isät hoi! jos puoliso haluaisi joka päivä seksiä

Vaimo haluaa jokapäivä,minä en. Tuntuu tosi pahalta,kun en tavallaan riitä hänelle. Ja varsinkin kun hän ihan avoimesti julistaa elävänsä aina puutteessa. En minä"pihtaa"...ei vaan haluta joka päivä. Ominaisuus se on,niinku toistuva pahantuulisuus vaimollanikin. Halut katoaa niin helposti: paksu nippu laskuja/tili tyhjä,työkuviot pielessä,väsymys... Joskus,kun on ylittäny ittensä ja nukkunukki hyvin,niin silloin ne halutkin kummasti on satasella.
 
Mutta toki riippuu myös naisesta, jos hän on haluttava niin edistää kovasti.
Joka päivä olisi kuitenkin aivan liikaa minulle, miehen kun yleensä täytyy tehdä "työt" ja nainen keskittyy pääosin nauttimiseen.
 
Itse ajattelen niin, että vaikka joka päivä jos siltä tuntuu, mutta todellisuus on sitten sitä, että tottakai jokaiselle tulee hetkiä ettei halua/jaksa.

Edellisessä parisuhteessa, josta siis on mun lapset. Minä olin se aktiivisempi puolisko ja olisin ollut tyytyväinen jo siihen että kerran viikkoon olisin saanut, mutta asia oli sitten niin, että tahti oli pikemminkin kerran kuussa tai jopa harvemmin, kun exä ei halunnut.

No nyt sitten eron jälkeen olen uudessa parisuhteessa ja hommat menee sillä saralla loistavasti... molempien mielestä =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja etsija:
Mutta toki riippuu myös naisesta, jos hän on haluttava niin edistää kovasti.
Joka päivä olisi kuitenkin aivan liikaa minulle, miehen kun yleensä täytyy tehdä "työt" ja nainen keskittyy pääosin nauttimiseen.
Kyllä mieskin voi olla se joka nauttii ja nainen tekee työt ! Ihan yhtälailla mies nauttii "käsittelystä" kuin nainenkin !

Siinäpä oiva piristysruiske seksielämään, roolien vaihto ? ;)

 
Mulla onneksi vaimo haluaa joka päivä kun itsekin haluan seksiä ihan tolkuttomasti. Se on ihan normaalia että naidaan 2kertaa päivässä ja sit välillä pikapano lisäksi. Tuntuu että vaimo on aina kyrvässä kiinni ja tykkään siitä.
 
Hmm. aika hypoteettinen kysymys näin koti-realismiin verrattuna...
Usein on niin, että laatu korvaa määrän, muttei aina! Kerran viikossa on liian vähän, kerran päivässä voisi alkaa jossain vaiheessa tuntumaan liian paljolta. Mutta olishan se kiva, jos edes joskus olis intohimoa ja kiimaista seksiä vaikka kerran päivässä! :p :p
 

Yhteistyössä