¤¤¤ Huhtikuun Helmet 2012 * TAMMIKUUSSA* ¤¤¤

Yhdyn edelliseen siis LittleStarille peukut :)

No mä en tiedä osaanko pukea sanoiksi mutta yritän jotenkin. Eli kakkosen tulosta maailmaan.
Ekalle on niin helppo antaa kaikki ja kaikkensa. Saa jakamattoman rakkauden ja huolenpidon automaattisesti.
Yhtäkkiä sitten täytyy esikoisen oppia odottamaan (mä en voi antaa vauvojen odottaa) ja jakamaan. Ja itsen täytyy oppia sietämään tämä tilanne ja luovimaan tilanteet mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Lähdöt ja aikataulut täytyy oppia sovittelemaan kahden pienen rutiinien mukaan ja se ei välttämättä aina ole helppoa, eikä aikataulut samat. Meillä siis ikäeroa kahden ekan välillä 2v 2kk. Kolmas on jo mielestäni helpompi koska kakkosella ja ykkösellä on jo elämä yhdessä ja seuraa toisistaan ja on jo opittu olemaan ja sietämään monia asioita ;)
 
Little star ihania uutisia :heart:

Tervetuloa uusille :)

Mie laiskana ostin eilen kaupasta pakastepullia ja hilloa ja kermaa, meilläkin siis tänään laskiasipullia jälkkäriksi. Syötiin just tortilloja, ja kohta laitan pullat uuniin.

Arjesta. Minusta kahden kanssa oli yllättävän helppoa, olin varautunut pahempaan. Tytöillä ikäeroa 2v9kk. Esikoinen erittäin tempperamenttinen ja vaativa, kuopus helpompi. Mua on muutama kolmen lapsen äiti "pelotellu" et kolmannen kohdalla on suurin harppaus, kun loppuu kädet, kolmea ei pystykään kaikkia yhtä aikaa nappaan esim. kaupassa kädestä kiinni jne. Jotenkin en nyt kuitenkaan jaksa/osaa pelätä tai jännittää sitä. Menee omalla painolla. Tytöt kuitenkin jo sen verran isoja (kohta 5 ja kohta 8) että ne on jo helppoja.

Mie olen miettiny pääni puhki et miten teen kun saikku loppuu tiistaina. menisinkö kokeileen pariksi päiväksi töitä vai meenkö lääkäriin. olin jo melkein ajatellu et meen kuites töihin, kunnes eilen kävin ruokakaupassa lasten kanssa. 1,5h kauppareissun jälkeen ilta oli HIRVEÄ! Supisteli, poltteli reisiä ja selkää, en pystyny käveleen, istuun tai makaan. Yöllä sain kuites jotenki nukuttua, pari kertaa heräsin kipeeseen suppariin ja vieläkin kävelen jalat harallaan, kun reidet kipeet, ja alapäässä painetta. Soitin sitten aamulla ja varasin työterveyslääkärille maanantaiksi ajan. En kyllä tällä ololla lähe töihin kokeileen mitään mikäli lääkäri kirjottaa loman.Seuraavaksi pitää sitten alkaa kyseleen palkanlaskennan ja kelan/työpaikan sairaskassan kanssa miten rahat menee, kun mulla loppuu palkallinen loma varmaan ihan kohta. Mut katon ensin sen lääkärin, ja sitten alan soitteleen.

Ja viime yönä tuli sitten myös ekan kerran tässä raskaudessa erittäin kipeä suonenveto pohkeeseen.

Kultakurkku ja Eemi 28+3
 
Vai että laskiaispullia! Mäki haluun! Ja jos vielä ite tekisin! En oo tehnyt pullaa varmaan viiteen vuoteen. Eilen ylpeänä muka tein vohveleita, mutta ei ne oo yhtään niin hienoja kuin pullat!

Joku sanoikin, että ruokahalu alkaa olla mahtava - niin mullakin. No kilojahan ei ole juuri tullut vielä kovasti (4,5 kg), mutta nyt niitä varmaan alkaa tulemaan ;)
 
Mulla kultakurkku sama tilanne. Ma ratkeaa meenko ollenkaan enää töihin, tai siis en varmaan mene, mutta loppu saikku kirjoitetaan tuolloin. Tipun kans pian kelan rahoille, ja pitää alkaa asiaa selvitteleen. Hankalaa kun mulla on työn puolesta auto. Sit kuitenkin kelan rahoilla ollaan pari viikkoa ja taas saa 3kk palkkaa, mut eiköhän se selviä. Ja mulla käynyt aina noin, että heti kun mietinkin, että josko sittenkin voisin mennä töihin, niin tapahtuu jotain (esim. just kunnon supistelujen yö), että totean paremmaksi olla kotona. Toki lääkäri ollut tätä mieltä koko ajan, mutta mulle tekee niin tiukkaa olla saikulla ja siis kohta jo 3kk täynnä, jestas sentään.

Ja ekat pullat otin just uunista, nam:p
 
Viimeksi muokattu:
GCS15 ihanaa että kaikki on nyt kuitenkin hyvin :hug:

Avantasia olen ymmärtänyt että kummi voi olla nuorikin, vaikkei ripille olekaan vielä päässyt, kummitodistuksen vaan saa sitten kun on päässyt ripille. näin oli ainakin kun minunlapseni kastettiin ja yksi kummeista oli tosi nuori, kolme vuotta ainakin ripille vielä. kannattaa tosiaan kysellä jostain seurakunnalta varmaan. mutta kerro ihmeessä tännekin varmempaa tietoa jos saat tietoosi =)

mun on kans tehny meli laskiaispullia jo kolmisen viikkoa... ajattelin odottaa vielä viikon tai pari... :p jos vaan maltan ku höpisette niistä taas siihen malliin...

suska 28+3
 
Littlestar ihanaa!! Tarrasukkia ja onne aodotukseen. Mulla kans mennyt näin pitkälle kahden keskenmenon jälkeen joten kyllä se sullakin hyvin sujuu :)

Jaksamisesta kahden pienen kans jaksoi kun oli pakko mut en haluis siihen rääkkiin uudelleen. Nyt oon lähes yh kun mies on Afganistanissa puoli vuotta ja olen siis vastuussa isommista lapsista nyt 7 ja 6 vuotiaat (tänä vuonna 8 ja 7). Toisaalta oon niin tottunut nukkumaan yöni hyvin ja lapset on aika omatoimisia et hirvittää miten jaksan taas vauva-aikaa. Ja on mietityttänyt et miks sitä on niin tyhmä et rupee tähän uudelleen.. Mutta kun se vauva vaan on niin ihana ja siitä tulee vieläkin ihanampi kun kasvaa ja tulee aivot päähän :D

(.) kaksi yötä miehen lähtöön ja tänään on ollut tytön kans kahden keskinen touhu ilta kun poitsu meni mummulle yöks :) On ollut kivaa antaa huomioo ihan vain yhdelle lapselle!

Champion ja Martti 30+2

[/URL][/IMG]
 
Kultakurkku ja Pomppuli minkä työehtosopimuksen piiriin kuulutte?
Ajattelin vaan että KVTES:n mukaan: "viranhaltijalla/työntekijälle on kalenterivuoden aikana oikeus saada sairasloman ajalta
1. varsinainen palkkansa 60 kalenteripäivän ajalta
2. sen jälkeen kaksi kolmasosaa varsinaisesta palkastaan 120 kalenteripäivän ajalta"
 
GCS15 Onneksi pikkuisella loppujen lopuksi kaikki hyvin :)

Littlestar Ihana kuulla hyviä uutisia!! Tarrasukkia pienokaiselle ja onnea odotukseen :heart:

Minua on alkanut nyt hieman mietityttämään selviytyminen kahden lapsen kanssa. Ikäeroa näille tulee noin 1v8-9kk. Tyttö on kovin tempperamenttinen tapaus. Nukkumisen suhteen on ollut tytön kanssa taistelua ja nyt taas jälleen menossa jonkinmoinen kokeilukausi nukkumaan menon suhteen. Eli nyt kun koitettaisiin totuttaa nukkumaan isojen tyttöjen sängyssä ja omassa huoneessa niin toki asiat eivät menneetkään nyt sitten kuin strömsössä. Huoh.. alkaa usko olla kohta mennyt tuohon nukkumisrumbaan. Kyllä tyttö siis nukkuu kunhan ensinnäkin saa hänet nukkumaan. Päiväunetkin näyttää kohtapuolin olevan historiaa. No.. koitan kovasti nyt itselleni uskotella, että asiat kyllä menevät sitten omalla painollaan. Ei kannata etukäteen murehtia asioita.

Korviketta ostan varulta sen muutaman tölkin tuonne kaappiin. Jos niitä ei sitten koskaan tarviiskaan niin ei siinä kovin suuri raha mene hukkaan.

Masu on nyt tämän päivän tuntunut melko pinkeältä kun kaveri yrittää vissiin tulla läpi tuosta navan kohdilta. Kutittanutkin on melkolailla, joten pitääpi nyt saunan jälkeen kyllä rasvailla tuota möhköä kunnolla. Jokseenkin tuntuu, että nyt ihan parissa viikossa möhkö on kasvanut melkolailla. Nyt se on jo ihan tosissaan tiellä. Ja tieto siitä, että masu kasvaa vielä pahimmassa tapauksessa sen 13 viikkoa ei helpota oloa yhtään.. Eli aika vois mennä nopeempaa. Odotankin tässä innolla reissua Tallinnaan. Lähdetään tuossa reilun viikon päästä kahdeksi yöksi Tallinnaan. Pikkasen taas vaihtelua tähän arkeen ja nyt pitää vielä lähteä kun kerta on mahdollisuus =) Onko kellään antaa shoppailuvinkkejä Tallinnaan lähinnä lastenvaatteiden yms. kivan kannalta??

Niin ja joku muukin oli tainnut mainita jatkuvasta nälästä. Nyt parin päivän aikana olisin voinut asua tuolla keittiössä. Eli ruokaa ja kaikkea herkkua kyllä uppoais :ashamed:

Nyt saunomaan. Mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille!! :)

-minde- rv29+1
 
LittleStar: Ihana kuulla susta! Ja vielä ihanampaa kuulla susta noin hienojen uutisten kanssa :heart:

Mitäs viikonloppusuunnitelmia huhtimammoilla on? Me mennään yksille (sukulaisen) syntymäpäiville, muuten aika rentoa menoa tiedossa. Pitäis vielä malttaa olla syömättä kauheesti herkkuja, kun maaanantaina on neuvola;)

Mulle on tullut nyt kauhea malttamattomuus, että haluisin jo vauvan syliin :) Siis en nyt haluisi "oikeasti" että se näin pienillä viikoilla syntyisi, mutta kun pitäisi malttaa vielä useempi viikko että olisin lähempänä laskettua aikaa. Menis nyt aika nopeesti!

Ceali 30+4
 
Jee, kohta uus pino ja uusi kuukausi! :)

Littlestarille paljon tarrasukkia ja onnittelut! :heart:

Ruokahalu on mieletön.. Koko ajan vois syödä ja kun syö mahan täyteen niin ei mene kuin ehkä puoli tuntia ja tuntuu ettei ois syöny koko päivänä muruakaan :D ja vaaka kertoo samaa tarinaa, painoa tullu pari kiloa täs parin viikon aikana! Iiks!

Viikonloppusuunnitelmana on kokkailla tänään kun isä eukkonsa kans tulee syömään (hirvenlihapiffit muhii uunissa :p ) ja huomenna viikottainen kauppapäivä :) Eli ei hirveitä suunnitelmia ole :)

Kivut pysyneet poissa kun ottanut rennosti. Eilen kävelin reipasta vauhtia kun oli niin pirun kylmä niin johan alko "puukolla hakkaaminen" tuntua alapäässä ja -vatsalla. Epäilen, ettei nää kivut tule tästä helpottamaan mitä pidemmälle raskaus menee, eli varmaan saikulla äippälomaan saakka.. Vai voiko nuo kivut helpottaa loppua kohti mentäessä?

Jos alkais etanan vauhdilla siivoomaan ettei paikat kipeydy.. :)

Mukavaa viikonloppua kaikille!
 
Viikonloppusuunnitelmat on juhlimista. Tänään mennään likan kans me&I kutsuille, sit meille tulee kolmen maissa porukkaa juhliin esikon nimppareita, meillä on miehen kans 7 -vuotis hääpäivä tänään ja huomenna mies lähteekin sit armeijan vihreisiin (tai tais olla viimeks Afrikassa armeijan ruskeet vaatteet) joten tässä nyt sit vaan ollaan ja vietellää aikaa perheen kesken ja sukulaiset tulee vähän niinkun sanoon miehelle heippa samalla kun esikko saa lahjoja :)

(.) Pitäs jaksaa vielä hiukan siivoilla :kieh: Ärsyttää kun vauva on liikkunut niin hyvin lähipäivinä ja sit kun tulee hiljasempaa niin heti huoli kasvaa. Kyl se sieltä aina jotain möyrii ja nyt sillä taitaa olla hikka mut kun ne hikotukset tuntee vaan tuolla alhaalla ton istukan vuoks pitää oikein keskittyä siihen et onko sillä hikka vai ei. Sit luovutin viimein ja hain panadolia noihin liitoskipuihin. Tähän asti oon sinnitellyt ilman panacodia lukuun ottamatta mut nyt on pakko alottaa tiuehmpi tahti niiden syömisen kanssa et pystyy elään ja oleen. Lattialla istuminen on pahinta jolloin sattuu tolkuttomasti. Hain keittiön tuoleihinkin istuin pehmusteet, auttaa aikalailla kipuun kun ei istu kovalla alustalla :)

Champion ja Martti 30+3
 
LittleStar Ihania uutisia :heart:. Oikein ihanaa ja turvallista syksyn odotusta :)

Ruokahalu Mulla on tuo vatsa sen verran ylhäällä, ett painaa mahalaukkuun ja jo pieni määrä saa aikaa ähkyn. Myös ruokatrveen nousee koko ajan märkiä röyhtäsyjä. Noo, josko tää sit helpottais, ku maha laskeutuu.

Mistä tulikin mieleen jumppapallo. Onko kellään kokemuskia laskeutumisen kannalta? oon lukenu jostain toisesta ketjusta, ett siel ainaki monet on ottamassa pompittavaks.

VKL-suunnitelmat ei ihmeempiä. Hiihtelyä ja luistelua tytön kans (vaikka pakkanen onki aika kipakka). Niin ja hyvää ruokaa :p

GCS15 Huhheij, ku sua pikkuinen säikytteli :O. Onneks kaikki on hyvin!

Tulevaisuus ja sielä pärjääminen ei kyl pelota yhtään. Tosin, meillä kun tyttö jo 5 vee ja tosi omatoiminen ym. niin tiedän, ett on apuna tosi paljon. sit voi kysyä uudelleen, jos kolmas tärppää heti tämän jälkeen ;)

Tuli otettua mahakuvaki, mutta vääristää kyllä tosi paljon mahankokoa, ku taitaa kädet olla siinä ylhäällä. Eli voisin laittaa sellasen kuvan, missä totuus ei pääse hämärtymään ;)

Mukava ku muut on laittanu masuista kuvia :)

Mulla meinaa myös puskea päälle malttamattomuus, ett sais vauvan jo syliin. En myöskään toivo ennenaikaista synnytystä, vaan että nämä loppuajan viikot menis sinne 37 viikolla. Eli maaliskuun puolen välin tienoilla voin alkaa toivomaan synnytystä :)

Ei muuta ku raikasta viikonloppua kaikille. Muistetaan ottaa rennosti :)

Marimi ja poikanen 30+6 (ja taas huomenna vaihtuu jo viikko...nopeesti menee!)
 
Täällä ei mitää erityisiä suunnitelmia, mies vapaalla ja mä saan hengähtää :D Mies tekee ma-pe 7-16 töitä, joten näitä v-loppuja aina odotetaan:D

Täällä kans kipuja, illalla pelkkä kulen kääntäminen on hidasta puuhaa, saatika että pääsee lattialta ylös jos siihen menee istuun/makoileen |O

30+3
 
Vkl-suunnitelmissa on päivästä ulkoilua ja illalla treffit miehen kanssa;) Huomenna on serkustapaaminen:) Kivaa, kun on jotain vähän erilaisia suunnitelmia, eikä aina vaan kotona möllöttämistä (vaikka onhan sekin kivaa).

Viime yönä ja tänä aamuna mukelo on liikkunut tosi vähän... Kun mahaa vähän tökkii, niin kyllä se liikahtelee mutta huolestuttaa kovasti. Taitaa mukelo olla tuolla aika alhaalla, joten ehkäpä ei sen takia tunnu... Pitää varmaan kokeilla syödä jotain herkkuja, ihan vaan sen takia, että saan mukelon liikkeelle;)

Ihanaa, aurinkoista viikonloppua kaikille!
 
Mulla oli esikoisesta jumppapallo selkäkipujen takia, vauva oli laskeutunut rv35 mutta en tiedä oliko noilla mitään yhteyttä:kieh: mut kyllä sen päällä keinuminen selkäkipuun autto:)
Täällä oli eilen illasta ihan kamala selkäsärky, tuntu että häntäluu tulee ihosta läpi ja et menkat alkaa mutta onneks meni ohi. Nyt muksu potkii rakkoon päin ja se sattuu:( voi kun se kohta kääntyisi jo..
vkl-suunnitelmat on kotona oleilua..Mies on aamuvuorossa ja huomenna menee iltaan.Tänään jos kävis vähän ulkoilemassa illasta mikäli tarkenee.
Eilen syötiin laskiaispullia..Muksu söi vaan täytteet ja palautti sitten sen isille:p ja uusi olisi pitänyt saada:D
Raikasta viikonloppua, älkää palelluttako itseänne:)
Avantasia 27+1
 
Vauvavalmisteluita: Äitiyspakkauksen vaatteista ja muista kamoista on nyt suurin osa pesty. Seuraavaksi pitäis raivata kaapista joku hylly niille. Hölmöä sillee, meillä on yhtä paljon tankokaappeja kuin hyllykaappejakin. Etenkin nyt ois kivoja ne hyllyt, vauvanvaatteet tangolla kun tuntuu vähän tilan tuhlaamiselta. :D

Eilen kävin kaupoissa hiplimässä vauvaosastoilla vaatteita, oi että ne oli pikkusia. Jotain tarttui mukaankin. Vaatteitahan ei voi olla liikaa, eihän? :) Välillä alkaa tuntua, että ehkä sitä jo tietää jotain, ehkä kaikki meneeki ihan hyvin, ehkä sitä oppii pikku hiljaa tarvittavat asiat. :D

Ite haluan lapsille kummit, nimitän niitä sitten sivareiksi tai haltioiksi. Ihan sillä ajatuksella, että elämän mahollisissa asioissa haluaisin lapsilla olevan jonku vanhemmista riippumattoman tahon auttamaan ja tukemaan. Njoo, kummit on vanhempien tuttuja etc, mutta ainahan sitä voi hyväuskoisesti toivoa että kummi ois ensisijaisesti lapsen, eikä vanhemman puolella. Uskontoa en oikeen kummiin osaa liittää, ehkä sen takia etten oo koskaan omien tai kavereitten kummien kokenu liittyvän millään lailla uskontoon. Toki jollakin se on eri juttu, ei siinä mitään. Ite kuulun kirkkoon, mies ei, joten kompromissina asia piti ratkaista. Selviö kuitenkin on, että lapsi tulee aikanaan tutustumaan sekä omaan uskontooni että muihin jo yleissivistyksen takia, on lapsen oma vakaumus mitä tahansa.

Viikonlopun viettoa... Tänään olis kaverin tuparit tiedossa. Jos sitä vaikka sais itsensä kauppaan, niin vois jotain leipoa viemisiks. Jotain suklaamakeisia ainaki kattelin. :)

Jumppapallo löytyy kotoa, oon sen kanssa aina välillä löhöilly. Pomppiminen ei oikein toimi, jos meen istuu pallon päälle, niin tuntuu, että istun polvet suussa. Kai noita pallojakin on tukevampia?

felina 30+
 
Onpa kiva ollut lukea noista kivunlievityksistä. Itseä mietityttää kun haluaisin silti että paineentunne ja ponnistustarve säilyisivät. No, saa nähdä miten sitten käy, eiköhän ne kätilöt suosittele jotakin jos siltä alkaa vaikuttamaan.

Meillä on täällä nää miehen muksut, jotka kovasti kyllä odottaa vauvaa. Toivotaan ettei tulis sisarkateutta, vaikka minkäs teet jos tulee. Muuten nää lapset on jo aika omatoimisia ja isoja, pieninkin jo 5-vuotias ja pukemiset yms sujuu kivasti. Odottelen apua vauvan hoitamiseen kyl isommilta. :D Kyllä uskon, että arki alkaa ihan kivasti rullaamaan vauvankin kanssa.

Ristiäisiä olen minäkin jo miettinyt :ashamed:. Kakkuja ja muita leipomuksia suunnitellut, kutsukortteja en vielä. Vaan ehtiipä tässä, on mulla jo sopivaa paperia ja pahvia hankittuna. =)

Hiihtämään en ole vielä uskaltautunut, mutta potkukelkkailu oli kivaa. Sai vähän tuo peppukin liikuntaa, eikä ottanut mahaan samalla tavoin kuin kävelyllä käynti. Kiva kun tuo viereinen tie on rauhallinen eikä sitä täällä maalla hiekoiteta, niin pääsee potkuttelemaan.

Liikkeet tuntuu, mut taitaa tuo kohdun etuseinämässä oleva istukka niitä aika paljon vaimentaa. Välillä on aikoja, jolloin ei tunnu mitään, mut sit taas möyritään. Hassua on, kun vauva päättää aina lopettaa liikkumisen kun käden laittaa mahan päälle. Liekö vähän ujo tapaus? ;)

Pitäisköhän täs laittaa pirkan pullat uuniin ja vatkata kermaa, kun täällä on laskiaispullia niin mainostettu... Nam, tekis kyllä mieli! Makeaa on tehnyt tässä viimeisellä kolmanneksella aika paljon mieli. Laitan sen vauvan kasvupyräyksen piikkiin. Tartteehan sitä nyt silloin enemmän energiaa, eikös vaan? :D

Mukavaa lauantaita kaikille!
 
Jumppapallosta tais joku mainita jossain ketjussa, ett vois olla apua liitoskipuihinki. Toivottavasti :)

Piti viel mainita tuosta vauvan asennosta, ett liikkeiden suhteen en voi sanoo, miten päin vauva on masussa, mutta hikka tuntuu aina vaan ihan alamahaan. Toivon, ett alkais parkkeeraa jo päätä alaspäin ;)

felina Mielummin vaatetta liikaa ku liian vähän ;)..meillä, harmi vaan, mies hieman toppuuttelee vaatteiden ostoa.

Ristiäisvalmisteluista meillä ei oo ollu tapana laittaa kutsukortteja. Vieraskaarti koostuu lähipiiristä (sisarukset, omat vanhemmat ja mun mummu), joten "kutsut" on aina annettu suullisesti ohimennen. Mun kannalta parempi näin, ku oon maailman mielikuvitukseton askartelija. Mutta ihana itsetehtyjä kortteja on saada. Myöskään leipomiset ei oo mun juttu, joten onneks neki hoituu porukalla :)

SysterP Nuista eri kivunlievityksistä kyllä kannattaa jo mainita siihen esitietolomakkeeseen. Varsinki ku just toivoo, ett mm.ponnistamisen tuntee. Tosin, esim.epiduraali taitaa vaikuttaa eri tavoin ihmisillä. Ja samalla ihmiselläki voi vaikuttaa eri tavoin eri synnytyksissä. Ja onneks ne on ammattilaisia synnärillä :)

Mä en oikein tiedä, pitäiskö hommata suksipaketti itelle. Onnistuiskohan hiihto yhdessä, esim.auttaminen ylämäessä ym.?
Olis kova hinku.
Vaikka tänään oli NIIN suoraan sanottua perseitä liikkeessä. Ykski valitti, ett lapset tientukkona ladulla...hmm. Totuushan on ett takana tuleva väistää ja onhan lapsillaki oikeus totutella hiihtoon ja nauttia lunnosta. Huoh! Ja mä hormonihuuruissani taas itku silmässä päästelin pakkasessa. Tympeitä ihmisiä, ku aina mulle valittavat ja ku menevät miehen ohi, ni ovat hiljaa.
Mua jo jännitti alkaako joku kiukuspäissään tökkii sauvalla, niin ku on jollekki käyny.

Nyt ku tääl n puhuttu laskiaispullista ni suattaapi olla ett pitää käydä SIperianWAlinnasta kurkkamaamassa olisko siel pakastepullia, jotta sais itekki jälkiruuaks noita. Olis ihanaa :)

-Marimi jälleen..
 
Kiva kuulla sinusta LittleStar, tarrasukkia pikkuiselle matkaan :)

GCS15 Onneksi kaikki oli sittenkin hyvin, varmasti säikäyttänyt tuollainen..

Viikonloppusuunnitelmista kyseltiin.. Meillä lapset lähti eilen toisille vanhemmillee, tänään onkin sitten ollut siivouspäivä ja mies slähti just hakemaan pitsaa :p Illalla saunaa ja putousta :)

Ruokahalua on ollut, pieni määrä jo tuo kylläisyyden tunteen, eli vauva ei ainakaan kovin alhaalla majaile, samoin tuo närästys on välillä sitä luokkaa :x Mutta mulla tuleekin nälkä sit tosi äkkiä uudelleen..

Josefia ja poika rv 29+0 :heart: (apua viikon päästä poksutellaan jo 30 :O )
 
Odotus sujuu ihan hyvin, mutta närästys on lisääntynyt. ja alaselkä + vatsa ovat välillä kivuliaita. Liikkuminen aiheuttaa myös välillä pieniä suppareita, mutta muuten suht ok:sti voidaan :) Neuvolassa suositeltiin uimista. Tiedättekö mistä voisi hankkia äitiysuimapukuja? Tai millä te olette uineet?

Me ei olla vielä hankittu oikein mitään, paitsi vaatteita ja äitiyspakkaus saapui tällä viikolla ja sitä onkin ihasteltu paljon :) Olen ehkä taikauskoinen tai jotain, mutten halua manata pahaa onnea ostelemalla kauheasti tavaraa jo. Vaunut, pinnasänky, kaukalo yms. hommataan vasta vähän lähempänä LA:ta :)
 
icy
Täällä kans yks nälkäinen, en oo ikinä ennen herännyt varsinaisesti nälkään, mutta sitäkin tapahtuu nykyisin öisin :D Ja tosiaan useammin vatsa huutaa ruokaa kuin ennen, ihan terveellisesti on tullut silti syötyä.

Vauveli alkaa asettumaan ilmeisesti pää alaspäin, kun potkut tuntuu navan yläpuolella ja kyljissä, kun taas hikkailu tuntuu alavatsalla. :)

POKS rv 30! Tämän kunniaksi puhkesi lievä flunssa, nenu tukossa ja kurkku kipeänä, plääh. Juuri kun pääsi liitoskivuista eroon ja pääsi tekemään hiukan pidempiä kävelyitä. Toivottavasti nuo liitoskivut pysyy loppuajankin poissa :)
 
No piti vielä tulla tänne norkoilemaan, kun aikaa on.

Marimi kiitos kun vinkkasit, ei tullut mieleen tuo esitietolomake. Pitääpä kirjata ylös.

Uimapukuja löytyy netistä, mutta en halunnut miettiä kokojuttuja joten ostin Prismasta bikinit. Niillä on menty, hyvä että housut pysyy jalassa kun piti ottaa isompi koko rintamuksen kasvun takia. Vielä ei oo pöksyt jääneet altaaseen, vaikka vesijumpassa välillä mietityttää miten pysyvät päällä. :LOL:

Emma Jane
Carriwell

Mulla on tosi harvoin nälkä, vaikka mahaan ei kyllä enää kovin paljoa mahdu. Liekö noilla herkkujen popsimisella vaikutusta asiaan...
 
Oon käynyt vesijuoksemassa samalla uikkarilla, kuin mitä oon käyttänyt ennen raskauttakin. Oikein hyvin on vielä mahtunut mahan päälle:) Toki, jos pystyy käymään loppuun asti, on mahdollista, että klooriveden ja mahan kasvun aiheuttama venymisen takia on entinen uikkari keväällä... No, se on sen ajan murhe.

Meille ei oo ollu puhetta esitietolomakkeesta, pitää yrittää muistaa oottaa puheeksi ens neuvolassa:)
 
-Hienoa, poistui kaikki teksti :headwall:
No uusi yritys, täällä sitä siis taas ollaan :wave: Kävin tänään ostamassa uuden koneen. Nyt olen aikalailla pihalla mistä keskusteltu...

Ainakin malttamattomuudesta ollut puhetta. Mulla sama juttu, oon kaivannu sitä pientä nyyttiä kotiin jo jonkun aikaa. Vaikka hyvä tietty että vielä kasvaa ja kehittyy masussa mutta menis nyt vaan aika nopeesti! Tänään viimeksi hypistelin niitä ihania pikkuisia vaatteita :heart: Vaikka tosiasiassa meillä on vielä paljon hommaa ennen LA:aa... Hoitopöytä on sentään jo kasattuna ja hankintoja oon tehny vähän lisää. Mm. yöimetysliivit ja imetyspaidan kävin jo ostamassa.

Viikonloppusuunnitelmista: Huomenna juhlitaan aamupäivällä esikoisen kaverin synttäreitä ja illalla sitten on hänen omat juhlat. Hänen omia juhlia onkin sitten 2 seuraavaakin viikonloppua, että huokaisen jo etukäteen. Tänään leivottu suklaamoussekakku ja kookospalloja, huomenna tarttis vielä tehdä pari suolasta piirakkaa. Vieraita ei oo tulossa huomenna kuin 4 niin rauhalliset juhlat onneks tiedossa :)

Hauskaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!

-Linn ja Salamatkustaja 30+5
 

Yhteistyössä