Huhtikuiset 2020

Onnea kaikille kanssasisarille! :love:

Unicorn mahtaa olla aika uskomaton fiilis kyllä!! :love::love:
No kieltämättä. :oops:
Mutta alkuraskauksien statistiikat, kun tietää... Yritän olla ajattelematta koko asiaa. Ultran ajattelin varata ensi kuulle. Jos on joku tuulimuna, kohdunulkoinen tmv., niin pääsee sitten tyhjennykseen nopeasti. Olen päättänyt, että tämä rumba on sitten siinä. Henkisesti liian raskasta. (n)

Pahoittelut skeptisestä aloituksesta, mutta yli 80 yrityskerran jälkeen ei enää tavoittele kuuta taivaalta. :D
Lapsettomuuden syyhän ei meillä koskaan selvinnyt. Tai siis sellaista ei ole. Paitsi tänä vuonna löytynyt ja hoidettu raudanpuute. Itse uskon sen olevan pääsyynä luomuplussaan. :)

Mutta "iloisempiin" asioihin... Edellisestä tiesin alusta asti, että jotain ei ole OK. En osaa selittää. Mutta tästä nyt ei ole sellaista tunnetta, todella toivon saavani vielä joskus oman rakkaan lapsen. Ikääkin alkaa olla. Tänä vuonna tuli 37 mittariin. :p

H-hetki olisi laskureiden mukaan 8.4. :)
Osaako joku selittää miksi laskuri antaa aivan väärät viikot, jos laittaa kuukautisten alkupäivän? :D Hedelmöittymispäivällä tulee oikein. Oletan sillä tarkoitettavan ovisplussaa.

Oon ihan tosi huono kaikessa tällaisessa. Ja hirvittää miten paljon en tiedä mistään mitään. Toivottavasti täällä olis joku muukin ensikertalainen. Siskon lapset ovat jo aikuisia ja siinäpä ne omat vauvakokemukset sitten ovatkin. o_O

Ihanasti muuten yrjöttää. :ROFLMAO:
Kaikki etoo, ruoka pyrkii ylöspäin, ihan sama mitä syö. Ja alavatsaan vihloo aina välillä. Valivali. Ei vaan, oon valmis kyllä kärsimään mistä tahansa, jos tuolla joku on elossa. :p

Arvasitteko muut etukäteen? Itse tajusin, kun pms-oireet jäi pois. Normaalisti en nuku arkojen rintojen takia viikkoon kyljelläni ennen menkkoja. Vatsa on sekaisin ja ainoat finnit koskaan leuassa. Tajusin tossa oliko la, että tosiaan, missäs ne oireet on... Tein Clearbluen ovulaatiotestin ja plussa tuli. En saa niihin koskaan mitään oviksen jälkeen. Sitten oli pakko ostaa Pregcheck.

Onko teillä myös miehet totaalisen innoissaan? Meillä ei meinannut uskoa, niin hain digitestin ja käskin tuijottaa sitä. :LOL:

Oho, tulipas tekstiä...
 
Siis aivan mahtavaa Unicorn! :love: Mulla ei ole ollut mitään oireita ja oli yhdet valemenkakin tässä, joten en todellakaan arvannut. Tikuttelin siis seuraavaa ovista ja kahden päivän ovistesti hymynaamojen jälkeen tein huvikseni raskaustestin ja siinä olikin plussa! Eli pienessä epäuskossa vielä :) Varhaisultra on parin viikon päästä, eli sitä odotellessa!

Joo mulla alkoi esikoisesta se jäätävä pahaolo 6+3 joten kauhulla odotan ensi viikkoa :D

Ootteko jo varanneet ekan neuvolan?
 
Minulla oli vain sellanen olo että nyt teen testin vaikka menkkoihin 1viikko aikaa hah. Mutta tosiaan mullakin LA 8-9.4 menkkojen mukaan 3-4.8 alkoi. Toki mieheni kanssa olemme plussasta onnellisia mutta osa meistä pelkää keskenmenoa, kaksi semmoista tullut nyt tässä reilu vuoden sisällä.
 
  • Tykkää
Reactions: Unicorn
Siis aivan mahtavaa Unicorn! :love: Mulla ei ole ollut mitään oireita ja oli yhdet valemenkakin tässä, joten en todellakaan arvannut. Tikuttelin siis seuraavaa ovista ja kahden päivän ovistesti hymynaamojen jälkeen tein huvikseni raskaustestin ja siinä olikin plussa! Eli pienessä epäuskossa vielä :) Varhaisultra on parin viikon päästä, eli sitä odotellessa!

Joo mulla alkoi esikoisesta se jäätävä pahaolo 6+3 joten kauhulla odotan ensi viikkoa :D

Ootteko jo varanneet ekan neuvolan?

Neuvolan varailen ultran jälkeen mikäli kaikki ok eli n. 7+3 jälkeen
 
  • Tykkää
Reactions: Unicorn
AE
Tervetuloa uusille meitä on jo moooonta :love:

Unicorn, ihan herkistyin sun teksteistä. Mä uskon myös että raudanpuute oli meillä syy ettei tärpännyt 1,5 vuoteen, meillä olisi siis ensi kierrossa alkanut hoidot ja siksi meidät on tutkittu jo: mulla PCO pahempi kuin nuorena mutta miehen simpat oikein laatukamaa :LOL:

Ja täällä olikin mainittu epätodellinen olo. Se kyllä on! Jotenkin esikoisen kohdalla tätä tunnetta ei kai ollut.

Muistan myös että mun pahoinvointi alkoi joskus 6+jotain (n) ehkä jos tämä sisarus tekee saman niin ainakin epätodellinen olo katoaisi :LOL:

Odotan vain niin että pääsen ultraan! Enää 1,5 viikkoa! Jännittää ja ahdistaa ihan hulluna, mutta uskon hyvään :love:

Meillä mies on ollut todella huomaavainen ja huolehtivainen. Hösää ruokaa mulle koko ajan.. :ROFLMAO: Ihan innoissaan jopa kaivellut ja ihastellut vauvanvaatteita.

Neuvolaa en uskalla varata ennen ultraa:unsure: mutta sitten heti :love:

Olisitteko kiinnostuneet fb-ryhmästä? Ajattelin itse että ultran jälkeen voisi!
 
  • Tykkää
Reactions: Fayrouz ja Jankesof

Fb ryhmää itsekkin ajattelin! Uskallan liittyä 2viikon päästä mikäli kaikki ok masussa
 
Juu tosiaan joissain pienillä paikkakunnilla ultrataan neuvolassa mutta ei pk-seudulla. Vasta rv12 pääsee. Siksipä melkein yleistynyt nuo yksityiset ultraajat. Suosittelen Perhe-Artea! Halpa, hyvä ja kiva henkilökunta.
 
Mietin tässä juuri, että milloin sinne varhaisultraan kannattaisi mennä. Jos menee liian aikaisin, ei välttämättä kuulu sydänääniä (vaikka kaikki olisikin muuten ok), ja silloinhan se aiheuttaa kamalan stressin ja on pakko mennä viikon-parin sisällä uudestaan :( Oliskohan se sit kun on 7 vk täynnä? Täällä ei ultrata ekalla neuvolakäynnillä, vasta vko 12 tienoilla, ja sinne on liian pitkä aika. Mitähän se ultraus muuten maksaa yksityisillä, Terveystalo, Mehiläinen jne?

@AE Ultran jälkeen, jos on kaikki hyvin, voisin olla myös kiinnostunut Fb-ryhmästä. Ois helpompi kuin tulla tänne.

@Unicorn mä taas aloin epäillä siitä kun ei ollut ollenkaan ilmestynyt hormonifinniä, joka mulle aina tulee ennen menkkoja. Iho oli hyvässä kunnossa ja näytin kauniimmalta kuin normaalisti, eikä ollut mieli pinkeenä :D Rinnat on aina ennen menkkojakin kipeet, joten se ei eronnut tilanteesta. Mut oli silti yllätys, kaksi vuotta on menty yrittäen ja olin aika varma että vain vaihdevuodet tulleet ennenkuin näin sen plussan ;)

Eilen nukutti ihan tajuttomasti. Kun pääsin töistä, söin ja menin päikyille, enkä päässyt ylös sitten millään. Kahdeksalta havahduin hereille, ja mitäs siitä sitten seurasi muutakaan kuin että valvoin yöllä yli 1 saamatta unta o_O Ja aamulla puoli 7 soi kello. Kierre on valmis!! Mitään muuta oloa tai oireilua tässä ei nyt ookaan. Paitsi rinnat, reippaasti kävellessäkin sattuu.
 
Täälläkään ei ultrata neuvolassa, joten käytiin jo esikoisen odotuksessa varhaisultrassa. Tein neljännen ja viimeisen tikkutestin ja tänään dpo 20 tuli ns. "leffaviivat". :love: Hyvin on siis vahvistunu. Aattelin vielä viikkonäytöllisen tehdä sunnuntaina, jos näyttäis 3+ silloin.:love:

@Fayrouz Mehiläises maksoi n. 180e. Suosittelen ite rv 8, jos alkio onkin pienempi mitä viikot niin varmasti näkee. Me mentiin esikoisesta 8+0, mutta vastas 7+4. Toki siinä vaihees jo näkyi hyvin, mut mietin et jos vastaakin pienempää niin en tiiä kuinka hyvin 6+ kokoinen alkio näkyisi.

-rv 4+6
 
  • Tykkää
Reactions: Fayrouz
Suosittelen kahden keskenmenon kokeneena, JOS on miettinyt yksityiselle ultrausta nii menkää 7+jotain koska itse olin viime kerralla 6+0 ja sydän näkyi lyövän mutta meni kesken 6+1 eli just seuraavana päivänä ultrauksesta.. sit kävin rv9 katsomassa ni siellä todettiin tuo. Eli tosiaan suosittelen reilu 7viikolla menevän. Ekassa keskenmenossa mulla tuli 5+jotain verenvuotoa mutta klinikalla ultrattiin 6+1 ja sydän sykki.. kunnes rv12 ultran mitoissa menehtyny rv8. Eli suosittelen 7-8viikoilla menevän. Ajattelen tosiaan että en halua pitää sitä sisällä turhia viikkoja jos on menehtyny. Eli mahd pian pois ja uutta putkeen mikäli kesken menee. Mulla siis itse sikiö ei tule ulos.. aina lääkkeellinen tyhjennys tehty.
 
  • Tykkää
Reactions: Fayrouz
Hei! Tulen tänne varovaisesti huhuilemaan..

Täällä kohta 27-vuotias kahden pojan (-13 ja - 14) äiti. Pari vuotta on puheissa ollut kolmas lapsi ja keväällä kertalaakista päätettiin aloittaa yrittämään. Ensimmäisellä yrityskierrolla helmikuussa tulin raskaaksi. Huhtikuussa todettiin keskeytynyt keskenmeno rv 9+2, alkio vastasi vain viikkoa 6. Tyhjennykset eivät lääkkeillä onnistuneet ja kahden viikon rumba päättyi imukaavintaan.

Keskenmenon jälkeen tämä kierto on kolmas. Aiemmin kiertoni olivat säännöllisesti 28 päivää. Nyt nämä kaksi edellistä olivat 29 ja 24 päivää. Tässä kolmannessa bongasin omien tuntemuksien mukaan ovulaation jo kp 10 - ja niin vaan kaksi viikkoa sen jälkeen on vahvistuvaa plussaa saatu testeihin. Ei ihan tuli punaista viivaa, mutta selvää plussaa kuitenkin. ❤ Raskausviikkoja olisi tämän oletetun ovulaation perusteella 4+3, kuukautisista laskettuna 3+4.

Jännittää kovasti. Uskon ja rentoudun todennäköisesti vasta kun näen elävän sykkivän sydämen ultrassa... Nyt ensimmäisenä rajapyykkiä pidän tuota kp 29. Tänään eletään vasta kp 27. Jos vuodot vielä tuleekin...

Anteeksi pitkät sepustukset. Terapeuttista kirjoitella jonnekin tuntojaan. ❤ Liitän vielä kuvatiedostoksi tämän päivän raskaustestin. Neuvolaan soittelen ja alkuraskauden uä aikaa varailen vasta ensi viikolla jos en ala vuotamaan.

Fb ryhmä kiinnostaa. Mutta haluan ensin UÄ varmistuksen.
 
Attachments

Heippa kaikki!

Ajattelin vihdoin liittyä joukkoon, vaikka 3/2019 koetun kkm jälkeen pelottaakin. Erityisesti tänään, kun ei mutään suuria oireita ole. Viimeksi kkm tuli siis ”heti”, mutta vuoto kesti lähes kaksi kuukautta.

Nyt vahva plussa muutaman päivä menkkojen oletetun alkupäivän jälkeen, eli tavallaan onhan tämä jo alkanutkin paljon lupaavammin.:)

Täällä odotellaan ensimmäistä (nyt 5+1), LA arvioitu olevan 1.4.:love: Toivotaan, että kaikki menisi hyvin, ja samaa toivon kaikille muillekin! Ja kiva lukea muidenkin kkm-kokemuksia, vaikka kamalia ovatkin. On tuntunut siltä, että me ollaan ainoita maailmassa joille käy näin, vaikka tietysti tietää ettei niin ole.:cry:
 
Mitä mieltä olette Facebook ryhmästä että se on salainen? Elikkä haullakaan ei sitä löydä. Esimerkiksi sinne otetaan 50henkilöä ja vain täältä kaksplussan palstalta? Ja ylläpitäjälle laitetaan viestiä liittymiseen, muuten sinne ei pysty/löydä liittyä. Huomasin että ryhmiä on tehty jo kaksi. Mielellään haluaisin salaisen sekä ettei olisi satoja ihmisiä ryhmässä.
 
Täällä näyttää olevan aika jalat maassa -porukkaa, hyvä niin. Itsellä kaverit on yleensä kertoneet kaikille suunnilleen plussapäivänä ja vaatteetkin ostettu viikolla 15. :whistle:

Yritän ottaa rauhallisesti ja toivoa jonkun tuolla elelevän oikeassa paikassa ja tulevan elossa ulos. :D

Itse en ole Facebookissa, joten jatkan näppäilyä täällä. On kyllä kiva kuulla muiden samassa tilanteessa olevien kuulumisia. Älkää please kaikki kadotko kuitenkaan. :confused:

On muuten hurjia hintaeroja pääkaupunkiseudulla noissa varhaisultrissa, hui. :eek:

Sovitaanko, että kaikilla on oikeassa paikassa terve pieni? Tai pari.

Juokseeko muut vessassa katsomassa alkoiko vuoto? :cautious: Itse vähintään joka vessakäynnillä. Pitäis rauhoittua, mutta ei jotenkin osaa uskoa todeksi kaikkien vuosien jälkeen.

Alavatsa on kyllä välillä tosi inhan tuntuinen. Semmoinen pinkeä, ei tuntuisi kivalta vetää vatsaa sisään. Rinnoissa ei oo kyllä yhtään mitään. Siitä tajusin testinkin tehdä, kun ennen menkkoja ne on täysin kosketusarat. :LOL:

Voikaapa mahdollisimman hyvin!
 
Milläs viikolla nyt olitkaa ? :) Ja juuu täällä ravaillaa veskissä myös kattomassa etteikai vuoto ala ... mutta tosiaa valkovuotoa tulee jonkin verran ei mitenkää lorahtamalla...
 
Omien laskujen mukaan 4+2. Ultrauspaikan mukaan jo 4+6 (en ymmärrä miten, kierto 22-24) ja nettilaskurit sanoo joko 4+2 tai 4+5. Että silleen. :ROFLMAO: Luotan omaan laskuun faktisen ovulaation mukaan. :rolleyes:

Ultran varasin tänään reilun 2 viikon päähän.
 
  • Tykkää
Reactions: Jankesof
Hei! Voisin kait tulla kurkistamaan tänne... plussasin tänään. Pää on totaalisen sekaisin enkä tiedä mitä ajatella. Olen jo 38v ja isommat kaksi lasta koulussa. Tuntuu tällä hetkellä siltä että mitä ihmettä tässä tapahtuu ja mihin ihmeeseen sitä on ryhtynyt! Toivottavasti nämä tunteet tasoittuvat. Varsinaisesti ei olla yritetty, mutta menty aika huolettomalla ”jos sattuu tulemaan, niin tulee” -meiningillä. No nyt sitten taisi sattua
 
  • Tykkää
Reactions: Unicorn ja Jankesof

Yhteistyössä