Helmikuiset 2020

Minä oon viettänyt hiljaiseloa täällä hetken. Mutta tosiaan viime viikolla verta lorahteli ja pääsin seuraavana päivänä neuvolaan ja siellä kaikki ok, kaksosraskautta sillon ilmoille heitteli kun näkyi kaks pussia kohdussa. kävin siitä muutaman päivän jälkeen yksityisellä ultrassa ja siellä toista pussia ei enää näkynyt kuin hieman, epäilivät jotain hematoomaa tms mikä olisi vuodon voinut aiheuttaa. Mutta lisäksi saivat mitattua viikkoja vain 6+1, omien laskujen mukaan silloin olisi pitänyt olla jo 7+4.. vuoto onneksi on loppunut ja kipuja ei missään vaiheessa ole ollut. Perjantaina on ensimmäinen neuvola, jännittynein mielin sitä odotan, että miltä näyttää masussa :unsure: testit on ollu selviä plussia jo ennen kontrolliviivaa, että jotain siellä tapahtuu kuitenkin. Samoin oireet on pysyneet ennallaan, rinnat arat, väsymys ja nälkä kokoajan :ROFLMAO: toivon niin, että kaikki olisi hyvin, vaikka varautuu tietenkin pahimpaan :( nyt on siis menossa rv 8+1 tai 6+5.. aika iso heitto siis näiden välillä..
 
Minä oon viettänyt hiljaiseloa täällä hetken. Mutta tosiaan viime viikolla verta lorahteli ja pääsin seuraavana päivänä neuvolaan ja siellä kaikki ok, kaksosraskautta sillon ilmoille heitteli kun näkyi kaks pussia kohdussa. kävin siitä muutaman päivän jälkeen yksityisellä ultrassa ja siellä toista pussia ei enää näkynyt kuin hieman, epäilivät jotain hematoomaa tms mikä olisi vuodon voinut aiheuttaa. Mutta lisäksi saivat mitattua viikkoja vain 6+1, omien laskujen mukaan silloin olisi pitänyt olla jo 7+4.. vuoto onneksi on loppunut ja kipuja ei missään vaiheessa ole ollut. Perjantaina on ensimmäinen neuvola, jännittynein mielin sitä odotan, että miltä näyttää masussa :unsure: testit on ollu selviä plussia jo ennen kontrolliviivaa, että jotain siellä tapahtuu kuitenkin. Samoin oireet on pysyneet ennallaan, rinnat arat, väsymys ja nälkä kokoajan :ROFLMAO: toivon niin, että kaikki olisi hyvin, vaikka varautuu tietenkin pahimpaan :( nyt on siis menossa rv 8+1 tai 6+5.. aika iso heitto siis näiden välillä..
Pienessäkin epävarmuudessa eläminen on kyllä niin kamalaa.:unsure: Hyvä ettei sitä vuotoa ole enää ollu. Toivottavasti neuvolassa kaikki hyvin!<3
 
Viimeksi muokattu:
Ääh, tää on niin piinaavaa. Mua on alkanut mietityttämään sen varhaisultran havainnot viikoilla 6+4. Siis mullahan sieltä löytyi 2 sikiötä, erimunaisia joilla molemmilla oli syke. Toinen oli oikein hyvävoipainen ja vastasi kooltaan viikkoja. Toinen oli noin puolet pienempi ja syke noin 40. Sille lääkäri ei toivoa antanut juurikaan, vaan sanoi että menee ehkä kesken pian.
No, mua on nyt vaivannut kovasti tuo. Haluaisin jo niin kovasti tietää, mikä siellä on tilanne. Mitään vuotoja mulla ei oo ollut, mutta välttämättä sitä ei tälläisessä keskenmenossa edes tulisi yhtään. Salaa toivon, että siellä olisi np-ultrassa 2 hyvävoipaista sikiötä. Np ultraan on vielä 3 viikkoa aikaa, tänään viikot 10+0. Meillä täällä ei kunnallisessa mitään lisäultria helpolla saa, mikä sekin on ikävää. Mulle ei esim. järjestynyt raskauden keston määritystä kunnan puolesta, kun on kesälomat menossa. Ihan omaan piikkiin kävin tuossa varhaisultrassa sitten.
Se miksi ehkä hiljaa pidän toivoa yllä kahdesta, on se että maha on melko näkyvä viime raskauden näihin viikkoihin nähden ja sitten se, että hemoglobiinikin oli vain 118 ekassa neuvolassa. Se on ollu mulla paljon parempi. En tiedä sitten. Ja tietty sekin vaivaa, että kun toisella oli niin huonot sykkeet silloin, että onko oikeasti elinkelponen ja kuinka pitkään, jos nyt vielä sattuiskin olemaan elossa.
 
Heippa kaikille!

Mäkin voisin hypätä tänne mukaan. Täällä kirjottelee 23v ja odotellaan avomiehen kanssa toista lasta. Esikoinen 6/2017 syntynyt. Tänään käytiin np-ultrassa mutta vauva olikin reilu pari viikkoa pienempi niin mennään vielä parin viikon päästä uusiksi niin saa niskaturvotusmitat otettua.

Laitoin @hwli viestiä sulle josko facebookryhmään pääsisi :love: Siellä ois helpompi jutskailla.
 
Hei kaikki! Ja onnea kaikille plussasta :) Tänään vu:ssa löytyi tyyppi oikeasta paikasta sykkeillä. Olikin isompi mitä luultiin. Nyt siis 8+2. Laskettu olisikin jo 25.2 (luulin että olisi maaliskuinen). Pahoinvointi on jäätävää jo kolmatta viikkoa. Tuntuu että pahenee vaan.

Täällä ikää jo 39. Oliko täällä muita "vanhuksia"?

@hwli , mahtuisiko vielä fb ryhmään mukaan? Laitan viestiä.
 
  • Tykkää
Reactions: Sampura
@hwli Voi harmi!

Jos joku innostuu tekemään uuden ryhmän vinkatkaa. Esikoisen aikainen ryhmä ollut paras tuki ja turva, ollaan treffailtu ympäri suomen lasten ja ilmankin kanssa. Ois ihanaa löytää samanlainen ryhmä tämän nuorimmaisenkin kanssa! Ja nimenomaan vähän pienempi ryhmä hakusessa, noi joihin pystyy kuka vaan liittyä kasvaa niiin isoiksi, että ei viitti mitään arkaluontoista selostaa.

Mäkin voin koittaa jossain vaiheessa perehtyä ryhmän tekoon mutta jos joku on nopeampi niin jee.
 
Hei, mäpäs innostuin tekemään samantien ryhmän! Eli laittakaa mulle viestillä samoin nimi ja profiilikuvasta tietoa niin lisäilen sitä mukaan! Toivottavasti saadaan kiva sopivan kokoinen ryhmä vielä aikaseksi :) Ja tein salaisen ryhmän eli se ei näy kellekään! Mekään ei olla kerrottu melkein kellekään vielä niin pitää olla tarkkana. :ROFLMAO:
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Kems ja hwli
Hei, mäpäs innostuin tekemään samantien ryhmän! Eli laittakaa mulle viestillä samoin nimi ja profiilikuvasta tietoa niin lisäilen sitä mukaan! Toivottavasti saadaan kiva sopivan kokoinen ryhmä vielä aikaseksi :) Ja tein salaisen ryhmän eli se ei näy kellekään! Mekään ei olla kerrottu melkein kellekään vielä niin pitää olla tarkkana. :ROFLMAO:
Mulla ollut vähän ajatuksena et jos nt-ultrassa on kaikki ok niin sitten vasta uskaltaisi pyytää liittymistä fb-ryhmään :D se olis puolentoista viikon päästä et jos silloin ei oo teillä vielä ryhmä ehtinyt täyttyä niin kyselen sitten et pääsisinkö mukaan :)
 
Neuvolassa käyty ja kyllä siihen tulokseen tultiin terkkarin kanssa, että olen vasta viikolla 7+0. Eli näiltä näkymin la ois sitten vasta maaliskuussa :whistle: mutta odottelen vielä ekaa virallista neuvolaa joka on ens viikolla, että jos siellä asia vielä varmistuisi. Pysyn siis hetken vielä täällä helmikuisissa :D
 
Mulla ollut vähän ajatuksena et jos nt-ultrassa on kaikki ok niin sitten vasta uskaltaisi pyytää liittymistä fb-ryhmään :D se olis puolentoista viikon päästä et jos silloin ei oo teillä vielä ryhmä ehtinyt täyttyä niin kyselen sitten et pääsisinkö mukaan :)
Ymmärrän hyvin! Itsellä ollut ihan sama juttu nyt ja esikoisenki aikana. Eiköhän sillonki vielä porukkaan mahdu
 
Ymmärrän hyvin! Itsellä ollut ihan sama juttu nyt ja esikoisenki aikana. Eiköhän sillonki vielä porukkaan mahdu
Eikös kaikki mahdu mukaan. :) Ymmärrän täysin että haluaa liittyä myöhempään kun kaikki varmempaa. Ekan kohdalla liityin vasta silloin. Meitä oli joku reilu sata ja valitettavasti porukkaa karsiutui kuitenkin pois. Nykyään taitaa olla ryhmässä enää 60 henkilöä.
 
Mulla ollut vähän ajatuksena et jos nt-ultrassa on kaikki ok niin sitten vasta uskaltaisi pyytää liittymistä fb-ryhmään :Dse olis puolentoista viikon päästä et jos silloin ei oo teillä vielä ryhmä ehtinyt täyttyä niin kyselen sitten et pääsisinkö mukaan :)
Mulla sama juttu kanssa, eli sitten ultran jälkeen alan pistelemään pyyntöä, nyt aika varattu 29.7.! Jännittää!

Kaikilta konkareilta ja esikoista odottavilta pyytelisin kirjavinkkejä! Millaiset kirjat, oppaat tai blogit on ollut teille avuksi? En ole ihan sumussa haparoimassa, kun äitini on aktiivisynnyttäjä ja synnytysvalmentaja. Aika pienestä asti olen ollut mukana kuuntelemassa ja kyselemässä, mutta nyt ehkä sellainen 2020-luvun ote odotukseen, synnytykseen ja äityteen kiinnostaa. Äitiysneuvolan ja apteekin oppaat on ahmittu jo läpi :D
 
Onko muita, joilla oireet vaihtuu on/off joka toinen päivä? Mulla on tästä alkanu tulemaan jo sääntö, että joka toinen päivä on tissikipua (iltaisin) ja hieman huonoa oloa (myöskin iltaisin) ja joka toinen päivä taas täysin normaali, oireeton olo. Tälleen menty jo toista tai jopa kolmatta viikkoa. Paniikki iskee päälle oireettomina päivinä, että onko siellä enää mitään kyydissä :cry: Muutenkin tuntuu, että km-pelko on iskeny ihan liian kovasti päälle ja vie välillä järjen. Kuullut näitä ikäviä uutisia nyt lähipiiristä, niin se jotenkin tuntuu nostavan vain omat pelot kahta kauheemmiksi.
Sori tälläset negapuheet ym. :unsure: :unsure:

Miten muuten muilla tulee tieto nt-ultrasta? Meillä neuvolasta sanoi, että postitse kotia, mutta kuinkahan kauan siinä menee, että tämä tieto saapuu (n) Toivon kovasti, että aika olisi heti rv12 alussa.
 
Mulla ainoana raskausoireet jotka on jatkuvasti on tissikipu ja väsy, muut oireet heittelee useammallakin päivällä ennenkuin palaa/jos palaa. Kovasti jännitän torstain nt-ultraan, onko siellä vielä joku mukana. :love:

Meillä nt-ultran aika tuli postitse 2 arkipäivää neuvolan jälkeen (viikonloppu välissä) eli aika nopeasti. Ootko millon käyny neuvolassa? :)
Hmm, kävin neuvolassa 11.7. (n) Onpas teille tullu kyl tosi nopeeta! :)
Jospa se omakin tulis tällä viikolla. Soitan kyllä perjantaina neuvolaa jos ei oo siihen menessä kuulunut :sneaky:
Onko sulla tuollon torstaina mikä rv+ menossa?
 
Täällä havaittu taas veriviiru valkovuodon seassa. Repäisykipuja ollu nopeissa liikkeissä ja aivastaessa, yöllä myös oli hetken kovaa kipua oikealla alavatsalla. Muita kipuja ei. Pahoinvointia on välillä ja rinnat edelleen arat. Ja väsymystä on. Tiedän, että vuoto voi olla normaaliakin, mutta kyllähän se vaan pelottaa että näinköhän tuolla enää ketään on. Kuukautisista laskettuna tänään 9+0, ens viikolla vasta neuvolakin.
 
@hanba Täällä myös tänään 9+0 viime kuukautisista, verta tuhruttaa ja neuvola vasta ensi viikolla :geek: Rintoja aristaa, lähinnä nännejä ja väsymys vaivaa. Mä oon nyt niin paljon lukenut ja kuullut että vuodot kuuluu asiaan jopa joka neljännellä raskaana olevalla niin mä koitan nyt vaan chillata. Huom, koitan!  :ROFLMAO: Kenellä muulla muisti pätkii? Musta tuntuu että mun aivot käy ihan super hitaalla tällä hetkellä, unohtelen asioita ihan tuon tuosta. Lähinnä naurattaa että miten voi olla näin pölkky ihan yhtäkkiä, mutta töissä saa kyllä pikkasen hävetä :LOL:
 
Täällä kans oireet sahaa joka toinen päivä taktiikalla ja tehny sitä alusta asti, nyt rv9+5.
Nt-ultra meillä on kahden viikon päästä keskiviikkona. Aika matelee ja kauhee kkm pelko on vallannut mielen :(

Muisti myös pätkii ja olo on ihan typerä, tuntuu ettei päässä liiku välillä yhtään mitään. Ihan hirveetä sillon kun pitäs oikeesti ajatella, niin alkaa vaan ärsyttään kun ei pysty :D
 
Mulla on nyt helteiden myötä kuvotus ja väsymys pahentunut. Heti kohta neuvolan jälkeen tuli aika nt-ultraan eli kannattaa kysellä jos ei kuulu. Tsemppiä @Smone ultraan!
Mulla on nt-ultra perjantaina ja oon kauhuissani, viimeksi tuli huonoja uutisia. Tällä hetkellä sikiö on ainakin elossa, dopplerilla oon sykkeet löytänyt. Aiemmin veikkailin ettei maha näy ennenkuin lähempänä rakenneultraa mutta ei tuo iltaisin jätä mitään arvailujen varaan ja mieskin väittää että kasvanut on :rolleyes:..
Muoks nyt siis 12+0
 
  • Tykkää
Reactions: Päppyrä
Kiitos! Tää tuleva ois nyt kolmas ultraus tähän mennessä ja ainakin kaksi edellistä mennyt hyvin (7+3 ja 9+5) ja syke on löytynyt. :love: mutta silti pelko hiipii kokoajan takaraivoon, että mitä jos onkin nyt käynyt jotain ja sykettä ei löydykään tai löytyiskin jotain muuta ikävää. :unsure:
Mutta onneksi vain hyyvin pieni osa saa niitä huonoja uutisia nt-ultrassa tai seuloista! Ja hyvät sykkeet oot jo saanut kuulla, hyvin siis menee!
 
Täällä meidän pitäjässä aika nt-ultraan piti varata itse (n) Mulla on vasta 15.8.,pitkä odotus vielä kun ei mitään varhaisultraakaan tehdä :confused: Itsekin vähän pessimistinä, kauhea työ ja tuska pitää fiilikset kurissa ennenkuin tietää onko kyydissä elinkelpoinen matkustaja...

Täälläkin oireet vaihtelee tosi paljon! Tuntuu et tuos kesäkuun ajan ja viel pari viikkoa sitten oli joka päivä yhtä kovat oireet, mutta nyt tulee vaihtelevasti, voi olla montakin päivää et olo täysin normaali o_O Mikä on toki ihan kivakin asia, kyennyt vähän enemmän taas puuhailemaan arjen normijuttuja:)
 
  • Tykkää
Reactions: Sniff
Täällä 10+4 ja muut oireet alkaa hiljalleen väistyä, mutta turvotus on ihan älytöntä edelleen. Näytän kuin olisin viikolla 28 tai jotain, ja alkaa olla aika ankeeta kun ei saa oikein syötyä. Väsymys vaivaa välillä, mutta huono olo ja päänsärky hellitti jo. Tissit on suht kipeät, mutta ei enää niin pahat.

Odotan kuin kuuta nousevaa sitä maagista 2. kolmannesta, jolloin alkuraskauden oireiden pitäisi heti viikolla 13 kadota ja energiatasojen ampaista kattoon. :ROFLMAO: :D
 

Yhteistyössä