Huhtikuiset 2018 marras-tammikuussa

Joka kerta on neuvolassa sanottu, että pitäisi nukkua kyljellään ja mielellään ei edes tehdä enää selällään treeniliikkeitä. Ultrassa sanoi tätä tehnyt henkilö, että saa olla selällään jos siitä ei tule paha olo. Ilmeisesti vauvalla on vielä pitkään kaikki hyvin siinä vaiheessa, kun äidillä tulee huono olo. Ja siis en tiedä kohtukuolemasta, mutta selällään kasvava kohtu painaa jonkun ison valtimon kiinni ja se aiheuttaa sitten pahaa oloa äidille.

Niin ja siis itse nukun aina kyljelläni tyyny halauksessa, silleen ei käänny mahalleen.
 
Mulle ei ole neuvolassa sanottu mitään selällään nukkumisesta, mutta oon sitäkin enemmän lukenut siitä täältä ja muiltakin palstoilta, missä oikein lietsotaan paniikkia asian takia. :censored:

Ennen raskautta nukuin pääasiassa vasemmalla kyljellä, osittain vatsallaan, ja samaa olen jatkanut. Toki vähän on pitänyt kääntyä vatsalta enemmän kyljelleen, mutta muuten. :ROFLMAO: Välillä olen selälläni, mutta mulla alkaa meralgiahermo helposti puutua siinä asennossa, niin yritän pidemmän päälle välttää. Olo alkaa olla kyllä jo sitä luokkaa, että haluaisin jonkun sellaisen pitkulaisen tyynyn unikaveriksi. Lidlin vartalotyynyjä on kehuttu, harmi ettei niitä ole nyt hetkeen ollut myynnissä.
Vartalotyyny on kyllä loistava ratkaisu. Kikkailin parin tyynyn kanssa muutaman viikon eikä siitä oikein tullut mitään kun ne lenteli sängystä. Itse tein vanhasta älyvaahtopetarista vartalotyynyn, se on 160cm pitkä ja 35cm leveä (petaria kaksinkerroin tuon verran) ja oon nukkunut aivan älyttömän paljon paremmin kun sen kanssa parin yön jälkeen pääsin sinuiksi. Suosittelen!
Selällään nukkumisesta sanottiin et jos ei huonoa oloa tule niin hyvin voi nukkua. Ja et jos alkaa olla verenkierron kanssa ongelmaa niin nukkuessa automaattisesti itsensä kääntää kyljelleen eikä siitä oo siis haittaa.
 
Nyt ei kyllä oo suutarin lapsella ollut kenkiä. :oops::rolleyes: Mainitsin eilen miehelle, ilmeisesti ensimmäistä kertaa ikinä, että vartalotyyny olisi aika mukava. "No hei mulla on hyllyssä yks ylimääräinen jota asiakas ei ostanutkaan", ja nyt mulla on sängyssä 185-senttinen tyynynpötkylä odottamassa. :LOL: Eihän sitä nyt apuvälinekauppiaan vaimona sovi olettaa, että oman firman hyllyltä löytyisi apua. :ninja: Odotan jo innolla tyynyn kanssa nukkumista, tekisi mieli mennä heti petiin.
 
Jaahas, se olis sitten seuraavat 362 päivää kotosalla. Eilen oli lääkäri ja sairaslomaa sain äitiysloman alkuun asti. Tää oli mun mielestä ihan oikein ja hyvä juttu. Mitä sitä töissä itseensä kiusaamaan ja stressaamaan. Noita supistuksia tulee aina kun vähänkin ripeästi tekee jotain (esim. eilen kun siivosin). Niin aika hissukseen saa olla, ettei jatkuvasti tulisi. Toki niitä pitäisikin silloin_tällöin jo olla näillä viikoilla, mutta mulla tuppaa olemaan useitakin tunnin aikana, kunnes rauhoitan tahtia ja tekemistä.
 
Hyvä juttu, @Sano Pirkka, että saat nyt oikein luvan kanssa levätä! Sehän on kuitenkin tärkeintä nyt, että vauva malttaa vielä pysyä kohdussa kasvamassa. Vaikka onneksi aletaankin olla jo ihan hyvillä viikoilla sen suhteen, ettei ennenaikainen syntymä enää olisi mikään jättisuuri katastrofi. Mutta jokainen päivä ja viikko kohdussa on plussaa. :)

Melkein toivon että mullekin iskisi supistuksia tai jotain, ja saisi jo jäädä saikulle. :censored: Jotenkin niin yleisvetämätön fiilis, väsyttää, ei kiinnosta, ei huvita. Närästää melkein 24/7, ihme, että saan kuitenkin nukuttua. Liitoskivut on ehkä vähän pahentuneet taas, mutta näemmä tässä työpöydän ääressä istuessa ihan ok. Plaah. :rolleyes: Reipas kuusi viikkoa enää töitä, yritän ajatella positiivisesti että just oli yhdeksän viikkoa vielä, eli kai se siitä. Osansa tekee ettei mulla ole oikein töissä tekemistä, joka päivä on hetkiä kun saa vain istua pyörittelemässä peukaloita. Mieluummin olisin kotona suunnittelemassa vauvajuttuja. :love:

Toivottavasti teillä muilla on mukavampi ja mielekkäämpi maanantai. :cool:
 
Kahdeksan viikon päästä on eka äippälomapäivä! :eek:
Olen työttömänä ja saan ansiosidonnaista, mutta just mietin et pitäiskö säästää nuita päiviä ja pyytää sairaslomaa näiden valtavien kipujen vuoksi.. en ole kuitenkaan työkykyinen enää tässä kahdeksan viikon aikana.. (n) äippäloma/vanh.vapaa ei taida kuitenkaan kerryttää nuita työttömyyden vaatimia työssäoloehtopäiviä (vaikka täydestä työstähän se vauvan ja kodin hoitokin käy)

Eilen laitettiin/vaihdeltiin miehen kanssa makkarin ja vierashuoneen kalustusta niin että nyt meidän makkarissa on hoitopöytä kasattuna ja pinnis vielä osina. Hoitopöydän laatikot on ihan täynnä, osittain paljon sinne kuulumatonta vauvatavaraa, mutta myös ylisöpöjä vauvanvaatteita ❤ en malttais odottaa päästä pesemään kaikki nuo ihanuudet!

Kaikki sinällään hyvin, vaikka kipuja onkin joka hetki. Yritän löytää joka päivästä jotain positiivista, tänään se oli ison salaattiannoksen syöminen :p ja että sokrut pysyny hyvin kurissa!
Neiti liikkuu masussa paljon ja sekin auttaa jaksamaan kun tietää että siellä on kaikki hyvin vaikka itse en voikaan niin hyvin..
Harj.suppareita tulee lähes päivittäin, ei onneksi oo kipeitä mut kovaksi vetää vatsan ja silloin pitää ymmärtää levähtää. Eilen kalusteita siirrellessä ja sen jälkeen oli koko illan tiheämmin mut yöksi rauhoittui onneksi. :rolleyes:

Meidän isoin ostos on enää itkuhälytin :p kaikki muut löytyy. Olen tässä myös viimein ompelukärpäsen puraistua ommellut unipesän, pari vaunuverhoa ja päällystänyt äp-makuupussin. Seuraavaksi vuorossa pinnikseen mobile ja verhot sekä yhden pitkään osittain valmiina olleen tilkkupeiton viimeistely vanulla ja taustakankaalla.

Lellu ja Kyllikki 26+5 ❤
 
  • Tykkää
Reactions: Rapsu_ ja IlonaSu
Pitikin mennä sanomaan supistuksista, tänään on tullut päivällä pari ja nyt puolen tunnin sisään muutama. o_O Onpa häijy olo, tekee melkein pahaa ja huomaan, että vähän pelottaakin. Onneksi huomenna aamulla on neuvola. Olisi se kyllä surku jos nyt määrättäisiin lepoon, koiratkin pitäisi laittaa jonnekin hoitoon pitkäksi aikaa, kun mies ei meillä ehdi niitä tarpeeksi hoitaa, jos minä en pysty. :unsure: Kamala ikävä ehtisi kyllä jo iskeä. Oliko se niin, että lämmin suihku pahentaa supistuksia? Tuntuu, että suihkussa niitä tuli ainakin neljä, eikä oikein meinannut mennä ohi.
 
@Korallikala Suihkua käytetään synnytyksessä myös kivun lievityksenä (auttoi minulla molemmissa synnytyksissä todella paljon) joten en usko että sen pitäisi ainakaan pahentaa...(n) Jos tässä vaiheessa ei mene supistukset levolla ohi niin sitten yhteys lääkäriin. Sama koskee myös noita liikkeitä about näistä viikoista eteenpäin (myöhemmin vielä tärkeämpää); liikkeet pitäisi tuntea päivittäin ja jos näin ei ole niin yhteys taas neuvolaan/lääkäriin. Kannattaa luottaa omiin vaistoihinsa ja mielummin käydä varmuuden vuoksi kun että jää yksin miettimään.(y)

@Sano Pirkka Hyvä homma että olet nyt lomilla lepäilemässä.:love: Todellakin tämä on lyhyt aika elämässä eikä sitä kannata itsensä kiusaamiseen käyttää!! .

Samoja juttuja täällä meneillään kuin muillakin...:LOL: Pesänrakennusjuttuja pienen pintaremontin ja huoneiden vaihdon merkeissä, närästää 24/7 (pitänee ens viikolla lääkärineuvolassa jutskailla kun ei meinaa renniet riittää :cautious: ), lasken päiviä loman/äitiysloman alkuun...:whistle::ROFLMAO: Kaukalo tulee taas hyvin todennäköisesti Gracon mallia, sen saa niihin matkarattaisiin kiinni ja on muuten kätevä yhdistelmä. (y) Isofix-kiinnitteinen menisi toiseen autoon mutta eiköhän tuo turvavyötelakka aja asiansa niinkuin aiemminkin.

Tuo vartalotyyny ois tosi jees täälläkin, yöt on jotain "todella mielenkiintoista" kun juokset pissillä ja vaihdat asentoa sen 100x... + tietty viereen kömpivät pikku-ukot!;):LOL: Niin ja aktiivisesti jumppaava pikku akka tuolla yksiössään!! :love:

Huomenna sokerirasitus...paasto menossa ja nälkä jo kurnii.....:confused:

Ihanaa oloa ja eloa kaikille!!:)

JP& Neiti V 25+5 :love::love:
 
Pohdiskelin tässä josko uhraisi pari sataa yksityiseen lääkärikäyntiin. Mietityttää noi supistukset ja radi -diagnoosi vielä päälle ja haluaisin varmuudeksi tietää että kaikki on edes suhteellisen ok tuolla. Seuraava neuvola on vasta kahden viikon päästä ja seuraava lääkäriaika ties koska.

Supistukset tekee kyllä pitemmän päälle aika häijyä, jos ei pääse istumaan ja rauhoittumaan. Tänään ei varmaan jaksa tehdä yhtään mitään, kissan takia valvottiin pitkälle yöhön ja aamulla noustiin aikaisin. Piti lähteä sitten päivystykseen reppanan kanssa. Nyt ollaan jo kotiuduttu ja hissukseen otetaan tää päivä. Pitää kissan vointia tarkkailla ym.
 
No ihan totta, @Jullapulla :D Varmaan se oli vain se oma säikähdys, mikä suihkussa sai supistuksen jatkumaan ja jatkumaan, enkä pystynyt rentoutumaan. Tänään neuvolassakin terkkari sanoi, että kunhan ei ole kipeitä supistuksia tai tule veristä vuotoa, niin huoli pois. Ja heti perään sf-mittaa mitatessa iski supistus. :LOL:

Hemoglobiini oli raudan syönnistä huolimatta laskenut 119 -> 107, vaikka omasta voinnistani kuvittelin, että olisi noussut. Eka rautavalmiste loppui sopivasti tähän aamuun, täytyy seuraavaksi kokeilla varmaan Obsidania, sillä oon ainakin joskus ennen saanut raudanpuuteanemian korjattua. Kysyin myös selällään nukkumisesta, ja th sanoi että on ok, mutta toki olisi hyvä mahdollisuuksien mukaan välttää. Mutta jos ei tuntemuksia tule, niin ei niin kovasti auta stressata, että yöllä heräisi aina kääntymään, kun kierähtää selälleen. :ninja: Sitä mulla oli yhdessä vaiheessa, oli jotenkin niin alitajunnassa se "ei saa olla selällään", että siihen heräsi keskellä yötä aina. Sydänääniä kuunnellessa saatiin kyllä heti esimerkki siitä, miten sydänäänetkin hidastuu selällään (150 -> 135), eli hyvähän se olisi, jos kyljellään pysyisi. Mutta en aio stressata, kunhan saan hyvin nukuttua. :)

Seuraava neuvolakäynti on 3 vko päästä 31+2 ja neuvolalääkäri siitä kuukauden päästä, äitiysloman alettua 35+3. Mihin nää viikot oikein hupenee? o_O:confused::eek: Tässähän alkaa pian jo jännittää!
 
Täällä voidaan muuten hienosti, mutta sieltähän se tuli - raskausdiabetes. Altistavana tekijänä oma ylipaino, vaikka paino on pysynyt hyvin kurissa koko raskausajan. Oli jopa laskusuunnassa alkuraskauden ajan. Ei onneksi ollut kuin yhdessä arvossa heittoa joten kovasti toivotaan että tiukempi ruokavalio tämän korjailisi. Masentava diagnoosi mutta minkäs teet. Ja itse sokerirasituskoe oli aika ikävä, nälkä ehti aika kovaksi ja siitä litkusta tuli järkyttävän huono olo.

25+2 tänään. Loppuviikosta ryhdytään laittamaan pienelle huonetta kuntoon. Josko se vähän nostaisi mielialaa :)
 
Täällä ihon kutina on ollut ikävin riesa viime aikoina. Mulla on aina ollut kuiva iho, varsinkin talvisin, mutta oon silti menossa perjantaina käymään verikokeissa tarkistuttamassa maksa ja sappiarvot ettei oo hepatoosia.. Muuten viikot sujunu hyvin. Pieni paniikki ehkä iskee, kun nuita teidän valmisteluja lueskelee. Ite en oo tehny mitään uusia hankintoja entisten lisäksi ja jotenki ollu niin hektistä, ettei oikein koko raskautta ja tulevaa oo miettiny.. Liikkeitä kyllä tunnustelen ja juttelen vauvalle, mutta silti tämä toinen raskaus tuntuu menneen jotenki nopeasti ohi. Ehkä vähän sekin vaikuttanut, kun mies ei hirveästi ole ollut kiinnostunut raskaudesta, ei kysele eikä halua esim tunnustella liikkeitä mahan päältä.. Reilu 5vk enää töitä! Menny aika todella äkkiä ja ei meinaa uskoa, että loppusuoralla ollaan! :love:
 
. Ehkä vähän sekin vaikuttanut, kun mies ei hirveästi ole ollut kiinnostunut raskaudesta, ei kysele eikä halua esim tunnustella liikkeitä mahan päältä..
Meillä kyllä miestä kiinnostaa kaikki tarvikkeet ja hankinnat ja tulevaisuus yleensäkin mut mä en. Kysyy kyllä että potkiiko/liikkuuko ja jos sanon että nyt potkii niin pitää kättä vatsan päällä noin 2 sekuntia ja toteaa ettei tuntenut mitään. Samaten ilmoitti ettei halua harrastaa mitään ettei vauva vahingoitu. Taitaa olla eniten käytetty tekosyy miehillä.
Hiukan syö naista.
 
vauva ei kasva miehen sisällä, niin taitaa se raskausaikakin heille olla aika erilaista ja vähemmän ”konkreettista”. Välillä olisi kiva itsekin jos voisi vain keskittyä ihan muihin asioihin, mutta raskaus vaan vaikuttaa ihan kaikkeen.

Meilläkin vauva tuntuu aina lopettavan potkimisen kun mies laittaa käden mahan päälle.

Ja eipä täälläkään seksiä ole ollut samalla tavalla kuin aikaisemmin. Minua se ei kyllä ole haitannut, kun on koko ajan niin hemmetin hankala olo. Alkuraskaudessa varsinkin kivut, kolotukset ja epämääräiset vuodot tappoivat aika lahjakkaasti intohimon, eikä mieskään sitten uskalla samalla tavalla koskea. Raskaus on kuitenkin väliaikainen tila. toki olisi hyvä, että molemmilla olisi motivaatio puhua vallitsevasta tilanteesta ja tahto korjata se heti kun mahdollista. Kyllä ainakin itseä helpottaa se, että toinen ei ole menossa mihinkään ja kyse on nyt vain tästä nykyisestä vaiheesta, joka joskus loppuu.
 
Minusta tuntuu ihanalle kun kaikki perheen ukkelit höpöttää tuolle mahapallolle harva se päivä...:love: Ja sanonkin pojille välillä että saa sinne siskolle huudella juttuja, kyllä hää jo kuulee ja koko ajan tutummaksi tulevat teidänkin äänet. Niitä ääniä kyllä meidän kodissa riittää!:LOL:;)

Niin se vaan napsahti epävirallinen raskausajan diabetes minullekin kun paastoarvo oli 0.1 koholla; raja-arvo 5.3 niin mulla oli 5.4.o_O Sitten ne arvot joiden PITÄISI olla vähän koholla sen litkun lipittämisen jälkeen olivat ihan törkeän matalat. Ota tästä nyt sitten selvää. Mutta pientä ruokavalion viilausta ja mittarilla omaseurantaa niin eiköhän tää tästä. Aiemmissa ei ole ollut mitään ongelmia eikä varsinkaan poikkeavia arvoja joten en suostu liikaa stressaamaan. Isällä on se kakkostyypin diabetes niin liekö sieltä tulee "rasitteita"...tai sitten oon vaan mussuttanut liikaa herkkuja.:whistle:

Meillä ei oikein rempat nyt edisty kun tuli kotiin muutakin fiksailtavaa mutta jospa se aika riittäisi...

Masu ja neiti kasvaa oikein nätisti "käyrillä" ja vielä olen satunnaisista paineen tunteista huolimatta työkykyinen (neiti seisoo tuolla joten on varmaan hyvä potkia tuonne alakertaan...:LOL: ) joten mennään hetki kerrallaan.:love:

Jullispullis ja V 27+1:love::love:
 
Täällä pamahti ihan virallinen radi :cautious: mahan kokoa ei monet jaksa ihmetellä, mutta vedän kyllä seuraavaa kuonoon joka alkaa päivitellä, että miten MULLA voi olla se kun olen niin pieni... parasta tässä on, että olo on ollut ihan mainio tähän asti, mutta hiilareiden vähennyttyä nukuin viime yönä ehkä 3 h, sokerit entistä surkeammat ja iltapäivään mennessä päänsärky on äitynyt ihan kamalaksi. VMP. Ja siis ei, multa ei pitäisi löytyä yhtään riskitekijää radille. No jospa se tästä...

26+6.
 
@Bluebelle Mullakin vähän nyt kävi jo veetuttamaan tuon mittarin kanssa pelaaminen kun sain törsättyä kaikki nuo paketin liuskat ennen kuin onnistuin... Ja sitten tajusin että ei pitänyt edes vielä mitata. Vmp todellakin. :poop::ROFLMAO: Katotaan kauanko huumori venyy tämän homman kanssa... kai se rutinoituu hiljalleen mutta kun ei edes oikein varmaksi tiedä että onko tälle tarvetta vai ei... noh, kai se tässä menee.....
 
  • Tykkää
Reactions: IlonaSu
Mä luulen, että mun radi -diagnoosi johtui lautasellisesta pastaa ja chili con carnea edellisenä iltana, kun oli kiireinen päivä ja syöminenkin vähän venähti. Ja kun se oli niin hilkulla, että tämän sairaanhoitopiirin omien rajojen mukaan mulla olis radi, mutta toisessa shp:ssä taas ei olisi.
Mulla on pysyny hyvin maltillisena nuo lukemat vaikka en ole mitään muuttanut (paitsi pullat ja suklaat jättäny pois). Aamulla otin paastoarvon, mutta sitten unohdin täysin nuo päivän muut mittaukset. Hups.
 
  • Tykkää
Reactions: Marsha ja IlonaSu
Joo täälläkin myös uskoisin että varsinaista radia ei ole, viikon mittailuiden jälkeen kaksi arvojen ylitystä jotka johtuivat selvästi tietyistä ruuista joita kiireessä tuli syötyä (ja näitä nyt vältän jatkossa). Normaaleina päivinä arvot on olleet kohdallaan ja painokaan ei ole noussut pariin viikkoon kun liikun päivittäin edes vähän. Perusruokavalio on kuitenkin kunnossa, olen vaan mallia "hyvä energiankäyttäjä" niin tulee kilot kovin helposti riesaksi :D

26+5 tänään. Mihin tää aika oikein hukkuu, kohtahan ollaan jo keväässä. :eek:
 
Höh, mä oon luullut että tää ketju on kuollut, kun puhelin ei näytä enää uusista viesteistä hälytystä! Joka päivä oon käynyt katsomassa, mutten ole selannut alas asti vaan katsonut vain, ettei ole uusia ilmoituksia. Teen vaikka helmi-maaliskuulle uuden ketjun ja päivitän siihen sitten vihdoin kaikki uudetkin mukaan. :D Sen jälkeen sitten onkin jo meidän kuu, jaiks!
 

Yhteistyössä