Huhtikuiset 2018 marras-tammikuussa

Täällä lähti tänään 20. raskausviikko käyntiin! Uskomatonta, alussa aika meni niin tuskallisen hitaasti, ja nyt ollaan jo melkein puolessa välissä.

Ja hei, kannattipa tänne valitella että vatsa ei kasva ja liikkeitä ei tunnu. Nyt maatessa näkyy selvä pinkeä kumpu. Kumpu näkyy varsinkin aamuisin kun herään, silloin se näyttää melkein järkyttävän isolta! Seistessä vatsa on edelleen vain turvonneen näköinen.
Ja olenpa jotain liikkeen tapaistakin tuntenut! Niin hentoa, etten kyllä ole varma kuvittelenko. Jännää :X3:

Täällä on kyllä erittäin vahva tyttöolo. Lisälsi vauvan sykkeet olleet 150-155 ja olen ihan kamalan näköinen (ihon kukkiminen+lihominen). Mies veikkaa/toivoo poikaa. Molemmat ovat tietysti tervetulleita. Ultra on 2 viikon ja päivän päästä!

Me ei olla vauvalle ostettu vielä mitään. Äitini ja siskoni ovat ostaneet muutaman ihanan vaatekappeleen, ovat niin innoissaan!

En ole vielä töissä kertonut raskaudesta. En tiedä miksi jännitän kertomista niin paljon.. Tuntuu kuitenkin että ehkä olisi jo korkea aika kertoa ainakin esimiehelle. Ajattelin kyllä, että töissä oltaisiin jo huomattu ja kysytty asiasta, mutta ei :whistle:

Linnn rv 19+0
 
Meillä isovanhemmat ovat kyllä iloisia uudesta tulokkaasta, mutta viime aikoina tullut sukuihin useampia pienokaisia, niin eivät aivan hysteerisiä tämän kohdalla ole. Kovasti kyllä vointia kyselevät ja oma äitini jo villapuvun kaavoja etti, kova kutomaan kun on. :) ite ei olla mitään uutta vielä ostettu, ensimmäiseltä kun on kaikki tarpeellinen vielä tallessa.

Itellä vaihtee paljon kumpi olisi tulossa, alussa oli selkeä tyttöolo, mutta nyt kääntynyt pojan suuntaan. Parin viikon päästä rakenneultra, molemmat tervetulleita. Toivoisi vaan, että kaikki olisi pienellä hyvin. <3

Maha alkaa pikkuhiljaa pyöristymään ja kohtu tuntuu selvästi, varsinkin selinmakuulla. Jännä nähä miten isoksi tuo masu ehtiikään vielä kasvamaan ennen huhtikuuta. :)

Rapsu_ 18+3
 
  • Tykkää
Reactions: Shona
Mun äidin puolella tämä on ensimmäinen vauva sitten minun ja siskoni, eli ovat varmaankin innoissaan. Äitini ainakin on, ja olen ihan hirveä ihminen kun mulla menee siihen jo hermot. :ninja: Asutaan samassa kaupungissa mutta nähdään tosi harvoin, kerran kuussa, jos sitäkään. Viestitelty ollaan ehkä parin viikon välein. Nyt tulee monta kertaa viikossa samanlaisia "Miten voit, miten vauva voi?" -viestejä ja olen aivan kypsä vastaamaan että hyvin, hyvin. Pikkumaista ja turhaa, mutta en voi sille mitään. :rolleyes: Samoin yrittivät saada meitä isovanhempien luo kylään ihan vaan kertomaan raskaudesta, mutta en kyllä yhtään halua sellaista hössötystä, en halua tehdä tästä mitään numeroa. Tykkään kyllä puhua raskaudesta joskus paljonkin, mutta omaan tahtiini ja ihmisille, joille itse haluan puhua. Onneksi olen voinut monessa kohtaa vedotaan vain väsymykseen, kun en ole pystynyt nyt lähtemään mukaan noihin hössötyksiin. Vaikka ymmärrettäväähän se on, minunkin äidille ensimmäinen lapsenlapsi, saahan siitä nyt oikesdti olla innoissaan.
 
Töttöröö! Täällä ollaan ja aika paksusti jo voidaan... painoa tullut vähän yli 3kg alusta mutta se on semmosta.:whistle::ROFLMAO:

@Rapsu_ ja @Sano Pirkka taisitte puhua päänsäryistä.. Mulla ollut myös ja se on todella outoa kun mulla ei yleensä koske IKINÄ päähän. Mutta kroppa on tosi jumissa ja varmasti on hormonalistakin. Lämpimään esim saunassa reagoi heti, nenän yläpuolelle otsaan/päähän koskee. Valelen viileää päähän samalla kun heitän löylyä!:p Sillä saunasta en luovu!!

Vatsa ei ole kyllä toiminut ihan entiseen tapaan... minulle vinkiksi annettiin myös psylliym-jauhe. Pitänee kokeilla.

Reilu kuukausi rakenneultraan, vierikää viikot vierikää...:love::ROFLMAO:

Hyvää vointia kaikille! Ps. Oksentaminen taisi viimein jäädä historiaan...never again! (?);)

Jullapulla & "V" 16+0 :love:
 
Huippua @Jullapulla, toivotaan että pahoinvointi on nyt ohi! :)

Mä en muka eilen aamulla töihin lähtiessä enkä töiden jälkeenkään ehtinyt laittaa tukivyötä päälle ja se kyllä tuntuu. :cautious: Työpäivän jälkeen tuntui jo siltä, että kohtu painaa monta kiloa, ja kun illalla vielä heitin normaalin iltalenkin koirien kanssa niin olin jo ihan romuna. Vieläkin on nivuset kipeät, ihan kuin joku olisi potkinut kovaa jalkoväliin. :ninja: No, kaipa tämä on normaalia. Nyt on tukivyö visusti paikallaan ja tänään pitäisi tulla postissa toinen vähän erilainen, niin kohta ei ole varaa valittaa.

Vaatteiden alkaessa kiristää laitoin eilen fb:n äitiysvaatekirpparille ostoilmoituksen. Ja kas, ainakin kolmelta tutulta tuli onnitteluja. :whistle: Onneksi tuon ryhmän jutut näkyvät vain jäsenille, niin ei pitäisi muiden niiden lisäksi enää nähdä. Toki yksi on ainakin tosi kova juorukello, mutta hän on toisaalta myös entinen työkaveri ja itsekin äitiyslomalla nyt, eli tuskin kovin moni tuttu saa häneltä kuulla. Ja mitäs siinä vaikka luulisi, kyllä aika avoimia ollaan oltu jo, kun alkaa vihdoin olla näitä viikkoja mukavasti kasassa.

Onko teidän pikkuisilla muuten jo jotain lempinimiä tai työnimiä?

Korallikala 18+5
 
Poks rv20!

Minäkin ostin jo tukivyön. Iltaa kohden alkaa alaselkä+ häntäluu kipeytyä, niin tuo on auttanut hyvin. Turhamaisuuttani ostin myös sellaisen "makkaroiden piilottajan" :LOL:, saa iltapömpötystä vähän piiloon töissä. Mutta kyllä sekin tukee jonkun verran selkää.

Parina päivänä tuntui hyvinkin vatsassa hyörinät ja pyörimiset, mutta nyt ei niin yhtään mitään. Eräs ystävä paljasti että heillä olisi ollut la keväällä mutta ru:ssa ei ollutkaan enää sykettä. Kamalia tuollaiset ja sitten kun tapahtuu ihan lähipiirissä niin on jotenkin konkreettisempi juttu.
On alkanut vähän kaduttamaan kun on kerrottu jo niin monelle.
 
@Sano Pirkka Millaisen makkaranpiilottajan ostit? :D Haluaisin myös jonkun sellaisen, jotain lisätukea tälle höllyvälle masuläskille. :ninja: Tosin kai se vauvamasu sieltä alkaa pullahtaa! Eilen illalla olin suihkussa ja mies piipahti siinä vieressä pesemässä hampaita ja kommentoi, että kyllä se jo vähän näkyy.

Karmea kokemus myös tuo, että rakenneultraan mennessä sykettä ei enää löydy, voi surkeus. :( Toivottavasti tälle porukalla tulee kaikille hyviä uutisia myös siellä! Mun oli nyt pikaisesti ennen töihin lähtöä pakko kaivaa doppler esiin ja siellä se pieni sydän takoi, syke 140. Syke on joka kerralla kuulunut ihan samasta kohdasta, nyt osasin jo suoraan laittaa dopplerin oikeaan kohtaan ja saman tien kuului pam pam pam. Mulla ei ole mitään käsitystä miten päin vauva oikein tässä vaiheessa on vatsassa, mutta jotenkin se siellä köllii. :D

Liitoskivut on pari päivää olleet aikamoiset, kaikki liikkuminen tuntuu siltä, kuin joku olisi potkaissut kovaa jalkoväliin. Soitin eilen neuvolaankin varmistaakseeni toimintaohjeita, mutta ihan normaalisti saa onneksi olla, ei tarvitse mitään varoa. Th kehotti istumaan töissä mahdollisimman vähän, onneksi on sähköpöytä, niin se on mahdollista.

Mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille!

Korallikala 18+6
 
Monilla on rakenneultra jo ihan käsillä! Meillä vielä kuukausi odotettavaa. o_O

Vatsa on tullut kunnolla esiin (johtunee siitä että ei tuosta edellisestä raskaudesta ja synnytyksestä ole nyt kuin reilu vuosi). No, tällä vatsalla mennään eikä tätä nyt enää voi oikein peitelläkään. Tosin se näyttää siltä että olisin vaan syönyt ihan liikaa lyhyessä ajassa. NIIN KUIN OLENKIN! :X3: Pahoinvointi ekan kolmanneksen aikana oli niin lamaannuttavaa ja ainoastaan ronski syöminen tuntui pitävän sen aisoissa. Hohhoijaa. Nyt rv 16+2 tullut kolme kiloa (raskaustestistä laskettuna).

Toivon kyllä että pystyisin liikkumaan yhtä aktiivisesti loppuraskauteen saakka. Baletin lopetin edellisellä kierroksella puolivälissä mut nyt yritän sinnitellä pidempään ja himmailla niissä liikkeissä jotka tuntuu pahoilta. Salilla en ole käynyt kuukauteen tän järettömän väsymyksen vuoksi joka ehkä on nyt helpottamassa. Odotan kovasti sitä energistä toista kolmannesta joka virallisesti on alkanut mutta ei siltä vielä tunnu...

Tuntuuko teillä muilla että hehkeä ja jaksava toinen kolmannes on alkanut?

Aiemmissa raskauksissa olen tuntenut sikiön liikkeet aiemmin mutta nyt ei vielä selkeitä hipaisuja, ehkä parina iltana jotain pientä. Mutta en ole huolissani. Keskiviikkona neuvolassa täti sai sykkeen kuulumaan ihan normaalisti. Joku siellä siis on!

Mä laitoin @Lellu83 :lle pyynnön päästä FB-ryhmään kun tää kaksplussan käyttö puhelimen selaimen kautta on niin tuskallista.
 
Mietinkin että voiko todella olla liitoskipuja näillä viikoilla kun tuttua vihlontaa tuntuu nivusissa ja lantion alueella, mutta näköjään muillakin ollut! Selkäkipu on pysynyt yllättävän hyvin kurissa vaikken joka päivä olekaan tukivyötä käyttänyt töissä. :) viime raskaudessa olin näillä viikoilla jo siinä kunnossa että hain vähän väliä saikkua selän takia ja suunnilleen siinä rv 22+ jäin kokonaan kotiin.

Maha on pullahtanut ihan kunnolla esiin. Mieskin ihmetteli, että mistä se noin yhtäkkiä tuli :D onhan pientä kumpua aiemminkin ollut mutta nyt on selkeä raskausvatsa.

Täälläkin välillä mietityttää miten pienellä menee, kun on päiviä ettei liikkeitä tunnu juurikaan.. ja toisinaan möyritään ihan mahdottomasti. Jostain syystä ei ihan täysin uskalla nauttia tästä raskaudesta ja luottaa siihen että kaikki menisi hyvin :oops:

Hehkeää ja seesteistä vaihetta odotan vieläkin tulevaksi, ja tää on kuitenkin jo kolmas lapsi. :whistle:

Paperikirahvi rv 19+4
 
  • Tykkää
Reactions: Jullapulla
Keskusteltaiskos sellaisesta, lukemani mukaan, raskauteen yleisesti liittyvästä vaivasta, nimittäin virtsankarkailusta :oops:?
Mä en tiennyt, että tämä on jopa ihan normaalia (harvinaisempaa on jos ei lirahtele yhtään). Ja mä olen luullut että mulla on lihakset hyvässä kunnossa. Toki tähän liittyy tietyt hormonit, joiden tarkoitus on nimenomaan löystyttää tiettyjä lantionalueen lihaksia. Mutta silti!
Mä olen nyt vähän :(
Taas pitää ruveta käyttämään jotain rättiä ihan vain siksi että joskus saattaa aivastuttaa..
 
@Sano Pirkka Keskustellaan vaan, koska mäkin jouduin tällä viikolla käymään tenahyllyllä kaupassa. :ninja: Nyt ehkä noin viikon ajan olen huomannut samaa, etenkin vähän väsyneenä kovasti yskiessä tulee välillä inhottava lirahduksen tunne. Onneksi neljän ja puolen viikon raju yskä näyttäisi sittenkin loppuvan, niin ei noita hetkiä tule enää ihan niin paljon. Parhaimmillaan olen yskinyt puoli tuntia putkeen, siinä on jo kaikenlaiset lihakset kovilla.

Keskiraskauden hormonit on kyllä iskeneet päälle oikein urakalla, tuon lisäksi oon potenut jatkuvia liitoskipuja torstaiaamusta (18+5) alkaen. :cautious: Aina ylös noustessa ja liikkuessa sattuu. Lauantaina mulla oli aika puuhakas päivä ja olin paljon liikkeellä, minkä johdosta olin yöllä tosi kipeä, heräsin aina siihen, kun yritin kääntää kylkeä. Ja nyt kun pääsin kirjoittamasta näistä vaivoista, niin saman tien alkoi vuotaa verta nenästä. Tätäkin tapahtuu nykyään pari kertaa viikossa. :X3:

Kiroan kyllä tätä edessä olevaa istukkaa, en vieläkään tunne yhtään liikkeitä, en edes mitään pientä. Toivottavasti pian. :(

Korallikala 19+2
 
Viimeksi muokattu:
@Sano Pirkka Sama vaiva täällä! Olin yksi päivä makoilemassa sohvalla jotenkin tosi rennosti ja yht'äkkiä aivastin. Onneksi oli paksut housut jalassa niin ei ollut sohva märkänä :LOL: Mulla on siis aina, lähes koko ikäni aivastaminen välillä vihlonut alavatsaa, niin oon osannut aina vähän varoa, pinnistää lihaksilla ja mennä kippuraan. Nyt en ehtinyt :ROFLMAO:

Ja ne mun pienet hipsutukset on varmasti liikkeitä :love::love: Käytiin lauantaina katsomassa Tuntematon sotilas ja aina kunnon räiskintäkohtauksissa vauva aloitti hirmuisen mellakan masussa :) Tuli leffan aikana enemmän liikkeitä kuin koko viikkoon. Sen jälkeen liikkeitä tuntunut taas vähemmän, pari mitkä ovat tuntuneet potkulta ja yksi muljahdus mikä tuntui ihan joltain kuperkeikalta :LOL: Huomenna ensimmäinen lääkärikäynti!

Miala ja vauveli 17+3
 
  • Tykkää
Reactions: Jullapulla
Huomenna tulee täyteen 20+0!! Tai muutama tuntihan tässä enää on :barefoot: taas sitten yksi väliaikatavoite saavutettu.

Mulla ei vielä mitään virtsankarkailuongelmia ole ollut, mutta veikkaan että tulee vielä, kun ilman raskauttakin juoksen jatkuvasti pissalla ja vihaan pidättämistä!

Kipuja tänne sitten on ilmestynyt. Olin kävelyllä viikonloppuna, ja alaselkää on särkenyt sen jälkeen.. Selän venyttely kyllä auttaa, taitaa siis olla lihaskipua? Tämän lisäksi ihan alavatsaa (kohdun alareunaa) on hieman kiristänyt, etenkin liikkuessa/asentoa vaihtaessa. Voisko nämä olla liitoskipuja? Kohtu on kyllä kans välillä aivan kova, joten mietin kanssa voisko jo olla harjoitussupistuksia? Hieman huolettaa. Onneksi on nyt useampi vapaapäivä, niin voin levätä kunnolla. Pitää varmaan olla yhteydessä neuvolaan, jos nämä tuntemukset eivät mene ohi? (n)

Linnn 19+6
 
@Linnn Minä olin yhteydessä neuvolaan. Supistuksista sanoi, että kunhan niitä ei ala tulla koko ajan (mulla on nyt viikon sisään ollut kolme) ja kunhan eivät ole kipeitä, niin ei huolta. Liitoskivut taas, no, niihin terkkarin kommentti oli, että ne hellittää sitten synnytyksen jälkeen. :D Sanoi, että jos tekee toimistotyötä niin pitäisi pyrkiä tekemään muutakin kuin istumaan, eli nousta ainakin usein pöydän äärestä pois, jos ei pysty seisten työskentelemään. Mulla on tänään neuvolalääkäri ja kysyn kyllä vielä häneltäkin. Mulla ihan kolmen vartin - tunnin suht rauhallinen kävelylenkki pahentaa kipuja hetkellisesti tosi paljon. Haluan tietää että voin kuitenkin jatkaa ja ulkoiluttaa ja treenata koiria huoletta. Toisaalta olisi hullua ajatella että jos nyt lopettaisi nuo kipua tuottavat lenkit, niin sitähän olisi aivan aivan rapakunnossa sitten synnytyksen aikaan. :ninja: Ennemminkin ehkä yritän lisätä liikuntaa ja monipuolistaa lajeja. Sellainen lämmitettävä vehnätyyny tuntuisi auttavan, käytin sitä ekaa kertaa eilen liitoskipuihin eikä yöllä tarvinnut herätä kipujen takia ollenkaan. Yleensä olen aina heräillyt siihen, kun kiristää niin pirusti, kun yritän kääntää kylkeä.

Närästys tuntuisi myös palanneen, mullahan oli alkuraskaudessa monta viikkoa jatkuva närästys. Nyt se on tosin erilaisen tuntuista, eli voisikohan alkaa jokseenkin johtua siitä, kun sisäelimet on vähän uudessa järjestyksessä sisällä. :ROFLMAO: Kohdunpohja on ainakin navan kohdalla, ehkä ylempänäkin, joten ahdastahan siellä kohta alkaa olla.
 
Olipa jotenkin turhan oloinen tuo neuvolalääkärin käynti. :rolleyes: Kyseli onko kaikki mennyt hyvin ja onko kysyttävää, kokeili pikaisesti kohdunkaulan tilannetta ja kuunteli sydänäänet, ei mitään muuta. Luulin että katsotaan paino ja verenpaine ym, mutta ei. Liitoskipuihin käski ottaa panadolia jos on kovia kipuja ja sanoi että ne on vähän kaksipiippuisia, koska liikunta ei niihin auta, mutta ei auta olla liikkumattakaan.

Plaah. Kahden viikon päästä rakenneultra ja tasan kuukauden päästä vasta seuraava neuvola. Ei kai tässä sitten mitään.
 
@Korallikala Tulin juuri myös neuvolalääkäriltä ja ihan samat fiilikset jäi. Ihan turha käynti, vähän jotain höpisi samoja voimavarahommia kuin viimeksi nlassa, puoli minuuttia kestänyt sisätutkimus ja 10 s kestänyt sydänäänten kuuntelu o_O Rakenneultraan pikkuisen reilu 3 viikkoa ja seuraavaan neuvolaan reilu 5 viikkoa.
 
Mun vatsa on pullahtanut esiin tuossa viikonlopun aikana. Ahdistaa kun töissä ei kukaan tiedä enkä haluakaan että tietää. Nyt sen sitten näkee ihan selvästi.
Painoa taisi tulla viime viikon aikana pari kiloa lisää. Söin kyllä koko ajan kun vaan oli nälkä koko ajan. Taisi olla kaverilla joku kasvupyrähdys.

Meillä ei ole vielä mitään lempinimeä /"työnimeä" vauvalle. Olisi kyllä kiva joku "Iita-Eemeli", pelkkä vauva on vähän tylsä. Parin viikon päästä on rakenneultra, ehkä sitten kun sukupuoli selviää, niin alkaa nimien pohdiskelu, myös ne vakavasti otettavat nimet.

Mun täytyy kyllä sanoa, etten ole varsinaisesti saanut mitään irti noista neuvolakäynneistä / lääkärikäynnistä. Olettaako ne, että kaikki lukee netistä ihan kaiken ja sen takia ylimääräinen jutustelu on turhaa? Esim. tuo lääkärintarkastus oli lähinnä sellainen "voitko hyvin?" -joo. "Okei, tehdään sisätutkimus ja kuunnellaan syke". Moikka. Ehkä mä kuitenkin kaipaisin jotain sellaista "näillä viikoilla alkavat yleensä liitoskivut" tai "varaudu että pissa voi alkaa karkailemaan ponnistuksessa, johtuen hormoneista".
 
Kiitos @Korallikala! Soitin vielä itsekin neuvolaan tänään ja kysäisin asiasta, kun kerkesin eilen olla niin huolissani. Sieltä vastasi terveydenhoitajaopiskelija, kuulosti toki oikein fiksulle (y) ja sanoi heti että kuulostaa normaaleilta kohdun kasvukivuilta, ja että nyt näillä viikoilla se kohtu lähteekin vauhdilla kasvamaan!
Noista harjoitussupistuksista oon kyllä niin epävarma, luulen että mulla ei kyllä oikeesti oo vielä ollut niitä. Selinmakuulla kohtu ajoittain on kyllä hyvin näkyvillä ja pinkeä/kova, mutta silloin se on niin pidemmän aikaan, eli tuskin supistus? Seistessä vatsaa ei kyllä vieläkään kunnolla huomaa.

Liikkeetkin on vielä aikalailla hakusessa, vaikka jo aikaisemmin ehkä niitä kuvittelin tuntevani. Välillä tuntuu jotain kevyitä muljahduksia, mutta mistä sitä tietää mistö ne tulee :alien:

Mulla oli tässä välissä tosi rauhallinen ja hyvä mieli, aika meni nopeesti, ja nyt yhtäkkiä taas stressaan kaikesta :ROFLMAO: ONNEKSI rakenneultra viikon päästä! Vaikka tietysti sitä jännitän kans hirveesti, mut jos sen jälkeen taas vähän helpottais..

Linnn 20+1
 
Mulla nuo harjotussupistukset tekee mahan ihan kovaksi, mikä pysyy pidemmän aikaa. Niitä tulee kun kovemmin rasittaa, esim.lenkillä. Lauantaina tulee täälläki puoliväli täyteen!! Uskomattoman nopeasti menee aika. Kai se on ku viikot niin kiireisiä töissä ja illat sitte pojan kans touhuilee minkä ehtii. Maanantaina ois rakenneultra. :) jännityksellä odotetaan sitäki. Maha on kyllä kasvanu hurjasti, työkaveritki totesi, että et sä tuota enää voi peitellä. :D

Rapsu_ 19+4
 
Taidan tuntea liikkeitä! Vihdoin! Hassu tunne kyllä, ihan kuin olisi isoja ilmakuplia. Istun kyllä tosi huonosti kyyryssä tässä sohvapöydän ääressä läppärillä, beibi varmaan anoo vähän pystympää asentoa ja lisätilaa muksimalla mua. :D

Olen ostellut fb-kirpparilta kaikenlaisia äitiysvaatteita puoli-ilmaiseksi ja olen ihan innoissani niistä. Täysin uudenveroisessa kunnossa olevia farkkuja ja muita housuja ja ihan täydellinen villakangastakki. :love: Huippua! Mun vaatekaappi on aivan täynnä vaatteita joita en ole pitänyt vuoteen tai kahteen, pitäisi ottaa asiaksi hävittää kaikki turhat, niin tulisi lisätilaa näille talven vaatteille.

Meillä on miehellä iskenyt ihan hirveä talokuume ja laitettiin eilen asuntolainahakemuksia. Asutaan nyt rivarikaksiossa, jossa etenkin säilytystila on aivan kortilla. Olin ajatellut että kyllä tässä nyt silti vielä jonkin aikaa mahtuu asumaan, varmaan jonnekin sinne huitteille, että lapsi on noin vuoden ikäinen. Olen itse entinen pankintäti mutta nyt en jotenkin yhtään jaksa ajatella koko asiaa, joten luovutin miehelle täydet valtuudet kilpailutella noita lainoja ja kysellä ja tiedustella ja järjestellä. Jos nyt siltä näyttää, niin kyllä mä sitten mukana muutan uuteen kotiin. :cool: Olisihan se kyllä kiva, jos olisi koirille oma huone ja lapselle oma huone ja kunnolla säilytystilaa ja vaikka mitä. Mutta katsellaan. Alunperinhän meidän piti tästä seuraavaksi rakentaa talo, mutta täällä päin ei tule ilmeisesti pariin vuoteen jakoon tontteja tältä puolen kaupunkia, missä asutaan ja halutaan jatkossakin asua, niin ei tarvitse ihan heti rakentamista ajatella.

Korallikala 19+4
 
  • Tykkää
Reactions: Jullapulla ja Miala

Yhteistyössä