Ihania Runoja

Lapsenkengät

Liian lyhyt lasten leikkiaika,
poissa pienten puurosuiden peuhaus.
Koulunkäynnin kapinointi,
teini-ikäisten tukkanuotta.

Pois purjehtivat pienet pallerosi,
matkaavat maailman mantereille,
leveämpileipäisille laitumille,
tulevaisuuden tupahan.

Lentävät lintusten lailla
omaa onneaan onkimaan,
elämän eineksiä etsimään,
muun maan mustikoita maistamaan.

Kopisuttavat kotipihan kurat kengistään,
pihapiirin pölyt polvistaan.
Laittavat lelut laatikkoon,
lapsuuden lukittuun lipastoon.

Jää jälkeen jäähyväisten jättö, joutenolo,
sydämeen sattuva suru
kaipauksen kipeät kyyneleet,
huolesta harmaat hiukset.

Alinomaa ajattelet ainokaisiasi,
puuhaat pakettia postiin.
Hiivit huoneesta huoneeseen,
istut, ikävöit, itket.

Unohtuu uhitteleva uhma,
murrosiän murjotus.
Taivaanisältä toivot tenavillesi terveyttä,
lähetät Luojalle lentopostia:
"Pidä pienokaisteni puolta".

Heidän huoneissaan haikea hiljaisuus,
täyttämätön tyhjyys.
Lattialla lapsenkengät
unohtunut unilelu.
Päiväkirjan pilvilinnat.


Lisätkää pinoon runoja, jouluisia ja muitakin kaikkien iloksi

 

ai kun herkkä runo, lisää, jouluisiakin, sellaisia joita vois kavereille tekstarina lähettää

 

up

 

Minä nauran auringolle.
Sekin nauraa.

On tyhmää nauraa auringolle.
Isä, äiti ja eno ja täti
eivät koskaan naura sille.
Sillä he ovat isoja ihmisiä.
Ja isot ihmiset ovat viisaita.
Ja viisaat eivät näe mitään.
Viisaat eivät ymmärrä mitään.
Viisaat eivät yhtään tunne aurinkoa.

Mutta minä olen tyhmä
ja nauran auringolle.
(uuno kailas)