Hu su myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista!

vierailija
Veikkaisin, että kaikki taksikuskit kokevat vastaavia tilanteita. Ja niin kokevat kaikki julkisilla paikoilla tai esim. julkisilla kulkuvälineillä liikkuvat tavan tallaajatkin.

Yksi päivä jouduin kuuntelemaan bussissa puolisen tuntia takanani istuneiden somaliteinipoikien "vittu se ämmä pitäs vittu sitä ja tätä ja vittu että vittu on vittu" -mölinää. Voin sanoa, että teki mieli heittää pojat ulos bussista.

Yksi päivä oli s-marketissa joku känniläinen ukko, joka oli ihan sekaisin, huusi näkymättömille tyypeille, riehui ympäriinsä ja töni ihmisiä. Olisi todellakin tehnyt mieli heittää hänet ulos kaupasta.

Perjantaina käytiin lasten kanssa kirjastossa, ja siellä oli joku opiskelijaporukka tekemässä ilmeisesti ryhmätyötä. Näitä vain kiinnosti kovaan ääneen kertoa edellisen viikonlopun panojutuista enemmän kun keskustelu ryhmätyön aiheesta. Ja joo, lapset toljottivat silmät selällään jutuille. Erittäin mielelläni olisin viskannut tyypät ulos kirjastosta.

Viime viikolla tulin illalla fillarilenkiltä ja liikennevaloissa joku känniääliö alkoi ehdottelemaan lähempää tuttavuutta. Olisin mielelläni heittänyt tyypin ulos vaikka koko maailmasta.

Näitä tapauksia riittää jokaisella. Harva vain jaksaa niistä mitään julkista itkuvirttä veisata, vaan tyytyy siihen, että maailmasta nyt vain aina löytyy niitä törkyturpia.
Missä sä oikein asut...
 
Demarien uudet kyvyt
Varsin hyvin kyllä nämä demarien uudet mamuedustajat kunnostautuneet tässä viime aikoina. :D

Pitääkö Rinteenkin olla kohta jo huolissaan ettei omien ja muiden rahojen sekoittaminen enää olekaan puolueessa se kovin meriitti?
 
  • Tykkää
Reactions: Latimeria
Sanoiko hän jättäneensä useampia asiakkaita tien varteen?
Ei.

Ensin hän "jätti" haamuasiakkaan motarille, sitten kun sen sanottiin olevan laitonta, hän muistikin jättäneensä bussipysäkille.

Hän väitti myös tehneensä rikosilmoituksen, josta ei poliisi tiennyt mitään!!!

En ole moneen tuntiin seurannut uusimpia käänteitä valehteluketjussaan.

Anyway. Se on todella vakava rikos , teki valkoinen, musta tai vaikka keltainen perättömän rikosilmoituksen. Voihan se olla niin, että Husun päässä vilisee pikku-ukkoja ja -akkoja. Ja hyvin rasistisia sellaisia.

Heppu pitäisi laittaa syyniin, että mikä sen jatkuvan viiraamisen saa aikaan. Pienellä ÄO:lla se ainakin ajelee taksia. Päästelee juttuja, jotka helposti todennetaan valheiksi.

Äläkä yritä olla mitään muuta, puhdasverinen suvakkihan sinä olet! :D
 
vierailija
HS:

"HUSSEIN kertoo tehneensä rikosilmoituksen kyseisestä asiakkaasta. Helsingin poliisilaitokselta sanotaan, että rikosilmoitusta ei vielä näy poliisin järjestelmässä, mutta on mahdollista, että se internetissä jätetty ilmoitus näkyy myöhemmin. Hussein kertoo jättäneensä rikosilmoituksen netissä."
Hyvä jos asiakas löytyy, niin saadaan kuulla hänen versionsa siitä mitä tapahtui. Pitäisi kyllä löytyä helposti jos on maksanut matkan kortilla. Jos taasen husu on maksanut matlan omasta lompsastaan, siitäkin löytyy tieto taksifirman järjestelmästä.
 

Yhteistyössä