istukkanäyte

\

Miksi aina jauhetaan vain down-lapsen saamisesta? Istukkabiopsiassa näkyy useita eri kromosomipoikkeavuuksia ei vain down. Tämän halusin sanoa ottamatta kantaa suuntaan tai toiseen.

oli mitä oli mutta se se istukkabiopsia vielä tervettä lasta takaa. Entä jos saa puhtaat paperit siitä ja sitten ei saakaan tervettä lastaan vaan lapsi vaikka vammautuu synnytyksessä? Miten tällanen joka haluaa vain terveen lapsen sitten suhtautuu vammaseen?

 

Tältä 40 plus palstalta saa todella lukea suomalaisten äitien kipeydestä ja suvaitsemattomuudesta.

 

\

\

Miksi aina jauhetaan vain down-lapsen saamisesta? Istukkabiopsiassa näkyy useita eri kromosomipoikkeavuuksia ei vain down. Tämän halusin sanoa ottamatta kantaa suuntaan tai toiseen.

oli mitä oli mutta se se istukkabiopsia vielä tervettä lasta takaa. Entä jos saa puhtaat paperit siitä ja sitten ei saakaan tervettä lastaan vaan lapsi vaikka vammautuu synnytyksessä? Miten tällanen joka haluaa vain terveen lapsen sitten suhtautuu vammaseen?

Tarkoitin kommentillani vain ja ainoastaan että istukkabiopsian avulla saadaan selville useita eri kromosomihäiriöitä, ei ainoastaan down. En sanonut mitään omasta mielipiteestäni vammaisista yleisellä tasolla.

Voin toki senkin nyt kertoa, eli en henkilökohtaisesti paheksu äitejä jotka haluavat osallistua kyseiseen tmv. tutkimuksiin. Totta kai jokainen tajuaa että vaikka odottaisi tervettä lasta, niin synnytyksessä voi vammautua, tai onnettomuudessa tai jonkin sairauden myötä. Mutta suotakoon se heille / meille jotka haluavat tutkimuksiin osallistua että niin teemme; tietoisina että terveestä lapsesta saattaa yllä mainittujen syiden vuoksi tulla vammainen. Jos itse saisin etukäteen tietää odottavani vammaista lasta, niin haluaisin taatusti selvittää etukäteen niin paljon kuin mahdollista kyseisestä vammasta, siinä minun pää perusteluni mikis osallistuisin tarvittaessa tutkimuksiin.

 

\

\

No olipa siinä jos minkälaista mielipidettä...
En jaksa sen enempää selitellä, mutta päällimmäisenä mulle tuli mieleen, enkai minäkään ollut valmis down lapsen äidiksi, ei minullakaan ollut mitään voimavaroja sellaiseen. En ollut valmistautunut . En millään lailla kypsä kohtaamaan lapseni
kehitysvammaisuutta.. Mutta niin vaan tässä elämässä voi käydä,
että annetaankin elämäntehtäväksi down lapsi. En tiedä ylistänkö kohtakoani, mutta elämä opettaa ja kasvan siinä mukana.
Eikö jokaisen, terveen tai vammaisen lapsen syntymä ole vanhemmilleen elämäntehtävä?

Kyllähän jokainen lapsi on vanhemmilleen elämäntehtävä, ne tehtävät ovat kaikki erilaisia mutta antoisia omalla tavallaan. =) Se, mikä vammaisesta lapsesta tekee erityisen (minun mielestäni, ei voida yleistää) on rakkaus lapseen. Ihminen joka päättää pitää vammaisen lapsensa, rakastaa lastaan eri lailla kuin se terveen lapsen äiti joka vastaavassa tilanteessa päätyisi aborttiin.

Vammaisen lapsen äiti rakastaa lastaan pyyteettömästi, vain koska tämä on lapsi. Edellä mainittu terveen lapsen äiti rakstaan lastaan koska tämä on terve lapsi. Siinä se pieni ero.

Siinä taas Suuri Valaistunut jakaa Elämänohjeita ja Syvällisiä Ajatuksia. Huvittavaa, tässä viestiketjussa tämä kommentti oli se, jolle nauroin.

"Terveessäkin" lapsessa voi olla "vajeita". Terveeksi luokitellulla lapsella voi olla puheen tuottamisen häiriö. Paha karsastus. Motorinen häiriö tai viivästymä. Keskittymiskyvyttömyyttä, oppimisvaikeutta tms., joiden takia terve lapsi on erityisluokalla eikä ns. normaalissa koululuokassa.
Yhtäkaikki: terveellä lapsella voi olla jotain, mikä pudottaa hänet keskiverto-terveiden joukosta johonkin erityisryhmään; jotakin, minkä takia hän tarvitsee erityistä ohjaamista ja opastamista ja panostamista ja käyntejä asiantuntijoiden luona.

Seulonnan kautta terveenä syntyneenä lapsella voi olla vaikkapa paha atoppinen ihottuma, astma, allergioita....

Silti lapsen vanhemmat rakastavat tätä lasta, juuri sellaisena kuin hän on.
Terveenkin lapsen vanhemmat rakastavat lastaan juuri sellaisena kuin hän on - terveenä, "vajaallisena", sairastavana....

Miksi ihmeessä pitää lokeroida vanhemmuus parempiin ja huonompii vanhempiin; enemmän tai vähemmän lastaan rakastaviin vanhempiin - - - eikö voida vain puhua äideistä ja iseistä, jotka rakastavat lapsiaan - sellaisina kuin he ovat?! :heart:

Vaiko onko vammaisen tai down lapsen rakastaminen jotain paljon enemmän, kuin terveen lapsen rakastaminen? Näinkö te äidit ajattelette? :headwall:

 

\

\

No olipa siinä jos minkälaista mielipidettä...
En jaksa sen enempää selitellä, mutta päällimmäisenä mulle tuli mieleen, enkai minäkään ollut valmis down lapsen äidiksi, ei minullakaan ollut mitään voimavaroja sellaiseen. En ollut valmistautunut . En millään lailla kypsä kohtaamaan lapseni
kehitysvammaisuutta.. Mutta niin vaan tässä elämässä voi käydä,
että annetaankin elämäntehtäväksi down lapsi. En tiedä ylistänkö kohtakoani, mutta elämä opettaa ja kasvan siinä mukana.
Eikö jokaisen, terveen tai vammaisen lapsen syntymä ole vanhemmilleen elämäntehtävä?

Kyllähän jokainen lapsi on vanhemmilleen elämäntehtävä, ne tehtävät ovat kaikki erilaisia mutta antoisia omalla tavallaan. =) Se, mikä vammaisesta lapsesta tekee erityisen (minun mielestäni, ei voida yleistää) on rakkaus lapseen. Ihminen joka päättää pitää vammaisen lapsensa, rakastaa lastaan eri lailla kuin se terveen lapsen äiti joka vastaavassa tilanteessa päätyisi aborttiin.

Vammaisen lapsen äiti rakastaa lastaan pyyteettömästi, vain koska tämä on lapsi. Edellä mainittu terveen lapsen äiti rakstaan lastaan koska tämä on terve lapsi. Siinä se pieni ero.

Maailmassa on olemassa vain yhtä aitoa Rakkautta ja se on äidinrakkaus, oli se lapsi sitten millainen tahansa. Ihan hullua väittää että joku äiti rakastaisi lastaan koska sattuu olemaan Terve.

 

\

\

\

No olipa siinä jos minkälaista mielipidettä...
En jaksa sen enempää selitellä, mutta päällimmäisenä mulle tuli mieleen, enkai minäkään ollut valmis down lapsen äidiksi, ei minullakaan ollut mitään voimavaroja sellaiseen. En ollut valmistautunut . En millään lailla kypsä kohtaamaan lapseni
kehitysvammaisuutta.. Mutta niin vaan tässä elämässä voi käydä,
että annetaankin elämäntehtäväksi down lapsi. En tiedä ylistänkö kohtakoani, mutta elämä opettaa ja kasvan siinä mukana.
Eikö jokaisen, terveen tai vammaisen lapsen syntymä ole vanhemmilleen elämäntehtävä?

Kyllähän jokainen lapsi on vanhemmilleen elämäntehtävä, ne tehtävät ovat kaikki erilaisia mutta antoisia omalla tavallaan. =) Se, mikä vammaisesta lapsesta tekee erityisen (minun mielestäni, ei voida yleistää) on rakkaus lapseen. Ihminen joka päättää pitää vammaisen lapsensa, rakastaa lastaan eri lailla kuin se terveen lapsen äiti joka vastaavassa tilanteessa päätyisi aborttiin.

Vammaisen lapsen äiti rakastaa lastaan pyyteettömästi, vain koska tämä on lapsi. Edellä mainittu terveen lapsen äiti rakstaan lastaan koska tämä on terve lapsi. Siinä se pieni ero.

Maailmassa on olemassa vain yhtä aitoa Rakkautta ja se on äidinrakkaus, oli se lapsi sitten millainen tahansa. Ihan hullua väittää että joku äiti rakastaisi lastaan koska sattuu olemaan Terve.

Äiti on valmis tappamaan lapsensa koska tämä on sairas. Eikö se tarkoita että hän rakastaa tervettä lastaan, koska tämä on terve? Se että abortoi sairaan lapsen koska haluaa terveen, kuulostaa vähän siltä ettei ole valmis rakastamaan lastaan oli tämä millainen hyvänsä(=vammainen).

Tottakai jokainen äiti rakastaa lastaan koko sydämestään. Vammaisten lasten kohdalla tämä tarkoittaa vaan sen vamman verran enemmän.

:heart:

 

Onko sitten jotenkin väärin rakastaa täydestä sydämestään TERVETTÄ lastaan?
Onko oikeus pyytettömään rakkauteen lasta kohtaan vain semmoisella, joka on saanut vammaisen lapsen?

Rakkaus vammaista lasta kohtaan on jotain paljon enemmän kuin rakkaus tervettä lasta kohtaan, etenkin jos on käynyt sitä ennen sikiöseulonnassa? Vai?

Usein sillä tulevalla, vielä syntymättömällä lapsella on isäkin, joka osallistuu päätökseen siitä, tehdäänkö tai osallistutaanko sikiöseulontaan ja mitä sitten, jos tulokset kertovat lapsen sairastavan downin oireyhtymää tai jotain muuta kromosomeista näkyvää tahi perinnöllistä sairautta = tulossa olisi ns. vammainen lapsi.

Kun sitten pariskunta päättää, etteivät ole valmiita vastaanottamaan vammaista lasta - ja lapsi osoittautuukin terveeksi, jolloin raksuden sallitaan jatkua ja lapsi syntyy - eikö näillä vanhemmilla ole oikeutta rakastaa lastaan? Ovatko he huonoja vanhempia vain siksi, että tunnustavat omat rajansa?

JOKAISELLA LAPSELLA TULEE OLLA OIKEUS SYNTYÄ JA KASVAA RAKASTETTUNA
Jos vanhemmat katsovat, etteivät kykene huolehtimaan vammaisesta, on se varmaan parempi asia kuin se, että synnytetään lapsi, joka on rasite.

Entäs ne äidit, jotka abortoivat syntymöttömän lapsen riippumatta siitä onko lapsi terve vai ei - he päätyvät yhtäkaikki aborttiin. Ovat siis tulleet raskaaksi, mutta eivät halua lasta ja tappavat tämän.

Nyt ollaan keskitytty siihen, miten itsekkäitä hirviövanhempia ovatkaan nämä, jotka synnyttävät testien jälkeen terveen lapsen (ja vammainen olisi aboprtoitu).

Entäs nämä tappajaäidit, jotka tekevät yhtäkaikki abortin ja tappavat mahdollisesti terveen lapsen? Entäs kun he myöhemmin tulevat raskaaksi ja päättävät pitää sen lapsen? Miten tämmösillä ihmisillä voi ylipäätään olla mitään tunteita lapsia tai ketään toista ihmistä kohtaan - hehän ovat jo kerran murhanneet?

Ehkä pitäisi tehdä laki, jossa tutkitaan ja testataan kaikki ihmiset; onko heistä vanhemmiksi. Jos mies tai nainen todetaan itsekkääksi rodunjalostajatyypiksi, hänet steriloidaan.
Esim. jos haastattelussa selviää, että mies arvostaa älykkyyttä ja koulutusta, hän mitä ilmeisimmin tulee hankkimaan puolisokseen tämmöisen naisen, ja heidän toiveet lapsiaan kohtaan on niinikään korkea koulumenestys ja menestys uralla.
Silloinhan he rakastavat lasta vain, jos tämä täyttää heidän toiveensa; vain, jos lapsi on riittävän älykäs.

Jos taas selviää, että nainen tykkää sporttisesta hyvärunkoisesta miehestä, hän valitsee sellaisen kumppanin ja jos heidän yhteinen lapsi onkin ylipainoinen, he eivät tätä läskiä kykene rakastamaan oikeaoppisesti, pyytettömästi sellaisena kuin hän on.

Jos miehen naisihanne on pyöreä ja ehkä pienikin, ja parsikunnalle syntyy lapsi joka kantaa jotain esi-isän geeniperimää: tyttölapsi on pitkäsäärinen ja hoikka eikä pyöristy vaikka voita syöttäisi - tai poika on lihaksikas atleettivartaloinen.... eiväthän he lastaan rakasta, koska tämä ei ole kuva heistä, vaan on jotain muuta, oma itsensä.

Kuinka meistä kukaan voi lastaan rakastaan, jos lapsemme on terve? Hänessä kun kuitenkin on jokin ominaisuus joka ei vastaa sitä mitä itse pitää optimaalisena? Miten voi rakastaa lasta, joka oppii kävelemään vasta 1.5 vuotiaana, eli hurjan myöhään, jos itse on oppinut kävelemään 8 kk iässä?

Ainoastaan vammaisen lapsen vanhemmat kykenevät aitoon, oikeaan, pyytettömään rakkauteen jossa lapselta ei odoteta, ei vaadita mitään; jossa ei suunnitella lapselle mitään, mikä voisi olla aikuisen omaa unelmaa tai arvomaailmaa, ei edes jääkiekkoharrastusta.
:headwall:

 

Ja entä sitten jos on kerran saanut sairaan lapsen, eikä ennen hänen syntymäänsä ei voinut kuvitellakaan tekevänsä koskaan aborttia. Elämänkokemus joskus muuttaa mielipiteitä. Kun lapsi syntyi, vakavasti sairaana, ja samalla saatiin tietää, että kaikilla muilla lapsilla on 25% todennäköisyys sairastua perinnölliseen, äidin ja isän kantaman geenivirheen aiheuttamaan sairauteen. Mitä, kun rakastaa esikoistaan yli kaiken hänen sairaudestaan huolimatta, mutta tietää, ettei avioliitto tai oma mielenterveys kestäisi toista tällaista, kun oli kovin vähällä ettei kestänyt ensimmäistäkään? Ja onko oikein, että esikoisen pitää käydä tätä kaikkea vielä sisaruksensakin sairauden myötä läpi? Miten voitte sanoa, ettei äiti, joka hyväksyy abortin joissakin tilanteissa, rakasta lapsia? Jos ei rakastaisi, hän ei hankkisi lapsia lisää.

Sairauksia on monenlaisia. Sellainen ihminen, joka ei ole käynyt juuri sitä tietyn sairauden hoitamista, valvomista ja huolta läpi, ei ole kyvykäs sanomaan toisen puolesta, mikä on oikein ja mikä väärin istukkatutkimuksen tai abortin suhteen. Meidän tapauksessa ainakaan, tämä sairaus ei ole saanut mitään hyvää aikaan. en näe sitä lapseni ominaisuutena vaan sairautena joka ei ole osa lastani. Rakastan lastani mutta en tätä sairautta, joka vaatii mahdottomasti voimavaroja. Minusta nämä kaksi voidaan pitää erillään.

 

Kaikki kehitysvammat eivät näy testeissä. Vuonna 91 syntyneellä tyttärellämme on kehitysviivästymä johon kuuluu autistisia piirteitä. Syytä viivästymään ei tutkimuksissa löytynyt. Elämä vammaisen lapsen kanssa on hetkittäin tosi rankkaa eikä suru kai lopu koskaan; se koteloituu selkäytimeen ja tulee aika ajoin esiin. Enkä missään tapauksessa koe muuttuneeni yhtään sen paremmaksi äidiksi; syyllisyys siitä mitä olisi voinut tehdä toisin painoi diagnoosin saatuamme pitkään. Kaksi edellistä lastamme olivat ns. terveitä niinkuin myös ne viisi jotka saimme hänen jälkeensä. Osallistuin veriseerumiseulontaa kuudennessa ja seitsemännessä raskaudessa. Kahdeksatta odottaessa, monen alkuvaiheen keskenmenon jälkeen en käynyt edes siinä (olin 39v kun raskaus alkoi). Kolmannesta lapsestamme on, kiitos erinomaisen kuntoutuksen, avulla kasvanut upea nuori nainen. Huoli ei ole vähentynyt, muuttunut vain: miten hän, hieman erilaisena, löytää paikkansa tässä yhteiskunnassa, miten hän löytää työn jossa voidaan huomioida hänen rajoituksensa, miten varjelemme häntä ihmissuhdeasioissa.
Kun teimme päätöksen olla menemättä seulontaan samalla sitouduimme aloittamaan koko rumban alusta.
Ymmärrän vanhempia jotka osallistuvat testeihin; päätös mitä tehdä jos jotain löytyy, on varmasti vaikea. Sitä päätöstä en halunnut tehdä, enkä myöskään halunnut tietää etukäteen valmistautuakseni paremmin. En myöskään halunnut riskeerata raskautta tutkimusten aiheuttaman keskenmenovaaran takia

 

Esikoiseni syntyi kuolleena rv36. Hänellä oli todettu trisomia18.Tiedon tästä sain monien mutkien kautta vasta rv34 tehdyn lapsivesipunktion jälkeen.niskapoimu,rakenneultrassa ei löydetty mitään rakennepoikkeavuuksia.vasta raskauden viimeisellä kolmanneksella alettiin seuraamaan lapsen hidasta kasvua.Kun puhelin soitto sitten lopulta tuli.Kertoen tiedon lapseni varmasta kuolemasta maailmani romahti.olen kuitenkin onnellinen,että tieto tuli,vaikkakin näin "viime tingassa"koska näin saimme aikaa kaikki yhdessä valmistautua väistämättömään.Nyt minun on jälleen tehtävä päätös. olen raskaana kaikkia pelkojani uhmaten.kaiken kokemani jälkeen en vieläkään tiedä mikä on oikein ja mikä väärin... Liekö näissä kysymyksissä sitä oikeaa vastausta olemassakaan.järjelläni ajatellen menen istukkatutkimukseen,mutta toisaalta takeita onnellisesta lopusta ei anna mikään.huolenaiheita on vain muutama vähemmän.

 

Istukkabiopsiassa ja lapsivesipunktiossa ei näy kaikki kromosomihäiriöt. Ne pahimmat eivät näy. Down syndroma ja joitakin muita näkyy melko varmasti (ei ihan varmasti nekään). Suurin osa kaikista kromosomihäiriöistä ei selviä.

 

HÖPÖ-HÖPÖ JAM!
Miksi oihmeessä olet täällä vähän väliä ilmoittamassa ettei lapsivesipunktiossa ja istukkabiopsiassa näy kaikki poikkeavuudet.Ensinnäkin puhut puppu ja toiseksi taidat olla pelkkä provosoija!
Itseltäni ei biopsiaa saatu otettua,joten otettiin sitten lapsivesipunktio.Halusin sen koska jos lapsi olisi ollut vammainen olisimme saattaneet sen pitää,mutta halusimme kuitenkin etukäteen tietää.Sukupuolta emme halunneet tietää,tai tunsimme sen sydämissämme kunpi on tulossa,tosin ennen vauvan syntymää 3 eri "ystävällistä" lääkäriä kertoi lapsen sukupuolen,viimeinen heistä edes kysymättä haluanko hänen kertovan.

 

Minulle suositeltiin tuota lapsivesipunktioa ja lääkäri kertoi siitä seuraavaa: Kaikki vammat eivät toki näy, vaan seulotaan tiettyjä kromosomihäiriöitä. Käsittääkseni niitä jotka ovat yleisimpiä. Ne voidaan todeta 100% varmuudella. Eli jos tulos näyttää vaikka trisomia 21 tai trosomia 18 niin se on varmuudella sitä.

Mutta juu, kaikkia kromosomihäiriöitä ei näy, koska niitä ei edes etsitä. Mutta testimenetelmänä sekä lapsivesipuntio että istukkanäyte ovat varmoja sen osalta mitä niissä tutkitaan. Tervettä lasta nyt ei mikään testi voi taata, mutta joitain asioita saadaan näin poissuljettua.

 

Voit epäilijä kysyä lääkäreiltä näkeekö esim angelmanin syndroman tai praderwillin tai sadat muut kromosomimuutokset tavallisessa punktiossa. Eivät näyt. Eivät aina selviä vielä kyseisen henkilön aikuisena ollessakaan. Joskus vaan pelkkien oireiden perusteella oletetaan jotain. Kromosomeissa voi olla niin pieniä muutoksia, että niiden löytäminen vaatii erikoistutkimuksia. Ja nuo pienet muutokset voivat aiheuttaa paljon pahempia oireita kuin trisomiat.

 

\

Voit epäilijä kysyä lääkäreiltä näkeekö esim angelmanin syndroman tai praderwillin tai sadat muut kromosomimuutokset tavallisessa punktiossa. Eivät näyt. Eivät aina selviä vielä kyseisen henkilön aikuisena ollessakaan. Joskus vaan pelkkien oireiden perusteella oletetaan jotain. Kromosomeissa voi olla niin pieniä muutoksia, että niiden löytäminen vaatii erikoistutkimuksia. Ja nuo pienet muutokset voivat aiheuttaa paljon pahempia oireita kuin trisomiat.

Aika outo asenne, jos kerran eivät selviä edes aikuisena, niin miten en voivat olla pahempia kuin ne trisomiat, jotka johtavat kuolemaan ensimmäisenä elinvuonna.

 

Ei se asenteesta ole kiinni vaan siitä tosiasiasta, että on olemassa hirmuinen määrä eilaisia kromosomihäiriöitä, jotka eivät näy tutkimuksissa.

 

Ei kromosimipoikkeavuuksia sentään lukuisia ole! Toisekseen ne erittäin harvinaiset poikkeavuudet ovat yksilötasolla äärimmäisen epätodennäköisiä. Loton päävoittokin on realistisempi "kohtalo"

 

Niitä on satoja, ellei peräti tuhansia erilaisia. Kaikkia niitä syntyy vuosittain, joitakin useampia, joitakin vain yksi. Kun ajattelee, että downeja syntyy jokunen kymmenen vuosittain, on suurempi riski saada joku noista muista. Eivät ne nyt niin tavattoman harvinaisia ole.

 

Mikähän sinulla mättää, kun jankutat näitä harvinaisempia kromosomihäiriöitä väsymykseen asti. Ne ovat TODELLA harvinaisia, lapsivesipunktio tutkii ne tavallisimmat (13, 18, 21) ja noista ainoastaa down on mahdollisesti lievä, kaksi muuta todella vakavia, siis kuolemaan johtavia ekan elinvuoden aikana.

Kaikenmaailman harvinaisia sairauksia äärimmäisen pienellä todennäköisyydellä on maailma pullollaan, kaikkea ei voida koskaan tutkia, mikään tutkimus ei siis takaa tervettä lasta, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että lapsivesipunktiossa todetut 13 ja 18 trisomiat vähentävät osaltaan vanhempien pitkittynyttä tuskaa, sillä harva haluaa kantaa loppuun asti vauvan joka on tuomittu kuolemaan jo kohdussa tai viimeistään kärsimysten kautta muutaman kuukauden sisällä (tätä todistaa se, että lähes 100 % vakavammista trisomioista jostaa harkittuun raskauden keskeytykseen).

 

Minäkin isken lusikkani soppaan, ja lisään että ainakin istukkatutkimus antaa edellämainittujen trisomien lisäksi tiedon useista muistakin kromosomivirheistä. Jam todella jaksaa jauhaa näistä äärimmäisen poikkeuksellisista kromosomivirheistä aivan turhaan.

 

Niitä muita kromosomihäiriöitä on olemassa satoja erilaisia ja vaikka niistä ei syntyisi kaikkia yhtä joka vuosi, kuitenkin yhteensä huomattavasti enemmän kuin trisomioita. Jos laitat laatikkoon 20 vihreää palloa(down) ja 200 punaista palloa(kaikki nuo teidän mielestänne olemattoman harvinaiset) ja lisäksi tietenkin ne muutama tuhat valkoista(täysin terveet) ja nostat laatikosta pallon... aika olemattomallakin laskupäällä selviää kuinka suuri mahdollisuus on saada minkäkin värinen pallo. Luvut on keksittyjä, todellisuudessa noita muita juttuja syntyy enemmäin kuin 200 vuosittain, mutta tarkkoja lukuja en tiedä.

 

Ei kannata, tee suosiolla abortti kun et ole aikonasi lapsia tajunnut hankkia!

 

\

Ei kannata, tee suosiolla abortti kun et ole aikonasi lapsia tajunnut hankkia!

??? Kenelle tää oli tarkoitettu? Ketjun alullepanijalleko? :\|

 

Voi Jam, ei niitä palloja noin sinne laitella, ja lisäksi äidin jokaista ikävuotta kohti laatikossa on palloja eri suhteessa. Mene nyt hyvä ihminen kirjastoon lukemaan, äläkä täällä höpötä asoista, joista sinulla ei ole riittävää tietoa. Suosittelen myös tilastomatematiikan ja todennäköisyyslaskennan kursseja.

Nimimerkkisi kuvaa hyvin ajatusmaailmaasi, siinä on tukos (jam)

 

Näistä asioista minulla kyllä on tietoa. Ja olihan tuo esimerkkini hirmuisen paljon yksinkertaistettu, mutta perusasia siitä kyllä selviää. Jotakuinkin noin ne pallot kun menevät. En nyt ala mitään kovin monimutkaisia teorioita esittää, kun ainakin sinulle tuntuu yksinkertainen asiakin olevan vaikea ymmärtää.