Isät muksujen kanssa??!! KOMMENTOIKAA!!!

Mulla on itselläni sellanen ajatus, että olen lapset tehnyt itselleni, ja myös ne hoidan. Ehkä siitä johtuen parisuhteemme voi hyvin ja mieheni on osallistuva isä koska saa työpäivän jälkeen päättää lepääkö vai touhuaako.
 
Meillä ainakin mies osallistuu kiitettävästi. Hoitaa lapset silloin kun itse olen töissä. Olemme molemmat erivuoroissa joten itse lasten kanssa aamulla ja isä lasten kanssa illalla. Toimii tosi hyvin eikä ruuan laittokaan enään tuota hirveää päänvaivaa. Vaipat sun muut hoitaa hyvin.
Kyllä mun mielestä isää voi vähän painostaa jos ei itse älyä tula apuun, eihän se lapsi ole yksin äidin vastuulla. Yhteinen asiahan lapsi on. Meillä on 3 pienellä ikäerolla joten on pakko isänkin osallistua.
 
Meillä mies hoitaa tytärtään yhtä hyvin kuin minäkin, eikä vaipanvaihdot jne tuota ongelmaa. Pärjäävät hyvin myös ihan kahdestaan. Olen kyllä onnellinen siitä, että mies tykkää touhuta tytön kanssa, eikä ole ns passiivinen isä.

Jaksamista teille joiden mies ei osallistu lapsen hoitoon.
 

Vauva-aikana esikoisen kanssa olin yksin, mies oli ulkomaan komennuksella. Kun palasi, hommat jaettiin aika tasan. Paljon jätkät teki ja tekee "miestenjuttuja"ihan kahestaan, käy luistelemassa, lätkämatseissa, vaihtaa autonrenkaita. Mutta tekevät myös ihan tavallisia puuhia, pelaavat lautapelejä ym.Meillä iltasadun lukee vuoroilloin isi ja äiti, tosin mies on kolmivuorotyössä toisella paikkakunnalla, että joskus äiti lukee useamman illan, mutta isi lukee kun on kotona. Esikoinen on nyt 7v. ja siis poika.
Tyttären synnyttyä,isyysloman ajan ja kun isi oli vapaalla minä imetin ja isi hoiti vaipat. Nyt kun tyttö isompi (1v.) menee esim. aamu niin, että toinen hoitaa vaipat ja toinen syöttää.Hommia tekee se joka ehtii/jaksaa. Kyllähän välillä tulee sanomista, mutta periaatteessa homma toimii.
Mies on ollut viikon pojan kanssa pojan ollessa 5v. kahdestaan ja nyt kesällä oli viikon molempien lasten kanssa, kun olin reissussa ja hyvin meni. Koti oli vähän riipin rääpin ja pyykkiä kamalat pinot ym. Mutta lapset olivat puhtaita, syötettyjä ja tyytyväisiä, mikä mielestäni tärkeintä.
Minusta on ihanaa, että mieheni haluaa olla isä ja ottaa vastuuta ja tekee ja touhuaa lasten kanssa sekä ottaa osaa kotitöihin.

-Hanna
 
Mulla exä oli lapsemmekans samalalailla kun minäkin, iltasin sain käydä kyläileen yksin ja mies katto lasta. Erottuamme lapsi on isällän jokatoinen vloppu ja mielellään menee ja mielelllään isä kattoonkin. Nykyinenkin mieheni osallistuu lapseni hoitoon, katsoo häntä jos tarvii jos haluan käydä jossakin, vie tarhaan ym...

=)
 
meillä ainakin pienestä pitäen molemmat autto vaavin hoidossa,syötöt tehtiin vuorotellen yöllä esim,päivällä nyt ei kun mies oli töissä,vaipan vaihdot sun muut.nyt kun poika on 3v niin kyllä se isän kanssa enemmän touhuaa kun minun kanssa
 
vierastaja
Mun mielestä isää sössitään liikaa siihen vauva-aikaan. Ja jopa raskausaikaan, siellä miehet istuu mukana, kun äidiltä mitataan verenpainetta ja katsotaan onko pississä valkuaista. Ihan rehellisesti sanottuna montaako miestä se OIKEASTI kiinnostaa...

Ja mun mielestä vauvan ja äidin suhde on erityinen. Äiti kantaa lasta omassa kehossaan ja synnytyksen jälkeen ruokkii vauvan omalla kehollaan. Totta kai äiti on vauvalle kaikki kaikessa...

Toki isät saa osallistua hoitoon, mutta että se nyt ihan tasapuolista pitäisi olla, niin HALOO!!Meillä iskä pärjää oikein hyvin vanhempien lasten kanssa ja touhuaa niiden kanssa varmaan jopa enemmän hauskoja juttuja kuin minä, mutta kuopuksen (6kk) hoidan minä lähes tulkoon itse. Toki se joskus vaihtaa vaipan ja leikkii tytön kanssa, mutta en tosiaan vaadi, enkä pakota... Ja meillä tää on toiminut oikein hyvin. Miehellä on ns. miehen rooli perheessä, en mitään lässyttävää pehmoisää tässä jaksaisikaan katsella.
 
Meillä pääsääntöisesti kaikki toimii hyvin. Aluksi oli olo että mä teen kaiken itse. Mies myös itse myönsi silloin olevansa "hyvä isä" vain kun siltä tuntuu.

Nykyäänkin lähes kaikki hoitotoimet ovat mun vastuulla (poika 1v10kk). Nätisti vihjaamalla saan miehen toimimaan ja toisinaan toimii myös vapaaehtoisesti. Kyllä se useimmiten mun kehotusta vaatii..."Kumpi käy pojan kanssa suihkussa? tai Haluatko ottaa pojan mukaan suihkuun, Haluatko tehdä puuron, kun teet siitä parempaa?" jne.

Silloin kun mä olen poissa kotoa, niin miehillä menee todella hyvin. Silloin kun olen kotona, niin poika vaatii kyllä mun huomion. Useimmiten vain äiti kelpaa.
 
Meillä mies ollut alusta asti sitä mieltä, että lapset on yhdessä tehty niin, yhdessä ne hoidetaankin. Jäi jopa kotiin pienen tytön kanssa, kun minä sain töitä. Kertaakaan en miettinyt pärjäävätkö kotona. Hyvin meni ja uskon että kumpikaan ei vaihtaisi tuota aikaa pois.

Nyt toista vauvaa mies hoitaa myös hyvin, vaihtaa vaippoja ja syöttää. Nukuttamiset, siis sänkyyn laittamiset, ovat minun hommaani. Mies tekee mies kotitöitä (tosin välillä täytyy patistella), yleensä täyttää ja tyhjää tiskikoneen.

 
meillä isi vasta harjoittelee neitokaisen kanssa oloa ja eloa..tosin omasta tahdosta ja pienestä pakosta..aloitin koulun ja isukki pääasiallinen hoitaja kun olen pois.hyvin niillä tähän asti mennyt ja kumpikin tykkää,niin isi kuin tytärkin.odottelen vaan sitä päivää että pappa viettäis koko päivän mimmin seurassa.tyttö jo 9kk ja vielä ei ole ehtinyt.ei tosin asuta yhdessä..
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 26.09.2006 klo 15:03 vierastaja kirjoitti:
Mun mielestä isää sössitään liikaa siihen vauva-aikaan. Ja jopa raskausaikaan, siellä miehet istuu mukana, kun äidiltä mitataan verenpainetta ja katsotaan onko pississä valkuaista. Ihan rehellisesti sanottuna montaako miestä se OIKEASTI kiinnostaa...

Ja mun mielestä vauvan ja äidin suhde on erityinen. Äiti kantaa lasta omassa kehossaan ja synnytyksen jälkeen ruokkii vauvan omalla kehollaan. Totta kai äiti on vauvalle kaikki kaikessa...

Toki isät saa osallistua hoitoon, mutta että se nyt ihan tasapuolista pitäisi olla, niin HALOO!!Meillä iskä pärjää oikein hyvin vanhempien lasten kanssa ja touhuaa niiden kanssa varmaan jopa enemmän hauskoja juttuja kuin minä, mutta kuopuksen (6kk) hoidan minä lähes tulkoon itse. Toki se joskus vaihtaa vaipan ja leikkii tytön kanssa, mutta en tosiaan vaadi, enkä pakota... Ja meillä tää on toiminut oikein hyvin. Miehellä on ns. miehen rooli perheessä, en mitään lässyttävää pehmoisää tässä jaksaisikaan katsella.
oon samaa mieltä tosta neuvola-jutusta, en ymmärrä miksi isät istuu kuuntelemassa kun äidiltä mitataan verenpainetta jne..

Mutta vauvan hoitamisesta olen eri mieltä. Se että isä osallistuu vauvan arkeen siinä missä äitikin, ei tarkoita sitä että mies olisi lässyttävä pehmoisä. Eihän kaikki äiditkään ole lässyttäviä pehmoäitejä.
 
Meillä iskä on paljon mukana, kun pyytää. Mutta niin ärsyttää, ett miks kaikki pitää tosiaan pyytää, eikö se tajua, millon ehkä ois ruoka-aika/vaipanvaihto....Mutta aivan loistava isä se muuten on :heart:
 
Ensin oli että vain minä jouduin huolehtimaan lapsista. Vaikka useasti siitä jouduin näiden vuosien aikana sanomaan niin ei muutosta tullut. Yritin väkisin saada miehen olemaan lapsille isä joka on niidenkaa, komentaa niitä siinä missä äitikin ja muutenkin hoitais samoja asioita mitä äidit. Nyt on mieheni muuttunut. Olen jopa ylpeä siitä kuinka hyvin se tulee lastenkaa toimeen. Nyt ei enään vain mun tarvitse tehdä kaikkia yksin ja saan tukea lasten kasvatukseen. Olen ylpeä miehestäni ja hän ansaitsee ison plussan ja halauksen. :hug:
 
Mei8llä on tilanne tämä että yleensä minä teen suurimman osan joka liittyy lapsen hoitoon: vaipan vaihto, kylvetys, ruokailut, ulkoilut, nukuttaminen ym.. tyttö ei kyl rupeekaan nukkumaan ilman mua, johtunee kai just tästä kun isä on aina vältellyt tehtävää milloin minkäkin syyn takia(tv ohjelmakin voi olla syynä) Nyt ensi viikosta lähiten tilanne on se että ollaan toinen aamuvuoros ja toinen menee iltaan. Ihan jo ajattelen että mitenhän se onnistuu kun isän pitää laittaa neiti nukkumaan, minä kun tulen töistä vasta 22.45. Ja muutenkin mieheni on helposti viemässä tyttöämme omalle äidilleen hoitoon silloin kun minä en ole kotona. sanoo aina että kun äitinsä hoitaa niin saa itse tehdä hommansa ym. rauhassa. Olen yrittänyt tolkuttaa että en minäkään vie tyttöä hoidettavaksi mummolle kun hän ei ole kotona. Välillä ottaa niin päähän tuo touhu, varmaan ensi viikolla kun minä olen iltavuorossa niin mummollehan se tyttö menee syömään varmaan. Ulkoilukin on joskus niin väkinäistä mutta joskus pakon edessä on ollut ulkona. Ei se lapsen hoito ja kasvatus pelkästään äidille kuulu, eikä todellakaan mummolle oman työpäivän päätteeksi. Kamala mitä ruikutusta!!!! :eek:
 
meillä lasten oikea isä ei juurikaan hoitanut lapsia vauvana (paitsi silloin jos lapsi nukkui) esikko kasvanut reilun vuoden ikäiseksi äidin hoivalla, isä vaihtanut muutaman kerran vaipan ja toinen kun syntyi niin silloin äitini "joutui" katsomaan esikkoa koska isä ei pärjännyt/osannut muutamaa päivää viettää esikomme kanssa kotona kun minä olin synnärillä...ja kakksosen ollessa parin kk erosimme lasten isän kanssa (lapsilla ikää nyt 1,5v ja 3v) ja lapset on nyt viimeisen 3kk aikana olleet joka toinen perjaitai isänsä kanssa muutaman tunnin ja sekin on kiikun kaakun sillä asteella että selviääkö isä siitä muutamasta tunnista...
nyt kuitenkin minulla uusi elämä ja uusi mies ollut jo jonkin aikaa (tällä uudella miehellä ei ennestää lapsia) ja hän on kyllä lasteni kasvatuksessa mukana kiitettävästi...leikkii niiden kanssa,vahtii jos on tarve, ja keksii yhteisiä matkoja/retkiä...ja nyt jopa muutaman kuukauden vaihtanut vaipan nuoremmalle (oli siellä tarpeena mitä tahansa) ;)
 
Kyllä meillä isukki on lapsen kanssa ihan yhtä paljon kuin minäkin ja hoitaa. Toista odotellaan ja vaipanvaihtoa, kylvetystä yms ihanaa tiedossa taas isukillekkin! :) Meistä molemmista se on aivan ihanaa!! :heart: Siinä tutustuu isikin paljon paremmin lapseensa!
 
Mun mies halus laitoksella meille perhehuoneen,että pääsis ite heti alusta täysillä täyspäiväseen vauvanhoitoon mukaan. Alusta asti mies on tehnyt kaiken sen minkä minäkin,imetystä lukuunottamatta ;)

En osais itse kuvitella tekeväni lasta sellaisen miehen kanssa,joka ei halua kaikessa lapseen liittyvässä mukana...Tuntuu välillä siltä etä jotkut parit ei keskustele asioista tarpeeksi ennen sitä lapsen "tekoa",ja sitten yllättyvät kun asiat ei menekään niin ,kuin luulivat. Toinen asia on se, jos mies on puheittensa mukaan luvannut olla mukana, eikä sitten sitä teekään... :/

Lapsia kun ei mun mielestä pitäisi tehdä omaksi iloksi ja huviksi...Ja kaksihan siihen alussakin tarvitaan, miksei siis parisuhteessa molemmilla olis täysi vastuu? :attn:

Lisään vielä että mun mies on aina hiukan harmissaan kun kuulee ja (näkee) miehiä, joista ei näy se ilo,jonka lapsen hoitamisesta ja läheisyydestä saa. Paljosta jäävät paitsi nämä isät JA LAPSET!!!!!
 
zeni
Meidän perheessä isukki hoitaa lasta ihan yhtä lailla kuin minäkin. tietysti minä olen päivisin kotona ja mies töissä mutta sen jälkeen mies hoitaa lasta siinä missä minäkin. heti lapsen synnyttyä oli mies 7 viikkoo lomalla töistä(4viikkoo kesälomaa ja 3viikkoo isyyslomaa) ja alusta asti ollaan yhdessä hoidettu. mies hoitaa ihan yhtä hyvin kuin itsekkin. jos toisella on jotain menoa niin toinen jää mielellään kotiin hoitamaan. en voisi kuvitellakkaan tekeväni lasta miehen kanssa joka ei auttaisi tai olisi kiinnostunut oman lapsen hoitamisesta. itse olen todella tyytyväinen omaan tilanteeseeni ja kiitos siitä kuuluu omalle rakkaalleni
 
meillä isä oli kotona vanhempain vapaan loput 2kk kun minä menin töihin... en tiä jännittikö kun oli kuiteski tehny äly pitkää päivää ja lähes 7päiväistä työ viikkoa.... mutta mun töihin lähtöä edeltävänä iltana sano et voisinko laittaa ylös noin ruoka ajat et hiukka tietää missä rytmissä arki pyörii.....

pärjäsi pojan kanssa loistavasti ja se luijitti heidän suhdettaan.... nyt kun mies tekee reissu hommaa ja on vain joka toinen viikko kotona niin koti viikolla saa tehä kaiken poika ei hyväksy mua mihinkään (tavallaan lepo viikko)

välillä on yrittäny luistaa mm . silloin kun reissu hommat alkoi ni meinas et poika kävis hänen vapaa viikollaankin hoidossa mutta löysin puhumalla ratkaisun johon on isä itse ollut tosi tyytyväinen jälkeen päin eli kotona isin kanssa joka toinen viikko... antaa pojalle paljon....

puhumalla aisat selviää ja kokeilemalla.... keskustelkaa onko joku juttu mikä aiheuttaa tän ettei isit hoida....
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 30.09.2006 klo 15:53 äippäliini-82 kirjoitti:
Mei8llä on tilanne tämä että yleensä minä teen suurimman osan joka liittyy lapsen hoitoon: vaipan vaihto, kylvetys, ruokailut, ulkoilut, nukuttaminen ym.. tyttö ei kyl rupeekaan nukkumaan ilman mua, johtunee kai just tästä kun isä on aina vältellyt tehtävää milloin minkäkin syyn takia(tv ohjelmakin voi olla syynä) Nyt ensi viikosta lähiten tilanne on se että ollaan toinen aamuvuoros ja toinen menee iltaan. Ihan jo ajattelen että mitenhän se onnistuu kun isän pitää laittaa neiti nukkumaan, minä kun tulen töistä vasta 22.45. Ja muutenkin mieheni on helposti viemässä tyttöämme omalle äidilleen hoitoon silloin kun minä en ole kotona. sanoo aina että kun äitinsä hoitaa niin saa itse tehdä hommansa ym. rauhassa. Olen yrittänyt tolkuttaa että en minäkään vie tyttöä hoidettavaksi mummolle kun hän ei ole kotona. Välillä ottaa niin päähän tuo touhu, varmaan ensi viikolla kun minä olen iltavuorossa niin mummollehan se tyttö menee syömään varmaan. Ulkoilukin on joskus niin väkinäistä mutta joskus pakon edessä on ollut ulkona. Ei se lapsen hoito ja kasvatus pelkästään äidille kuulu, eikä todellakaan mummolle oman työpäivän päätteeksi. Kamala mitä ruikutusta!!!! :eek:

TOI OLI KU SUORAAN MEIDÄN PERHEESTÄ!!!!
Tosin ukko ei oo kertaakaa käyttäny neitiä pihalla... Oon kyl jopa ehdottanu,et voin pukee neitin valmiiks... Jos tarpeeks renkuttaa,saan sen välil mukaan kävelylle... Vaikkaki se marmattaa sit koko illan et se ja se ohjelma jäi kattomatta... Kyl se teidän isukki oppii jos tahtoo oppia, ja eiks tuosssa oo jo hyvä alku??!! :D ONNEA TEILLE!!!
 

Yhteistyössä