IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Käyn välillä tällä puolen vielä lukemassa kuulumisia, vaikka olenkin nyt tuolla toisella puolella. Pitää komnentoida tuota naikkarin toimintaa, et mulle sanottiin jo punktiopäivänä et kaikki viljellään heti blastoiksi (niin tehtiin), mut jos kato käy niin soittavat että siirto aikaistetaan (3-päiväsellä).Tämä siis alkuvuodesta ja tuoresiirto tehtiin blastolla (nega).
 
Huhhuh, aina saa taistella. Limakalvo oli tänään (kp20) vaan 6 mm, kasvanut siis vain millin viikossa ja lääkäri halusi lopettaa tämän lääkityksen ja "kierron" ja aloittaa seuraavaan kiertoon Estradotin. Mut vaatimalla vaadin, et nyt kokeillaan jotain lisäks tai vaihdetaan heti lääkitystä ja kysyin viagrasta ja lääkäri sanoi, että Turussa ollaan ainakin käytetty sitä joskus ja soitti Taysiin ja sieltä sanottiin, että voi hyvin tulla kuuden millin limiksellä siirtoon.
Torstaina alkaa progesteronituki ja ens tiistaina siirtoon. Vihdoinkin! :love: Oon niin ilonen siitä, että ees päästään sinne, iso voitto tällä meidän hoitotaipaleella. On muuten sitten jo "kp" 28, eli pidemmällä kuin mun kierto luomuna kestää.

Lapsettomuuspoli on täälläkin äitiyspolin yhteydessä ja niin vaan tuli röökiä vetävä viimeisillään raskaana oleva nainen parkkiksella vastaan. Siin kyllä silmissä musteni. Täysin :poop:.

No, eikö kukaan piinailijoista oo vielä testannu? :D
 
Kiitos kaikille tsemppiviesteistä. Ny on jo kolmena päivänä pistetty jarrua. Ekana aamuna meinasin kyl oksentaa. Niin paljo jännitti.
Tänään oli ultraääni. Jotain siellä on kypsynyt, ainakin 15 lääkäri mittas. Limakalvosta ei osannu sanoa mitään, koko kohtu oli kuulemma mutkalla. Illalla irrotuspiikki ja sit keskiviikkona punktioon. Huhhuh. Aika vauhti. Meillä on matkaa tonne tyksiin lähes 100km. Näihin menee aikaa ihan älyttömästi. Tälläkin viikolla ehdin oleen töissä yhden päivän!
Onneks olen yrittäjä. Nyt vaan saa asiakkaat odottaa. Noloa sekin.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos kaikille tsemppiviesteistä. Ny on jo kolmena päivänä pistetty jarrua. Ekana aamuna meinasin kyl oksentaa. Niin paljo jännitti.
Tänään oli ultraääni. Jotain siellä on kypsynyt, ainakin 15 lääkäri mittasuhteet. Limakalvosta ei osannu sanoa mitään, koko lohtu oli kuulemma mutkalla Illalla irrotuspiikki ja sit keskiviikkona punktioon. Huhhuh. Aika vauhti. Meillä on matkaa tonne tylsiin lähes 100km. Näihin menee aikaa ihan älyttömästi. Tälläkin viikolla ehdin oleen töissä yhden päivän!
Onneks olen yrittäjä. Nyt vaan saa asiakkaat odottaa. Noloa sekin.
Ja anteeks nuo miljoonat kirjoitusvirheet. Tää tabletti tykkää sekoilla.
 
Hienoa @atvk87 että pääsette siirtoon:love: täällä myös jännitetään selviääkö joku huurunenistä sulatuksesta, että päästäisiin perjantaina siirtoon, huomenna olisi tarkoitus aloittaa luget - saas nähdä millaista sotkua on luvassa:D

Tsemppiä @millionnea punktioon, sulla on ultran mukaan tulossa hieno saalis(y)

Onnea tulevaan pas:iin myös sinulle @rouvaNiisku, kiva että meitä on muutama lähekkäin jännittämässä:)

@Rusakkonen joko sinulla on plussauutisia meille? Tai @Domi :lla?
 
Nyt olen taas maisemissa ja nokka kohti uutta yritystä. Metformiini ja ubikinoni palasivat käyttöön heti kun vahvistui että siirron tulos jäi kemialliseksi. Tänään olin klinikalla jatkostrategiasta keskustelemassa ja nyt on sitten suunnitteilla ERA. Mulla tosin on kaksi siirrosta alkanutta raskautta, joten on luultavaa että mun aikaikkuna on ihan tavallinen, mutta päädyttiin siihen että katsotaan se ERA varmuuden vuoksi, ettei ainakaan siitä jäisi kiinni jatkoyritykset. Ultrauksen perusteella ERAn pitäisi onnistua jo tähän kiertoon, menen uudestaan perjantaina tsekkaukseen.

@Domi , kovasti pidän peukkuja että sinulla nyt tärppäisi! (y)(y) Olen joskus kuullut tuosta scratchingistä. Oliko kovin kivuliasta? Vauvanhuopaostoksesi kuulosti ihanalta! :love:

@-dino- lle myös tarrasukkia ja tsemppiä piinailuun! Kurjaa kun jouduit itseksesi pähkäilemään pistosaikataulun kanssa etkä saanut selkeitä ohjeita. Tulikin mieleen että mulla ei ollut nyt mitään kiinnittymispiikkiä tässä kemialliseksi jääneessä, jos saadaan vielä alkioita aikaan niin pitääpä kysyä siitä.

@Ninnupinnu , pahoittelut negasta! :cry: Tiedän fiiliksen. Onneksi pääsette nyt heti yrittämään uutta. Mulla on kerran ollut Estradot-laastarit, kesällä suunniteltiin lääkkeellistä PASsia (joka sitten kariutui siihen, että kumpikaan pakkasalkio ei jatkanut kehitystä sulatuksen jälkeen). Silloin piti olla lääkkeellinen ihan aikataulutuksen helppouden takia. Tulokset on käsittääkseni yhtä hyviä riippumatta siitä tehdäänkö omaan kiertoon vai ei, erona on vain se että lääkkeellisessä pitää tosiaan käyttää lääkkeitä aika pitkälle raskauteen. Estradotit oli mulle ihan ok, mutta mulle jäi niistä laastareista ärsyttävä reunusjälki iholle, jota oli tosi vaikea jynssätä irti.

@Rusakkonen , sullahan on jo ihan kohta testin aika! Voi kunpa sieltä tulisi se plussa nyt. :love: Veritestaaminen on kyllä siitä hyvä että ei tarvitse tihrustella tikkua monessa kulmassa ja miettiä että onko vai eikö. Peukut siis pystyssä täällä. (y)

@Nipsu_78 , mikä on sulla tilanne nyt? Ymmärsinkö oikein, että nyt uusi siirto suunnitteilla?

@justhope , hienoa että punktio meni nyt paremmin, ja ennen kaikkea: wow mikä määrä hedelmöittyneitä! Noita on jo niin paljon että luulisi sieltä saavan useammankin pakkaseen!

@atvk87 , hienoa että nyt on siirtopäivä jo tiedossa! Kyselit aiemmin että millainen estrogeenituki on ollut PASsissa. Kun mulle tehtiin omaan kiertoon PAS, ei ollut estrogeenia ollenkaan käytössä, ja sitten kun kesällä oli tarkoitus tehdä lääkkeellinen PAS, oli Estradot-laastarit. Limakalvosta tuli hieno mutta siirrettävää ei sitten ollutkaan. Ne laastarit oli kyllä useamman viikon. Oli kesälomareissuja eikä voinut käydä kovin usein tilannetta tarkistuttamassa. Ymmärrän muuten hyvin tuon että harmittaa hoitojen sovittaminen työpäiviin - aloitan itse työt viikon päästä ja siinä on sitten säätämistä, varsinkin kun ei haluaisi tästä mitään puhua. Miten sen sun lääkityksesi kanssa tehtiin, tehtiinkö siis nyt muutoksia?

@Mannari , voi kurjuus kun oli noin huono lääkevaste. :( Sulla on kyllä hyvä lääkäri ja uskon että vielä löydetään sellainen lääkekombinaatio jolla saadaan follit kasvuun. Kävitkö jo uudessa ultrassa, miltä siellä näytti? Tämä on kyllä siitä rankkaa hommaa että takapakkia voi tulla ihan joka käänteessä.

@haaveissavauva-81, @Jantzu ja @Ihanapa , teille tsemppiä piinailuun, toivottavasti plussa tulossa!

@Mandala , sinullakin kohta jännät paikat edessä! :love:(y) Onko teillä useampi alkio pakkasessa?

@Lallastiina , tervetuloa mukaan! Hienoa jos saatte järkättyä kuviot niin että pääset hoitoihin kotimaassa. Helpottaa kyllä jos voit tehdä etänä töitä, onhan nämä hoidot sillä tavalla sitovia kun uä-tsekkauksissa pitää käydä melko tiuhaan.

@millionnea , tervetuloa joukkoon! Mulla on kummassakin stimulaatiossa ollut aika vähän tuntemuksia, loppuvaiheessa saattanut olla pientä turpeuden tunnetta alavatsalla mutta hyvin vähäistä. Tsemppiä punktioon, toivottavasti tulee hyvä saalis!

@Sunflower33 ja @rouvaNiisku , onnea tuleviin siirtoihin!

Hurjasti oli tullut viestejä reilun viikon aikana! Täällä on nyt tosi aktiivista meininkiä, varmasti joku kohta plussaa! :love:
 
Viimeksi muokattu:
En oo testannut viellä.. meinasin itseasiassa tänään testata, koska luulin että on testipäivä, mutta kun kävin illalla täältä tarkistamassa niin totesin että se onkin huomenna :) Jotenkin jäi mieleen että lääkäri sanoi että veritesti sattus nyt su, mutta voin käydä ma (mutta en sit ottanut koko lähetettä) niin jotenkin aattelin et sit koti testi olis ti kun yleensä se 2 päivää väli, mutta olikin laittanut ke.. toki ihan samahan se olisi ollut jo testata, mutta tiiän saavani sen vastauksen paperiin ennen huomis aamua, niin eipä tarvii sit "jännittää" se tikun kaa.. :( jostain syystä nyt mieluummin niin...
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
Nyt kun sain läppärin auki niin voisin enemmänkin kirjoitella.

Millasia kokemuksia teillä on ollut apteekeista, ja muutenkin lääkäreistä, henkilökunnasta yms.

Meillä oli kaks ekaa lääkäriä todella mukavia, selittivät ja neuvoivat kaiken. Mut tää ultrannut lääkäri vaan sano et se oli siin ja ke punktioon mehiläiseen - tyksissä ruuhka jota purkavat yksityisel puolel. ei kertonut mitään et onko hyvä määrä vai huono. onko hyvä kokosia tms. jäin vähän pihalle, enkä oikein siinä mitään osannut kysyä. 9mm oli pienin ja suurin tais olla 15mm

Apteekin täti sai mut itkemään. reseptinhän noihin sain jo maaliskuussa mutta tosiaan hoitojonoon päästiin vast elokuun menkoista. Lääkäri anto ohjeen et soitto kun menkat alkaa. En tiennyt esim lääkemääriä tms ennen tuota soittoa. No menkat alkoi ma. soitin tyksiin. siellä oli ruuhkaa joten he soittavat kun lääkäri ehtinyt katsoa annostuksen yms. Menin kuitenkin apteekkiin ostaan lääkkeet. ne tarvitseekin tilata, ei löydy varastosta mutta myyjä sanoo et aamulla ovat perillä 9-10 aikaan. tilaan lääkkeet ja lähden kotiin (matkaa 25km suunta).

aamulla hyppään autoon ja takas apteekkiin. huomaan et kuljetusauto juuri lähtee joten käyn viel kahvilla ja oon apteekissa klo10. siellä ei ole ketään muita asiakkaita ja myyjiä oli ainakin viis. lääkäri käskenyt ottaa pistoksen jo klo 7 joten hiukka jännittää. myyjä on ihan kieseis kun kysyn tilaamiani lääkkeitä. eka tivaa et mitä näistä haluat kun kattoo mun listaa, en muista tarkkaan nimiä mut sanon et kaikki muut paitti allergia. tuhahtelee ja mutisee. sit valittaa et ehänel menee kyl paljon aikaa kun lähtee lääkkeitä kuormasta ettimään, et voisinko tulla myöhemmin. selitän et asun kaukana ja mun pitäis jo ottaa pistos ja et pitäis töihinkin ehtiä. tuhinan ja mulkoilun jälkeen lähtee etsimään kuormasta. Sillä meni siihen 5minuuttia! edeleen olen apteekin ainoa asiakas.

sit kysyn piikeistä, et mulla on se puregon kynä, et tartteeko piikit ostaa erikseen. no minkä kokosia piikkejä - en mä tiiä- no aika hankala sanoa sit, löytyyköhän koneelta. tässä kohtaa olin jo ihan paskana. onneks! ne piikit on paketissa mukana ja itse sen huomasin. makosin ja tokasin näkemiin. en ikinä tuonne toiste mene!

pitkä tarina mut kui voi olla noin huono asiakaspalvelija! huomas varmasti mihin lääkkeet tarkoitettu ja et olin ihan itkukurkussa. pysyin koko ajan ystävällisenä yms. aaaarghh...
 
En oo testannut viellä.. meinasin itseasiassa tänään testata, koska luulin että on testipäivä, mutta kun kävin illalla täältä tarkistamassa niin totesin että se onkin huomenna :) Jotenkin jäi mieleen että lääkäri sanoi että veritesti sattus nyt su, mutta voin käydä ma (mutta en sit ottanut koko lähetettä) niin jotenkin aattelin et sit koti testi olis ti kun yleensä se 2 päivää väli, mutta olikin laittanut ke.. toki ihan samahan se olisi ollut jo testata, mutta tiiän saavani sen vastauksen paperiin ennen huomis aamua, niin eipä tarvii sit "jännittää" se tikun kaa.. :( jostain syystä nyt mieluummin niin...
Huomasitko et sulla on 3v rekisteröitysmissynttäripäivä tänään
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
Jee sain viimein tietää alkioitten määrän mitkä pakastettu :) Harmi että en nyt muistiini luota joten en muista tarkemmin kuin että kuusi alkiota, osa oli viisipäiväisiä ja osa kuusipäiväisiä. Kaipa siitä vielä jossain välissä tulee hoitokirjauksiinkin merkintä niin voi tarkistaa kumman ikäsiä oli mikäkin määrä :p
Olisin jotenkin toivonut että oisivat kolmepäiväsiäkin pakastaneet... tai olen ymmärtänyt että vaikka alkio ei viljelyssä menestyisi pitkälle niin voisi se silti kohtuun siirrettynä menestyäkin? Tosin oikeasti toki kuusi alkiota on tosi hyvä määrä. Pelottaa vaan niin että taas toistuu tuo alkioitten sulatuksesta selviämättömyys, niin sikäli oisi ollut "kiva" jos olisi enemmä varaa ns. hävikkiin. Mutta ehkä ajattelen tän vähän hassusti...
 
@millionnea - voi harmi, olivat vaikea apteekkireissu! Itse olen ainoastaan kayttanyt Helsingin Ruoholahden Apteekkia ja Helsingin Yliopiston Apteekkia, jotka pitavat hedelmoityslaakkeita koko ajan varastossa, mutta useimpiin muihin tosiaan taytyy aina tilata. Huono asiakaspalvelu ja se, etta joutuu taistelemaan oikeuksistaan, on aina raskasta - Nimimerkki “Viimeksi tanaan bussikuski yritti olla maksamatta minulle kymmenen punnan IOU-vaihtomaksua” (don’t ask... sain kuitenkin rahat.) Ihanaa, kun joskus on aikoja, ettei tarvitse taistella, mutta melkein paivittaistahan se on ja joskus on pahempia aikoja... Tsemppia!!!

@Domi - onnea testiin!!!

ON: Istun nyt klinikalla odottamassa verikoetta. Saan tulokset huomenna.

Parina viime paivana eli sunnuntaista asti ollut lahinna paivasaikaan/liikkuessa tiputtelua. Tanaan nakojaan ollut myos jokin lorahdus. Eli ei tavallisten kuukautisten kaltaista, mutta kuitenkin jotain vuotoa.

Ikina ei kuitenkaan ole mennyt näin pitkalle eli viralliseen testipaivaan asti, ennen kuin tiputtelu alkoi.

Yritan siis pitaa toivoa ylla. Pelkaan, etta ehka ei kuitenkaan tainnut kiinnittya, koska on jotain vuotoa. Tuntuu hurjalta ajatella, etta jos taytyy aloittaa uusi kierros ihan heti. Mutta niin kai sitten tarvitsee tehda, jos niin kay. On tama kovaa.
 
  • Tykkää
Reactions: millionnea
@rouvaNiisku Rankkoja juttuja ollut, toivottavasti nyt alkaa onnistaa. En osaa vastata alkioiden siirtoa koskevaan kysymykseesi jossei kyseessä ole sitte ajoituksellinen juttu suhteessa viikonloppuun.

@atvk87 Hienoa että pääsette kuitenki siirtoon :barefoot: joo toi tupakointijuttu on ihan kauhee, onneks ei nyt omiin silmiin oo sattunu hetkeen mutta kyllä tekis mieli käyä vähän ripittään tollasia ihmisiä. :mad:

@millionnea Tsemppiä huomiseen punktioon! Harmi ettei tullu selväks montako tulossa, mutta jos aikaseemmin laskettu 15? nii kyllä se on oikeen hyvä määrä. Löytysköhän omaKannasta lisätietoja?
Ompa sulle sattunut myös apteekissa oikeen vuoden asiakaspalvelija :eek: Meidän apteekissa ei oo mitään varastossa, edes lutinuksia joten tottunut siihen että kaikki pitää tilata. Palvelu kyllä aina pelannu. Myös lääkärit ja hoitajat olleet mukavia, eipä ne paljo ylimääräsiä puhu mutta toisaalta mulla harvemmin on mitään kysyttävääkään, enkä muutenkaan välitä jäädä sinne rupatteleen.

@justhope Hieno määrä meni pakkaseen, varmasti kyllä jännittää se sulatus. :unsure: Mä taas aattelen nii etten haluais enää siirtoon blastoa nuoremmalla alkiolla. Vaikeahan sitä on tietää mikä menestyis kohdussa ja mikä maljalla. Mikä vointi sulla ollut nyt punktion jälkeen? :)

@Rusakkonen ja @Domi Tsempit huomisiin testeihin (y)

PP5, eipä mitään erikoisia oloja. Alavatsaa on jonkuverran jomotellu päivittäin lauantaista lähtien. Ainut mikä on vähän erikoista nii tuntuu ettei lutinukset valu nii paljo, tai on nii vetistä että imeytyy siteeseen suoraan. Mies ollut tällä kierroksella paljo malttamattomapi ku minä :LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: justhope
Tosi hyvä määrä ja vielä blastoja @justhope ! Onnea :) Mä uskon taas pitkään viljelyyn, kyllä ne karsiutuvat ois varmaan karsiutuneet kohdussakin... Tai näin uskon, en tiedä onko tästäkään mitään faktaa saatavilla. Aika samanlaisia määriä, meillä hedelmöittyi 17 ja saatiin 8 pakkaseen, niistä tosin puolet 2-päiväisiä, että en tiedä oltaisko saatu kuutta viispäiväistä.

Kovasti tsemppiä @Rusakkonen! Kuulostaa jännittävältä. Huomiseen on pitkä aika.
Ja tsempit myös @Domi <3

@Katti75 ihanan pitkä viesti, oli ilo ahmia se :D Ja ei tehty muutoksia lääkitykseen, tätä samaa vielä viikko. Toivotaan, ettei mitään takapakkeja tule... Ehtii se ehkä viikossa kasvaa vielä millin.

@millionnea Olipa ikävä kokemus apteekissa, näissä jutuissa on kyllä niin herkillä, ettei kaipaa mitään ylimääräistä ikävää enää. Onneksi kuitenkin sait lääkkeet!
Täällä on yliopiston apteekissa olleet välillä vähän turhan selostavia ja kiinnostuneita lääkkeistä, viimeksi kun näki mun zumenonin annoksen, niin alkoi höpöttämään, ettei ikinä oo nähny tällasta annostusta, että yleensä on vaan yks päivässä. En lähtenyt avaamaan hommaa, koska jopa siinä apteekin tarrassa lukee "pas-hoitoon". Myös gonalista sain muistaakseni kattavan selityksen säilytyksestä ja kynän käytöstä. Tietty parempi niin, mutta jotenkin haluis hoitaa nää asiat sillain huomaamattomasti ja hienovaraisesti. :unsure:

Tsemii @-dino- piinailuun! Aiotko malttaa viralliseen saakka?
 
  • Tykkää
Reactions: justhope
@atvk87 Kyllä vakaa aikoimus on. :LOL: Seki johtuu siittä etten vaan uskalla tehä aikasemmin. :whistle:

Tohon apteekkijuttuun vielä nii mulla on aina vähän sellanen olo ettei meijän apteekin farmaseutit itekkään tiiä mitä lääkkeitä ne on :ROFLMAO::ROFLMAO: tai sitte niillä vaan on nii hyvä tilannetaju etteivät ylimääräsiä selostele. :X3:
 
  • Tykkää
Reactions: millionnea
@atvk87 Hyvä, että pidit pintasi ja pääset siirtoon! Ikävää tuollainen ”turha” omien asioiden ajaminen/puskeminen. Muutenkin näissä hommissa riittää stressiä!

@millionnea Tosi ammattitaidotonta asiakaspalvelua olet saanut! Itse suosin lääkeostoissa myös yliopistonapteekkia, sillä heillä on aina hyllyssä lääkkeitä. Mulla ei oo ollut onneksi mitään omituisia tilanteita näiden lääkkeiden kaa. Paitsi silloi alussa, kun en tajunnut, ettei niitä saakaan noin vaan kaikista apteekeista.

@Rusakkonen Tsempit fiiliksiin ja tuloksen odotteluun! Samoin @Domi lle!

Mä tuun @-dino- päivän sun jäljessä? Mulla ei ole ollut muuta kuin hermot ihan riekaleina. Mieheltä tuli viikonloppuna kommenttia, että olen jokseenkin reaktioherkkä:unsure: Niin ja toki lisäksi on näitä muita hormonihaittoja, kuten päänsärkyä!
 
@-dino- ja @atvk87 juu varmaan totta, eihän sitä voi ennustaa mikä menestyy ja mikä ei missäkin olosuhteissa... pitää olla iloinen että näinkin hyvin silti meni tällä kertaa, onhan tämä hyvä määrä :) toivon vaan etten ihan heti uusiksi punktioon joutuisi...

Vointi on ollut ihan ok puntion jälkeen. Aristi maha pari päivää, mutta ei niin paljon että olisin särkylääkettä tarvinnut. Nyt ollut alamaha jo normaali. Vähän on tänään alkanut huolettamaan kun ylävatsa (=navan yläpuolella) on ihan pinkeä. Olotila hyvin samanlainen kuin vuosi sitten kun ootin vikoja kuukausia aikaani laparoskopiaan kystan poistoon. Silloin kystani oli yllärinä kasvanut leikkausjonotuksen aikana niin että yläosa oli navan yläpuolella. Tämä olo muistuttaa sitä turvotusta ikävällä tavalla.
Kun mulla siis nytkin on kysta, se havaittiin pari kuukautta viime vuotien leikkauksen jälkeen. Huolettaa että se kasvaa liikaa ja on pakko leikata. Mutta eiihän se nyt viikossa voi kasvaa liikaa... kai. Tai olisi kai punktiossa sanottu jos se olisi huolestuttavasti kasvanut.

Eli sinänsä mietin jos tää turvotus on kuitenkin ihan punktion jälkioireita. Mutta voiko se turvotus tosiaan olla vain ylävatsalla.... onko jollain kokemusta täällä?
Kipuja ei kuitenkaan ole tai mitään hengitysahistuksia tms niin ajattelin vielä seurailla jos se olo tästä helpottuisi.

Apteekkijuttuun piti itsekin vielä tulla kommentoimaan. Mulla palvelu on ollut hyvää, kovasti kyllä tarkistavat että käyttöohjeet on ok, mutta olen muutamia kertoja olen ajanyt lääkkeitten perässä ympäri pk-seutua... yleensä haen lääkkeet heti kun on määrätty klinikan vierisestä yliopiston apteekista. Ja lähiapteekistä vain näitä lugeja yms joita heilt löytyy yleensä tilaamatta - vaan pari kertaa on olllut loppu...
Nuo gonapeptyl piikit oon hakenut vasta työpäivän jälkeen vähän lähempää kotoa, kuitenkin yliopiston apteekilta. Kun mun matka julkisilla klinikalta kotiin kestää yli tunnin ja ne vaatii sen kylmäsäilytyksen ymmärtääkseni vaikka tulevatkin vielä samana iltana käyttöön - tai niitä yleensä on tarjottu mukaan jo klinikalta valmiiksi samalle illalle, mutta kun matka on pitkä, ovat sanoneet että hae apteekista sitten mielummin.
Viime viikolla tulikin kiva tilanne kun lähin laiskana vasta kasin maissa ajamaan töitten jälkeen apteekkiin,reilun puolen tunnin ajomatka ja apteekki kymmeneen auki, laskin että ihan ok tässä ehtii. Pistos tuli ottaa klo 23:30. No, ehti, mutta niiltä oli juuri viikonloppuna lääke loppunut vaikka olikin yliopiston apteekki. Ja vasta seuraavana aamuna tulisi lisää. Onneksi Helsingin puolelta löytyi tuota lisää, mutta sinne ajaminen kiireessä kaatosateessa ja pimeässä Helsingissä ajamista inhoavana oli ärsyttävää... vaann sainpa lääkkeni ja kotiinkin ehin ennenkuin piti pistää :rolleyes: Pientähän tämä on huonon asiakaspalvelun rinnalla. Vaan tätä se on kun ei jaksa tilata kotikunnan apteekkiiin lääkkeitä erikseen, joutuu sitten joskus vähän metsästämään että mistä sitä löytyy....
 
@justhope kyllähän toi hyvinkin vois liittyä punktion jälkioireisiin. Kuitenkin nestettä alavatsa täynnä, niin puskee jotain sisuskaluja ylöspäin?
Toivotaan ettei mitään leikkausta vaativaa olisi! Leikkaukset on hankalia raskaana. ;)
Mulla turposi kyllä melkeen koko kroppa ja hengenahdistusta oli enemmän kuin alavatsan turvotusta.
 
Tuo on ihan selvä viiva eikä mikään viivanpaikka! onnea :love: nyt todellakin niitä tarrasukkia, ja tästähän ne todelliset piinapäivät sitten alkaakin - kylmiä hemoja!

@justhope kannattaa nyt varmuuden vuoksi tankata kovasti nesteitä jos siellä meinaa yhtään nesteitä alkaa kertymään ja siitä se puristustunne johtuisi.
Ja mun lääkäri ainakin on sitä mieltä, että jos ei selviä alkio ei selviä labrassa niin ei selviä kohdussakaan. En kyllä ole tutkimustuloksia tämän väitteen perään kysellyt.
 
  • Tykkää
Reactions: Ninnupinnu
Punktiossa käyty. Ei ollut niin paha kuin pelkäsin. Muutama kivulias pisto tuntui. Turun Felitakses oli kyl mahtava palvelu. Todella ystävällinen henkilökunta ja herkullinen sämpylä kaupan päälle :D Mut se tärkein oli aika surkee tulos. Eli saatiin NELJÄ munasolua :( perjantaina siirto jos ovat hedelmöittyneet. Mut luulenpa ettei passiin tms päästä näillä eväillä ja piikitys odottaa pian taas. Olin kyl yllättynyt punktion jälkeisestä vuodosta. Pientä? Ei nyt runsastakaan mut paljon kuitenkin.
 
  • Tykkää
Reactions: atvk87
@Rusakkonen voi kurjuus. Mut josko uudet suunnitelmat tois paremman onnen.

@-dino- toivotaan et maaliin asti pääsette! Plussa uutiset ovat aina kannustavia <3

@justhope koska sulla olikaan punktio ollut? tää on niin hankala skrollata ja kirjottaa. Kamalasti tekis mieli jotain touhuta mut aristaa ja väsyttää ja tympäsee. Toivotaan et menee nää meidän turvotukset pian ohi.
 

Yhteistyössä