Huhtikuun hurmurit 2016

Pippuri, hyvä juttu, että tutkivat, jos on tarvetta. Todennäköisesti kaikki on kuitenkin ok, ja jokainen kehittyy eri vauhtia -et olekaan tätä varmaan koskaan kuullut:D-mutta ymmärrän kyllä huolesi, se on niin helppoa sanoa ja olla huoleton, kunnes kyseessä on oma lapsi, silloin asia tuntuu ihan erilaiselta, ja niin pitääkin, oma lapsi on aina oma ja läheisin.

Meillä kävi iki-ihana silmätulehdus. Ai että on ihan hanurista antaa silmätippoja ziljoona kertaa päivässä, kun silmäluomia pitää koittaa väkisin raottaa ja toinen pistää vastaan ja raivoaa ihan kympillä, kun ei tajua, et miks äiti kiusaa silleen, voi typy-raukkaa:(

Anscu, meillä asuu myös hinku ja vinku, välillä typy pitää outoa hinkuvaa ääntä, ja musta se on ihan normaalia uuden äänen maistelua, koska meillä isommat hinkuneet samalla tavoin. Nyt siis hingutaan välillä ja välillä selkeesti pitää ihan kamalan kovaa komentoääntä, selvästi kokeilee, miten ääni kantaa ja miten ääniin reagoidaan. Mulle on varattu ihan oma kutsuääni, alkaa pitää tiettyä ääntä, kun pitää päästä äidin syliin ja tissille:LOL:

Meillä muuten vihdoin syötiin muutama päivä yhtä tiettyä lihasosetta melkein sellainen pikku purkki kerralla, mut nyt taas sit alkoi tulla lisää hampaita, niin pariin kolmeen päivään ei taas ole lusikkaa huolinut ollenkaan. Maissinaksut kyllä menee ja tissi. Maitorahkaa olen hedelmäsoseen kanssa antanut muutaman kerran, ja se upposi hyvin ennen lusikkalakkoa. Raejuustoa pitää myös kokeilla, muistaakseni joku muukin oli sitä jo antanut:)

Mä jo täällä suunnittelen, et millaisen kakun 1-v. synttäreille leipois, ja mitä muuta tarjoais -en yhtään oo aikaisessa, enpä:LOL: Ja sitäkin oon jo murehtinu, et miten mä raaskin viedä nää nuorimmat syksyllä päiväkotiin ja mennä töihin, voi, voi:rolleyes:
 
Katjuska tällä mun kaverilla on ihan kiinteä kk-palkka vaikka lapsien määrä vaihtelee. Jotenkin tosi outoa että missään voi saada täyspäiväisestä työstä n. 700e kuukaudessa käteen ! Mutta näin Vaasassa.. :eek:

Meillä iski hirveä flunssa etenkin pieneen. Toinen poski ja pylly on ihan tulehtunut. :( Onneksi esikoinen parani lapsuusiän astmasta ja selviää nykyään meistä helpoimmalla flunssasta !

Me taidetaan olla ainoita joilla ei ole 10kk neuvolaa.. o_O seuraava 1v iässä.
Ultra on keskiviikkona ja kovasti jo jännittää että kaikki on kunnossa! Varsinkin kun tämä migreeni iski ja joutunut lääkkeitä ottamaan. Vielä en kyllä ole käyttänyt noita vahvoja migreenikohtauslääkkeitä.

Tsemppejä kaikille !
 
Moiks! Kiitos Ollakkovai lohdullista kuulla, että mulla samaa hinkumis ääntä! Mäkin kyllä aattelen nyt että kyllä sen semmoinen uus opittu tapa, ja välillä tuntuu niinku tekis sitä ja kattoo mun reaktiota, että onko äiti huolestuneen näköinen kun näin teen! Mutta samaa myös meillä on, että korottaa välillä ääntä kovasti ja oikein silleen nasaaliääni, että meillä ei oo hiljainen tyyppi tää meidän neiti :D

Sadeys, että oo ainuita, meillä ei myöskään oo tota 10kk neuvolaan, ellei erikseen halunnu käydä mittauttamasaa. Mutta siis 8kk joka kk, ja sen jälkee seuraava on 1v neuvola, jossa annetaan rokotukdetkin.

Täällä ollaan mummula reissulta palaamassa, käytiin 1yön reissu tekemässä ja molemmissa mummoloissa. Miten muuten teidän suhde omaan äitiinni on muuttunut/onko muuttunut oman äitiytenne myötä, mä luulen että meillä on aika paljonkin. Illan oltu mun äidin kans aina läheisiä, jossain vaiheess 20vee mulla tuli kova semmoinen tarve itsenäistyä, mutta sit taas lähennyttiin. Sit tää ku itse sai vauvan, niin muutti ehkä vähä, äidillä oli tarve aluksi neuvoa, mutta tein aika selväksi että haluan nyt itse vauvaan eka rauhassa tutustua ja opetella sitä äitiyttä, neuvoja kylä vastaan otin, varsinkin jos niitä vailla olin! :D mutta aika leijonan varsinkin alussa olin ja varmasti vieläkin! Pitäs antaa enempi tilaa mummuilekin nyt, kun on jo itsekin vauvaan tutustunut web mut nyt musta me ollaan äitini kans jo enemmän taas sujut ja toivon että meillä tulis semmoinen vahva kahden aikuisen ystävyys suhde :) mut mun äiti kans ollu semmoinen huolehtia tyyppi aina :D ;)
 
Joo siis hyvä, että tutkiivat neidin ja tuskin mitään vakvaa sillä on, mutta aina tuommonen vähän huolettaa :( Ja oon kyllä ite tyytyväinen siihen, kun neidillä ei vaikuta yöuniin tai mihinkään nuo hampaiden tulo.

Sadeyes tsemppiä ultraan ja kaikki on varmasti pienokaisella hyvin <3

Ollakkovai voi pietä :( Varmasti inhottavaa, kun toisella on silmätulehdus :(

Mulla ja äitillä ei oo oikeestaan muuttunu suhde vauvan tulon jälkeen :D Samanlainen on oikeestaan,kun aina ennenkin. Tai ainakin omasta mielestä :)

Miten muuten teillä vauvat nukkuu vieraassa paikassa? Meillä neidillä on tapana aina alottaa hirvee huutokonsertti, kun laittaa nukkumaan. Vaikka nukuttaisin minä tai isi tai joku muu. Saattaa itkee jopa 20min ennen kuin nukahtaa, mutta nukkuu kyllä ihan normaalisti sitten. Vähän jännittää, kun ollaan kuun vaihteessa menossa miehen ja kavereiden kanssa laivalle ja vauvan pitäs jäädä mummolaan koko viikonlopuksi. (n)
 
Huomasin toissapäivänä,että ensimmäinen hammas oli tullut läpi. Ei muita oireita,kun vähän heikommin ruoka meni muutamana päivänä, mut edellisen yön veteli yli 11h unta putkeen heräämättä ja sen seurauksena hammas. Voi kunpa jatkossakin tämä kävisi näin helpolla.

Mulla on lähentynyt suhde omaan äitiini sen jälkeen kun tulin itsekin äidiksi reilu 9v sitten :) tuntuu kyllä hurjalle miten iso lapsi mulla jo on!

Meillä kyl nukkumaanmeno on kylässäkin yhtä helppoa kun kotona, ollaan aika usein mummolassa viikonloppuisin yötä. 3x on nyt ollut yökyässä, ja maaliskuun aluksi sovittiin seuraava yökyläily.
 
Onpas tänne tullut asiaa!

Meillä kans 10kk just täynnä ja neuvolassa mitat oli 8,1lg ja 72,5cm. Pituus yhtäkkiä nouseva, ja sen kyllä vaatteissa huomaa. Meillä oli 8kk neuvolassa huoli kasvusta, joten aloitettiin varovasti proteiinipitoisia hapanmaitotuotteita jo 9kk kohdalla. Tosin neuvolalääkäri ei sit ollut niistä samoista mitoista yhtään huolissaan! Korvatulehdus kun löytyi ja hoidettiin niin ruokahalu parani heittämällä heti, nautittiin siitä pari viikkoa ja sitten alkoi hampaiden teko.. nyt on edellisten neljän lisäksi kolme uutta juuri puhjennut. Ja taas ollaan flunssassa. Alkaa mennä hermo tähän jatkuvaan sairasteluun. Ruoka maistuu tosi vaihtelevasti, välillä on saatava syödä kaikki itse sormin tai välinein, välillä pitää syöttää. Suolaa on pikkiriikkisen kun ilman ei syö, ja noita 1-3v ruokia välillä syötän jos tarvii purkista antaa kun sileät ei uppoa. Ei niissä usein muuta "kiellettyä" ole kuin se hitunen suolaa. Enimmäkseen kuitenkin kotiruokaa.

Kapusha: meillä on kärryn kanssa kävelty jo kauan mut edelleen toinen jalka usein suorana vähän "laahaa". Neuvolaterkan mielestä oli vaan kypsymättömyyttä ja harjoituksen puutetta, joka korjaantuu kun taidot kasvaa. Tukia pitkin kävelee mutta tuskin vielä hetkeen ilman, tasapaino ei vielä riitä ollenkaan.

Täällä myös vilkutellaan, taputetaan ja haetaan sanoja. 2-3 sanaa tulee suht säännöllisesti, muuten satunnaista harjoittelua, mutta jatkuva höpötys kyllä käy :D ihan ku äitinsä. Pientä eroahdistusta myös, aika lievää, mut yöllä otan viereen kun eka kerran herää niin nukutaan kaikki paremmin kun ei tarvi tytön herätä 1,5h välein läheisyyttä hakemaan. 1-2 kertaa syö tissiä+aamulla kerran että mä saan viel hetken lisää aikaa nukkua :rolleyes: kuulemma pitäisi jo vähentää yösyöttöjä mut meillä tää nyt toimii näin tällä hetkellä.
 
Miten voi olla mahdollista, huomasin eilen että jäbälle tullut toinen hammas. Koko viikolla ei oo herännyt kertaakaan yöllä, nyt taas nukkunut omassa sängyssä, ja syönyt kuin hevonen. EN olis esikoisen jälkeen uskonut jos joku olis väittänyt että hampaat voi tälleen ilmaantua vauvalle.
 
  • Tykkää
Reactions: Pippuri123
Moikka!

Ei oo kauheesti huvittanut kirjoitella, kun on ollu jostain syystä vähän masentava olo. Mun kaverin vauva joka on 8kk oppi konttaamaan ja meillähän ei vieläkään kontata.. nyt on muutaman kerran noussut polvilleen seisomaan ja ruvennut itsestään istumaan nojaten yhteen käteen. Konttaus asennossa kovasti hytkyää.

Meillä ois reilu viikon päästä laivalle meno ja neiti jää mummolaan koko viikonlopuksi. Vähän jännittää jo tuo reissu ja miten niillä siellä menee. Varmasti kyllä pärjäävät.

Tästä nyt tuli vähän tämmönen valitus viesti :D
 
Viimeksi muokattu:
Hei! Aattelin tulla vain kertomaan, että meille on tulossa tyttö silloin toukokuussa, aika jännää! :love: Muutenkin kaikki hyvin, poitsu kasvaa ja kehittyy. Seisoskelee jo hetkiä ilman tukea. Vieläkään ei oo yhtään hammasta vaikka pian on 11 kk täynnä. No eipä tuo haittaa mitään. Uimapukua oottelen postista niin pääsis uimaan. (y) Mulle ei jostain syystä tuu ilmoituksia tästä ketjusta, niin ei jaksa aina kaivaa tätä esiin, mutta kiva aina tulla kurkkii mitä täällä poristaan.
 
Terveisiä Leviltä!
Santun leikkaus on nyt takana ja hyvin meni! Poika ei ollut moksiskaan ja leikkauskivut olivat ohi puolessa päivässä. Sitkeä sissi! Toista kivestä ei löytynyt ollenkaan joten nyt pärjätään sitten yhdellä. Onneksi tuo ei aiheuta kuin kosmeettista haittaa joka voidaan sitten halutessa murrosiässä korjata.
Täällä Vantaalla neuvolat ovat 8kk ja 1 vuotta joten pituutta en tarkalleen enää tiedä mutta ennen leikkausta punnittiin ja 10,5 kiloa oli paino.
Kovasti harjoittelee ilman tukea seisomista joten josko kohta lähtisi kävelemään???
 
Helou! Täällä ollaan mummula reissusta palaamassa, oltiin yks yö reissussa♡

Ihana kuulla Nöösikä, että Santun leikkaus meni hyvin! ♡

Ja Pippuri, onnittelut, hieno juttu, kyllä ne uudet jutut tulee vauvalla, kun malttaa odottaa, no Stress! ♡

Meillä oli vähän hulinaa viikonloppuna, käytiun synttäreillä niin paljon ihmisiä ja sit kyläilyä eri paikoissa, nii neiti tais vähä väsyä ja vähän vierasteleekin :/ mutta oli kyllä ihana viikonloppu ku näki paljon sukulaisia ja ystäviä♡ mut meillä kyllä ainakin paljon neiti reagoi tommoiseen, pikku kitinää välillä sitten.

Ja meillä neiti otti viikolla tukea vasten ensiaskeleensa♡ tarkemmin sanottuna torstaina, ensin nousi lelulaatikkoaan vasten ja sitten lähti tv tasoa pitkin menemään, siis tukea vasten. Kyllä tuli äidillä pikku kyynel, mun vauva onko iso tyttö! ♡
Ihanaa sunnuntaita ja viikonalkua kaikille! ♡ meillä onkin vähä erilainen viikko, kun mun mies töissä 8-20 ens viikolla joka päivä, ei kerkee paljon viikolla pikkuneidin kqnskaan touhuilla:/ mut viikko tota vain kestää.
 
Onnea Santulle ja pippurin sekä anscun tytöille :)

Täällä ollaan taas kipeänä. Reilu viikko ollut tautia laidasta laitaan. Räkäinen, kurkku kipeä, ääni lähti, kuulemma rs-virus, sit nousi kolmeksi päiväksi korkea kuume ja nyt on iho pilkkuja täynnä, vaikuttaisi vauvarokolta. Maha kipeä ja ripulissa. Mä en jaksa enää tätä jatkuvaa sairastelua! :mad:
 
Viimeksi muokattu:
Ompa mukava kuulla. että Santulla meni leikkaus hyvin :)

Paranemisia Irith sinne <3

Onnea kanssa anscun vauvalle ensiaskeleista <3

Meillä ollaan nyt koko ajan nousemassa :D Saa olla ihan silmät selässäkin :D

Ylihuomenna ois lähtö laivalle ja jännittää kovasti miten vauva pärjää viikonlopun mummolassa :D Tai että miten mina pärjään ilman vauvaa :ROFLMAO:
 
Mukavaa reissua Pippuri Nauti pienestä vapaahetkestä, vaikka varmaan oudolta tuntuu tehdä jotain ilman vauvaa. Joskus harvoin kun käyn yksin kaupassa, niin kesken reissun iskee ajatus, et apua, missäs typy on, kunnes muistan, et kotonahan se isänsä kanssa
Täälläkin oli taas pari päivää kuumetta, mut ei muuta oireita.
Ekat askeleet ilman tukea otettu, ja tänään nousi seisomaan ilman tukea. Apua, kun aika rientää, mä voisin vielä pari vuotta jatkaa vauva-aikaa, vaikka ihanaa seurata toisen kehitystä ☺
Hienoa Nöösikkä, että leikkaus sujui hyvin. Aina kaikki operaatiot jännittää, kun on kyse omasta lapsesta. Onneksi terveydenhoito pelaa tässä maassa aika hyvin kaikkinensa.
Nyt saunaan ☺
 
Kiitos kaikille! :) Ollakkovai, niin on sama täällä, ihana seurata näitä uusia juttuja♡ :) hauskaa reissua Pippuri! :) Irith, voimia sinne, ♡ Tympeitä nuo sairastelut:/
Täällä kans on pikkuneiti vähä nuhassa.ja pakko nyt vähä hehkuttaa, Meidän neidin serkku on tän kuun kaksplus lehden kannessa :D
Mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille! :) mä täällä jo odotan, ku mun pikkusisko tulee meille hiihtolomalle la-ke eli ylihuomenna:)
 
Voi hitsi, jos olis varaa, niin oitis palkkaisin kotiapulaisen. Nyt jää kyllä kotityöt ihan hunningolle, kun pitää koko ajan kytätä tuota pientä maantiekiitäjää. Koko aja pidempiä matkoja kipittää ja kovaa kyytiä -ja mä kauhuissani perässä, kun meillä on laattalattia, joka ei ole mitenkään kalloystävällinen. Ihanaa kyllä katsoa toisen vilpitöntä riemua uudesta taidostaan, mun ihan pikku prinsessa :love:

Anscu, vaude, teillä on nyt sitten julkkissukulainen:) Olispa ihanaa, kun olis itselläkin pikku-tai isosisko, sen kanssa vois höpöttää kaikkia kivoja naisten juttuja, veljien kanssa ei oikein ole mitään yhteistä juteltavaa, kun työ- ja rakennus/remonttiasiat on käyty läpi :D

Mukavaa viikonvaihdetta!
 
Onnea Ollakovai vauvalle ensiaskeleista <3

Täällä reissu takana:LOL: Hyvin meni vaikka kauhee ikävä oli vauvaa :love: Neiti oli ollut kiltisti koko viikonlopun ja ei ollut kiukkuillut. Eilen, kun kotiin tultiin niin minähän rupesin sitten itkemään :D:D

Mutta tänne ei kyllä muuten kauheen ihmeempiä kuulu. Pitäs ruveta varmaan vähän noita neidin synttäreitä miettimään. Koristeita oon jo muutamat tilannu ebaystä ja vähän oon kakkuakin jo miettiny :D Aatella ensimmäiset vauvat täyttää tässä kuussa 1v:love:

Aurinkoista viikkoa kaikille <3
 
Ihania uutisia ensi askeleita! Meillä alettu harjoitella ilman tukea seisomista ihan tosissaan. On kyllä hassua kun tyyppi ei vielä kävele kun kaikki 3 edellistä kävelivät jo 8-10 kuisina. Mutta kiva on seurata tätä viimeistä tyyppiä.
Meillä ollaan nyt oksutaudissa ja viime yö meni valvoessa. Tänään ollu jo parempi ja ainakaan vielä ei oo kuumetta. Toivottavasti menee vähällä ohi!
Kohta tosiaan alkaa ykkössynttäreiden valmistelut. Uskomatonta!!!
 
Oon täällä käynyt kurkkimassa kyllä ja lukemassa aina, muttei oo mukamas kerennyt mitään kommentoimaan, tulee siis vähän jälkijunassa nämä kommentit, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan :)

pippuri: onnea neidille uudesta taidosta. :)
nöösikkä: hienoa,että Santun leikkaus meni hyvin. :) meilläkin täällä neuvolat 8kk ja 1v, jos ei mitään seurattavaa ole, meillä oli 10kk neuvola ylimääräisenä,kun painoa oli tullut edellisellä kerralla liian vähän.
pähkinäpuu: onnittelut tyttölupauksesta!

täällä kävelty tukia pitkin jo useampi kuukausi, mutta edelleen ilman tukea uskaltautuu ottamaan vaan muutaman askeleen. Kiipeily on nyt in, täytyy päästä sohvalle,sängylle yms. laskeutuminen onkin sitten tuurissaan että muistaako tulla takaperin alas,eikä pää edellä.

Meillä poju oppinut aika hienosti syömään lusikalla itse, varmaan kun päivittäin seuraa isompien hoitolasten syömistä pöydän ääressä.

meillä tuli kahden viikon sisällä 4 ekaa hammasta, ne ekat 2 ei oireillut mitenkään, mutta seuraavat 2 aiheutti muutamana yönä itkua. Lääkettä annettiin ja yhtenä yönä jopa maitoa, mitä ei ollutkaan tapahtunut puoleen vuoteen.

Meillä on alettu nyt totuttelemaan tavan maitoon, korviketta ja kevytmaitoa oon lantrannut puolet ja puolet nyt muutaman päivän, hyvin näyttäis maha kestävän.

ihanaa ollut talvilomalla olla tämä viikko, maanantaina taas työt kutsuu! tässä jo 2kk tullut oltua työelämässä, aika menee nopsaan kyllä. kohta jo 1v synttäreitä juhlitaan!

Hei onko muuten kellään muulla vauva enää turvakaukalossa autossa matkustaessa,vai joko kaikki on siirtyneet isompien istuimeen?, täällä ei nyt oo jotenki saatu aikaiseksi vielä tuota istuinta vaihtaa, toki meillä tää beibi on aika pienikokoinen,ettei sen puoleen ole kiirettä, ja muutenkin kun usein tähdätään reissaamiset yms. päiväuniaikaan,niin kivempi tossa kaukalossa nukkua,mutta kyllä se meilläkin alkaa kohta olla auttamatta liian pieni...
 
Viimeksi muokattu:
Meillä on turvakaukalo vielä, poitsu osaa istua täydellisesti ja jalat on jo aika koukussa kaukalossa mutta suositushan on: "Lasta suositellaan kuljetettavaksi selkä menosuuntaan niin kauan kuin hän sopii istuimeen, mutta ainakin kolmeen ikävuoteen saakka. Koukussa olevat jalat eivät ole lapselle haitaksi ja syy kääntää turvaistuinta selkä menosuuntaan liian aikaisin."
Ja meillä kun istuinta ei saa asennettua selkä menosuuntaan niin on kaukalossa niin kauan kuin nyt kykenee... ei varmaan kauaa enää :confused:

Meillä ei kävellä vielä mutta tukea vasten nousi jo kuukausia sitten ja kävellyt pitkään tukea pitkin. Esikoinen käveli ja juoksi jo tässä iässä. Kiipeillä ei osaa onneksi! Sitten tulee taas lisää tavaroiden järjestelyä kun sen oppii.

Flunssa meillä on TAAS. siksi tähän aikaan valvon kun kuuntelen ja vahtaan saako pikkunen hengitettyä. :confused: mutta tähän kai pitää tottua kun maailma muuttuu ja palataan ajassa takaisin siihen kun pöpöt jyllää ja lääkkeetkään ei enää tehoa ihmisiin.

Kohta tosiaan 1v synttärit! Pitää pian jo kakkukoristeita alkaa tekemään. Vielä kun löytäis energiaa jostain. :D hemoglobiini oli tippunut 100, nyt syön rautaa että ehkä se tästä.
 
Paranemisia flunssasille <3

Meillä on kanssa vielä turvakaukalo. Meillähän ei oo edes omaa autoa, niin pitäs miettiä semmonen istuin sitten mikä sopii moneen autoo. Osaako kukaan suositella mitään? :)

Keskiviikkona ois meillä se ylimääräinen neuvola. Vähän jännittää tuleeko lähete fyssarille vai ei. On neiti nyt kuitenkin 1kk sisällä oppinut istumaan itse, nousee polvilleen ja seisomaan kanssa itse. Veikkaan, että meidän neiti ei konttaa ollenkaan, koska ei kiinosta enää olla konttausasennossa :D Koko ajan pitää olla seisomassa jossain :LOL:

Täällä on ollut mahtavia kelejä. Aurinko paistaa ja on plussan puolella. :)
 
Meillä on turvaistuin jo käytössä ja poika viihtyy kyllä paremmin siinä! On tilaa ja näkee ulos. Ostettiin Britaxin Maxway (olikohan se tämä :D) joka menee selkä menosuuntaan mutta myös voi kääntää myöhemmin toiseen suuntaan. Hyvä on mun mielestä! Asennon saa sen verran takanojaan että pystyy nukkumaan siinä. Viime neuvolassa pituutta oli n. 72 cm ja painoa reilu 9 kg. Kohta on 1v. neuvola ja siellä ne kolme rokotuspiikkiä :( Ennen sitä juhlitaan synttäreitä, ihan pikku porukalla mutta aattelin kuitenkin kakun tilata niin ei tarvi ite värkätä ja tulee varmasti nätti! :LOL: Seuraavan laskettuun aikaan enää parisen kuukauttai. :rolleyes::love:
 
Moikka.
Mä oon täällä aina käynyt kurkkimassa teidän juttuja mutta tosi vähän oon kerinnyt kommentoimaan.

Pähkinäpuu onnea tyttölupauksesta. Siellä on kohta uus pikkuinen jo mailmassa.

Meillä matkustetaan vielä turvakaukalossa. Meillä kyllä on jo uus istuin. Meillä on juno cybexin. Mä kun oon paska äiti ja harrastan lapsilla vaan näitä palkki istuimia. Kesällä aikasintaan siihen siirrytään kun kaukalo on myyty miehen serkulle ja sillä on silloin laskettu aika.

Karrille kuuluu nykyään oikein hyvää. Tissi ja ruoka maistuu todella hyvin. On kyllä niin hyvä syömään että. Ollaan koko ajan siirtymässä sormiruokailuun. Jos vaikka se alkais kiinnostaan. Tähän asti se ei oo kiinnostanut yhtään. 9kk iässä Karri alkoi ottaan askelia ja kahden viikon päästä siittä alkoi oikein kunnolla käveleen. Nyt kävelee melkein kokoajan harvoin enään konttaa. Nyt pitää alkaa harjotteleen myös kävelyä pihalla. Nyt Karri on 10,5kk. Ollaan hyvällä menestyksellä alettu ottaan käyttöön hapanmaito tuotteita. Kohta voidaan alkaa siirtyyn siihen että tehdään tavalliseen maitoon puuro kun meillä ei vesipuuro mene alas. Kauramaitoa ollaan tähän mennessä käytetty. Kovasti on 1v juhlia jo suunniteltu. Meillä kun on juhlat 30.4 niin meillä on tarjolla itse tehtyjä munkkeja ja simaa. Sitten ajattelin kuppikakkuja tehä. Suolasia en oo sen enempää miettinyt. Mitä teillä tarjoillaan tai on tarjottu? En muista onko täällä ollut jo synttäreitä jollain enkä nyt kerkiä selaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Pähkinäpuu

Yhteistyössä