IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Olen nyt pistänyt kolme iltaa gonal-f 150yksikköä.. voiko oikeasti vatsa olla jo tosi turvoksissa ja tuntemuksia mahassa? Tänään joutunut pojan kanssa ramppaamaan sairaalassa (nostoja, siirtoja tullut kiitettävästi) ja sekin jo tahtoo hieman tuntua. Taitavat siis munasolut kasvaa hyvin. Täytyykö nyt jo olla varovaisempi jossain? Sen tiedän, että rankempi liikunta on kiellettyä.
 
Hei @Katti75 ja @atvk87 - kiitos muistamisesta ja neuvoista! Laitoin Bepanthenia, en viela tieda, auttaako, mutta yritan nyt jonkin aikaa. Sain laakarini Suomesta kiinni ja han sanoi, etta Bepanthen taikka hydrokortisoni OK, ainakaan viela ei antibioottia, katsotaan nyt. En edes tieda, miten Englannissa paasee gynekologille, en edes kay missaan laakareilla taalla oikeastaan lainkaan, joten toivottavasti ei tarvitse tehda mitaan isompaa tassa vaiheessa. Onneksi vaiva ei haittaa jokapaivaista elamaa, tassa vaiheessa huomasin sen Lutinusta laittaessa ja sitten tosiaan jotain eritetta siita taitaa tulla, joten totta kai huolestuttaa. Menisi nyt pian ohi - kunhan ei nyt tulisi mitaan kuumetta tai muuten, ja saisi tulehduksen pian pois.
 
Ohhoh, toinen seurantaultra olikin sit melkoista settiä: punktiopäiväksi määräytyi perjantai, ja koska yliopistosairaalalla on silloin jotain säätöä, niin pistivät meidät ostopalveluna yksityiselle klinikalle. Tää tuli täysin puun takaa, mutta en valita, onpahan ainakin modernit tilat. Jos tuoresiirtoon päästään, niin sekin tehdään siellä, mutta mahdolliset pakastealkiot kuulemma roudaavat taas takaisin julkiselle. Mielenkiintoinen kuvio kaikin puolin.

Ultrassa iloinen yllätys oli vasemman puolen follien löytyminen: olivat vissiin piilotelleet tarkasti perjantaina, nyt merkkasi 12+9. Lääkäri tosin varoitteli, että aika moni on sen verran pieni, että tuskin kypsiä munasoluja saadaan kaikista.

Millaisia kokemuksia teillä on follien määrän ja saatujen munasolujen suhteesta?

@Elmuska Mulla alkoi hiukan pienemmällä annoksella pienet alavatsatuntemukset ehkä 4. pistopäivänä, nyt niitä on käytännössä koko ajan. Mä olen myös tosi fyysisellä alalla työharjoittelussa, ja kehottivat välttämään kiertoliikkeitä ja nostoja, vähän oman voinnin mukaan. Yllättävän neutraalisti suhtautuivat polilla rasitukseen, ite tekis koko ajan mieli olla supervarovainen...
 
  • Tykkää
Reactions: atvk87
@Lapanen87 Onnea!

@Tuimatar Mulla on molemmissa punktioissa follien ja saatujen munasolujen määrä vastannut hyvin toisiaan. Suurempi ongelma itsellä ollut, että solut on kypsyneet epätasaisesti ja osa ei ole ollut kypsiä.

Pahoittelut kaikille negan testanneille!

Mulla on tänään kp1. Tähän kiertoon yritetään jälleen saada tehtyä ERA testi. Toivottavasti tässä kierrossa ovulaatio ajoittuisi sopivasti. En jaksaisi enää toista turhaa kiertoa :unsure:
 
@atvk87 kaippa sitä uskaltais listallekin. Eli siis Anemonee #9/16# 1.# siittiöt nyt ainakin# 1.ICSI/tulossa 1.PAS

@adelmiina_ eikai vielä kannata luovuttaa? Tsemppiä!

Tänään mulla sitten kp1, soitin klinikalle ja huomisesta alkais letrozol 2,5mg kp6 asti ja kp11 ultra, missä sitten katsotaan jatkoa. Taas ollaan jännän äärellä!
 
Viimeksi muokattu:
@Taival toivottavasti nyt ERA onnistuu, me mietittiin kanssa että nyt tehdään vielä yksi passi, ja sitte haluan sen ERAn.

Tänään tyylipuhdas nega ja pp8, viimeksi digi näytti jo viikot 1-2 tässä kohtaa. Torstaina pitäis alkaa menkat, alkaispa vaan ni pääsis uuteen siirtoon!

Mites muut piinailijat? :)
 
Pahoittelut @adelmiina_ jos sulla nyt negaksi jää.. kyllä sitä tosiaan aiempiin kertoihin peilaa ja mitä testit on niissä jo näyttänyt. Mutta hyvä, että pakkasesta löytyy vielä siirrettävää, niin pääsee eteenpäin heti (y)

Oijoi @vipe1986 kuulostaa lupaavalta siellä suunnalla :) toivotaan, että viivat vahvistuu.

Mä testasin kanssa ekaa kertaa sitä ovitrellen poistumista - 10 päiväähän se tais luvata, että saattaa näkyä testissä ja nyt 8 päivän jälkeen enää tosi hailura viivanpaikka, jota joutuu kunnolla zoomailemaan. Mun alkio ois nyt 6-päiväinen, mikäli hengissä ja pistin tosiaan tänään sen gonapeptylin. Ehkäpä viikon päästä testailen ekaa kertaa :ninja: välillä ihan unohtuu, että on edes mitään jännitettävää ja yleensä tää eka viikko menee suht rennosti.

Mites @Rusakkonen helpottaako yhtään se tulehdus? Kuulostaa kyllä ikävältä tähän päälle vielä tuollainen.
 
Pp11 tanaan ja myohaisiltapaivana veritesti, jonka tulokset saan huomenna.

Ero aikaisempiin kertoihin on ollut se, etta jokaisessa viidessa aikaisemmassa siirrossa kellon lailla saannolliset kuukautiseni todistivat saannollisyytensa ja vuoto alkoi joka kerta ennen testipaivaa. Mutta talla kertaa vuoto ei ole alkanut! Eika ole esimerkiksi ottanut suurempaa progesteroniannosta, eli aikaisemmin tuli aina taman 3 x Terolut ja 1 x Lutinus lapi. Tassa kerrassa on kylla enemman estrogeenia, mutta toivottavasti se nyt ei ole se syy. Eli totta kai kova pettymys, jos arvo olisi taas se nolla. Mutta usko minulla on korkealla, jos se nyt sitten onnistuisi talla kertaa.

Tama on tosiaan ollut hurja kierto. Se tulehdus vaikuttaa paremmalta - minusta vahemman kuuma/kipea ja se kova kohta on havinnyt. Viime viikko myos haasteellinen - ‘raskausaivot’ saivat minut unohtamaan tarkean tapaamisen, ja lopulta kaikki kulminoitui siihen, etta autoni joutui vandalismin kohteeksi; ikkuna rikottiin, auto taynna lasia ja esim turvavyot kayttokelvottomia lasinpalojen vuoksi, GPS-laite varastettiin jne. Sain taistelun jalkeen korvausauton, mutta perjantaina tosiaan istuskelin tyopaikallani yli keskiyohon odottelemassa hinausautoa ja aviomiesta hakemaan (olin ainakin sadan kilometrin moottoritieajon paassa kotoa). Vakuutusyhtio kieltaytyi korvaamasta GPS-laitetta, koska se ei ollut tavarasailiossa... Aikamoinen kokemus. Nyt olisi kylla hyvien uutisten aika jo! :)
 
Toi vuotamattomuus on @Rusakkonen tosi hyvä juttu, jos sitä ei ole aiemmin ollut. Oliko tää nyt eka PAS muuten? Onko aiemmin ollut tuoresiirto punktion jälkeen? Ja hyvä, että patti on hävinnyt ja muutenkin parempaan päin.

Voi vitsit miten kylmähermoisia kyllä ootte te, jotka tuon veritestin tuloksiin jaksatte odotella. Ja huh mikä härdelli siellä on ollut, oot ainakin "saanut" ajatukset muualle. Onneksi vain auto joutui varkauden uhriksi ja tapaamisenkin saa varmasti järjestettyä uudelleen :)
 
Eipä täälläkään hurraamista.. pp 9 tein selkeän haamun, tänään vahvan viivan, mutta nyt alko menkka juilintaa ja tuhru vuotoa.. eli varmaan kemiallisesti jää.. on tämä niin väärin, eka plussa yli 10vuoteen ja heti otetaan pois...perjantaina pitäisi siis testailla ja hoitaja soittaa mutta empä usko että tämä plussana pysyisi...:cry:
 
@lapsettomuuta10v älä luovuta vielä. Mullakin tosta ekasta vuoti välillä ihan vertakin mut niin se vaan tuolla tuhisee. Samoin muistan hyvin ne vahvat menkkakivut ja tuhrut ja miten ajattelin aina että tässä se oli mut ne kuulu vaan asiaan ja kaikki oli koko ajan hyvin. Vuodin viikolle 10 sillon tällön.

@Rusakkonen vuotamattomuus on tosi hyvä merkki jos aiemmin vuotanut läpi. Toivotaan korkeaa hcg tulosta veritestiin.
Miekin haluisin mut katotaan jos toi ei vahvistu nii sit.

Mullakin siis tosi hailu viiva nut äsken tuli vähän selkeämpi ku ihan aamusta. Kuvasta tosin ei saa kunnolla selvää

https://aijaa.com/E0Mjng
 

Attachments

@Tuimatar mulla oli hyvin kyl folleja mut tulokseksi saatiin vain 4munasolua joista yksikään ei hedelmöittynyt. Muistaakseni laski ainakin 15 ultrassa. Mulla oli ollut liian voimakkaat johtajat joten muut olivat jääneet junasta. siks nyt pitkällä kaavalla seuraava kierros.

Meillä oli tänään hoidonsuunnittelu ja tosiaan pitkällä kaavalla mennään. Tyksissä jonot lyhyinä joten päästään jo ens menkoista mukaan joiden pitäis alkaa ens viikolla!! Eli punktio ehtii viel tälle vuodelle ja toivotaan et siit saadaan sit jo siirtoonkin tavaraa, ja ehkä jopa pakkaseen....

Lääkkeistä. Mulla tulossa lääkekatto täyteen 90€ jälkeen. Minkä hintasia noi sumuttelulääkkeet on? ajattelin et jos niillä sais katon täyteen niin ei tarttis sit hakee kelasta rahoja takas päin vaan sais piikitettävät suoraan tosi halvalla...
 
ja tosta menkkajuilimisesta. aikoinaan kun elämäni ekan ja ainoan plussatestinsain niin sitä edelsi juurikin hirveä menkkakipu. mulla oli silloin todella epäsäännöllinen kierto ja tein testejä ain välillä varmuuden vuoks. muistan vieläkin kun kävelin välil ihan kaksinkerroin ku sattu niin paljo. cittarista testi ja siellä vessas se plussa pärähti. tein samantien sen paketissa olleen toisenkin ja sama tulos. kyl oli huikee fiilis! mut sillä kivulla en olis uskonut lopputulosta.
 
Tama oli tosiaan PAS. Tata edelsi nelja tuoresiirtoa ja yksi puolipakastettu luovutetuilla munasoluilla (eli samat laakkeet kuin nytkin, kaytettiin pakastettuja munasoluja ja mieheni tuorenaytetta). Kaikkien naiden lapi tuli vuoto.

Jos viela jokin ällömpi juttu ehka... niin taalta luin, etta joillakuilla onnistuneessa kierrossa luget ‘sujahtivat’ sisaan hyvin... sama juttu ensimmaista kertaa nyt minulla... aina aikaisemmin paikat pehmenivat pp8/9 mennessa tiputtelun ja vuodon alkaessa. Nyt eri juttu ihan. :) Eli saas nahda nyt!
 
@Rusakkonen Toivottavasti verikokeesta tulisi positiivinen tulos :love:

@vipe1986 viivalle vahvistumista!

@lapsettomuuta10v Toivottavasti on harmitonta vuotoa. Tsemppiä!

@adelmiina_ Pahoittelut negasta :( Kumpa seuraava siirto toisi plussan!

Varasin ajan ultraan kp12. Viime kierrossa ovulaatio testi oli positiivinen kp17. Jos vaan ovulaatio tulisi nyt samassa aikataulussa, niin ERA onnistuisi. Viikko sitten tuli vuosi kuluneeksi meidän ihan ensimmäisestä siirrosta. En olisi sillon uskonut, että vieläkin kuuden siirron jälkeen ollaan tässä tilanteessa :cry:
 
Viimeksi muokattu:
@lapsettomuuta10v onnea plussasta ja toivotaan nyt kovasti, että vuoto on harmitonta. Niiden yleisyys on kyllä yllättänyt allekirjoittaneenkin, mutta kun sulla nyt jo tosi vahva viiva, niin se on kyllä hyvä merkki. Täältä hirveästi tsemppipeukkuja! Mutta ymmärrän kyllä tuon huolen määrän <3

@Taival, toivotaan, että ERA menee tällä kertaa nappiin. Meillä kans tasan vuosi sitten aloitettiin ja kuudes siirto nyt myös tehtynä. Olispa se kuuluisa kristallipallo, josta näkis tulevaan.

@Rusakkonen joo ne luget kyllä monella häviää jonnekin plussasta, sit on jotain niitä kohdunsuun tunnusteluja.. et se jotenkin vetäytyisi? Onko joku kuullut niistä? :D
 
@vipe1986 viivalle vahvistumista! ❤
@Rusakkonen kuulostaa hyvältä oireet, huomenna + tulos :)
@lapsettomuuta10v, vuoto voi olla ihan vaaratonta, mä vuosin kanssa ennen rv7. Ymmärrän, että pelottaa. Tsemppiä! :love:
@millionnea hienoa että pääsette tositoimiin! :)
En tarkkaa muista sumujen hintaa, mutta kyllä ne musta kaikki on yli 100e maksanu.
@Anemonee mä yritän saada vuodon alkamaa ni päästää piinailemaan yhtäaikaa :) on kyllä sellaset tuntemukset alavatsassa, että ei oo ku ajankysymys koska alkaa..
 
Vuoto vähentynyt mutta en jaksa uskoa tämän jatkumiseen, koska kaikki oireet hävinneet ja varsinkin rinnat löpsistyneet eikä ole yhtään enään kipeät...kyllä tämä oli tässä.. pitää mennä nuolemaan taas haavoja vähäksi aikaa taka alalle.. lähden onneksi lomalle kohta niin jos se auttaisi.. katsotaan jatkaako kunnallinen enää edes meidän kanssa kolmatta hoitoa, vai pitääkö alkaa keräämää rahaa yksityiselle...:(
 
@adelmiina_ olispa kiva saada piinailutoveri! Mikäli sinne asti päästään, ellei alkio kuukahda sulatukseen yms. kauhukuvia on mielessä. Tiedätkö onko meidän klinikalla yleistä ettei mitään "välikiertoja" tarvita? Nytkään en käynyt edes siellä näytillä, puhelimitse vain sain ohjeet hoitajalta ja e-reseptin Letrozolista o_O
 
Kiitos vastauksista @Anemonee ja @millionnea! Tää on tosi hermoja raastavaa kun kaikki on niiiiiiin yksilöllistä. No, ei auta kuin pelätä pahinta ja varovasti toivoa parasta...

@Rusakkonen Huh mitkä jännitysnäytelmät sulla on sekä auton että piinailujen kanssa, toivottavasti kaikki päättyis parhain päin :)

@lapsettomuuta10v Oon pahoillani, että huonosti vaikuttaa käyneen :cry: Jos jaksat kertoa, niin olisin kiinnostunut kuulemaan miksi ette ehkä kolmatta hoitoa julkiselta saisi? (n)

Mä pistin just vikan Gonal-F:n, enää sit huomenna aamusta vielä viimeinen Orgalutran ja sit illalla Pregnyl. Nopeasti tää pistelyvaihe kyllä meni, mutta auta armias näiden vikojen päivien odottelu ennen punktiota tuntuu ihan mahdottomalta. Millä konsteilla ootte harhauttaneet huomiota kun käy liian jännäksi?
 
Vielä eilisestä hoitosuunnittelukäynnistä. Olin edellisen punktion jälkeen aika maissa kun munasolut ja siittiöt olivat niin paskoja. Olin varma et ei niil mitään tee. Mut eilinen lääkäri olikin ihan muut mieltä. Hän kehus et kyl mulla on munasoluja vaikka kuinka paljon. Pitää vaan saada ulos enemmän jotta ne huonot voidaan plokata pois.

Kävin eilen tilaamassa sumut, netistä hinnan kattosin niin kaks pakettia 140€ joten lääkekatto meni siinä yli. Loppu hoidon lääkkeet saa sit edullisesti. Jotenkin toi kelan systeemi on kyl aatamin aikanen. Kun kaikki mun tiedot kuitenkin apteekki saa ajokortista niin miksi tuo lääkekaton kanssa pitää lähetellä kirjeitä ja lippulappusia.

Kuinka pahoja oireita teille noista sumuista on tullut? Mies lähtee työreissuun ja jään lapsen kanssa kaksin 3viikoks. Pelottaa millainen hirviö minust viel kuoriutuu kun jo normikiertokin saa aikaan kaikkea.

@lapsettomuutta10v ja @Rusakkonen täällä peukut pystyssä jotta kummallekin kaikki menis hyvin!

@Tuimatar mulla ollut vasta yski punktio. Luulin et pistelyä olis ollut enemmänkin mut sit lääkäri sanoskin et ylihuomen punktio. Tuli niin puskista etten osannut edes jännittää, tai odottaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Mariah33
@Rusakkonen, täällä jännätään jo sun tulosta :)

@Tuimatar, täällä ainakin yksi, jolla punktiot (4kpl) on mennyt aina ihan kivuttomasti, kiitos hyvien lääkkeiden. Tsemppiä ja toivotaan hyvää saalista.. itsellä alkaa yleensä se pahin jännittäminen vasta punktion jälkeen, kun saa jännittää niitä hedelmöittyneitä. Ultran määrät on aika hyvin pitänyt kutinsa täälläkin.

@millionnea mulla ei zumenonista ainakaan ollut mitään merkille pantavia oireita. Enempi tästä progesteronista tulee ärsytyksille alttiimmaksi :) yksilöllistä varmasti miten mikäkin vaikuttaa.
 
  • Tykkää
Reactions: millionnea

Yhteistyössä