Imetyksestä

Eli nyt olen aika ihmeissäni ja kysyisin onko kellään vastaavanlaista kokemusta asiasta. Eli meidän toinen muksu syntyi 6 päivää sitten, maitoa alkoi herua jo pari vkoa ennen synnytystä rinnoista (ei mitään hanat aukee-meininkiä,mutta huomas että tippa ja pari tulee). Synnytyksessä meni aika reippaasti verta, 800g, ja hg oli 98 sairaalassa ja ti terkan käynnillä 91. Kotomittauksessa vauvan paino oli laskenut kotiinlähtöpainosta hiukan vielä, vaikka olenkin lisämaitoa hieman antanut kun tuntui ettei maitoa kunnolla tule. No eihän sitä tosiaan tule, edes pumppaamalla maito ei nouse sekä toinen rinta on mielettömän kipeä aina kun vauva sitä imee, sattuu jonnekkin syvemmälle rintaan ei rinnanpäähän. Terkan mukaan raudan puute hidastaa nyt maidon herumista ja nyt olenkin kahden vaiheilla lopetanko yrittämisen tähän, koska raudan nousu on tuskallisen hidasta vaikka tupla-annosta syönkin päivittäin, vai jatkanko imetysärsykkeellä muutaman kerran päivässä ja katson kauanko menee että maitoa tulee, jos tulee... Raudan pitäisi kuulemma palautua noin 2vkon-kuukauden kuluessa normaaliksi, mutta rautalisää joutuu jatkamaan vielä 3kk sen jälkeen pienemmällä annoksella.
On niin turhautunut olo kun imettäessä menee vain aika hukkaan kun vauva imaisee sen muutaman tipan mikä sinne kertyy ja sen jälkeen haen pullon josta vauva syö n. 50-70 ml maitoa. Joka tissikerran jälkeen jää selvästi nälkäiseksi.Edes sellaista maito"humahdusta" en ole kertaakaan kokenut, mikä tuntuu kun maitoa kertyy rintoihin.

Minulle itelleen sillä ei ole väliä mistä vauva syö, mutta jos jollekkin on sattunut käymään samansuuntaista, tietäisin edes onko tässä mitään toivoa. Esikoista imetin kuitenkin lähes 10kk ilman mitän ongelmia, tässä vaiheessa jo häntä imettäessä maitoa tuli hyvin reilusti.Tässä tilassa kuukausi on melko pitä aika, kun rintoihin alkaa jokatapauksessa aina lopulta koskea kun niistä ei mitää ulos tule...
 
Heippa!

Mulla tippui hemoglobiini synnytyksen jälkeisenä päivänä ensin 80 ja seuraavana päivänä 72. Sainkin 2 pussillista punasoluja ennen kuin pääsimme kotiutumaan. Minulle ei mainittu synnärillä mitään tästä, että matala hemoglobiinipitoisuus hidastaisi maidon nousemista. Ja alun parin päivän jälkeen maitoa kyllä rupesi tulemaankin. Sitä en tosin tiedä, kuinka nopeasti veren hg-pitoisuus nousee verensiirron jälkeen.

Imettäminen olisi tietysti helpointa enkä itse ainakaan heittäisi hanskoja vielä tiskiin näin pian. Tietysti esikoistasi imettäneenä tämän tiedätkin :). Itselläni on takana tätä "imetysuraa" vasta 3 kk ;) Tsemppiä ja toivottavasti lähtee maito nousemaan!
 
Moi! Älä vielä luovuta. Mulla on kanssa hemoglobiini alhainen ja silti maito on noussut rintoihin, joten ei se välttämättä siitä johdu. Mulla meni kanssa synnytyksessä saman verran verta ja hemoglobiini oli 106 ja sairaalasta lähdön jälkeen 98. Tsemppiä sulle
 

Yhteistyössä