Hypoglykemia & kehitysviive

Löytyykö muita, joiden lapsella olisi todettu jonkinasteinen kehitysviive ja syyksi epäillään synnytyksen jälkeistä hypoglykemiaa?

Meillä lapsi syntyi täysiaikaisena rankan synnytyksen jälkeen sektiolla. Oli syntyessään melko pieni, 46 cm & 2680 g. Hypoglykemia todettiin vasta n. 10-11 h jälkeen synnytyksestä, jolloin lapsi vietiin osastolle tiputukseen. Ensin taidettiin kokeilla maidon antamista, mutta ei auttanut. Yhden lääkärin mielestä tuo 10-11 h saattoi olla ratkaiseva kehityshäiriön syntymisessä, sillä koko tuona aikana lapsi ei saanut lainkaan maitoa. Itse olin ommeltavana ja heräämössä pitkään eikä maitoa tullut heti kun saavuin osastolle.

Minä epäilin jotain ongelmia jo heti vauvana, koska vauva oli niin "helppo". Neuvolassa asia otettiin tosissaan vasta, kun lapsi ei kaksi vuotiaana kävellyt. Nyt on mennyt vuosi seurannassa ja varsinaisesti mitään apua emme ole saaneet. Pari käyntiä sairaalassa seurannassa, fysioterapeutilla, lääkärillä ja puheterapialla, mutta ei mitään "hoitoa" tai kuntoutusta tms.

Viivettä on karkeamotoriikassa ja puheessa, molemmissa reippaasti. Aika raskaalta tuntuu, kun mitään ei tapahdu avunsaamisen suhteen eikä ole mitään tietoa ennusteesta, syystä eikä varsinaista diagnoosia.

Millaisia tilanteita teillä muilla on ollut ja miten olette asian kanssa pärjänneet?
 
Vastaan vaikka kirjoituksestasi on jo kauan :)

Eli meille syntyi poika toukokuussa-11 ja kuuden tunnin iässä huomattiin vapina, otettiin verensokeri joka 1.1. Annettiin maitoa tiheästi, mutta arvot eivät nousseet. Poika siirtyi sokeritippaan joka sekään ei auttanut ja siirrettiin teho-osastolle alle vuorokauden ikäisenä. Siellä laitettiin todella vahvaa glukoosiliuosta suoraan napavaltimoon, sokerit eivät parina ekana päivänä tälläkään pysynyt hyvinä, useimmat arvot alle 2. Ja maito meni nenä-mahaletkulla. Vasta n.5 päivänä arvot alkoivat nousta ja pysyivät yli 2. 10 vuorokautta poika oli teholla jonka jälkeen siirtyi valvontaan saamaan miedompaa liuosta tipalla.

Ihmettelen tuota lääkärin sanomaa tuntimäärää, että olis ollut vahinkoa. Meille sanottiin, että jos kaksi päivää koko ajan alhaalla niin sitten mahdollista, että vaikuttaisi tulevaisuuteen. Ja tota ettei sitten seurata, meillä automaattisesti neurologin seuranta sekä fysioterapia jo heti vastasyntyneestä.

Meillä poika myös todella helppo, itse aurinko :heart: Tällä hetkellä sanoo jo sanoja, istuu, ryömii ja konttaa hieman. Seuraava neurologi vuoden iässä, mutta nyt näyttää hyvältä. Toispuoleinen poika on, mutta hyvin kehittynyt muuten.

Jos ette vieläkään saa mitään terapiaa niin vaadi sitä, kyllä tossa tilanteessa kuuluu fysioterapiat ym.
 

Yhteistyössä