Huhtikuun hurmurit 2014 ~Toukokuussa 2014~

Yönenkeli hyvä että antibiootit on toiminu :)

Mistäköhän luin että on ihan normaalia että imetetty vauva kakkaa jopa 1-3 päivän välein. Meidänkin kakkakone on kyllä alusta asti vääntänyt sinapit useamman kerran päivässä, kuten isosiskonsakin. Isosisko tekee nykyään enää ehkä 2-3 kakat päivässä, vauvalta vaihdan ehkä kerran päivässä pelkän pissavaipan - jos sitäkään! Ja silloinkin aika usein saan vaatteet päälle ja kuuluu turaus :headwall: :D Ei ole kyllä äidiltä peritty tuo aineenvaihdunta.

Tänään soittelin maitokeittiölle kun eivät olleet ilmoitelleet mitään bakteeriviljelyiden jne tuloksista. Molemmat satsit olivat kuitenkin läpäisseet seulat, jes :) Eli nyt pitäis käydä vielä verikokeessa ja sen jälkeen maitoa aletaan antaa eteenpäin.

Ja sunnuntaina tulee pienelle ikää 1 kuukausi :heart: Aika on mennyt kyllä hirveen nopeesti! Onhan tässä ollut tekemistäkin kyllä :) Meidänkin vauva viihtyy kyllä sylissä ja tissillä parhaiten, mutta ihmeen hyvin myös lattialla. Alusta asti on viihtynyt mahallaankin pitkiä aikoja ennen kuin ilmoittelee että nyt riittää, esikoinen suostui alussa olla vaan pienen hetken ja pikkuhiljaa se aika sitten piteni siitä. Alkuviikosta tämä toukka oli saanut itsensä myös kääntymään 90 astetta "akselinsa ympäri", vaikka ei nyt vielä olekaan kyllä kauhean tarkoituksenmukaista tuo liikkuminen :) Mutta puhtiakin löytyy vaikka yleisesti onkin tosi rauhallinen tyttö :heart:
 
Nyt tulee muistutusta kaikille, että muistakaahan sitten oikeasti juoda hyvin, varsinkin jos imetätte! Nytpä tiedän, miltä kunnon nestehukka tuntuu - tai no, se tuli kyllä koettua jo synnytyksessä, jota en silloin tiennytkään. Tulee muuten kurja (tai pikemminkin hurja) olo!

Eilen tosiaan heräsin ja niskat oli ihan jumissa. Söin aamupalan, mikä ei tavallisuudesta poiketen meinannut millään mennä alas. Meni ehkä n. pari tuntia heräämisestä, kun aloin voida pahoin, päähän alkoi koskea ja sitten alkoikin paleltaa ihan hulluna. Tästä välittämättä pakkasin kimpsut ja kampsut ja lähdin itsepäisesti sukulaisen yo-juhliin, jossa jouduin vetäytymään juhlatilan sivuhuoneeseen sängylle koko juhlan ajaksi toipumaan, jes :headwall: Päähän koski kuin migreenissä, olo oli kuumeinen (ilman kuumetta) ja hartianseudun lihakset kramppasivat. Onneksi tajusin, että veden juominen helpottaa, joten hissukseen nesteytin itseäni mehulla ja vedellä pitkin päivää ja olo alkoi kohenemaan hiljalleen. Juhlat menivät kyllä ihan sivusuun, onneksi omasta äidistäni ja siskostani oli esittelemään vauvaa sukulaisille puolestani, itse en olisi ollut esiintymiskunnossa :p

Illalla huomasin, että toiseen rintaan oli tullut ihottuman näköistä punaista läiskää, ilmeisesti jonkinsortin oire rintatulehduksesta, jaiks - ei tosin juurikaan kipuja (pientä aristamista lukuun ottamatta), mutta aamulla se punoitus olikin jo tipotiessään.

Ensi lauantaina olisi viimein ristiäiset, kaikkea hommaa sitä tuntuukin nyt olevan tiedossa tulevalla viikolla. Pitäisi tehdä ja tulostaa sanat ristiäisissä laulettaviin virsiin ja lauluihin. Tehdä diaesitys koneelle pojan ensimmäisistä päivistä vieraita varten. Täytyisi silittää pöytäliinoja, siivota, pestä juhlavaatteita, varata kukkakimput, käydä ostamassa omenapuun taimi ja käydä kampaajalla värjäyttämässä tukka. Varmaan tässä käy niin, että sitä vaan herää lauantaina ja huomaa, ettei puoliakaan ole vielä tehty :D
 
6vko neuvola takana ja tytöllä painoa 4420g (3190g), pituutta 54,3cm (48cm) ja päänympärys 37,3cm (34cm). Suluissa tytön syntymämitat. Painoa tullut lisää 300g/vko, kasvu on siis kova :) Eilen vietimme ihanat ja ikimuistoiset ristiäiset lähisukulaisten ja ystävien parissa. Tyttö jaksoi hienosti kastetilaisuuden, mutta juhlissa sylistä syliin vaihtaminen sai tytön hyvin väsyneeksi ja levottomaksi. Alkuilta olikin hieman levoton kotona, mutta onneksi yö nukuttiin hyvin, niinkuin viime aikoinakin.
Meillä säännöllinen iltakylpy kymmenen aikoihin, sitten syöttö ja nukkumaan meno (omaan sänkyyn) ja seuraavaksi syödään 4.30/5.30 :) katsotaan kuinka pitkään mennään tällä unirytmillä.

-Jonna_84 ja Pinja Eleonoora <3
 
  • Tykkää
Reactions: Kultapupu
Onko kellään mitään hyviä vinkkejä miten "opettaa" vauvaa nukahtamaan itsekseen?
Meillä nimittäin nukahdetaan joko tissille tai hyssyttelemällä/liikkeessä, ja melkein aina siirrettäessä vauva herää saman tien. Päivällä nukahtaa paljon paremmin ja itsekseen, illalla/yöllä nukahtaminen on vaikeaa ja itketään kun on yliväsynyt. :( Viime yönäkin valvoin kahdesta neljään vauvan kanssa kun yritin saada häntä nukahtamaan, eikä meinannut onnistua millään vaikka oli ihan väsyksissä.
Esikoisen kanssa tein sen "virheen" että annoin aina nukahtaa tissille, ja siitä pois oppiminen isompana oli todella hankalaa, joten haluaisin nyt tämän kanssa yrittää opetella nukahtamaan itsekseen jo aiemmin.

Meillä on löydetty nyrkit, heti jos tutti on pois suusta, niin siellä on nyrkki. :D
Muutoin pikkuhiljaa on hereilläolo pidentymään päin, ja ulkomaailma alkanut kiinnostaa enemmän. Varsinkin isoveljelle hymyjä satelee paljon.
Ylihuomenna neuvolalääkäri, jokohan menee 5kg rikki. :)
56cm vaatteet alkaa jäädä pieniksi, kohta pitää siirtyä jo 62cm. Apua, miten tämä aika menee näin äkkiä nyt?!?!??!!?
 
Meryl, meillä on poikaa nukutettu nyt omaan sänkyyn siten, että on syötetty poika täysin kylläiseksi, röyhtäytetty välillä ja syötetty lisää, ja sitten nostettu vaan omaan sänkyyn, tutti suuhun ja päänsilitystä niin kauan, että nukahtaa. Mitään ylipirteää lasta ei tosiaan kannata yrittää edes väkisin nukuttaa, vaan vauvan pitää olla jo väsähtänyt, että saa nukkumaan omaan sänkyyn. Jos tuo ei ole nukahtanut silittelyihin ja tuttiin, niin sitten on nostettu sängystä pois ja seurusteltu hetki pojan kanssa ja nauratettu se väsyneeksi ja uusi yritys.

Huvittaa, kun tulin tänään ladanneeksi Facebookiin kuvan, jossa näkyy hieman isoa vauvavatsaa ajalta ennen synnytystä. Sisko laittoi kuvaan kommentin "jaahas, sitä ollaan taas paksuna, näin nopeasti jo ;)". Nyt alkoi sitten putkahtelemaan onnitteluja - eihän siinä mitään, mutta kun ne tulivat ihmisiltä, jotka tiesivät vauvan syntymästä ja osa näistä oli jo vauvankin nähnyt! En tiedä, mitä ihmiset oikein kuvittelee, 8-viikkoinen lapsi helmoissa ja jo nyt olisi muka uusi jättivatsa. Osa olikin sitten jo poistellut onnittelujaan kommenteista. Huvittavaa :D
 
  • Tykkää
Reactions: Kultapupu
Ralliruutu mulla on käytännössä katsoen ollut vesipullo liimautuneena käteen kun ekat pari viikkoa kärsin monesti noista kuvailemistasi oireista. Epäilin itsekin että se johtuis nestehukasta mutta en ollut ihan varma. Pikkuhiljaa ne oireet kuitenkin katos kun aloin juomaan urakalla vettä, joten sitä se tais olla täälläkin :p

Merylnukutin esikoisen ekat kuukaudet ihan tissille ja siitä siirsin sänkyyn, koska itse se ei ihan aluksi nukahtanut millään. Joskus muutaman kuukauden kohdalla(?) aloin laittamaan sitten hereillä sänkyyn. Aluksi se huusi pikku hetken, mutta nukahti sitten hyvin nopeasti. Ja olisko kaksi yötä että alkoi nukahtaa ilman huutoakin. Esikoinen ei ole koskaan perustanut mistään tassutteluista, eikä nykyäänkään nukahda jos olen edes samassa huoneessa.

Sekä esikoinen että tämä kakkonen ovat nukkuneet ihan ekan kuukauden aikana paljon vieressäni, mutta olen kuitenkin pikkuhiljaa yrittänyt nyt saada kakkostakin nukkumaan kehtoon. Kakkonen ei suostu nukahtamaan itsekseen ja jos herää siirrossa niin ei kyllä nukahda uudestaan. Ja tuttia tämäkään lapsi ei ole halunnut, sitäkin on tullut kokeiltua kun olen yötä myöten yrittänyt nukuttaa tuota :) Tassutteluun kakkonen on paljon vastaanottavaisempi kuin esikoinen, melkein onnistuin tassuttelun avulla saada nukahtamaan ilman että oli tissi suussa mutta ei ihan onnistunut. Mutta jatkossa se on varmaan hyvä tapa yrittää.

Olen käärinyt nyt vauvan peittoon ja imettänyt joko makuultaan (nukahtaa takuuvarmasti) tai istualtaan (helpompi siirtää) ja sitten siirtänyt kehtoon. Peittoon käärittynä sen takia ettei tulis lämpötilanvaihtelua johon herää. Pikkuhiljaa tuo on alkanut nukkua paremmin muuallakin kuin vieressä, esimerkiksi tänäaamuna (siis eilen) heräsi vasta 5:30 tissille :) Tuolloin olen sitten yleensä ottanut viereen laiskuuttani, mutta nyt pitäis ottaa itseään niskasta kiinni ja nousta sen imetyksen ajaksi jotta saa vauvan sitten omaan sänkyynsä. Esikoista kun lakkasin ottamasta ollenkaan viereeni yöllä, se rupesikin nukkumaan yöt 1-2 syötöllä siitä parikuisesta eteenpäin. Selvästi tuntui että viereen pääseminen oli ollut motiivina yöheräilyille.

Nyt on yöt on olleet melko rikkonaisia, kun esikoinenkin on heräillyt. Hampaat vaivaa ja luin että tähän ikään vois tulla jonkin asteinen eroahdistuskausikin mikä vois aiheuttaa heräilyä. Esikoinen onkin ollut kyllä todella kiinni mussa viimeisen viikon verran.


Olen ottanut esikoista mukaan kotitöihin ja vauvanhoitoon, tänään esimerkiksi harjoiteltiin vaipan viemistä roskiin. Vaipparoskikseen meinas kyllä mennä käsi eikä vaippa :D Olen hieman rasvaillut ilmakylpyjen aikana vauvan pyllyä ja esikoinen käy välillä laatikosta hakemassa sen rasvatuubin ja leikkii rasvaavansa myös vauvan pyllyn :heart: Onneksi ei vielä osaa avata noita purkkeja ;) Ja sydäntä lämmittää kun esikko käy silittämässä ja kuolapussaamassa vauvaa :heart: Toisaalta myös yrittää maistaa sen käsiä, kerran ehti puraistakin!

Vaippaihottuma on vihdoin saatu suurin piirtein selätettyä. Itselläni heräsi epäilys että voisko se olla sittenkin suklaasta. Jätin suklaan sitten pois, eikä ole ihottuma enää lehahdellut. Eli nyt täytyy sit pitää taukoa sukltaasta ja seurailla. Tietysti jostain syystä molempien imetysten alkuvaiheessa mulla on ollut aivan hirveä suklaanhimo. Toisaalta kun yritän saada painoa tippumaan niin hyvä että se isoin kiusaus on kieltolistalla ;)

Tuntuu että tuokin vauva kasvaa ihan hirveää vauhtia, otin jo 3-vaipat käyttöön kun meillä oli niitä muovikassillinen jäänyt esikoiselta ja huomasin että olivat jo sopivia. Kakkoset ei oikein enää vetäneetkään tarpeeksi. Ja tosiaan 56-senttiset vaatteet ei mee kyllä kauaa enää täälläkään varmaan! Seuraava neuvola olis vasta 19.6. mutta muistelin että tuossa toisella viereisellä terveysasemalla olis yhdessä nurkkauksessa sekä vauvan- että aikuisen vaa'at ja mietin että pitäiskö maanantaina koukata siellä huvikseen ;) En ole itsekään vissiin pariin viikkoon tarkistanut tilannetta.

Ja kokeiltiin muuten ekaa kertaa kantoliinaa, jossa vauva viihtyikin paremmin kuin rattaissa :) Täytyykin ottaa se kauppareissuille mukaan, varmaan ei olla kauppareissua selvitty ilman väli-imetystä. Plus että jää ostoksille enemmän tilaa rattaisiin. Kasvihuonekelit ei kyllä sovi kantoliinan kanssa kovin hyvin yhteen :p

Kp & Kesätytsä 5,5vkoa :heart:
 
Mites muilla helteer vaikuttaa? Me ei olla juuri päästy ulos kun vauva ei viihdy vaunuissa kuumalla vsikka kuinka yritän pitää vaunuja varjossa ja avata tuuletusluukkua. Olen ottanut jalkapeitteenkin pois että ilma kiertäisi. Nyt mulla on huono omatunto siitä ettei ulkoilla riittävästi :/
Opin vihdoin sitomaa kantoliinan ja viileinä päivinä ollaan ulkoiltu sen kanssa. Mukavaa kun saa pitää vauvan lähellä :)
Sain vaivoikseni kohtutulehduksen :/ ka antibiootit käy vauvan mahaan mutta kuurin pitäusi muutamien päividn päästä loppua.
Täälläkin kasvetaan hurjaa vauhtia. 50 senttiset vaatteet siirsin pois ja 56 koko on sopiva. Painoa on tullut ja posket pyöristyy. Ruokakin maistuu hyvin, etenkin kuumalla haluaa rinnalle kokoajan ja imettäminen on aila hikistä puuhaa :)

Mirenna ja poitsu kohta 6vkoa!
 
Moi,
Helteet ei meillä vaikuta, kuin positiivisesti. Pihalla ollaan suurin osa päivästä, tosin pienen kanssa varjossa. Vaunuissa ei poitsu juurikaan viihdy, mutta pihakeinussa pötköttelee mielellää ja tänäänkin nukkui 2,5hpäikkärit kiikussa köllötellen. Isommat käy pari kertaa viikossa yleisurheilukoulussa, ja silloin vauva on rintarepussa ja kohta 2v. matkarattaissa ja se on kyllä helteillä hikistä puuhaa, varsinkin kun poitsun 2kk neuvolamitat oli 6900g ja 61.5cm, vaatekoko 68 on jo aika tiukka, joten kuumilla ilmoilla käytetty jo 74cm...ja vaipoissa siirryttiin juuri kokoon 4(pampers).

Ihana kesävauva :D en todellakaan odota ensi talvea, jolloin puettavia /autettavia lapsia on 3...arghhh....onneksi tuleva ekaluokkalainen nyt osaa jo itsensä vaatettaa :D

Meillä käytetään myös kultapupun mainitsemaa peitto-kikkaa, jotta vauvan saisi siirrettyä omaan sänkyyn sujuvammin. Nyt myös huomattu, että usein vauva nukahtaa itsekseen vaikka aluksi vähän havahtuisikin tai olisi ihan hereillä mennessään omaan sänkyyn.alkuyön siis pyritty, että vauva olisi omassa sängyssä ja sitten ekan yösyötön jälkeen jää jatkamaan unia viereen.

Nauttikaa kesästä!
 
  • Tykkää
Reactions: Kultapupu




Vaikka tää olikin otsikollisesti vain toukokuu ketju niin jatketaankos tässä kesäkuukin? Täällä aika rientää kamalaavauhtia. Pikku mies käyttää edelleen 56 cm vaatteita ihan kohta ikää 3kk, ens viikolla neuvola niin saadaan uudet mitat. Se pissatulehdus selätettiin kokonaan ihanaa. mini juttelee ihan hirveän paljon ja kääntää ja vääntää itseään joka suuntaan. Hymyileväinen kaveri unissaan naureskelee. Kerrankin on niiiiin ihanaa että mennään täys imetyksellä, ykkösen kanssa ei onnistunut kuin reilu 1kk , kakkosen kanssa jouduttiin antamaan lisämaitoa alusta saakka ja imetyshän sitten tyssäsi olisiko ollu max 2kk tämän kanssa menty jo näin pitkälle ilman mitään, kova toive on täysimetyksestä 6kk asti
 
Viimeksi muokattu:
Jatketaan tässä.

Meillä helteet aiheuttaa vähän enemmän yöheräilyjä, kuin normaalisti. Muuten meillä tuntuu asuvan ihan eri vauva nykyisin. Antibiootit kun loppui ja vaihdettiin d-tipat jekoviteihin, niin nyt on niin reipas ja hyvän tuulinen vauva, ettei samaksi uskoisi. Yötkin on alkanut ihan kunnolla pitenemään, parhaimmillaan on neiti nukkunut jopa 7,5h putkeen :) .

2kk neuvola oli eilen, mitat oli 6330g (3175g) ja 58,5cm (48cm). Suluissa syntymätiedot. Hyvin kasvaa täysimetyksellä, paino oli pituuteen nähden +20käyrällä. Ei kuulemma tarvi lisämaitoa ;) . Meillä on käytössä jo 68koon vaatteet, vaikkei mittaa olekaan tuota enempää. Neitillä jää bodyt lyhyiksi 62:ssa ja housuista menee vielä joitakin 56:ia. Ihme töppöjalka meillä!

Ihanaa kesää kaikille!

Ps. Nimiäiset vietettiin viime viikonloppuna ja neiti sai nimekseen Pipsa Aliisa.
 
  • Tykkää
Reactions: Kultapupu
Ihania kuvia, Yönenkeli :heart:

Joo meillä taas niinpäin että bodyt menee mutta 56cm housut alkaa olla vähän lyhkäsiä. Esikoiselta jäi monet housut käyttämättä kun on niin laiheliini että sitten kun vatsanympärys oli tarpeeksi iso niin pituus oli jo aivan liian lyhyt. Tämä on hitusen pyöreämpi onneksi suhteessa pituuteen, mutta saa nähdä.

Jonkinlainen rytmikin on alkanut muodostua, selvästi öisin (20-21->) nukkuu paljon enemmän ja päivisin on jo todella paljon hereillä, nukkuu vain pienissä pätkissä.

Tulee kyllä kauheesti verrattua esikoiseen siinä kuinka on kehittynyt, ja tämä vauva on kyllä alusta asti tuntunut jotenkin "valmiimmalta". Ikää on huomenna 6 viikkoa ja hymyjä tulee koko ajan enemmän, eilen nauroi unissaan tissillä :LOL: :heart: Hieman hymyjä ja juttelua on tullut jo noin pari viikkoa (pari päivää hymyillyt nyt hiukan enempi) kun esikoinen mun mielestä aloitti noi vasta siinä parin kuukauden korvilla aikaisintaan? Ja eilen meidän kääryle kääntyi mahalta selälleen! Ja tänään uudestaan. Onnistuin tietenkin missaamaan molemmat kerrat, eilen laitoin sitten uudestaan mahalleen niin heittäytyi melko nopeasti siitä sitten kyljelleen niin että olis helposti päässyt sitten selälleen siitä. Eihän tuo vielä tuon ikäisellä kauhean hallittua ole, mutta selvästi on huomannut että kun heittäytyy tuonne niin pääsee ympäri :D Esikoinen kääntyi ekan kerran 11-viikkoisena selälleen, ja juurikin heittäytymällä pää edellä.

Mitä ajatuksia teillä on muuten teidän lapsiluvusta tällä hetkellä? Me oltiin ehdottomasti sovittu että nämä kaksi on meidän lapset nyt, lähinnä taloudellisista syistä. Jos olisin lottomiljonääri (tai jotain muuta kuin kaksi perusduunaria pienillä palkoilla) niin haluaisin neljä lasta. Sen jälkeen kun ollaan sovittu että tämä kaksi on meille järkevä ja sopiva määrä niin mies kysyi että eihän käy niin kuin esikoisen syntymän jälkeen että sit haluunkin heti kolmannen? No vannotin että ei tietenkään, jätetään se iltatähtikortti varalle mutta en mä nyt niin hullu ole että tähän vielä kolmas... Eilen oli kuitenkin pakko myöntää että se kolmas ei tuntuis yhtään pahalta - jos olis varaa! Elän nyt toivossa että tämä vauvakuume menee ohi, vastahan me saatiin uusi vauva :stick: Ja kaikki ne valitukset raskaana olosta ja synnytyksestä, ja 6 viikkoa myöhemmin ne on unohtuneet? Olenko ainoa kajahtanut, vai onko kohtalotovereita? :p Niin ja mieskin on antanut ymmärtää yhtäkkiä ettei se kolmas ihan pois suljettua oliskaan. Toisaalta nämä on sellaisia asioita joita ei nyt edes tarvitsisi päättää, koska kolmosta yritettäis varmaan aikaisintaan 1-2 vuoden päästä... (Huomatkaa, oon jo alkanut tehdä suunnitelmiakin!)

Mulla varmaan synnyksen jälkeinen hormonimyrsky ilmenee vauvakuumeena...kai tämä menee ohi?
 
Vilmuski Onnea pienelle ihanasta nimestä :heart:

KP Kyllähän tässä on ajateltu että ehkä sitten joskus viel se neljäs ;) Mä olisin ihan valmis kokeen kaiken uudelleen. Me käytellää viel koon 56 vaatteita aikapitkältikin tosin jo pähkäilin josko laittaisi tuonne 60cm vaatteita ja vaikka 62cm kohta puoliin. Täällä nauretaan unissaan kun taas hymyjä tulee kesken tissittelynkin tosi mukavaa kun päästää tissistä irti hymyilläkseen ja sitten sitä suihkuaa joka puolelle.

TJ 5 niin herra on 3 kk ensiviikolla oliskin sitten se 3kk neuvola ja saahaan rokote.
 
  • Tykkää
Reactions: Kultapupu
Itselläki tulee vertailtua paljon esikoiseen tätä uutta tulokasta, mutta meillä siitä on jo niin paljon enemmän aikaa, etten oikein tahdo muistaa kaikkia yksityiskohtia.

Täällä myös podetaan jo uutta vauvakuumetta, vaikka raskauden aikana tuli manattua, ettei ikinä enää. Äkkiäpä ne vaivat unohtui. ;) Meillä myös rajoittaa tuo taloudellinen puoli, ja siksi oltiinkin jo mietitty, että meidän lapsiluku olis tässä ainakin tältä erää. Eihän sitä tiedä, miltä se sitten tuntuu, kun mieskin saa koulut loppuu ja alkaa tienata vähän paremmin, mutta nyt on vaan kärvisteltävä kuumeessa. ollaan kyllä alusta asti puhuttu, että lapset tehdään ennen, kuin minä täytän 30. 3vuotta aikaa siis. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Kultapupu
Itseasiassa meillä on myös käytössä tuo peittoon kääriminen öisin, tuntuu helpoimmalta siten siirtää vauva omaan sänkyyn (silloin kun en ole nukahtanut imettäessä). Nyt muutaman illan vauva on nukahtanut illalla niin että syötön jälkeen olen kietonut peiton sisään jolloin hieman herää, ja laittanut sänkyyn, jonne sitten on simahtanut. Jee! Ja yöunille menokin on nyt aikaistunut, mutta samalla sitten aamulla herääminen on aikaistunut myös sen pari tuntia :headwall: Meilläkin alan huomata jotain rytmiä päivissä. Päivisin nukutaan kyllä eri pituisia pätkiä riippuen ollaanko kotona vai menossa, kotona pidemmät unet, tai vaunujen liikkuessa. Joskus mietityttää pitäisikö jossain vaiheessa päiväunilta jo herättää, että nukkuuko sitten yöllä enää vai ei. Muutamana yönä on ollut ongelma että heräilee neljän-viiden aikaan eikä halua enää jatkaa unia. Siinä vaiheessa mamma on aamulla esikoisen herätessä seitsemältä melko väsynyt.. :x

Missä vaiheessa voi kantoliinassa alkaa laittamaan jalat "sammakkoasentoon" ? Kun olen muutaman kerran yrittänyt opetella sitomaan (esikoisella tuli käytettyä vain Manducaa) mutta en oikein tiedä olenko osannut laittaa jalat oikein "sykkyrälle"?!?!? Pelottaa että jos laitan ne jotenkin väärin ja vauvaraukkaa sattuu tai aiheutan jotain ongelmia jaloille myöhemmin. Onkohan se mahdollista...??

Meillä lapsiluku on varmaankin tässä. Itse mietin että ehkä vielä sen iltatähden jossain vaiheessa haluaisin, mutta mies on sitä mieltä että kaksi riittää meille. Katsotaan ;) Tällä hetkellä olen kuitenkin tyytyväinen, ja vielä kun lapset ovat eri sukupuolta, ja haluaisin vain suht pian takaisin työelämään. Ja lisäksi meille on esikoiselle iskenyt kunnolla 2-vuoden uhma ja mustasukkaisuus siihen vielä päälle. Huh Huh. Joinakin päivinä todella toivoisin voivani aamulla vain lähteä töihin ja jättää miehen hoitamaan kotia ja lapsia. :whistle: Tällä hetkellä tuntuu välillä ettei yksin ehdi mitenkään olemaan kaikkialla missä pitäisi ja molemmat lapset vaativat aina jotain samaan aikaan. Esikoinen-raukka joutuu opettelemaan kärsivällisyyttä, eikä näytä olevan helppoa. Mutta kai tämäkin jossain vaiheessa helpottaa. Nämä sadepäivät vaan koettelee kärsivällisyyttä vielä enemmän kuin muuten, joten ainakaan ihan pian en kyllä haaveile tähän enää kolmannesta lapsesta :)
 
Vauvakuume:noi kuukausi synnytyksestä tuli ekan kerran sellainen haikea tunne, että tässä on nyt tämä meidän viimeinen vauva!pidän poikaa paljon sylissä ja tuoksuttelen vauvan tuoksua( ja puklun ja pierun) :) tunteet myllää(hormonit) mutta järki sanoo, että tämä on nyt tässä.

Koen ajoittain riittämättömyyden tunnetta, mutta luulen, että se johtuu vauva-ajasta, ei niinkään lasten lukumäärästä :) ja muistan niin selkeästi sen valtavan helpotuksen tunteen, kun tulimme kotiin vauvan kanssa ja molemmilla oli kaikki hyvin.että vastaavaa stressiä/riskiä en aoi ottaa enään koskaan. Mä olin jotenkin tiedostamatta jännittänyt aivan valtavan paljon.

Vilmuski: kerrassaan hurmaavan nimen sai tiedän pikku-neiti :)

Mä kans vertailen aika paljon sisaruksia keskenään,selaan vauvakirjoja ja neuvolakortteja, ihan vaan mielenkiinnosta :D
 
  • Tykkää
Reactions: Kultapupu
3kk neuvola takana ja rokotteet saatu rota, yhistelmä ja pneumo. 58,2cm pitkä ja 5730g py 40,5. Keskusteltiin hieman imetys odotuksista ja toivon että päästäis täysimetyksellä sinne 6kk asti ja neukkutäti sanoi että hyvillä mielin voidaan siihen tähdätä kun mini niin hyvin kasvaa
 
Mä en oo yhtään ehtinyt miettiä mun imetys toiveita/odotuksia...täysimetyksellä siis mennään...ja näin kai jatketaan, kunnes tuntuu siltä, että poitsu tarvisi jo lisäruokaa :) toivon ettei pulloja tarvisi ottaa ollenkaan käyttöön! Ihan vaan laiskuuttani.
 
Mä toivon, että maitoa riittäisi niin että voisi imettää puolivuotiaaksi, mutta saa nähdä. En ole yhtään perehtynyt siihen, missä vaiheessa kiinteitä aloitellaan, mutta kaipa siihen saa vinkkiä sitten neuvolasta.

Meillä poika nukkuu kehdossa. Ei vielä kääntyile, mutta mietin, milloin pitäisi siirtää pinnikseen. Nyt tuntuu että usein valuu kehdon toiselle laidalle nukkumaan ja nukkuu laitaa vasten epämukavan näköisesti. Yöllä herää kerran tai kaksi syömään. Täytyy varmaan hakea pinnis kohtapuoli makuuhuoneeseen. Harmi, kun se ei mahdu meidän sängyn viereen niin kuin kehto.

Viikonloppuna poika saa nimen! Viime hetkellä saatiin päätettyä sopiva nimi :) Hyviä vaihtoehtoja oli liikaa.
 
Täällä on jouduttu turvautumaan nyt viimeaikoina korvikemaitoon, kun tuntuu, että omista tisseistä ei maito riitä. Maitoa kyllä tulee, mutta sitä kehittyy tosi hitaasti, eli rinnat eivät ehdi täyttyä imetysten välissä, että poika saisi vatsansa täyteen. Välillä olen kokonaisen korvikeaterian antanut pullosta (1-2 krt/pv) ja seuraavalle ruokintakerralle mennessä tisseissä onkin ollut aina jo maitoa, onneksi. Syön ja juon ihan normaalisti, siitä ei pitäisi olla kiinni. Veikkaan, että oma kuukautiskierto tekee nyt tepposiaan imetyksen kustannuksella, mulla nimittäin oli vahva ovulaatio viime viikolla :p Itsellä olis kuitenkin toiveissa voida imettää vähintään pitkälle syksyyn, mielellään kuitenkin vaikka lähemmäs joulua.

Muuten en huolestuisi, mutta pojalla on paino mennyt koko ajan vähän käyrän alapuolella suhteessa pituuteen, eli pituutta tulee roppakaupalla koko ajan, mutta painoa hitaammin ja viimeksi neuvolassa oli jo taulukon mukaan alipainoinen suhteutettuna pituuteen :/ Täällä alkoi olla poitsun kanssa vaateongelma pituuden takia, sillä meidän 7.4. syntynyt pikkupoika käyttää jo kokoja 68-74 :O :D

Joko teidän lapsilla on nimet? Meidän pojasta tuli kesäkuun alussa Olli. Haluttiin tavallinen ja vanha, mutta silti nykyaikainen nimi :)
 
Viimeksi muokattu:
Ralliruutu: meillä AKU ILMARI syntynyt 4.4 käyttää myös koon 68/74 vaatteita, itseasiassa 68 on käytössä enään parit housut. Huomenna 3kk neuvola, joten silloin uusia mittoja.

Tällä hetkellä meillä asuu Rauhallinen ja seurankipeä vauva. Vaatii siis hereillä ollessaan jonkun lähelleen :) onneksi meillä on monta seurustelijaa!! Yöt nukkuu hyvin, 22-03 omassa sängyssä ja sitten otan viereen. Päivisin ei juurikaan nuku, ottaa vain pieniä nokosia.PAITSI jos laitan hänet pihakeinuun köllölleen ja itse istun ja keinuttelen(ja luen kirjaa) vieressä, niin siinä nukuttaa edelleen loistavasti ihan mihin kellon aikaan tahansa :) mutta koska meillä KOTKASSA sataa vettä joka saakelin päivä niin ei siellä pihakeinussa viitti istua :/
 

Yhteistyössä