itsestäänselvää?!?!

SUOMEN KUVALEHTI numero 25-26/2001
TULKINTOJA LASTEN UUSPERHESUHTEISTA

UUDESTAAN PERHEEKSI

Lapsi viihtyy uusperheessä paremmin kuin luullaan, väittää tutkija. Lapsi ammentaa uusista aikuissuhteistaan, jos saa luoda ne itse. Aikuiset voisivat ottaa rennommin.

Teksti: Katri Merikallio

Naisten- ja perhelehtien kuva uusperheistä on vakaa: uusperheet ovat takkukasoja, joissa lähinnä kamppaillaan tapaamisoikeuksista, pelätään insestiä tai painitaan ihmissuhdeongelmien ja kasvatusvaikeuksien kanssa. Tähän tulokseen tuli tutkija Aino Ritala-Koskinen, kun hän teki lisensiaatintyönsä 1990-luvun alun uusperhekirjoituksista perhe- ja naistenlehdissä.


Mihin kuva perustui? Yleensä lehtijutuissa haastatellaan asiantuntijoita, ja asiantuntijat taas kohtaavat uusperheet nimenomaan silloin kun näillä on vaikeaa. Siispä asiantuntijat kertovat myös toimittajille lähinnä perheiden ongelmista. Sivujuonteena saatettiin mainita, että toki uusperhe voi olla myös rikkaus. Ritala-Koskista asia jäi vaivaamaan, ja hän halusi selvittää, miltä uusperheet näyttävät sisältäpäin, etenkin lapsen näkökulmasta. Tavallisesti kun kuullaan vain aikuisia.

Ritala-Koskisella itsellään ei ole uusperhettä, vaan peritavallinen ydinperhe. Tutkija sukelsi lasten maailmaan haastattelemalla hyvin perusteellisesti 16 lasta ja nuorta, jotka elivät erilaisissa uusperheissä. Alkuvuodesta valmistunut väitöskirja ei anna tilastotietoa lasten onnellisuudesta tai onnettomuudesta mutta jonkinlaisen kuvan siitä, miten nämä lapset kokevat uudet perheensä.

ISÄKSI ISÄN RINNALLE

Tulos on aika yllättävä. Vaikka osa lapsista tuli haastatteluun perheneuvoloiden kautta, kaikki puhuivat uusista perheistään valtaosin varsin myönteisesti. Yleiskuvaksi jäi, että hyvinkin erilaisissa perheissä kasvaa onnellisia lapsia.

Elämisen muodoissa voi soveltaa varsin monenlaisia ratkaisuja, ja monenlaiset ratkaisut voivat osoittautua hyviksi. Yksikään haastatelluista lapsista ei kuvannut perheen uutta aikuista pelkästään kielteisesti. Kuvauksissa saattoi tulla esiin se, että suhde uuteen aikuiseen ei välttämättä ollut kovin läheinen tai luottamuksellinen - mutta silloinkin myönteisyys oli päällimmäinen tunne.


Uudet ihmissuhteet vaihtelivat täydestä vanhemmuudesta kaveruuteen. Jotkut lapsista kutsuivat sekä biologista isäänsä että äidin uutta puolisoa isäksi eivätkä nähneet siinä mitään kummallista. Biologinen isä oli lapsille perustavalla tavalla "se oikea isä", vaikka äidin uusi mies toimi arjessa käytännön isänä. Uusi isä ei tule vanhan isän paikalle vaan tämän rinnalle isäksi, joka lisää lapsen vanhemmuussuhteita", Ritala-Koskinen sanoo.

Lapset eivät kokeneet monia aikuissuhteitaan ongelmallisina. Jokaiselle aikuiselle oli oma roolinsa, eivätkä roolit olleet ristiriidassa - elleivät aikuiset tulleet sotkemaan väliin. Neljännes lapsista määritteli uuden aikuisen lähinnä kaveriksi. Näin kokivat erityisesti varttuneemmat lapset. Mitä pienempi lapsi oli ollut uusperheen muodostuessa, sitä todennäköisemmin suhde oli muodostunut vanhemmuuden kaltaiseksi. Muutama lapsi kuvasi helpotukseksi ja iloiseksi asiaksi sen, että nyt äidillä oli tukenaan toinen aikuinen. Lapsi, jonka uusperhe oli vasta alkutaipaleella, tunnusti pelkäävänsä, että uuden elämänkumppanin vuoksi hän jää äitinsä elämässä syrjään. Mitä vapaammin lapsi saa itse luoda ja määritellä omat suhteensa kaikkiin osapuoliin - biologisiin vanhempiinsa, isä- tai äitipuoliin ja muihin sukulaisiin - sitä paremmin hän voi, Ritala-Koskinen päätteli.


Laitanpa tässä nyt vielä tämän jutun uudestaan, vaikka aikaisemminkin laitoin jo tuon linkin samaan juttuun.

Ja tässähän juuri oli haastateltu uusperheiden lapsia.

 

\

Mutta mielestäni keskustelu täällä on ollut niin typerää, etten viitsi siihen enää osallistua.

Ja taas se sieltä tuli. Onko keskustelu mielestäsi sen takia typerää, että täällä ollaan eri mieltä kuin sinä?
Nostatkohan sinä ihan vähän itseäsi muiden yläpuolelle koko ajan?

 

\

Niin ja jos ne exät ovat ongelma nro 1. Luulisi heidänkin sitten parjaavan näitä uusia puolisoita julkisesti. Mutta erittäin harvoin kuulee tai näkee yksinhuoltajan mollaavan exänsä uutta puolisoa.

Kovin vain näyttää olevan tälle puolelle painottunut ja syytä haetaan, aina mistäs muusta kuin hankalasta exästä.

\

Muistutan vielä, että nämä ajatukset tulee siltä kantilta, miltä tuntuu olla lapsi eroperheessä. Sekä siltä kantilta, että miksi se ex ehkä käyttäytyy hankalasti.

Eli nyt siis kuitenkin myönnät itsekin että exät monesti käyttäytyvät hankalasti?


Ja tää ei nyt oo mitään loan kaatamista, kissajahiiri-leikkiä, ei parjaamista, haukkumista vaan mä haluan ihan rehellisesti vaan kuulla Lähiäidin vastauksen.

 

Jokainen uusioperhe ja jokainen ihminen on erilainen, mutta luulen, että valtaosa, väittäisin että kaikki, "äiti- ja isäpuolet" ovat "vain" aikuisia sille puolison lapselle. Eivät siis ala leikkimään isää tai äitiä, millään tasolla, millään tavalla. Väitän, että jokainen tietää, että isän tai äidin asemaa ei kukaan toinen aikuinen voi ohittaa, vaikka rajoja asettaakin tai yhtistä aikaa viettäisi kuinka paljon tahansa.

Aikuisesta voi tulla tärkeä ihminen lapselle, mutta biologista vanhemmuutta se ei ikinä ohita, eikä kukaan taatusti sitä haluakaan!!!

Jos lähi pelkää, että exän nyxä yrittää ottaa jotain asemaa itselleen, joka ei hänelle "kuulu", kyseessä on minun mielestäni vain lähin heikko itsetunto ja lähin omat pelot, se ei kerro mitään exän nyxästä vaan siitä lähistä itsestään siis...

Mutta siinä olen lähiäidin kanssa samaa mieltä, että päävastuu on siellä lähikodissa eikä tänne etäkotiin viikonlopuille kovin kummosta arkea saa tehtyä. Toisaalta, kuten tuolla esitettiin: meillä mennään meidän säännöillä ja mukana perheessämme on myös muitakin lapsia. Esim. karkkinsa etälapset syövät niin, ettei meidän 2 vuotiaan tarvitse parkua vieressä, koska hänelle ei makeisia anneta.

Perhekäsitys - ydinperhe, uusperhe, yh-perhe, eroperhe - on mielestäni myös aika laaja.
Esimerkkinä oma perheeni.
Minulle tässä toimii edelleenkin ydinperhe, ja se on se kokoonpano ja ne ihmiset, joka vakituisestia suu tässä osoitteessa.
Meillä käy vierailemassa yhteensä 4 lasta, 2 minun ja 2 miehen edell. liitosta. He eivät tässä vakituisesti asu. Olen äiti näille 3 omalleni, niillekin jotka eivät täällä asu. Mies on isä 3:lle, myös niille kahdelle jotka eivät täällä asu. Ero on siinä, ettei hän saa osallistua näiden kahden arkeen ollenkaan, vain tämän nuorimman. Minä sen sijaan saan olla osallisena kaikkien lasteni arkeen juhlaan, iloon suruun, elämään. Ja sallin miehenikin osallistua omien lasteni elämään, myös näiden kahden, joille hän ei ole isä, vaan aikuinen, joka auttaa niissä asioissa mitä minä en hallitse. Eikä se ole keneltäkään pois.

 

Ísoäitini joka on jo päälle 80v, erosi meihestään 40-luvulla ja niin ollen äitini on kasvanut uusperheessä. Joten eipä voisi sanoa uusperheiden olevan ihan uusi keksintö =) Tutkimuskia ja väitöskirjojen tuloksia voi tulkita kukin oman näkökulmansa mukaan ja poimia irralleen asiayhteyksisät oman mielipiteensä painoksi kaikenlaisia asioita, tämähän on tunnettu tosiasia.

 

Jokaisella tietysti on tietysti oma näkökanta mistä näitä asioita seuraa. Itse olen lähivanhempi, tapaajavanhempi ja äitipuoli. Nykyinen ja ex mies tulevat juttuun, eikä minulla ole tapaamisten suhteen siihen suuntaan ollut vaikeuksia. Toisin on miehen exän kanssa. Alun alkaen on pyrkinyt tekemään kiusaa, erosta nyt yli 4v. Mies tapaa lapsiaan säännöllisesti 2vkl/kk. Tähän mennessä peruttu ainoastaan 1vkl näiden neljän vuoden aikana, syynä silloin oli 3v etäpojan kurkunpääntulehdus ja oli juuri sairaalasta kotiin päässyt. Äidin mielestä olisi ollut ihan kunnossa tulemaan isi-viikonlopulle, vaikka meillä 2kk vanha vauva jolle flunssa olisi voinut olla kovakin tauti. Samoin nyt RS-virus aikana on äidille ollut aivan käsittämätöntä että emme ota mielellään sairaita lapsia. Eikö jo lasten itsensä takia pitäisi heidän antaa sairastaa kotonaan?? En laita esikoistani 14v isälleen jos sairas, saati sitten pienempiä lapsia. Onko äidin vapaa tärkeämpi kuin lapsen sairastaminen rauhassa? Meillä silloin 5 lasta eikä rauhasta tietoakaan. Isänhän ei ole pakko minun käsittääkseni lapsia ottaa, mutta ei ole tähän mennessä ollut sydäntä pihasta käännyttää. pakko kai seuraavan kerran niin tehdä jos ei lähi suostu ymmärtämään. No, olipas sekava vuodatus. Tämä näin meidän perheen kannalta.

 

\

\

Niin ja jos ne exät ovat ongelma nro 1. Luulisi heidänkin sitten parjaavan näitä uusia puolisoita julkisesti. Mutta erittäin harvoin kuulee tai näkee yksinhuoltajan mollaavan exänsä uutta puolisoa.

Kovin vain näyttää olevan tälle puolelle painottunut ja syytä haetaan, aina mistäs muusta kuin hankalasta exästä.

\

Muistutan vielä, että nämä ajatukset tulee siltä kantilta, miltä tuntuu olla lapsi eroperheessä. Sekä siltä kantilta, että miksi se ex ehkä käyttäytyy hankalasti.

Eli nyt siis kuitenkin myönnät itsekin että exät monesti käyttäytyvät hankalasti?


Ja tää ei nyt oo mitään loan kaatamista, kissajahiiri-leikkiä, ei parjaamista, haukkumista vaan mä haluan ihan rehellisesti vaan kuulla Lähiäidin vastauksen.

En ole kieltänytkään, etteivät käyttäytyisi. Mutta miksi käyttäytyvät? Siksi että ovat sellaisia vain muuten? Hyvin usein kirjoituksissa lukee, että koska se nyt vain on sellainen idiootti. Eivät kaikki kuitenkaan näin ajattele.

En pidä keskustelua typeränä siksi, että ollaan eri mieltä, vaan joidenkin kielenkäytön takia. En niistä loukkaannu, mutta ne eivät kai asialliseen keskusteluun kuulu. Tottakai tässä tilanteessa vaikuttaa paljon se, onko lapsi 2-vuotias vai 15-vuotias kun uusperhe perustetaan.

Olin lainaamastasi tekstistä hyvin monissa kohtaa samaa mieltä. Ja minusta tuntuukin, että moni täällä on halunnut ymmärtää kommentini väärin.

Minusta se ei osoita pelkkää huonoa itsetuntoa (mutta voi olla sitä) jos kieltää vanhempipuolen toimimasta jollain tavalla. En ota kantaa onko se aina viisasta, mutta lähivanhempaa tulisi kuitenkin myös kunnioittaa. On olemassa joskus kaksi aikuista, joiden mielipiteet voivat olla hyvinkin kaukana toisistaan. Minusta on oikein että biologiset vanhemmat keskustelevat tästä, ei esim. äitipuoli ja lapsen isä yksistään. Tiedän, että tästä kai olette eri mieltä. Mutta ymmärrettävistä? syistä kai lähivanhempi voi silloin lyödä kapuloita rattaisiin.

Kuten eräs kysyi kirkossa käymisestä. Itse olen ateisti. En ole kovin fanaattinen siitä, käykö lapseni kirkossa. Hän saa käydä. Joku toinen taas on. Ja silloin lasta ei mielestäni saa viedä kirkkoon jos lähivanhempi kieltää, vaikka se kuinka kuuluisi perheen rutiineihin. En myöskään sano, että ratkaisu olisi viisas. Mutta ymmärrystä sinne lähivanhempienkin suuntaan välillä kaipaa. Kuten varmasti toisinpäinkin! Ja jos etä on asiasta toistä mieltä, pitäisi heidän keskenään asiasta puhua.

Tarkoitan tällä uusperhe "uutuudella" sitä huimaa eroperheiden lisääntymistä viime vuosikymmenillä. Tottakai niitä on ollut aina. Avioerojen määrät tänä päivänä on aika huikeita, vai mitä?

Minusta siis kun lapsen vanhemmat eroaa, on se ikuinen "tuska" kuitenkin lapselle. Ja eron sattuessa eri ikäkautena, se tottakai vaikuttaa eri tavalla. Siinä olen itse ollut huomaavani sellaista seikkaa, että vanhempipuolet, isä tai äiti, ei aina ehkä tiedosta tätä. Vaikka muuten olisivat ihan mallikelpoisia. Olenko väärässä?

Kuinka moni UO istuu samaan kahvipöytään exän kanssa? Kuinka monella on ihan oikea syy olla istumatta ja jutella asiallisesti vaikka säästä jos muusta ei pysty? Niin monesti kuulee, että minulla ei ole mitään syytä tavata exää. Eikö milloinkaan ole samoja juhlia ym.? En toki tarkoita, että näin tulisi toimia, mutta erolapsi voi hiljaisesti kärsiä tästä seikasta. Ajatteleeko etävanhemmat tätä?

Monet erolapset järjestävät juhlatkin kahteen kertaan isän puolelle ja äidin puolelle. Minusta se äärimmäisen stressaavaa ja niin tuntemistani ystävistänikin. Minä en siis syytä ketään, mutta ajatteleeko esim. äitipuoli tätä lapsen kannalta?

Käyn itse exäni kanssa hyvin paljon lapsemme kanssa yhdessä harrastuksissa, lomilla ym. viikottain. Olen kuullut erittäin paljon paheksuntaa, että se sekoittaa lapsen mieltä. Enkä tarkoita, että tämä on oikea ratkaisu ja kaikkien tulisi tehdä niin!!! Ja kaikkihan ei niin voi tehdä. Tämä ei siis ollutkaan asian ydin. Haluan vain kertoa.

Noin vain yleisesti ottaen olen yllättynyt kuinka moni ei tunnu tätä meidän ratkaisua hyväksyvän. Mutta oman lapseni kohdalla olen yrittänyt toimia niin, että tuska niistä asioista, joita itse olen kokenut. (Ja joitakin aina vanhempien erotessa on.) Niin ne asiat ainakin yritän minimoida oman lapseni kohdalta.
Ja minä EN tiedä onko tämä oikein vai ei. Kukaan kai ei voi tietää, mikä olisi ollut parasta juuri tälle yksilölle tässä tilanteessa.

Mutta parhaani yritän. Niin kuin kai jokainen teistä. Olen vain elämäni aikana huomannut, että liian monen eroperheessä ne lapset kuitenkin "unohtuu". Ja unohtuu etsiä syitä joka näkökulmasta tapaamisongelmille.

 

\

Jokaisella tietysti on tietysti oma näkökanta mistä näitä asioita seuraa. Itse olen lähivanhempi, tapaajavanhempi ja äitipuoli. Nykyinen ja ex mies tulevat juttuun, eikä minulla ole tapaamisten suhteen siihen suuntaan ollut vaikeuksia. Toisin on miehen exän kanssa. Alun alkaen on pyrkinyt tekemään kiusaa, erosta nyt yli 4v. Mies tapaa lapsiaan säännöllisesti 2vkl/kk. Tähän mennessä peruttu ainoastaan 1vkl näiden neljän vuoden aikana, syynä silloin oli 3v etäpojan kurkunpääntulehdus ja oli juuri sairaalasta kotiin päässyt. Äidin mielestä olisi ollut ihan kunnossa tulemaan isi-viikonlopulle, vaikka meillä 2kk vanha vauva jolle flunssa olisi voinut olla kovakin tauti. Samoin nyt RS-virus aikana on äidille ollut aivan käsittämätöntä että emme ota mielellään sairaita lapsia. Eikö jo lasten itsensä takia pitäisi heidän antaa sairastaa kotonaan?? En laita esikoistani 14v isälleen jos sairas, saati sitten pienempiä lapsia. Onko äidin vapaa tärkeämpi kuin lapsen sairastaminen rauhassa? Meillä silloin 5 lasta eikä rauhasta tietoakaan. Isänhän ei ole pakko minun käsittääkseni lapsia ottaa, mutta ei ole tähän mennessä ollut sydäntä pihasta käännyttää. pakko kai seuraavan kerran niin tehdä jos ei lähi suostu ymmärtämään. No, olipas sekava vuodatus. Tämä näin meidän perheen kannalta.

Näitä juuri olen mietiskellyt. Millä tavalla tehnyt kiusaa?

Ja tuo sairas lapsi-osio:

Minä ymmärrän, että sairaat vieraat eivät tule kotiin. Mutta kuinka sairas lapsi todella on ollut? Ja onko se etälapsi vieras. Hänenhän ei pitänyt olla.

Flunssaan ym. voi altistua esim. kaupassa jonkun vähän pärskäyttäessä. Ja onko äidin vapaa tärkeämpi vai halusiko lapsi tulla ja tunsi olonsa hyväksi?

Entäs jos äidillä todella on tärkeä esim. työmeno ja lapsella räkää ja yskää? Onko isällä oikeus kieltäytyä, että perheen toinen lapsi ei sairastu? Voihan perheen isä sairastua ja tartuttaa vauvan?

Halusin ystävällisesti kysyä. Koska tästä niin paljon puhutaan ja sanotaan että ex haluaa sairaat lapset kylään. Mutta kuinka sairaita he tosiasiassa ovat, kuinka tärkeä meno äidillä oikeasti olisi ollut, oliko lapsella ikävä etävanhempaa, korvattiinko tapaaminen muuna päivänä eli kuinka tärkeä oli mahdollinen lapsen ikävä vai riski että vauva sairastuu jne.

Paljon asiaa. Mutta tällaisessa tilanteessa usein tuntuu, että ne etälapset sitten kuitenkin ovat vieraita kyläilemässä. Kuitenkin. Minusta tällaisista kommenteista tuntuu siltä. Siksi haluankin niistä puhua, jos olen väärässä.

 

tavallinen flunssa ja yskä ei todellakaan ole este tulla isän luo vkl, minusta taas vakavammat taudit on. Sanottakoon vielä, etten minä ole tässä päällepäsmärinä, onhan isä meidän yhteisenkin isä, ja samaa mieltä sairaana tulosta.Minä ajattelen tottakai asiaa pienen lapseni kannalta, toki jo hoitoalan ihmiseä ymmärrän, ettei kaikelta voi varjella. No, tällä äidillä ei ole töistä kyse kun ei sellaisia ole. Kiuasantekoa on niin montaa laatua, esim yhteisemme ristiäisiin ei sitten taas lapsia päästänyt.

 

\

Tarkoitan tällä uusperhe "uutuudella" sitä huimaa eroperheiden lisääntymistä viime vuosikymmenillä. Tottakai niitä on ollut aina. Avioerojen määrät tänä päivänä on aika huikeita, vai mitä?

Minusta siis kun lapsen vanhemmat eroaa, on se ikuinen "tuska" kuitenkin lapselle. Ja eron sattuessa eri ikäkautena, se tottakai vaikuttaa eri tavalla. Kuinka moni UO istuu samaan kahvipöytään exän kanssa? Kuinka monella on ihan oikea syy olla istumatta ja jutella asiallisesti vaikka säästä jos muusta ei pysty? Niin monesti kuulee, että minulla ei ole mitään syytä tavata exää. Eikö milloinkaan ole samoja juhlia ym.? En toki tarkoita, että näin tulisi toimia, mutta erolapsi voi hiljaisesti kärsiä tästä seikasta. Ajatteleeko etävanhemmat tätä?

Löytyihän edes yksi asia josta olemme samaa mieltä-minäkin olen ateisti.
Ateistina varmaan ymmärrät, että juuri kirkon kovan kurin takia avioerot olivat muutama vuosikymmen sitten suuri häpeä, ei uskallettu erota vaikka olisi haluttukin.
Hyvä vai huono asia, sitä sopii miettiä.
Tuosta "ikuisesta tuskasta" olen edelleen eri mieltä. Minun vanhempani erosivat vasta kun olin 15-vuotias. Koko lapsuuteni toivoin, että he olisivat eronneet, ettei olisi tarvinnut kuunnella sitä ainaista riitelyä. Vanhempani pysyivät yhdessä "meidän lasten takia".
Ja sitten taas tähän exä-nykyinen keskusteluun. Aivan
samat kysymykset voisin oman kokemuspohjani perusteella kysyä mieheni exältä. Miksi hän ei voi tavata minua? Edes kerran moikata pihassa? Kun lapsetkin pyytää? En ole vienyt hänen miestään vaan tullut kuvioon paljon myöhemmin.
Miksi ihmeessä hän ei kykene yhteistyöhön?
Mutta parempi ettei sitten nähdä ollenkaan kuin että tulisi jotain riitaa.
Minä en ole koskaan sanonut, että mieheni exä olisi idiootti tai muutakaan, enhän edes tunne häntä. Mutta en ymmärrä, miksikä oikeudekseen hän on katsonut nimitellä minua miehelleni tekstiviesteillä.

 

Lähiäidinkin olisi hyvä ymmärtää että joissakin perheissä välit ovat todella viileät.Mieheni ex petti ja valehteli aikoinaan todella törkeästi ja mieheni ei vuosienkaan jälkeen halua olla missään tekemisissä hänen kanssaan.Hän nyt vaan on niin "jämy" ja ei peittele muutenkaan halveksivansa tuollaista käytöstä.
Perhe-elämä heillä oli loppu-aikoina erittäin riitaisa ja siitä lapset kärsivät, joten en millään usko että lapset haluaisivat todistaa taas sitä taistelua mikä syntyisi heidän tavatessa ennemmin tai myöhemmin..
Meillä siis synttärit yms järjestetään kahteen kertaan ja lapsille tämä on sopinut vallan hyvin..(asiasta on puhuttu).Mikäs lapsista sen mukavampaa kuin saada enemmän lahjoja ja useammat juhlat?

 

\

Kuten eräs kysyi kirkossa käymisestä. Itse olen ateisti. En ole kovin fanaattinen siitä, käykö lapseni kirkossa. Hän saa käydä. Joku toinen taas on. Ja silloin lasta ei mielestäni saa viedä kirkkoon jos lähivanhempi kieltää, vaikka se kuinka kuuluisi perheen rutiineihin. En myöskään sano, että ratkaisu olisi viisas. Mutta ymmärrystä sinne lähivanhempienkin suuntaan välillä kaipaa. Kuten varmasti toisinpäinkin! Ja jos etä on asiasta toistä mieltä, pitäisi heidän keskenään asiasta puhua.


Monet erolapset järjestävät juhlatkin kahteen kertaan isän puolelle ja äidin puolelle. Minusta se äärimmäisen stressaavaa ja niin tuntemistani ystävistänikin. Minä en siis syytä ketään, mutta ajatteleeko esim. äitipuoli tätä lapsen kannalta?


Kirkossa käyminen on mielestäni sellainen asia että jos lähi ei sitä halua ,ei sinne saa viedä. Jos lapsi itse isompana haluaa mennä niin eiköhän sen luulisi sopivan kaikille.

Meillä juhlat järjestää aikuiset ,ei erolapset. Aina on eri juhlat äidillä ja meillä eikä ketään kyllä tämä järjestely stressaa. Lapsesta on mukavaa että saa juhlia useamman kerran ja saa monessa paikassa lahjoja. Joulunakin käy meillä , äidin puolen mummolassa ja äidillään saamassa lahjoja ja puhuu siitä ylpeänä että saa lahjoja niin monessa paikassa.

 

Niinpä, se aikuisten välinen yhteistyö pitäisi olla edes jollakin tasolla.

Jos ei muuten, niin hyväksyttäisi se perheiden erilaisuus: isäsi luona on näin, täällä minun luona näin. Kyseessähän on vain erilaiset perheet, erilaiset tavat , ei lapsen vahingoittaminen!!
En usko, että lapsi kärsii siitä, että saa toisen vanhemman luona semmoista, mitä toisen luona ei saa ollenkaan, ikinä. Minä näen sen rikkautena.
Onhan minulla omatkin lapset olleet isällään tapaamisilla ja siellä on tehty semmoista mitä minä en hyväksy, tai semmosta mitä en pysty tarjoamaan.

No, meidän tapauksessa on tuo kirkko/uskonto-juttu. Miehen lapset kuuluvat kirkkoon ja saavat uskonnon opetusta koulussa, käsittääkseni heidän äitinsä ei kuitenkaan usko millään tavalla, kirkkoon kuulumisesta en tiedä.
Lapset itse tulevat mielellään mukaan.

Toinen asia on se, etteivät lapset kerro yhtään mitään - tai ainakin kertovat harkiten ja vähän - siitä, mitä tapaamisviikonloppuna tehdään. Kyse ei ole siitä, etteikö saisi, vaan siitä, että heidän äitinsä ei halua kuulla ja kun lapset ovat aikoinaan yrittäneet kertoa, sai se heidän lähiäitinsä hepulin ja lapsethan sen huudon päällensä saivat!

Rotan kommentteihin siitä, että lähiäiti ei edes tervehdi UO.ta yms., melkein kuin meidän tapaus!
En minäkään rikkonut mieheni perhessä, en tullut väliin. Asumme lähekkäin ja minusta on mieletön vääryys, että lapset eivät saa olla tekemisissä eikä edes tunnistaa edes isäänsä "äiti-2-viikkoisen " aikana!

En tiedä mitä nämä lapset todella ja oikeasti haluavat, esim. miten paljon minun osallistumista esim. koulun kevätjuhliin yms. koska he pelkäävät äitinsä reaktiota. Parempi siis, että emme ole näkyvissä emmekä paikalla, koska äiti saattaa saada raivarin ja huutaa lapsille siitä, kun isä - vaikka pelkkä isä! - on ollut yleisön joukossa.

Voisin kyllä istua saman pöydän ääreen tämän naisen kanssa. Ongelma on nyt siinä, minun kannaltani siis, että tätä hänen aikaansaamiaan näytelmiä on juttuja on seurattu useampi vuosi. En voi arvostaa kovin ylös tämmöstä ihmistä.
Mutta jos ei kerran yhteistyötä halua, jos ei halua edes arvostaa ei edes isän roolia lastensa elämässä - silloin mennään näin: meillä meidän mallin mukaan, teillä kuten teillä on tapana.

 

\

Lähiäidinkin olisi hyvä ymmärtää että joissakin perheissä välit ovat todella viileät.Mieheni ex petti ja valehteli aikoinaan todella törkeästi ja mieheni ei vuosienkaan jälkeen halua olla missään tekemisissä hänen kanssaan.Hän nyt vaan on niin "jämy" ja ei peittele muutenkaan halveksivansa tuollaista käytöstä.
Perhe-elämä heillä oli loppu-aikoina erittäin riitaisa ja siitä lapset kärsivät, joten en millään usko että lapset haluaisivat todistaa taas sitä taistelua mikä syntyisi heidän tavatessa ennemmin tai myöhemmin..
Meillä siis synttärit yms järjestetään kahteen kertaan ja lapsille tämä on sopinut vallan hyvin..(asiasta on puhuttu).Mikäs lapsista sen mukavampaa kuin saada enemmän lahjoja ja useammat juhlat?

No, kyllä kai näitä hankalia exiä sitten on niin paljon. Tai sitten pitäisi vaan olla viisaampi ja antaa olla. Huoh. Hankalaa on.

Mutta tämä pettämisjuttu onkin sitten sellainen asia että. Kyllä minä tiedän miltä miehestäsi on tuntunut. Tiedän aivan liian hyvin.
Myös omakohtaisesti.

Isäni on omalle äidilleni myös katkera. Ymmärrän sen, tiettyyn rajaan saakka. Minusta katkeruuteen jääminen satuttaa vain ihmistä itseään ja siinä tekee karhunpalveluksen vain itselleen. Siksi ainakin yritän päästä siitä tietoisesti eroon, vaikka helppoa se ei aina ole.

En aina pysty elämään sanojeni mukaisesti. Mutta yritän kovasti voittaa sen katkeruuden, vihan ym. mitä usein tunnen omaa exääni kohtaan. Koska siitä kärsin lopuksi vain minä itse ja lapseni. Nyt tosin kun olemme "taistelleet" asiat puhki, johon liiton aikana ei pystytty, alkaa asiat sujumaan. Eli minusta niitä ei pidä mennä pakoon.

Ja vanhemmistani. Jos minä menen joskus esim. naimisiin tai mitä vain, en taatusti järjestä vanhemmilleni kaksia juhlia. Päätin että jos isäni ei voi käyttäytyä aikuisesti (kun kerran uusi vaimokin on) ja pistää katkeruus sivuun edes hetkeksi minun takiani, olkoot tulematta. Tällaista käytöstä minä odotan aikuisilta ihmisiltä.

Ja katkeruudessaan haukkuu äitiäni äitipuolelleni johon äitipuoli yhtyy. Siitä voin vain päätellä sen, että isäni ei ole vieläkään päässyt äidistäni yli. Vai mitä muuta se on? Nämä ovat niitä asioita, jotka satuttaa aika paljon. Ja saa mielen välillä tosi sekavaksi.

 

Noista juhlista vielä: Sitten kun lapset on aikuisia niin luulisi kyllä juhlien järjestyvän. Eihän niitä yhteisiä juhlia kuitenkaan ole kuin häät ja ristiäiset.Ja jos hää pari on huomaavainen istuma järjestystä tehdessään ja laittaa vanhemmat eri puolille juhlatilaa istumaan niin luulisi aikuisilta järjestyvän.

Lasten lapsille taas synttäreitä järjestetään ydinperheissäkin kahtena päivänä jos ei kaikki samana pääse, se ei mielestäni ole liian suuri vaiva. :flower:

 

\

Noista juhlista vielä: Sitten kun lapset on aikuisia niin luulisi kyllä juhlien järjestyvän. Eihän niitä yhteisiä juhlia kuitenkaan ole kuin häät ja ristiäiset.Ja jos hää pari on huomaavainen istuma järjestystä tehdessään ja laittaa vanhemmat eri puolille juhlatilaa istumaan niin luulisi aikuisilta järjestyvän.

Lasten lapsille taas synttäreitä järjestetään ydinperheissäkin kahtena päivänä jos ei kaikki samana pääse, se ei mielestäni ole liian suuri vaiva. :flower:

Niin, kai sen sitten kokee jokainen omalla tavallaan. Meillä se on ollut hyvin ongelmallista. Isäni tupsahtelee kotiini ilmoittamatta. Äitini taas on usein täällä viikonkin yökylässä (asuu kaukana). On lapsen synttäreitä, omianikin yleensä juhlin ym. ym. Minulla kun vanhemmat paljon ovat monessa jutussani mukana.

Meillä on ollut hyvin useasti tilanteita, joissa olisi enemmän kuin suotavaa, että vanhemmat tulisi keskenään toimeen. Ja muutenkin olisi joskus ihan mukava kertoa isälle, että mitä äidin kanssa tuli tehtyä.

On aika hämmentävää, kun välillä joutuu puheitaankin miettimään. Ja välillä joutuu paljon asioita jättää kertomatta. Ja joskus tulee sanottua jotain sellaista, mistä äitipuoli on pahastunut. Ja huomaan sen yleensä vasta sitten kun olen sen sanonut. Se rasittaa.

 

\

\

Noista juhlista vielä: Sitten kun lapset on aikuisia niin luulisi kyllä juhlien järjestyvän. Eihän niitä yhteisiä juhlia kuitenkaan ole kuin häät ja ristiäiset.Ja jos hää pari on huomaavainen istuma järjestystä tehdessään ja laittaa vanhemmat eri puolille juhlatilaa istumaan niin luulisi aikuisilta järjestyvän.

Lasten lapsille taas synttäreitä järjestetään ydinperheissäkin kahtena päivänä jos ei kaikki samana pääse, se ei mielestäni ole liian suuri vaiva. :flower:

Niin, kai sen sitten kokee jokainen omalla tavallaan. Meillä se on ollut hyvin ongelmallista. Isäni tupsahtelee kotiini ilmoittamatta. Äitini taas on usein täällä viikonkin yökylässä (asuu kaukana). On lapsen synttäreitä, omianikin yleensä juhlin ym. ym. Minulla kun vanhemmat paljon ovat monessa jutussani mukana.

Meillä on ollut hyvin useasti tilanteita, joissa olisi enemmän kuin suotavaa, että vanhemmat tulisi keskenään toimeen. Ja muutenkin olisi joskus ihan mukava kertoa isälle, että mitä äidin kanssa tuli tehtyä.

On aika hämmentävää, kun välillä joutuu puheitaankin miettimään. Ja välillä joutuu paljon asioita jättää kertomatta. Ja joskus tulee sanottua jotain sellaista, mistä äitipuoli on pahastunut. Ja huomaan sen yleensä vasta sitten kun olen sen sanonut. Se rasittaa.

Ehkä pitäisi alkaa ajatella niin, ette ole vastuussa vanhemmistasi. He ovat aikusia ihmisiä, jos eivät ole kasvaneet, kypsyneet ja irtaantuneet toisistaan; jos loukkaantuvat sinun sanomisistasi, se on heidän ongelmansa, ei sinun.
Sinulla on oikeus olla tekemisissä niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa haluat olla; jotka ovat sinulle tärkeitä.
Sinulla on oikeus pyytää kotiisi ketä halut ja rajoittaa tulemisia. Jos koet, että joku ihminen tunkeilee / nyt ei ole sopiva aika tulla, on sinulla oikeus sanoa se, kieltää tulemasta. Kyse on sinun kodistasi, sinun elämästäsi.

Kun äitipuolesti loukkaantuu joistain sanoistasi (esim. puhut äidistäsi?) se ei kerro mitään sinusta, mutta se kertoo paljon tästä äitipuolesta!
Samaa sääntöä voi käyttää laajemminkin.

Ikuisesti kiltin tytön roolista olisi aika irtautua jo aikuisena edes.

 

Ehkä pitäisi alkaa ajatella niin, ette ole vastuussa vanhemmistasi. He ovat aikusia ihmisiä, jos eivät ole kasvaneet, kypsyneet ja irtaantuneet toisistaan; jos loukkaantuvat sinun sanomisistasi, se on heidän ongelmansa, ei sinun.
Sinulla on oikeus olla tekemisissä niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa haluat olla; jotka ovat sinulle tärkeitä.
Sinulla on oikeus pyytää kotiisi ketä halut ja rajoittaa tulemisia. Jos koet, että joku ihminen tunkeilee / nyt ei ole sopiva aika tulla, on sinulla oikeus sanoa se, kieltää tulemasta. Kyse on sinun kodistasi, sinun elämästäsi.

Kun äitipuolesti loukkaantuu joistain sanoistasi (esim. puhut äidistäsi?) se ei kerro mitään sinusta, mutta se kertoo paljon tästä äitipuolesta!
Samaa sääntöä voi käyttää laajemminkin.

Ikuisesti kiltin tytön roolista olisi aika irtautua jo aikuisena edes.
[/quote]


Jos kerran ajatellaan että omien vanhempien tulisi olla kypsiä ja osata tulla yksiin juhliin riitelemättä ja käyttäytyä aikuisen tavoin, niin eikö samaa käytöstä pidä ja voi vaatia myös niiltä exiltä ja nyxiltä ja UOilta ynnä muilta....aikuisiahan näidenkin tulisi olla kun ovat jo lapsiakin saaneet!!!????
Vai onkos tässä joku näkymätön raja että kun on isovanhempi niin vasta sitten pitää osata käyttäytyä vastuullisesti ja kohdella muita ymmärtämyksellä.
Itse tavallaan ymmärrän sen epätoivon joka (ehkä) ajaa nää exät (naiset kuin miehetkin)käyttäytymään huonosti ja olemaan vaikeita...mutta en minä silti väitä että sellaista pitäisi hyväksyä.
Exä on varmasti hyvin heikoilla huonosti käyttäytyessään ja kieltäessään entisen puolisonsa uuden kumppanin...ikään kuin siinä olisi enää hänestä kysymys...ehkäpä huonosti käyttäytyvä exä hakee huomiota...vähän niinkuin huonosti käyttäytyvät lapsetkin joskus, epätoivoisesti.
Ja onhan siinä se vallankäyttökin tietysti....kuka sanoo ja mitä sanoo.Kaikenkaikkiaan huonosti käyttäytymällähän vaan ajaa muut pois luotaan ja lopulta voi alkaa jopa inhoomaan itseään...
Voi että.Tuleepas turhautunut olo kun ei pystu kuitenkaan ketään auttaan....

 

Niin, minä ajattelin näkökantaa, jossa eroperheen lapsi on aikuinen eikä asu kummankaan vanhemman luona, eikä ole mitään tapaamisjuttujakaan.

Tilanne on siinä mielessä erilainen, jos lapsi on vielä lapsi, ja velvoitettu tapaamiseen ja asumaan jomman kumman luona.

Taustatilannehan on sitten se sama molemmissa eli omat biol. vanhemmat eivät tule toimeen keskenään.....