Huhtikuun hurmurit 2015

Ihana kun tänään sain poitsun päikkäreille sillä systeemillä että makasin ite vieressä. Syötin makuuasennossa ja jäin viereen. Kauan sinnitteli ennen kuin nukahti mutta lopulta nukkui ja välillä söi ja nukkui taas. Saas nähdä vaikuttaako yöuniin nyt kun on päivällä taas nukuttu.
Tunsin itseni ihan sairaaksi ku yritin tyttöjä hoidella päivällä. Totesin että parempi pysyä tänään sängyssä. Onneksi mieskin sitten tajus pysyä maisemissa ja hoiti tytöt. Vauvan kans lekoteltiin ja vaikka en itse nukkunut mutta ainaki sai levähtää...sekin paljon ku pystyssä huippasi eikä jalat kantanu enää. Tiiä mistä sekin tuli.

Rinnat tosiaan imetyksen jälkeen on ihan mitättömät! Mun kuppikoko aiemmin ollut D no se pieneni jo suunnilleen C kuppiin edellisen kohdalla...tän jälkeen ei varmaan oo kuin B ja pelkkää nahkaa sekin. Hyi että! Onhan tää kroppa muutenkin sen näköinen niinku ruohonleikkuri olis ajanut päältä. Turha haaveilla siis enää mistään..oon luovuttanut jo sen suhteen. Ei sitä koskaan palaudu ihan täysin. Laskin huvikseen oman BMI:n, tällä hetkellä 26. Eli matkaa maaliin on vielä paljon kun ei oo päässy koko treeniä edes aloittamaan. Haluaisin pudottaa n.15kg.
Miten te muut?
 
Mulla ei oo kookasta rintavarustusta ollut koskaan, joten rinnat ei hirveesti oo imetyksestä kärsineet. Lopettamisen jälkeen toki ovat toki sellaset koiran korvat, mut palautuvat joten kuten suht hyvin.

Paino mulla on palautunut ennalleen. Bmi on nyt 19. Liikuntaa en oo juuri harrastellu vauvan synnyttyä. Juoksulenkille tekismieli, mut lantionpohjan lihakset on vielä treenivaiheessa niin en vielä uskalla...

Vauva on mahdoton syömään. Eilen illalla olin 3 tuntia kiinni sohvassa ja vaiva kiinni tississä :D
 
Hei te lukemassa käyvät maalis- ja toukokuisten vauvojen äidit, liittykää vaan tänne mukaan keskustelemaan, jos omat ketjut eivät tahdo pysyä elossa. Voitais olla Kevätvauvat 2015

Onpas tänään pissavahinkopäivä, yöllä oli tullut sänkyyn märkää alaosaan, en keksi mistä välistä vaippaa, mutta olipahan märkä läntti ja märät housut reidestä, ja nyt päivällä vaippaa vaihtaessani olin turhan luottavainen, enkä peittänyt pippeliä vaippaa roskikseen laittaessani, ja pissakaari roiskui pöydälle, lattialle ja vähän ulkona olevaan vaatelaatikkoon! Eihän pyykkiä muuten olisikaan riittämiin! Eipäs ollut taas vähään aikaan päässyt käymään noin.

Samalla teemalla jatkuu :LOL: mun pitää aamulla muistaa pissiä raskaustestiin! Kierukka laitetaan huomenna (Mirena), ja pitää varmistaa, ettei ole raskaana. En kyllä tiedä mitä tehtäis, jos tulis positiivinen tulos! Etenkin näin oksitosiinipäissään olis rankkaa, mutta kroppa ja pää ei kyllä vielä kestäis uutta raskautta, kun nytkin oli ulkomaailma parempi paikka lapsen kasvaa kuin minun kohtuni. Ollaan kyllä käytetty kondomeja, mutta ei ehkä ihan riittävän suurella huolellisuudella..

Kantoliina on kyllä yks luottokamppeista, meillä on rengasliina, Close baby carrier, joka on helppo tempaista päälle ja laittaa vauva paikoilleen. Poikanen on nyt nukkunut pian kolme tuntia tässä ja mä oon pessyt ja ripustanut pyykkiä ja lajitellut vaatteita (taas pieniä pois!) ja keitellyt tutteja ja roikkunut koneella. Lypsäminen vaan ei onnistu tän kanssa, tai en oo vielä koettanut... Ja jos tarvis pukea päälleen ym. Hyvä että on näitä erilaisia apuvälineitä.

Miehen tuki ja osallistuminen on kyllä tosi tärkeetä, olisin ihan loppu yksin!

Maitoa ei nyt tule ihan tarpeeksi, pitää koittaa tehostaa lisää. Olen nyt kahtena iltana joutunut ottamaan pakastettua maitoa erän, että on tarpeeksi. Mitäs niksejä teillä on vauvan imun, rinnallaolon, kotikaljan ja alkoholittoman oluen ja riittävän levon, unen, ruuan ja juoman lisäksi? Uni jää ehkä vähän liian vajaaksi, jos pitää aamulla mennä jonnekin. Kotikaljaa voisinkin laittaa tulemaan, jos Poikanen vielä hetken nukkuisi..
 
  • Tykkää
Reactions: Maaliskuu2015
Meillä oli kans 1kk lääkärineuvola tänään. Uude mitat 57 cm ja 4670g (syntyessä 51cm, 3555g). Muutoin kaikki mallillaan :)

Tissillä roikkuja tuo poikanen kyllä on, niinkun aamulla kirjoittelinkin jo! Iltasin oon ihan naulittuna sohvaan muksu kainalossa. Oonkin ladannut arsenaalin ruokaa tohon viereen itelleni ja laitan vauvan imetystyynyllä tuettuna murkinoimaan samanaikaisesti. Siinä sit puolta vaihdellen saattaa syödä 3-4 tuntia... Yöunet on sit kaks 3-4 tunnin pätkää.

Päiväunirytmiä yritetään hakea. Aamulla herää 6-7 aikaan. Sit 8 jälkeen laitan ekoille tunnin tirsoille. Jos ei itse herää 9 jälkeen, niin sit oon herätellyt. Näin saan nukkumaan yhtäaikaa noiden kahden muun muksun kanssa päiväunet, jotka niillä alkaa 11-12 aikaan. Vauva nukahtaa jo ennen klo 11. Sit nukkuukin 3 tuntia. Taas hereillä 2 tuntia ja sit nukutaan pari tuntia. Illalla voi torkahtaa vielä sylissä/ sitterissä, mut muutoin valvoo illalla pitkän pätkän nukahtaen vaihtelevasti 21-22.30 välillä. Tuttia ei meinaa huolia, mut opetellaan!!

Pukluja tulee vaihtelevasti. Välillä ahmii ihan liikaa ja kaikki tulee ulos, mut varsinkin aamupäivisin ei yön jälkeen juuri puklaa. Iltatankkailut meinaa olla ylisyöntiä enemmänkin.
 
Lakka sä oot kyllä hoikassa kunnossa. Oma bmi ennen raskautta oli 23 ja olin siihen aika tyytyväinen. Mulla on paljon lihasmassaa kun ikänsä urheillut. Ainoastaan lasten saannin jälkeen urheilut ollu tauolla. Mulla kyllä helposti kertyy tuota ylimääräistä. Nyt kyllä inhottaa oma kroppa. Olin suunnitellut että ehtisin kesäksi saada pois kiloja mutta ei ainakaan nyt näytä hyvältä. Flunssaa kai pukkaa päälle kun koko kroppaa särkee ja päässä humisee. Ei äkkiliikkeitä kiitos.
 
Jasmin12: Juu, ei ois tarkotus olla mikään rimpula. Enemmän tykkäisin lihaksikkaasta/ urheilullisesta kropasta. Juoksu on vaan ollu mun juttu, kun lapset on niin pieniä, etten salille kehtaa lähteä. Juoksua hoi kuitenkin harrastaa heti kotiovelta lähtien. Haaveena ois treenata monipuolisemmin kunhan mukelot on isompia :)
 
Painosta: täällä vielä muutamia kiloja jäänyt raskaudesta. Kokeilin tänään farkkuja, jotka minulla oli ennen raskautta, niin eipä ne ihan päälle mahtunut vielä. Joten ei muuta kuin lenkille vaan.

Kävin tänään jälkitarkastuksessa. Nyt oli 6 viikkoa sektiosta. Hyvin palauduttu, antoi luvan tehdä vatsalihaksia ja kyselin samalla, milloin saa ryhtyä taas pelaamaan pallopelejä. Ei nähnyt estettä hissukseen aloitella, mut jotenkin tuntuu ettei ihan vielä uskalla. Kun on lukenut muualta että kiertoliikkeitä pitäis välttää kuukausia.
 
Joppu mä luin jostain artikkelin just tuosta että suomalaisia äitejä pelotellaan niin paljon ettei saa aloittaa liikkumaan raskauden jälkeen. En toki tarkoita että kaikki käy ja heti vaan salille :) mutta kun en itse silleen oo koskaan pelännyt liikkua mutta mulla on pari kaveria jotka aina pelottelee kaikella mahdollisella että heille on kyllä mennyt viesti perille. Varmaan sektion jälkeen palautuminen vielä hitaampaa kuin alatiesynnytyksessä. En tiedä miten paljon niissä on eroa. Ite muuten tuntenu jo olon ihan normaaliksi paitsi tietenkin kunto ihan romahtanut. Siksi just ärsyttääkin lähteä lenkille ku heti sadan metrin jälkeen varmaan oon ihan puhki. Käytiin yks päivä kävelemässä ihan normi vauhtia niin sillonki jo otti jalkoihin pelkkä kävely. Ja ennen raskautta ehdin puolisen vuotta juosta säännöllisesti lähes joka päivä. Että äkkiä se verottaa kun tulee pidempi tauko. Haaveissa juosta puoli maraton..ehkä sitte ens vuonna kun pääsen takas lähtöpainoon ja ehdin treenaamaan pidempää matkaa. Oon aina ennen juossut lähinnä lyhyitä matkoja. Pitkällä oon hidas/huono.

Vauva sairaana: Onko muilla pysyny vauvat terveenä? Meillä oli ensin pientä flunssan poikasta. Sitte tänään pamahti kuumetta. Heti aamusta huomasin että on lämpöinen ja iltapäivällä mittailtiin. Olihan sitä kuumetta ehtiny tulla jo 38,7c. No käytiin lääkärissä ja huomenna verikokeisiin. Serppi ja pissanäyte otetaan. Sitten katsotaan jatkohoito. Nyt puolilta öin oli vauva taas tulikuuma ni piti antaa lääkettä. Laitoin jo ruiskun valmiiksi aamuksikin. Säälittää katsoa ja kuunnella kun toinen uikuttaa ja joka liike sattuu. :'(
 
Viimeksi muokattu:
Onnea kaikille teille ja meille !

Jasmin12 minut voi poistaa tuolta etusivulta, en ehdi täällä kirjoitella, enkä lukeakaan, kahden kanssa aika menee täysin vauvojen kanssa. Sitten jos on hetki omaa aikaa se menee kotihommissa :) Mutta en valita, hyvä näin.

Oikein ihanaa kevättä ja kesää kaikille ja suurikiitos tuesta odotuspalstalla :flower:



T. Paulanna ja babyt yli 2 kk ja painoakin jo 4,5 ja 5,5 kg
 
Viimeksi muokattu:
Jasmin Paranemisia pienelle <3 toivottavasti ei mene vakavaksi. Se on hirveetä kun lapsi sairastaa ja etenkin vauva. Meidän esikoinen sai ekan korvatulehduksen 3 kk:n iässä ja lääkäri ruoski meidät vastaanotolla kunnolla... oli kuulemma korva mätää täynnä ja suussakin niin paha sammas ettei kuunaan ennen ollut nähnyt.. Ja muisti vielä todeta että ollaan nuoria vanhempia (silloin 24 ja 25 v.. ) että kyllä se "elämä sitten opettaa".

Oltiin siis käytetty vauva toisella lääkärillä viikko sitten jolloin oli terve ja sammaskaan ei kuulemma ollut paha vaikka sitä kysyin. Ja mitään kuumetta ei vauvalla ollut, vain pieni nuha. Oli kyllä silti niin paska vanhempi olo että itkin siellä vastaanotolla ja syytin itseäni pitkään.

Nykypäivään... neiti on aika ns. helppo edelleen. Herää kerran yössä syömään tai nukkuu koko yön putkeen. Tykkää kyllä olla sylissä eli päivisin saa kanniskella kaiken aikaa, mutta on sitten tyytyväinen. Iltaisin pientä masukipinää ja kukkuu muuten vaan puolille öin monesti, kerran mentiin varttia yli 2 yöllä vasta unille.. *haukotus*

Painoasioista tulikin sopivasti puheeksi... kotiuduttiin tytön kanssa juuri läheisen häistä. Vähän harmitti kun mies "sai" jäädä juhlimaan ja minun piti kotiutua tissittelemään.. mutta minkäs teet. Tuolla oli niin kova hälinä ettei ollut enää pikkuvauvan paikka.

Noh, pihalla tein lähtöä ja eräs sukulaismies tupsahtaa siihen kännissä ja toteaa ettei olekkaan ennen nähnyt minua näin TUHDISSA kunnossa. |O Naurahdin ja kiitin, mutta mielessäni kyllä meinasin heittää äijälle juomat naamaan ja alkaa paasaamaan siitä kuinka herra voisi itse ensin kokeilla 4 kuukauden ajan 24/7 krapulaa, sitten pyörtyillä sinne sun tänne aina kun nousee ylös vaakatasosta, kantaa vesimelonia virtsarakossaan sinne sun tänne, sitten pusertaa sen 3,5 kilosen vesimelonin perseestään ulos ja imettää sitä samalla kun uhmaikänen roikkuu lahkeessa kiinni jnejne. Siis voi ****! Mikä siinä on että raskaana olevan/synnyttäneen/imettävän keho tuntuu olevan jotain yleistä riistaa mitä saa taputella ja kommentoida?? Vaikka ei nyt kenenkään painoa saisi.

No onhan tuota vähän ylimääräistä, mutta en nyt mikään sotanorsu ole. 163/60 taitaa mitat olla tällä hetkellä. Ja haluan kyllä pudottaa mutta camoon... vauva on nippa nappa kuukauden että on tässä vähän muutakin puuhaa ollut... ja raskaudet ei todella ole ollut minulle helppoja.

Esikoisen jälkeen taas tultiin kommentoimaan että miten sinä noin kauhian laiha olet. Kun vauva imi tissiä tunnin-kahden välein ja huusi koliikkiaan 5-8 tuntia päivässä niin olin niin jumalattoman uupunut että en monesti edes syödä muistanut. Paino tippuikin jonnekkin 46 kiloon, mutta kyllä se sieltä nousi normaaliin kun tilanne normalisoitui. Mutta eipä niistä kommentoijista paljon avuksi ollut ja lisäkäsiksi... :stick:

Ainiin, kirkko on meilläkin nyt varattu heinäkuun alkuun. Meidät vihitään samalla kun tyttö saa kasteen, mentiin tässä kihloihin salaa :heart: Jännittää !
 
  • Tykkää
Reactions: Jasmin12
Paulanna kiitos samoin! Ihanaa kesää ja voimia kaksosten hoitoon! :wave:
Sinut on poistettu listalta.

Äiti88 kiitos ja hirmuisesti onnea! :flower: Meillä oli tässä aika horror movie päivä! Poitsulla oli koko viime yön korkea kuume. Tänään käytiin labrassa. Siellä huudatettiin vauva melkein tajuttomaksi kun verikoetta otettiin. Siinä itki sekä äiti että lapsi. Oli se niin inhaa katseltavaa ja kuunneltavaa. :'(
Serppi oli onneksi ok mutta pissa positiivinen joten pissatulehdus! Kyllä on taas tän mamman sydän ollut koetuksella kun käy niin kovasti sääliksi pientä. Selvästi on kipeä ja sitten kaiken maailman testejä tehdään eikä toinen saa hetken rauhaa. Aina kun sain vauvan rauhoittumaan hetkeksi että pysty nukahtamaan niin kohta taas revittiin ylös. Lääkkeitä menee eikä ne ainakaan auta noihin mahavaivoihin.

Tuo painoasia on kyllä ihme juttu! Miehet varsinkin helposti on vihjailemassa jos vähän on ylimääräistä...kattoisivat peiliin...harvalta suomalaiselta juopolta löytyy sikspäkkiä muualta kuin jääkaapista! :LOL:
 
Viimeksi muokattu:
Hyviä jatkoja ja onnea arjen pyöritykseen Paulanna
äiti88 ihanaa, vihkiminen tulee siis yllätyksenä vieraille?
jasmin12 tyttövauva on meillä :)

Täällä käytiin tällä viikolla 1kk neuvolassa. Olipa turhauttava käynti. Nuori lääkäri vain käytännössä pyöräytti vauvaa pari kertaa ja totesi terveeksi. Jotenkin jäi vaivaamaan, tuolla vilkaisullako se varmistuu? No, täytyy vain luottaa :) 1kk mitat: 52cm ja 3500g, eli tarpeeksi hyvin kasvetaan omalla -2käyrällämme.

Hassua kun itsestä tuntuu, että toinen on jo niiiin iso, ja vasta nyt ollaan "normimitoissa". Raasu ruipelohan tuo vauva on. Näyttää simpanssin poikaselta :p Olisipa ihana saada muutama rengas ranteeseen.

Päivärytmistä oli puhetta, meillä nukutaan ysiin ja ekat päikkärit n. 10-13 ja seuraavat menee lähes putkeen, tankataan vain välissä. Sitten ilta kukutaan vaihtelevasti välillä 17-23. Nyt parina iltana olen saanut molemmat lapset nukkumaan ennen ysiä, kiva kun jää iltaan sitä määgistä omaa aikaa. Yöt mennee 2-3 syönnillä ( nukahtaa heti kun on valmis) riippuen siitä miten myöhään vauva menee yöunille. Kaiken kaikkiaan olen positiivisesti yllättynyt siitä, miten helposti arki lähti sujumaan omalla tahdillaan. Koputetaan puuta, vielä ne hulinat alkaa:stick:

Onko teillä jo nimet kaikilla päätettynä ja annettuna? Mua ahdistaa, nimi ei tunnu "oikealta"... Vielä on 2 viikkoa aikaa pyöritellä. Esikoisen nimi vaihtui vielä pari tuntia ennen papin tuloa. Hyvä siitä lopulta tuli.

Painosta. Mulle tuli se 23kg kaikkineen. (Lähtö bmi 18) Siitä 10kg jäin synnärille ja nyt 1kk synnytyksestä olen muutamaa kiloa vaille lähtöpainosta. Mua ottaa kans päähän se, että ihmisillä on joku käsittämätön tarve kommentoida toisen palautumista. Liian "hyvä" palautuminenkaan ei ole toivottavaa. Sitten saa kuulla kommentteja: " Luoja, tuo ei ole reilua muita kohtaan! Syötkö mitään, ajattele vauvaa!? Just, näytät sitten tuolta." Mitä noihin pitäisi muka vastata? Olen saanut muutamat ihmiset hiljaiseksi vastaamalla: " Joo, olen onnekas siinä suhteessa, lapsen saaminen on taas ollut meille hyvin vaikeaa."

Elea ( kerrankin kirjautuneena, tänne oli pakko :) ) ja rääpäle 1kk
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Jasmin12 ja lakka83
Elea tiedot päivitetty. Tuosta lääkärikäynnistä...aika pitkällehän se jää vanhempien vastuulle huomata jos omassa lapsessa nyt jotain poikkeavaa tulee. Eihän ne kaikkea huomaa tietenkään pikaisilla tutkimuksilla. Ainaki mulle aina sanottu että äiti tuntee lapsensa parhaiten ja jos joku asia mietityttää tai epäilyttää niin kannattaa ottaa puheeksi neuvolassa. Muuten saattaa mennä ohi lääkäreiltä tai terkalta.
Minä ite syynään omat lapset aina tarkkaan ja vaadin sitte selityksiä/vastauksia jos on jotain epäselvää.

Ps.Nimiäiset pidetty jo vappuna. Meillähän poitsulla ikää jo 2kk. Kova juttelemaan ja tirskuu välistä ääneen ihan.
 
Viimeksi muokattu:
Vaarallinen tämä hormonihuurujen ja pankkitunnusten yhdistelmä, tilasin just uuden pankkikortin Poikasen 1 kk -kuvalla :heart: (seliseli, korttikin oli vielä vanhalla nimellä, kun ehdittiin just kipaista vihittävänä ennen sairaalaan joutumista.) Mutta siis nyt vasta, Poikanenhan täyttää kohta jo 3 kk! Otetaan joka kuukausipäivä kuva samassa paikassa, niin saadaan kiva vertailusarja ekan vuoden kasvusta.

Pukeminen tuonne vaihteleviin kevätsäihin on kyllä pulmallista! Välillä Poikanen on ollut vaunukopassa äitiyspakkausmakuupussissa ihan sisävaatteissa (body ja sukkikset) ja myssyssä, mutta yleensä lisäksi semmoisessa ohuessa kevyttoppapussipuvussa, jonka saa myös turvakaukaloon vöihin, välillä vaan vetoketju auki. Ja ite tekis mieli olla takki auki, mutta täytyy pitää rinnat lämpiminä (kuulen mummini äänen päässäni: suojaa lapsen korvat ja imettävän rinnat!).

Onnea kihlauksesta äiti88! Isot sitoutumispäätökset on tietysti tehty jo lapsenteon yrittämisestä päätettäessä, mutta silti saanee toivottaa onnea :)

Me pyydettiin lapsen kasteen yhteydessä pappia toivottamaan siunausta liitollemme, mutta ei sen varsinaisen liiton siunauskaavan mukaan, kun haluttiin tilaisuuden olevan Poikasen juhla. Itselle kirkollisilla menoilla ei ole väliä, mutta monelle sukulaiselle tärkeää, eikä minua vahingoita ;)

Kuulostaa sydäntäsarkevältä tuo vauvan sairastaminen, toivottavasti hän voi jo paremmin! Meillä oli viikon verran nuhaa, kaikilla kolmella, mutta kuume ei noussut, eikä ruokahalu kärsinyt. Se niistäjälaite ei ole kyllä mikään suosikkikapistus, räkä-rääkkäimeksi sen jo nimesin. Mutta hyödyllinen kyllä, sillä ja suolatipoilla saatiin pikkunokkaa auki.
 
  • Tykkää
Reactions: Jasmin12
Ei tahdo itsekään enää ehtiä kirjoittelemaan, mutta lukemassa tulee käytyä.

Paranemisia Jasminin vauvalle. Toivottavasti toipuu nopeasti eikä tosiaan tule kovin extra-vatsavaivoja noista lääkkeistä :flower:

Paljon onnea äitii! Meinaatteko pitää isommat juhlat vai vihkiytyä siinä kasteen ohella? Sulla taitaa piisata suunniteltavaa ja puuhaa kesäkuulle =)

Eleea: hienoa, että kasvua on tullut hyvin :) Eipä ne lääkärit usein kovin tarkasti katso, meilläkin testasi vain lonkat ja katsoi suuhun sekä naputteli vatsan. Saapa nähdä mitä katso nyt seuraavalla neuvolakerralla..

Kevis: ihana ajatus tuo valokuvien ottaminen :heart:

Vauva viihtyy hereillä ollessa lähinnä sylissä, joten kaikki tekemiset täytyy ajoittaa päiväunille. Parhaiten viihtyy mun sylissä, mutta kyllä isäkin joutaa häntä kanniskelemaan (silloin kun sattuu kotona olemaan) ettei vallan ala tätä vierastamaan :D Ei tässä varmaan kauaa mene, että alkaa leikkimatto tms. kiinnostamaan. Paljon ottaa katsekontaktia ja kuuntelee mitä sisaret tälle juttelee.

Täälläkin oli tänään jo niin lämpöistä, että poika sai nukkua vaunuissa bodylla ja sukkiksilla. Alla oli makuupussi ja päälle käänsin tuon vaunun oman suojan ja tietysti hyttysverkon. Välillä pojalle iski nälkä ja olikin mukava istua aurinkoiselle terassille tissittämään (viltin pyöräytin ympärille tuulen vuoksi) ja sitten vauva takaisin vaunuihin jatkamaan unia :cool:

Nyt hetki sitä omaa-aikaa ennen nukkumaan menoa ;)
 
Jaaha...teksti hävis, joten eikun uusiks...

Onnea äitii88 :flower:

Pukeminen: Vauva ei oo ollu kertaakaan hikinen tai kylmä ulkoa tullessa. Sillä on ollu sisävaatteiden päällä vaan vanupuku ja sit lämpöpussissa vielä. Lämpimillä keleillä on pussin vetoketju ollu auki, et pääsee ilma vähän kiertämään paremmin. Vanupuvun jätän kohta pois ja laitan tilalle fleecepuvun vaan.

Elea: Ihan kun mun kirjotus tuo painojuttu! Mulla kans paino palannut kaikissa raskauksissa tosi nopeesti entisiin lukemiin. Joillekin sekin tuntuu olevan ongelma yhtälailla kuin se, et painoa jäisi. Raskaana olevien/ synnyttäneiden paino ja ulkonäkö tuntuu olevan jotain vapaata riistaa, et kommentoida saa miten huvittaa...

Oltiin veljen häissä lauantaina. Tosi kivasti menikin. Vietiin klo 21 aikaan 3 isointa muksua mummolaan nukkumaan. Sit mentiin miehen ja vauvan kanssa jatkoille rantasaunalle. Tosi kivaa oli =) Vauva nukkui klo 2 asti, kun lähdettiin pois. Mä otin pari lonkeroa, niin sain vähän rentoutua tässä arjen hässäkän vastapainoksi ;) enpä oo aikoihin mitään ottanutkaan.

Ihanaa kun alkaa olemaan kesäistä jo ulkona =) Tosi lämmintä tänäänkin ollut. Lauantaina mennään hakemaan esikoisen todistus ja sit sen jälkeen muksujen kanssa pidetään "kaupunkipäivä". Saavat valita mihin leikkipuistoon mennään, kun sitä ovat kovasti oottaneet. Me siis asutaan maalla, niin ei oo leikkipuistoja ihan kulmilla.... Sit jos käytäis Buffassa syömässä. Voipi olla näky, kun minä ja 4 mukeloa mennään murkinoimaan =) Eihän tuo nuorin syö kuin ehkä tissiä, jos sattuu heräämään, mut oon saanu jo pelkässä ruokakaupassa pitkiä katseita liikkuessani tän nelikon kanssa. Vissiin näytän ikäistäni nuoremmalta (tai niin moni on sanonut), niin moni hämmästelee lapsilukumäärää. Mies ei tosiaan lähde lauantaina mukaan, kun on kiinni peltohommissa. Muutenkin kesä on varsinkin sellasta aikaa, et oon tosi paljon lasten kanssa yksin. Mies on koneyrittäjä, niin kesät menee turvesuolla aamusta iltaan vailla vapaapäiviä. Mut en valita, hyvin oon pärjännyt tähänkin asti =)
 
Täällä käytiin tänään 3 kk neuvolassa, ja Poikanen sai rota-vahvisteen ja kaksi piikkiä: vitosrokotteen ja PCV-rokotteen. Selitykset linkin takana, Rokotusohjelma: https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/eri-ryhmien-rokotukset/lasten-ja-nuorten-rokotukset
Nyt raasu on ihan väsynyt ja reppana, annoin panadolia päivällä kun tultiin apteekin kautta kotiin, ja seuraavan annos annetaan kohta kun mennään yöunille. Ruoka onneksi maistuu. (kuinkahan kipeä pitäisi olla, ettei maistuisi, en kyllä halua tietää!)
Painoa on jo yli 4,1 kg, ja pituutta miltein 54 cm, hyvin kasvaa omalla käyrällään.

Nukkuvaa vauvaa vois kyllä katsella loputtomiin, sydän on pakahtua :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Boomkaa
Onnea Kevis ja vauva hienosta kasvusta :) ja Varmasti ihana katella pankkikortista vauvan kuvaa <3 Ja komppaan sua tuossa asiassa että on ne niin suloisia,varsinkin nukkuessa. Juuri äidilleni harmittelin ettei pysty niin nauttimaan tästä vauva-ajasta kun on niin paljon itkua eri tilanteissa. Olis ihana vaan tuijotella tyytyväistä vauvaa ja ajatella että sillä on kaikki hyvin (meilläkin varmaan viimeinen vauva). Inhottava katsoa kun toinen kärsii. Kyllähän se aina mieltä lämmittää kun todetaan että kasvu on mallillaan.
Meilläkin oltiin jo ma 5kiloa punnituksessa. Tuntuu että toinen on jo niin iso pötkylä. Meillä poitsu jo kääntyy välillä puoli vahingossa selälleen, kovasti sätkii ja potkii kun yrittää liikenteeseen. Hymyjä tulee kun on hyvä olla ja ihana hymykuoppa ilmestynyt toiseen poskeen. Luonne tulee esille kun hermostuessaan sen kuulee sitten koko naapurusto!

Pari päivää on oltu kovilla mahavaivojen takia! Inhaa kun toinen huutaa ja sätkii eikä mitään voi tehdä. Antibiootit lopetin kun ei ollut edes selkeää syytä syödä kuuria loppuun asti. Pissatestikin oli lopulta negatiivinen. Tietenkin se oli hyvä asia ettei mitään vakavaa ollutkaan...se vaan hämmentää sitten mieltä että miksi se vauva itkee eikä nuku jos ei kerta ole edes mitään selkeää syytä. Muuten kuin ne mahavaivat, vaan jotenkin ei aina usko siihenkään että joka itku olis siitä johtuvaa. Meinaa usko loppua kesken tässä asiassa. Rankkaa ja kuluttavaa kun jää muut lapset sitten niin vähälle huomiolle. Tämäkin on dominoefekti...äiti on väsy eikä tahdo jaksaa edes vauvan kans, siihen päälle mieltäosoittava taapero ja uhmaikäinen herkkis jotka olis vailla osaansa huomiosta. Kun ei sitä huomiota tule niin ollaan sitten entistäkin hankalampia ja varsinkin tuo vanhin itkeskelee jatkuvasti. Ei tahdo oikein huumori riittää kaikissa arjen tilanteissa. Heti jos vauva on rauhallinen ja tyytyväinen niin kaikki sujuu paremmin. Kun itse pääsen lapsia laittamaan tai pesemään niin ei ole pelkkää huutoa ne hetket. Jos mies sen tekee tai joku muu niin voi kauhia sitä huutokonserttia millon mistäkin syystä.

Nyt on taas joka toinen yö nukuttu suht hyvin ja joka toinen valvottu enemmän tai vähemmän. Poitsu pulauttaa tutin pois 5 minsan välein ja sitten alkaa ähinä ja kitinä. Syö useammin yössä kun nukutaan huonosti. Sitten taas syönnin yhteydessä itkee ja kippuroi. Voi mennä helposti tuntikin ennen kuin uni jatkuu ja sekin vähän pinnallista. Noh viime yö oli huono niin jospa nyt saataisiin nukkua. Kunhan tästä itse malttaa alkaa nukkumaan. Se on niin ihana nauttia omaa aikaa sitten kun kaikki lapset on nukkumassa ja talo hiljainen.

Eipä oo uusia tullut mukaan ketjuun...
Toivottavasti tää ei nyt ihan kuole kuitenkaan!
 
Kaikki ei osaa vielä kirjoittaa vain yhdellä kädellä - itse olen jo hurjan taitava siinä :LOL: Olis kiva jos jaksaisitte vaikka lyhyestikin joskus kertoilla kuulumisianne, lueskelijat =)
ttaiskultakin jäin kaipaamaan kertomusta että kuinka synnytys siten sujui ja millainen tulokas on.

Oli pari päivää sitten vähän kriisiä, kun lypsykone lopetti toimintansa, sammui vaan kesken (aventin sähköinen). Onneksi sain nopeasti lainaan manuaalisen, mutta eihän sellaisella pärjää, kun lypsää näin paljon, melkein kaiken, eli melkein litran, päivässä. Sain onneksi ostettua käytettynä sähköisen lypsykoneen, mutta tää onkin paljon hitaampi ja vähemmän hellävarainen kuin tuo avent. Just toivoinkin viettäväni enemmän aikaa lypsyillä... Pelkkään imetykseen ei niin vaan siirrytä, kun lapsi on jo kohta 3 kk syönyt pääosin pullosta, kun siirtyminen vain siihen ei onnistunut sairaala-ajan jälkeenkään, ja se oli sentään alle 3 viikkoa. (silloin se tuntui pitkältä ajalta, eikä kyllä todellakaan ole ikävä sinne!)
 
Jasmin, hyvä että vauva on parantunut :) ja jaksamista itkuiluihin. Minä en muista pojan koliikkiajoista yhtään mitään, pelkkää sumua ekat 4 kk:tta ja se harmittaa paljon. Ei siitä voinut sillai nauttia kuin tästä vauva-ajasta kuuluisi :/

Lakka, hienosti kyllä jaksat sitten! :) minä oon välillä näiden kahdenkin kanssa vähän uupunut vaikka mies tekee normipäivää :D

Kevis, nostan kyllä hattua kaikille jotka jaksa pumppurumbaa. Ja vielä imetys päälle, Huh. Minä en edelleenkään saa sille pumpulle herumaan, joten vauvassa kiinni ollaan. 4 kuukauden iässä ehkä sitten tarvittaessa otetaan korvike käyttöön, kun isi jo odottaa että sais ottaa tyttöä myös mukaan kun menee johonkin. Mutta en imetystä ole lopettamassa.

Eilen oli neuvola. Tytöllä painoa nyt 5 kg ja pituutta jo 56 cm. Liian nopeaa kasvavat :) kaikki ok, lääkärillä oltiin.
 
  • Tykkää
Reactions: Boomkaa
Mun täytyy myös nostaa lakalle hattua lapsikatraan kanssa. Ja teille muillekin, joilla on useampi. Minusta kun tuntuu että tässä yhdessäkin on ihan riittävästi. :LOL:mutta kai sitä toisen kohdalla ottaa vähän rennommin, kun kaikki ei ole niin uutta.

Täällä käyty myös tänään lääkärineuvolassa. Ollaan jo 7 vk vanha. Pituutta 57,5 cm ja painoa 4680g. Hyvin ollaan saatu painoa kiinni ja muutenkin kaikki niin kuin pitääkin.
 
  • Tykkää
Reactions: Boomkaa
haha, oli vähän syyllisyys kun en keittänyt panadol-ruiskua ennen käyttöä tiskasin vaan, niin tänään keitin muun "tuttipyykin" kanssa niin se sisäosa, mäntä vai mikä se on, oli kutistunut pikkuiseksi! Eiks luulis että just lääkitsemisjuttujen pitäis olla hygieenisiä, niin sitten se meni käyttökelvottomaksi, kun yritti olla kunnollinen !
 
Kiitti Joppu ja äitii88! Kyllä tässä huomaa, et mitä useampi noita muksuja on, niin sitä luontevammin homma sujuu =) Ja tosiaan mä oon kyl ottanu niiiiin rennosti tän nelosen odotusaikana ja nyt syntymän jälkeenkin. Tavarathan oli paikoillaan vasta viikko ennen laskettua ja vauva syntyi rv 39+5... Esikoiselle pesin kaikki vaatteet hajustamattomilla pesuaineilla ja uudet vaatteet pesin ennen käyttöä. No nyt noi vauvan pyykit kieppuun siinä missä muunkin perheen vaatteet. Kyllä sitä joku ihmeen "tason aleneminen" on tullut pakostikin. Mut siitä meen takuisiin, et vauva on tyytyväinen, saa ruokaa, rakkautta ja voi hyvin. Ylimääräisen hössötyksen oon siis osannu jättää pois =)

Pitäs varmaan ulos lähtee. Meinasin noi kasvattamani avomaankurkun taimet lykätä pihalle. Muksut saa samalla puuhata pihamaalla =) Mies on ollu koko viikon töissä alvariinsa. Peltohommat ohi ja nyt kiitää turvesuolla. Syömässä kävi, kun viestin laitoin, et ois ruoka valmis, mut muuten töissä koko ajan.

Hienosti on vauvat kasvanu, kun monella 5kg jo lähellä tai rikki mennyt! Sylittelyä meilläkin paljon vauva kaipaa, mut osaan jo varautua aina, et millon oon ihan kiinni vauvassa eli sen hereillä ollessa :) Tää on tosiaan nopeesti ohimenevää aikaa...

Jaaha... ja paino oli sit tänä aamuna 50.4 kg. Oon vaihtanu kaikki rahkat, jogurtit jne rasvallisiin versioihin ja syön kunnolla 4 kertaa päivässä. Pidän huolen, et saan syötyä. Jos vauva ei viihdy, niin pyydän esikoista vähän seurustelemaan vauvan kanssa sillä välin. No.. pitänee koittaa vaan syödä enemmän!
 
Pikaisesti kirjoitan, sillä täytyy rientää nukkumaan..Aamulla pitäisi olla liikkeellä lasten kanssa ennen kahdeksaa, joten kello herättää hyvissä ajoin, että ehdin laittaa aamupalan sekä itseni ja vauvan valmiiksi :D

Tänään oli jälkitarkastus. Kaikki ok. Hemoglobiini oli noussut (kiitos loppuraskauden raudan syönnin+turvotuksen katoamisen) ollen 146! Papa-näyte otettiin kierukan laittoa ajatellen ja kierukka laitetaan elokuun ekalla viikolla. Painoa oli jäljellä 10kg ylimääräistä. Ei kuitenkaan huoleta sillä tippuu tasaisesti, kiitos imetyksen :)

Vauvan naurut ja höpötykset: Tällä viikolla vauva on alkanut hymyilemään oikein urakalla. Vastaa hymyyn ja on aloittanut myös juttelun. Ulkopuolisen silmin varmaan tosi fiksun kuuloista kun minä höpötän vauvalle "heei", "häääy" ja "huuu", mutta ihana nähdä kun vauva katsoo, kuuntelee keskittyneesti ja vastaa "hääääyyy" ison hymyn kera :heart:
Ainiin, tämän viikon ajan on eka unipätkä ollut 6h (siis joka yö), joka on ollut kyllä tosi luksusta! Toivottavasti jatkuu edes jonkinaikaa samalla kaavalla... :whistle:

Kommentoin toisella kertaa, kun ehtii paremmin kirjoittamaan!

Boomkaa ja papunen kohta 8viikkoa
 
  • Tykkää
Reactions: Kevätkaihonkukka
Heippa

Taas on kirjoittelu jäänyt muun elämän jalkoihin. Koetan tsempata jatkossa :D

Joppu, teillä onkin vauveli jo pitkä pötikkä ja painoa on myös hienosti. Äiti88:n vauva on myös upeasti jo yli 5 kiloinen. Hyvät puntit näistä beibeistä tulee kovaa vauhtia.

Meillä oli eilen 6vk lääkäri. Pituutta oli 55,7cm ja painoa 4200g. Paino oli noussut jostain -20% käyrältä -7% käyrälle. Olen tosi tyytyväinen, sillä tämä on tapahtunut täysimetyksellä.

Lakka, muista myös ihan huoletta herkutella kun painosi on jo noin alhainen. Jos olet yhtään makean perään, niin nyt on aika jolloin voi ilman huonoa omaatuntoa vähän herkutella. Imetyksen aiheuttama energiankulutus on kuitenkin niin iso, että kyllä sinne ruokavalioon mahtuu munkki tai jätski päivässä. Minulla ainakin paino on edelleen laskusuunnassa runsasta syömisestä ja herkuista huolimatta. Tosin muutama ylimääräinen kilo saakin vielä lähteä.

Boomkaa, nuo hymyt ja höpötykset on niin liikuttavia. :) joko teillä on tullut ihan naurua?

Nyt alkoi kitinä leikkimatolla... :wave:
 

Yhteistyössä