Imukuppisynnytys, kerrotko kokemuksesi

Haluaisin kuulla muiden kokemuksia imukuppisynnytyksestä. Miksi imukuppiin päädyttiin ja kuinka kaikki lopulta meni? Mitkä tunnelmat siitä itsellesi jäi? Ja kuinka mahd. seuraavassa synnytyksessä toimittiin, tarvittiinko imukuppia silloinkin?

Minulla imukuppisynnytyksestä jäänyt hienoisia traumoja ja pelkoja. Vauvan syke laski romahaten supistusten aikana joten imukuppiin oli pakko turvata, sen jälkeen olisi menty leikkaussaliin. Lapsi saatiin ulos kahdella ponnistuksella, mutta kipu oli valtava ja repesin pahoin. Nyt odotan toista lasta ja synnytyspelko nostaa nyt jo päätän, vaikka synnytykseen on vielä aikaa. Olisin kiitollinen muiden kokemuksista, en ole tavannut henk.koht ainuttakaan imukuppisynnyttäjää ja muutenkin kokemuksia imukupeista tuntuu olevan aika vähän.

 

Imukuppia käytettiin, koska vauvan sydänäänet laskivat (napanuora kaulan ympäri). Imukuppi irtosi vauvan päästä 2 kertaa ja ponnistusvaihe kesti 20 minuuttia. Myös episiotomia tehtiin, mutta epiduraalin ansiosta en tuntenut mitään. (supistukset kyllä tuntuivat). Vauva on nyt 2kk ja voisin mennä vaikka heti uudestaan..

 

Imukuppisynnytys minullakin reilu kolme viikkoa sitten. Imukuppiin päädyttiin, koska ponnistusvaihe oli kestänyt jo yli tunnin ja supistusten väli alkoi venyä, vauvan sykkeet alkoivat laskea supistusten aikana sekä minulta akoi ponnistamiseen voimat loppua. Imukupilla autettiin lapsi synnytyskanavassa eteenpäin, mutta lopulta ponnistin itse tytön ulos. Eppari tehtiin, mutta itse en sitä huomannut ollenkaan. Kaiken kaikkiaan ponnistusvaihe kesti 1h 48min, eli pitkän kaavan mukaan mentiin. Silti ei jäänyt mitään suurempia traumoja synnytyksestä. Suosittelen jokaista, joka kokee pelkäävänsä tulevaa synnytystä käymään pelkopolilla juttelemassa, siitä on ollut monille apua.

 

Täälä kans imukuppi otettiin käyttöö vauvan heikkojen sydänäänten takia. Vältettiin hätäsektio johon olisi muuten menty ellen olisi sitten siinä vaiheessa ollut kokonaan auki. Vauvalla oli 2 kertaa napanuora kaulanympärillä.

Imukupin laitto sattui kovasti, koska siinä vaiheessa ei ainakaan epiduraalista ollut mitään jäljellä. Eppari tehtiin sen takia. 9 pisteen poika syntyi ilman hiippaa päässään koska ponnistusvaihe oli n.5min.

Traumoja ei imukupista jäänyt, enemmän se pelästytti ettei kaikki mennytkään hyvin ja pelkäsin tietysti, että lapsi kuolee.

2:ssa seuraavassa synnytyksessä ei ole imukuppia tarvittu, enkä ole ottanut epiduraalia, sekin saattoi omalla osaltaan vaikuttaa, eipä niistä tiedä.

Äiti maa 31+0

 

Mulla oli myös imukuppisynnytys. Vauvan sydänäänet laskivat synnytyksen aikana, napanuora oli kaulan ympärillä. Sain ponnistusvaiheeseen pudendaalipuudutuksen, joka oli hyvä. En tuntenut kipua kun eppari leikattiin enkä myöskään sitä että repesin.

 

Täällä myös esikoinen syntyi imukupilla avustaen. Synnytys käynnistettiin raskausdiabeteksen ja 4,2kg painoarvion takia ja käynnistelyssä meni viisi päivää. Synnytyksen kestoksi merkattiin 10h ja ponnistusvaihe oli 30min. Vaikka ponnistusvaihe ei ollut erityisen pitkä alkoi minulla voimat loppua, kun käynnistelyä oli takana monta päivää ja supistukset tulivat aika rajuina sitten, kun vihdoin tulivat. Kätilö pyysi paikalle lääkärin avustamaan imukupilla. Episotomia tehtiin ja sitten lääkärin mukaan ponnistinkin vauvan maailmaan aika lailla omin avuin...ei kuulemma tarvinnut imukupilla juurikaan auttaa. Pojalla oli melko iso pää (37,5cm) ja synnytyksen aikana kääntyi vielä väärään tarjontaan, niin että kasvot olivat väärään suuntaan. Seurauksena oli pahat repeämät, jotka johtivat peräsuoleen ja peräsuolen supistajalihas katkesi. Minulla ei kuitenkään jäänyt itse synnytyksestä mitään traumoja, ainoastaan ompelu vaihe oli ikävä! Lääkäri hälyytettiin jonnekkin kiireellä ja minun kokoon kursiminen jäi siihen...kunnes lääkäri palasi noin tunnin päästä jatkamaan urakkaa, joka tarkoitti uudelleen puuduttamista jne.! Synnytyksestä osittain toipumiseen meni noin vuosi ja nykyiseen olotilaan pääsin noin kahdessa vuodessa. Nyt poika on 6,5v. ja laskettuun aikaan olisi yhdeksän viikkoa. Minä luultavasti en saa alateitse enää synnyttää, mutta lopullisesti tilanne päätetään synnytystapa arviossa, joka on tammikuussa. Itse jännitän melkeen enemmän sektiota, kun alatiesynnytystä!

 

Mulla ensimmäisessä synnytyksessä ponnitusvaihe pitkä, tunnin. Omat voimat oli vähissä, joten päädyttiin imukuppiin. Episotomia tehtiin, repesin ja tikkejä tuli paljon (en tiedä montako, kun 10 jälkeen ei enää lasketa sanoi kätilö). Paranin hyvin.
Toisessa synnytyksessä vauvan sydänäänet laskivat ja lääkäri kiireellä paikalle ja imukuppi synnytys. Jälkeen päin kätilö sanoi, että imukuppia ei ehditty käyttää, kun vauva tuli ulos, itse en asiaa huomannut oliko imukuppi vai ei.
Ekasta synnytyksestä muistan, että imukupin laittaminen sattui paljon ja se jouduttiin laittamaan 2 kertaa, koska ensimmäinen ei toiminut. Mutta kun imukuppi paikoillaan ja vauva ulkona, niin olo oli vain helpottunut. Traumoja ei jäänyt.

 

Meillä meni synnytys sitten imukupilla loppuun. Lopullinen syy tais olla vauvan sykkeissä, mutta mulla itelläni myös oli helvetillinen kipu kohdun alaosassa (ei ollut supistus) mikä melkeen esti mua ponnistamasta. Ponnistaessa se tuntui kaikkista pahimmalta, mutta sattui koko ajan.

Kätilö varuiks puudutti välilihan, mutta epparia ei tarvinnut leikata. Imukuppi saatiin paikoilleen ja pysyi hyvin. Vauva tuli äkkiä ulos. Toisen asteen repeämät. Eipä juuri sattunut, ei imukupin laitto eikä vauvan ulostulo vaikka repesinkin. Pieni polttava tunne alapäässä oli, that's it.

Jälkeenpäin oon antanu itteni ymmärtää, että melkeen enemmän se on sääntö kuin poikkeus, että eppari leikataan? Onneks mulla ei sitten leikattu, tässä on paikat parantunu niin hyvin vaikka tikkejä tulikin emättimeen ja välilihaan.

 

Imukuppisynnytys täälläkin takana syyskuussa. Sydänäänet laskivat jo monta tuntia ennen h-hetkeä, mutta konttausasennossa ne pysyivät kunnossa. Silti ph-arvoja otettiin vauvan päästä verikokein puolen tunnin välein ja lopulta ne olivat jo vähän huonontuneet joten piti saada vauva äkkiä syntymään. Imukuppi siis avuksi, ponnistusvaihe kesti 7minsaa, ponnistin kuulemma tosi hyvin, mutta tokihan se kuppivetokin auttoi. Mulla toimi epiduraali loppuun asti niin hyvin, etten tuntenut kupin laittoa enkä epparin tekoa tai muutakaan. Sen verran tunsin, että osasin ponnistaa. Vauvalla oli napanuora kaulan ympäri ja syntyi avonaisessa tarjonnassa. En onneksi kuitenkaan revennyt, vaikka toki toi eppari tehtiinkin. Sekin parani kyllä viikossa, oli aika pieni. Että ei mulle varsinaisesti jäänyt siitä synnytyksestä traumoja, mut oon kyllä miettinyt et jos toinen kerta vielä joskus tulee ja epiduraalia en saisikaan tai se ei toimisi, en tiedä miten kestäisin, kun "totuin" nyt siihen, ettei ponnistus tunnu miltään...ja olen ymmärtäny, että tosiaan se kupin laitto usein tuntuu.

 

Heinäkuun lopulla meilläkin päädyttiin imukuppiin esikoisen kans, juurikin sydänäänien laskusta johtuen. Minkäänlaisia muistikuvia ei ole että imukupin laitto olisi sattunut?! Liekkö niin ilokaasuhuuruissa ollu! Episiotomia tehtiin ja 2. asteen repeämiä tuli. Hyvin on paikat parantunu, eikä jääny minkäänlaisia traumoja. Synnytyksen kokonaiskesto oli vajaa kolme tuntia, nopea homma. Ilokaasun avuin koko touhu läpi, menisin uusiksi vaikka heti!

 

Ensimmänen synnytykseni oli tosi pitkä (kokonaiskesto lähes 28 tuntia) Kun viimein pääsin ponnistamaan voimani olivat lopussa... tunnin ponnistelujen jälkeen haettiin lääkäri ja vauvan päähän laitettiin imukuppi. Itse olin niin väsynyt ja sekaisin etten tarkkaan muista miltä se tuntui, mutta olin niin helpottunut, että vauva oli vihdoin syntynyt. repeämähän siinä tuli, vaikka episiotomia tehtiin. Parannuin kuitenkin nopeasti.
Vauvalla oli "pahka" päässä pari viikkoa, mutta vähitellen sekin lähti pois.
Nyt esikoiseni on 8-vuotias reipas koululainen.
Toinen synnytys pelotti, mutta se meni nopeasti (kesti 3h 45min). ilman kivunlievityksiä mentiin, koska sairaalaan tullessani olin 8cm auki eikä mitään kuulemma ehditty antaa.
Kolmas synnytys oli kaikkein helpoin ja nopein( 2h 45min). Ilman kivunlievityksiä sekin mentiin!

 

Esikoinen syntyi imukupilla auttaen,pitkä synnytys ja pitkittynyt ponnistusvaihe,vauva painoi reilusti yli 4kg,verta menetin aikalailla,hb laski reippaasti ja sain lisäverta,toista ja kolmatta synnyttäessä ei ole tarvittu imukuppia,ponnistusvaiheet kestääneet 10-15min,yli 4 kiloisia vauvoja hekin olleet.

 

Miun imukuppisynnytyksestä voi käydä lukemassa blogista. Nyt synnytin tasan viikko sitten.
Jo KarVa

 

Täällä takana imukuppisynnytys 7 viikkoa sitten. Imukuppiin päädyttiin vauvan huonon pään asennon takia, ja myös siksi että tunsin niin valtavaa kipua ponnistaessa, että se esti ponnistamasta täysillä. Synnytyksen kokonaiskesto 15 tuntia ja ponnistaminen vähän yli tunnin.. Itse ainakin koin kovaa kipua kun imukuppi laitettiin. Se vielä irtosikin kaksi kertaa ja aina piti laittaa uudelleen. Repesin syvälle emättimeen, ja epparikin leikattiin. Lisäksi pieniä repeämiä. Kyllä mulle jäi pieni pelko synnyttämisestä, jos joskus toista rupeaa odottamaan.. Toivotaan että aika kultaa muistot

 

1. imukuppi otettiin käyttöön sykkeiden heittelyn vuoksi. Yksi pieni veto ja pää oli ulkona eppari tehtiin, mutta ei repeämiä

2. imukuppi otettiin käyttöön, kun lapsi ei yksinkertaisesti tullut ulos (syynä asento virhe, joka huomattiin pahkan sijainnista synnytyksen jälkeen). kolme kertaa vedettiin. Eppari tehtiin ja muutama pieni nirhauma tuli sen lisäksi (nirhaumat ei vaatineet ompelua).

 

Olin jo etukäteen kammoksinut imukuppia, syytä en tiedä, mutta se pelotti minua. Synnytys lähti käyntiin käynnistelyillä, jotka kesti 2vrk, imukuppiin päädyttiin, vauvan sydänäänten laskun takia ja ponnistusvaihettakin oli siinä mennessä jo takana 60min, joten tuli kiire saada vauva maailmaan lisäksi vauvalla oli kädet molemmin puolin poskia joka lisäsi massaa pään alueelle sekä kasvot kohti kattoa eikä perinteisesti lattiaa kohden. Tämä kuulema vaatii lantiolta enemmän tilaa (ponnistusasento puoliistuva). Muuten vaihtoehtona oli hätäsektio. Leikkamaan jouduttiin aikapaljon ja epparihaava kipuili 1kk vielä synnytyksen jälkeenkin. Imukuppi oli kyllä kuitenki helpotus pitkään jatkuneen ponnistusvaiheen lopuksi sillä voimat olivat jo ihan lopussa ja kahdella ponnistuksella ja imukupin avustuksella saatiin vauva sitten tulemaan Jälkeenpäin olin niin shokissa ja väsynyt etten muista edes sitä, kun lapsi annettiin ekaa kertaa rinnalleni, kyse oli esikoisesti joten luonnolisestikkin tämä harmittaa.

 

Ekassa synnytyksessä käytettiin imukuppia.
Syy: sydänäänet laskivat liian alas. Tuli kiire saada vauva pihalle. Eppari tehtiin ja vasta kolmannella yrittämällä saatiin vauva imukuppiin kiinni niin, että syntyi lopulta ilman hätäsektiota. Tuolloin havaittiin napanuoran kiertyneen pahasti useamman kerran nilkan ympäri, joka syynä sydänäänten laskuun.
Seuraus: tämän synnytyksen jälkeen tulin hyvin pian uudelleen raskaaksi ja puolet raskausajastani juoksin pelkopolilla, mistä todella oli hyötyä.

Toinen lapseni syntyi sitten hyvinkin nopeasti ja luonnonmukaisesti ilman suurempia toimenpiteitä.