Huhtikuiset 2018 syys-lokakuussa

Ihania uutisia @Jullapulla! :love: Meillä vielä kolme viikkoa ultraan. Mun piti siirtää sitä aiemmaksi, mutta nyt tää uusi työ onkin sellainen, ettei se onnistu, kun pistävät mut kulkemaan junalla töissä ihan eri kaupungissa ekan kuukauden. :ninja: No, kaipa ne kolme viikkoa kuluvat äkkiä.

Nyt on parina päivänä ollut aamupäivällä omituinen pahanolon aalto, melkein on oksettanut. Viikkojahan mulla on 10+6 nyt. Kai ne on vastauksia siihen, kun oon valitellut oireettomuutta.
 
  • Tykkää
Reactions: Hopeful-84
Eka neuvola takana! Kauheasti tuli asiaa sekä lähetteet nt-ultraan ja labraan. Mukavan oloinen neuvolatäti sattui, asioita käytiin ihan laidasta laitaan läpi. Sydänääniäkin yritettiin kuunnella, ei vielä löytynyt. Varoittikin etukäteen jo, että kun viikot varhaiset ja laitteet vanhat niin ei välttämättä löydy. (Ei kuulunut edes mun oma syke kuin kerran heikosti) Antoi kuitenkin ajan puolentoista viikon päähän, että voidaan yrittää uudestaan. Jos ei sielläkään kuulu niin sitten ultrassa nähdään mikä on tilanne. Rv siis tänään vähintään 8+1 ja enintään 9+1.
 
Tänään tuli se päivä kun piti lähteä töistä pois, laatta meinasi lentää joka hetkessä ja olo aivan kun ois viikon putkeen juhlinut. :confused: Onneksi esimies ymmärtää ja elää Ihan täysillä mukana tätä hommaa.(y):love: Ihan naurattaa jo silloin ne viikot 4-5 kun varovasti ajattelin että voisko nyt olla sellainen raskaus ettei vessanpöntön vesirajan tuijotus olisi joka päiväistä hommaa.......:sick: Töistä lähtiessä kävin ostamassa apteekista sen rannekkeen, koetetaan nyt senkin avulla.

Tsemppiä kovasti kaikille!! Mulla saattaa pieni hiljaiselo nyt tulla kun isäntä lähtee reissuun ja ikiliikkujat pitää mamin kiireisenä. :D:love:
 
Täällä ensimmäinen ultra juuri takana ja 1 pikkuinen aarre löytyi. Syke oli 166 paikkeilla ja kuulemma ihan normaali raskaus. :love:Voisikohan sitä kohta olla jo luottavaisin mielin...(n)Huomenna ensimmäinen neuvola. Voi kun pieni pysyisi matkassa mukana.:love::love:
 
Hei, tässäpä erikoisuus mihin netin syövereissä törmäsin: tiesittekö, että tavallisen raskaustestin viiva haalenee, kun hcg:n taso on noussut tarpeeksi korkeaksi? Oli pakko testata, alla kuva testeistä normaalisti tehtynä (ylempi) ja vedellä laimennetusta pissasta tehtynä (alempi). En uskonut ensin, mutta onhan noissa viivoissa selkeä ero vahvuudessa! Tämän siis lähinnä tänne kirjoittelen jos joku aihetta googlailee vaikka huolestuneena :)
IMG_0719.JPG
 
Hei, tässäpä erikoisuus mihin netin syövereissä törmäsin: tiesittekö, että tavallisen raskaustestin viiva haalenee, kun hcg:n taso on noussut tarpeeksi korkeaksi? Oli pakko testata, alla kuva testeistä normaalisti tehtynä (ylempi) ja vedellä laimennetusta pissasta tehtynä (alempi). En uskonut ensin, mutta onhan noissa viivoissa selkeä ero vahvuudessa! Tämän siis lähinnä tänne kirjoittelen jos joku aihetta googlailee vaikka huolestuneena :)
katso liitettä 2240
Mä meinasin langeta tähän ansaan :LOL: Olikohan joskus rv 8+ kun oireettomuus huolestutti ja tein r-testin ja haaleampaa se näytti kuin kontrolliviiva. Tajusin kuitenkin googletella, että voi haalistua :) Vieläkin jännäilen miten tässä käy, np-ultra vasta lokakuun alussa. Menin sitten haksahtamaan kotidoppleriin :oops: Pari kertaa ollaan kuultu lyhyitä hetkiä sopivan nopeita sykkeitä...uskottelen itselleni, että kaikki olisi ok :sneaky:

Shona 9+6
 
Huhhuijaa, mulla on näemmä yhtenä oireena matkapahoinvoinnin paheneminen. :sick: Sopiipa kivasti yhteen tän uuden työn kanssa, kun on aika paljon matkustelua alussa. Kävin just ostamassa me akupainantarannekkeet, toivottavasti auttaa. Tarkistin farmaseutilta ja hyvin perustellusta syystä lääkäri voi määrätä myös Postafenia, mutta en tiedä meneekö tämä vielä siihen kategoriaan, kun olen selvinnyt puklailematta. Huomasin tämän saman jo kuukausi aivan ekoilla viikoilla ja nyt kun on joutunut matkustelemaan enemmän, niin pahenee vain. Muiden kyydissä henkilöautossa, lähiliikenteen ja kaukobussissa ja ratikassa ainakin, perjantaina testaan junan, sen luulisi olevan helpoin.

Onko kukaan muu huomannut samaa?
 
Huomenna alkaa rv 12 ja tällä viikolla on joka päivä ollut huonompi ja huonompi olo. Sellaista matkapahoinvoinnintyyppistä. Eikö sen pitäisi näihin aikoihin jo helpottaa?

Noista raskaustesteistä. Tää on vaan mun mielipide. Raskaustestit havaitsevat vain hCg -hormonin että onko sitä vai eikö sitä ole. Viivan vahvuudella, värisävyllä, ilmestymisajalla tai muulla vastaavalla ei ole mitään merkitystä. Ainoastaan Clear Blue Digital on sellainen, joka osaa vähän edes sanoa, onko 1-2, 2-3 vai 3+ raskausviikkoa.
Muissa tapauksissa voi ruinata terveyskeskuksesta verikokeen, josta näkee raskaushormonin määrän.

Mulla on verenvuoto loppunut (!) Ja ainoa oire tällä hetkellä on tuo lievä pahoinvointi.
Vedin muuten eilen 5 mandariinia ja erinnäisen määrän säilykepersikkaa.
Oli hyvää :LOL:
 
@Sano Pirkka Meillähän nyt menee pahoinvoinnit käsi kädessä :D Pitäisi kyllä pian olla historiaa näillä viikoilla!

Joku aiemmin mainitsi kotidopplerin. Minä sitä tässä vähän mietin, kun ultraan on vielä ne kolme pitkää viikkoa. Mutta mitä jos ei löydetä sykettä sillä, jos sikiö on jotenkin niin piilossa ettei onnistuta tai ei muuten osata, tai jos ei vain kuulukaan mitään. Tuskin se ainakaan helpottaisi tätä epätietoisuutta. Mutta toisaalta, jos sieltä kuuluisi jotain, niin olisi levollisempaa odotella.
 
  • Tykkää
Reactions: Hopeful-84
Ääh, ei olisi pitänyt käydä Omakannassa. Eihän noista arvoista yksinään voi / saisi mitään päätellä, mutta mulla on näköjään S-PAPP-A tosi matala, mikä voi downin lisäksi viitata tulevaan raskausmyrkytykseen, sikiön pienikokoisuuteen ja ties mihin. Odota tässä nyt sitä ultraa. :( No, muutakaan ei voi.
 
Hei! Tänään tuli 10+0 täyteen. :love: Ja aika np-ultraan on 2.10. Niin ihanaa. Viikko sittenhän kävin siellä neuvolan alkuraskauden ultrassa ja yksi pieni onnen murunen siellä oli. Sykekin pompotti hienosti. Töihin meno ei nappaisi yhtään muutaman vapaan jälkeen. Jo senkin takia koska vähän jännittääkin, siellä ollut kiinnipitotilanteita ja niitä todellakin tahtoisin välttää tässä tilassa. :unsure: En silti haluaisi kertoa ihan vielä työnantajalle raskaudesta.
Miten tarkasti sillä kotidoplerilla sykkeet yleensä löytää, ei ole kokemusta sellaisesta mutta vähän kyllä kiinnostaisi. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Rapsu_ ja IlonaSu
Minä myös kävin katsomassa Kannasta noi mun seulonta-arvot ja nyt käyttänyt koko aamun niiden googletteluun. Tulin kuitenkin myös siihen tulokseen, ettei noista yksinään oikein voi tai edes saisi yrittää tulkita mitään @Korallikala :)

Ja mulla kans on matkapahoinvointia tullut! Autossa muiden kyydissä, mutta ei kun itse ajan. Mulla kyllä pahoinvointia on koko ajan, oksentaa saa vähintään joka aamu. Yhtään ei oo vielä helpottanut :unsure: Mulla muuten suositeltiin tota Postafenia neuvolassa raskauspahoinvointiin. En ole ottanut, kun olen kuitenkin työpäivätkin selvinnyt ilman, mutta ainakin mun neuvolatädin mukaan voi vapaasti ottaa.

Onnea kaikille jotka on jo saanut iloisia ultrakuulumisia! Mullakaan enää viikko ekaan ultraan (nt-ultra)!! Odotan kauhulla, mutta myös innolla että vihdoin saa tietää tuleeko meille oikeesti vauva :love:

T. Linnn 11+2
 
  • Tykkää
Reactions: IlonaSu
Tänään oli eka neuvola ja kaikki ok. (y) Oli tosi mukava ja pätevä terkka, mutta valitettavasti vain tuuraamassa. Laskettu aika siirtyi ultran ja vaihtelevan raskauskierron perusteella. 2.5 on nyt la, mutta mielelläni pysyisin teidän ihanien ryhmässä.:love: Jos joku osaa muuttaa tonne listaan mun uuden lasketunajan, niin kiitos kovasti.:)
 
  • Tykkää
Reactions: Linnn ja Hopeful-84
Kiitos pahoinvointilääkevinkistä täältäkin, jos on eilisen kaltaisia päiviä lisää tulossa niin varmaan pakko hakea. Rannekkeet ei auttaneet mitään eilen, päinvastoin...(n):sick: Tänään onneksi parempi päivä niin töissä olokin sujuu.(y)

Mä odottelen kuumeisesti postia sairaalasta milloin ultra on siellä. Verikokeet yms ois reilun viikon päästä.:)
 
@Hopeful-84, sen mitä tutkiskelin kotidopplerijuttuja netistä, niin monesta asiasta on kiinni kuuleeko sykkeitä (vaikka kaikki olisi hyvin). Mitä aikasemmin, sitä hankalampi ja ilmeisesti tiellä saattaa olla esim. istukka. Sen takia en itsekään odottanut suuria kun kokeiltiin :) Voi myös olla milleistä kiinni saako napattua äänet. Mulla esim. äänet hukkui kun hengitin toiseen suuntaan :LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: Hopeful-84
Mulla edelleen tosi oireeton raskaus. Ainoastaan väsymystä silloin tällöin, ja uutena oireena tullut pahoinvointi lounas-aikaan (ennen lounasta kun nälkä kasvaa). Syöminen kuitenkin auttaa ja onneksi on ruokahalua sen verran että pystyy syömään. En mä kyllä usko että mulla alkuraskaus voi olla näin helppo, joten katsotaan:D toki huolestuttaa välillä ett onkohan tässä edes raskaana, mutta toisaalta kuinka todennäköistä sekään olis...

Np-ultra on vasta 6.10. ja silloin siis eka ultra mulle. Uskon että jännitys on silloin ihan järkyttävä!!o_O

8+6
 
Kotidopplereista vielä...Hieman hysteerisenä ensimmäisen lapsen odottajana aloin murehtia voiko dopplerin käytöstä olla haittaa sikiölle :confused: Tänään kuulin sykkeen jo pitempään (kuuntelin 40 s), mutta enpä taida uskaltaa käyttää enää. Niin ristiriitaista tietoa onko haittaa vai ei.

Shona rv 10+1
 
Viimeksi muokattu:
@Huhtikuinen18
Mä jo viime viikolla hehkutin miehelle miten ihanaa on ollut kun ei ole ollut pahoinvointia. No, tällä viikolla, rv12, on ollut ihan liikaakin. Tuntuu ettei syöminenkään oikein enää auta vaikka kuinka kikkailisi.
Okei ei siis kannata vielä hehkuttaa:whistle:

Ollaan menossa reissuun viikon päästä, meillä on road trip P-amerikassa. Toivon tosiaan ettei paha olo iske just reissun aikaan kun autossa muutenkin istutaan paljon:unsure::rolleyes:
 
  • Tykkää
Reactions: Hopeful-84
Mullakin on tämä rv 12 ollut kaikista pahoinvointisin. Matkapahoinvointia, jos on nälkä niin ällöttää, toisaalta jos syö yhtään liikaa niin ällöttää. Aamuisin yskiessä meinaa yökkäyttää ja vitamiinien nieleminen on vaikeaa, on pitänyt murskata niitä puuron sekaan. Onneksi pian pitäisi alkaa jo helpottaa! En meinaa ikinä muistaa, että illalla saa juoda vain yhden mukillisen vettä, olen siis aina juonut kaksi. Kaksi on kuitenkin ihan liikaa ja saa huonon olon aikaan, täällä nytkin odotan peiton alla että pahin menisi ohi ja voisin alkaa nukkua. :sick::rolleyes:

Muut oireet loistaa edelleen poissaolollaan, tai ehkä niihin on jo tottunut? Tai no ei, koska esim. rinnat ei enää ole arat. Edelleen kyllä sellainen fiilis, että jos en tietäisi, niin en arvaisi olevani raskaana. Harmittaa ettei saatu ultraa ensi viikolle, viikonloppuna on ystävien häät ja olisi ollut kiva siellä kertoa kavereille, mutta ennen ultraa ei kyllä haluta. No, ehtiihän sitä. :)
 
Viimeksi muokattu:
Täällä tänään 12+0 :X3:
Ja huomenna np-ultra!! Oon kyllä kauhuissani, jännittää aivan älyttömästi. Toisaalta odotan kovasti, että vihdoin saatais joku todiste että vauva on ihan oikeasti tulossa. Päästäis kertomaan raskaudesta ja vois ehkä vähän rentoutua. Toivon niin että kaikki olis hyvin!

Lauantaina mulla oli pahoinvoinnin kanssa tosi hyvä päivä. Huomasin kans että rinnat ei oo enää yhtä arat ja turvonneet kuin aikaemmin, ja ensiksi tietysti säikähdin. Sitten tajusin että kyllähän näillä viikoills voi jo alkuraskauden oireet helpottaa.. Mutta sitten maanantaina pahoinvointi teki kunnon comebackin ja olo on ollu taas ihan kamala :mad:

Linnn 12+0
 

Yhteistyössä