Helmivauvat 2009 ~Tammikuussa 2010~

Kvartille hirmuisen paljon onnea uudesta tulokkaasta, toivotaan että raskaus etenee hyvin :heart:

särkylääkettä olen minäkin useampana iltana antanut peräkkäin, kuitenkin maksimissaan 4nä iltana. Eipä olla pitkileen lääkkeitä tarvittukkaan.

Paistettua ruokaa meillä ollaan syöty jo muutama kuukausi. Enää en keitä mitään lihoja. Ongelmia ei ole ollu. Ja täysin samaa ruokaa syö. Itse lopussa lisäilen suolaa, kunhan olen ensin Hennin annoksen ottanut. Olen käyttänyt jauheliha ruuissa jauhelihamaustetta joka sisältää suolaa. Joten vastaan myös kakkukysymykseen, eli kakkua saa maistaa ja syödä, samoin myös keksit maistuu. Pitäis kai olla tiukemmat säännöt noiden evästelyjen kanssa, mut minkäs teet kun koko suku on älytön tuon makean perään ja itse siinä sivussa myös, samoin miehen suku :whistle: Nöyrästi, mutta rehellisesti kerron, että meillä lapsi on syönyt namia, suklaata, limpparia ja muita herkkuja. :ashamed: :whistle:

Telkkari meillä on jatkuvaan auki ja Henni sitä töllöö seuraa vaihtelevasti. Aamuisin saattaa 30min katsoo ja sit leikkiikin ihan omiaan loppupäivän. Enemmän on vaan tapa olla se telkkari päällä, kuin että sitä joku oikeasti katsois.

1vee kuvaus ois haaveissa, mutta että missä ja millanen? Mun 1vuotiskuvassa oleva mekko on kadonnu mystisesti jonnekkin ja sen oisin halunnu lapselle päälle. Mutta, mutta...toisaalta haluaisin jonkun hieman erilaisen kuvan. No katsellaan.

Mae, kurjaa että sinua on koeteltu noin lähes läpi elämän, rankat teinivuodet ja ikävä sotku äidin kanssa. :hug:

puurohiutaleet menee ihan kokonaisena, samoin kuin makaroonit, pikkirillin kokoiset kana-/lihapalat ja jopa joulunaikaan kokonainen suklaakonvehti :eek: (niin ja itse oli sen jostain ennättänyt hakea...annoin sit syödä loppuun kun niin tyytyväisenä sitä mutusteli).

Kotona olen vielä, toistaiseksi. Töitä etsin, ja jos jotain mielekästä sattuu kohdalle niin lähden, mutta muutoin en kiirehdi. Syksyllä haluaisin lähteä kouluun, parturi-kampaajaksi opiskelemaan (teininä uskoin muita kuin itseäni, niin silloin jäi haaveet toteuttamatta).

Mitäs muuta...no miehen kanssa taa ollu hiukka vaikeaa. Jospa taas kohta parempaan suuntaan mentäis. Kamalinta tässä on se, kun mies väittää että minä olen se ongelma, mutta itse en itseäni ongelmaksi tunnista :ashamed: mistä voin tietää kumpiko se paha tässä suhteessa on? 5,5 vuotta takana yhteiseloa, mutta silti tuntuu että en vieläkään ole oppinut ihmistä tuntemaan. Pelottavaa on myös se, että mä en voi kellekkään kertoa, pelkään ihmisten syyllistävän...onneksi te täällä ette tee sitä. Paljon on sydämellä, mutta en niistä täällä halua kertoa. Jos en täällä, en missään muuallakaan.

Jospi ja Henni jolla riittää virtaa KOKO päiväksi!
 
Vielä nuista sanoista, selvästi tulee Äiti, tyttö ja kiitti.

Osoittaa jos kysyy, missä äiti, missä kukka ja missä lamppu. Myös uutena on makkarin seinällä olevt kuvat Hennistä, kun kysyn missä Henni niin osoittaa seinälle taukuihin. Nenä ja suu menee vielä sekaisin, mutta nekin jo melkein onnistutaan erottamaan.
 
vierotettiin tänään vasikat emolehmiltä ja nyt alkaa se aivan kauhea huuto yötä vasten kun huutelevat toisilleen (emot siis pihalla ja vasikat (n. 8 kk) otettiin navettaan sisälle) . Nyt varsinkin se tuntuu kamalalta kun itellä on oma lapsi ja voi vaan kuvitella miten kauheeta olis joutua hänestä eroon. :ashamed: :ashamed: :ashamed: Mutta toisaalta, ollaan koko päivä melkein juostu niiden perässä pihalla kun muutama vasikka oppi karkaamaan langoista ja muut tietenkin perässä. Kovaa touhua juosta tuolla 23 asteen pakkasessa vauva (? onko se mikään vauva enää) kantorepussa pitkin metsiä ja luntakin on niiin paljon että tämä mamma meinasi ihan läkähtyä! Karkaamisen vuoksi jouduttiin vierottaan nyt, muuten olis saanu mennä helmikuun puolelle. Ja pakko on ne vierottaa kun lehmät poikii jo seuraavat vasikat toukokuussa ja sitä ennen niitten pitää mennä umpeen, eli maidontulon täytyy loppua. Mutta nää on kovia paikkoja minulle, tykkään niin paljon noista eläimistä!
Remu hokee kantorepun kyydissä amuu, amuu, amuu. :LOL:
Onko kellään muulla tuotantoeläimiä?

1-vee kuvauksen ajttelin suorittaa itse. siskoni käytti lapsensa tampereella olevassa studio Karlingissa (www.studiokarlin.com) ja ei voi muuta sanoa kuin että mahtavat kuvat saivat. jos kiinnostusta piisaa, kannattaa käydä kyseisen valokuvausliikkeen sivuilla katsomassa ja sieltä kohta ->galleria -> lapsi, niin näkee millaisia kuvia on mahdollista saada.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Soikku ja Remu
 
kvartille suuret onnittelut plussasta! :D

Mae, Glow ja muut tarvitsevat :hug: :hug:

tavallista maitoa olen alkanu nyt pojalle antamaan,
nannin seassa ensin tilkka ja aika nopeesti maidon määrää
lisäten kun ei mitään vaivoja ole ilmennyt.
Ihan raakaa maitoa en vielä ole uskaltanu antaa,
vielä nannia seassa.

nokkamukista tai oikeastaan semmosesta taikamukista ja
sen venttiilin kanssa poika osaa juoda itse tosi hienosti.
Tosin ilta- ja aamumaidot juo tuttipullosta.

kakkua saa herra juhlissaan sitten maistaa.
Onhan tuo jo kaikenlaista herkkua maistanut, isosisko
pitää huolen et veikkakin saa ja salaa antaa välillä
jotain. Jouluna antoi suklaata..
Ton esikon kanssa mä olin aika tiukka herkkujen tms.
suhteen. Mutta milläs tätä tokaa estelet kun näkee
et siskokin syö jotain hyvää, ainakin sit kun tosta hiukan
vielä kasvaa.

Meillä on nyt sit opittu seisomaan ilman tukea!
Ja kerran jo bongasin et laskeutu seisomasta sillain
hallitusti ilman tukea kyykkyyn.
Mut ei tuo kyllä ihan hetkeen viel lähe kävelemään.

Yöt on edelleen ihan per***stä ei muutosta ainakaan
parempaan. Ihanhan tässä alkaa kohta usko loppua
että tuo joskus nukkuis yönsä edes 1-2 heräämisellä
saati koko yön putkeen. |O


iitukka ja veikka 11kk
 
Hui kun paljo tullu tekstiä :D

Kvartti:ONNEA ihan älyttömän paljon :hug: !!ihanaa!Mikäs olotila,onko pahoinvointia?

iitukka:Meillä kans yöt on ihan hurjia!Heräillään miljoona kertaa ja vielä ku tässä on imetyksen lopetteleminen päällä niin kyllä ottaaki lujille..nyt oli taas ties mones yö ku neiti heräili huutaan ja ku tietää et tissiä ei tuu niin on jo valmiiks se huuto alkaa heti sellasella raivoisalla huudolla..mä en kans tiedä millon meillä herättäis vaik se 2 kertaa yössä,huh..tsemppiä sinne!

Kakkua meillä neiti saa maistaa,meillä kans on maisteltu herkkuja.

Me mennään tänään elokuviin,miehen siskon ja sen miehen kanssa ja sit varmaanki mun veli lähtee.Pieninki jää nyt ekaa kertaa mummun hoiviin ja mua jännittää mitenhän niillä menee,,aaah kai ne pärjää.Neiti oli eilen isin kanssa kolmisen tuntii ku mä olin isompien tyttöjen kanssa tallilla ja neiti oli ollu tosi reipas!Oli syöny ja leikkiny ja kävi heti nukkuun päikkäreillekkin.

mutta nyt menox :wave:

hemuliina
 
HUANITA onnea kovasti sinullekin masuasukin johdosta!! Paljon jo viikkojakin :heart:

Mulla menee hermo ton puuroasian kanssa. Oon keittäny, sekottanu, vatkannu ja ottanu purkista kaikki mahdolliset ja mahdottomat vaihtoehdot maissipuurosta ruispuuroon ja valmiisiin tetroihin. Yks lusikka ja tats it!!! Yleensä ei suostu edes maistasmaan.... PRKL! Nyt loppu!!!!!!!!!! :headwall: :headwall: :headwall: En tarjoa enää! Piste! Olkoon ilma. Laitan toivoni hoitoon jos siel sit oppis... Jos ei niin on pitkä aamupäivä odottaa ruokaa :(

Kaapsu on kaikkein huonoin syöjä mun vauvoista. On toosi turhauttavaa....

JOSPI jaksuja miehen kanssa.. Tä vaan on rankka vuosi vauvavuosi! Puhukaa puhukaa... Kyllä meilläkin on huonoa tuulta ilmassa. Juuri eilen puhuttiin, että jos yritettäisi mennä edes leffaan ja ulos syömään ihan kaksin...

SOIKKU aika sissi olet!! Hurjaa mä oon niin sohvaperuna ja talvea pelkäävä, ettei musta olisi moiseen. Ihaillen katson naapureita, kun menevät kans tuol kelistää huolimatta, vauvan kanssa mettissä, heillä on koiria liuta.... Meidän koira ulkoilee ihan itseksensä :ashamed:

Oltiin eilen huonekalukaupois pyörimäs, Meinattiin ostaa nojatuoli, mut ei sit raaskittu... Matto tarttui mukaan. Kaapsu paineli kuomat jalassa ihan sujuvasti ainakin kaupoissa. Ulkona kävely ei vielä sujunut viimeksi. Nyt tosin ei olla edes yritetty. Mua ei tonne saa, kun pakkanen on -20...


1V kuvaus hoidetaan varmasti itte tällä kertaa. :)

Seranzu ja tänää 11kk Kaapsu <3 <3
 
Kiitos taas kaikille onnitteluista! :heart: Epätodelliselta vieläkin tuntuu, eikä muuta oiretta toistaiseksi tunnu olevan kun omituinen otsalohkossa oleva päänsärky, joka on pahimmillaan aamuisin. Ihan kun olisi krapula :D No, eiköhän niitä oireita vielä ehdi kerääntyä, jos isommille viikoille päästään, tänään vasta 4+4.

Musta olisi ihana viedä Helmi 1-vuotiskuvaan. En oo vielä kyllä seulonut tarjontaa ja pitää kysellä mieheltä että mitä mieltä on. Luultavasti vastaus on että miksi?...

Sanoja ei meillä vielä oikeastaan ole, tai siis tyttö, äittätyttö, pa (pallo) ja pyya (lamppu) on, mutta en oo ihan varma laskisinko noita vielä oikeiksi sanoiksi kuitenkaan. Tällä hetkellä ainakin kaikki katon suunnassakaan olevat asiat ovat "pyya" :heart:

Ruokahommissa on nyt saatu pientä edistystä, makaroneja osaa syödä nyt oksentamatta. Lihanpalat eivät vieläkään mene, ei se noilla neljällä pienellä tököhampaallaan saa niitä hienonnettua. Leipää osaa syödä, mutta jos siitä irtoaa liian iso pala niin taas lentää laatta. Samoin käy hedelmien kanssa. Mutta pikkuhiljaa, kyllä se tuosta vielä oppii. Päiväkodissa lupasivat tarjota alkuun ihan sosetta ja sitten kun on kotona opittu syömään karkeampaa niin sitten siirrytään sielläkin siihen.

Mä en oo antanut vielä tavallista maitoa, en edes viiliä tms. kun vasta vähän aikaa sitten siirryttiin äidinmaidosta korvikkeeseen. Kohta kyllä ajateltiin aloittaa, viiliä on jo sitä varten tuolla ostettunakin.

Viime oli eka hyvä aikoihin. Tyttö on jostain syystä ottanut tavakseen herätä kahden ja kolmen välillä ja valvoo sitten tunnista kahteen! Mikään ei auta, ollaan jopa tyrkytetty maitoakin, mutta ei kelpaa. Haluaa vaan istua sohvalla sylikkäin ja tuijotella mua tai miestä, vieressä myllertää vaan eikä rauhoitu. Viime yönä sitten nukkui taas onneksi kuuteen saakka, jolloin imetin ja siitä vielä sitten meidän välissä puoli kahdeksaan.

Toissayönä muuten naapuri hakkasi seinään kun Helmi itki! Ihan pimeetä, auttaa varmaan tosi paljon!! Paitsi että taisi se vähän auttaa kun viime yönä tyttö ei sitten uskaltanut kiekua :LOL:

Mies ja tyttö muuten "katsovat" parhaillaan sohvalla sylikkäin Pikku Kakkosta, kuorsaus kuuluu kaanonina! :D Voisinkin mennä tästä siis suihkuun.

Hei tuosta miehen kanssa kaksin olemisesta oli muuten myös puhetta. Me oltiin ekaa kertaa Helmin syntymän jälkeen loppiaisena leffassa ja piristi kyllä kovasti! Voin suositella!
 
Tsemppiä Jospi. Taas kerran jostain luin, että iso osa avio/avoeroista tapahtuu pikkulapsiaikana ihan vaan koska se aika on niin rankkaa. Olen hankalina hetkinä miehellekin sitä toitottanut, että tajua nyt, tää vaan vie voimia niin paljon meiltä mutta asiat oikenee. Tiedän itse olleeni aika harakka välillä. Mutta luottavaisin mielin, kyllä tässä joskus saa taas nukkua ja olla ihan kahdestaankin - ja sitten haikaillaan varmaan minne ne vauva-ajat katosi : )
Päästiinkin kahdestaan eilen syömään, oli kivaa ja teki hyvää. Yhdeltätoista tultiin kotiin ja jaksoi aamulla hyvin noustakin.

Kiitos Soikku tuosta linkistä, täytyy käydä kopioimassa ideoita ; )

Ja Hunaitalle onnittelut kanssa!

almaa
 
Moikka!

Jos tänne ehtis muutaman rivin kirjoittaa, ennen kuin poika herää päikkäreiltä. Nykyään ei saa oikein muulloin oltua tietokoneella, kuin silloin vain kun poika nukkuu. Muuten poitse tulee nykimään läppärinjohtoja tai kinuamaan syliin. On siis jääny netissä surffailu nyt vähemmälle.

Kvartti On kyllä melkonen naapuri, kun vauvan itkun takia koputtaa seinään. Oon kyllä monesti miettiny kaupungissa, jos poika on aamulla/illalla pitäny kovaa ääntä, että toivottavasti ei kovin selvästi kuulu naapuriin. Mutta vielä ei oo kukaan valittanu. Täällä maalla ei onneksi tarvi naapureista niin välittää. :)

Me ollaan miehen kanssa melko säännöllisesti "kahdestaan", kun meillä on Kärppien kausikortti, niin tulee käytyä joka viikko matseissa. Poika on silloin tädillään tai mummolassa hoidossa. On kyllä ihanaa, että saa muutaman tunnin olla ilman pojasta huolehtimista. B)

Eilen oli sitten pitkästä aikaa itellä iltavapaa kun käytiin kavereitten luona saunomassa. Poika oli täällä mummolassa. Yks kaveri on melko viimesillään raskaana ja hänkin oli mukana saunomassa. Oli niin ihana se vauvamaha! Vaikka vielä muistaa kuinka hankalaa sen kanssa oli, niin onhan se aivan ihanan näkönen. Ja tuli muutenkin oma odotus ja synnytys mieleen. Ajatella että se vauva on jo noin iso! Enää vajaa kuukausi 1-v. synttäreihin. :eek:

Nyt saa taas surffailu riittää tältä erää. :wave:
 
pur
RUOKAPOLITTIIKKA samaa on syöny ihan säännönmukasesti Joulusta ku mekin tyttö. Mä teen muutenkin aika vähäsuolasta, nyt oon karsinu senkin minimiin. Muuten käytän mausteita ihan reippaalla kädellä niinku meijän tapoihin kuuluu, tai siis just sopivasti et kaikki ruoan maut on kohillaan :D . Ostin ison pullon soijaa meille pöytään niin sitä saa sit lisätä kukin miten tykkää. Tyttö tykkää ihan hirveestin mun kokkailuist ja syömisest yleensäkki. Hedelmis oon sen verran laiskistunu ja ku huomasin et bonalta löytyy tosi paljon meille sopivii et niit ssit välipalaks. Mandariinii meil on aina ja saa syödä aina kun mulle sellasen tuo kuorittavaks, mä haukkaan paloista kärjet pois niin saa syötyy ne. Muuten antaa sit "nahat" takas. PUUROT teen osin ite osin niitä kaupan tetra puuroja ja sit oon alkanu nyt aamupuuron sijaan antaa rahkaa/jugurttia/tuorepuuroo. tuo tuorepuuso on ehdoton suosikki kyllä. Tää on tällanen gurmee ruokailija meillä. SYNTTÄREILLÄ teen kaiken niinku nyt muutenkin silleen et voi tytölle antaa kun se kuitenkin haluaa just sitä mitä muutkin. Ja musta se on vain ja ainoostaan hyvä juttu. Valvon tietty sitä et esim suklaata tai tosi suolasia (noin yleisesti) saa tosiaan vaan maistaa ja tietty et ne on sellasista raaka-aineista valmistettuja mitkä tytölle nyt ylipäätään käy tietty.

YÖT tytön vatsa on nyt jo parempi onneks. Mut voi blaah, mä niin odotan et saan ton lastenhuonesuunnitelmani siihen vaiheeeseen et saan rakennettuu sen nukkumajan. Mä olen ihan loppu tätä edes osittaista perhepeti meininkiä eikä meijän kummankaan selkä ranka kestä yöllä oikeen pysyy päätöksissä. Ja sit tytöllä on nyt joku juttu meineillää, enkä yhtään tajuu mist on kyse. Jo illasta alottaa sellasen itkun ja kirkumisen sekaisen kimertelun, ei piereskele eikä maha oo kovana. Eikä hän oikeestaan oo heril, eikä se lopu ennenku hänet saa kunnolla herätettyy (ja kaikkihan ymmärtää miten hauskaa on yöllä virkeän lapsen kanssa). Kun sit ja jos saa pinnikseen takas ni hetken päästä sama alkaa. Ja sit jossain vaiheessa jompikumpi meist ottaa hänet viekkuun :headwall: ... ni sit ei mitään, paitsi että mä en sit saa nukuttuu. Tuntuu et oikeesti meijän perheessä semmonen oikeesti järjestyksen muuttuminen on ainut vaihtoehto jonku vähänki hankalamman muutoksen läpiviemiseen. Päiväthän meillä menee ihan ongelmitta. Mut oisko mitään ideoita mitä noi kohtaukset vois olla?
 
pur
... Niin ja TUISKUNEN mun on pitäny jo pitkään sulle kommentoida. Et meillähän tyttö ei ihan kauheesti silleen tauotta itke. Oonki miettiny et kyllä tietysti monilla niinku teillä on uskomattman rankaa, ei sellasta voi kokematta kuvitella. Että ihan tosi paljon voima :hug: ja sulle. Ja voimia myös niitte n allergioitten selvittelyyn. Mua on vaan niin ärsyttäny ihmisten suhtautuminen et jos lapsi ei huuda yötäpäivää niin vanhemmat on yölireagoijia, ettei niinku jotenkin riitä että lapsi voi huonosti ja ettei kukaan nuku, että lapsi itku sijasta (mahansa kanssa) enimmäkseen pidättää hengitystä jos vanhempi läsnä ja heittelhtii tuskissaan :eek: . Mut siis kiito kuiten sulle, joku (varmaan moni muukin) sentään noteeraa et allergisen pienen kanssa elämä voi tosiaan olle vähän raskasta. Nyt kyllä on helpottanu mun mielestä niitten suhteen meillä.
Ja onnea muuten työpaikasta. Huikeelta kulostaa mun korvaan. :flower:
 
Ihanaa iltaa kaikille, oon tässä lueskellut taas monta sivua juttua mutta aivot on niin jäässä että unohdin jo kelle piti komentoida..itsellä nyt sit hieman kuumeinen olo.
Topsukka ekaa kertaa elämässään oli kipeä, nyt jo terve mutta kotosalla on tullut oltua nyt monta päivää putkeen (käytiin tänään autolla kylläkin sohvaa etsimässä)
oli pari päivää kuumetta, ei mitään kovin kovaa mutta jotain 38,3, tottakai mä lähdin heti mehiläiseen jossa käskettiin vaan antaa panadolia ja nestettä..
sanoi että joku viruksen aiheuttama kuume, tai voi olla vauvarokko...
..mä haluan tietää aina kaiken mistä mikäkin johtuu, joten tottakai googlasin kaikki oireet ja itse tulin siihen tulokseen että on vauvarokko, mutta aika lievänä..onkohan se mahdollista?
kurkku punoitti hieman, kuumetta ja nyt tänään topi oli täynnä punaisia läiskiä kasvojen ja mahan kohdalta..joten ehkä se sitten oli vauvarokko, jossa täplät tulevat kun kuume laskee..
mutta eikös vauvarokossa täplät tule ekaksi korvien taakse ja rintaan??
äääähhhh..nyt mä teen taas itseni hulluksi..joten lopetan.poika on nyt terve (toivotaan ettei sairastu uudestaan heti) :'(

ai niin kvartti voi tsiiiiisssuuuussss!!!MÄ olisin HETI paukuttanut kyllä naapurin seinään takaisin jos lapsen takia pitää paukuttaa seinää!!OOOOH MY GOD!!!
Meillä oli vielä viime kesänä maailman ärsyttävimmät alakerran naapurit, nuoripari joka piti bileitä ihan joka päivä ja nuori kundi joka luuli olevansa joku räpartisti ja teki varmaan omaa musaansa mutta sellaisella volyymillä että täällä paukuttelin pattereita ihan tauotta kunnes hermot meni totaalisesti ja lähdin kihisten ja pihisten alakertaan "keskustelemaan"..
olin kuitenkin ujostuksissani sitten rauhallinen kun nuori kundi tuli avaamaan ja sanoin rauhallisesti "hei, eikös rapin perusidea ole RESPECT??Joten oletko ystävällinen ja kunnioitat naapureittesi rauhaa, olen kuunnellut sun räppäystä jo vuoden verran aika ajoin ja nyt vaan riittää..
tehdään vuorotyötä, meillä on pieni vauva joten olisi MAHTAVAA että saisi OMASSA kodissaan nukkua edes joskus!!!!"sit vaan käännyin ja lähdin pois..

tästä on jo tosi paljon aikaa EIKÄ OLE KUULLUT HIISKAUSTAKAAN SEN JÄLKEEN!!luulen kyllä että muut naapurit on tehnyt yhtä monta valitusta joten kait se on enemmä se syy:)))
mutta kiltisti kundi moikkaa rapussa ja availee ovia..(pelkään että joku päivä hän muistaa taas kaiken ja lämäyttää sen oven päin mun naamaa..)hehe..no ei..

mutta nyt taas muistin kuinka älyttömän temperamenttinen mä oon, mies oli koko tuon naapuri kohun ajan vaan että "älä nyt..kyllä se kohta lopettaa...nuoret on nuoria..bla bla bla"

noh, asia meni ihan kukkaruukkuun..noh tulipas kerrottua tuo:)) :LOL: tsorge...

meillä on ruokailusta tullut ihan yht'äkkiiä kauheeta taistoa..joten pitänee kait vaihdella ruokia jos on vaan kyllästynyt pöperöihin mitä en ole vaihdellut viime aikoina paljon..

mä en ole vielä antanut tavallista maitoa..pitäis varmaan rupee sekoittelemaan sitä nanniin että tottuis pikkuhiljaa..

1-vuotis kuva
??Onko suomessa tapana ottaa sellainen??Kuulostaa hyvältä joten pitänee heti mainita miehelle asiasta..oishan se mahtava idis!


juu ja miehen kanssa pitäis oikeesti saada viettää kahdenkeskistä aikaa..on nimittäin ollut taas niin tylsistynyt olo miehen kanssa että!Tai siis mun puolelta (enkä mä nyt vaadi mielestäni liikaa)
mä vaan haluan hellyyttä ja halauksia ilman että pitää pyytää ja miehellä on koko ajan työtä niin paljon ettei muista kohdella kuin prinsessaa (no joo..)
on ihan pakko kyllä nyt saada kahdenkeskistä aikaa..pitänee edes leffassa käydä..miehestä on tulut vaan iskä, eikä se poikaystävä mitä hän enne oli..ja mä olen äiti, enkä se tyttöystävä joka hänellä ennen oli..jotien pitää tutustua toiseensa jollain tavalla uudestaan..

nyt x-factoria!jeeh, rakastan reality ohjelmia!varsinkin noita laulu-ohjelmia!

mun oikeesti piti kirjoittaa jollekin muullekin mutta en mitenkään muista..
 
mae :hug: :hug: Ei sun tarvitse jaksaa kuunnella tuommoista.
Mä laitoin just loppuvuodesta välit poikki (lopullisesti) mun isään, en jaksanut enää sitä kakkaa kuunnella.

kakkua saa maistaa synttäreillä pikkuisen. saas nähdä meneekö se alas, kun ei muuten tuo karkeampi eväs edelleenkään maistu. no leipäpala saattaa tuurill mennä tai joku pieni pala banskua tai kiiwiä tms, mutta useimmiten yökkii heti pois.
tähän mennessä suurin "herkku" on ollu vispipuuro lusikallinen :LOL: mää oon vähän turhan tarkka :ashamed: kauaa siihen ei pysty niin paljoo vaikuttamaan kun kasvaa ja isoveli saa..

lusikalla syöminen ei ole kivaa. syljeskelee ruuat tai ei vaan avaa suuta. itse ei myöskään ole yhtään kiinnostunut lusikoimaan suuhunsa ruokaa. tuttipullo/nokkamuki/muki ei edelleenkään aukene neidille. *huoh* tissillä jatketaan. kai se olis pikkuhiljaa mietittävä lopetustakin, mutta miten siitä on nyt tullu ihan hirveän vaikea ajatuskin. sit se ei oo enää yhtään äitin vauva ja jos tää onkin viimenen laps enkä ikinä imetä enää ja voi nyyhky. :D mä niin oon aina ajatellut etten sitten enää yli 1v imetä.....empä.. :saint:

huanitalla komeat viikot! :flower:

kotonaoloa jatkan sinne 3v asti. mulla ei ole mikään kiire lähteä töitä etsimään, mikään ei ole odottamassa,eikä työkkäri innosta. sit oon kehittänyt siitä ongelman,et jos jatkan samalla alalla kun ennen eli päiväkodissa,niin tuntuu ristiriitaselle laittaa omat lapset hoitoon ja mennä hoitamaan muiden lapsia. ehkä mietin sitten vaikka vanhuspuolelle tai jotain, ihan auki vielä,eikä huvita sen kummemmin edes miettiä vielä. mä viihdyn kotona.

1-v kuva mieli tekis, mut saas nähä vähän miten budjetti ekstää. tulossa on silmälasien hankinta ja 4viisurin poisto leikkauksessa ja niihinkin saa säästää jo ikuisuuden. mut jos vaikka mummo vähän sponssais ni sit :D

telkkarista ei ole jasmin kiinnostunut juur ollenkaan. hetken saatta istua ja ihmetellä. pikku kakkosen tunnus kyllä saa aina innostumaan ja taputteleen käsiä, mut e imuut kiinnosta.
muuten sitten musiikki kiinnostaa, aina kun laittaa radioo niin innostuu hihkumaan ja huitomaan :heart:

meillä osataan nyt taputtaa ja vilkuttaa ja juoksuaskelia otetaan muutama kun mennään äitiä karkuun kaukosäädin kädessä!
sanoja ei edelleenkään ole,eikä osottele vielä mitään. ei se kerkeä kun pitää keskittyä jalkoihin :LOL:

mitäs muuta

glow erityisjaksuhaliruts! :hug:

niin ja kukas se olikaan joka vinkkas siitä ullanunelma sivusta, KIITOS siitä! tilasin tänään kakkukuvan ja soivan kynttilän 1v kakkuun :D

labello ja mytykkä 11kk+
 
Pur, piti ihan kelata et mitä mä oon sulle kommentoinut... Kiitos!
Mut joo, tota mä olen miettinyt monesti, et olenko mä se ylireagoija siihen lapsen itkuun vai onko sillä oikeesti joku vialla? Kun ei voi tietää, kun on ekaa kertaa äiti, et mikä on "normaalia" itkua :headwall: Ja sitten vanhempien ihmisten (lue; anoppi) kommentit alkaa ottaa pattiin, kun luulee tietävänsä asiat paremmin tuolta 300km päästä. Epäilisin kuitenkin tuntevani oman lapseni sen verran hyvin, että jos annan jotakin normaalista poikkeavaa ruoka-ainetta ja seur. yönä valvotaan 1,5-3h putkeen ja pierrään, vääntelehditään ja kitistään, että se ei ehkä sovi sitten meidän vauvalle vaikka sitä ko. ainetta olis kaikki muut lapset syöneet maailman molemmat sivut :headwall: :$ Sorry kaikille tää purkaus, mutta ottaa nyt päähän aiheesta ANOPPI :headwall: :headwall:

Imetyksen olen nyt lopettanut :attn: Torstaina sai iltatissit viimeisen kerran ja pe-iltana mies hoiti iltapuuhat ja nukutuksen. Hyvin onnistui. Itse sitten tirautin muutamat kyyneleet, kun tuli sellanen olo, et nyt mä olen hylännyt mun lapsen :ashamed:

Huomenna taas tutustumaan hoitopaikkaan ;)

Annoin toissa päivänä pojalle muutaman keitetyn herneen ja maissin(jyvän) ja voi toista, kun paukutti yöllä ja eilen tuli sitten kakassa maissinjyvät kokonaisina ulos... Tästä pääsenkin sit kyssäriin, et millasta teidän vauvojen kakka on, siis koostumukseltaan? Kun musta tuntuu (ylireagoinko taas??), että meillä tulee ruoka ulos samanlaisena kuin menee sisään. Kakka ei siis ole sellaista ruskeeta, vaan esim. oranssia, jos olen antanut porkkanaa. Mies sanoikin, et vois melkeen samantien tuupata takas sisään suusta, kun on niin samannäköistä kuin ruoka :LOL: :eek: Onkos tää joku imeytymishäiriö vai onko meidän lapsella tavallista nopeempi suoli. Kakkaakin tulee 3-4krt/vrk.

No, ehkäpä menen nyt nukkumaan ja lakkaan miettimästä kakkaa...

Tuiskunen ja Alexi 11kk 3vkoa
 
No jopas on samoihin aikoihin päätetty lopettaa imetys, Tuiskunen ja Kuumekin näytti lopettaneen. Ite päätin eilen illalla että nyt loppui tuo iltatissin anto kun jo jonkin aikaa on pitänyt siinä tapella, tyttö meinaa purra tai sitten vaan riehuu. Pullosta juo nykyään suht hyvin, kyllä siihenkin pitää vähän houkutella. Aamulla ajattelin nyt vielä vähän aikaa tarjota rintaa, katsotaan miten se sitten edes riittää, kun ei tuo joka aamu edes ota sitä. Alkaa kyllä loppua kokonaan jo tuo maidontulo kun niin harvakseltaan imetän, viime viikolla tissit oli käyttämättä kerran melkein 2vrk yhteen menoon jo kun jouduin aamulla lähtemään niin aikaisin ettei tyttö ollut vielä herännyt ja illalla nukahti isin syliin tosta vaan.

Vähän se muakin jotenkin surettaa että nyt se on loppu, vaikka en mitenkään olekaan tuota toimitusta rakastanut. Nyt voi silti aika hyvillä mielin lopettaa ja onnitella itseään hyvästä suorituksesta! Eli hyvä Tuiskunen! Hyvä Kuume! :hug:

Mun kaveri on tulossa lapsineen tänään meille ja mulla on nyt vähän ongelma.. Tai siis kun hän on mun miehen parhaan kaverin vaimo ja ollaan tapailtu tässä äitiysloman ja hoitovapaan aikana lähes viikoittain ja meistä on tullut ihan ystävät. No mies kuitenkin kielsi kertomasta uudesta raskaudesta tänään, koska haluaa itse sitten kertoa ystävälleen kun on sen aika. Ymmärrän kyllä, eikä mun nyt mikään pakko ole tästä raskaudesta toitottaa, mutta kun meidän puheenaiheet monesti koskee seuraavia lapsia, kotona olemista, vauvoja ym.. no te tiedätte. Mulla sit on sellainen olo että jos vaan sujuvasti juttelen asioista kertomatta asioiden tänhetkistä tilaa niin mä tavallaan valehtelen. Äh. Pitää nyt katsoa mihin keskustelu kääntyy. Vaikeeta! Mitä te tekisitte?

Nyt suihkuun ja kouluhommien pariin hetkeksi jos neiti vielä tovin jaksaisi nukkua!

Kvartti ja Pandalainen 11kk 1vko
 
Tuiskunen ei syytä huoleen, meilläkin kakataan 3-4 krt/vrk ja kakan koostumus vaihtelee sen mukaan mitä on syönyt..maissit tulee kans kokonaisina ulos ja oli muuten yksi takaisin viinirypäleeksi turvonnut rusina kans vaipassa, ihmettelen miten saanut sen ulos:))hehe..

Meillä imetys loppui noin kk taaksepäin ja aluksi oli niiiin ikävä olo mutta nopsaa menee ohi, vieläkin tulee välillä ikävä imetystä mutta hyvin poika on tottunut korvikkeisiin..

nyt ihmettelen tuota ihottumaa..punaisia läiskiä naamassa ja onkohan tuo nyt ollut vauvarokko vai mitä?Ei ole saanut mitään uutta ruokaakaan, en lähtis allergiaa epäilemään..äh, odotan vielä huomiseen, vauvarokon ihottuma kestää max 2 päivää joten jos huomenna tai ylihuomenna on vieläkin läiskiä täynnä, niin sit lekuriin..

 
Glow
Joo, terveisiä vaan osastolta :attn:
Mun piti päästä tänään kotiin, mutta en pääse.
Huomenna taas ehkä.
Sain sentään luvan liikkua osastolla! Aiemmin senkanssa ollu tosi vaihtelevaa, just just vessaan ja syömään saanu tulla. Ei aina sitäkään.
Nyt on sitten jotkut tulehdusarvot (pissanäytteestä ) koholla. Verinäytteet kävi äsken nappaamassa. Vuoto on taas lopahtanut, tai enää jotain "vanhaa" pientä. Jonka kanssa voisi kotiinkin päästä, JOS nyt ei mitään pahaa tulehdusta löydy. Eipä nuo hirveästi mitään etukäteen sano, tilanteen mukaan, päivä ja hetki kerrallaan :attn:
Torstaina siis tänne tulin... Sain jo silloi ja perjantaina kortisonipiikit vauvan keuhkoja varten ja supistuksenestopiikit kans vaikkei suuremmin supistellutkaan.
Jotain epämääräistä alavatsakipua silloin tällöin on ja joskus joku "hassu" tiukka supistus, mutta ei ihmeempää.
Täytyy sanoa että henkilökunta on ihan mukavaa! Lääkäritkin kohtelee jopa asiallisesti. Vaikka edelleenkin yks sanoo yhtä ja toinen toista, riippuu kuka katsoo.
Sydänääni ym käyrää ottavat 3 krt vuorokaudessa. Perjantaina katsoivat ultralla istukan toimintaa ym. vauva voi niiden mukaan hyvin.

Mies on edelleen kotona, pois töistä palkatta :/ tänään sillä on työterveyslääkäri joka ehkä suvaitsee antaa sairaslomaa. Tänään myöskin ehkä selvinnee saisiko Onni parka hoitopaikan :'( Hirveetä, mutta pakko ajatella järjellä ja ottaa nyt apu vastaan jos se meille suodaan.
Vaikka kotiin vielä ennen vauvan syntymää pääsisin niin enpä mä pysytisi Onnia kunnolla mitenkään hoitamaan. Mun äiti ja siskot oli viikonlopun siellä apuna ja hyvin oli menny. Pojat pärjää tosi hyvin, äiti vaan ei :/ Mut toki lohduttaa kuulla että Onni ei itke ja paru vaan syö ja nukkuu oikeen hyvin! Ovat päivittäin käyneet mua katsomassa, eikä se täälläkään ole itkenyt. Äiti vaan on....

Noh, huomenna jo rv 35 täynnä!
 
Jaksamista Glow!! :hug: Kyllä ne asiat varmasti loppupelissä sitten parhain päin kääntyy, mutta nyt on varmasti rankkaa! Tuo hoitoon laittaminen "yhtäkkiä" tuntuu aika hurjalta, mutta niinhän se menee että pakon edessä se vaan on sitten tehtävä. Tärkeintä että saisit nyt sinä levättyä ja vielä kasvateltua vauvaa ainakin hetken aikaa! Onneksi noita viikkoja alkaa jo olla noinkin paljon! Toivottavasti mitään tulehduksia ei ole!!
 
Pikaiseen vaan Glowlle tsempit. Varmaan kamala ikävä ja tylsää olla siellä mutta hienoa että vauvalla kaikki hyvin. Ja pina sulla on se pikkunyytti sylissä, hetken kun vielä jaksat. Muutama viikko sinne tai tänne :hug:
 
Glow :hug: hirmuisesti tsemppiä sinne. Onneksi raskaus noin pitkällä jo. Ovatko mitään vielä synnytyksestä jutelleet? Voiko ihan normaalisti synnyttää, jos on istukan irtoamisen vaara? Toivottavasti Onnin hoito järjestyy, eikä mies ihan hirveän pitkästi joudu olemaan palkattomalla.

Kvartti ja Tuiskunen :flower: onnea teillekin onnistuneesta imetyksestä ja tsemppiä lopetukseen. Mulla otti eilen aika koville. :'( Mutta toisaalta on ihanaa syödä taas normaalisti. :p tavallinen leipä oli niin hyvää verrattuna riisin makuisiin sämpylöihin. Konsta ei imetyksen loppumista tainnut edes huomata. Ihan tyytyväisenä se nukkumaan lähti isänsä kanssa.

Ja kakka meilläkin aika lailla ruuan näköistä ja osittain sulamatonta. Kakkaa tulee pari kertaa päivässä. Paitsi jos on saanut jotain sopimatonta, niin on sellaista myrkynvihreää ja järkyn hajuista. :$

Nyt on taas jotain mikä ei sovi, mutta en tiedä mikä. :| Helpottaa tuo imetyksen lopetus ainakin noiden allergian aiheuttamien metsästystä. Iho kutiaa ihan hirmuisesti ja olen kortisonia käyttänyt jo ihan liian kauan ainakin jalkapöytiin. Tuntuu ettei mikään rasva auta. Eli jos on hyviä kutinanhelpotusvinkkejä, niin kiitollisena otan vastaan. :wave:
Pur: allergioiden kanssa kamppailu on tuttua siis täälläkin. Vehnäaltistus olis edessä 9.2. Hirvittää jo valmiiksi, kun tietää, että iho menee kamalaksi ja vatsa tulee kipeeksi. :(

Särkylääkettä annan 3x päivässä, silloin kun tekee hampaita tai on kipeä. Pisimmillään olen 5 päivää tainnut antaa.

Töihin olen menossa käymään maaliskuussa neljäksi viikoksi, kun mies on isäkuukauden kotona. Valmiiksi jo jännittää, mulla vielä vuorotyö, eli välillä voi mennä yli vuorokausi niin, että en näe Konstaa kuin nukkuvana. Mutta toisaalta kiva käydä välillä aikuisten maailmassa. :). Päiväkotiin Konsta menee elokuun alusta. Tsemppiä työt aloittaville!

Mutta nyt ulkoilemaan.

Kuume ja Konsta pari päivää vajaa 11kk
 
Moi!

Glow :hug: kohta teillä on sitten ihan pieni vauva sylissänne kun viikkoja on jo noin kovasti kertyny :heart: Toivottavasti vaan kaikki menee hyvin nyt loppumetreillä!

Seranzu.. Muffineiden resepti (ulkomuistista) on tämä : 2 munaa, 2½ sokeria, 100gr rasvaa, 1tl leivinjauhetta, 2dl vehnäjauhoo, 2tl vaniljasokerii, 4rkl kaakaota (oon laittanu 2 O'boyta ja 2 leivontakaakaota). Paisto 225c n.10min.
Tein taas eilen noita ja nyt paistoin 14min ja ne palo reunoilta melkeen mustiks.. katoin paistoaikaa leivosvuokapaketin kyljestä.. Mieluummin syön niitä läsähtäneitä ku noita mustiks menneitä... Läsähtäneet oli vähän ku Mutakakku vai mikä Kladdkaka onkaan suomeks...?

Meillä Ellen keksi nyt sit kävellä tukee vasten :heart: ja jos on esim. sohvapöytä lähellä sohvaa nii sit vaihtaa sohvasta pöytää vasten... Mutta onneks ei nyt vielä ilman tukee mee. Riittävän hurjaa katella, ku parilla sormella pitää kiinni pöydän reunasta ja heiluu ku "heinämies".. Mut suuremmilta kolhuilta on vielä vältytty.

En muista yhtään, mitä piti kommentoida.. 1v kuvaukseen ollaan menossa valokuvaamoon. Joitakin kuvaamoja ja hintoja oon selvitelly ja tällä hetkellä halvin on 55? ja kallein 80? (sis. kuvauksen, koevedokset ja 3:n kuvan sarjan samettikansiossa). Toi halvin houkuttaa eniten...siellä vaan niitä koevedoksia ei tuu niin paljo ku muissa koska siellä kuvaaja ottaa vielä filmikameralla kuvat!! Kaikissa muissa on digiaikaset vermeet joista oon kysyny. Mut mä/me kyllä halutaan ihan perinteinen kuva, joten eipä niitä hienoja kuvakollaaseja tarvii saada.
Tänä aamuna laitoin kuvia Ellenin albumiin ja 200 kuvan albumi täytty ennenku neiti on ees 1v. Tosin mulla on ihan siellä alussa ultrakuvat gyneltä ja Ellenin huoneen remppakuvat ennenku Ellen synty.. Piti soittaa avokille, et käy töistä tullessa ostamassa uuden albumin ku osa kuvista jäi nyt pöydälle lojumaan ku ei mahtuneet albumiin. Eli kyllä meillä kuvattu on ja varmasti sukulaisista löytys joku, joka ottais 1v kuvan kotonakin. Meillä (mun) suvussa on ollu tapana käydä 1v kuvassa joten siitä pidän kiinni. Jos mennään sinne halvimpaan kuvaamoon, nii se on sit sama kuvaamo ku missä mut on kuvattu v.1978 =)

Ihanaa, nyt on vaan pakkasta -7c. Ellenin posket ei tykänny pakkasilmoista -kamalat tulipunaposket tuli viime viikolla ku laitoin sen vaan ulos nukkumaan.. Pikkasen omatunto soimas sit, ku näin neidin posket myöhemmin.. Hyvinhän se siellä nukkuu, mut en mä raaski sitä enää pakkaseen laittaa nukkumaan ku posket helottaa sit 12h sen jälkeen.. Neuvolasta sain neuvon laittaa vedetöntä rasvaa heti aamusta poskiin, että kerkee imeytyy kunnolla ennen ulkoiluu. Tänä aamuna laitoin sit HyväSalvaa poskiin klo09 ja klo 12.15 vein neitin ulos vaunuissa. Katotaan nyt, miltä posket tänään näyttää.

Aurinkoista talvipäivää =)
Nanada ja Ellen 10pv vuosipäivään
 
Seranzu:
Mulla menee hermo ton puuroasian kanssa. Oon keittäny, sekottanu, vatkannu ja ottanu purkista kaikki mahdolliset ja mahdottomat vaihtoehdot maissipuurosta ruispuuroon ja valmiisiin tetroihin
:LOL: Ihan ku mun suusta, just eilen sanoin ukolle et mitäs tehdään kun on niin turhauttavaa edes tarjota puuroa ku hyvin harvoin maistuu |O Ihan kans helisin eilen ku yritin. Iltapala oli sit muutama Talk muro, pala paahtista ja maitoa 180ml. No luojan kiitos nukkuu kuitenkin hyvin näilläkin eväillä.
Mitäs meinasit puuron tilalla? Mul ollu aamuisin velli, mut vika prk lähtee huomenna. Mä vissii annan iltaisin sit leipää margariinilla, juustopalan ja tomaattia/kurkkua. Jotain tohon tyyliin...
Lusikka on kerrassaan OUT!!

Tossa tänään lounalla tarjosin kananpaloja, keitettyä porkkanaa ja perunaa sekä herneitä. Lautaselta hävis n 40g ja suurin osa oli herneitä ja pokkanaa. Toi broisku tai se mun tekemä hirvimureke ( vkl:na ) ei maistunut oikein, ehkä sipru. Olenkin nyt vähä huolissani että mistä neiti saa proteiinia. Onneks Nanissa on aika paljo kaikkee, mutta kun olen lisäilly ihan rasvatonta maitoa siihen ehkä 1/3 osaa ja tarkoitushan olis 2 vkon päästä olla pelkässä rasvattomassa. No pidän peukut tanassa että tämä on taas tälläinen vaihe..joka menee ohi jossain kohtaa...
Prkl :headwall: ku kuitenkin kyrsii :whistle: Labellolle kans tsemii syömisten kanssa!

Glowlle
edelleen jaksamista :hug: En varmasti osaa edes kuvitella miltä susta tuntuu. Toivottavasti sulla on kivaa luettavaa siellä =)

Kvartti Mitä jos 'kokeilisit' tätä uutta ystävääsi että osaako pitää salaisuuden mieheltään? Tai sitten toisaalta onhan raskaus niin aluilla että kaikki varppisti ymmärtää ( myöhemmin) jollei vielä halua paljastaa kellekkään.

Typy nukkuu jo ties monennetta päivää makkarissa vaunuissa, ikkuna auki. Onneksi vetelee kuitenkin ihan kunnon 2-3 t unia näinkin, mutta odotan innolla kun pakkasen pitäisi jo hellittää keskiviikkona. Olis edes se -10, sekin tuntuis jo ihan suojakeliltä :p

Huomenna 4D, iik!Myös uuden masukin nla.

Huanitasta kiva kuulla kans. Hitsi säkin jo noin pitkällä. Oletko voinut ihan hyvin väsymyksestä huolimatta?

Mä olin la-su yökylässä Hki:s itekseen, oli ne kaverin pyöreet juhlat ja meitä eukkoja oli siellä 14 hlö. Oli ihan mukavaa vaikka päätä särkikin ja närästi, olin unohtanu kaikki dropit kotiin.
Oli aika hämmentävää huomata miten sitä jutustelee nyt melkein sellaisten kaverien kanssa joilla kans lapsia ja melkein jotkut lapsettomat ihan välttelee. Olenko niin pelottava selvinpäin, ja kun taas mahakin pystyssä etteivät jotkut osaa enää puhuakaan mulle mitään :/ En tiedä..
Kahteen meni ennenku pääs nukkuu ku osan porukkaa heitin vielä baariin keskustaankin, aamulla heräsin *bling* 9.09 eli justiinsa niihin aikoihin kun aina kotonakin. Mua niin harmitti ku olisin saanu nukkua piiiitkään. Olo oli silti kuin krapulassa. Heräilinki yöllä vieraassa paikassa monen otteeseen ja totesin et olenpa tullu vanhaks, ennen nukuin kuin tukki vaikka istualteen ihmishälinässä. Tälläsiä tänne...
..niin jotain positiivista oli kuitenkin väsyneelle reissaajalle -> nukuin viimeyönä putkeen 8 tuntia!!! En muista milloin moinen ihme olisi tapahtunut viimeksi, jäi siis klo 4 pissireissu väliin kokonaan ja miehen kuorsauskaan ei häirinnyt unta. JES!!! :)

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

24+1 HM ja pikkutypy +11kk
 
Imetystä pitäis lopetella meilläkin. Mun mumma kuoli perjantaina ja vajaan kahden viikon päästä olis hautajaiset. Ei tunnu kauheen mielekkäälle viedä lapsia sellaisen surun keskelle, joten tuntuis järkevimmältä mennä sinne yksin. Matkaa on useampi sata kilometriä, joten olisin sit ainakin yhden yön pois. Lopettelemassa olisin muutenkin, mutta ei ne parit vikat kerrat jääkään pois niin helposti ku kuvittelin... Päivisin ei kaipaa tissiä, yöllä tarvii kerran, jopa kaks. Iltaimetyksen oon siirtäny niin, että imetän ennen iltapalaa, että ei pääse siihen torkkumaan ja se sopii ihan ok, mutta kun jo meinasin jättää kokonaan pois, niin menikin niin itkuksi, että annoin vielä periksi.

Nyt meillä kiivetään joka paikkaan ja koko ajan, apua, meillä varmaan syödään tästedes valmisruokia eikä tehdä muitakaan kotitöitä päivisin... Ja ekoja askeleita HYVIN haparoiden otetaan. Askel, kaks ja syöksyy syliin. Välillä vaan sukeltaa syliin ja unohtaa ottaa ne askeleet... :)

Kakasta sen verran, että ehkä se suolisto ei oo ihan kunnossa allergioiden takia, jos ruoka ei sula kunnolla? En tiedä, mutta meillä vaan isommalla meni vähitellen sellaiseksi pikasuolistoksi kun sillä teki se keliakia tuloaan. Allergiat voi kai tehdä vähän sellaista kanssa? Viljalla on aika lailla päin vastoin, sillähän on ummetusvaivaa ollut, ei oikeastaan enää. Se on sulattanut ne maissinjyvät ja kaikki, mitkä mun mielestä on ihan normaalia, vaikka ei sulaiskaan. Väri kyllä muuttuu, esim. kun syö mustikoita. Eipä sittenkään muuten kaikki sula. Vilja kakkasi tänään tarran. :LOL:
 

Yhteistyössä