Rotta
SUOMEN KUVALEHTI numero 25-26/2001
TULKINTOJA LASTEN UUSPERHESUHTEISTA
UUDESTAAN PERHEEKSI
Lapsi viihtyy uusperheessä paremmin kuin luullaan, väittää tutkija. Lapsi ammentaa uusista aikuissuhteistaan, jos saa luoda ne itse. Aikuiset voisivat ottaa rennommin.
Teksti: Katri Merikallio
Naisten- ja perhelehtien kuva uusperheistä on vakaa: uusperheet ovat takkukasoja, joissa lähinnä kamppaillaan tapaamisoikeuksista, pelätään insestiä tai painitaan ihmissuhdeongelmien ja kasvatusvaikeuksien kanssa. Tähän tulokseen tuli tutkija Aino Ritala-Koskinen, kun hän teki lisensiaatintyönsä 1990-luvun alun uusperhekirjoituksista perhe- ja naistenlehdissä.
Mihin kuva perustui? Yleensä lehtijutuissa haastatellaan asiantuntijoita, ja asiantuntijat taas kohtaavat uusperheet nimenomaan silloin kun näillä on vaikeaa. Siispä asiantuntijat kertovat myös toimittajille lähinnä perheiden ongelmista. Sivujuonteena saatettiin mainita, että toki uusperhe voi olla myös rikkaus. Ritala-Koskista asia jäi vaivaamaan, ja hän halusi selvittää, miltä uusperheet näyttävät sisältäpäin, etenkin lapsen näkökulmasta. Tavallisesti kun kuullaan vain aikuisia.
Ritala-Koskisella itsellään ei ole uusperhettä, vaan peritavallinen ydinperhe. Tutkija sukelsi lasten maailmaan haastattelemalla hyvin perusteellisesti 16 lasta ja nuorta, jotka elivät erilaisissa uusperheissä. Alkuvuodesta valmistunut väitöskirja ei anna tilastotietoa lasten onnellisuudesta tai onnettomuudesta mutta jonkinlaisen kuvan siitä, miten nämä lapset kokevat uudet perheensä.
ISÄKSI ISÄN RINNALLE
Tulos on aika yllättävä. Vaikka osa lapsista tuli haastatteluun perheneuvoloiden kautta, kaikki puhuivat uusista perheistään valtaosin varsin myönteisesti. Yleiskuvaksi jäi, että hyvinkin erilaisissa perheissä kasvaa onnellisia lapsia.
Elämisen muodoissa voi soveltaa varsin monenlaisia ratkaisuja, ja monenlaiset ratkaisut voivat osoittautua hyviksi. Yksikään haastatelluista lapsista ei kuvannut perheen uutta aikuista pelkästään kielteisesti. Kuvauksissa saattoi tulla esiin se, että suhde uuteen aikuiseen ei välttämättä ollut kovin läheinen tai luottamuksellinen - mutta silloinkin myönteisyys oli päällimmäinen tunne.
Uudet ihmissuhteet vaihtelivat täydestä vanhemmuudesta kaveruuteen. Jotkut lapsista kutsuivat sekä biologista isäänsä että äidin uutta puolisoa isäksi eivätkä nähneet siinä mitään kummallista. Biologinen isä oli lapsille perustavalla tavalla "se oikea isä", vaikka äidin uusi mies toimi arjessa käytännön isänä. Uusi isä ei tule vanhan isän paikalle vaan tämän rinnalle isäksi, joka lisää lapsen vanhemmuussuhteita", Ritala-Koskinen sanoo.
Lapset eivät kokeneet monia aikuissuhteitaan ongelmallisina. Jokaiselle aikuiselle oli oma roolinsa, eivätkä roolit olleet ristiriidassa - elleivät aikuiset tulleet sotkemaan väliin. Neljännes lapsista määritteli uuden aikuisen lähinnä kaveriksi. Näin kokivat erityisesti varttuneemmat lapset. Mitä pienempi lapsi oli ollut uusperheen muodostuessa, sitä todennäköisemmin suhde oli muodostunut vanhemmuuden kaltaiseksi. Muutama lapsi kuvasi helpotukseksi ja iloiseksi asiaksi sen, että nyt äidillä oli tukenaan toinen aikuinen. Lapsi, jonka uusperhe oli vasta alkutaipaleella, tunnusti pelkäävänsä, että uuden elämänkumppanin vuoksi hän jää äitinsä elämässä syrjään. Mitä vapaammin lapsi saa itse luoda ja määritellä omat suhteensa kaikkiin osapuoliin - biologisiin vanhempiinsa, isä- tai äitipuoliin ja muihin sukulaisiin - sitä paremmin hän voi, Ritala-Koskinen päätteli.
Laitanpa tässä nyt vielä tämän jutun uudestaan, vaikka aikaisemminkin laitoin jo tuon linkin samaan juttuun.
Ja tässähän juuri oli haastateltu uusperheiden lapsia.
TULKINTOJA LASTEN UUSPERHESUHTEISTA
UUDESTAAN PERHEEKSI
Lapsi viihtyy uusperheessä paremmin kuin luullaan, väittää tutkija. Lapsi ammentaa uusista aikuissuhteistaan, jos saa luoda ne itse. Aikuiset voisivat ottaa rennommin.
Teksti: Katri Merikallio
Naisten- ja perhelehtien kuva uusperheistä on vakaa: uusperheet ovat takkukasoja, joissa lähinnä kamppaillaan tapaamisoikeuksista, pelätään insestiä tai painitaan ihmissuhdeongelmien ja kasvatusvaikeuksien kanssa. Tähän tulokseen tuli tutkija Aino Ritala-Koskinen, kun hän teki lisensiaatintyönsä 1990-luvun alun uusperhekirjoituksista perhe- ja naistenlehdissä.
Mihin kuva perustui? Yleensä lehtijutuissa haastatellaan asiantuntijoita, ja asiantuntijat taas kohtaavat uusperheet nimenomaan silloin kun näillä on vaikeaa. Siispä asiantuntijat kertovat myös toimittajille lähinnä perheiden ongelmista. Sivujuonteena saatettiin mainita, että toki uusperhe voi olla myös rikkaus. Ritala-Koskista asia jäi vaivaamaan, ja hän halusi selvittää, miltä uusperheet näyttävät sisältäpäin, etenkin lapsen näkökulmasta. Tavallisesti kun kuullaan vain aikuisia.
Ritala-Koskisella itsellään ei ole uusperhettä, vaan peritavallinen ydinperhe. Tutkija sukelsi lasten maailmaan haastattelemalla hyvin perusteellisesti 16 lasta ja nuorta, jotka elivät erilaisissa uusperheissä. Alkuvuodesta valmistunut väitöskirja ei anna tilastotietoa lasten onnellisuudesta tai onnettomuudesta mutta jonkinlaisen kuvan siitä, miten nämä lapset kokevat uudet perheensä.
ISÄKSI ISÄN RINNALLE
Tulos on aika yllättävä. Vaikka osa lapsista tuli haastatteluun perheneuvoloiden kautta, kaikki puhuivat uusista perheistään valtaosin varsin myönteisesti. Yleiskuvaksi jäi, että hyvinkin erilaisissa perheissä kasvaa onnellisia lapsia.
Elämisen muodoissa voi soveltaa varsin monenlaisia ratkaisuja, ja monenlaiset ratkaisut voivat osoittautua hyviksi. Yksikään haastatelluista lapsista ei kuvannut perheen uutta aikuista pelkästään kielteisesti. Kuvauksissa saattoi tulla esiin se, että suhde uuteen aikuiseen ei välttämättä ollut kovin läheinen tai luottamuksellinen - mutta silloinkin myönteisyys oli päällimmäinen tunne.
Uudet ihmissuhteet vaihtelivat täydestä vanhemmuudesta kaveruuteen. Jotkut lapsista kutsuivat sekä biologista isäänsä että äidin uutta puolisoa isäksi eivätkä nähneet siinä mitään kummallista. Biologinen isä oli lapsille perustavalla tavalla "se oikea isä", vaikka äidin uusi mies toimi arjessa käytännön isänä. Uusi isä ei tule vanhan isän paikalle vaan tämän rinnalle isäksi, joka lisää lapsen vanhemmuussuhteita", Ritala-Koskinen sanoo.
Lapset eivät kokeneet monia aikuissuhteitaan ongelmallisina. Jokaiselle aikuiselle oli oma roolinsa, eivätkä roolit olleet ristiriidassa - elleivät aikuiset tulleet sotkemaan väliin. Neljännes lapsista määritteli uuden aikuisen lähinnä kaveriksi. Näin kokivat erityisesti varttuneemmat lapset. Mitä pienempi lapsi oli ollut uusperheen muodostuessa, sitä todennäköisemmin suhde oli muodostunut vanhemmuuden kaltaiseksi. Muutama lapsi kuvasi helpotukseksi ja iloiseksi asiaksi sen, että nyt äidillä oli tukenaan toinen aikuinen. Lapsi, jonka uusperhe oli vasta alkutaipaleella, tunnusti pelkäävänsä, että uuden elämänkumppanin vuoksi hän jää äitinsä elämässä syrjään. Mitä vapaammin lapsi saa itse luoda ja määritellä omat suhteensa kaikkiin osapuoliin - biologisiin vanhempiinsa, isä- tai äitipuoliin ja muihin sukulaisiin - sitä paremmin hän voi, Ritala-Koskinen päätteli.
Laitanpa tässä nyt vielä tämän jutun uudestaan, vaikka aikaisemminkin laitoin jo tuon linkin samaan juttuun.
Ja tässähän juuri oli haastateltu uusperheiden lapsia.