Isä sanoi vievänsä lapseni

Hei,
Meillä "kypsillä aikuisilla", äiti 41v ja isä 55v, on oikeudessa isän eron kostonhalussa aloittama huoltajuuskiista, jossa yritti viedä nyt 2v-poikani kokonaan pois minulta. Käänsimme lopulta asian niin että minulle haetaan yht:ta, koska isä on osaltansa laiminlyönyt viikonloppujansa ja asuu esim tällä hetkellä rakennustyömaallakin, eli ei ole viirallista kotia. Muutoinkin koko pojan elämän ajan olen minä hankkinut lapselle kaiken. Isä ei ole osallistunut mihinkään kuluihin. Nyt hädin tuskin maksaa minimielatusmaksun. Lapsilisätkin aikoinaan yritti pimittää itsellensä.
Nyt hän sanoi päin naamaani vieväni lapseni minulta. Ja hän on kuulemma kokeneempi vanhempi, kun hänen luonaan asuneet hänen 2 tyttöä (olivat yli 10-v, kun tulivat hänelle). Meillä taustalla väkivältaa, joka menossa myös oikeuteen häntä vastaan. Ja hän meidät heitti ulos ns kodistamme ja sitten alkoi taisteleemaan pojasta. Lapsemme tulo maailmaan ollut alkujaan täysin vastenmielinen ajatus hänelle. Minulle selvinnyt nyt toisten ihmisten avulla, että lapsen isä pahemman luokan narsisti joka hakee vain riitoja ja haluaa kostaa minullle kaiken.

Päälle kuukauden päästä on oikeudenkäynti, ja olosuhdeselvitykset lopuillaan. En jaksaisi enää ja haluaisin tämän jo päättyvän. Hoidan poikani tarpeet kaikin muodoin todella hyvin ja haen tässä tilanteessa omaankin jaksamiseeni keskusteluapua. Mutta väkiinkin valtaa tunne, että vievät lapseni.
Onko kellään samanlaisia kokemuksia tai lohdun sanaa
 

Yhteistyössä