Huolestuttaa mieheni lapsen kotiolot...

Elikkäs miehellä aikaisemmasta suhteesta 9, melkein kymmenen vanha tyttö. Tyttö käy meillä melko säännöllisesti, joka toinen viikonloppu. En oikein tiedä mistä aloittaisin. Ensinnäkin tyttö on aina likainen tullessaan meille (hiukset, kasvot, hampaat jne.) No kun äidin tekee mieli mennä ystävien kanssa lasilliselle, tai parille, ja jos ei miehelleni, tai mieheni vanhemmille sovi ottaa tyttöä luokseen juuri silloin. Niin äiti ei menoistaan tingi, vaan tällöin tyttö jää yksin kotiin. Voi olla tietokoneella neljään yöllä, kunnes äiti tulee kotiin. Kun äidillä oli töistä kesäloma, oli hän järjestänyt tytön mieheni vanhemmille viikoksi hoitoon. Tyttö kertoo äidin uuden miehen uhanneen lyödä häntä ja äitiä. Itse olin kauhuissani kun hän kertoi tapahtuneesta. Mieheni, eikä hänen vanhenpansakaan tuntuneet ottavan asiaa todesta. Vaikka se olisikin tytön omia juttuja, tulisi tilanne kuitenkin mielestäni selvittää. Tyttö käynyt muutaman kerran koulun järjestämällä psykiatrilla. Josta me saimme tiedon vasta jälkikäteen, kun tyttö vahingossa lipsautti. Isää oltiin paikalle kovin odoteltu, äiti oli sitten ilmoittanut että isä ei pääse tulemaan. Mieheni ja tytön äidin erotessa(9 vuotta sitten) on sovittu yhteishuoltajuudesta. Silti miestäni ei informoida mistään asioista. Ja jos koulusta koittaa kysellä, niin eivät luovuta tietoja kuin äidille. Mieheni vanhemmat ovat olleet todella suuri osa tytön elämäsää, pienempänä ollut lähes joka toisen viikon heillä hoidettavana. Äiti unohtanut tyttöä päiväkotiin. Ja selittänyt että isän piti hakea. Ja nämä mieheni vanhemmat vain ylistävät tätä tytön äitiä. Niin hienosti on pärjännyt, on ollut sitten niin rankkaa jne. Olen tosi kyllästynyt tilanteeseen.
 

Yhteistyössä