Helmikuiset 2020

Raskauden alussa ei paino juurikaan noussut pahoinvointien takia mutta siinä rv 16 jälkeen on lähtenyt nousuun ja tähän mennessä tullut +12kg yhteensä. Tuli suoraan sanottuna aika järkytyksenä kun aiemmin on paino pysynyt aika hyvin hallinnassa ja normaalipainoinen olen ollut aina. Nyt painavampi kun koskaan ja vielä pitäisi 2kk olla raskaana :geek: Jännittää että kuinka paljon sitä oikein tuleekaan. Mulla siis liikkuminen on aivan tuskaa, supistaa ja alkaa sattumaan vatsaan, selkään, jalkoihin ja nivusiin (?), joten enää ei tule käytyä edes kunnollisilla kävelylenkeillä. Herkkujakin mennyt, tosin niitä olen vähän rajoittanut. Kuitenkin ruokahalu todella hyvä enkä aio perusterveellisen ruuan määrän suhteen tinkiä :D Syön kun nälkä on ja toivon että ne kilot siitä sitten lähtisi kunhan synnytyksestä palautumisen jälkeen saa taas liikuntatottumukset ennalleen. Vaunulenkkejä ja kevätsäitä odotellessa :love:

Mua vaivaa myöskin selkäsäryt ja unettomuus. Nukun tunnin parin pätkissä ja välissä saattaa mennä useampi tunti valvoen :unsure: Vatsa pitää myös ihan omaa elämäänsä öisin, vauva alkaa olemaan aika iso mutta silti vaihtelee vielä asentoa aika aktiivisesti, tai näin olen ainakin päätellyt. Sf-mittojen mukaan poika kasvaa aika tarkasti keskikäyrillä. Seuraava neuvolalääkäri ja ultra on vasta viikolla 36 joten silloin vasta saadaan painoarviota.

Oli muuten hauska yksi ilta kun mahassa oli tsempalot käynnissä ja laitoin sitten mahan miehen selkää vasten, jolloin poika tavallaan potki isänsä selkää. Mies oli ihan ihmeissään että noinko kovaa se potkii ja eikö se satu :LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: Sampura
Raskauden alussa ei paino juurikaan noussut pahoinvointien takia mutta siinä rv 16 jälkeen on lähtenyt nousuun ja tähän mennessä tullut +12kg yhteensä. Tuli suoraan sanottuna aika järkytyksenä kun aiemmin on paino pysynyt aika hyvin hallinnassa ja normaalipainoinen olen ollut aina. Nyt painavampi kun koskaan ja vielä pitäisi 2kk olla raskaana :geek: Jännittää että kuinka paljon sitä oikein tuleekaan. Mulla siis liikkuminen on aivan tuskaa, supistaa ja alkaa sattumaan vatsaan, selkään, jalkoihin ja nivusiin (?), joten enää ei tule käytyä edes kunnollisilla kävelylenkeillä. Herkkujakin mennyt, tosin niitä olen vähän rajoittanut. Kuitenkin ruokahalu todella hyvä enkä aio perusterveellisen ruuan määrän suhteen tinkiä :D Syön kun nälkä on ja toivon että ne kilot siitä sitten lähtisi kunhan synnytyksestä palautumisen jälkeen saa taas liikuntatottumukset ennalleen. Vaunulenkkejä ja kevätsäitä odotellessa :love:
Komppaan tätä kans eli mulla sama ettei alkuun tullut painoa huonon /etovan olon vuoksi, mutta se loppui siinä rv 17 kieppeilä ja sittenpä onkin ruoka / herkut maistunut. Painoa tuli ensin 6vkon aikana +4kg, mutta nyt viimeksi kun punnittiin, niin oli tullut neljässä viikossa +6kg :confused: Toki mahakin otti kunnon kasvupyrähdyksen tuon kuukauden aikana, joten olen lohduttanut itseäni että se 6kg ei ole tullut syömisestä (pelkästän) :D

Liikunta alkaa tuottamaan tuskaa eli myös pidemmät kävelylenkit ovat historiaa. Huomaan myös, että en voi enää ihan kaikkea mahdollista touhuilla esim. viikonloppuna kävin isommassa kaupassa (kävelyä siis enemmän), tein ruuan, leivoin, imuroin ja käytin koiraa metsässä lenkillä. Lenkillä alkoikin sitten melkein heti supistamaan ja pistämään mahaan enkä sitten loppupäivän aikana kyennyt muuta kuin makoilemaan.
 
Mullakin on paino noussut ihan tarpeeksi.. en ole uskaltanut enää vaa'alle sen jälkeen kun oli +9 kg lähtötilanteeseen verrattuna, nyt todennäköisesti jo +10 kg. Ahdistaa, mutta ei tälle voi minkään. Koitan syödä fiksusti, ei juurikaan herkkuja ja en muutenkaan ylensyö.

Voimat on ihan poissa, kaikki fyysinen ponnistelu ottaa kyllä koville. Oon yrittänyt ylläpitää lihaskuntoa, mutta tuloksetta. Nojatuolissa löhöäminen tuntuu nykyään parhaimmalta vaihtoehdolta.. vaikka kyllä mä siis jaksan kävellä, jos lähden kävelylle, mutta mitään muuta sen kummempaa en jaksa tehdä enää. Ja tässä olisi vielä 2kk jäljellä. Huh, miten me jaksetaan loppuun saakka! :D

Ensviikolla taas neuvola. Meillä on muutto isompaan asuntoon edessä uudenvuoden aattona ja muutetaan siis toiseen kuntaan, joten lähtee neuvolankin vakioväki vaihtoon. En ole tykännyt meidän neuvolan terkasta, joten kiva vaan saada vähän vaihtelua. Meillä on siis ollut se sama terkka alusta lähtien, en tiedä onko muuallakin näin tapana. Tämä siis Helsingissä.
 
Mulla olis vielä tää viikko töitä ja sitten alkaa mammaloma :) VIHDOIN.

Hankinnat alkais olla tehtynä, sellaset pienet sälät puuttuu vielä, vaipat/vitamiinit jne.. Mutta niitä ehtii tässä ostelemaan ja kenties joululahjaksi voi odottaa jotakin vauvaan liittyvää. :)

Mua vähän harmitti, kun sain radi diagnoosin (tuli aivan yllätyksenä..) ja mulla on nyt tullut painoa n. 8.5kg (lähtöpaino normaali) niin radihoitaja oikeen sano, että nyt on aivan liikaa painoa tullut ja yhtään ei saa tulla enää. Tuli vähän sellainen olo et ilmaako mä sitten syön vai mitäs helvettiä! Oon syönyt aika terveelliset koko raskauden. Noudatan 80 / 20 menetelmää ja meillä muutenkin käytetään kotona täysjyväleipiä, beceliä, kasviksia.. jne. niin hän ei oikeen ees osannut sanoa mulle mitä voisin vaihtaa ruokavalioon. Arvot pysynyt hyvinä ja oon saanut kiinni mitkä on niitä "einiinhyviä" vaihtoehtoja, esim. puuro nostaa mulla MUTTA ei kuitenkaan mee yli rajojen. Tää radi on kyllä asia, joka ahdistaa jonkin verran. :(
 
Täällä olo on aika kurja jatkuvien kipujen kanssa ja nyt vielä yli viikko mennyt virusperäisessä flunssassa:confused:
Mulla liitoskivut tuntuu vain ja ainoostaan häntäluussa. Ja se on jotain aivan järkyttävää se kipu melkeen 24/7. Istuminen sattuu, kävellessä ei satu, mutta sen jälkeen toivoo että selän vois katkasta, makaaminrn kyljellään on ookoo, nouseminen todella hankalaa ja käveleen lähtö kans:cry:
Kipulääkkeet ei auta ja niitä syönyt muutenkin liikaa nyt kipeänä:( 31+0 menossa eli vielä tovi pikkuisen tapaamiseen:love: Vauvan mönkiminen on alkanut sattuun, potkut ei satu ja tietysti tuo on alkanut pääasiassa mönkiin vaan. Liekö tilan ahatus tullut jo kun 1-1,5vk isompana kasvaa:ROFLMAO::ROFLMAO:
Luojan kiitos mulle luvattiin käynnistys rv (37)38-39 vauvan koon takia. Tuskin laskettuun aikaan päästetään edes, mutta ainakaan sen yli ei.

Miehen kanssa meillä menee todella hyvin tällähetkellä. Ollaan ihan raskauskuplassa molemmat :D Se auttaa minkä pystyy, lohduttaa ja tukee ja mää tietenkin teen oman osani meidän suhteessa :)
Muutaman riidat saatu aikaan kun mulla mielialalääkkeen alasajo menossa ja turhasta oon paristi suuttunut miehelle :( Onneksi ollaan saatu sovittua nopeasti ja riita ei ole isoksi päässyt :)
 
Miten teillä on jo käynnistyksistä sovittu? Siis mä just ihmettelin et ei mun neuvolassa olla vielä puhuttu edes synnytystavasta tai annettu edes mitään kokoarviota koko vauvasta. Ja nyt siis rv 31+3 menossa. Oon kyllä muutenki ollut niin pettynyt koko neuvolan toimintaan, että ihan iloinen että me vaihdetaan maisemaa kohta ja pääsee uuden paikkakunnan neuvolaan, toivottavasti parempaan.. :D

Missä päin vatsaa tunnette vauvan liikkeitä, sattuuko ja missä on istukka?

Mä oon ihmetellyt, kun mun istukka oli rakenneultran aikaan edessä, mutta vauvan potkut ja pyöriminen näkyy ja tuntuu etuvatsalla niin selkeästi ettei se istukka voi enää siinä olla. Eli joko se on valahtunut alas tai liikkunut ylemmäs. Potkut ja möyriminen tuntuu todella voimakkaasti joka päivä etuvatsalla, samaan aikaan sivulla ja sitten navan kohdilla. Pakosti se on yhä poikittain siellä. Jos yritän tunnustella alavatsaa ja etsiä päätä, niin mun kohdun alaosa on aivan tyhjää täynnä! Sit kun tunnustelee vähän ylempää, niin alkaa tuntua molemmin puolin kovaa eli siellä se vauva pakostikin majailee. Pitkittäin poikittain mutta ei ainakaan ole pää alaspäin.
Vähän ärsyttää, ettei tätä ole tarkemmin tutkittu, haluaisin tietää mihin se istukka on liikkunut ja miksi vauva on ollut kokoajan poikittain. Alan kohta epäillä että sektiolla mennään ja se toisaalta ei mua haittais.... Ois vaan kiva tietää enemmän jos joku tutkisi!
 
@EllenL: Erilaisia kantoja eri paikoissa. Jos sulla on normaalipainossa ollut lähtopaino, niin en olisi huolissaan 8,5,kg:sta. Mulla rd todettu 12+ viikoilla. Ja myös olen normaalipainoinen, terveillä elintavoilla varustettu ihminen aina ollut. Nyt 33+0 ja paino noussut 9,5kg. Viikko sitten äitiyspolin lääkäri totesti, ettei haittaisi vaikka olisi jo vähän enemmänkin noussut. Ja mulla oli ihan sama tilannne silloin kun rd todettiin. Ruokavaliossa ei oikeastaan mitään, mitä olisi tarvinnut muuttaa. Paitsi että herkut mitä satunnaisesti olin nautiskellut toki jäi heti kokonaan pois, enkä ole mitään missä on sokeria tai vehnää sen koommin syönyt. Samoin hedelmien määrää vähensin hieman. Monta kertaa tässä onkin neuvolassa ja äitiyspolilla todetty, että yhtään enempää ei voi tehdä, kroppa toimii niin kuin toimii. Ja mullahan ei tosiaan hyvällä ruokavaliollakaan paastoarvot pysyneet tavoitteissa, joten iltainsuliinia täytyy pistää. Aterian jälkeiset on koko ajan olleet hyviä. Mullakin ahdisti diagnoosi alkuunsa, mutta alkushokin jälkeen sen oppi hyväksymään. Tsemppiä!

@Emeranth: Mulla istukka takana ylhäällä, vauva pää alaspäin ja liikkeitä tuntuu joka paikassa. Ylhäällä, alhaalla, vasemmalla, oikealla. Kylkeä kääntelee ja pyllyä puskee vuoroin molemmille puolille (navan korkeudella jommalla kummalla sivulla näkyy kunnon patti). Joskus on kunnon kohoumaa molemmin puolin napaa, silloin taitaa puskea pyllyä ja jalkaa, onhan nuo nimittäin melkoisia akrobaatteja. Pää alaspäin on kuitenkin pysynyt. Itse en tunnustelemalla löydä päätä alhaalta, vaikka se siellä onkin (ultrassa siis parin viikon välein olen käynyt ja asento pysynyt samana). Liikkeet on voimakkaita, mutta ei käy kipeää. Säpsähdyttää välillä kuitenkin.

Meillä on ollut aika tiiviit seurannat viime aikoina. Neuvola-aikojen lisäksi rd:n vuoksi seurannat äitiyspolilla 2vk välein. Lisäksi joka viikko yhteys sisätautipolille sokeriarvoista. Synnärilläkin on kahteen otteeseen tarvinnut käydä. Ensimmäisellä kerralla äitiyspolin lääkäri lähetti viikonlopuksi sinne kontrollikäyrille, kun napanuoran virtausarvot oli koholla. Silloin sovittiin myös viikon päähän uusi lääkäriaika/ultra. Kaikeksi onneksi arvot oli palanneet takaisin normaaliin, ja vauvalla oli kaikki oikein hyvin. Toisen kerran käytiin, kun vauva liikkui päivän huonosti ja liikelaskentakriteerit ei täyttyneet. Oltiin ilta käyrillä ja ultrattavana ja lääkäri tarkisti tilanteen. Jälleen kaikki onneksi hyvin. Vauva liikkui käyrillä ja ultratessa hyvin, itse en vaan sitä jostain syystä tuntenut. Mikä on todella outoa, kun normaalisti liikkeet on niin voimakkaita. Seuraavana päivänä vauva onneksi taas liikkui ihan normaalisti. Helpotus...

Loppuraskauden ajan mulla on lääkäri/ultra-ajat viikon välein. Olen kyllä kiitollinen, että tämän rd:n vuoksi seurataan näin hyvin. Tuo turvallisuuden tunnetta. Käynnistyksestä on täälläkin puhuttu alustavasti. Että 38 viikolla todennäköisesti synnytetään, jos ei sitä ennen ole päättänyt tulla.

Meidän vauva on kokoarvioltaan edelleen tosi pieni. Alakäyrän ja keskikäyrän välillä mennään, lähempänä alakäyrää kuitenkin. Lääkäri ei kuitenkaan ole huolissaan, sanoi olevan geneettistä, kun itsekin olen niin pieni.
 
@Matkallamamaksi Joo ei oo hirveästi tullut tehtyä muutoksia, annoskokoihin oon kiinnittänyt kyllä huomiota. Helposti nousee arvot jos lappaa isolla kädellä ruokaa. Korostuu tosiaan se, et pitää huolen ateriarytmistä. Mulla on muutamat herkutkin kyllä mennyt, silti arvot on niidenkin jälkeen olleet hyvät. Varmaan nousis pilviin jos vetelis kaksin käsin. Mutta onneksi tässä ei enää kauaa mene, niin vauva on ulkona. :)
Onko sulla siis tarkempi seuranta, koska joudut pistämään insuliinia?
Mulla ei ole mitään erikoista seurantaa eikä puhetta käynnistyksestä, saa kuulema mennä ihan yliajalle. Ultraavat vielä tammikuussa, mutta sekään ei radin takia vaan sattuu olemaan neuvolassa joku laite (sellainen tabletti ilmeisesti) mistä lähinnä katsovat missä asennossa vauva on. Ajattelin, että tässä olis jotenkin tarkemmin seurattu ton radin takia mutta ehkä sitten ei. Arvot kuitenkin olleet koko ajan hyvät niin eikai siinä sitten
 
Joo nimenomaan siksi tarkempi seuranta, kun on insuliinihoitoinen rd. :) Lääkäri sanoi tuosta käynnistyksestä, että tosiaan nimenomaan sillon kun on lääkehoitoinen rd, niin ei anneta mennä laskettuun aikaan asti. Näin ainakin täällä käytäntö.
 
  • Tykkää
Reactions: EllenL
Mulla on paino nyt viikolla 32 +4 noussut jo yli 20 kg. Viimeksi tuli 25-26 kg yhteensä. Verenpaineesta eikä radista ei ole ollut tietoakaan, arvot todella hyvät ja edellinenkin vauva normaalin kokoinen (3725g) Nyt eivät rasitukseen laittaneet. Mun kroppa toimii näin, että kerää kilot. Edellisen kohdalla ne lähti itsellään vuodessa. Painoindeksi ennen raskautta luokkaa 21-22.
 
Mulla raskaus edennyt normaalisti ja tuntuu ettei sitä seurata tyyliin ollenkaan :LOL: Tiedän siis että tämä on ihan normaalia kun ei ole ilmennyt mitään seurantaa vaativaa mutta silti välillä iskee huoli että mitä jos jokin onkin pielessä ja en vain ensikertalaisena tajua että jokin ei ole normaalia. Esim jos lapsivettä vaikka tihkuttaisikin niin todennäköisesti en sitä tajuaisi kun noita vuotoja on niin monenlaisia ollut muutenkin (n) Paitsi verisiä vuotoja ei ole ollut. Myöskin noita kipuja ja paineita ja supistuksia on ollut vaikka minkälaisia mutta ainakaan vielä ei ole neuvolassa sanottu että mikään kuulostaisi huolestuttavalta. Kai se vaan pitää luottaa siihen että itse jotenkin aavistaa jos jokin on pielessä. Ja olla tyytyväinen siihen että mitään huolestuttavaa ei ole ollut :) Liikkeitä tunnustelen säännöllisesti ja niitä onneksi tuntuukin paljon.

Mulla siis neuvolakäyntejä ollut edelleen n. kuukauden välein ja jatkosta ei kauheasti ole puhuttu. Vähän neuvolantäti väläytteli että viikolla 36 olisi neuvolalääkäri jossa sitten ehkä ultrattaisi kokoa ja asentoa ja pohdittaisiin synnytystapaa. Toivon kovasti että se käynti myöskin toteutuu koska tässä kohtaa ei ole mitään konkreettista tietoa vauvan koosta tai alakerran tilanteesta, tiedän vain että vauva kasvaa sf-mitan mukaan keskikäyrillä. Mitään lääkäriaikaa mulle ei kuitenkaan ole vielä varattu joten vähän skeptisesti suhtaudun siihen että saanko edes sellaista. Seuraava neuvola tammikuussa.

Mulla on vähän sellainen olo että olen raskaana vielä maaliskuussakin :ROFLMAO: Suvussa niin paljon yliaikaisuutta ja kun kasvukin tuntuu menevän keskikäyrillä niin tuskin aletaan käynnistelemäänkään, ellei sitten 42+ viikolla joudu siihen :cautious: Vähän meinaa olla pientä negatiivisuutta ilmassa mutta yritän nyt kovasti tsempata itseäni vielä tähän loppurutistukseen ja muistaa että eiköhän sen vauvan vielä syliinkin saa!

Ainiin ja synnytysvalmennus meiltä meni sivu suun. Neuvolasta sanottiin että ajat tulee varaukseen yleensä noin 3 viikkoa ennen ja en hölmönä sitten tarkistanut asiaa. Nettisivuilla näytti että uusin aika olisi ollut 12.12, mutta nyt kun eilen kirjauduin järjestelmään pankkitunnuksilla niin huomasin että ne ajat onkin niiden takana ja kaikki ryhmät maaliskuulle asti varattuina. Ketuttaa kun olisin niin kovasti halunnut siihen mutta minkäs näille mahtaa, olisi itse pitänyt ottaa paremmin selvää. Enköhän mä oikeaan paikkaan löydä sitten kuitenkin kun h-hetki koittaa vaikka en valmennuksessa olisi käynytkään :rolleyes:

Tänään muistaakseni 32+5, näissäkään ei meinaa pysyä perässä kun tuntuu että vielä on pienen pieni ikuisuus laskettuun:ROFLMAO:
 
Viimeksi muokattu:
Mulla raskaus edennyt normaalisti ja tuntuu ettei sitä seurata tyyliin ollenkaan :LOL: Tiedän siis että tämä on ihan normaalia kun ei ole ilmennyt mitään seurantaa vaativaa mutta silti välillä iskee huoli että mitä jos jokin onkin pielessä ja en vain ensikertalaisena tajua että jokin ei ole normaalia. Esim jos lapsivettä vaikka tihkuttaisikin niin todennäköisesti en sitä tajuaisi kun noita vuotoja on niin monenlaisia ollut muutenkin (n) Paitsi verisiä vuotoja ei ole ollut. Myöskin noita kipuja ja paineita ja supistuksia on ollut vaikka minkälaisia mutta ainakaan vielä ei ole neuvolassa sanottu että mikään kuulostaisi huolestuttavalta. Kai se vaan pitää luottaa siihen että itse jotenkin aavistaa jos jokin on pielessä. Ja olla tyytyväinen siihen että mitään huolestuttavaa ei ole ollut :) Liikkeitä tunnustelen säännöllisesti ja niitä onneksi tuntuukin paljon.
Joku muukin täällä, kenellä ei ole ollut mitään seurattavaa :D

Mä älysin onneksi soittaa uuden paikkakunnan neuvolaan ja varasin jo ajat lääkärille ja terkalle. Siellä seuraava lääkärintarkastus jo rv 34 eli pian muuton jälkeen, toisaalta ihan kiva että sit taas tarkastellaan tilannetta.

Mulla ei ollut varsinaista synnytysvalmennusta, mutta ennemminkin synnytyspelkovalmennus.. Naistenklinikalla kolmen tunnin vierailu ryhmässä, käveltiin läpi sairaalan tilat ja sitten kätilö esitteli meille vaikka jos mitä synnytykseen liittyvää asiaa. Oli kiva nähdä ne synnytyshuoneet, oli paljon kotoisampi kuin mitä odotin. Siinä vaiheessa kun sanoivat, että joka huoneessa on kaiuttimet omaan käyttöön, niin mä aloin jo suunnitella synnytys-soittolistaa :D

Valmennus oli tosi informatiivinen ja hyödyllinen, mutta en sanoisi että se poisti mun pelkoa. Ennemminkin vain vahvisti sitä, että kyllä mä silti mieluummin ottaisin sen sektion suunniteltuna (kuin hätänä...). Saa nähdä mihin päädytään, vauvan asentokin vaikuttaa, jos se pysyy poikittain niin saan sen sektion jokatapauksessa ilman pelkodiagnoosiakin.
 
Ehkä mäkin voisin oma-alotteisesti soittaa neuvolaan ja pyytää varaamaan sen neuvolalääkäriajan kun sellaista ollaan joka tapauksessa suunniteltu (n) Ei varmaan ainakaan menetä mitään jos soittaa ja kysyy onko mahdollista varata se jo.

Mäkin oon toisaalta miettinyt että helpottaakohan se valmennus edes mun synnytyspelkoa kun tuntuu että mitä enemmän siitä ottaa selvää niin sitä enemmän vaan jännittää se :D Tuntuu että tässä kohtaa eniten helpottaisi nyt vain se lääkäriaika jotta saisi edes jotain tietoa vauvasta ja olisi edes jokin arvio minkä kokoinen vauva sieltä on tulossa ja missä asennossa on sitten lähempänä :geek:
 
Hiljasta täällä! Holitonta uudenvuoden viettoa kaikille ;)

Jokos äitiysvapaat alkaa teillä kohta? Mä päätin alottaa niin myöhään kuin mahdollista, 13.1. alkaisi siis mulla. Varhennetulla olisin jo jäänyt kotiin, mut kyllä tässä vielä muutaman päivän ajan jaksaa töihin raahautua.
 
Täällä alkaa äitiysvapaa virallisesti viimeinen joulukuuta. Otin myös sen niin myöhään kuin mahdollista, eli ei varhennettuna. Sitä ennen muutama päivä vuosilomaa, niin töistä oon jo jäänyt pois. :)

Tuntuu käsittämättömältä ajatella, että reilun 3,5vk päästä pikkuinen saattaa jo olla täällä. Jos käynnistys siis tapahtuu silloin, kun alustavasti on puhuttu.

Onko teillä muilla käsitystä vauvojenne koosta? Rd:n vuoksi olen käynyt ultrassa tähän mennessä jo 10 kertaa ja jatkossakin viikottain, ellei jopa kahdesti viikossa, joten kokoa arvioidaan koko ajan. Edelleen huolettaa hieman, kun me pikku hiljaa pudotaan käyrillä alaspäin. Alakäyrä on nyt saavutettu. Lääkärit vakuuttelee että kaikki näyttää hyvältä. Rakenteet kunnossa, virtaukset ja istukan toiminta normaalia, sydänäänet aina käyrillä erinomaiset ja vauva liikkuu hyvin. Silti hieman huolettaa, kun niin minikokoinen mini on kyydissä. Painoarvion mukaan tulisi syntyessään olemaan alle 2,5 kiloinen (jos siis käynnistys vk 38). Toki painoarviot on vain arvioita ja voi poiketa paljonkin, mutta kuitenkin..
 
Mää oon tosi laiska kirjottaan nykyään tänne. Tuntuu, että kirjotan kauheen pitkästi aina ja sit lyhyesti en osaa ja sit vaan en jaksa :confused:

Meillä mies kipeenä ja toivon, että mulle se tauti ei iske ennen huomista iltapäivää. Huomenna äitiyspoli kontrolli taas.
Meillä vauva taas kasvaa yläkäyrillä :D Käynnistys siis edessä tai näin puhuttiin jo viimeksi eli 4vk sitten.

Stressaa taas kaikki. Vauvan vointi, oma olo, muutto, raha, kaikki:unsure:
 
Itse alotan äippäloman kanssa nii myöhään kun mahdollista eli 16.1. olis eka virallinen lomapäivä. Olisin ollu kyl jo jäämään tästä joululta pois töistä, mutta onneks ei oo enää kun 10 päivää jälellä.

Mullakaan ei mitään painoarvioita oo annettu vauvasta enkä tiiä annetaanko niitä? Sf-mitta menee aika hyvin siinä keskikäyrällä ja viime neuvolassa käsikopelolla täti osas sanoo, et vauvan pää on alhaalla! (y)
Vaivoja mulla tuntuu olevan joka päivä aina vähä erilaisia, mut närästys on kyl varmaan se pahin edelleen. Lisäks verenpaineita pitää seurailla kotona kun on tuota turvotusta tullut ja muutenkin paineet olleet vähän kohoamaan päin.

Jotenkin oon nyt tosi laiska enää laittamaan mitään vauvan huonetta / katsomaan puuttuvia tarvikkeita ym. hankintoja mitä pitäis vielä tehdä. Tekis mieli vaan ottaa rennosti koko loppuaika eikä enää miettiä mitä puuttuu ym.
 
@Fizzyy mulla on ollu tota samaa, etten oo jaksanu miettiä puuttuvia tarvikkeita jne. Vaatteitakaa en oo ostanu varmaa marraskuun alkupuolen jälkeen.
Nyt kun muutto lähenee niin on ollut pakko aloittaa jostain ja vauvan tavarat on helpoin kun niitä ei vielä tarvii ja samalla oon käynyt vaatteet jne läpi :)

Tänään oli äitipoli ja vauvan kasvu tasoittunut onneksi. Plus yks käyrällä mennään toki, viimeks oli plus kaks :D Painoarvio 2,2kg ja rv 32+5 menossa.
 
Meillä oli just tänään muutto. Huhhei, ei enää ikinä muuttoa raskaana ollessa! Siis olis tosi okei jos ei tarvitse tehdä itse mitään; muuttomiehet kantoi tavarat mutta jonkun täytyy ne purkaa. Enkä kehdannu jättää miehelle kaikkea sitä purkamishommaa.. Koitin ”tosi kevyesti” purkaa mut nyt on selkä aivan rikki ja jalat ihan puuduksissa. Kamalaa tää kun keho ei kestä paljon yhtään fyysistä rasitusta!

Mulle ei ole painoarviota annettu, vähän keskikäyrän alla menee nyt. Poikittain se on ollut suurimman osan ajasta, mut viimeaikoina oon saanut potkuja jokapuolelle kehoa et ei mitään hajua missä asennossa se on :D ois kiva tietää kohta kun on kuitenkin rv 33 jo menossa.

Tavaroista meillä puuttuu vielä sänky ja jotain pikkujuttuja. Ei kiinnosta yhtään enää kun ei vaan jaksa tehdä mitään :D
 
Me muutettiin myös joulukuun puolen välin aikaan ja vaikka minäkään en mitään tehny itse muuton aikana niin ei meinannu kroppa ja pää pysyä enää mukana :D Mullehan kävi niin että muuttopäivän aamuna heräsin 3 tunnin yöunien jälkeen niin että multa oli kadonnut muisti kokonaan edellispäivältä. Se tuli onneksi illalla takaisin mutta kauhean paniikinhan siinä sai aikaseksi. Mitään muita oireita ei ilmaantunut joten luulen että oli vaan liian monta asiaa mielessä + univelat niin pää teki sitten tepposet. Mä yritin purkaa tavaraa tosi rauhakseen mutta silti oli myös koko kroppa ihan juntturassa :confused: Onneksi on kaikki nyt hoidettu ja tammikuun aion vain levätä!

Tunnistan myös ton loppuväsymyksen, viimeisiä hankintoja en ole jaksanut yhtään miettiä saati tehdä. Haluan vaan olla ja nukkua aina kun kroppa vähänkin antaa :ROFLMAO: No, onneksi on ihan vaan muutamat jutut enää hankinta-listalla, aion tammikuulle suunnitella pari päivää joiden aikana hommataan viimeset tavarat. Lopun ajan voikin sitten käyttää valmistautumalla henkisesti tulevaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Emeranth
Hyvää uuttavuotta! Katotaan kuka meistä ensimmäisenä lähtee synnärille.. :D Kunhan ei mene maaliskuulle! Sanon jo suoraan lääkärille etten suostu menemään rv 41 yli, se ruotsalaistutkimus kertoi ihan tarpeeksi yliajan riskeistä.
 
Millaisia ratkaisuja olette tehneet vauvan sängyn suhteen? Yritän tässä pohtia, että ostaisinko pinnasängyn, josta saa kokonaan toisen laidan pois jolloin sen voisi asettaa sängyn viereen sivuvaunuksi vai sitten pinnasängyn, josta voi vain laskea sitä laitaa. Tällöin toki vauva pitäisi aina nostaa pinniksestä sänkyyn yösyöttäjä varten. Vai meinaatteko nukkua perhepedissä alkuun?

Tää nukkumisasia on jotenkin itelle nyt tosi iso kysymysmerkki, että mitenkä sen tekisin o_O Perhepeti pelottaa, että jos vauva jää oman/puolison peiton alle tms.
 
Mua mietityttää myös toi nukkumisasia, oon pohtinut sitä jo pitkään.. Pinnasänky me saatiin ja siitä saa vain laskettua laitaa. Muutoin varmaan turvallisimmalta tuntuis tuo että se olisi ilman laitaa sängyssä kiinni. Perhepetiä olen miettinyt eniten mutta sekin tuntuu jotenkin riskialttiilta :confused: Meillä tosiaan on ihan hyvä pinnasänky, mutta jos yösyöttöjä tulee vaikka 10 per yö niin onko se kovinkaan kätevä. Lisäksi pinnasängyssä mietityttää se että reunasuojat vai ei? Toiset puhuu tukehtumisriskistä niihin liittyen mutta moni ne tuntuu kuitenkin hommaavan joten onko ne kuitenkin parempi olla..?
 
Meillä ei ole vielä edes koko sänkyä.. pinnasänky meinattiin hankkia, jossa on nostettava/laskettava pohja. Ajateltiin että alkuun saa nukkua siinä äitiyspaketin laatikossa kun se on vähän pienempi kooltaan. Jos suoraan pinnasänkyyn laittaa niin saattaa yllättää tilanpaljous. Äitiyspaketin laatikko meinattiin varmaan pitää siinä pinnasängyssä ja sitähän voi tarpeen tullen helposti liikuttaa paikasta toiseen. Tavoite olisi että pieni nukkuu alusta lähtien omassa huoneessaan mutta katsotaan mikä käytännössä sitten oikeasti toimii. Meillä ei perhepetiä, ehdottomasti ei :D
 
Yhteistyössä