Riittämättömyys ja syyllisyys ovat tunteita, joita lähes jokainen äiti tuossa tilanteessa tuntee. Niitä kannattaa vain opetella sietämään. Ei kannata ajatella, että asiat ovat huonosti, ja ratkaisu siihen on näiden tilanteiden vältteleminen (eli toisen lapsen vieminen pois kotoa). Näin ei ole, tilanne on normaali ja asiat hyvin.Teidän kaikkien perheessä on opittava jakamaan huomiota ja aikaa eri tavalla kuin ennen, koska tilanne on uusi. Opetteluun menee aikaa, jonain päivänä se alkaa sitten sujumaan. Kukaan ei osaa mitään automaattisesti yhtäkkiä, ei olla kahden lapsen äiti tai isosisarus. Oppiminen vie teiltä kaikilta aikaa, ja nyt on vaan hankalampi vaihe menossa. Siitä selvitään yhdessä, ja ollaan sen jälkeen taas vähän viisaampi ja taitavia perheen dynamiikan ja vuorovaikutuksen rakentamisessa.
Miettikää miehen kanssa sitä teidän kaksivuotiaan maailmaa. Hän on kovin pieni vielä. Jos vauva nukkuu huonosti, myös kaksivuotias heräilee pitkin öitä. Hän ei vaan osaa sanoittaa sitä väsymystään, mikä voi purkautua sitten vilkkautena ja uhmana. Siihen paras ratkaisu ei ehkä ole, että väsyneen lapsen on pinnisteltävä päiväkodissa päivät ja tultava hirveässä äidinikävässä kotiin, jossa äiti on kyllä koko päivän ajatellut olevansa sitten kovasti läsnä esikoiselle kun tämä tulee kotiin, mutta ei sitten kuitenkaan oikein jaksa, kun vauva on vienyt niin paljon energiaa ja kaikenlaista muutakin on ollut. Kaksivuotias ei halua naama irveessä hymyilevää äitiä, joka on niin perkeleesti läsnä ja leikkii tässä legoilla ja suorittaa äitiyttä tunnin - kaksi päivässä. Hän haluaa tavallisen kuolevaisen äidin siihen ihan pitkin päivää. Vaikka väsyneenäkin.
Mieti kenen tarpeet tässä nyt ovat tärkeimpänä. Se ei voi olla sinun halusi keskittyä vauvaan, joka aivan varmasti saa riittävästi huolenpitoa nytkin. Et voi ottaa uusiksi sitä symbioottista aikaa esikoisen vauva-ajasta, koska se aika on mennyt ja nyt on eri tilanne. Älä vertaa asioita siihen, miten ne ennen olivat ja miten kuvittelet että niiden pitäisi olla, vaan keskity siihen että asiat ovat riittävän hyvin kaikkien kannalta.
Jos sinua huolettaa vauvan saama huomio, kysy ihan keneltä tahansa, jolla on sisaruksia, että oliko tosiaan se perheen pienin se, joka sai vähiten huomiota. Ei todellakaan. Se pienin saa paitsi vanhempien huomion, myös sisarusten huomion. Kuopukset ovat aivan riittävän hemmoteltuja noin yleensä ottaen, vaikka ovat jakaneet alusta asti huomion isomman sisaruksen kanssa.