IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Hei onko kellään tietoa tällaisesta: Mulla tuli Papa-seula vastaukset kotiin. Asc-us sekä reaktiiviset muutokset: regeneraatio. Googlattu on, ei sinänsä vakavaa, mutta onkohan tuo regeneraatio tullut punktiosta - nyt mietin, että onko meidän hoidot nyt tässä tämän takia? ONko muilla ollut vastaavaa. Mulla ihan aina tähän asti ollut puhtaat näytteet, ja joku lääkäri just sanoi, että ei tän ikäisillä yleensä seuloissa mitään näy, jos ihan aina enne ollut normaali.
Klinikalta saan hoitajan kiinni vasta tiistaina (on lomalla). Se on kyllä antanut kotinumeronsa, eli saisin sen periaatteessa kiinni, mut en viitsi tähän takia sitä lomallaan vaivata.
 
@-dino- Jaksamista surun keskelle. Rankkoja nämä hoidot ilman ylimääräisiäkin murheita..

@atvk87 Kerrassaan hieno pakkassaalis!

@Toivo2016 Tsemppiä huomiseen koitokseen!

Minulla on nyt kyydissä alkio. Eilen oli siirto. Kahta meinasivat siirtää, mutta halusimme vain yhden. Voi kunpa se jaksaisi elää ja jakautua! Pakkaseen meni kaksi alkiota. Pitkät pari viikkoa edessä.
 
Viimeksi muokattu:
Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään

Annimiina89 # 4/16 # 2. # munanjohtimet tukossa # 1. IVF
An1z81# -13 # 1.# selit.# 1.IVF 2.PAS
atvk87 # 7/17 # 1. # siittiöt # 1.ICSI
Carinem # 10/16 # 1. # endo # 1.IVF
Ckk #6/15 #1. #selittämätön #1. IVF
Darni73 # 2012 #1.yht # ikä+simpat # 5.ICSI
Domi #4/12#1.#selittämätön# 4.IVF/2.PAS
Ihanapa #3/16 #1. #siittiöt #2. ICSI
JannaJ #-10# 2.#selit./1.tuuba/hiipuvat munas.# 2.IVF (ekasta tyttö)
Jantzu #-15 #1.# siittiöt# 3.ICSI/1.PAS
kettuperhe #? # 1.yht. #selittämätön/ikä# 1.IVF

Kesänlapsi123 # -13# 1.#selittämätön#3IVF/1.PAS
KuuBe #2013#1.#selittämätön#2.IVF/1.PAS
love-# 2014#1.#siittiöt# 2.ICSI/2.PAS
Maravilla #2/15#1.#selit#1.IVF
Miitta37 #-13#1.# pco/selit.# 1.IVF 1.PAS
Mimmivaan#2011#1.yht#selt./ei ovul.#1.IFV
mmmoi # 7/17#2.#siittiöt # 1.IVF/3.PAS

Nennalii #2012#1.#selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu# 2.ICSI
Ninnupinnu #6/16#1.#selittämätön# 1.IVF
Nyu # 2012#1.#munasolut#4.IVF
Orapihlaja89 #-16#2.#siittiöt# 1.IVF 1.PAS

Piikkinen # 12/16#2.#matala amh+ikä+endo+perussairaus# 3.IVF
pipa84 #04/15#1.yht#azoospermia #2.ICSI
Rusakkonen #1/2017/1.#ikä# 2.IVF
Toiveikas81 #2014#1.#endo/siittiöt#2.ICSI 2.PAS
Toivo2016 #3/13#1.#ikä, johdin poist. ym# 6.IVF
Uneksija17#4/15#1.#pcos/selit.#1.IVF/2.PAS
Voyage #-13 #1.#selit.#1.IVF
-dino-#6/15 #1. # selittämätön # 2.IVF


Piinailijat: :whistle:
gemmy
29.3 (5pvä/13.3)
Carinem 5.4? (3pvä/22.3)
-dino- 4.4 (2pvä/23.3)
Toivo2016 6.4 (3pvä/23.3)

:love: Plussat 2017 :love:

Touko:
Toivo2016 4.IVF (kem)
maljakko 3.IVF/1.PAS (tm)
AdeliinaJosefiina 3.ICSI/1.PAS (2x2pv)
Henrietta77 1.ICSI
reason 2.IVF (3pv)
Kesä:
tanjuli-79 ? (3pv)
Ranau 1.IVF
Heinä:
Karoliina195 1.IVF (2pv)
Xienna 2.ICSI/1.PAS (3pv)
Elo:
KuuBe 1.IVF/1.PAS (kem)
SalamaT 3.IVF/2.PAS (kem)
Syys:
#hope 1.IVF (2pv)
Bridge 5.ICSI: jälk. 5pv. lahjasolu
SalamaT 3.IVF/3.PAS (5pv)
Helios 4.ICSI 7.PAS (lahjasiit.) (5pv)
Loka:
Siida 2.ICSI/1.PAS (2x3pv)
Mishala 2.IVF (5pv)
~SeaWind~ 1.IVF(5pv)
kiuski 2.ICSI/1.PAS (5pv)
maljakko 3.ICSI 2.PAS (5pv)
Marras:
marrasmai 5.ICSI (5pv)
Joulu:
Zoona 2.IVF/3.PAS (3pv)
gemmy 3.IVF/1.PAS (tm)
Domi 4.IVF/1.PAS (tm)
lullaby 7.IVF (5pv)

:love: Plussat 2018 :love:
Tammi:
Ravishing (luomu)
An1z81 1.IVF 1.PAS (tm)
Choco coco 1.IVF 1.PAS (5pvä)
joskusvielä 3.IVF PAS(6pvä)
Helmi:
Piinailija 2.IVF/ICSI (kem)
Iiris80 1.IVF (5pvä)
kop kop 1.ICSI 3.PAS (5pvä)
Maaliskuu:
Amagara82 2.IVF 2.PAS (6pvä)
Jantzu 3.ICSI (kem)

Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy. Kiitos :)
 
Viimeksi muokattu:
@atvk87 mahtavaa että pakkaseen meni noinki monta. <3

@Carinem tuliko testipäivä oikein? Tsemppiä piinailuun. (y)

@Piikkinen voi että, en osaa sanoa tuohon mitään. Hyvä jos ei mitään vakavaa mutta kyllähän siitä aina huoli herää. Harmi ku joudut odottaan vielä useamman päivän.

Uusille tervetuloa, jos listalle haluaa niin laittakaa Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään

Tässä itsekkin kohta lähden hakemaan alkiota kyytiin, tai vielä ei ainakaan ole puhelin soinut. Eilinen meni niin hurauksessa ettei ehtinyt edes pelätä soittoa. Yleiset tsempit kaikille hoitoihin, nyt ei oikein vielä jaksa keskittyä näihin keskusteluihin.
 
  • Tykkää
Reactions: atvk87
Noni, nyt on alkio kyydissä ja niin uskomatonta kun se onkin niin kolme meni tänään pakkaseen ja kolme jäi jatkoviljelyyn!!! Pakastetut ja siirretty top-alkioita. Jatkoviljelyyn jääneissä vielä epäselvyyttä oliko monitumasia yms. Eli seitsämästä solusta KAIKKI hedelmöittyi. Kelpaa kyllä tälläset uutiset tämän viikon jälkeen.

Kävi vielä niin että pakon sanelemana oli kerrottava miehen perheelle hoidoista, tasapuolisuuden nimissä kerroin sitten myös omalle perheelle. Joten nyt on kaapista tultu lapsettomuuden kans. Helpottavaa joo, mutta arvatkaapa annetaanko mun tehä enää mitään?
 
@Carinem @Aamuska ja @-dino- tsemppiä ja pitkää pinnaa piinailuun. Mites @gemmy ootko testaillut?
Kävin tänään hakemassa alkion kyytiin eli mulle voi päivittää piinailijoihin siirretty 23.3. 3pv. alkio, testipäivä 6.4.
Itse en uskalla päivittää kun tällä kännykällä joudun kirjoittamaan ja räpeltämään.
@atvk87 kysyit onko meillä ollut kiinnittymisyrityksiä aiemmin kun siirrettyjä ollu paljon. Meillä 1. Ivf kolme vuotta sitten toi plussan, mutta rv 9 todettiin kkm. Lääkkeellinen tyhjennys ei ihan onnistunut ja siitä kuuden viikon päästä tehtiin kaavinta. Sen jälkeen ollu kohdun limiksen kanssa ongelmaa ja useita siirtoja tehty 5-7 millin limikseen kun ei saada kasvamaan lääkkeillä eikä ilman. Puolitoista vuotta sitten oli peräkkäin kaksi kohdunulkoista raskautta, joista ensimmäisessä jouduttiin poistamaan toinen munanjohdin. Toinen ulkoinen tuhottiin parilla Metotreksaattipiikillä. Vuosi sitten 4. Ivf tuoresiirto toi hetken plussan mutta hiipui heti eli oli ilmeisesti kiinnittymisyritystä tai kemiallinen. Mutkia ollut, mutta toisaalta noi kiinnittymisyritykset tuoneet myös toivoa ja ei ole halunnut vielä luovuttaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Aamuska ja atvk87
Ckk
@-dino- Loistavaa! Nyt toivotaan, että niitä muita ei tartteis ihan heti siirrellä, mut hyvä että on kunnon back uppi :LOL: Ja kyllä se läheisille kertominen vaan helpottaa :) Mut toisaalta voi tuoda myös extrapaineita. Ite oon muuten kertonu hyvin avoimesti tästä tooosi monelle kun en oo voinu vaan pitää vuosia sisälläni, mut nyt tästä tulevasta ekasta siirrosta en kertonukaan kun yhdelle työkaverille. Jotenikin nyt tuli semmonen olo, että en halua niitä lisäpaineita ja odotuksia tähän.
Onnea matkaan myös @Toivo2016 (y)

Soiteltiin tänään hoitajan kanssa ja tosiaan ens torstaina on siirto. Sillä varauksella tietysti, että alkio selviää sulatuksesta. Keskiviikkona sulattavat, et onko se sit jo blasto kun to siirretään? Nyt siis 4pvän moruloita kaikki kolme.
 
  • Tykkää
Reactions: Toivo2016 ja atvk87
Ninnupinnu pahoittelut! Aivan ehdottomasti suosittelen Dextraa ja Annikaa! Hakattiin päätä seinään 4 icsiä, kunnes Annika pisti meillä koko lääkityksen uusiksi. Kaikki meni päivälleen hänen suunnittelemansa mukaan. Omasta ammattitaidostaan todella varma ihminen, mutta syystäkin. Meillä nyt rv24+1.
Hei @marrasmai - miten teilla meni laakitys uusiksi? Mika auttoi? Suunnittelen 3. IVF:aa. Aiotaan menna samalla kaavalla kuin viimeksi. Minulla munasoluja tulee ja hedelmoittyy, mutta suurin osa on nuukahtanut pitkassa viljelyssa. Nyt, jos etenemme talla kertaa hoitoihin, niin tulisi eteen vain kolmen paivan viljely, silla en pystyisi 5. paivana tyotilanteen takia siirtoon. Mielenkiintoista, ja toivon, etta siina tarppaisi - ja toivon, etta saan lomaa hoitoihin. Taytyy olla varovainen, silla viime hoidon aikaan menetin melkein tyopaikkani, kun otin lomaa kuulemma tuolloin 'liikaa', minua olisi tarvittu ja laakkeetkin taisivat vasyttaa. Tyonantaja ei tieda kyseessa olevan IVF:n, ja ounailen, ettei sopisi sellaisesta puhuakaan...

Eilen ja tanaan jotain vuotoa - pitakaa peukkuja, etteivat kuukautiset ala viela, etta voisi kuitenkin tassa kierrossa yrittaa. Ja etta saan lomaa! Positiivisia plussaterkkuja kaikille!
 
@Elmuska - kaikilla yksityisilla klinikoilla ei ainakaan ole suoraa painorajaa. Olen onnistunut viime vuoden aikana pudottamaan painoa, mutta BMI yha yli 30. Ei raskautuminen sinansa siitakaan taas riipu, huisisti on esimerkkeja superlihavista odottavista aideista. Kylla kai se munasolun (ja siittion) laatu lopulta ratkaisee.
 
Jai muuten sanomatta, etta kavin tanaan rauta- ja hemoglobiinikokeessa. Kun kuulemma sekin voisi vaikuttaa. Tasot ilmeisesti normaalit. Hemoglobiini 135 - olikos siina jokin juttu, etta jos on hemoglobiini jollain tasolla, niin sitten yhdenlaiset laakkeet ja muuten sitten toisenlaiset? Kun en varmaksi muista...
 
@Toivo2016 Päivitin edelliseen listaan (y) Tsempit sinnekki piinailuun, toivottavasti tarraa kovin kii tälläkertaa :rolleyes:

@Ckk mulla oli vähän sama, ekasta hoidosta kerroin enemmän ystäville ja se kun päättyi huonosti oon ollut aika hissukseen tästä toisesta. Minusta on blasto jos 5päivänen. Toivottavasti siirtoon pääsette (y)

@Rusakkonen peukkuja täältä paljon että vuoto ei ala (y)(y)(y) Ompas sulla tiukan kuuonen työpaikka, toivottavasti loma järjestyy :unsure:

Aika kipeä olin eilen illalla, aamullakin vielä vähän. Suoraan takapuolen päällä istuminen sattuu sisuksiin. Luultavasti juomiset jäi vähiin eilen...:unsure:
 
Rusakkonen mulla oli siis joka icsin myötä kasvatettu stimulaation lääkemääriä, jotka lopulta olivat aivan hurjat, eikä munasoluja silti niin hirveästi tullut. Dextran lääkäri laski lääkemääriä rutkasti, olisiko ollut Elonva 150iu + Menopur ensin 100iu ja vikat pari päivää 150iu. Aiemmin mennyt mm. Gonalia jotain 325iu. Voin stimulaation ajan tosi paljon paremmin kuin aiemmissa hoidoissa, pystyin treenaamaankin melkein punktioon asti. Lääkärin mukaan jättiannokset lääkkeitä huonontavat kohdun limakalvoa tuoresiirrossa, joka tuntuu olevan mulle ainoa tapa tulla raskaaksi. Pakastesiirroista ei ole koskaan tärpännyt. Ja lisäksi mun amh ei edellyttänyt jättiannoksia lääkkeitä. Siirron jälkeen oli Terolut (se tosin ollut joskus aiemminkin), kortisoni (samoin ollut aiemmin) ja joka toinen päivä yksi naksu Ovitrellea. Saatiin siis ensimmäistä kertaa ikinä kokonaiset kolme 5pv alkiota pakkaseen ja yksi siirtoon. 15 kypsää munasolua tuli punktiossa, joka sekin paras lukema ikinä.

Hemoglobiinia mulla ei kyllä testattu hoitojen aikana, ei kai sen pitäisi mitenkään vaikuttaa. Muoks. Paitsi ehkä jos nyt hirveä anemia on tms.

Tsemppiä uuteen hoitoon!
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
atvk87 Mulla on lääkkeellinen PAS eli vuoto pysyy poissa niin kauan kun lääkkeet on käytössä ja alkaa vasta 3 päivää lääkkeiden poisjätön jälkeen. Tässähän ei ole mitään omaa kiertoa ja limakalvoa voi kasvatella vaikka pari kuukautta.

Pp 10 testasin myös negan eli negahan se on. EI mitenkään voi enää muuttua muuksi. Ootan kiltisti kuitenkin keskiviikkoon ja teen silloin sitten vielä sen vikan testin. Vielä yhteen siirtoon varmaan on blasto meillä. Katsotaan siirtäisikö sen tähän samaan konkurssiin. Sitten täytyisi pitää kyllä varmaan ainakin vuoden tauko ennen neljättä IVF:ää ja keräillä rahaa.

BMI tuntuu vaihtelevan eri hoitopaikoissa. Mulla on yksityisellä toivottu, että BMI olisi max. 27,5 koska se parantaa kuitenkin onnistumista. On niitä superlihavia äitejäkin, mutta hoidoissa rajat lienee kuitenkin näiden todennäköisyyksien vastaisesti ja kai siinä ajatellaan tulevaa odotusaikaakin.
Toki mulle tehtiin IVF myös kun BMI oli 28,5.
 
Kiitos vastauksista. Olisi kyllä inhottavaa jos se jää kahdesta kilosta kiinni ja joutuisi uudestaan jonon päähän odottelemaan uutta aikaa ja kun lapsettomuudesta ei ole kyse kuitenkaan. Reilu viikko vielä aikaa, senttejä lähtee kropasta hurjasti, mutta nyt se ei riitä vaan kun paino ratkaisee.
 
Hei kaikille! Täällä uusi ilmoittautuu mukaan. Takana yksi epäonnistunut ivf joka muuttui inseminaatioksi, sekä toinen ivf josta saatiin 6kpl folleja vain yksi hedelmöittyi, joten yksi ainoa 5.pvän alkio tuoresiirtoon,nega. Mitään ei ole siis pakkasessa ja aika lohduton olo tällä hetkellä. Ensi kuussa aika julkiselle, katsotaan antavatko yhtään hoitoa. Mulla ikää 39v ja alhainen amh 0,5 ja fsh10. Pelkään pahoin että vaihdevuodet pukkaa päälle, ollut jo pari vuotta yöhikoilua. Ei ole lääkäri tätä kommentoinut mitenkään. Mielessä pyörittelen jo lahjasoluhoitoa, mutta pelkään onnistuuko sekään jos vaihdevuodet iskee päälle?? Onkohan täällä ketään jolla olis onnistumisia näillä arvoilla ja tällä iällä? Tsemppiä kaikille hoitoihin ❤ Olisitte kaikki varmasti mitä parhaimpia äitejä. Täytyy vaan uskoa että hoidot ja sitkeys vielä palkitaan.
 
Netty79, tuolla ainakin on yks ketju jossa kokemuksia ja myös paljon onnistumistarinoita! https://kaksplus.fi/threads/alhainen-anti-muller-hormoni-ja-ivf.2116080/
ja toinenkin,
https://kaksplus.fi/threads/alhainen-anti-muller-ja-korkea-fsh.2477829/
Onko sulla kokeiltu dhea:ta tms. apukeinoja?

Lisään vielä, että tosiaan eihän se amh:kaan oo välttämättä mikään pelkästään huononeva, joillakin se on ollu myöhemmissa mittauksissa parempikin kun aiemmin.
Oon käsittäny ettei kohtu periaatteessa vanhene mihinkään, vaan jopa vaihdevuodet ylittäneilläkin se voidaan hormooneilla saada siihen kuntoon että raskaus on yhtä mahdollista kun keskiverrosti muutenkin. On varmaan klinikkakohtasta miten ne suhtautuu vaihdevuosiaikasiin hoitoihin, mutta sun kohdalla varmaan jos ne nyt jo tulis katsottas niiden kuitenkin olevan ennenaikasia, eli jotain mihin ois syytä antaa apua ja hoitoja.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos Lullabylle vastauksesta! Katselinkin tuota toista ketjua aiemmin. En ole kokeillut DHEA:ta, lääkäri Dextrassa ei puhunut mitään siitä. Yhdessä videossa jonka katselin, heidän eräs lääkäri puhui ettei sen käytöstä ja vaikutuksista ole mitään tieteellistä vahvistavaa näyttöä. Ehkä voisin kokeilla kuitenkin. Elämäntavat on muuten hyvät, mutta sokeria tulee syötyä liikaa. Sitä voisin yrittää nyt vähentää

Jäi vielä mietityttämään, kun lääkäri totesi että munasolujeni määrä ei ole ikään nähden normaali, pitäisikö tätä tutkia jotenkin? Luin jostain, että esim. autoimmuunisairaudet voi aiheuttaa tms. Mulla taustalla joitain masennusjaksoja, mietin tässä niidenkin vaikutusta. No, ei auta kun taas odotella seuraavaa lääkärin tapaamista.

Onneksi aurinko on alkanut paistaa ulkona, piristää edes hiukan taas masentunutta mieltä.
 
Dino onnea kyytiläiselle ja hieno varasto pakkaseen! Mahtavaa!

Rusakkoinen, onpa ikävän nihkeä työpaikka sulla. Toivotaan, että asiat hoituu silti. Mitä sulle tuosta Hb:stä sanottu? (Mulla hemppa huitelee vähän yli sadan koko ajan (perussairaudesta johtuen).)

Netty79 tervetuloa! Sun tilanne on hyvin pitkälle sama kuin mun. Tosin minä täytin jo 40. Mulla kans amh samoissa ja myös mulla eka IVF meni inssiksi ja tokasta yksi siirretttävä, joka ei johtanut haluttuun lopputulokseen. Kolmas kierros alkamassa parin viikon päästä, ja siis yksityisellä ollaan nyt, ja lahjasoluhoito välkkyy jo mielessä. Mulla ainakin amh:n pudotti pahasti aktivoitunut autoimmuunisairaus. Pari vuotta aiemmin oli vielä amh ihan hyvä ikään nähden. Myös endometrioosi tai endoleikkaukset voi "syödä" munasarjareserviä ja sitä myöten amh:ta.
DHEA:han en osaa kommentoida, mun lääkäri ei sitä suositellut, vaikka kysyin.
Toivotaan että saat hoidon julkisilla ja tervetuloa palstalle!
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
Ckk
@kettuperhe Mulla oli Puregonia, mut paljon pienemmällä annostuksella. Tais olla 125 mulla. Mut siis positiivista sanottavaa vaan! Helppo pistää ja mies sanoi, että olin jopa normaalia paremmalla tuulella kun sitä pistelin :LOL:
Onnea @Amagara82 sykkeestä :love:

Mua melkein vähän meinaa panikoittaa (terkut paniikkihäiriöltä) kun ajattelen torstain siirtoa. Pitäis vaan pitää pää kylmänä ja ajatella, että todennäköisesti mitään ei vieläkään tapahdu. Mut entä jos tapahtuukin?! Voi hui! Huomenna alotan aamulla Terolutit. Niin ja mies tulee mukaan siirtoon kun ajateltiin, että jos nyt nappaakin, niin onhan se kiva, että se oli paikalla the hetkellä :)
 
  • Tykkää
Reactions: Amagara82
@Amagara82 Onnea hirmuisesti pienen sykkeen näkemisestä.

Eilen kävin ultrassa, 14mm folli löytyi ja limis päälle 7mm. Nyt sit ootellaan milloin ovis plussa tulisi, aikaisintaan sais tulla torstaina, että siirtoon päästään. Toistaseksi viivat ollut kyllä ihan olemattomia, että kai sitä toivoa vielä on. Päädyttiin myös siihen, että aloitetaan metformin joko nyt heti jos pääsiäinen sotkee siirtoaikataulun tai sit viimestään jos vika siirto tuottaa negan. Mulla siis oli raskausdiabetes, jota loppuvaiheessa lääkittiin metformiinilla ja aina ollu ennen raskauttakin paastosokerit normaalin ylärajalla, nyt tammikuussa mitattuna 5.9. Niin jos saadaan sit apua parempiin tuloksiin seuraavaan icsiin/siirtoihin.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Amagara82
Mitä kokemuksia Puregonista? Lähipäivinä alkaa hoito ja lääkkeenä siis Puregon ja 300 IU päivässä pistetään. Kuulostaa aika paljolta.
Mulla myös vaan hyvää sanottavaa, ja ollu mulle sopiva.. kahdessa hoidossa ollu tätä lisänä, ensin pergoveriksen kans jossa tuli 31 solua, lopulta 1 siirtoon ja 3 blastoo pakkaseen.. näistä yhdestä + ja kaksosraskaus joka tosin myöhemmin kesken. Se oli kuitenkin ennätysmäärä soluja/alkioita mitä koskaan on saatu, vaikka loppuun saakka onnistunutta tulosta ei sillon tullukaan. Nyt viimesimmässä hoidossa oli elonvan 150 lisänä eli kp8 lähtien 5pv 350. Määrä tällä ikää ei oo enää huikee (6 solua) mutta uskon että osansa laatuun oli näillä piikkilääkkeilläkin, kun tuli 2 top laatusta blastoo! Koskaan aiemmin ei oo tullu huippulaatusia, edes nuorenakaan. Toinen siirrettiin tuoreena josta + yhä mukana ja toinen odottaa pakkasessa.
 

Yhteistyössä