Isompi päiväkotiin ja itse vauvan kanssa kotona?

Omasta asenteestahan se on kiinni, minkälaisen elämän kokee ihanaksi. Eihän ihana elämä tarkoita helppoa elämää, eikä täydellistä, vaan sitä, että siitä saa tyydytyksen tunteita. Elämä voi olla tosi rankkaakin, ja silti ihanaa. Mitä realistisempi käsitys elämästä yleensä ottaen on, sen helpompaa on nauttia siitä. Ei ajattele, että ne huonot hetket ja huonot päivät on mikään maailmanloppu, vaan pystyy näkemään kokonaisuuden, sen että asiat on oikeasti tosi hyvin.
Minäkin olin pitkään kotona, ja se oli ihanaa aikaa. Rankkaa, mutta ihanaa. Jos isompi olisi ollut päivähoidossa, elämä olisi ollut ihan yhtä rankkaa, mutta paljon vähemmän ihanaa, koska esikoinen(kin) on ihana lapsi, jonka hoitaminen ja kasvun seuraaminen on parhaimpia asioita elämässä. Siksi minusta on ihan luonnollista ja uskottavaa, että muutkin ovat nauttineet omien lastensa hoitamisesta. Totta kai se joskus väsyttää, mut mitä sitten. Onko se iso juttu, jos aikuista tai lasta joskus väsyttää tai kiukuttaa. Ei minusta.

En minä väittänytkään, ettei lastenhoidosta voisi nauttia. Kritisoin sitä osaa tekstistä, joka maalaili epärealistisia kiiltokuvia. Esim. joku tämä sinun tekstisi tyyppinen on jo paljon parempi. Mutta siinä yhdessähän väitettiin että kotihoidon vuoksi lapset eivät ole KOSKAAN tunteneet mustasukkaisuutta. Kaikki tällainen on ihan höpönlöpöä. Sinäkin kuitenkin myönnät, että aikuista ja lasta voi joskus kiukuttaa, mutta että siihen voi opetella suhtautumaan - siinä toisessa tekstissä puolestaan annettiin ymmärtää, että mitään kiukuttelua ei edes ole jos kaikki ovat kotona. Jokainen tietää, että tuo ei pidä paikkaansa, elleivät lapset jostain syystä tukahduta tunteitaan.

 

Hullua edes ajatella että arki kotona olisi aina ruusuilla tanssimista ja seesteistä. On hyviä päiviä ja huonoja päiviä. Niissähän lapsi oppii käsittelemään erilaisia tunnetiloja. Ei se lapsi siellä päiväkodissakaan välty pettymyksiltä.

 

No ainakin ensin kannattaisi opetella sietämään lapsen kiukuttelua ja olemaan vanhempi joka päättää asioista, eikä antaa lapsen määräillä.
Mitä kotona voi tehdä; askarrella, piirtää, maalata, muovailla, pelata lautapelejä, palapelejä, leipoa, rakentaa majoja ym. Tehdä ihan arkisia askareita lapsen kanssa.

Askartelu, piirtäminen, maalailu ja muovailu jaksaa kiinnostaa noin 5 minuuttia putkeen, ei enempää. Lautapelejä olen löytänyt yhden joka on sallittu alle kolmevuotiaalle (missä on pikkupupu), joka jaksaa kiinnostaa vähän aikaa. Palapelin tekee sen kerran, 15-palan, valmis muutamassa minuutissa, isommat palapelit eivät kiinnosta. Leipoa ei voi joka päivä ellei halua heittää älytöntä määrää leipomuksia menemään. Voidaan kyllä rakentaa maja sohvatyynyistä, mutta se hajotetaan vähän ajan kuluttua eikä kiinnosta pitkään. Se mitä hän haluaa ja kysyy päivittäin, tunneittain, minuuteittain, on kaverit.

 

No ainakin ensin kannattaisi opetella sietämään lapsen kiukuttelua ja olemaan vanhempi joka päättää asioista, eikä antaa lapsen määräillä.
Mitä kotona voi tehdä; askarrella, piirtää, maalata, muovailla, pelata lautapelejä, palapelejä, leipoa, rakentaa majoja ym. Tehdä ihan arkisia askareita lapsen kanssa.

Tuossa toinen kirjoittaja kommentoikin tätä jo omalta osaltaan, mutta minua taas kiinnostaisi tietää, miten voi päivästä toiseen käyttää kauheasti aikaa majojen rakenteluun, leipomiseen, yms. jos samaan aikaan kotona on vauva, ja mahdollisesti pitää tehdä vauvanhoidon ohessa kotitöitäkin. Harvalla vauvaperheen vanhemmalla on kauheasti luppoaikaa. Veikkaan, että ison osan ajasta sen esikoisen pitäisi viihdyttää itseään tai sitten viihtyä äidin kanssa jutellen samalla kun äiti hoitaa vauvaa tai laittaa ruokaa.

 

Jälleen kerran kyse on siitä, kuinka realistinen käsitys äidillä on kahden lapsen hoitamisesta. Mistä tulee se ajatus, että kaikki pitäisi pystyä hoitamaan täydellisesti, kun sehän on elämälle täysin vieras tilanne. Joka ikinen äiti voi myös vauvan kanssa antaa sille parivuotiaalle vähintään yhtä hyvää hoitoa kuin päiväkodin henkilökunta, jos edes vähän yrittää. Onhan siellä päiväkodin pienten ryhmässäkin aina hoitajan sylissä joku vauva joka vie kaiken huomion, ja ne isommat lapset melko lailla saavat sopeutua ja joustaa.

Äitiys ei tarttuva tauti jonka vuoksi koko perheen pitäisi olla eristyksissä kuukausia tai vuosia. Vauva rattaisiin ja ulos katsomaan, että kappas vaan, maailma pyörii kuten ennenkin eikä pysähtynyt vain siksi, että joku sai vauvan. Kun näkee että kenenkään elämä ei ole täydellistä, voi rentoutua ja alkaa nauttia elämästään.

 

Jälleen kerran kyse on siitä, kuinka realistinen käsitys äidillä on kahden lapsen hoitamisesta. Mistä tulee se ajatus, että kaikki pitäisi pystyä hoitamaan täydellisesti, kun sehän on elämälle täysin vieras tilanne. Joka ikinen äiti voi myös vauvan kanssa antaa sille parivuotiaalle vähintään yhtä hyvää hoitoa kuin päiväkodin henkilökunta, jos edes vähän yrittää. Onhan siellä päiväkodin pienten ryhmässäkin aina hoitajan sylissä joku vauva joka vie kaiken huomion, ja ne isommat lapset melko lailla saavat sopeutua ja joustaa.

Äitiys ei tarttuva tauti jonka vuoksi koko perheen pitäisi olla eristyksissä kuukausia tai vuosia. Vauva rattaisiin ja ulos katsomaan, että kappas vaan, maailma pyörii kuten ennenkin eikä pysähtynyt vain siksi, että joku sai vauvan. Kun näkee että kenenkään elämä ei ole täydellistä, voi rentoutua ja alkaa nauttia elämästään.

Mitä sille kaksivuotiaalle tehdään sillä aikaa kun vauva on rattaissa??? Meidän lapsi ei ole 2-vuotissynntäreidensä jälkeen suostunut istumaan hetkeäkään rattaissa. Lapsi kaipaa tekemistä ja ikäistään seuraa, ei kotona tai rattaissa möllöttämistä.

 

Onko nykyään ihmiset niin vieraantuneet todellisuudesta vai onko se uusavuttomuutta vai mitä kun äityiskin on nykyään niin hankalaa. Mitä ne kotityöt ja vauvanhoito on että ei pysty huomioimaan muita perheenjäseniä. Aivan kun tulisi yllätyksenä että lapset tarvitsevat hoitoa ja huolenpitoa. Ja se jatkuu niin kauan kun ne lapset kotona asuu eri-ikäisillä on vaan erilaiset tarpeet ja vauva-ajankin jälkeen tulee haasteellisia ikäkausia. Ennen on pystytty hoitamaan useampikin lapsi kotona ja silloin on ollut myös enemmän noita kotitöitä, eikä ole ollut sellaisia määriä leluja ja virikkeitä kun nykyään.

 

Mitä sille kaksivuotiaalle tehdään sillä aikaa kun vauva on rattaissa??? Meidän lapsi ei ole 2-vuotissynntäreidensä jälkeen suostunut istumaan hetkeäkään rattaissa. Lapsi kaipaa tekemistä ja ikäistään seuraa, ei kotona tai rattaissa möllöttämistä.

Voimme sopia, ettet sinä voi tehdä kaksivuotiaasi kanssa yhtään mitään. Me muuthan emme voi tietää juuri teidän tilannetta.

Pienten lasten kanssa kotipäivät menevät melko pitkälti puistoilujen ja ulkoilujen tahdissa. Siellä, ja kerhoissa, ja hoidossa, tutustutaan samanikäisten lasten perheisiin, joita kutsutaan kotipäivinä kylään. Riittävä liikunta ja leikkiseura ratkaisee käytännössä kaikki lapsen tarpeet unen, ruuan ja vanhempien sylin lisäksi. Tällä lailla se aika monen perheen kohdalla menee. Melko simppeliä.

Päiväkoti on hyvä paikka, ja tärkeä turvaverkko niille, joilla ei ole hoitoapua. Kritisoin nyt sitä ajatusta, että kahden lapsen hoitaminen olisi jotenkin niin vaikeaa, ettei siitä voi selvitä. Aivan hyvin voi.