IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

@Katti75 ja @Taival ihanaa saada plussia marraskuuhun

@julie_ voi kurjuus kun teillä homma vaan venyy ja venyy. Itsellä kans kierto ollut ainabtodella sekasin. Vasta ton ekan lapsen myötä kierto säännöllistyi. Ja nykyään tuntuu et menkat on jatkuvasti

Mulla alkaa ollaaika turpee olo. Nyt joku6-7 yli 15mm kasvamassa ja se kyl tuntuu. Osa oli jo 18mm. Huomenna illal irrotuspiikki ja sit maanantaina punktioon! Torstaille tulee sit siirtopäivä. Voi kun kaikki menis ny hyvin. En kamalasti pistä toivoo tuohon tuoresiirtoon mut ihmeitä tapahtuu.
 
@millionnea mennään aika samassa, mullakin punktio maanantaina.

Olo on parempi, tänään oli ultra vielä ennen maanantain punktiota. Rakkulat oli 16-18 millisiä. Vasemmalla puolella nyt 12 kpl näitä + pienempiä ja oikealla puolella tasan 20. Ja sit niitä vähän pienempiä. Ei onneksi nyt mitään tukalaa oloa, lääkeannoksen pienentäminen varmaan auttoi siihen. Lauantaina klo 21 irroituspiikit. Siirtoon ehtii ehkä juuri ennen joulua (jos on rahaa).
 
@Katti75 ja @Taival, onnittelut! Antaa itsellekin toivoa!

En ole jaksanut kirjoitella tänne kun niin ahdisti ja masensi viime kierron nega. Onko täällä ollut muilla niin, että pakkasessa olleet alkiot on sulatettu kaikki kerralla ja viljelty ja siirretty sitten muutaman päivän kasvatuksen jälkeen? Miten on alkiot selviytyneet? Musta tuntuu nyt tosi hassulta, sillä pakkasessa oli alunperin 7 alkiota, kaikki otettiin kerralla sulamaan. Yksi siirrettiin, mutta sattuikin niin, että näistä jäljelle jääneistä alkioista selvisi vain yksi takaisin pakastukseen. Nyt on tosi tyhmä fiilis kun niitä piti olla reilusti pakkasessa, mutta luulisi että näillä selviytyneillä olisi paremmat mahdollisuudet raskautua? Ettei turhaan siirrellä yhtä/kuukausi? Kokemuksia kenelläkään?
 
  • Tykkää
Reactions: Taival
Mulla joskus naikkarilla jotain 2päiväistä alkiota viljeltiin blastoksi. Mutta sitten kun sen aika tuli siirtoon niin ei selvinnyt. Tosin syytän siitä lähinnä heidän vanhaa pakastus/sulatustekniikkaa. Toivottavasti ovat ottaneet uudemman käyttöön sitten 2015 jälkeen.

Mutta mä olen kyllä vakuuttunut siitä, että jos alkio ei labrassa selviä niin sillä ei ole mahdollisuutta myöskään kohdussa. Joten vaikka esim jatkoviljelyssä kato käy niin parempi sekin kuin että siirretään turhaan. Varsinkin kun yksityisellä se on noin tonnin laaki.
 
Kiitos @Mandala, okei, lääkäri vakuutti että sulatuksella ja pakastuksella ei ole vaikutusta. Näin mäkin sen järkeilin ettei ne alkiot olisi kohdussakaan selvinneet, mutta silti tuntui hassulta ettei yht´äkkiä olekaan niin paljon pakkasessa. Mutta, hyvä että tämä tuli selville tässä kohtaa ettei jokaista yritetty kerrallaan siirtää. Mutta sitten mietin myös että miksi ei aina tehtäisi jokaisen hoitojen kanssa ettei turhaan tule pettymyksiä (?)

Mitä oireita teillä on ollut progesteronista? Onko ollut huimausta? Mä meinaan heräsin siirtopäivän jälkeisenä yönä hirvittävään huimaukseen. Toiveajattelua että alkio olisi jo kiinnittymässä..
 
Tiesin, että huomenna olisi ollut parempi päivä seuraavalle testille, mutta aloin taas toivomaan liikoja niin halusin pitää testillä itseni maanpinnalla. Tuon testin piti antaa tulos 1-3minuutissa mutta siihen alkoi 3minuutin kohdalla tai sen jälkeen piirtyä ihan hailakkq viiva? 2-3 minuutin kohdalla ajattelin vielä että olisi viivanpaikka, mutta onko tuo nyt kuitenkin viiva. Toinen on vessan valossa vähän vaaleampi mutta toinen kuva on kylläse todellisempi lopputulos mutta kuvat otettu vasta 10min testistä.

http://aijaa.com/zzHYrW
http://aijaa.com/ODK8o0
 
@Nomini minkä ikäinen alkio sulle siirrettiin ja mones päivä siirrosta nyt on? Jos on tosi aikaiset päivät niin hormonia voi olla sen verran vähän että nousee viiva testiin hitaasti. Näin ainakin mulla ollut, että kun pp5 alkanut testaamaan blaston siirron jälkeen niin haaaalean haalein, just just nähtävissä oleva viiva, ilmestyy todella hitaasti periaatteessa testiajan loputtua. Siitä se viivan muodostuminen nopeutunut sitten mitä edemmäs menty.

Tuo testi ei näytä mulle tutulta, mutta olisi kyllä vaikea kuvitella, että noin punaiset viivat tulee ilman, että hCG:ta olisi elimistössä!
 
Jos ei ota huomioon miten pitkään testiajan jälkeen viivat tuli niin ihan hyvän näköiset viivat mun mielestä on. Tosiaan kun ei ole tuttu testi niin vaikea sanoa jos ne vaikka vaan käyttäytyy noin alussa, tms.
Olisiko sulla mahdollisuutta käydä jossain citymarketissa tms ostamasa Pregcheck liuskoja? Ainakaan mulla ne ei ole koskaan väärää näyttänyt ja pp8 voi näyttää jo selvän viivan testiajallakin.
 
@Nomini minulla oli tuollainen viiva vasta pp10. Aika selvältä kyllä näyttää, ei viivan paikalta, mutta tuo testiajan ylitys vähän hämää. Nyt vaan haet toisen testin kokeiluun:)
@neppari123 minusta vaikuttaa melko erikoiselta, että kaikki sulatettu, ellei sitten ole tarkoitus juuri ollut saada valikoitua parhaat yksilöt. Meille sanottiin, että pakastuksesta ei välttämättä selviä ne, jotka kohdussa selviäisi. Ja sulatettu siis vain yksi paketti kerrallaan. Blastot pakattiin yksittäin, sillä niillä oli paremmat mahdollisuudet, varhaisemmat alkiot 3-4 kpl paketeissa. Näistä ei ikinä mikään selvinnyt takaisin pakastimeen. Eikö niitä alkioita voisi viljellä heti blastoiksi eikä sulatella ja pakastella uudelleen? Mieki haluan aina ymmärtää, miksi mitäkin tehdään ja tuntuu, ettei vastauksia aina kaikkeen anneta. Mutta siitä on ollut myös hyötyä, että on kriittinen ja tilanteen tasalla, sillä mulle meinattiin esim. epäpätevän lääkärin toimesta siirtää vääränä päivänä.
 
Täällä tulikin pieni paniikki, kun tajusin että tuo aamuinen testi olikin Tallinnasta joskus ostamani testi ja jossain oli kommentti, että ne on ihan susia(en tosin tiedä miksi). No sitten äkkiä kaivamaan raskauskeijulta oikeasti tilattu one step, jonka tein kolme tuntia pidätettyyn virtsaan ja siihen tuli viiva. Mutta sitten luin, että jollekin on tullut väärä plussa niin kaivoin klinikalta saadun testin johon ei aluksi tullut mitään ja huomasin että on mennyt vanhaksi yli vuosi sitten. No siitä sitten säntäsin kauppaan ja nyt sain yli tunnin seisseestä virtsasta pregcheckillä ihan haalean viivan. Se on kuvass tuo liuska ja toinen testi on raskauskeijun pregcheck. Huhhuh, kylläpä meni hulluksi tämä aamu, mutta ehkä nyt sen verran moni antanut viivan että voisin koittaa malttaa huomiseen aamuun...

http://aijaa.com/4hEfW8
http://aijaa.com/zpv9ww
 
Onnea hurjasti plussasta :love::love:@Katti75

Onnea myös sinulle :love::love:@Taival

@Lallastiina tsempit siirtoon ja @Taigariina ja @Hope76 tsempit taas piinapäiviin (y)

Voi ei @julie_ ymmärrän hyvin että harmittaa kun joutuu loumuna olee jos kierron pituudesta ei ole mitään takuita :(

Oi että, rutkasti onnea myös sinulle @Nomini :love::love:

En itse viitsi puhelimella alkaa kokeilemaan tuota päivittämistä, mutta jos joku päivittelee niin
meillä 2.lapsi toiveissa, 1.icsi:n 1. pas tulossa, syynä siemenjohdinten tukos yritys aloitettu 2014 ja poika syntyi 2017.

Mulla sitten kierto oli vain 19 päivää :eek: Menkat alkoi 7-8 pvää liian aikaisin... En oikein ymmärrä, toivottavasti ei kroppa nyt ala sekoilemaan tai jotkut vaihdevuodet ala :(
Meillä on suunnittelukäynti 29.11, joten tuskin heti tästä kierrosta päästään siirtoon kun tulisi niin nopeasti ja sitten joulutaukojen takia luulen, että menee tammikuun lopulle ennenkuin mitään tapahtuu:confused: Blääh...
 
  • Tykkää
Reactions: Taival
@Katti75 Ultran mukaan punktio ois jo mahdollisesti keskiviikkona! :) Mutta katotaan, lääkäri arvioi kuitenkin et ke-to ois näillä näkymin. Maanantaina saa tietää lisää! Ja onnea vielä kerran plussasta <3 Pidetään nyt peukkuja et siel mukana pysyy ihan loppuun saakka! <3 Vaikka eihän se varmastikaan helppoa oo nauttia nyt, kun taustat on mitä on :(

@julie_ No voi jessus mikä kommentti! Ite oisin ottanu puhtaana kettuiluna ton. Naikkarillakin kun hoito päätyi keskenmenoon ja 0 alkioon pakkasessa, ja kesätauko alkoi, niin hoitsu puhelimessa sanoi tosi pirteällä äänellä et "nyt vaan nautitte kesästä ja luomuyritystä reippaasti" . SIlleen et just joo tästä on nautinnot ja luomuyritykset kaukana kun elää tätä helvettiä :( Oon tosi pahoillani :(

@millionnea Tsemppiä hurjasti punktioon! Mitkä siellä on olotilat? :)

Täällä on kaikki tuntemukset loppunut kuin seinään! Aluksi oli tosi kovaa painetta ja jomotusta munasarjoissa, nyt ei enää! Yritän asennoitua tositosi "hälläväliä"-meiningillä, mutta väkisinkin välillä nousee se epäilys et jos joululahjaksi saadaankin roppakaupalla surua ja murhetta :/ Vaikka fiilis onkin ollut ihan ok, niin eilen sai stressata ihan tosissaan, kun apteekissa oltiin sössitty mun bemfolat! Ke kävin hakemassa reseptin, ja sanottiin et bemfolaa ei löydy mistään muualta kuin Töölöstä pari kappaletta. Kuitenkin tilaus oli tulossa ja jo ke iltana olis saatavilla. Maksoin lääkkeet ja sovittiin että tuun ne perjantaina hakemaan, kun eilen mulla vasta alkoi toi isomman annoksen piikittely (sitä 150:stä löytyi varastosta!). No, eilen menin apteekkiin noutamaan tilausta, niin farmaseutti sanoikin ettei lähetystä ookaan tullut ja venyy maanantaille! Ja kirsikka kakun päälle: Töölössä oli jäljellä enää vaan yksi piikki, ja olisin joka päivälle tarvinnut. Hyvä ettei itku tullut kun piti alkaa kattomaan äkkilähtöä Turkuun tai Tampereelle et saan lääkkeen käyttöön, ja ärsytti kun olin mokomat jo maksanutkin! Mut tarina päättyi onnellisesti ja niin ne vaan kaivoivat jostain varaston sopukasta mulle ne paketit, selittivät jotain että olivat menneet väärään paikkaan tjsp.

Toinen ongelma on nyt tuolla töissä, kun työvuoroja ei oikein saa järkättyä ja esimies oli vähän äkäinen kun TAAS minä laitoin viestiä että mun täytyy lähteä vähän aikaisemmin töistä... :cautious: En viitti suoraan sanoa mistä on kyse, vaikka ehkä ymmärrystä löytyisikin, kun ahdistaa ajatus siitä että kun epäonnistutaan ja jäädään kahdestaan, niin koko esimieskunta tietäis sitten minkälainen turhake oon >_<
 
@neppari123 varmaan siinä julkisella puolella on kyse osaksi siitä ettei vloppuisin haluta työllistää sen takia ketään. Kun siirretään 2-3 päiväisiä niin ne saa sitten aina säädettyä arkipäiväksi. TOSIN sen kanssakin mennään metsään koska kohtu ei todellakaan ole vastaanottavainen alkiolle milloin tahansa vaan optimaalinen aikaikkuna voi sulkeutua kun odotellaan ovistestejä ja siirretään milloin sattuu. Näin mulla ainakin naikkarilla 2014-2015 että siirtopäivä vaihteli montakin päivää suhteessa milloin ovistesti näytti plussaa.

Mun lääkäri Dextralla tosin sanoi, että naikkarillakin nykyään järjestään viljellään blastoksi MUTTA tuoresiirrot on edelleen 2 päiväisiä... ehkä just sen viikonloppu-aspektin takia.
 
Onnittelut plussanneille :love: <3! Täällä vähän mieli maassa ja vaeltelee, kun piti to-pe alkaa kuukautiset. Vielä lääkärillekin sanoin, että luomuna kiertoni on ollut keskimäärin 26 päivää, eikä siitä paljon poiketa +/-2pv. Koska näin se on. Mieheni tuumasi, että kun niin pontevasti vielä sanoin sille lääkärille, niin tietenkin nyt luonto kenkkuilee, että mieleni ja kehoni varmaan on vähän jännitystilassa. Mutta eipä tässä ihan löysin rantein osaa olla, vaikka kuinka haluaisi. Eikä tänäänkään kuulunut mitään, huomenna sunnuntaina (kirjoitan näköjään jo sunnuntain puolella) kp28...soitin eilen klinikalle, mitä teen. Niin jos huomenna ei ala niin maanantaina pitää soittaa..ja katsotaan ehditäänkö sittenkään ennen joulutaukoa. Tilasin lääkkeetkin ajoissa apteekkiin, mutta en vielä hakenut. Paine tuntunut tänään ja eilen niin, että olen ollut ihan varma, että seuraavassa wc-käynnissä on merkit...mutta ei. Tämä kroppako sekoilee mielen vaikutuksesta. Harmittaa, mutta kiva lukea täältä positiivisiakin uutisia. Ja tsemppiä jokaiselle ivf-matkalaiselle, oli vaihe mikä hyvänsä :love:
 
Viimeksi muokattu:
@millionnea Tsemppiä punktioon! (y):love:
Mulla on nyt kp 3, pistokset (Menopur 375 IU) ja 1+1 sumut aloitettiin viime pe (kp 1) ja samana päivänä mulla oli myös nollaultra. Vasemmalla puolella ei näkynyt mitään (n), oikealla puolella näkyi ainakin 6... Lääkäri sanoi että kaikki näytti kuitenkin ihan hyvältä tässä vaiheessa. :) 1.ultra on nyt torstaina ja toinen vielä mahdollisesti sit maanantaina.... Ja punktio sitten samalla viikolla (itsenäisyyspäiväviikko). (y)
 
  • Tykkää
Reactions: WishingUponAStar
Huomenta taas kaikille! Täällä valmistaudutaan pnktioon. Vaatteiden valitseminen hankalinta :) kun asuu tääl korves niin on kiva näyttää ihmiseltä kun maailmalle pääsee, mut operaatio sen verran ärsyttävä et mukavaa vaatetta täytyis kaapist löytää. Työvaatteetkaan ei oikein ny käy.
Täällä on ollut tukala olo koko viikonlopun. Jomottaa selkää ja mahaa. Meillä oli vieraita käymässä ja tuntu et kaikki vain tuijottaa mun turvonnutta mahaa. Otinpa siinä sit konjakkia reilulla kädellä, josko pohdinnat loppuisivat.

@gemmy peukut meille tälle päivälle. Mulla on punktio kymmenen jälkeen. parasta tässä on et miehellä vapaa päivä koska mä en saa ajaa ja kotiin on se 80km. eli passauspalvelu järjestetty koko päivkäks <3

@Mariah33 meillä ei lääkäri sanonu mitään solumäärästä 0-ultrassa. toisaalta ihan kiva niin ei tartte stressata ihan niin pitkään. Muutenkin ovat aika hiljasia tuolla Tyksissä hoidoista kertomaan ja mä oon aika huono kysymymään.
 
@millionnea Tsemppiä meille. Toivotaan molemmat hyvää solusaalista :) Vaatteiden valinta on vaikeinta tai ainakin housujen. Ne kun pitäisi näppärästi saada puettua punktion jälkeen päälle. Päädyin mekkoon/pitkään tunikaan ja löysiin legginsseihin. Mulla on punktio klo 9.00 ja vähän jo alkaa vatsassa tuntua epämukavalta. Meillä on onneksi klinikalle 3,5 km eli ihan vaan 6 min ajo. Kamalinta olossa on kun ilma jää kiertämään suolistoon eikä pääse pois.

Punktio tosiaan klo 9.00. Töihin en tällä kertaa aio mennä suoraan punktiosta vaan olen ihan kotosalla. Mies samoin! Ajattelin katsoa jonkin elokuvan punktion päälle ja ehkä juoda energiajuoman (paheeni, mutta nyt en ole 3 kk käyttänyt yhteen munasolujen takia). Tosin rahatilanne on paha näiden hoitojen takia, joten ehkä yhteen energiajuomaan ei nyt ole rahaa.
 
Onnea plussanneille! :love:

@Wintersun juu kyllä lääkäri sillon ekalla suunnittelukäynnillä jo sanoi, että kaikki saatiin pois, eikä olla asiasta sen jälkeen mainittu, että luotan siihen vaikka en mitään sen enempää tuloksia tai vastauksia ole missään itse nähnyt.

@nyuu no jo on teillekkin hyvässä kohtaa tommosta heitetty! :mad: mun mielestä jotenkin törkeesti heitetty kuitenkin kun tämmösissä hoidoissa ollaan, mutta kaipa hekin haluaa positiivisella mielellä pysyä ja tsempata, vaikka siinä kohtaa tuntuu pelkästään v***uilulta:(

Ei ole menkat edelleenkään alkanut ja tämä kertoo siitä, että joulukuussa ei tule ollenkaan kun tällee siirtyy nyt tämän kuun loppuun. Onko täällä muita tyksin polilla olevia, tiedättekö miten ne joulutauot menee? Joulun pyhät tietty, mutta kuinka pitkälle siitä?
 

Yhteistyössä