Helmikuun helmet 2017 *MEIDÄN KUU!!*

Onnea Farnilla pikkuisesta prinsessasta :love:
Aika epämiellyttävää käytöstä kyllä on ollut sinun synnytyksessäsi :mad:.

Kiitos synnytyskertomuksesta myös varrtTi

Pärjäämistä oksennustaudin kanssa boomkaa toivottavasti et saa tartuntaa :unsure:

Täällä kanssa tulossa maaliskuun pallero. Ei halua tulla ulos ei sitten millään. Tänään ohjelmassa lumitöitä ja saunomista jos vaikka käynnistellä jotain tuolla alhaalla :LOL:.

Toukka 40+2 :X3:
 
  • Tykkää
Reactions: Boomkaa
Boomkaan limajutut kuulostaa nyt kyllä hyvinkin lupaavilta.(y) Kunhan vaan pysyisit terveenä!

Vatsatautia on täälläkin liikkeellä. Eilen hoidossa yksi lapsonen oksensi oikein kunnolla. Vaikka oli haettu heti kotiin ja hoitajat tekevät tietysti parhaansa pöpön leviämisen estämiseksi, hiukan hirvittää jos saadaan mokoma tauti omaksi riesaksi. Synnyttäminen noron tai tavisoksutaudin kanssa ei kuulosta kokemukselta, jonka ihan välttämättä kukaan odottaja itselleen haluaisi.:sick: Pidetään tassut ristissä, ettei osu kenenkään pallomahaisen kiusaksi.

Oma yö meni hikoillessa ja pyöriessä. Eilen ei vatsa toiminut kunnolla kun eräällä oli omat jumppakuviot käynnissä aivan jatkuvasti. Se sitten vaivasi yöllä ja päätäkin särki. Tänään on ollut toinen ääni kellossa; pikkuihminen on ollut rauhallisempi ja hotellihelpotus puolestaan tullut minulle tutuksi. Aamulla nappasin panadolin ja pääkipu on enää kurja muisto. Alavatsajomotus meni samalla ja suoraan sanottuna sitäkään vaivaa ei ole ikävä!;)

rv 39+4
 
  • Tykkää
Reactions: Boomkaa
Sydämelliset onnittelut farnilla pikkuisesta ♡♡ hyvä että teillä molemmilla on nyt kaikki hyvin ♡

Toivottavasti boomkaa et saisi itse tartuntaa. Se on ihan kamala tauti muutenkin nii saatika sitten tuossa vaiheessa se sairastaa..
Ja lima hommelit kuulostaapi tosi hyvältä (y) kyllä se siellä kypsyttelee ja saattaa tulla nopsaakin lähtö.
Minulla itsellä irtosi tästä viimeisestä limatulppa pikkuhiljalleen. Oli kirkasta ja oikein venyvää jojoa.

Minä kyllä itse olisin innostunut kirjoittelemaan vauva arjestakin jos saadaan sellainen pino jossain vaiheessa pystyyn. Täytyy nolona myöntää että itse olen aika tumpelo nii en edes tiiä osaisinko aloittaa uutta ryhmää:( mutta jos joku on innostunut ja jaksais sellaisen väsätä niin tää mamma olis mukana.

Vähän meinaa olla flunssainen olo. Hieman kurkkua karhentanut..pitää toivoa ettei oikein pahaksi menis..

Lumisateisin terveisin mukla ja poitsu ♡
 
  • Tykkää
Reactions: Boomkaa
On tämä odotusaika kyllä melkoista vuoristorataa. Tietyt jutut tapahtuvat sykleissä. Se sairaalakamojen pakkaaminen oli jostain selkärangasta putkahtanut tarve parin napakan supistuksen jälkeen. Vauvan vaatteiden järjestelyn jätin viimetinkaan osin muutpn takia, mutta siihenkin tuli tietyssä pisteessä pakottava tarve. Nyt on jauhelihaa todella reilu klöntti sulamassa lihapullia varten, eivät lopu ihan äkkiä... Pesin kestovaipat tänään ja imuroin kämpän seiniä myöten. Aamupäivällä tuntui, että tekee mieli ottaa hissukseen ja karstasin ja kehräsin vähän aikaa. Jotenkin se fiilis sitten muuttui kun supistuksia sattui pari tulemaan. Äsken katselin että ikkunat kaipaisivat pesua, joten katsotaan tuleeko siihen huomenissa hormoniperäinen pakko. ;)
 
  • Tykkää
Reactions: Mukla ja Boomkaa
Synnärille lähtöhän siinä sitten tuli ;)

Mies lähti aamulla töihin ja minä jäin hoitamaan esikoista. Samaan aikaan kun esikoinen herätti mut yöllä, niin alkoi tulla kivuliaita supistuksia 10-20min välein. Ne jatkuivat koko päivän. Iltapäivällä ne tulivat noin 9-15min välein. Vieläkään ei ollut kovin luottavainen olo, mutta aloin varuilta pakata lasten kamppeita. Soitin klo17 synnärille, että supistuksia on tullut nyt pari tuntia 10min välein ja ovat jo aika kipeitä. Tuumasi, että vois ehkä alkaa pikkuhiljaa tulemaan. Lähdin vielä suihkuun ja sen jälkeen vietiin nuorimmat hoitoon, esikoinen jäi kotiin katselemaan elokuvia. Käytiin matkalla ostamassa evästä kun huomasin, etten ollut syönyt kuin aamupäivällä.
Klo 19 oltiin synnärin pihalla. Matkalla olin kellottanut supistuksia 7min välein.
Pääsin käyrille ja olo oli supistusten aikana tosi kurja. Kysyivät ammeesta, suihkusta, epiduraalista, yms. Kyllä kiitos vastailin, mutta odotin kovasti sisätutkimusta, jotta näkisi mitä ehtii ottaa. Sitten tulikin seuraava supistus, joka oli todella kova ja jatkui ja jatkui, kunnes kuului *poks* ja lapsivedet tuli siihen. Sisätutkimus näytti, että olin auki 5-6cm, joten suoraan synnytyssaliin. Pääsin huoneeseen, supistus, vessaan pissalle, ai hitto että ponnistuttaa, kätilö ja mies kantavat mut sänkyyn, supistus, kyselyitä kivun lievityksestä, johon en osannut enää vastata kun supisti jo hiton kipeästi, lykkäsivät ilokaasun kouraan ja silloin sanoin, että nyt muuten on pakko ponnistaa. Lääkäri oli tullut laittamaan kohdunkaulan puudutetta, mutta tokaisi sängylle istuessa, että höpsis, ei ehdi enää ja alappa ponnistamaan. Ja niin syntyi meidän tummatukkanen poika parilla työnnöllä klo 20.45 :love::LOL: ja minä pärjäsin ilman kivunlievitystä, mikä on tottakai hieno kokemus kun kaikki sujui hyvin (y)
Jälkeiset tuli hyvin, pari nirhaumaa tikattiin ja muutenkin kaikki ok.

Pari tuntia tissiteltiin salissa ja sitten pääsin suihkuun ja poika mittauksille. 3630g oli painoa. Tunnin torkuin poju iholla, mutta nyt heräsi taas syömään :p

Aikamoisen nopsa toimitus, meinasi jo hieman hätä iskeä itselle ja miehelle, kun ei meinattu pysyä menossa mukana :D

BoomKaa ja pikapaketti 5 tuntia :X3:
 
Viimeksi muokattu:
Hyvää huomenta kaikille, pitkästä aikaa! Mihin tämä aika menee? En ole ehtinyt koneelle ja nyt menikin sitten pari päivää kuulumisten lukemiseen. :D Onnittelut kaikille ja jos nyt vielä joku on yhdessä koossa, VOIMIA!

Meidän pikkuinen tyttö on kova syömään, tissiä ja pullomaitoa, ja ylitettiin kolme kiloa viime perjantain lääkärintarkastuksessa. Syntymäpaino oli 2660 gr, joka sitten laski synnärillä ja viikko sitten olikin painoa jo 3020 gr. Ja mä kun olin huolissanin, että tyttö ei saa tarpeeksi ruokaa! Tyttö syö rintaa, joskus niin laiskasti että joudun pumppaamaan loput ja sitten syöttämään pullosta. Korviketta ollaan koitettu asteittain vähentää ja eilen menikin enää vaan 90 ml "jauhomaitoa".

Ensimmäisen viikon rauhallisesta vauvasta on kuoriutunut känkkäränkkä ja illat on aika hurjia. Itku ei joskus meinaa loppua millään ja koliikin merkkejä on havaittavissa. Oon koittanut lukea paljon ja joka paikassa kirjoitetaan, että nää iltaraivarit on ihan normaaleja. Silti on jotenkin rankkaa, kun tietää että tyttö on syönyt, vaippa on vaihdettu ja syliä on annettu. Öisin meillä herätään n. kolmen tunnin välein syömään ja nukuttamiseen menee vaihdellen 5 min tai 1,5 h...

Väsyneitä ollaan siis, mutta se kuulunee asiaan? Tyttö on kuitenkin ihana. <3

Itse olen toipunut hyvin keisarileikkauksesta ja arpi on todella huomaamaton. Vatsan toiminta hakee vielä normaalirytmiä ja yskiminen tekee kipeää. Ulkona ei olla vielä paljon oltu koska en saa kantaa vaunuja alakertaan. Mies on jo töissä ja tulee sen verran myöhään kotiin, ettei enää ulkoilu onnaa. Muutaman viikon päästä sitten!

Aurinkoa kaikille!

- Vagabonda ja peikkotyttö 24 vrk
 
Boomkaa onnittelut pojasta!:love:

Täällä alkoi supistelu aamuyöllä ja kuuden aikoihin lähdettiin synnärille supistusten tullessa säännöllisesti 8min välein. Pikkuihminen syntyi ennen yhdeksää eli nopea synnytys jälleen kerran. Nyt makoillaan ihokontaktissa ja mitä ilmeisimmin jäädään yhdeksi yöksi sairaalaan. Kirjoittelen myöhemmin lisää.
 
Boomkaa onnittelut pojasta!:love:

Täällä alkoi supistelu aamuyöllä ja kuuden aikoihin lähdettiin synnärille supistusten tullessa säännöllisesti 8min välein. Pikkuihminen syntyi ennen yhdeksää eli nopea synnytys jälleen kerran. Nyt makoillaan ihokontaktissa ja mitä ilmeisimmin jäädään yhdeksi yöksi sairaalaan. Kirjoittelen myöhemmin lisää.
Ihanaa makoilua ja paljon onnea! <3
 
Onnittelut vauvan saaneille!!
Boomkaa meillä sama, että oltiin miehen kanssa tilanteesta ihan pihalla. Tais yks kätilö taluttaa miehen istumaan penkille kun vauva oli syntynyt. Itse en tajunnut edes itkeä onnesta, kun oli sellasta haipakkaa.

Täällä palauduttu tosi hyvin. Vuoto ollut vähäistä kuten esikoisenkin kohdalla. Vauva on tyytyväinen tapaus eikä juurikaan itke (vielä). Velikin on hyväksynyt tulokkaan hienosti. Nimeksi kuulemma kävisi Seepparipossu :LOL::LOL: Ei olla päätymässä siihen. Tosin ei olla päätetty nimeä muutenkaan. Mutta vaihtoehtoja on.
 
  • Tykkää
Reactions: Mukla ja Boomkaa
Onnea Vuohenkello vauvasta!:love: et aivan ehtinyt hyökkiä ikkunoiden kimppuun :LOL:Haluatko, että lisään teistä tarkempia tietoja tuohon etusivulle?

Kiva kuulla kuulumusia vagabondalta. Kiva, että arki rullaa ja tosi paljon vaihtelua on ainakin meidän arjessa ollut nimenomaan vauvojen voinnin suhteen. Välillä itkuisempaa ja välillä aurinkoisempaa. Mutta apuja voi koittaa hakea esim. vyöhyketerapiasta.

Täälläkin voidaan hyvin, jälkivuoto vähäistä, kohtu supistunut hyvin ja varmaan huomenna päästään kotiin :) aamulla lastenlääkäri tarkistaa pojan, niin kuulee onhan kaikki ok.
 
  • Tykkää
Reactions: Mukla
Miten marian tilanne? Auttoiko huhkiminen?

Odottelen tässä miestä hakemaan meitä kotiin :) en ollut pakannut vauvan tavaroita valmiiksi, joten hieman jännityksellä odotan mitä tuo tullessaan. Kunhan nyt niitä vaatteita, haalarin ja sen kopan :p Meidän pitää käydä huomenna painokotrollissa, muuten ei pääse kotiin alle 2vrk vauvan kanssa. Odotan sitä, että pääsee omaan sänkyyn nukkumaan! Paitsi sairaalassa on ollut kiva olla kun palvelu pelaa, ruokaa saa aina kun on nälkä eikä kukaan hoputa pois suihkusta :LOL:

BoomKaa ja vauveli kohta 2vrk
 
  • Tykkää
Reactions: Mukla
Ei tullut kuin paikat kipeäksi :LOL: no nyt olen päättänyt että tulee jos tulee ennen maanantain käynnistystä. Ei vaan jaksa enään stressata (väsykin jo painaa):sleep:.
Boomkaa on kyllä tosi, että kiva kun ruoka on aina valmiina ja ei tarvi huolehtia mistään kuin vauvasta :)
Itselläni on ensisynnyttäjänä 4-5 vuorokauden oleskelu sairaalassa (saa nähdä kuinka pää kestää noin pitkään pois kotoa) :barefoot:.

Erittäin touhukas Toukka 40+4
 
  • Tykkää
Reactions: Boomkaa
Boomkaa,sehän kiva että kaikki tarkistauksessa hyvin ja pääsettä kotia (y)
Täällä meillä päin pitää olla se 2vrk kun sillon vasta lääkäri tarkistaa vauvan. Jotku lääkärit ovat tuosta tosi tarkkoja ihan tunnilleen että 2vrk täyttyy.
Itse olisin ollut jo seuraavana päivänä valmis kotiin. En viihdy sairaalassa ollenkaan ja kauhea ikävä kotiin perheen luo.

Mitenhän vuohenkello ja vaavi jakselevat?

Nyt maria1985 yrität ottaa rennosti viikonlopun ajan♡ pian sullakin on nyytti sylissä.

Mukla ja poitsu 3vk ♡
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Boomkaa
Joo, ne ikkunanpesuhommat jäi tosiaan myöhemmälle. :ROFLMAO:

Maria mahdollisimman stressitöntä viikonloppua!

Tulimme tänään päivällä kotiin. Täällä on mahdollista päästä kotiin jo samana päivänä, kunhan tietyt kriteerit täyttyvät. Vaikka en viihdy sairaalassa, päätin olla yhden yön. Muuten kotìintulo olisi ollut tosi myöhään illalla ja isompien lasten kanssa nukkumaan meno vaikeaa. Tarkastuskäynti sairaalalla on vasta maanantaina eli saadaan nyt olla ihan rauhassa kotona muutama päivä.:)

Vauva on ahkerasti maitobaarissa kiinni ja kakkavaippoja on tullut runsaasti. Paino oli vuorokaudessa pudonnut 200g eli nyt ollaan melko tasan 4kg kohdalla. Maanantaina varmaan ollaan tällaisella tankkausvauhdilla toiseen suuntaan matkalla. Tietysti jatkuvalla syömisellä on kääntöpuolena puklailu, mutta sitten vaan röyhtäillään ja puklaillaan kunnes tilanne tasaantuu. On tämä kyllä joka kerta yhtä uskomaton juttu; syntymän ihme!:love:
 
  • Tykkää
Reactions: Boomkaa
Mites teillä jo synnyttäneillä, jääkö teillä miehet samantien isyyslomille?
Meillä jäi ja alkaa kolme viikkoa ollu lopussa..alkaakin sitten taas erilainen arki pyörimään kun ei päivisin sitten ole isin kädet ja syli yms apuna..voipi olla alussa vielä vähän haipakkaa ku ei mejän vauvalla vielä ole selvää rytmiä ja kun tää pikku tyyppi on vielä aika hanakka tissin perään niin nämä 2 ja 4 vuotiaat joutuu välistä ootteleen että äiti ehtii heitä auttaan jne. Onneksi nää isommat koululaiset ovat hyvänä apuna. Toki heilläkin on pitkiä päiviä koulussa niin kyllä mejän tarvii täällä keskenään pärjätä :)

Kummiasia edelleen vähän auki. Yksi pariskunta on nyt kysytty ja aikoivat mielihyvin ottaa " pestin " vastaan. Kaikki lähimmät on jo ehditty toisille pyytää nii tää ei ole ollut helpoin tehtävä. Meillä kastejuhlaa vietetään parin viikon päästä.

Mie olen ihan hyvin toipunut synnytyksestä. Mulle ei tullu ku pari nirhaumaa jotka ei tikkejäkään tarvinnu. Jälkivuotoa on edelleen. Välillä on päiviä ettei juuri tule ja sit taas vuotaa enemmän. Olen hiukka kade niille jotka eivät juurikaan vuoda ku itellä kestänyt aina useamman viikon tuo vuoto:oops:
Maitoa tulee hyvin eikä lisämaitoa ole tarvinnut ollenkaan antaa.
Tuttia ei tää pieni ota eikä oikein pulloakaan..sais sen verran osata pullosta juoda että pystyisin joskus asioilla käymään. Pitää yrittää välillä kokeilla.

Mukavaa alkanutta viikonloppua kaikille :love:
Mukla
 
  • Tykkää
Reactions: varrtTi ja Boomkaa
Eka yö takana kotosalla :) Sisaret on ihan intona hoitamassa vauvaa. Kuopuskin (1v11kk) piti pitkään vauvaa sylissä sohvalla eilen :love: Koirat heilutteli häntää ja lipaisivat pari kertaa, niin on pieninkin nyt virallisesti heidän suojeluksessaan :LOL:
Vauva nukkui yöllä 5h putkeen, joten sain itsekin hieman univelkoja pois. Maito nousi eilen ja tänään alkaa olla jo tissit-pinkeenä-olo. Mulla on suihkutissit, joten kovasti joutuu panostaa vauvan syöttöasentoihin nyt alussa, ettei aivan tupehdu maitotulvaan. Imetysrintsikat kävi heti kättelyssä pieniksi vaikka ostin kaksi kokoa isommat.

Jälkivuoto oli tosi niukkaa eiliseen asti, mutta sitten kuului joku "naps" alavatsalta ja nyt ollut sellaista kevennettyä vaaleanpunaista menkkavuotoa. Mullakin tuo tiputtelu/uudelleen alkaminen jatkuu varmasti muutaman viikon. Viimeksi tais kestää nelisen viikkoa yhteensä vuodot. Välillä riitti ihan pikkuhousunsuoja ja välillä piti käyttää yösidettä.

Mies ilmoitti mun yllätykseksi, että on nyt viikon isyyslomalla. Ens perjantaina menee siis töihin. Ihan mukava, kun täällä on talvilomakin nyt alkanut. Aluksi mietittiin, että pitäisi kaikki lomat kesäloman yhteydessä, mutta sopii tämä mulle näinkin. Voi käydä hakemassa mulle vaikka ne isommat rintsikat, että pääsen joskus ihmisten ilmoille (y)

Neuvolan terkka oli järjestänyt maanantaille neuvola-ajan vauvalle. Hän on siis ensi viikon lomalla, mutta halusi nähdä ennen sitä. Tuleepahan kontrolloitua vauvan painoa nyt parin päivän välein, eikä tartte miettiä meneekö tarpeeksi maitoa alas :)

Käyn kommentoimassa teidän juttuja myöhemmin. Nyt pitää lähteä herättelemään vauvaa aamupesuille, että ennätetään sinne synnärin tarkastukselle.

Mukavaa viikonloppua täältäkin!

BoomKaa ja vauveli 2vrk :X3:
 
Myöhäistä iltaa kaikille:love:

Boomkaa, kiva kuulla kuinka hyvin teillä on mennyt eka yö kotona ja aivan mahtavaa että uusi perheenjäsen on saanut hyvän vastaanoton ja kaikki ovat hullaantuneita pikku murusta ♡♡
Hienoa myös että maito noussut hyvin(y)

Meillä ollut tänään hulivili päivä kun yhtä äkkiä vieraita tuli koko päiväksi asti.. viimeiset lähti seitsemän jälkeen. Vauva oli vieraista ihan väsy ja näytti ettei rauhoitu nukkumaan ei sitten millään:( onhan se kiva kun pientä käyvät kattomassa mutta yhdelle päivällä tommonen ihmisryntäys ei ole kuitenkaan kovin kivaa kun vauva ressaantui selvästi ja aloimma kyllä itekki olemaan jo aika väsyjä.
No huomenna oletettavasti ollaan ihan oman porukan kanssa:)

Täällä on myös hiihtoloma viikko edessä. Ei ole lomareissuja tiedossa kun mies töissä ja vauva vielä niin pieni. Meidän koululaiset lähtee lomailemaan mummolaan nii saavat vähän maiseman vaihdosta. Ovat kyllä lomansa ansainneet kun ahkeroineet koulussa alkuvuoden reippaasti.♡

Mukla
 
  • Tykkää
Reactions: Boomkaa
Kiva kun kotiutuminen on teillä kaikilla mennyt kivuttomasti ja uusi perheenjäsen otettu rakkaudella vastaan :love:
Täällä aloitettu valmisteluja huomista käynnistystä varten :cool: No toivottavasti synnärillä ei olisi aamulla ruuhkaa ja, että käynnistys onnistuisi suhteellisen nopeasti (y)

Toukka joka ei vaan luovu yksiöstään 40+6 :rolleyes::ROFLMAO:
 
  • Tykkää
Reactions: Mukla
Isän vapaat ovat meillä vieras käsite. Työt on tehtävä ja elukat hoidettava. Toki kun työmaa on vieressä, pystyy myös jeesaamaan jos tarvitsen apua. Isommat lapset ovat mahdollisuuksien mukaan töissä mukana muutenkin. Onneksi oma olo on hyvä ja ei tullut mitään vaurioita synnytyksessä. Tukivyön aion nyt kyllä laittaa tänään tilaukseen niin keskivartalo saa toivottua tukea eikä uuvahda niin helposti.

Kantoliina on ehdottomasti yksi parhaista investoinneista joka tuli esikoisen vauva-aikaan tehtyä. Sittereille ei ole käyttöä ollut isompien muksujen kanssa, mutta liina on pelastanut monta kertaa tiukassa paikassa. Tänään päästiin tulokkaan kanssa liinailun alkuun. Pikkuihminen söi masunsa täyteen ja nukkui hyvän pätkän siihen perään samalla kun laitoin ruokaa. Helpottaa arkea hurjasti, kun saa kädet vapaiksi ja kuitenkin pienenkin tarpeet hoidettua samalla. :)

Vuohenkello ja pikkuihminen 3vrk
 
  • Tykkää
Reactions: Mukla
Kiva kun kotiutuminen on teillä kaikilla mennyt kivuttomasti ja uusi perheenjäsen otettu rakkaudella vastaan :love:
Täällä aloitettu valmisteluja huomista käynnistystä varten :cool: No toivottavasti synnärillä ei olisi aamulla ruuhkaa ja, että käynnistys onnistuisi suhteellisen nopeasti (y)

Toukka joka ei vaan luovu yksiöstään 40+6 :rolleyes::ROFLMAO:
Maria tsemppiä huomiselle! Kohta on odotus takana!:)
 
  • Tykkää
Reactions: maria1985

Yhteistyössä