kpl), mutta toki on ollut tuuria, kun on saanut isoja määriä halvalla ja yksittäisiä ilmaiseksi. Kuosit onkin sitten sen mukaisia. Sisävaippoja ja lisäimuja olen tehnyt itse vanhoista pyyhkeistä ja muista sopivista kankaista, joille ei enää muuta käyttöä olisi. Ei mitään kauniita näistäkään ole siis tullut. Yksittäisiä hyvän näköisiä toki on joukossa.

En tykkää, että vaippaa pidetään pitkään, jos siellä on pissaa vain siksi, että se pystyy vielä imeä enemmänkin. Näinhän ei ole kertakäyttövaipankaan kanssa pakko tehdä, mutta moni tekee. Mullakin varmaan tulisi kiusaus tehdä niin, koska siinähän säästäisi rahaa ja jos ei edes tunnu lapsesta märältä.

Olen kuitenkin ajatellut, että osittain voisi kertakäyttöisiäkin käyttää, jos tuntuu joissain tilanteissa paremmalta niin. Osittain kuitenkin kestot.
 
Muakin kiinnostaa kestovaippailu, mutta omaa pyykkikonetta ei ole ja taloyhtiön koneita voi varata 2 kertaa viikossa. Tosin kyl sitä pidemmän päälle säästäisi varmaan pesukoneen hinnan. Ja jätemäärä se vasta kauhistuttaa.

Mitään en ole vielä vauvalle hankkinut. Äitiyspakkaus tulee parin viikon sisällä. Ajattelin tsekata, mitä siinä on ja sitten miettiä. Käytettynä aiotaan hankkia vaunut, syöttötuoli ja sänky. Kantoliinat ja -reppu kiinnostaa myös. Mitään ylimääräistä ei kotiin mahdu enkä halua muutenkaan hukkua vauvatavaraan. Pesänrakennusviettiäkään ei oikein vielä ole...
 
Mulla on jo tosi paljon tavaraa vauvalle ja jotain vähän isommallekin. Osa on saatu ja kun on ollut hyvää tavaraa, niin ei ole viitsinyt kieltäytyäkään. Rahaa on mennyt silti vaan suunnilleen satanen. Uutena on ostettu pinnasänkyyn patja, hoitoalusta, potta (ei sitä vielä olisi tarvinnut, mutta kun oli kylppärin väreihin sopiva niin piti ostaa kun oli samaa väriä myös koroke, joka auttaa itsellä vessassa ummetuksen kanssa) ja silikonihelmiä tuttinauhaa varten. En ota äitiyspakkausta vaan rahan, kun oli aika paljon pakkauksessa sellaista, mitä en halunnut.

Nyt on alkanut liikkeet näkyä jo tosi selvästi ulospäinkin. Näkyy paidankin läpi välillä.
 
Meillä on kaikki isoimmat/tärkeimmät tarvikkeet hankittuna. Ostimme uutena vaunut (eivät ole vielä saapuneet), ammeen, hoitopöydän alustalle päällisen, pinnasängyn patjan ja lakanan+pussilakanan. Rakenneultran jälkeen aloin pikkuhiljaa vertailla tuotteita ja etsiä niitä käytettynä. Huimia säästöjä tullut tähän mennessä ja olen saanut juuri sitä, mitä haluan :) Äitiyspakkausta odotellessa, ihana päästä hypistelemään!

Vaipat ja muut pikkujutut ostetaan lähempänä tyyliin lähikaupasta. Kestovaippailu ei ole minua varten - nostan hattua niille, jotka jaksavat (y)
 
Meille on alkanut kans pikkuhiljaa kertyä tarvikkeita. Pinnasänky, vaunut, syöttötuoli ja vaatteita on löytynyt käytettynä muutamalla kympillä. Vielä puuttuu turvakaukalo ja hoitopöytä ainakin. Aiemmin ajattelin että haluan äitiyspakkauksen, mutta nyt en ole enää niin varma. Vai ottaako sen 170€ täsmäostoksia varten. Toki ovat laadukkaita juttuja siinä pakkauksessa.
 
Ajattelin myös aiemmin, että ottaisin paketin, mutta sitten katselin sen tuotteita ja vertailin, että paljonko ne maksavat jos ostaa kirppiksiltä (+saa itse valita, osa pakkauksen vaatteista ei ollut mieleisiä) ja päädyin siihen, että käytettynä saa halvemmalla ja ihan yhtä hyvää. Jotain joutuu uutena ostaa, mutta silti 170€:lla saa enemmän tavaraa kuin pakkauksessa.
 
Meilläkin alkaa jo suurinosa tavaroista olla :LOL: mummut ja papat on halunneet sponssata vaunut ja pinnasängyn joten ne ostettiin uutena. Vaatteita, vaippoja, talkkeja, pistorasiasuojia, rasvoja sun muuta ollaan saatu ihan mieletön määrä ystäviltä, joitain vaatteita olen myös ostellut kirpparilta ja alesta. Vaatteisiin ei kyllä uutena raaski hirveänä satsata kun menee niin nopeaa pieneksi (n) turvaistuin ostettiin ihan uutena, siihen halusin panostaa.

Itsekkään en ajatellut ottaa äitiyspakkausta. Meiltä löytyy jo kaapeista miltei kaikki tarvittava ja kovin moni pakkauksen vaatteista ei oikein miellyttänyt, mielummin ostelen sieltä kirppareilta. Oletteko myös huomanneet että äp talvivaatteet ovat vähän hassun kokoisia helmikuun vauvalle o_O 74-80 toppahaalari voi olla aika iso vastasyntyneelle, sopisi kesällä vasta koonsa puolesta parhaiten :LOL:
 
Meilläkin alkaa jo suurinosa tavaroista olla :LOL: mummut ja papat on halunneet sponssata vaunut ja pinnasängyn joten ne ostettiin uutena. Vaatteita, vaippoja, talkkeja, pistorasiasuojia, rasvoja sun muuta ollaan saatu ihan mieletön määrä ystäviltä, joitain vaatteita olen myös ostellut kirpparilta ja alesta. Vaatteisiin ei kyllä uutena raaski hirveänä satsata kun menee niin nopeaa pieneksi (n) turvaistuin ostettiin ihan uutena, siihen halusin panostaa.

Itsekkään en ajatellut ottaa äitiyspakkausta. Meiltä löytyy jo kaapeista miltei kaikki tarvittava ja kovin moni pakkauksen vaatteista ei oikein miellyttänyt, mielummin ostelen sieltä kirppareilta. Oletteko myös huomanneet että äp talvivaatteet ovat vähän hassun kokoisia helmikuun vauvalle o_O 74-80 toppahaalari voi olla aika iso vastasyntyneelle, sopisi kesällä vasta koonsa puolesta parhaiten :LOL:
Minä kun asun ulkomailla ni en saa äitiyspakkausta. Mut koska on esikoinen kyseessä, ni halusin sen laatikon kuitenkin. Tilattiin se finnishbabybox.comista, joka on suomalaisten isien firma joka myy vastaavanlaisia äitiyspakkauksia ulkomaille. Siihen tilauslomakkeeseen piti ilmoittaa vauvan syntymäkuukausi ja että asutaan pohjoismaisessa ilmastossa, jolloin ne räätälöi pakkauksen sisällön sopivaksi. Eli että talvi- ja kesävaatteet on oikean kokoisia ja tarpeeksi lämpimiä. Oikein kiva!

Muuten saatiinkin mun siskon vauvavaatevarasto, en oo juurikaan vaatteita siis ostanut. Yhtään en kyl tiiä montako niitä bodeja ja housuja ja potkupukuja pitäis olla kussakin koossa.. Noh, lähetän sit miehen shoppailemaan jos loppuu kesken
 
Sokerirasituksessa kävin tällä viikolla ja aika tuli pitkäksi, mutta muuten meni hyvin. Litkukaan ei maistunut pahalta ja tietty parasta se, että tulokset oli hyvät.

Painoa on tullut jo 9 kg lisää, mutta ihmetyttää, miten se on mahdollista kun lisää kokoa ei ole tullut kuin mahaan. Se onkin kasvanut pelkästään eteenpäin. Takaa katsottuna ei raskautta arvaisi ja edestä katsottuna toki näkyy, mutta ei ole sivuille päin kasvanut yhtään.
 
Minullakin on sokerirasitus parin viikon päästä, jänskättää kun niin monenlaista kokemusta kuullut siitä! Täälläkin tullut nyt varmaan joku 7-8kg, edellisestä neuvolasta muuan viikko.. itsestäkin kyllä tuntuu ettei olisi kyllä extraa tullut kuin vatsaan/rintoihin ja kaveritkin kyllä sanoneet etten näytä yhtään keränneen ylimääräistä,mutta saapa nähdä mitä sinne synnärille sitten loppupeleissä oikeasti jää :LOL: eipä ole neuvolassa ainakaan huomauttanut.

Millainen olo muilla muutes on? Täällä on rv 26 aluillaan ja pieni etova olo palannut tällä viikolla ruokailun yhteydessä eikä välillä oikein ruoka maistu ja tulee syötyä mitä sattuu ja miten sattuu :unsure: rauta-arvoja olin hieman saanut koholle rautatableteilla. Lenkillä käynti on aikamoista vaappumista ja hengästyn tosi helposti, ylämäissä pitää välillä huilia :rolleyes:Liitoskivut ei ole vielä pahat ollenkaan ja salillakin olen pari kertaa viikossa saanut käytyä. Potkut tuntuu tujakasti ja näkyykin selvästi jo
 
Mulla on nyt 25+5 ja olo ihan ok. Vähän tuntuu välillä kömpelöltä, kun maha on tiellä.

Mulla oli kipeitä supistuksia pari viikkoa sitten ja silloin säikähdin aika paljon. Nyt niitä ei ole enää ollut, mutta kivuttomia supistuksia on tullut satunnaisesti. Jos ne tulee liikkumisen yhteydessä, niin niihin tulee mukaan sellainen ikävä paineen tunne, joten olen sitten välttänyt reipasta liikuntaa. Pyöräily sujuu hyvin, mutta pitkissä jyrkissä ylämäissä kävely tai reipasvauhtinen kävely alkaa supistaa.

Nukkuminen on ollut vähän huonoa. Aamuyöllä alan heräilemään ja on vaikea löytää hyvää asentoa.

Millaisia vaatteita olette hankkineet? Mihin kokoon asti ja onko sekä tytölle että pojalle sopivia vai enemmän toiselle? Mulla on aika paljon 68cm kokoon asti ja sellaisia, jotka käy kummallekin. Osa enemmän tytölle ja osa enemmän pojalle, mutta kummalla vaan voi käyttää, kun yhdistää sopivasti.
 
Mulla rv 27+1 ja hiljalleen alkaa olla ihana kutkutus tulevaisuuden suhteen. On ollut henkisesti todella rankka syksy monestakin syystä.
Äitiyspakkaus haettiin eilen, ja kaikkea ihanaakin siellä, aivan valtavasti tavaraa! Ite en jaksa kierrellä kirppareilla niin paljon, joten tulee tarpeeseen nämä. Isot hankinnat vielä tekemättä.

Ootteko joutuneet olemaan saikulla yhtään? Mun oli pakko hakea viikko lomaa, kun unet meni niin huonoiksi, etten jaksanut enää töissä. Myös päänsärky edelleen vaivaa. Ihan hirveän huono omatunto tästäkin, vaikka tiedän et monet on paljon enemmän poissa, mulla kuitenkin eka pätkä tämä ja aikomus palata töihin tän viikon jälkeen.
 
Minun on kauhean vaikea miettiä, mitä vaatteita pitäisi hankkia, ja mitä etsiä kirpparilta ja mitä ostaa uutena. Jotain on jo hankittuna, kun kaupassa on tullut vastaan jotain erityisen hauskaa, mutta lopputuloksena tuntuu, että on vain jollain tavalla erikoisia vaatekappaleita, jotka eivät edes sovi kovin hyvin yhteen o_O:ROFLMAO: En ole vielä tilannut äitiyspakkausta, joten ehkä sen jälkeen hahmottuu niiden perusvaatteidenkin hankkiminen. Toivon myös, että kirpparilta löytyisi jokin paketti ”myyn kaikki vauvani pienet vaatteet”, niin ei tarvitsisi miettiä määriä kovin :D:LOL:
 
Mua taas on ärsyttänyt kirppiksellä ne vaatepaketit, kun siellä on ehkä 1 tai 2 kivaa vaatetta ja muut sellaisia, joita ei tulisi käytettyä. En ole sitten ostanut, kun en halua ylimääräisiä vaatteita kaappiin, vaikka olisi ollutkin edullisesti.

Mulla on jonkun verran kanssa sitä ongelmaa, ettei ehkä löydy yhteensopivia vaatteita kovin hyvin. Ainakaan niistä vaatteista, joita olen saanut. Ne, mitä olen ostanut, olen valinnut sellaisia värejä, että sopivat oikeastaan minkä vaan kanssa. Ehkä vähän tylsästi aika paljon harmaata ja valkoista. Mutta ovat ainakin sellaisia, jotka sopivat niiden saatujenkin kanssa ja osa on kyllä ollut värillisiäkin, mitä olen ostanut.
 
Mä oon onnessani ostanut vaatepaketteja edullisesti fb-kirppareilta ja siellä ollut kivoja perusvaatteita. Vauvanvaatteet sopivat niin lyhyen aikaa päälle, etten halua tässä vaiheessa tuhlata niihin liikaa rahaa. Kotona voi hyvin olla niillä huonostikin yhteensopivilla (jos tällä siis tarkoitetaan väriyhdistelmiä) vaatteilla ja ihmisten ilmoille mentäessä sitten edustuskelpoisempaa :D

Äitiyspakkaus haettiin isänpäivänä ja tein myös miehelle isyyspakkauksen, jotta hänelläkin olisi jotain kivaa ihmeteltävää siinä. Hän tykkäsi kovasti.

Tällä viikolla alkoi flunssa. Juuri nyt, kun on kaikennäköistä tärkeää suunnitelmaa lähipäiville, ettei yhtään ehtisi olla kipeänä :mad: Jos nyt hoitaisin tämän talven sairastelut pois alta jo tässä vaiheessa, ettei sitten vauvan synnyttyä tarvitsisi kaatua sängyn pohjalle (yritän olla optimisti (y)). Muuten vointi on ollut hyvä. Mitä nyt paikat venyy (etenkin kyljissä tuntuu) ja vatsa pinkeänä. Enää vajaa kk töitä, sitten lomalle ja ennen joulua äippälomalle. Ihanaa, kun tänä vuonna ehtii fiilistelemään joulua oikein kunnolla!

kyan ja 29+1
 
Joudun taas olemaan pari päivää saikulla, kun en vaan nuku. Herään yleensä klo 3-4 aikaan ja sit en nukahda enää. Työ on niin hektistä, ettei sitä jaksa pidemmän päälle ilman unta. Hommat kasaantuu ja sit teen kotona niitä... 5 viikkoa joulu- ja äippälomaan, odotan.

Fyysisesti on alkanut tuntua olo aika tukalalta välillä. Refluksia on myös tullut. Pitäis muistaa syödä pienempiä annoksia.

Rv 28+5 menossa.
 

Yhteistyössä