Huhtikuiset 2018

Heips! :)

Mieki fb puolelle vasta ekan nlan jälkeen uskaltaudun.. nla on siis reilun parin vkon päästä, jolloin rv 7+3 menkoista, mut luulen ovulaation tapahtuneen muutaman pv myöhemmin eli luultavasti vasta jtn 6+ menossa sillon.. meillä nlassa onneks ultra, niin kattoovat jo ekalla kerralla.. :love: Voi että mie oisin niiiiiiiiin äärettömän onnellinen ku tuolla pikku sydän sykkisi.. huoah! :love::love::love:

Mulla vaivana ollu vaan väsymys ja rintojen vihlominen.. välillä etoo jotku syömiset, ettei vaan pysty.. :)
 
Neuvola varattu, 11+4. Neuvoivat tosin ottamaan aikaisemmin yhteyttä, jos verenvuoto vielä vaan jatkuu. Sen syy pitäisi selvittää.

Kahvi on jäänyt vähemmälle, ei oikein tee mieli aamukahvia enempää. Tuntuu, että olen syönyt vähän liikaakin, lähinnä ihan vain varmuuden vuoksi. Ettei huono olo iskisi yhtäkkiä. Mitään pahoinvointia ei ole (vielä) ollut. Edelleen vaan tuntuu, että ruoka jämähtää vatsaan. Olen syönyt usein pieniä määriä.

Olo on oikeastaan aika normaali! Rinnat ovat turvonneet ja painavat. Eipä muuta.
 
Hei kaikille!

Kirjoittelen tätä viestiä epäuskoisissa tunnelmissa. Plussasin eilen Clear Blun testillä kun kp 30/27-28. Mulla on tosi säännöllinen kierto, ja ollut joitakin oireita, joten vähän enteilin että plussa sieltä tulee. Mutta kun näkee testin tuloksen, niin onhan se ihan uskomaton fiilis.. en oo varmaan koskaan tärissyt yhtä paljon. Nyt olis siis 4+2 ja laskettu aika laskurin mukaan 20.4. :)

Me ei siis avopuolison kanssa yritetä edes lasta, mutta itsellä kyllä vauvakuume on ollut on/off jo monta vuotta. Nyt ollaan kyllä onneksi sellaisessa elämäntilanteessa että ei haittaa vaikka vauva tulis. Kummatkin 28v, meillä on vakityöt ja tarpeeks iso asunto. Oltiin siis vähän varomattomia ehkäisyn kans, ensimmäistä kertaa ikinä, ja näinhän siinä sitten kävi että ekalla kerralla tulin raskaaks. (en siis käytä hormonaalista ehkäisyä). En vaan voi uskoa tätä vielä...

En asu edes Suomessa tällä hetkellä, joten pitää alkaa selvittelemään miten täällä toimii neuvolasysteemi. Mahdollisimman pian toki haluaisin varmistuksen asiaan, koska en oikeen vieläkään usko että raskaana olisin. Aika vähän tuntemuksia tähän asti, pientä nippailua tuntenut navan kohdalla ja entistä väsyneempi oon ollu. Myös sydämentykytykset voimistunut kun makuuasennossa.

Mies hän otti uutisen tosi hyvin eilen, vaikkakin aluks ravas ympäri kämppää hermostuksissaan ja analysoi miten tämä vaikuttaa meidän tulevaisuuteen. Alkushokin jälkeen alkoi googlailemaan jo tyttöjen/poikien nimiä ja heitti ehdotuksia koko illan :LOL: googlas myös isyys-/äitiyslomasta ja korvauksista. Tänä aamuna oli enempi hermostuneen oloinen ja sanoi että ehkä olisi ollut enempi valmis parin vuoden päästä. Sanoin, että tuskin parissa vuodessa sen valmiimmaksi tultaisiin ;) Tottakai meitä kumpaakin huolestuttaa ajatus että eipä sitä sitten enää noin vain lähdetä reissuun kahdestaan tai tehdä muuta itsenäisesti - vaan oikeesti ollaan vastuussa toisesta ihmisestä. Se on älytön elämänmuutos. Huolestuttaako/pelottaako teitä ollenkaan tämä asia?

Varovaisen onnellisena tällä hetkellä ja toivon että kaikki menee hyvin :love: fb ryhmään voisin liittyä kun raskaus pitemmällä. Mutta siihen asti seuraan tätä ketjua :)
 
Heipä hei, täällä yksi uusi odottaja ilmoittautuisi mukaan. Esikoinen täytti kaksi heinäkuussa ja toista lasta ollaan mietitty, mutta ei mitenkään yritetty. Pari päivää sitten olisi menkkojen pitänyt alkaa, mutta mitään oireita ei ilmennyt joten tein testin ja sain siihen hyvin haalean plussan. Eilen aamulla Clearbluen digitestistä tuli positiivinen tulos. Laskettu aika olisi näillä näkymin 18.4.

Fiilikset sekavat, koska en ollut henkisesti ihan valmistautunut näin yhtäkkiseen raskautumiseen, mutta onnellinen toki olen. Huomaan kaipaavani vertaistukea samassa tilanteessa olevilta ja siksi päädyin foorumille. Facebook-ryhmään en vielä uskalla liittyä, katsotaan nyt ensin että tyyppi pysyy matkassa ja kaikki menee hyvin.
 
Milloinkas siihen varhaisultraan voisi mennä ja missä hinnoissa ne liikkuu? En ollut ensin ajatellut sitä, mutta nyt viikonlopun aikana on hävinnyt oikeastaan kaikki oireet, niin alkaa vähän huolestuttaa. Rinnat on ainoastaan vähän arat, ei muuta. Yritän tolkuttaa itselleni että onhan niitä vähäoireisiakin raskauksia, ja toisaalta viikon tai jo parinkin päivän päästä fiilis voi olla ihan toinen. Silti on huolestunut olo, onkohan kaikki ihan ok. :unsure:
 
Mulla on ihan sama, oireeton tällä hetkellä mikä huolestuttaa. Yritän kans pysyä positiivisena mutta pieni huoli mielessä silti.
 
Mulla on nyt 6+4 ja plussasta eiliseen asti on ollut joka päivä ruskeaa vuotoa. Sitä on tullut sellaisena holahduksena kerran päivässä, teelusikallisen verran? No eilen kun unettoman yön jälkeen söin miehen seuraksi aamupalaa, niin holahti kunnolla verta. Oli hyytymiä (tummia klönttejä) ja ihan sellaista menkkaverta. Sitä tuli melkeinpä pari tuntia aamulla ja loppui sitten. Soittelin päivystykseen, ihan vain ohjeita saadakseni ja vakuuttelivat että voi olla aika harmitonta ja normaaliakin. Jos tulee kipuja, kuumetta tai huonoa oloa, niin sitten uudestaan yhteyttä. Sanoi kyllä että voin maanantaina soittaa, että voivat järjestää ultraa, jos on tarpeen. Soitin tänään ja hoitaja konsultoi lääkäriä joka sanoi että on liian varhaista ultrata. Ei tule hullua hurskaammaksi, kun on niin varhaiset viikot, ettei näkyisi vielä oikeastaan mitään.

Ei mua keskenmeno pelota. Se tapahtuu sitten syystä, jos tapahtuu. Enkä mä sitä tässä nyt murehdi. Eniten mua aina mietityttää asiat, joita mä en tiedä. Esimerkiksi nyt syytä tähän verenvuotoon (istukka? hematooma? myooma? kohdunulkoinen? jne.). Sitten kun mä saan selkeän lääketieteellisen vastauksen siihen, että mistä se veri oikein tulee, niin olen tyytyväinen.

Edelleen ainoat oireet ovat: rinnat turvonneet ja raskaat, vähän kipeät kun liikkuu, mahalaukussa sellainen mötikkä tuntuu ettei ruoka laske vaan jää tuohon vatsaan ja sitten tuo omituinen vuoto. Ei ole pahoinvointia (kopkop.....)

Mutta hei, joillakin nyt vaan on vähäoireinen raskaus! Iloitaan siitä, ettei tarvitse halia pönttöä! Ei sekään olisi kivaa.
Ja tsempit niille joiden paras kaveri tällä hetkellä on se pönttö.

Stressi ei ole hyväksi kenellekään, eikä varsinkaan tekemällä tehty stressi, joten rennosti siskot! <3
 
  • Tykkää
Reactions: IlonaSu
Milloinkas siihen varhaisultraan voisi mennä ja missä hinnoissa ne liikkuu? En ollut ensin ajatellut sitä, mutta nyt viikonlopun aikana on hävinnyt oikeastaan kaikki oireet, niin alkaa vähän huolestuttaa. Rinnat on ainoastaan vähän arat, ei muuta. Yritän tolkuttaa itselleni että onhan niitä vähäoireisiakin raskauksia, ja toisaalta viikon tai jo parinkin päivän päästä fiilis voi olla ihan toinen. Silti on huolestunut olo, onkohan kaikki ihan ok. :unsure:
Muistelisin itse käyneeni esikoista odottaessa varhaisultrassa raskausviikolla 8. Odotus tuntui kyllä sietämättömän pitkältä silloin enkä muista että olisi ollut koko alkuraskauden aikana mitään oireita tai tuntemuksia. Ainoa "oire" raskaudesta oli menkkojen poisjääminen. Mutta kyllä siellä varhaisultrassa sitten näkyi pieni sykkivä sydän ja paria viikkoa myöhemmin alkoi raskausoireilukin. Eli en huolestuisi oireettomuudesta. Varhaisultra taisi maksaa noin 250 €.
 
Mulla on nyt 6+4 ja plussasta eiliseen asti on ollut joka päivä ruskeaa vuotoa. Sitä on tullut sellaisena holahduksena kerran päivässä, teelusikallisen verran? No eilen kun unettoman yön jälkeen söin miehen seuraksi aamupalaa, niin holahti kunnolla verta. Oli hyytymiä (tummia klönttejä) ja ihan sellaista menkkaverta. Sitä tuli melkeinpä pari tuntia aamulla ja loppui sitten. Soittelin päivystykseen, ihan vain ohjeita saadakseni ja vakuuttelivat että voi olla aika harmitonta ja normaaliakin. Jos tulee kipuja, kuumetta tai huonoa oloa, niin sitten uudestaan yhteyttä. Sanoi kyllä että voin maanantaina soittaa, että voivat järjestää ultraa, jos on tarpeen. Soitin tänään ja hoitaja konsultoi lääkäriä joka sanoi että on liian varhaista ultrata. Ei tule hullua hurskaammaksi, kun on niin varhaiset viikot, ettei näkyisi vielä oikeastaan mitään.

Ei mua keskenmeno pelota. Se tapahtuu sitten syystä, jos tapahtuu. Enkä mä sitä tässä nyt murehdi. Eniten mua aina mietityttää asiat, joita mä en tiedä. Esimerkiksi nyt syytä tähän verenvuotoon (istukka? hematooma? myooma? kohdunulkoinen? jne.). Sitten kun mä saan selkeän lääketieteellisen vastauksen siihen, että mistä se veri oikein tulee, niin olen tyytyväinen.

Edelleen ainoat oireet ovat: rinnat turvonneet ja raskaat, vähän kipeät kun liikkuu, mahalaukussa sellainen mötikkä tuntuu ettei ruoka laske vaan jää tuohon vatsaan ja sitten tuo omituinen vuoto. Ei ole pahoinvointia (kopkop.....)

Mutta hei, joillakin nyt vaan on vähäoireinen raskaus! Iloitaan siitä, ettei tarvitse halia pönttöä! Ei sekään olisi kivaa.
Ja tsempit niille joiden paras kaveri tällä hetkellä on se pönttö.

Stressi ei ole hyväksi kenellekään, eikä varsinkaan tekemällä tehty stressi, joten rennosti siskot! <3
Mulla tuli kakkosta odottaessa rv 9 ihan kunnolla verta.. tai siis aamuyöstä ku heräsin niin oli paikat ihan veressä.. ei mtn kipuja.. kyllä itkin ja säikähhin, et kesken mänt.. mutta siellä se jäbä oli ja kasvo, nyt jo 15 v vanha.. :love: Eikä löydetty mtn syytä..

Mulla melko oireettomat raskaudet aina ollu. Mut nyt rintoja kivistää, johtunee osittain ku imetän yhä kuopusta.. ja väsymystä on myös.. joka pv päikkärit ottanu.. :D
 
Stressi ei ole hyväksi kenellekään, eikä varsinkaan tekemällä tehty stressi, joten rennosti siskot! <3
Tämä on aivan totta! Rennosti vain, ja tapahtuu niin kuin tapahtuu. Mäkin ajattelen niin, että jos menee kesken tai löytyy tuulimuna, niin sitten sen piti mennä niin eikä mikään määrä etukäteismurehtimista voi sitä estää. Tottakai sitä sydämensä pohjasta toivoo, että kaikki menee hyvin, mutta ei auta kuin keskittyä olemaan positiivinen ja tekemään mukavia asioita elämässä, ja raskaus etenee painollaan siinä sivussa.

Mulle tuli eilen neuvolasta postia, audit-kaavake ja esitietokaavake täytettäväksi. Esitietokaavake oli jotenkin herttaisen vanhanaikainen, ei ihan tällä vuosituhannella uusittu. :D Siinä kysytään myös nimiehdotukset tytölle ja pojalle ja toivomukset synnytyssairaalalle, niiden aika ei nyt ihan taida olla vielä. o_O Mutta eiköhän riitä, että tuon täyttää soveltuvin osin, varmasti omat tiedot ja sairaustiedot on ne tärkeimmät.

Mulla on viikonloppuna edessä kaverin kaksipäiväiset polttarit ja pitäisi miettiä, miten varustaudun niihin niin, etten jää kiinni. Toki voin tarjotut skumppalasit ottaa vastaan, ottaa ihan pienen hörpyn ja vähin äänin kaataa loput pois, mutta lisäksi tarvitaan kyllä varmaan jotain muuta. Mietin, että koko ostan ihan vain alkoholitonta siideriä pullon tai pari ja toivon, ettei kukaan katso tarkkaan, tai sitten ostan normisiideriä pullon, mutta täytän sitä vaikka omenamehulla. :D En yleensäkään ole kyllä kova juomaan, kaksi, kolme juomaa illassa max, joten mitään hirveää kaatokänniä ei tarvitse alkaa feikata, kunhan vaan pidän sopivasti rekvisiittapulloa kädessä pitkin iltaa. Onko muilla edessä samanlaisia haasteita? Meillä on häätkin tulossa sitten reilun kuukauden päästä, ajateltiin, että siellä sitten ehkä kerrotaan kavereille raskaudesta. Toisaalta häissä on helpompaa, kaikki lasit voi vaihtaa miehen kanssa, eikä kukaan muutenkaan ehdi kiinnittää huomiota juomiseen. Kunhan vaan selviän ensin nämä polttarit jäämättä kiinni.
 
Moikka kaikille :) täällä plussattiin eilen ja kolmatta nyt odotellaan ennestään tytöt 7/12 ja 2/14. Olotilat hieman epätodellisen, koska meidän lapsiluku piti olla jo täynnä, mutta ilolla otetaan tämäkin tulokas vastaan. Jos sieltä nyt saataisiin vielä poika joukon jatkoksi :)
Oireita ei oikeastaan ole mitään kummempia ollut, ainoastaan hajuaisti on herkistynyt ja eilen lenkillä rintoihin sattui kun piti juosta tyttöjen polkupyörien perässä.
Laskettua aikaa en oikein tarkasti tiedä, mutta löytäisin sen olevan 24.4 ja nyt siis olisi menossa 4+0
 
Olin viime viikonloppuna häissä, selitin alkoholittomuutta lääkekuurilla. Esikoista odottaessa meillä oli juhlat heti plussaamisen jälkeen ja tuolloin teimme niin, että miehen juotua skumppansa, vaihdoimme laseja kun kukaan ei huomannut ja minä sain käteeni miehen tyhjän lasin. Pikkujouluissa olin laittanut siideripulloon mehua ja join sitä yhtä ja samaa mehusiideriä koko illan. Harvemmin muut kiinnittävät huomiota toisten juomiin (ellei ole jotenkin syytä "epäillä" että toinen saattaisi olla raskaana). Baarissa toimiva kikka on tilata esim. alkoholiton drinkki tai vaikka sprite, joka näyttää gin tonicilta :D
 
Taidan mennä mehusiiderilinjalla, ostan jotain ällöttävää muovipullosiideriä jossa on kierrekorkki, niin saan jo kotona vaihdettua sisällön. :D Baarissa onkin sitten helppo, kun voi mennä yksin tilaamaan ja tilata mitä vaan. Tuossa porukassa on parikin henkilöä, jotka on kuluneiden vuosien aikana jo pariin kertaan luulleet olleensa aivan varmoja, että olen raskaana (mm. koska en pidä viineistä enkä juustoista). Mentiin naimisiin keväällä, joten varmasti on sillä suunnalla taas tutkat herkillä. :ninja: Ei se nyt sinänsä katastrofi ole jos joku arvaa, mutta meillä on sellainen isompi yhtenäinen kaveriporukka, niin mielellään kerrottaisiin niin että kaikki on paikalla, sekä miehet että naiset. Tuolla on kuitenkin vain osa meistä tytöistä mukana. Ja mielellään myös vähän myöhemmin eikä vielä nyt.
 
  • Tykkää
Reactions: illusia83
Tuo on kyllä aina hankalaa jos on juhlia tai muita illanistujaisia tiedossa. Varsinkin näin alkuvaiheessa kun ei vielä halua paljastua. :whistle: Itse oon ainaki sitä sorttia että juoma maistuu suht hyvin niin onhan se epäilyttävää jos yhtäkkiä alkaa kieltäytymään :LOL:

Sinä päivänä kun mulla oli kuukautiset yhden päivän myöhässä ja vähän enteilin raskautta, meillä oli illallinen avopuolison ja hänen perheensä kanssa ja heti ekana kun astuin ovesta sisään niin mulle ojennettiin skumppalasi käteen :cautious: onneks avopuoliso siemaili myös mun lasista kun kukaan ei huomannut, mutta koskaan ei oo lasi tyhjentynyt noin hitaasti :whistle:

Kyllä noista tilanteista kuitenkin aina jotenkin selviää..
 
  • Tykkää
Reactions: Hopeful-84
Hei! Toivottavasti oireettomilla on vain helppo alkuraskaus ja kaikki hyvin! Kyllä itse ainakin olen ymmärtänyt, että monella on näin. Kateeksi melkein käy, kun täällä on nyt pahoinvointi alkanut oikein kunnolla. Kestää heräämisestä klo 17-18 saakka, eikä oksuiltakaan ole vältytty. Olen vielä kesälomalla, ihan kauhistuttaa kuinka pärjään kun pitää töihin..

@Korallikala mä olen saanut jo erittäin pitkiä katseita kun olen kyläillessä joutunut kieltäytymään alkoholitarjoilusta, mitä en kyllä aikasemmin ole tehnyt :D

Muutenkin salaillu tuntuu todella hankalalta, kun olen saanut jo useamman kutsun mm. pallopelitreeneihin/peleihin, josta on ollut pakko kieltäytyä..

Päätin muuten nyt kuitenkin vielä olla tilaamatta sitä varhaisultra-aikaa. Ihmeellistä tää päättämättömyys! Olis kyllä kiva tietää heti onko kaikki hyvin, mutta yrirän nyt toistaiseksi ainakin malttaa mieleni. Kuunnellaanko muuten yleensä ensimmäisellä neuvolakäynnillä sydänääniä? Mulla eka neuvola rv 8+2. Varhaisultraa ei kunnan puolelta ole, sen tiedän. Sydänäänten kuuleminen raihoittais kyllä kummasti :)

Linnn rv 7+0
 
Esikoisen kohdalla piti pikkujouluissa huijata kavereita, tyhjän siideritölkin täytin limpparilla ja oluen alkoholittomalla, läpi meni!
Ainakin mulla kuunneltiin viime raskaudessa ensimmäisessä neuvolassa (rv9+) sykkeitä, mutta terveydenhoitaja sanoikin, etteivät ne välttämättä vielä kuulu niin kuin ei kuuluneetkaan. Kyllähän se alkuun hieman huoletti, mutta parin vk päästä ultrassa kaikki oli kuitenkin hyvin.

Rapsu_ rv 6+3
 
  • Tykkää
Reactions: Hopeful-84
http://aijaa.com/LU1vQB
Taidan varovaisesti liittyä seuraan :love:
Tänään kp25/25-26 ja kp21 teun jo ekan testin ja sillon haamu joka nyt tollaseks vahvistunut (y)
Oon siis 36-vee ja ennestään 3 lasta. Nyt uuden miehen kans eka, jota yritetty lähes 3 vuotta. 10/2015 todettiin tuulimuna vkolla 8+4 ja sen takia nyt vähän pelottaa ettei taas käy samoin. Ukon kans jo oltiin luovuttamassa et vauvahaaveet saa jäädä mut vissii kesäloma teki tepposet kun omat hermot sai levätä ni plussa pärähti.
Kemiallisia on tuulimunan jälkeen ollu kaks mut sillon ei viivat ole ollu ku just ja just nähtävissä tihrustamalla. Toi mun kp21 testi oli jo sen verran selkee et mieskin näki sen näki. Päivittäin sen jälkee testannu pc:llä, joten aika varma olo on ettei pelkkä hipasu ollu tällä kertaa. Nyt vaan toivon että pieni pysyy loppuun asti matkassa :love::love:
 
Viimeksi muokattu:

Muoks. La omien laskujen mukaan 26.4
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Jullapulla
Heippa! Jokohan uskaltaisi tänne kirjoitella? :) 25- vuotias, ensimmäistä odotellaan. Plussan sain jo hätäillen viime viikolla, nyt sitten jo menkat pari päivää myöhässä ja digitestin mukaankin raskaana. Laskettu aika 24.4.

Mulla on n. viimeisen viikon ajan krampannut ja kouristellut alavatsa ihan jäätävästi. Sellaisia 10 x menkkakipuja, herään yölläkin niihin. Urheillessa ja kävellessä ei mitään, kivut alkavat yleensä istuessa. Pitkällään vähän parempi, vatsallaan ei. Kestävät n. 5-10 min kerrallaan, saattaa mennä tunti parikin väliä ettei mitään ja sitten taas vihloo useamman kerran tunnissa :( Google kertoo että lienee normaalia, kohdun ja sen kannattimien kasvukipuja. Inhottavia kipuja, mutta kyllä ne kestää kun tietää mikä voi olla palkinto:love:. Toivottavasti nämä tästä kuitenkin helpottavat tai pysyvät samoina, ollaan kavereiden kanssa lähdössä lomalle lauantaina Välimerelle ja toivotaan ettei tarvitse kramppailla rannalla auringossa(n) Muita oireita mitä on, väsymys (joka päivä päikkärit, onneks oon kesälomalla!), välillä kummallinen maku suussa ja hajuaisti tuntuu herkemmältä. Vähän myös raskaamman tuntuiset rinnat. Mutta onnea kaikille :love::love: kiva kun täällä voi jakaa asioita!
 
Täältä ilmoittautuu yksi 32-vuotias ensimmäistään odottava. :love: Keväällä huomattiin yllätyksenä, että olin raskaana. Se kuitenkin päättyi omia aikojaan, kun mittarissa oli 5+3. Nyt tänään ihan samoilla päivillä mennään ja toivotaan, että päästäisi maaliin asti. Testi näytti selvästi positiivista jo 3 päivää ennen menkkojen oletettua alkamispäivää. Oireita on ollut jo yllättävän paljon. Etova olo alkoi ennen testin tekemistä (taisin tosin sairastaa nopean vatsataudin päivää ennen tikuttamista) ja on pahentunut tähän päivään saakka. Ja jostain syystä vatsa myllertää jatkuvasti. Lisäksi on kovaa väsymystä. Ja kun väsyttää ja on huono olo, se näkyy tietty mielialassa... Kauhea nälkä olis, mutta ei tee mieli syödä o_O Niin ja rinnat on saaneet kyllä lisätäytettä. Jännää aikaa, ei malttaisi odottaa että asiat varmenee. Tekis mieli tilata se varhainen ultra, että sais tietää, kasvaako siellä tosiaan joku! :)
 
Hei kaikki! :) Täällä myöskin onnellinen tuore plussaaja. Meidän perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi meidän 11v. tyttö ja kohta 8v. poika. Yksi keskenmeno v.2008 koettu myös. Itse oon 34v. ja mies on 37v. Yhteiseloa takana viitisentoista vuotta.<3. Avasinkin jo ketjun neuvolla käynnistä, kun me saatiin aika ekaksi ultraan ja sitten vasta neuvolaan ja jo rv8. Aikasemmissa raskauksissa mennyt erilailla, mutta kai sitä nyt totellaan mitä terkka sanoo.:) Kovasti on keskenmenon pelko takaraivossa, kun se oli yksi rankimmista kokemuksista. Niin kovasti halutaan tämä pikkunen maailmaan.<3
 
Hei vaan, nyt taidan minäkin tänne uskaltaa tulla. Tässä tämän päiväinen varmistuksen varmistuksen varmistus:
IMG_20170817_080150.jpg
Testejä on tullut muutama tehtyä viikon aikana ja haamusta on vahvistunut jo noin nätisti. Että kaipa tämä on nyt totta!! ❤

Ikää on kertynyt 34 ja miehen kanssa yhdessä kuljettu jo 16v. Tyttö 12v ja poika 10v löytyy kotoa. Kkm 6/2016 ja 5/2017, mol rv 6+ ja piti tyhjentää lääkkeillä.

Km pelko ahdistaa valtavasti, vaikka yritänkin olla positiivisella mielellä. Pojan jälkeen sairastin synnytyksen jälkeisen masennuksen, joka pysyi pitkään poissa kunnes 2014 sairastuin uudelleen työuupumuksen myötä. Nyt olen sairaslomalla kotona, lääkitys ja terapia käynnissä. Pelkoja on paljon ja ei ainakaan nuo km:t yhtään helpota tilannetta.

Toki tämä äärimmäisen odotettu asia on ja mies uskoo enemmän hyvään lopputulokseen kuin minä itse. Voin ehkä hieman hengähtää alkuraskauden UÄ:n jälkeen. Tänään soitinkin neuvolaan ja sain tilanteeni vuoksi ajan ultraan parin viikon päähän sekä ensimmäisen nla ajan.

Raskausoireet ovat hieman erilaisia kuin esim toukokuussa. Nyt rinnat ei läheskään niin arat, mutta alavatsalla sitäkin voikakkaammat nippailut. Väsymys on valtava. Pienoista kuvotusta on, mut silti ruoka maistuu.

Tsemppiä kaikille! ❤

Lellu83 menee päivä kerrallaan..

Muoks. Ihan unohtui.. :love: tänään rv 5+1 ja la siis 18.4. ❤
 
Viimeksi muokattu:
Mukavaa, että meitä on näin paljon, toivottavasti mahdollisimman moni on tullut ketjuun jäädäkseen. :)

Multa on parin päivän aikana kadonnut oikeastaan kaikki oireet. Ei niitä paljoa ole ollutkaan, nyt vielä vähemmän. :cautious: Ainoastaan rinnat on edelleen pikkuisen arat, mutta kaikki muut oireet ovat kadonneet. Viikon päästä on eka neuvolakäynti. Varhaisultraa mietin, mutta en taida raaskia, se on 200 € täällä. Vähän pohdin tuulimunaa tai keskeytynyttä keskenmenoa, mitään vuotoja ei siis vielä ole ollut. Kai se sitten np-ultrassa viimeistään selviää, vaikka siihen vielä niin kauan onkin.
 
Mitkö viikot sulla olikaan? Mulla kans oiteet kadonneet lähes kokonaan. Vois sanoo et täysin oireeton raskaus ja siks vaikee uskoo et kaikki hyvin olis. Meen oman mielenterveyteni vuoksi varhaisultraan ens viikolla 6+3.
 
Yhteistyössä