Ilo muuttui suruksi

pikkuvadelma, älä sie kuule korvaaskaa lotkauta tommosille kommenteille! Jokainen saa surra menetystään TASAN NIIN KAUAN kuin itse kokee olevan tarpeelliseks. KUKAAN muu ei sitä voi tietää kuinka kauan surua on se hyvä aika. Pitää surra ja itkeä sen verran kuin itsestä tuntuu. Mulla ongelmana oli sillon se, et halusin itkeä ku itketti, mut ei mulla se itku vain tullu. Sit kuuntelin surullisia kappaleita ja sain itkee miehen olkaa vasten ni sillo se itku sit alkoi purkautumaan ja kaikki se paha olo mitä mulla sisällä oli. Mut kyl se auttaa ajan kanssa kunha annat itelles aikaa surra, sekä itket kun siltä tuntuu :hug:

 

Lohduttavaa kuulla, että itkeä saa. Tietenkin sen tiedän, mutta tänä aamuna äitini sanoi puhelimessa, että vieläkö sä sitä itket.. Ajattelin, että liioittelenko.

Meillä oli noin puolitoista viikkoa keskenmenosta kun anoppi ja appiukko ottivat asiakseen soitella mun miehelle ja sanoa aina, että siitä olis nyt päästävä yli. Miten kukaan voi sanoa tuollasta toiselle???? Ja kun itse ei ole kokenut mitään tällaista, niin ei varmasti voi kuvitella miltä toisesta tuntuu... Itse en ainakaan voinut, kun kaverini kertoi omasta keskenmenostaan. Ja sitten vielä anoppi räväytti, kun oltiin käymässä heillä (alle kaksi viikkoa menetyksestämme); lasten serkkupoika, ihan pieni vauva, joka asuu ulkomailla eikä olla nähty häntä, hänestä oli lähetetty video ja anoppi päätti sitten näyttää sen meille :headwall: Mies sen halusi nähdä, mutta minä olin jotenkin sokissa tuosta, etten tajunnut edes lähteä pois vaan itku kurkussa katsoin videota :'( Miten voi olla noin ajattelematon? Minulle otti todella koville katsoa se reilu kymmenen minuuttia pikkuvauvavideota :'(

Olipa selostus, toivottavasti edes joku tajusi mitä yritin tarkoittaa...

 

No itkeä saa todellakin ja se on hyvä, että suru tulee ulos!!!!!!
Järkyttävää se, että itkeminen kielletään. Se on jotain suomalaisen kulttuurin painoa...mennään hampaat irvessä ja sitten paukahtaa mahahaava tai iskevät selittämättömät selkä- tai päänsäryt. Jostainhan sen tuskan ja surun on tultava ulos.
Älkää kuunnelko niitä, jotka eivät anna itkeä. Sanokaa heille, että itkekää tekikin.

Itse olen itkenyt monet itkut aiemmista menetyksistäni. Tästäkin olen itkenyt aina kun itku on tullut. VAikka täytyy myöntää, että vieraiden nähden ja esim. sairaalassa yritin olla lujana.
Nythän minulla vielä edessä se ultra, missä keskenmeno lopullisesti todetaan. Sitä odotan hiukan pelolla ja lujitan itseäni siihen "joo, eihän täällä mitään enää ole" tai muujun kommenttiin. Suoraan sanoen sairaalahenkilökunta ei aina ole paras mahdollinen ymmärtäjä....
Mutta ilman suremista ei surusta yli pääse. KUkin suree tavallaan ja sitä täytyy kunnioittaa.
Minulla on välillä sellainen olo kuin miraclella, että itku ei tule, mutta se tulee sitten täysin yllättäen jossain.
herkkupeppu : tuo vauvavideo oli kyllä KÖMPELÖÄ ja todella tilannetajuntonta niiltä, jotka sitä pyysivät katsomaan. Jotkut eivät näe.

 

Herkkupeppu ja Rinja: te varmasti tiedätte kuinka pahoillanne olen teidän puolestanne.

Rinja Viime yön ultra oli minullekin kamala. Vaikka vuoto oli runsasta, niin silti toivoin että jostain kumman syystä kaikki kääntyisikin hyväksi. Sitten kun lääkäri rupesi ultraamaan ja kun näin hänen kurtistavan kulmiaan, niin hetihän se oli selvä. Ja sitten kun vielä elävästi muistan ensimmäisen ultrani tästä vauvastani ja kuinka näin hänen sydämensä lyövän, ja nyt kun aina välillä vilkaisin itsekin ruutua, niin eihän sielä enää mikään sykkinyt. Itkin jo ennenkun lääkäri edes vahvisti asian. Joten paljon voimia koitokseesi!

Onneksi minulla oli tosi mukava ja empaattinen naislääkäri. Venäläinen tms. taisi olla, nainen, mutta silti kielimuuri ei ollut esteenä. Käski minun istua rauhassa ja piti kädestä. Itkin kyllä ihan vuolaasti hänen edessään.

Mutta kaikista kamalinta on se, että keskenmenon saaneet joutuvat olemaan samoissa tiloissa synnyttäjien kanssa.. Kateellisena katselin, kun uusia synnyttäjiä valui vastaanottoon ja seuraavia vietiin jo kiireesti saliin. Tämä siis Tampereella.

Herkkupeppu: ei voi olla totta! ihan käsittämätöntä..

 

Minulla on näemmä tosi paljon kirjoitusvirheitä näissä kirjoituksissani. En tiedä, ehkä kirjoitan liian nopeasti...tai tunteet ovat vielä sekavat.
Tiedän ja uskon että olet pikkuvadelma pahoillasi. Jotenkin täällä aistii sellaisen ymmärtämisen, joka johtuu varmasti osaksi siitä,että miltei jokainen on kokenut keskenmenon tai jonkun muun vaikeuden raskaudessa tai sen yrittämisessä.
Olen jo harjoitellut, että puren huulta suun sisällä ultran aikana, että varmasti pysyisin totisena. En halua näyttää itkuani sairaalassa. Minulla on joitakin huonoja kokemuksia siitä aiemmista keskenmenoista. On toki hyviäkin kokemuksia.
Aiemmat menetykset ovat nyt nousseet uudelleen pintaan. Ne olivat todellisia järkytyksiä, mutta nyt ne ovat muuttuneet surullisiksi muistoiksi. Ja se on pitkälti sen ansiota,että olen surenut ne läpi.
Joskus tuntuu, että olen sielultani paljon vanhempi kuin monet synnyttäneet. Olen jo ollut kolmissa oman lapseni hautajaisissa. Mutta tarkoitus ei ole nyt kertoa kauhujuttuja. Elämä on mennyt eteenpäin. Nyt olen aivan ihanan miehen kanssa. Siis tämän viimeisen lapsen isä on kyseessä. Hän on osoittautunut iki-ihanaksi. Hänen kykynsä tukea on auttanut minua paljon.
Niin. Se on hirveää, jos pistetään synnyttäneiden kanssa samaan huoneeseen. Sitä minulle ei ole tapahtunut sentään, vaikka takana kaksi (nyt kolme) keskenmenoa ja yksi ennenaikainen synnytys. Huh. Kun noita kirjoittaa, miettii todella, mitä sitä on käynyt läpi. Mutta kuten sanoin, elämä jatkuu. Se on välillä julma, mutta menee eteenpäin kuin juna.
Hyvää yötä ja voimia teille kaikille :hug:

 

mulla oli naislääkäri unkarista tms muualta.. Ja se ei kovin luottamusta herättäny ku hän sanoi et ei osaa ultralaitetta käyttää (ku oli kuulema uus laite), mut että nää (näytti sormiaan, etu ja keskisormea), nää on mun ultralaitteet!! ... tul jotenkii ällö olo siin..

 

Huh!
Kaikkea sitä onkin! Voi unkarin naisia.... =)

Eilen muuten oli aika järkky kokemus: minulla on leikattu sydän (synnynnäinen vika), jonka vuoksi joudun aina suurissa verenvuodoissa ottamaan antibioottia sydäntulehduksen vaaran vuoksi. No, minulle tuli eilen hätä, että pitää mennä sairaalaan sitä hakemaan. Soitin paikkakuntamme lähimpään sairaalaan, jossa olen käynyt tarkkailussa. Sieltä ohjattiin lähimpään terveyskeskukseen. No siellä sanoivat, että sairaalasta annettiin ohjeet, että lähetettä ultraan ei kannata antaa. Lääkkeet naamaan ja kotiin. SAnoin,että haluaisin vielä varmistuksen tapahtuneelle, ennenkuin otan antibiootit. Eihän lääkkeitä saa raskaana ottaa. No lääkäri kirjoitti lähetteen. Hän pelkäsi, että saa siitä huudot.
No menin sairaalaan ja sielläpä otettiin tietysti juhannuspaikattavat minua ennen. Odotin kauan. Lopulta minulle tultiin kertomaan,että gynelogi ei suostu ottamaan minua vastaan! HÄn oli kuulemma ohjeensa antanut. Lääkkeet oli kuulemma turvallista ottaa.
Itkin koko kotimatkan ja kyllähän minä ne lääkkeet olen syönyt. Keskenmeno on kyllä 99,999 prosenttia varma juttu, mutta mikä ihme kiire sillä lääkärillä oli juhannuspäivänä ettei voinut ultrata? Olin liian herkässä tilassa raivotakseni. Nyt kyllä raivostuttaa ja aion sanoa tästä kun menen sinne tarkastukseen. Siinä mielessä oli järkevä, että oli sanonut,että näille keskenmenoilleni on löydettävä syy ja ei minun siitä istumisesta mitään tarvinut maksaa. Mutta oli kyllä vastuuton lääkäri muuten.

 

Pikkuvadelma, tiedäntosiaanmiten pahoillamme me kaikki täällä olemme :hug:

Rinja, kaikkea sinäkin joudut kestämään Olipa törkeää! Mutta sehän on hyvä, jos alkavat tutkia syytä, kun joudut keskenmenon niin usein kokemaan. Ja paljon voimia ultraan, kyllä sielläkin voi itkeä, jos siltä tuntuu. Itse repesin sairaalassa, kun ultrattiin vielä, meille tämä tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta (mitään ennakkovaroitusta ei ollut...). Ainakin Jyväskylässä ymmärsivät hyvin.

Miracle, ihan mielenkiinnosta; ultrasko se unkarin nainen sitten koneella vai sormilla? Aika kamalaa olis jos noin tultas sanomaan, varsinkin tuollasessa tilanteessa...

Mulla on myös nyt semmosta oloa ollut, ettei itku tule, vaikka itkettää. Sitten saatan alkaa itkemään ihan oudoissa tilanteissa (kylillä tuolla yritänpitää itseni kasassa, mutta kotijoukoissa...). Eilenkin mies "pakotti" raksalla kiipeämään yläkertaan (lattia puuttuu) ja mulla kun on korkeanpaikan kammo, niin jostain syystä aloin itkemään kun en uskaltanut niille lankuille mennä :/ Sitten roikuin siellä seinän varressa säälittävän näköisenä itku silmässä :ashamed:

Minä en onneksi joutunut sinne osastolle, missä on synnyttäneet ja vastasyntyneet, vaan käytävän toiselle puolelle naistentautien osastolle. Sitäkin pelkäsin, kun keskeytynyt keskenmenoni piti käynnistää. Ja tuolla gynen osastolla sain vielä ihan oman huoneen, jossa sai itkeä ihan rauhassa. Kiitos siitä :flower:

 

By the way: sain juuri kuulla, että juhannuksena siellä sairaalassa oli keikkalääkäri. Googletin hänet ja työskentelee Hesan Mehiläisessä.
Täällä maalla ollaan ihmisiä.
Aiemmat keskenmenoni ovat tapahtuneet asuessani Hesassa ja sieltä on näitä karvaita kokemuksia. Taas ne vahvistuivat. Sieltä olen oppinut kovettamaan itseni.

 

herkkupeppu, nii tää naislääkäri siis vaa kokeili sormillaan et jahas, ei oo kohdunulkonen ja et on niillä ja niillä vkoilla menossa mutta km koska vuotaa niin paljon. Eli tää oli sillo ko mentii päivystykseen. Se ei ois päästäny kotiin ollenkaan mut mä lähin koska näide suomalaiste mielest ei ollu syytä jäädä sairaalaankaan (eli ko kummiskii aamulla oli puhe mun mennä sinne takas kummiskin ja et tuun sit takas jos vuoto yltyy kauheaks yön aikana).

Ni sit suomalainen päivystävä naislääkäri ultras seuraavana pvänä, et alkio poistunut ja hyvin tullu iteksiään pois. Mut tosissaan tuo unkarilaine vai mikä lie (kuulema kuiteskii 20v ollu gynenä omassa maassaan) ni se vaan teki tutkimuksen sormilla ja painelemalla. Mut ei todellakaan herättäny luottamusta ko on, et "these, these are my ultra!!" ko se ei muuteskaan hirmusen hyvin puhunu enkkuu, mut ymmärsin kyl aina mitä tarkotti. Mut sille lääkärille itelleen tuntu se kielimuuri olevan liian hankala.. ko se koko ajan toisteli mulle niit asioit vaiks sanoin et "yes, I understand"

 

No niin..se oli sitten siinä.

Tänä aamuna lähdin puoli seiska kohti sairaalaa. Sinne kun pääsin, niin en edes päässy lääkärin vastaanotolla (odotin että ultraisivat ensin tilanteen, kun sikiö oli kerta jo tullut ulos), vaan sairaanhoitaja otti käsittelyyn ja ei aikaakaan kun tabletit oli asetettu emättimeen. Tämä oli noin puoli 9.

Tunnin makailin ja sitten pakottivat ylös. Että portaita vaan kipuamaan, kun se nopeuttaa tilannetta. Puoli yksi alkoi todella niukka vuoto, johon hoitaja ei ollut tyytyväinen. Pitäisi kuulemma oikein hulahtaa veret ulos..no ei hulahdellut. Puoli kaksi lisää tabletteja, mutta tällä kertaa suun kautta ja taas portaita kävelemään. Eivät antaneet mulle särkylääkettä, koska ekasta annostuksesta meni ihan pökkyrään, niin ei olis paljon voinut portaita kivuta.

Toisesta satsistakaan ei paljon hulahdellut, joten vihdoin puoli kolme mut suostuttiin ottaa lääkärin luokse ja sitten ultrattiin. Kohtu olikin hyvin tyhjä jo.. MIKSEIVÄT aamulla mua ultranneet!! Ihan turhaan kärsin supistuksista ja kivuista koko päivän, kun tavaraa yritettiin saada ulos, mitä ei enää ollutkaan! Lääkäri ei ollut tästä moksikaan, hänen mielestään asiat meni niinkuin pitkin. Oli kyllä vähän huolissaan, kun ultraus ja sisätutkimus sattui aika kovasti ja paikat oli arat. Iltapäivällä nousi myös lämpö.. Joten huomen aamulla sitten verikokeeseen ja jos siellä jotain hälyttävää, niin kuuri kohtutulehdukseen. Ja jos yöllä nousee kuume yli 38, niin pitäisi lähteä takaisin sairaalaan. Että sellasta..miksei olis voinu heti antaa kuuria, jos oli pienikin epäilys.

Lääkäristä en pitänyt ollenkaan, mutta minua hoitanut sairaanhoitaja oli todella mukava ja empaattinen. Heti ensimmäiseksihän rupesin itkemään kun hän selosti toimenpiteen kulkua. Mutta ei yhtään hätkähtänyt vaan oli kyllä hyvin tukena. Yhden lauseen hän kylläkin sanoi, mikä vähän jäi päähän: "Sä olet vielä niin nuori (23v)".. mitä sitten, mihin se tämän tilanteen muuttaa??! Ja olen nimenomaan päättänyt että haluan lapset nyt. Ja kun on ollut raskautumisessa vaikeuksia, niin ei se mihinkään ajan kanssa parane. Päinvastoin.

No puoli neljä pääsi sitten kotiin lähtemään. Muistoksi jäi kamalat kivut mitkä jatkuvat vielä ja täysin voimaton ja tyhjä olo. Vuotoa tulee vieläkin niukasti.

Olipas taas omaa napaa....

 

pikkuvadelma
Voi sinua, mitä tänään olet joutunut kokemaan. Nuo lääkärit ovat niin tyhmiä välillä!!! Heillä ei ole mitään empatiankykyä, siis joillakin.
Se hoitaja varmasti tarkoitti vain hyvää sanomalla siitä sinun nuoruudestasi. Se oli hänen tapansa lohduttaa. Ja tottahan se onkin, kun asiaa ajattelee pitemmän päälle: sinulla on paljon paljon mahdollisuuksia ja aikaa saada vaikka kuinka monta lasta! =)
Olin itse 24, kun sain ensimmäisen keskenmenoni. Nyt olen 38. En tarkoita sitä, että sinulle kävisi samoin. Että yli kymmenen vuoden päästä kipuilet samojen asioiden kanssa. Minä olen pitänyt monia vuosia taukoja yrittämisessä. Nyt olen löytänyt niin ihanan miehen, että haluan vielä , kun minulla on muutamia vuosia aikaa, yrittää lasta.
Usein hoitajat ovat empaattisempia kuin lääkärit.
Minä olen tänään ollut aivan raivona sille Mehiläisen keikkalääkärille. Kirjoitin Mehiläiseen valituskirjeenkin, vaikka eihän hän Mehiläisen nimissä täällä ollut, vaan yksityisenä yrittäjänä. Ja hänelle itselleenkin kirjoitin s-posti-palautetta.
Siinä hän oli fiksu lääkäri, että oli sanonut, että minut täytyy tutkia, että syy selviää. Mutta miksi hän ei ottanut minua vastaan ja ultrannut minua? Olinhan hädissäni ja oli kaiken lisäksi juhannuspyhä, jolloin kaikki tuska muuttuu kaksinkertaiseksi muiden iloitessa keskikesän juhlaa.
Mutta pikkuvadelma sinulle toivon paljon paljon voimia ! MInä tiedän, että tuska muuttuu suruksi, elämä menee eteenpäin ja siitä voi iloitakin, suurienkin surujen jälkeen. Itseään ei pidä katkeroittaa eikä myöskään surua koteloittaa. Anna surun tulla aina kun se haluaa tulla.
Minulla tulee aina itku kun soitan sairaalaan. Esim. tänään soitin sairaalaan kysyäkseni, pitääkö minun mennä ultraan nyt vai vasta 2.7, jolloin minulla olisi ollut kontrolliultra. He sanoivat, että 2.7, jos kipuja ei tule eikä vuoto lisäänny.
Aina kun soitan, koko juttu tulee niin akuutiksi, että on pakko itkeä. Se puhdistaa sielua. :hug:

 

Toivottavasti olette nyt saaneet sydämen kyllyydestä purkaa pahaa oloa meidän ammattikuntaa haukkumalla. Voisikohan nyt jo lopettaa. Voin vakuuttaa, että kyllä meistä suurin osa ihan vilpittömästi haluaa auttaa ja tekee parhaansa niillä taidoilla ja resursseilla, jotka meille on suotu. Ei me siellä vastaanotolla teitä potilaita kiusaamassa istuta.

 

kanella
Sinun täytyy ymmärtää, ettemme puhu sinusta henkilökohtaisesti.
Minä ainakin puhun siitä kokemuksesta, joka minulla on. Ei se siitä miksikään muutu.
Varmasti on teitä hoitokunnanedustajia, jotka olette empaattisia jne...ja onhan minullekin heitä sattunut.
VAlitettavasti sitä törmää myös sellaisiin, jotka eivät sitä ole. Ja kun on kysymys hoitotyöstä, täytyisi omata herkkyyttä ja tilannetajua.
Esim. olen myös kokenut paljon hyviä kokemuksia, myös tässä keskenmenotapauksessa. Kiitos niistä! Ja onhan niitä kokenteet ja puhuneet monet muutkin.
Nämä harmittavat tapaukset tulevat pintaan, koska ne ovat niin ahdistavia.
Mutta hienoa kanella, että asia liikuttaa sinua. Olet varmasti herkkä hoitoalan ihminen ja pyrit työssäsi onnistumaan. ONneksi teidänlaisia on, ja paljon onkin!

 

kanella, henkilökohtaisesti ei ainakaan kannata ottaa.. Sillä näitä tökeröitä sairaanhoitajia sekä lääkäreitä kyllä riittää! Ja se on vain ikävä tosiasia. Tuskin on resursseista kiinni se, et sanooko hoitaja vaiks et no voi voi, noit sattuu ja suunnillee get over it! Et siinä ei kyllä resursseista ole kyse sitten ensinkään. Mut on mullekin yks empaattinen sairaanhoitaja sattunu kohalle ja hän kertoi myös et itsekin on kokenut saman ja tietää miltä tuntuu, eli kyl näitä hyviäkin toki on alalla, ja paljonkin

 

pikkuvadelma, voimia ja paljon :hug: ja tietysti muillekin. On jotenkin sanaton olo, te kerroitte jo kaiken... Tänään on taas vähän huonompi päivä, johtuu aika paljolti siitä, että yöllä tuli valvottua. Monta yötä tässämenikin, että sain kunnolla nukuttua, ensimmäinen viikko ja vähän ylikin oli tosi katkonaisia |O Hoitohenkilökunnasta ja lääkäreistä, itselle on onneksi sattuneet tosi mukavat, ja ymmärtäväiset. Mutta toki tiedän, että muunlaisiakin on.

 

Minulle tämä palsta on ollut todellinen apu, kiitos siitä teille :heart: Toisten kokemuksiin peilaa omiaan ja ymmärtää, että ei ole ainoa tässä maailmassa. Ja minä olen toivottavasti apuna teille.
Tajusin eilen, että olen varmasti porukan vanhin =) tunnen itseni aivan täti-ihmiseksi.
Onneksi me etsimme tällä hetkellä mieheni kanssa asuntoa, on jotakin muuta ajateltavaa. Ja pian alkavat työt, olen opettaja. Sitäkin täytyy jo pohtia ja suunnitella.
Ilokseni huomasin,että suunnitteleminen tuottaa jopa iloa ja innostusta. Eikä se, että menen opettamaan alakoululaisia, ahdista ollenkaan. Olen käynyt näitä asioita läpi niin paljon,että olen tehnyt itselleni selväksi sen, että muiden lapsista minun ei pidä olla kateellinen. En minä heitä itselleni halua, vaan omani!
Mutta toki varsinkin nyt alkuvaiheessa raskaanaolevat sekä pikkuvauvojen äidit tuntuvat pahalta. Siksi se lapsivideo sinulle herkkupeppu oli suoranaista henkistä väkivaltaa.
Vaikka he tekivät sen varmasti vilpittömällä sydämellä ja hyvää tarkoittaen. Joskus ihmiset ovat suuren surun keskellä niin kömpelöitä niin kömpelöitä. Pitää itse ruveta heitä hoitamaan kun itse kaipaisi lohdutusta.
Itse muistan, kuinka eräs ystäväni tuli melko pian oman keskenmenoni jälkeen onnesta hehkuen kertomaan minulle, että hän on raskaana. Se tuntui ilkeältä. Mutta toisaalta, se, että monet ovat salanneet minulta raskautensa, tuntuu yhtä ilkeältä. Aivan kuin minä tuottaisin pahaa onnea tai minä särkyisin heidän onnestaan. :headwall:
Mutta nyt päivän toimiin.
:hug:

 

Henkilökohtaisesti en ota, mutta kyllästyttää kun lääkärit tuntuvat olevan ihmisten mielestä vapaata riistaa, jota saa mielin määrin parjata ja syyttää milloin rahanahneudesta ja milloin yleisestä v*ttupäisyydestä. Valitettava tosiasia kun on, että hyvin usein on nimenomaan resurssien takia kädet sidottu. Tai sitten ei vain jostain muusta syystä hoito miellytä (vrt. edellä: selität potilasta rauhoittaaksesi koko ajan mitä teet, niin sinulla on kommunikaatio-ongelmia, mutta jos et selitä, niin olet tökerö tuppisuuääliö...). Olen itsekin lähes 40 vuoden ikään kohdannut jos jonkinmoista v*ttupää-opettajaa, kaupankassaa sun muuta, mutta ei tulisi mieleenikään kyseisiä ammattikuntia näissä keskusteluissa kollektiivisesti haukkua.

Itsekin juuri keskenmenon kokeneena tiedän ja ymmärrän, että siinä vaiheessa mieli on herkillä ja todennäköisesti kaiken toisen sanoman voi halutessaan - ja myös haluamattaan - käsittää väärin. Kaikilla meistä kuitenkaan ei ole psykiatrin pätevyyttä. Josko sekään sitten mitään auttaisi. Parhaamme kuitenkin teemme, vaikka palkaksi saisikin pelkkiä haukkuja.

 

Niin. Varmasti kaikilla on omat ongelmansa. Minä ainakin haluan tuoda julki sellaiset vääryydet, jotka minua kohtaavat. Minusta on hyvä, että asioista keskustellaan. Esim. nyt sinä kanella otit osaa tähän keskusteluumme ja toit oman näkökulmasi esiin, mikä se on hyvä asia. Toivottavasti tämän palstan kautta nämä ongelmat menevätkin suurempaan tietoisuuteen. Asioista on puhuttava. Ainakin minä olen sitä mieltä. Minä itse olen opettaja ja ymmärrän hyvin, jos joku haukkuisi jotain opettajaa täällä, jos hän olisi kokenut vääryyttä. Itse olen ainakin täsmentänyt, miksi haukun esim. tätä Mehiläisen keikkalääkäriä. Olisi itseasiassa erittäin hyvä, että näitä lukisivat mahd.monet lääkärikunnan edustajat, niin keskustelua varmasti syntyisi.
Varmasti monet yrittävät parhaansa, kuten sanot, mutta minusta ei voi olla parhaansa yrittämistä sellainen, ettei ota potilasta vastaan , vaan tekee diagnoosin häntä näkemättä.
Eli ikävä kyllä, näin se vain on Suomessakin. Ja hyvä vaan, jos mahd. moni tämän lukee.
Olen omassa opettajatyössäni saanut paljon kritiikkiä vanhemmilta ja kun asiaa pohdin, he olivat silloin aikoinaan minusta monessa kohdin oikeassa, vaikka "parhaani yritin". Onneksi nielin ylpeyteni ja tAjusin ottaa virheistä vaarin ja muutin käytäntöjäni siltä osin, kun tajusin tehneeni väärin. Kaikkien ammattikuntien on niin tehtävä, jos tarve vaatii.

 

Rinja Totta kai on hyvä, että keskustelua käydään. Rakentavampaa tosin olisi antaa sitä palautetta suoraan kyseiselle henkilölle kuin täällä selän takana. Tuskin itsekään pitäisit siitä, jos sinua tai ammattikuntaasi kovasti nimettömänä yleisönosastolla suomittaisiin. Kuten toteat, suoraan saamasi palaute on auttanut sinua parantamaan toimintaasi. Takanapäin haukkuminen on ainoastaan lapsellista - ja sitä paitsi täysin hyödytöntä energiantuhlausta. Kukaan tuskin ottaa nimetöntä netti'palautetta' vakavasti, pahoittaa korkeintaan mielensä. Eihän se varmaan ole tarkoituksena, vai kuinka?

 

Niin. Siinä mielessä olen tehnyt väärin Mehiläisen sairaalaa kohtaan, että olen nimennyt tämän kyseisen lääkärin Mehiläisen lääkäriksi. Mutta nyt täytyy muistaa, että kyseinen lääkäri teki siis keikkaa meillä päin yksityisenä, ei Mehiläisen edustajana. Aiemmat kokemukseni, jotka liittyvät Mehiläiseen, ovat pelkästään hyviä. (Eräs ystäväni leikattiin siellä)
Nyt olisi hyvä, että Mehiläisen sisällä heräisi keskustelua siitä, onko tällainen vapaa-ajan työssä tapahtunut asiakkaan ohittaminen eettisesti perusteltua toimintaa heidän näkökulmastaan ja miten he asiaan haluaisivat reagoida talon sisällä. Mitään nimiä en tietysti lähde yleisesti julkistamaan. Olen jo tehnyt kyseiselle henkilöllä palautekirjeen sekä Mehiläiseen omansa. Mutta kuten sanoin, tämä hänen toimintansa ei ole Mehiläisen oman etiikan mukaista , toivottavasti =)

 

Haluan vielä täsmentää, että laitoin heti kyseiselle henkilöllle yksityispalautteen eli en ole haukkunut yksinomaan "selän takana". Hän ei ole reagoinnut mitenkään palautteeseeni. Minusta on hyvä, että asia lähtee "julkisuuteen" vaikkakin näin " lapsellisella" tavalla. Se on hänen kestettävä. Täytyihän minunkin kestää epätietoisena omasta hengestäni ja sikiön hengestä.