Hoitoalalta pois...?

Lisään vielä sen verran että tauot ovat työaikaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että joudut syödessäsi vähintäänkin vastaamaan tauotta soivaan puhelimeen. Sen lisäksi suuri ongelma yksityisellä puolella ainakin (mikä meillä on käytäntö) on se että kaikki masennukseen, väsymykseen jne. liittyvät sairaslomat ovat palkattomia. Menen siis töihin tiukan rahatilanteen vuoksi silloinkin kun tiedän etten ole työkuntoinen. Ahtaalle vedetään joka asiassa.

 

Mulla ei vielä ole täynnä aikuiskoulutusrahaan Oikeuttavat työvuodet kun olen ollut välissä lasten kanssa kotona ja tehnyt keikkaa ilman pidempää työsopimusta lähtisin heti sillä opiskelemaan jos olisi mahdollista. Mutta se pelkkä 250€ opintotuki (käteen jäävä osa) ei oikeen riitä elämiseen... Ja enää ei keikoillekaan pääse eli ei voi silläkään paikata rahatilannetta...

On se kumma miten uutisoitiin kun hoitajat vaati lisää palkaa ja kieltäytyi menemästä töihin. Hirveät otsikot siitä että potilasturvallisuus vaarantuu. Nyt kukaan ei ole kirjoittanut tilanteesta, tai ainakaan en ole huomannut! Muutenkin porukkaa vähennetty, yt joka puolella ja sijaisia ei oteta. Vedetään tosi pienellä porukalla, odottaa sopii milloin jotain tapahtuu... Paikallisessa keskussairaalassa saattaa lastenosastolle mennä vuoroon esim sisätaudeilta ihminen joka ei ole ikinä lapsia, saati sit sairaita lapsia tai vauvoja hoitanut!! Potilasturvallisuus, mitä se on?!

 

"ihanaa" että löytyy kohtalotovereita! Minullakin on th pätevyys. Opinnoista on vaan jo jokunen aika ja täällä on vähän th paikkoja.

Lääke-edustajan työ mua itseasiassa kiinnostaisi. Millaisia työ on? Mitä kautta hait sinne? En jaksa googlettaa, sekin saattaisi jotain osata kertoa

Laitoin silloin kaikkiin mahdollisiin lääkeyhtiöihin avoimia hakemuksia sekä aina tietysti laitoin hakemuksen avoinna oleviin paikkoihin. Noin vuosi siinä meni kun sitten tärppäsi. Alallehan on aivan julmetun paljon hakijoita ja suurin osa alalle pääsevistä ovat joko kaupallisen tai apteekkialan ihmisiä. Hoitoalan ihmisiä yleisesti ei pidetä kovin "hyvinä" edustajan työssä koska eivät ole luontaisia myyjiä eivätkä siis osaa myydä tuotteita, toki poikkeuksiakin löytyy. Ja kyllähän kaikenlaista myyntikoulutusta työnantajakin järjestää, mutta enemmän toki panostetaan tuotekoulutuksiin ja itse myynti sinänsä täytyisi jo hallita.

Kovasti on tämäkin ala muuttunut näiden kuuden vuoden aikana. Yt-neuvotteluita toisen perään ja kaikki on kiristetty äärimmilleen mukaanlukien edustajien ym. henkilökunnan hermot.. Vaikea enää tästäkään on nauttia. Yleisestihän alalla on raha, joka kaiken sanelee, mutta nyt se näkyy vielä vahvemmin. Minä ainakin kaipaisin jo pehmeämpiäkin arvoja.

Mutta siis lyhykäisesti, työhän on lääkärille toiselle juoksemista ja oman tuoteportfolion myymistä. Itse varaat käyntiajat kun soittosihteereitä ei enää ole ja näiden aikojen saaminen onkin aivan hillittömän työn takana.. Lisäksi päivän päätteeksi käynnit ym. raportoidaan. Ns. työaikoja ei tunneta eli paljon riittää tekemistä varsinaisten käyntien jälkeen vielä ilta-aikaan. Varsinkin pienten lasten vanhemmille melkoisen haastava yhtälö?!?

Työssä viihtymistä kovasti helpottaa jos tykkää kovasti ajaa autoa, kantaa välillä kiitettävästi tavaraa ja toistaa itseään päivän aikana useita kertoja ja tuloksen tekeminen ja siitä yleisesti puhuminen ei pelota. Mutta onhan toki niitä hyviäkin puolia vielä, ainakin joitakin esim. palkkaus, muut edut jne..., mutta aikansa kutakin ja mikä milläkin hetkellä painaa vaakakupissa

Onnea alanvaihtosuunnitelmiin ja eihän sitä toki tiedä mikä on oikea valinta ennen kuin kokeilee..

 

Mäkin olen sh ja tuntemukset oli 8 vuotta sitten samansuuntaiset. Lopetin ne hommat ja siiryin lastenhoitajaksi päiväkotiin. Nyt olen eskarissa ja ihan tyytyväinen. Työajat on säännölliset, työ on siistiä ja kevyempää. Lapsien kanssa on mukavaa työskennellä, tarpeeksi haastetta ja näkee lasten kehityksen. jne.

 

Aika samoja tuntemuksia täällä. Jatkuvaa ahdistusta töihin liittyen. Etsin jatkuvasti muita töitä ja katselen koulutuksia. Heti kun mahdollista, niin jätän hoitoalan. Ellen sitten kuole stressiin ennen sitä.

 

Minä myös ex-sh. Opiskelin sosionomiksi ja lähdin lastensuojeluun. Ei ole helppoa sielläkään, mutta paljon antoisampaa kuin kolmivuorotyö osastolla. Asiakkaat ei soittele jatkuvasti kelloa ja tauot ehtii pitää. Toki sähköposti laulaa ja vaateita on sinne sun tänne, kuitenkin tyytyväinen olen, et lähin pois sairaalamaailmasta ja hierarkiasta!!

 

Mä olen laittanut hakemuksia vakuutusyhtiöihin ja Kelaan, toivon että tärppää. Lisäksi mulla on jatkuva työpaikkavahti MOLlissa, vähintään kerran päivässä selaan uudet työpaikat. Lähtölaskenta on alkanut. Alkuun hirvitti, mutta nyt jo vähän hymyilyttää. Ihan kohta pääsen pois parempiin ympyröihin. Ihan kohta mulla on työnantaja, joka arvostaa työntekijäänsä ja tarjoaa etuja. Nyt sairaalamaailmassa ainoa etu on työterveyslääkäri, jolle ei saa mennä missään muussa asiassa kuin työhöntulotarkastukseen. Muuten pitää hoidattaa itsensä missä parhaaksi näkee. Ihan kohta mulla on työ, jossa saan ja ehdin pitää lakisääteiset taukoni, pääsen vessaan silloin kun sen tarve on, mulla on säännöllinen virka-aika joka joustaa puolin ja toisin. Ihan kohta mulla on mahdollisuus edetä urallani ja saada vuotuiset palkankorotukset sen mukaisesti, miten työni teen!

Mä olen niin kypsä ja väsynyt sairaalamaailmaan ja etenkin työnantajaani, että mun on vaikea keksiä enää yhtäkään positiivista asiaa tästä kaikesta. Vaihdan alaa ilomielin, ei jää edes ikävä.

 

Löysin tähän ketjuun sattumalta - olen itse työttömänä ja miettinyt alanvaihtoa juurikin sairaanhoitajaksi. Kuulostaa siltä ettei ole hyvä idea :/ Tsemppiä ja jaksamista teille kaikille !

 

Löysin tähän ketjuun sattumalta - olen itse työttömänä ja miettinyt alanvaihtoa juurikin sairaanhoitajaksi. Kuulostaa siltä ettei ole hyvä idea :/ Tsemppiä ja jaksamista teille kaikille !

Höpsis! Suurin osa sairaanhoitajista on tyytyväisiä työhönsä ja pitävät siitä, mitä tekevät. Kysymys on oman alan löytymisestä, persoonakysymyksistä, jaksamisesta ja monesta muusta. Ei kaikista ole roskakuskiksikaan.

 

Kyllä hoitoalan ammatit ovat sellaisia, joissa työllä on ihan oikeasti merkitystä. Varmaan siksi monet alanvaihtajat hakeutuvat hoitoalalle.

 

Varmasti on hyviäkin työyhteisöjä, mutta viime vuosina joka paikassa on kiristetty kaikkea todella paljon ja meno on kiireistä. Vaihdoin hoitoalalla pois enkä ole katunut hetkeäkään!

 

Valmistuin 94 hoitajaksi, pahimpaan lama-aikaan. Tein töitä pätkissä, väsyin ja kyllästyin. Sain lapsia ja olin heidän kanssaan kotona vuosia.

Opiskelin uuden ammatin, koska en halunnut mennä (ikinä) hoitoalan töihin. Uudella alalla oli niukasti töitä, joten palasin vuosien jälkeen( ikään kuin vahingossa) hoitoalan töihin . Tosin nyt toisenlaiseen työhön. Sain pitkän sijaisuuden, pidin työstä, vaikka kiire ja huono organisointi rasittivat kovasti. Sitten sijaisuus päättyi yllättäen , eikä uutta työtä löytynytkään samasta organisaatiosta.

Sainpa heti naapurikunnasta vakituisen paikan ja olen TODELLA onnellinen. Pidän työstäni pienemmässä organisaatiossa, esimiehet tukevat. Tahti on tiukka ja työtä saa tehdä paljon. Asiakkaat ja omaiset ovat väilää sieltä ja syvältä, mutta hyviä, ihaniakin hetkiä löytyy. Olen tuonut esille, että elämä kuljettaa. Se, että oli pakko lähteä etsimään toisesta organisaatiosta koituivat minun iloksi ja onneksi!

 

Mä vaihdoin n7 v. sitten hoitotyöstä pois mutta ihan vaan paikkaa vaihtamalla. Alalla on paljon ns. siistiä sisätyötä kun vähän laajentaa hakukenttää. tykkään työstäni tosi paljon, saan tehdä uusia kivoja juttuja, ideoida ja kehittää, ihmisten parissa tehtävää työtä mutta ihmiset suhtautuu minuun mukavasti eikä tartte kuunnella uhkailua tai olla osana naisvaltaista kitkerää työyhteisöä. minua myös söi se huono resurssitaso sairaaloissa, ei pystynyt tekemään laadukasta työtä vaikka olisi halunnut.

En ikinä palaa takaisin hoitotyöhön.

 

Mä lähdin alalta v. 2001 samoista syistä, olin ollut melkein 4 vulkomailla sairaanhoitajana huippupaikassa jossa työolot ja palkkaus olivat kohdillaan, paluu oli järkytys vaikka tiesin mihin olin palaamassa. Puoli vuotta jaksoin ja sitten riitti, lääketeollisuuden kautta vakuutusalalle vei tieni enkä päivääkään ole katunut. 12 vuoden aikana olen ollut nyt 3 vakuutusalan työpaikassa (kehittänyt itseäni tällä alalla ja vaihtanut kerran paremman palkan perässä toiseen yhtiöön). Nyt olen vuoden verran ollut aivan huipputyöpaikassa ja -organisaatiossa ja tunnen että tämä laji ja työ on se jota haluan tehdä lopun työuraani ?

 

Kysymysmerkin paikalle sydän olen löytänyt paikkani työelämässä.

 

Huh, tuntuupa hurjalle lukea nätiä teidän tekstejä. Tuossako minä olen vuosien päästä? Valmistun ensi vuonna lähihoitajaksi ja halua sairaanhoitajalso olisi vielä. Tai ensihoitoon.
Palo tätä alaa kohtaan on ollut sydämessä jo vuosia, mutta vasta nyt tarjouti siihen mahdollisuus ja rahoitus järjestyi. Opiskelu motivaatio on todella korkea ja olen saanut hyvää palautetta. Olen empaattinen ja ihmisläheinen jne. Siis kaikkea sitä mitä hyvältä hoitajalata vaaditaan, mutta kyynistynkö minäkin? Turrun työhöni? Palan loppuun?

 

[QUOTE="Sairaanhoitaja";29111087]Onko täällä ketään alaa vaihtanutta sairaanhoitajaa?

Mä vihaan nykyään työtäni. Saan lähes joka työpäivä päälleni jotain eritettä, eilen mua yritettiin purra, potilaat ei tyydy mihinkään, narinaa, valittamista, taukoja ei ehdi pitää, sijaisia ei saa ottaa... Eilen aloin miettiä, miksi hitossa teen tällaista työtä? Miksi hoidan ihmisiä, jotka eivät hoitoa edes halua?

Tällä hetkellä meidän kodin lähialueilla ei ole edes mahdollisuutta vaihtaa työpaikkaa, koska ketään ei palkata, tehdään alimiehityksellä, aloitettiin yt:t jne. Mulla on olo et pitäkää tunkkinne!! en aio enää myydä itseäni ja elämääni tälle työlle.

(ja nyt joku sanoo et potilaiden käytös johtuu minusta, että olen niille töykeä. En ole, tiedän että olen pidetty hoitaja, ne potilaat kiittelee aina jotka jotain ymmärtävät. Eli kyse ei ole siitä...)

Mitä mä alan tehdä isona? Onko muita hoitajia paikalla joilla on mitta ihan täynnä?[/QUOTE]

Jos haluat kevyttä ja helppoa toimistotyötä, palaverejä, bileitä ja 3500-4300€ palkkaa, niin terve menoa!
Minä en ainakaan vaihtais alaa..

 

Jos haluat kevyttä ja helppoa toimistotyötä, palaverejä, bileitä ja 3500-4300€ palkkaa, niin terve menoa!
Minä en ainakaan vaihtais alaa..

Ja mikä ala on tuollainen?
Sh:n työssä on raskaita puolia, enkä väheksy mutta yksi positiivinen juttu on kyllä ehdottomasti se, että työ tehdään työpaikalla, ts kotiin e tarvitse raahata työtehtäviä. Sanoisin, että lähes missä tahansa muussa akateemisessa työssä joudut valmistelemaan kotona seuraavaa päivää tai puhtaasti jatkaa illalla kesken jääneitä hommia. Yt:t on varmasti kovemmat yksityisellä puolella, sh:lle on kuitenin aina töitä. Lisäksi ihanaa, että joku puhuu "ylitöistä", kun yksityisellä sektorilla tuo termi on kyllä unohdettu ja ehtiäksesi hoitaa työsi, oletetaan vain, että raahaat niitä kotiin, jatkat päivää - ilman eri korvauksia.
Ja niitä taukoja toki voi ehkä omalla alallani pitää, mutta sen tietää, että jatkat päivää ina päästä sen verran, kun lusmuaa syömässä.
Kaikissa töissä on hyvät ja huonot puolensa. Täytyy vaan löytää se työ, jonka huonojen puolien kanssa pystyy elämään.

 

Huh, tuntuupa hurjalle lukea nätiä teidän tekstejä. Tuossako minä olen vuosien päästä? Valmistun ensi vuonna lähihoitajaksi ja halua sairaanhoitajalso olisi vielä. Tai ensihoitoon.
Palo tätä alaa kohtaan on ollut sydämessä jo vuosia, mutta vasta nyt tarjouti siihen mahdollisuus ja rahoitus järjestyi. Opiskelu motivaatio on todella korkea ja olen saanut hyvää palautetta. Olen empaattinen ja ihmisläheinen jne. Siis kaikkea sitä mitä hyvältä hoitajalata vaaditaan, mutta kyynistynkö minäkin? Turrun työhöni? Palan loppuun?

Et välttämättä, pitää vaan löytää paikka, missä viihtyy. Vaihtoehtoja löytyy osasttyön ulkopuolelta joka lähtöön. Omat huonoimmat kokemukseni olivat osastoilta erikoissairaanhoidossa sekä tk:n akuutti-vuodeosastoilta, vanhustyöstä. Olin valmistuttuani samanlainen, empaattinen, kiinnostunut alasta ja valtavan motivoitunut. Todellisuus löi vasten kasvoja muutaman vuoden työskentelyn jälkeen. Epäinhimillistä kohtelua, kiirettä, vanhuksia pistettiin kotiin sellaisessa kunnossa, että silmäkulmat kostuivat. Hävetti olla osa sitä tiimiä, jonka olisi pitänyt hoitaa hyvin ja auttaa ihmisiä. Työyhteisöissä kireä ilmapiiri, kaikki naisia (erityisen pahoja oli paikat, joissa oli nuorin). Työt eivät seuranneet kotiin joo, mutta paha olo seurasi.

Nykyään teen vaativaa asiakastyötä, joka vaatii alan koulutuksen. Asiat ovat raskaita mutta työ silti ei, sillä siinä on kaikki hyvän työpaikan ainekset vapaus, vastuu ja mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä, kehittyä eteenpäin ja oikeasti auttaa.

 

Se ois itelläkin alanvaihto tulossa. Jatkuva stressi, kiire ja yleinen riittämättömyyden tunne toi työt uniin ja on nyt vaikuttanut fyysiseen terveyteenkin. On erilaisia kiputiloja jne. ahdistusta ja masennusta. Koen parhaaksi kaikille, että jättäydyn työstäni kunhan määräaikaisuuteni loppuu ja jotta joku muu innokas (kuten minäkin aloittaessani olin) saa hyvän työpaikan.

 

[QUOTE="pois";29671589]

Nykyään teen vaativaa asiakastyötä, joka vaatii alan koulutuksen. Asiat ovat raskaita mutta työ silti ei, sillä siinä on kaikki hyvän työpaikan ainekset vapaus, vastuu ja mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä, kehittyä eteenpäin ja oikeasti auttaa.[/QUOTE]

Kiinnostaisi tietää millaisesta asiakastyöstä on kyse? Täällä taas yksi alanvaihtoa suunnitteleva...

 

En käy täällä usein, mutta nyt satuin paikalle ja aloitukseni oli etusivulla.

Minä paloon lopulta loppuun, jäin saikulle, en saanut öisin nukuttua, olin ahdistunut, en yhtään sellainen mitä yleensä olen. Sanouduin irti, hengähdin hetken ja vaihdoin kokonaan alaa. Olen osa-aikainen. Lopulta en edes tienaa kovin paljon vähemmän kuin ennen raskaassa kolmivuorotyössä! Ja aika! Minulla on aikaa itselleni, perheelleni ja ystävilleni. Toivon etten enää ikinä joudu menemään sairaanhoitajan työhön osastolle. Olen todella onnellinen, että uskalsin tehdä ratkaisun vaikka se vaatikin paljon ennen kuin uskalsin.

Tsemppiä kaikille ex kollegoille raskaaseen työhön!

 

Itsekin olen entinen sairaanhoitaja, ehdin tehdä sitä hommaa viitisen vuotta kunnes lopulta onneksi älysin vaihtaa kokonaan alaa ja hakeuduin insinööriopintojen pariin. Itselläni ei ollut tuolloin vielä lapsia, joten siinä mielessä homma oli "helppo". Valintaani en ole katunut, enkä ikinä hoitsun hommiin aatellut enää mennä. Nyt saan tehdä siistiä sisätyötä arkisin klo 8-16 ja palkka on reilusti enemmän mitä hoitajana tienasin kolmivuorotyössä. Niin, eikä päälleni syljetä, minulle huudeta, enkä vastaa suoraan kenenkään ihmisen hengestä. Ja ehdin jopa lounaalle, joka päivä.

 

Valmistuin 94 hoitajaksi, pahimpaan lama-aikaan. Tein töitä pätkissä, väsyin ja kyllästyin. Sain lapsia ja olin heidän kanssaan kotona vuosia.

Opiskelin uuden ammatin, koska en halunnut mennä (ikinä) hoitoalan töihin. Uudella alalla oli niukasti töitä, joten palasin vuosien jälkeen( ikään kuin vahingossa) hoitoalan töihin . Tosin nyt toisenlaiseen työhön. Sain pitkän sijaisuuden, pidin työstä, vaikka kiire ja huono organisointi rasittivat kovasti. Sitten sijaisuus päättyi yllättäen , eikä uutta työtä löytynytkään samasta organisaatiosta.

Sainpa heti naapurikunnasta vakituisen paikan ja olen TODELLA onnellinen. Pidän työstäni pienemmässä organisaatiossa, esimiehet tukevat. Tahti on tiukka ja työtä saa tehdä paljon. Asiakkaat ja omaiset ovat väilää sieltä ja syvältä, mutta hyviä, ihaniakin hetkiä löytyy. Olen tuonut esille, että elämä kuljettaa. Se, että oli pakko lähteä etsimään toisesta organisaatiosta koituivat minun iloksi ja onneksi!

Good for you Tänään tulleessa Tehyssä oli juttu ("Sivupoluilta takaisin") hoitoalalle pitkän tauon jälkeen palanneista.

 

Höpsis! Suurin osa sairaanhoitajista on tyytyväisiä työhönsä ja pitävät siitä, mitä tekevät. Kysymys on oman alan löytymisestä, persoonakysymyksistä, jaksamisesta ja monesta muusta. Ei kaikista ole roskakuskiksikaan.

Komppaan täysin! Tosin on erittäin harmillista, että monilla on vielä opiskeluvaiheessa ehkä turhankin ruusuinen kuva hoitoalasta (ei ole oma keksintöni, vaan tutkimustulos). Valmistuttua realiteetit saattavat iskeä liian lujaa päin kasvoja ja sitten vaihdetaan alaa. Arvion mukaanhan Suomessa on 30 000 hoitotyöhön koulutettua, jotka on syystä tai toisesta päätyny pois alalta.