Huhtikuiset 2020

Np- ultrassa todettu, että on mennyt kesken rv9 nyt odottelen aikaa polille tyhjennykseen koska keskeytynyt km. En ole koskaan saanut km. Onneksi kolme rakasta on jo ja en osaa kuvitellakaan miltä tämä tuntuisi sellaiselle kellä ei ole vielä yhtäkään omaa pientä ♥ Yritys jatkuu kun saadaan tämä nyt hoidettua pois.

Nauttikaa raskaudesta ja kaikkea hyvää
 
Olen todella pahoillani. Toivottavasti tyhjennys sujuu hyvin ja nopeasti. ❤
Ei kannata hätäillä niiden testien kanssa (että onko nega), voi mennä useampi viikkokin. ❤
 
Eilen käytiin ultrassa ja kaikki oli hyvin. Neljä päivää heitti la mutta sama päivä pysyy vielä noilla heitoilla eli la 16.4 ja tänään menossa tv 12+5.
Helpotus oli suuri nähdä kaveri siellä pyörivän ja sydämen lyövän. Tällä kertaa ei kuitenkaan kyyneleet valuneet. Nyt vaan odotellaan koska ne maagiset ensimmäiset liikkeet tuntee.

Tsemppiä ja voimia kaikille teille jotka ovat keskenmenon joutuneet kokemaan
 
  • Tykkää
Reactions: Wheelchair Mama
Jo-
Suuret osanotot ja jaksamiset kaikille joilla kesken menneet :(

Me käytiin tänään ekassa ultrassa uskossa että ollaan tasa raskausviikolla 12. Kotiin lähdettiin rv 12+6

Sielä mini hyppeli kovasti, olihan se maaginen hetki

Lääkäri totesi melkein ensimmäisenä että "katsotaan pitääkö ottaa sisäsesti ultra". Onneks ei tarvinnu vaan massun päältä sai hyvin kuvaa.
 
JEI
Meilläkin oli NT-ultra eilen. Sielä kaikki hyvin, vaikka kerkesin jo säikähtään alhaista s-pappa arvoa. Ilmeisesti siinä voi näkyä ennenaikaisen synnytyksen riski ja lapsettomuushoidot. Niskaturvotusta oli 0.8 ja pikkunen ei pysynyt lainkaan paikallaan. Viikkoja oli alkion siiirosta laskettuna 11+3, mutta sikiö oli kooltaan 12+0. Laskettua aikaa ei kuitenkaan muutettu, kun tuo alkionsiirto päivä on tiedossa. Viikonloppuna olisi tarkoitus kertoa vanhemmillemme.

Viimeksi kerkesin jo sanoon, että oireet alkaa helpottaan, mutta itseasiassa ne taisi pahentua muutamaksi viikoksi. Nyt jäljellä lähinnä närästys ja paineen tunne kohdun paikkeilla, sekä tukkoisuus. Mahan turvotuskin on ollut vaikeammin peitettävissä jo jonkun aikaa, etenkin iltaisin on aika pinkee olo.
 
Jo-
Päivän mittaan oon tässä miettinyt että lääkäri ei meille pienokaisen sykettä antanu lainka kuunneltavaksi.. Onko ihan normaalia että NT ultrassa ei kuunnella sykettä? Ensikertalaisena en yhtään tiedä mitä millonki pitäs tapahtua ja täälläkin osa lyhenteistä on mulle ihan hepreaa mut pikkuhiljaa alan päästä kärryille asioista. Ehkä...
 
Tänään soitti kätilö.
Down riski koholla 1/238.

Paha mieli... en tajua noista luvuista mitään. Mutta ensi viikolla johonki verikokeisiin. Ihan hukassa oon :cry:
Sattumalta luin ketjua ja pakko kommentoida, että tuo luku tarkoittaa sitä että yhdellä vauvalla 238 vauvasta on down. Eli tuolla luvulla 237 vauvaa on kuitenkin terveitä. Eli on todella todennäköistä että kaikki on hyvin❤ Tsemppiä!
 
Kiitos, tässä kun lukee asiasta niin onko niin että kun olen jo 40 niin ikä nostaa tuota riskiä?

Mutta mun mielestä on väärin ettei mulle anneta niitä verikokeen muita arvoja. Kaikki pimitetään. Siks pelottaa että jos siellä ol jotain muutakin päin pyllyä..:(
 
Eikö sulla näy tulokset omakannassa? Mulle ne tuli sinne, toki niitähän ei voi yksinään tulkita vaan niihin vaikuttaa myös äidin ikä, paino, sikiön mitat jne..
 
Eikö sulla näy tulokset omakannassa? Mulle ne tuli sinne, toki niitähän ei voi yksinään tulkita vaan niihin vaikuttaa myös äidin ikä, paino, sikiön mitat jne..
Mulla katosi kaikki aiemmatkin raskauden seurannassa tehdyt tulokset sieltä maanantaina ja ei näy vieläkään mitään.

NT-ultrassa sikiön koko vastasi viikkoja, ja NT oli 2,2. Eli jos ei veriseulaa olis ollu niin olisin noiden tietojen perusteella hyvillä mielin.

Ite oon normaalipainoinen, ei perussairauksia, rasitusastma tosin on muttei muuta..
onpa taas mitä odottaa. Verikoe ensi viikolla ja tulokset siitä tulee parissa viikossa..
 
Onpa erikoista, että ne on otettu pois sieltä. Ehkä siinä on vaan käyny joku virhe. Varmasti todella ressaavaa aikaa, toivotaan että seuraavat verikokeet antaa hyvät tulokset.
 
Heippa,
Ekaa kertaa millään keskustelupalstalla kommentoin. Eli päivät tänään 12+0 , laskettuaika 23.4. ja ajattelin kertoa vähän meidän tilanteesta kun muutama täälläkin verenvuodosta kyseli. Ekaa kertaa verta tuli rv 7 alussa, ei paljoa mutta pyyhittäessä rusehtavaa ja yhtenä päivänä kirkasta. Tätä jatkui n. 8 päivää, jonka jälkeen loppui. Pääsimme gynepolille varhaisultraan, koska olin niin hermorauniona kun en tiennyt oliko nyt keskenmeno vai mikä. No syke löi ja tyyppi vastasi viikkojaan eli kaikki oli hyvin. Päivä ultran jälkeen vuotokin loppui. Viikoksi. Sen jälkeen n. rv 9 alussa alkoi taas ja heti kirkkaalla verellä, jota tuli niukasti tiputellen kahtena päivänä ja sen jälkeen ruskeana n. 2 vkoa (!) tiputellen ja lähinnä pyyhittäessä. rv 10 lopussa käytiin ensimmäisellä neuvolakäynnillä ja ultrattiin uudestaan ja kaikki oli edelleen todella hyvin, syke löytyi heti ja tyyppi pyöri ja liikutelli jalkoja ja käsiä eli ei hätää. Omakantaan olikin kirjattu, että koska istukka oli alkanut kasvamaan juuri kohdunsuun lähellä, saattoi aiheuttaa vuotoa.

Ensi viikon maanantaina np-ultra, siellä sitten viimeistään tarkistetaan kaikki ja nyt 1,5 viikkoa ilman verenvuotoa :) Neuvolakäynnin ultran jälkeen mieli kyllä rauhottui kun tyyppi oli kasvanut silmämääräisesti normaalisti (ei otettu mittoja) ja liikkui aktiivisesti. Mutta on ollut kyllä rankkaa. Kyseessä aivan ensimmäinen raskaus ja olen pelännyt 10 viikkoa putkeen keskenmenoa, joista puolet olen vain itkeskellyt ja ollut täysin varma ettei tästä lasta tule. Googlettelu ei ole auttanut pelon hälvenemisessä vaikka tiedän, että jopa n. kolmasosalle tulee jotain pientä vuotoa alkuraskaudessa. Mutta näin, toistaiseksi kaikki hyvin vaikka 3 viikkoa verta vuosikin, jos joku saa tästä hieman lohtua.

FB.ryhmä kiinnostaa!

Tsemppiä kaikille <3
 
  • Tykkää
Reactions: Onppuliini
Tervetuloa mukaan uudet!

Anteeksi mun omanapailu. Eiliseen viestiin vielä liittyen, soitin tänään omalle lääkärille ja kysyin tuloksista, ihmetteli miks ne ei näy mulla kun kannassa on lausunto hänelle näkyvissä.

No, sanoi hcg arvon olevan jotain 40 ja pappa arvon jotain 800, en muista tarkkoja lukuja. Sano mun iän nostaneen riskilukua ja sano sen tosiaan menneen niukasti rajan yli mikä aiheuttaa kutsun jatkotutkimuksiin.

Vähän rauhallisempi mieli nyt.

Mulla on kuunneltu sykettä joka kerrall kun ultrattu, neljästi siis nyt yhteensä!
 
Mä taas kyselen jäikö tänne ketään mun kanssa? :D

Täällä mennään 15+6. Eilen oli taas neuvola. Sokerit eivät ole onneksi kertaakaan kotona olleet yli arvojen. Tai edes lähellä maksimia. Toivon ettei pahene loppua kohden ja joudu insuliinille. Tosin ruokavalio on aina ollut todella terveellinen, että sitä ei pysty kyllä viilaamaan enää mihinkään suuntaan.

Valitettavasti täällä 24/7 pahoinvointi ei ole laantunut.
Onko muilla unettomuutta?
 
  • Tykkää
Reactions: Töötelöjätterö
Minä vielä täällä :)
Palsta valitettavasti hiljentynyt, onko kaikki facen puolella vai?

Mulla on sokerirasitus ensi viikolla ja perintötekijät vahvat diabetekselle niin oon varman että rd-diagnoosin saan.

Kävin NIPT-verikokeissa ja nyt jännään tuloksia. Asian puiminen vienyt unet ja alkaa hermostuttaa jo. Jos olisin luottanu vain NT-ultran tulokseen niin olisi kaikki hyvin. Tai näin kätilö sanoi.. Raastavaa tämä tämmöinen odotus.
 
  • Tykkää
Reactions: Unicorn

Yhteistyössä