Huhtikuiset 2018 helmi-huhtikuussa

@Jullapulla mä aina myös ihan innolla luen uudet kirjoitukset, tulee niin hyvä mieli toisten puolesta kun on hyviä uutisia, vaikkei toisia tunnekaan :) ja juu, mulla on sovittu sektio vaikka tulisi aiemminkin, pohdin perätilasynnytyksen ja sektion riskejä ja päädyin sektioon. Pt synnytyshän voisi mennä ihan tosi hyvinkin, mutta huonosti mennessään se voikin sitten mennä ihan järkyttävällä tavalla pieleen. Ensisynnyttäjänä en muutenkaan mene vannomaan että olisin riittävän yhteistyökykyinen siinä tilanteessa :D perätilasynnytyksessä vaaditaan kuitenkin äidiltäkin paljon enemmän kuin normaalisti, sain sen käsityksen että ponnistusvaiheen pitäisi sujua melko reippaasti tai aivovauroiden riski kasvaa. Myös kaikenlaiset napanuoran ongelmat pelottaa, niin koin että vauvan on turvallisinta tulla maailmaan leikkauksessa :)
 
@Marsha No joo ilman muuta sitten! Valitsisin sinuna aivan samoin.(y) Siinä on varmasti myös ne repeämisriskit melko suuret varsinkin jo vauva on yhtään isompi... tuttavani synnytti aikoinaan esikoisensa perätilassa mutta poika oli reippaasti alle 3kg vaikka olikin täysiaikainen ja tuli tosi helposti pihalle. Olen ymmärtänyt että jos riskit on hallussa niin ponnistusvaihe tehdään myös rauhallisesti ettei niitä repeämiä pääsisi syntymään. Mutta sittenhän siinä on juuri nuo mainitsemasi asiat jotka painaa vaakakupissa...

Mä kävin eilen illalla vielä maalla mönkkärillä ja kelkalla ajelemassa mukuloiden kanssa...:ROFLMAO: Siinä istuimessa on niin hyvä löllötellä istua ja pojat osaa pitää jo hyvin kiinni. Ajeltiin puuterissa hissukseen. Mulle on ollut tää loppuaika siitäKIN syystä vähän tuskaa kun ollaan liikkuva perhe ja kun näin talviaikaan odottaa niin ei ole mahtunut toppahousut jalkaa enää moneen viikkoon ja muutenkin harrastaminen vähän niin ja näin...tuo oli mukavaa jälleen, saapa nähdä oliko NYT viimeinen ajelu.:whistle::LOL:
 
On nämä meidän huhtikuun vauvat kyllä kiireistä sakkia, fb:n puolellakin oli useampia pääsiäisvauvoja. :LOL: Kukaan ei varmaan ole kertonut vauvoille, ettei täällä vielä ole mikään kevät, ei kannata ihan vielä tulla maailmaan. Paitsi minä oon kyllä tyytyväinen että tuli silloin kun tuli, jos olisi tämän viikon lauantaihin laskettuun aikaan venynyt, niin olisi varmaan ollut aika potra tyttö ulos punnerrettavana.

Meidän ipana on hienosti ottanut painoa takaisin. :love: Syntymäpaino 3490 g, parin päivän päästä muistaakseni 3180 g, eli painon lasku oli 9,7 % luokkaa. Eilen ekassa neuvolatarkastuksessa 1,5 vko iässä paino 3390 g! Viikon päästä mennään ekaa kertaa itse neuvolaan ja terkkari oli sitä mieltä, että silloin ollaan jo komeasti yli syntymäpainon, kun enää 100 g puuttuu. Toivottavasti! Meillä on nyt edelleen ohjeena syöttää max 4 h välein, ja kun syntymäpaino ylitetään, saadaan heivata ohje romukoppaan ja alkaa syöttää vauvaa omaan tahtiinsa. Toistaiseksi olen kyllä ehkä kerran vain joutunut häntä herättämään, aika säntillisesti herää 3-3,5 h välein itsestään. :) Mutta tekee itselle hyvää henkisesti, kun tietää että kaikki menee omalla painollaan hyvin, eikä tarvitse koko ajan kytätä niin kelloa ja laittaa puhelimeen yöksi herätyksiä.

Tänään ajattelin mennä ensimmäiselle vaunulenkille koirien kanssa. Oon jotenkin ihan sormi suussa sen suhteen, mitä ihmettä tuonne vaunuihin pitää pukea vauvalle päälle. o_O Ei sinne nyt varmaan ihan liikoja tarvitse, kun on suojaava kuomu, vaunukopassakin peite ja äp:n makuupussi. Täytyy kaivaa äp:n lämpömittari kaapista ja laittaa se mukaan makuupussiin, niin vähän näkee, miten lämmin siellä on.

Kävin aamulla vaa'alla ihmettelemässä tilannetta. Ihan just ennen synnytystä en muistaakseni käynyt, mutta viimeisin punnitus raskaana ollessa näytti tasan +15 kg verrattuna viime heinäkuuhun. Synnärille jäi 8 kg ja nyt oli pudonnut vielä 3 kg, eli jäljellä on enää +4 kg verrattuna lähtöpainoon. Olo on kyllä mukavan kevyt verrattuna niihin viimeisiin viikkoihin. :ROFLMAO: En mitenkään laihduta tai mitään, vaan syön aika reippaasti ja suht hiilihydraattipitoisesti (myös herkkuja) turvatakseni hyvän maidontulon, mutta ei yhtään haittaa jos siinä sivussa vähän kilojakin karisisi. Mullahan oli ennen raskautta jo tasan 10 kg ylipainoa, eli pudoteltavaa kyllä on. Eiköhän ne siitä pikku hiljaa, omalla painollaan, kun vähän kerrallaan saadaan arkea aktiivisemmaksi.

Tsemppiä teille viimeisiin viikkoihin! :love: Kohta on kaikki ihanat huhtikuiset maailmassa. Vaikka nyt tuntuu siltä, ettei mitään tapahdu vielä viikkoihin, niin tilanne voi (onneksi?) muuttua ihan silmänräpäyksessä.
 
  • Tykkää
Reactions: IlonaSu
@Korallikala kuulostaa kyllä ihanalta :love: Varmasti on neiti saanut tarvittavan painon takaisin niin pääsette omaan tahtiin maitobaarille!
Vaunut on tosiaan aika suojaavat kapistukset joten ei kannata ihan kamalaa villakerrosta ja pukua vielä pussin lisäksi laittaa päälle.. itse ajattelin (tämän ensimmäisen kevätvauvan kanssa) mennä mummon (minun äidin) neulomilla varusteilla ja makuupussilla jos tällaiset kelit jatkuu.. tarvittaessa vilttiä väliin.:) Täällä korkeusasteella on toivottavasti nyt nuo pakkaset historiaa tälle talvelle joten ei enää pukuja kamalasti tarvitse. Yhden 50-56cm ns.kaukalopuvun ostin naapurilta ja se jäänee vähemmälle käytölle jo nyt... katsellaan.(y)

Kuulin tänään että mieli heittelee melkolailla tuon toisen osapuolen näkökulmasta.... ja heittelee se kyllä ihan omastakin näkökulmasta. :unsure: Tänään olen taas tätä kyytiläistä seuraillut kun ei vaan meinaa oikein entiseen malliin tuolla touhuta....:eek: Eilen kuitenkin neuvolassa sydänäänet oli vahvat ja hyvät ja se maanantainenkin on kuitenkin vielä tuoreessa muistissa ja lähellä ja kaikki oli hyvin. Mitä tää tyyppi nyt sitten oikein meinaa.......o_O Välillä vähän "kylkeään kääntää" eli kevyesti muljahtaa ja that's it. Minä suht malttamattomana ihmisenä en varmaan hirveen pitkään pysty tätä katselemaan vaan oon taas kohta siellä Kysin rappusilla..... sairaalakassi mukana että nyt en lähde enää mihinkään.:ROFLMAO::X3:
 
Musta tuntui myös että vauva rauhoittui liikkeissään vähän ennen synnytystä, jospa teilläkin @Jullapulla olisi siis pian jo synnytys käsillä. :) Monena päivänä mietin, pitääkö lähteä näytille vai ei, ja sitten vihdoin ja viimein kyttäämisen jälkeen tuli taas vähän reippaampia potkuja.

Pitäisi tehdä päätöksiä ristiäisten suhteen. Olin jo pitkään miettinyt päivää 27.5., joka on meidän ensimmäinen hääpäivä. Sisko kuitenkin kertoi että äiti oli hänelle ilmoittanut, että tuo päivä ei sitten käy, hänellä on menoa silloin. :rolleyes: No, toisaalta ehkä on kiva juhlistaa ekaa hääpäivää ihan omalla porukalla, jos vaikka toteutettaisiin se ennen vauvan tuloa tekemättä jäänyt hotelliviikonloppu. Mutta ne ristiäiset! Huhtikuussa ei vielä, tulee liian pian. Toukokuussa on sitten myös äitienpäivä ja helluntai, jolloin seurakunnalla on varmaan omaa käyttöä tiloille, eli onkohan ainoa jäljelle jäävä päivä 6.5. (n) Hmm. Ja onkohan silloinkin jo kaikki tilat varattu, varmaan meitä ristiäisten järjestäjiä on muitakin. Täytyy kyllä tänään tehdä jotain tämän asian eteen.
 
Meidänkin pitäisi nimiäisiä miettiä mutta kun nimikin on vielä hakusessa! Etunimi on tavallaan jo päätetty. Mutta olen alkanut miettimään että onkohan se nyt kuitenkaan sitten se. Miehen suvussa kiertänyt ihan tavallinen suomalainen nimi, tyyliin "Leo", mutta ei ole tällä hetkellä siellä suosituimmassa päässä kuitenkaan. Toinen (ja ehkä kolmas) nimi on vieläkin mietinnässä.

Ai niin ja sitten kävi vielä niin, että samaan syssyyn tämän kaiken hässäkän keskellä pitänee järjestää myös kihlajaiset <3
Onkohan se paha jos tällää nimiäiset ja kihlajaiset samaan? Samat tyypit sinne kuitenkin tulee, sukulaisista siis. Eilen laskeskelin että alle 20 henkeä.

Vuotavat tissit. Toimintaohjeita? Vertaistukea? Mä jo laitoin sänkyyn hoitoalustat lakanan alle. Oon nukkunu imetysliiveillä, jotka on kyllä äärimmäisen epäkäytännölliset näin niinkuin muutenkin mutta varsinkin yöllä niiden kanssa räpeltää. Kokeilin kestovaippaimujakin laittaa urheilutopin kanssa (vetoketju edessä). Niitä liivinsuojia on mutta joskus kastelee nekin ihan täysin. Onneks pyykkikone pyörii joka päivä. Ja oon myös pumpannu jotain 50ml kerralla ja laittanu pakastimeen. Saa sitä kovinta suihkua alta pois ettei pojan tartte sen kanssa sitten taistella. Onko kokemuksia (Medelan) maidonkerääjistä?

Ja pyykkikone pyörii sen takia joka päivä että meidän pikkuiselle sopii tasan 3 pienintä bodya ja yhdet pöksyt. Oikea koko olisi varmaan jotain 45-50 cm ja nyt on alkanut ärsyttämään kun kaikkialla sanotaan ja on sanottu että älä hommaa niitä pienimpiä vaatekokoja kun menee niin hetken aikaa vaan päälle. Kauanko on hetki? Nyt on mennyt 2 viikkoa kohta. Poika on niin hoikka että kaikki pöksyt tippuu potkiessa alas. Ja liian isot vaatteet on myös ikävän tuntuiset päällä. Ehkä se tästä. Noita 60-70 cm vaatteita sitten on ehkä se viisi kauppakassillista o_O

Mulla on niska-selkä-hartiat ihan jumissa. Lähinnä imetyksen takia. Monesti raivoaa ensin tissillä ja sitten kun alkaa imemään niin mieluusti on heti Paikka! Liikkumatta! Se syö! Täysi hiljaisuus! Ei saa hengittää! Vähän ollut hakusessa pojalla tuo rinnanimeminen.

Oho. Tulipa taas tekstiä.
 
Tsemppiä kaikille odottajille ja vauvan jo saaneille!

Meille syntyi eilen aamulla 3,5 kg poikavauva :love: vähän sai kaveria odotella kun vedet meni tosiaan jo pari päivää aikaisemmin :D vauva on ihana, palaan myöhemmin kertomaan synnytyksestä!
 
  • Tykkää
Reactions: IlonaSu
Oi että, tuplaonnea siis teillä @Sano Pirkka!:love: Onnea siis ja miksipä ei kaksia juhliä yhdellä iskulla, itseäsi vaan säästät kun kaikki juhlat samaan syssyyn!(y)

Mä taisin myös nukkua ne verkkoliivit päällä ja tuplatissinsuojat paikoillaan! Ja sitten vaan pumppasin ja imetin ja pumppasin ja imetin... Hetken siinä kestää että ne tissit ja vauva kulkee ns.samaa polkua ja sitä maitoa ei tule yli äyräiden. Mutta päivä päivältä helpottaa.:) Maidonkerääjää en ole osannut itse käyttää kummallakaan kerralla. Mutta kai se sellainenkin on tilaukseen tehty eli kokeiluun vaan!;)

Vaatteista on kyllä hauska huomata mitkä kullekin pötkylälle on ne parhaimmat ja sopivammat.:love: Samoja käytti toki molemmat äijät mutta muistan elävästi että kun toinen oli "slimmimpi" jo vauvana niin ne samat lempparihousut ei enää istuneetkaan ihan niin hyvin.. vähän eri kaliiperia ovat tänäkin päivänä.
Kappahl vai Lindex myy ainakin niitä alle 50cm vaatteita, kannattaahan ne käydä pikku-ukolle sopivat releet hankkimassa.;):love:

@Bluebelle oletpa ollut mielessä että siellä on varmaan jo pieni maailmassa... Onnea mielettömästi ja tulehan kertoilemaan lisää kun ehdit!:love:
 
  • Tykkää
Reactions: IlonaSu
Kiitos onnitteluista <3

Ja onnea @Sano Pirkka myös kihloista, elämän tähtihetkiä sekin <3

Tosiaan vedet menivät kahvia keittäessä tiistaiaamuna. Ei ollut kyllä mitään ennakoivia merkkejä, edellisenä iltana olin kyllä siivoillut hiukan ronskimmin. Viikkoja vauvalla oli tuolloin 36+4. Kädet täristen pakkasin sitten viimeiset tavarat ja soitin ensin miehelle töihin ja sitten sairaalaan. Kehottivat tulemaan heti näytille kun viikot olivat alle 37. Arvasin kyllä, että tälle reissulle ei tultaisi vielä jäämään. Miehen isä pääsi onneksi viemään sairaalaan.

Sairaalassa aloitettiin tipalla antibiootti, jota piti olla ottamassa syntymään asti 8 h välein. Pääsin vielä viimeisen kerran kotiin ekan satsin jälkeen, kävin suihkussa ja koitin levätä. Illalla palasin sairaalaan odottelemaan.

Keskiviikkona asennettiin ballonki aamupäivällä ja se tulikin ulos alle kahden tunnin sisään. Osastolla oli kuitenkin ruuhkaa, niin ei lähdetty käynnistämään heti. Ennen illan käynnistystä sain viimeisen antibiootin, josta tulikin paha allerginen reaktio. Oksensin koko vatsalaukun sisällön ulos ja olo oli hirveä. Siitä sitten mentiin tipan ja pahoinvointilääkkeen kautta parin tunnin päästä käynnistykseen, en kyllä olisi ikinä uskonut :D

Synnytys käynnistettiin oksitosiinilla ja eteni nopeasti. Sain aluksi tens-laitteen, ei ollut apua. Olisi varmaan toiminut paremmin jos supistukset olisivat tuntuneet selässä. Sitten siirryin kaasuun, ei toiminut minulle yhtään. Pyysin ja sain epiduraalin, mutta oli kyllä pitkä aika odottaa sen laittoa pelkän kaasun voimalla, kun en kokenut saavani siitä mitään apua. Epiduraali oli taivaallinen ja nukuin hetken. Aukesin nopeasti 10 cm. Sain pudendaalipuudutuksen, mutten uutta epiduraalia - tämä on ainoa asia, mikä jäi hiukan harmittamaan, sillä supistukset laimenivat ponnistusvaiheessa tosi lyhyiksi ja tästä seurasi tunnin mittainen todella kivulias ponnistusvaihe. Väitän kyllä, että kaikki eivät olisi noilla tehoilla 3,5 kg melonia puristaneet ulos, eli vähän ylpeä olen kuitenkin, että jaksoin :D väliliha jouduttiin leikkaamaan ja naama oli täynnä verenpurkaumia, mutta mitä väliä, olihan se upea hetki tavata ekaa kertaa oma pieni poika <3 voi sitä äidin rakkauden määrää!

Vauva oli tosiaan viikkoihin nähden iso ja jäntevä, kaikki muu sujuu hyvin paitsi imetys. Sekin varmasti ajan kanssa :) jatkan myöhemmin aiheesta, nyt alkaa olla sellainen romaani kirjoitettuna!

Että muistakaa pakata ajoissa sairaalakassi, minultakin jäi tavaraa pois kun en ollut ajoissa asialla!
 
Ihanasti @Bluebelle kyllä suhtaudut tuohon että vaikka naama "kukkii" ja kipeää on tehnyt (kurjaa että ponnistusvaihe venyi noinkin ja sattui kovasti :( ) niin se palkinto kyllä saa unohtamaan kaiken sen tuskan ja muun "shaissen" mikä siihen hommaan väkisin liittyy!:LOL::love: Kiva kun kirjoittelit tarinaa tänne meillekin. Hyvän kokoinen on poitsu kyllä ollut ja hyvä niin. Varmasti imetyskin käynnistyy omaan tahtiin aikanaan jos niin vaan haluaa mutta älä ota ressiä siitäkään. Omalla painollaan...:love:

Täällä ei MITÄÄN uutta.... :whistle: Liikkeet tekee välillä toooosi kipeää mutta niin vaan taas aamulla ihanassa auringossa lyllersin koiran kanssa yli 3km:n lenkin. Kengästä otin kiveä jossain vaiheessa niin kylläpä aika imakka fiilis tuli vatsaan sen jälkeen mutta njääh, loppumatka meni niinku on mennyt kuukauden joka kerta.

Pmmp:tä lainatakseni: Koko ajan vaan odotan odotan odotan odotan et tapahtuis jotain......:LOL:(y):whistle::eek::love:
 
Onnea @Bluebelle! :love: @Sano Pirkka myös onnittelut kihlautumisesta ja toisen käden suositukset Carriwellin Comfort -imetysliiveille. Tuttu suositteli niitä eilen ja tilasin parit Ozbabysta, on kuulemma ihan ylivedot yökäyttöön, eikä ole kalliit! Voin palata aiheeseen kun pääsen testaamaan. :)

Meillä oli vähän sama vaatepulma, ettei kokoa 50 oikein tullut hankittua koska "ei kaikki vauvat edes mahdu siihen, ei kannata". No, mahtuu, ja on vähän isokin! Toisaalta oon ihmeissäni, kun oon ymmärtänyt että Newbiet on kooltaan aika pieniä, ja meidän yksi kirpparilta ostettu (eli vielä uuttakin pienemmäksi kutistunut) Newbien body kokoa 50 on vähän löysä. Sitten taas H&M ihan pakasta vedetty 56 on saman kokoinen, tai ei näytä yhtään isommalta. :LOL: Kai se on vain mallista kiinni, ja vauvan muodosta myös. En osaa arvioida meidän tipua oikein yhtään, mutta ehkä hän on enemmän pulleampaa kuin hoikempaa mallia. Ja pitkä ei ainakaan ole, syntymäpituus 49,5 cm mutta kun pää oli oikein superpuikula, niin siitäkin varmaan hävisi yli sentti vielä. :D
 
  • Tykkää
Reactions: IlonaSu
Kiitos liivisuosituksista täältäkin, imetystyyny ja -liivit vielä hankkimatta (jos nyt ensi hätään ne verkkomalliset tietty sieltä sairaalalta, niitä ei kyllä tunne yölläkään!).. niin ja se pumppu.:p Vielä ehtii...:ROFLMAO: Enkä mä nyt tiedä onko tuo tyyny ihan must-hankinta mutta kuopuksen kohdalla ainakin tykkäsin.(y)

Pitkiä on päivät....toivottavasti ei viikot. Eilisen megalenkin ym. järkkäilyn jäljiltä ei ole "paikat" oikein palautuneet joten ajattelin antaa lisää vauhtia imuroinnilla. Vihloo tuonne vatsaan vähän väliä (en usko että supistuksia millään tapaa) mutta hammasta purren tässä mennään muutenkin.:LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: IlonaSu
Täällä saatu hydronefroosi (toivottavasti meni oikein). Eli munuaisaltaan laajentuma. Ei paha eikä vaadi toimenpiteitä, mutta äärimmäisen epämiellyttävä ja kipeä vaiva. Saisi tämä tyyppi tulla jo vaikka ennen tuota sovittua sektiopäivää, sen verran alkaa olla jo tukalaa :D
Ja kamalan malttamaton olisin jo näkemään pikkutyypin <3
 
@Marsha En tykkää munuaisaltaan laajentumasta :oops: mutta tykkään että täällä on muitakin malttamattomia vielä jäljellä!:LOL::love: On tosiaan pitkiä päivä...huhhuh... ja olin jotenkin aivan 120% varma että tämän viikon alussa alkaisi tapahtumaan kun on lasten hammaslääkäriä ym menoa ja meininkiä... niin ei. Hää ei halua tulla ulos, ei sitten, olkoot siellä!!!:ROFLMAO::p
 
  • Tykkää
Reactions: IlonaSu
Kyllikki on täällä! ❤
Hän valitsi syntymäpäiväkseen su 8.4. klo 00:51. Painoa hänellä oli syntyessään 3940g ja pituutta puolisen metriä.

Täällä ollaan neidin kanssa kotiuduttu eilen ja opetellaan uutta elämää yhdessä. ❤ On tämä vaan niin mieletöntä! ❤❤ Hän on söpö ja muutoinkin ihana! ❤

Lellu ja Kyllikki 3vrk ❤
 
  • Tykkää
Reactions: IlonaSu
Voi onnea @Lellu83!:love: Ihana Kyllikki!

Poks 38+0..... millä mä häädän tämän täältä yksiöstään?!?:D:love:
Taidan hurtat ottaa liean päähän ja lähteä tuonne teitä tarpomaan ees sun taas.

Sellaisen olen kyllä pannut merkille että liikkeet koskee edelleen paljon JA ilmeisesti aiheuttaa jonkinasteisia supisteluja...(n) noh, ei auta kun pallon kanssa puurtaa.:LOL:
 
Onnea @Lellu83 Kyllikistä! :love: Ihanaa, että pääsitte pian kotiutumaankin.
@Jullapulla tsemppiä, hän voi onneksi päättää tulla maailmaan hetkenä minä hyvänsä. :) Toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin!

Meillä oli eilen kaksiviikkoisneuvola. Viikko sittenhän saatiin ohjeeksi jatkaa syöttöjä max neljän tunnin välein eiliseen asti, ja jos syntymäpaino olisi ylitetty, saisi kellon heivata hittoon. No, mä heivasin sen jo viikonloppuna. :rolleyes::D Olin siihen mennessä tasan kerran herännyt kellonsoittoon, muuten vauva herätti aina jo ennen. Kellosta luopumisen jälkeen taisi tulla pari 4,5 h syöttöväliä ja muuten kaikki "sallitun" rajoissa, joten ehkä vahinko ei ollut niin iso. Tai siis ei ollutkaan, koska eilen neidin paino oli +320 g verrattuna viikontakaiseen. :eek::LOL: Kunnon massakausi! Tipun mitat ovat nyt 3710 g (syntymässä 3490 g), pituus 50,5 cm (49,5 cm) ja pipo 34,5 cm. Hyvin tulee siis maitoa ja hän kasvaa hienosti. :love: Hän on vihdoin alkanut pitää silmäkin enemmän auki ja toisinaan ottaa jo vähän katsekontaktiakin. :love:

Arki soljuu jo ihan omalla painollaan. Kuten vähän arvelinkin, en ole kovasti jumahtanut sohvannurkkaan pesimään, vaan ollaan jo menty ja tehty aika aktiivisesti vaikka Tipu on vasta 2,5 vko vanha. Ollaan jo tehty koirien kanssa pitkiä lenkkejä, käyty maneesissakin juoksuttamassa, vauvahierontakurssilla, käyty ruokaostoksilla ja kevätkenkiäkin etsimässä. Toisaalta mulla on vähän huono omatunto, puuttuuko multa joku tärkeä hormoni tai vaisto, joka saisi nyt alkuvaiheessa vain sulkeutumaan kotiin vauvakuplaan? :cautious: Ollaanhan me tietysti paljon kotonakin, ei nuo ulkona pistäytymiset ole kuin max 2 h juttuja, aika monta tuntia jää siis kotonakin vietettäväksi. Ja tietysti mahdollisimman paljon yritän pitää vauvaa sylissä tai kantorepussa kotiaskareiden ohella, mutta silti välillä mietin että tuhoanko tässä nyt turvallisen kiintymyssuhteen kehityksen ja ties mitä, kun ei olla vain iho vasten ihoa koko ajan. Ja missä se mun vauvakupla on? Onhan Tipu maailman ihanin ja rakas ja voin viettää tunteja vain häntä katsellen, mutta olo ei ole yhtään niin hormonihuuruinen ja head over heels, kuin kuvittelisin että se tässä kohtaa "kuuluisi" olla. Olen järkeillyt, että ehkä tämän hetken fiilis on tosi kevyttä babybluesia, jos jotain, ja se vauvakupla sieltä vielä laskeutuu meidänkin ylle. Tai sitten ei, mutta ihmettelen jos ei, koska normaalisti olen tosi kova hurahtamaan asioihin ja innostumaan niistä, niin luulisi että se toimisi tässä vauvankin kohdalla. :ROFLMAO: No, arki on ihanaa ja sujuu hyvin ja me ollaan rakastuneita pikkuiseen, se kai on tärkeintä.
 
  • Tykkää
Reactions: IlonaSu
Meilläkin seurataan vielä poitsun painoa ja tänäänkin tullaan lastenneuvolasta käymään.
Poika söi pitkin iltaa, pitkin viime yötä ja vielä aamullakin, taidettiin seitsemään asti vaan torkkua miehen kanssa kun aina kuului nälkähuuto tunnin välein. Ja tietty kakkavaipanvaihdot herätti ihan kunnolla kaikki.
Seitsemän jälkeen poitsu aloitti unimaratonin ja on siellä vieläkin. Miksei se voi vetää noita sikeitä yöllä?

Mekin ollaan käyty jo vaikka ja missä. Ruokakaupassa, mummolassa, mökillä, auto katsastamassa... Toki ollaan sitten kotonakin, eihän nuo ole kuin parin tunnin käväisyjä.

Vauvakupla oli kyllä ihana paikka.
 
Minä en ole näin ekan viikon jälkeen käynyt yhtään missään. Episotomian vuoksi oma palautuminen on ollut aika hidasta, kun pelkkä istuminenkin sattuu. Vauvakin syntyi keskosena, niin ei huvita häntä viedä vielä mihinkään. Sairaalassa ollaan käyty kahden päivän välein kontrollissa, vauvalla on kyllä ollut sekä bilirubiini että paino ihan Ok. Painon olisi kuitenkin pitänyt nousta vieläkin nopeammin, joten korviketta menee rintamaidon kyljessä. Onneksi ei ole alkanut hyljeksiä rintaa. Mies on iloinen kun saa myös syöttää vauvaa. Mua ei sinänsä stressaa korvikkeen antaminen, mutta toivottavasti ei innosta vauvaa luopumaan rinnasta liian aikaisin.
 
Meillä on ollut oikein kunnon perjantai 13. Huutoa, kitinää, röyhtäilyä, puklailua, niskakakkoja. :cautious: Päivällä pääsin puoleksi tunniksi koirien kanssa ulos ja myöhemmin sain imuroitua 10 min, muuten vauva haluaa vain olla sylissä puklailemassa mun päälle. Odotan kauhulla pian iskevää kolmeviikkoisen tiheän imun kautta, kun tuntuu että vauva puklaa heti, kun syö vähänkin liikaa. Entä jos hän asuu tissillä monta päivää, onko se sitten 24/7 pelkkää puklailua. :cry::ninja: Taidan laittaa kylpyhuoneen lämmityksen kovemmalle ja muuttaa sinne, siellä tarjetaan olla alasti, niin ei koko ajan mene vaatteet vaihtoon.
 
Uskokaa tai älkää naiset hyvät, mutta huomaatte kuukausien/vuosien päästä että juuri tuo arki sen pienen kakka-/huuto-/kitinä-/jne jne koneen kanssa on sitä vauvakuplaa!:ROFLMAO:;):love: Aina se ei ole pelkkää hattarahöttöä ja ruusuisia hetkiä pienen käärön vieressä... muistelen reilun neljän vuoden takaisia, hyvin sumuisia, hetkiä masuvaivaisen kuopuksen kanssa ja voi hyvänen aika silloin sitä ei todellakaan kaivannut toisen melkein 2v uhman kanssa siihen.:eek: Mutta sekin kaikki oli sitä kuplaa...ainakin mun mielestä.:ROFLMAO: Se maailma pyörii niin sen pienen ympärillä että kuplassa tosiaan asuttiin täällä ainakin ja pitkään! Mutta voimia teille toivotan kaikille, omiin parantumisiin ja vauvan haasteisiin!!!:love: Kesää ja valoisia öitä kohti mennään... (y)

Mun tila sen kun on ja pysyy samana mutta eipä tuo enää yllätäkään...:LOL: Olen tehnyt sellaisen diilin itseni kanssa että YRITÄN kohdistaa tekemiset ja ajatukset kaikkeen muuhun paitsi tähän palloon ja synnytyksen. Jatkuva liikkeellä olo teki ainakin eilen illalla muutaman tosi kipeän polttelun tuonne alavatsaan ja reisiin joten tänään vaan lisää vettä myllyyn jos en ihan seisaalleni nukahda...unet on sellaista 3-4h /yö kun ei vaan pysty ja muksutkin vaeltaa viereen. On tää tämmöstä voivoivoiiii....:p
 
  • Tykkää
Reactions: IlonaSu

Yhteistyössä