Isä huutaa ja käyttäytyy huonosti lapsiaan kohtaan, mitä tehdä?

Viestiketju alueella 'Mitäs nyt? Aihe vapaa' , aloittaja vierailija, 20.03.2016.

  1. vierailija

    vierailija Vieras

    Olen lasten äiti, seuraan sivusta (ja puutunkin kyllä!) mieheni eli lasten isän tekemisiä ja olen jokseenkin huolissani välillä. Yleensä hän käyttäytyy ns. normaalisti ja on hyvä ja huolehtiva isä, mutta välillä huutaa pienimmästäkin asiasta ja käyttäytyy huonosti... tulee paha mieli minullekin.

    Tuntuu, ettei isän hermot kestä pientäkään lasten vastaan sanomista, vaan hän heti alkaa huutaa ja kiroilla lapsille. Lapset on 2v, 5v ja 9v. Kaksi isointa "ottelee" ja nahistelee keskenään, päivittäin. Äskenkin poika 5v ei halunnut lopettaa pleikkarin pelaamista, vaan alkoi itkeä että haluaa jatkaa. En ehtinyt sanoa mitään kun isänsä sitten otti häntä käsivarsista kiinni ja kantoi omaan huoneeseensa samalla huutaen ja kiroillen, että "nyt v*ttu menet s**tana sinne etkä huuda koko ajan, kun minä sanoin prkl, että se loppuu nyt". Ei hän koskaan lyö eikä muutenkaan pahoinpitele, mutta tuollaista kiroilua ja huutamista se on.

    Itse siis puutun tilanteisiin mm. sanomalla miehelleni, että lapsille ei huudeta eikä tarvii kiroilla. Minulle mies ei koskaan huuda. Jotenkin vaan tuntuu, että lapsia kohtaan hän on usein aika äkäinen... Olen uhannut erollakin miestä joskus aikaisemmin, jolloin hän sanoi, ettei tuollaisen asian takia voi erota ja muutenkin minun sanomisteni jälkeen hän on vähän aikaa ns. kunnolla, kunnes taas... Itsekin kyllä toisinaan korotan ääntäni mutta tuollainen kiroilu ja mesoaminen ei ole mielestäni sallittua.

    Meillä menee miehen kanssa ja koko perheenä käsittääkseni ihan hyvin. Ei ole isompia ongelmia. Näistä miehen "kohtauksista" tulee riitoja, kun en voi sietää tuota. Sellainen kireä ilmapiiri kyllä tuntuu vallitsevan aika usein, että ihan normaaleistakin keskusteluista MIES äkäisesti napauttaa vastauksen, vaikka minä tai lapset oltaisiin ihan normaalisti keskusteltu/kysytty jotain. Äänensävy ja puhetyyli on äkäisiä, kireitä ja ehkäpä v*ttuilevia toisinaan. Olen tästäkin puhunut miehelle, mutta ei tunnista käytöstään. Osataan meillä nauraakin ja pitää hauskaa, mutta yhtäkkiä mies sitten muuttuukin.

    Missä vika? Mitä minä voin tehdä? Auttakaa, pyydän.
     
    #1
  2. vierailija

    vierailija Vieras

    Mä joutuisin lähtemään lasten kanssa.

    En ikinä antaisi kohdella lapsiani noin.
     
    #2
  3. vierailija

    vierailija Vieras

     
    #3
  4. vierailija

    vierailija Vieras

    Olen sanonut miehelle/lasten isälle, että otan eron tai lähden lasten kanssa pois, koska en siedä kiroilua, huutamista ja tuota käytöstä. Mies lupaa muuttua, ei huuda enää jne. mutta lupaus kestää vain hetken kunnes taas jostain asiasta huutaa. Äsken taas keskustelin tuosta tämän päiväisestä tapauksesta ja mies sanoi suunnilleen näin: "en oo huutanut, en kiroillut, kyllä lapselle pitää sanoa jos se käyttäytyy huonosti, ei voi vain antaa olla, menee hermot kun ne aina väittää vastaan ja tappelee keskenäänkin" johon minä, että kyllä kiroilit ja huusit enkä hyväksy sitä mutta ei mies mitään enempää todennut asiaan, oli hiljaa... Kävi hakemassa pojan pois huoneestaan ja nyt kaikki on ihan ok kun yhdessä lähtivät laskemaan pulkkamäkeen ja iloinen nauru kuuluu sieltä kun kuuntelen ovenraosta (ovat tuossa takapihalla).
     
    #4
  5. vierailija

    vierailija Vieras

    Ai nyt kaikki on ok?
     
    #5
  6. vierailijatartar

    vierailijatartar Tunnettu jäsen

    Rekisteröitynyt:
    15.12.2015
    Viestejä:
    1 248
    Saadut tykkäykset:
    62
    Kaikki eivät jaksa kuunnella sitä kitinää, sun kanattaa puuttua noiden lasten älämölyihin ennen kuin miehesi ehtii asialle.
     
    #6
  7. vierailija

    vierailija Vieras

    Joo, tällaista se on. Toisinaan mies on kiukkuinen äkäpussi joka kiroilee ja huutaa ja sitten taas yhtäkkiä naureskeleva ja iloinen eikä mitään merkkejä entisestä. Se minuakin ihmetyttää.

    En kuitenkaan hyväksy hänen käytöstään ja se pysyy mielessäni siitä huolimatta, että mieliala vaihtuu äkkiä toisenlaiseksi. Pelkään sitä hetkeä milloin hän taas alkaa yhtäkkiä, siis ihan YHTÄKKIÄ, huutamaan jostain lähes mitättömästä asiasta, jonka voisi hoitaa muutenkin kuin kiroilemalla ja huutamalla.
     
    #7
  8. vierailija

    vierailija Vieras

    Totta. Itsellänikin palaa joskus hermot noiden ikikitisijöiden kanssa. Huudankin heille joskus. Kirosanakin on eksynyt pari kertaa. Tunnen kyllä huonoa omaatuntoa jos lapsille joskus huudan, ja yritän hoitaa asiat perille huutamatta. Aina se ei onnistu. Mutta lapsemme eivät elä pelossa, joten eivät pari kertaa kk tapahtuvaan huutoon kuole. Minulla ei ole lehmän hermoja.

    Ja olen lasten äiti. Meillä saa paaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaljon rakkautta ja huomiota.
     
    #8
  9. vierailija

    vierailija Vieras

    Eli sinun mielestä on ihan normaalia, että mies reagoi lasten nahisteluun ja itkuun "räjähtämällä" 0 -> 100 vaikka asian voisi hoitaa esim. menemällä paikalle ja sanomalla normaalisti, että ei tarvitse tapella tai pelaaminen nyt loppuu ja asiasta on sovittu ja keskusteltu aiemminkin eikä se itkemällä siitä miksikään muutu.

    En minä ole aina kotona, kun mies on lasten kanssa, toisinaan olen töissä tai omissa harrastuksissani, joten aina en voi asiaan puuttua vaan miehenkin olisi osattava hoitaa asiat suuttumatta/kiroilematta/huutamatta.
     
    #9
  10. vierailija

    vierailija Vieras

    Hermot voi palaa minullakin, ja niin itse asiassa tekeekin, mutta minä en hoida tilannetta niin että ekana repäisen lapsen kainaloistaan/käsivarsistaan ylös lattialta ja v*ttua ja s*atanaa huutaen nostan hänet omaan huoneeseen itkemään. Sanon asiallisesti tai ääntä korottaen useamman kerran, jotta lapsilla on aikaa reagoida asiaan, sitten vasta menen hoitamaan tilanteen toisella tavalla, jos edes enää on tarvetta. Enkä siitä huolimatta tuolleen käyttäydy... kyllä jäi suu auki taas äsken minulta, kun mies yhtäkkiä vaan toimi niinkuin toimi.

    Ja meilläkin saa rakkautta ja huomiota PALJON. Molemmilta vanhemmilta.
     
    #10
  11. vierailija

    vierailija Vieras

    No joo, ei meilläkään raivostuta nollasta sataan, vaan siinä välillä on 10 20 30 40 50 60 70 80 90, sitten vasta tulee se sata jos ei aiemmilla leppeämmillä keinoilla ole uskottu. Vaikka että aina ennen sanomista hän kävelee jokaiseen talossa olevaan huoneeseen ja reagoi vasta sen jälkeen.

    Yritä puhua miehesi kanssa. Keksikää yhdessä keinoja joilla hän voisi vähän hillitä suuttumustaan.
     
    #11
  12. vierailijatartar

    vierailijatartar Tunnettu jäsen

    Rekisteröitynyt:
    15.12.2015
    Viestejä:
    1 248
    Saadut tykkäykset:
    62
    Mitä väliä onko se normaalia vai ei, tollasta se teidän elämä on. Ei se siitä mihinkään muutu vaikka kuinka täällä huudetaan sen olevan epänormaalia.
     
    #12
  13. vierailija

    vierailija Vieras

    Mä oon äiti ja voin sanoo ihan suoraan sen, että en mäkään kestä lasten kitinää, vinkumista ja päätä riipivää valitusta. Jonkin verran sitä jaksaa ja sit tulee raja vastaan. Meillä lähtee vinkumaan omaan huoneeseen ja sitkun on rauhottunu niin sit keskustellaan. Meillä tyttö vinkuu ja vikisee joka ikisestä asiasta ja kun se alkaa niin saattaa vähän väliä vinkua jostain. Kaikkee en jaksa noteerata ja sit alkaakin kirkuminen ja itku, potku raivari huuto. Siinä kohtaa mulla on jo valmiiks pinna kireenä, että karjahdan jo, että nyt naama umpeen ja omaan huoneeseen. Tyttö tehny tota myöskin kun ollaan kyläilty ja sieltä pitäis pois lähtee niin jumalauta mikä huuto alkaa. Mulla ja miehellä on sillon molemmilla pinna kireenä ja menee siihen, että mies rupee tiuskii mulle ja mä joudun pukemaan riehuvan, kirkuvan ja ilmaa potkivan lapsen, joka nipistelee ja raapii melki silmät päästä. Juu, sillon yleensä mun kiukku purkautuu autossa ja saatan huutaa täysin palkein. Meillä tyttö 5- vuotias ja ihan oikeesti osaa ton vinkumis touhun. Meillä seuraa rangaistus, koska tota perhanan vinkumista, kirkumista ja päätä riipovaa kitinää ja valitusta ei ole pakko kuunnella. Meillä saa paljon rakkautta kyllä, leikitään yhessä, pelaillaan ja askarrellaan. Iltasin ollaan koko perhe aina lähekkäin sohvalla ja höpötellään ja vitsaillaan ja välillä riehaannutaan menee tyynysotaa tai jotain muuta hauskaa. Halaillaan ja suukotellaan paljon, että nautitaan kyllä täysin siitä, että saamme olla lähekkäin.
     
    #13
  14. vierailija

    vierailija Vieras

    Ensinnakin, kannattaa joskus koettaa saada videolle miehen huuto ja kiroaminen. Mikaan ei pysayta ihmista ajattelemaan omaa kaytostaan kuin nahda se "ulkopuolisen" silmin. Miehesi ei valttamatta edes rekisteroi itse kiroamistaa niissa hermostumisen tuoksinnoissa.

    Toisekseen, kannattais pyytaa miesta lahtemaan terapiaan yhdessa tai yksinaan. Vihanhallinta on yksi erittain tarkea ominaisuus.

    Kolmanneksi, voit pyytaa lapsia kertomaan omin samoin rauhallisessa tilanteessa miehellesi, milta heista tuntuu niiden pwlottavien huutosessioiden aikaan ja jalkeen. Ehka miehesi sen jalkeen alkaa panostamaan siihen itsehillintaan. Hanta voi myos muistuttaa, ettei kayta liian kovia otteita. Eaim lapsen kantaminen kasivarresta huoneesta toiseen on jo pahoinoitelyn asteella.
     
    #14
  15. viisikymppinen isoäiti

    viisikymppinen isoäiti Tunnettu jäsen

    Rekisteröitynyt:
    27.04.2012
    Viestejä:
    19 619
    Saadut tykkäykset:
    801
    Jos joskus huutaa sen ymmärrän, kyllä se pinna joskus kärähtää. Mutta kiroilemista en ymmärrä
     
    #15
  16. vierailija

    vierailija Vieras

    Meillä aloittajan kuvaama tilanne jatkunut vuosia. Mies myös luvannut muuttaa käytöstään ja apuakin on haettu, mutta mikään ei muutu. Saattaa suutuspäissään huutaa tyyliin haista paska lapsille. Muiden ongelmien lisäksi meillä ei varmaan apuna muutakuin eroaminen. Niin meillä lapset 15v ja 12v.
     
    #16
  17. vierailija

    vierailija Vieras

    Voi ei. Voiko tuo kestää noin pitkään eli käytännössä lapsen koko elämän lapsuudenkodissaan? Meillä lapset 4 ja 6-vuotta ja olin toivonut että tilanne rauhoittuisi kun lapset kasvavat ja saavat enemmän "järkeä päähänsä". Lasten isä hermostuu ihan liian helposti minun mielestäni ja asiasta on puhuttu useita kertoja. Kaiken lisäksi minäkin saan kuulla kunniani aina välillä. Eipä minulla enää olekaan mitään tunteita miestäni kohtaan paitsi ehkä epäkunnioitus jne. On meillä hyviäkin hetkiä useita päiviä jotka yleensä taas jossakin vaiheessa menevät ohi kun mies on mitä on. En voi käsittää miten joku voi olla noin huono hermonen. Olisi mieluummin hiljaa ja poistuisi paikalta kun alkaa hermoa kiristämään ja antaisi minun hoitaa asian loppuun, mutta kun ei. Eroakin olen miettinyt mutta teen sellaista työtä että esim. toisen pitää viedä hoitoon ja toisen pitää hakea. Muuten minun työntekoni ei onnistu.
     
    #17
  18. vierailija

    vierailija Vieras

    No jos yhtään lohduttaa, ette varmasti ole ainoa perhe jossa tuota tapahtuu.

    Meillä myös mies hermostuu päivittäin isommalle (3,5v). Miehen käsitys kasvatuksesta on myös - ellei nyt huutaminen - niin ainakin äänen roima korottaminen. Niinkuin lapset pitäisi alistaa omaan tahtoon sillä hiton karjumisella. Myös sana "vittu" on alkanut eksyä sekaan silloin tällöin. Siitä tulee sitten konflikteja myös minun ja miehen välillä, koska minussa herää samantien joku leijonaemo ja alan näyttää miehelle kaapin paikkaa... Ja sekös vasta onkin surkea juttu kun lapsi huomaa ettei pidetä yhtä isän kanssa :/ Molemmilta tilanne vaatii suurta itsehillintää.

    Olen kyllä koittanut paneutua tilanteen juuriin, eli mistä se miehen huuto ja lyhyt pinna kumpuaa. Yksi iso syy on varmasti väsymys; pikkulapsivaihe uhmiksen ja vauvan kanssa on aika raskas, lisäksi raha on koko ajan tiukassa ja töitä pitää jaksaa paiskoa. Kukaan ei ole parhaimmillaan väsyneenä ja stressaantuneena. Toinen tekijä on varmaan miehen saama kotikasvatus. Tiedän että ainakin isänsä on tälläinen huutaja. Monesti meillä tulee selkärangasta ne samat kasvatuskeinot mitä meihin on käytetty, vaikka emme sitä haluaisikaan. Terapia varmasti auttaisi parhaiten tiedostamaan näitä käyttäytymismalleja ja puuttumaan niihin.

    Meillä on vähän auttanut se että olen puhunut asiasta miehen kanssa kahden, kun molemmat on rauhallisia ja lapset ei ole kuulemassa. Olen myös koittanut antaa miehelle yksinkertaisia, konkreettisia keinoja miten selvitä huutamatta joistain tiukoista tilanteista lasten kanssa (kyllähän minäkin sen tiedän että etenkin isompi osaa jo painella tietyistä nappuloista ja heittäytyä tooosi hankalaksi). Jos meinaa mennä huutamiseksi, menen väliin niin että sanon lapselle rauhallisesti sen mitä isä on sanonut, eli pidän miehen kanssa yhtä mutta koitan samalla rauhoittaa tilanteen. Nykyään mies jo yleensä tässä kohtaa saa itsensä hieman hillittyä ja ottaa rauhallisemman linjan. Jos on niin kiukussa ettei pysty, joudun välillä sanomaan että minä jatkan tästä tms. Meillä myös pyritään pyytämään anteeksi jos menee yli, niin lapset vanhemmilta kuin vanhemmat lapsilta.
     
    #18
  19. vierailijajeu

    vierailijajeu Vieras

    Isä on kyllä usein perheessä lapsille auktoriteetti, mutta sen saavuttamiseen ei tarvita kiroilua ja huutamista. Tiukat käskyt riittävät.
     
    #19
  20. vierailija

    vierailija Vieras

    Jos miehesi ei ole oppinut lapsena muita toimintatapoja kuin huutaminen ja kiroilu, ei mikään ihmekään, ettei teillä lapsetkaan osaa olla kitisemättä. He sitten vuorostaan huutavat ja kiroilevat omille lapsilleen.

    Sinä voit toki yrittää opettaa miehelle toisenlaisia toimintatapoja, mutta joudut aloittamaan lapsista, koska heillä ei vielä ole opittuna vuosikymmenten pituista väärää toimintatapaa, ja koska miehesi ei varmasti usko toisen toimintatavan toimivuutta, ellei näe sitä käytännössä. Eli kun saat lapset kuuntelemaan itseäsi ilman kitinöitä, voit opettaa miehellesi miten se tapahtuu. Jos et itsekään osaa tätä, hae apua. Normaaliperheessä kitinä peliajasta loppuu muutamalla sanalla, joita ei tosiaankaan tarvitse huutaa.
     
    #20
  21. 20v

    20v Vieras

    Mun isä on hyvin paljon tuollainen mitä aloittajan mies. Ja me oltiin kilttejä lapsia jotka yrittivät olla isän mieliksi, ettei taas tulisi huutoa. Meillä kasvatukseen kuuluivat myös fyysiset konstit, jos äiti ei ollut paikalla.

    Vieläkin olen isän kanssa vähän kuin munankuorilla. Ahdistaa, jos pitää olla kaksin hänen kanssaan. Olen oppinut, ettei minusta ole mihinkään, koska olen kuullut sen niin monta kertaa.
     
    #21
  22. vierailija

    vierailija Vieras

    Miksi isät ei kestä lapsiaan kovin hyvin? Yleensä äidit kestävät lapsiperhearkea paremmin, vaikka tekevät kotona ja lasten eteen enemmän kuin miehet...

    Miehet väsyy, huutaa, kiukuttelee sitten myös vaimoille ja naiset pettyy vätysmiehiinsä.
     
    #22
  23. vierailija

    vierailija Vieras

    Jaa minulla taas on se kokemus että miehet osaa paremmin pysyä tunnetasolla irti tilanteesta ja säilyttää malttinsa, kun taas nainen joutuu lapsen "loputtoman" perseilyn epätoivon valtaan ja reagoi sen mukaan.

    Vai voisiko kuitenkin olla että kyse on enemmän yksilöistä ja rooleista kuin sukupuolista.
     
    #23
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti