Helmikuun helmet 2014

miss_piggy
Meillä herättiin tänään uuteen päivään 04:30, ei vaan suostunu enää nukkumaan ja itkun kanssa sitten noustiin ylös kuuden maissa. Alhaalle tosin tullut nyt läpi kolmaskin hammas joten sekin voi vaivata. Muutenkin hinkkaa koko aika nenäänsä ja imee sormea joten voi olla ylöskin tulossa hampaita.
Meillä ei poika sano vielä mitään sanoja. Taaperokärryn kanssa myös painelee kovaa vauhtia välilllä ympäri kämppää ja joskus sitä on myös hauska lykätä polvillaan konttaamalla.

Tekeekö joku sen taapero-ketjun? Poika täyttää tiistaina vuoden, joten en sitten enää viitsi tänne vauvat-osioon kirjoitella :D
 
Viideltä taas herättiin. Voi morjens tätä väsymyksen määrää.
Tarvii tänään painella itse nukkumaan illalla samaan aikaan kun poitsu käy yöunille, alkaa muuten olla taas turhan paljon univelkaa.

Kahvia vaan koneeseen. Aamupäivällä tulee kaveri poikansa kanssa tähän meille ja lähdetään sitten porukalla pulkkailemaan. :)

Synttärikutsut tarvis lähettää ja suunnitella millaisen kakun leipoisin. Ens maanantaina 1v. neuvola, otin ajan hyvissä ajoin ennen synttäreitä, että ehtii rokotteiden aiheuttamat kuumeilut kuumeilla pois alta.

Vuosi sitten tähän samaan aikaan alkoi olla tukalat oltavat ison mahan, närästyksen ja sen aiheuttaman unettomuuden kanssa. Kyllä on aika mennyt järkyttävän nopeasti!
 

Yhteistyössä