IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

@Nuttu92 onnea kyytiläisestä! Uskon että saattoi vähän sydän hypähtää tuommoisista aloitus sanoista, itsellä olisi heti mielessä että väärän henkilön alkio lähti matkaan :ROFLMAO: !

Kyllä taitaa viikko madella tai reilu viikko, ennen seuraavaa käyntiä ultrassa. Ja että olisi jo siirron aika..
Ihan mielenkiinnosta, tietääkö teidän lähipiiri että olette hoidoissa? Itsellä miehen lisäksi tietää paras ystävä, mutta en myöskään heitä viitsi "kuluttaa" kaiken maailman nippelitiedoilla ja jokaisella oireella. Siten on kyllä luojan lykky,e täällä saa päästellä miettimättä että kyllästyttääkö jo tämä aihe:D:love:
 
@MyMa Haha:D Ajattelin just niin, että joko alkio on jäänyt katetriin tai minulle on siirretty väärän parin alkio, meinasin kyllä saada slaagin tuosta puhelusta. :LOL:

@Jasmina20 meillä hoidoista ei tiedä muuta kuin minun hyvä ystävä, muille ei olla oikein osattu/haluttu kertoa. Olen ajatellut, että jos joudumme olemaan hoidoissa pitkään ennen tulosta, niin varmaan jossain vaiheessa täytyy kertoa. Oma persoonani kuitenkin muuttunut aika paljon vuoden sisällä tämän lapsettomuuden vuoksi, viihdyn nykyään paljon enemmän omissa oloissani ja olen pidättyväisempi kuin aiemmin. Inhottavaa, kun on huomannut lähipiirin huomanneen muutoksen, mutta ei haluaisi kertoa sen aiheuttajaa kenellekään. :unsure: onneksi täällä saa tosiaan purkaa kaiken mitä mieleen juolahtaa. <3

Minua alkoi nyt mietityttämään tuo, kun alkio oli tänä aamuna vain 5-soluinen ja ikää on kuitenkin melkein se kolme päivää.. Solujen ilmeisesti olisi kuitenkin hyvä jakautua tasaisesti niin, että niitä olisi parillinen määrä? Onkohan tuollaisesta alkiosta mihinkään..ärsyttävää, kun lääkärikään ei kommentoinut asiaa mitenkään, vaikka kysyin. Ei tätä positiivista mieltä nyt kovin kauan riittänyt. :(
 
@Jasmina20 Vain mun sisko tietää hoidoista. Nyt kun siirto lähenee, niin oikeastaan mieluiten piinailisin kenenkään tietämättä. Onneksi täällä voi tuskailla ja ihmetellä kaikkea!

@Nuttu92 Tässä alkaa niin helposti murehtimaan kaikenlaisia yksityiskohtia - tieto lisää tuskaa! - mutta yritä olla luottavaisin mielin. Jaksamista tuleviin pitkiin päiviin!

@MyMa Kyllä mä päätin ottaa kolmesti vuorokaudessa lääkkeen. Herään nyt sitten 3.30 (!) ottamaan aamulääkkeen vapaapäivisinkin, koska muuten en saa aikataulua toimimaan, arkisin kun pitää olla aikaisin nukkumassa. Pieni harmihan se kuitenkin on jos lopputulos on toivottu.
 
@Silmu75 : jos olet yhtään kätevä niin pikkuhousunsuojat ompelee tosi nopeasti, joko neppareilla tai vaikka tarranahoilla. Vanhoilla t-paidoilla, lakanoilla ja pyhkeillä, päsee hyvään alkuun ;)
https://naisena.vuodatus.net/lue/2008/02/tsi-phs


@Solunen aivan samanlaisia mietteitä itselläkin. Varsinkin herää miettimään loppullisuudesta, kun kaveri tuskailee samojen asioiden äärellä, mutta hänellä se ikä on vielä enemmän lopullinen, ei ole kuitankaan hoidoissa, eikä lähde. Itsellä nyt vielä on aikaa jäljellä (täytän kohta 38), kunhan ei tarvitse uutta IVF-hoitoa aloittaa, silloin voi olla että vähän enemmän miettisi ikä-faktoria myös. Toivon mukaan meidän varasto riittää sille toisellekin lapselle.

@Jasmina20 Olen melko avoimesti kertonut perheelle, kavereille ja työkavereille. Työkaverit sen takia, etteivät ihmettele, jos joudun yhtäkkiä työvuorojani muuttamaan. En pidä tätä kovin ihmeellisenä tai salassapidettävänä juttuna, se on kuitenkin tosi tavallista nykyään ja varsinkin nyt toisen lapsen yrittämisen kanssa, ei ole kovin paljon stressiä (vielä). Olen pitänyt semmoisen kevyen linjan, kerron vähän ohimennen ja tosi moni myös kyselee missä vaiheessa mennään. Eipä sitten tarvitse kestää loukkaavia kommentteja, "eikö teille jo pitäisi toinen jo tulla", eikä niiden tarvitse turhaan arvuutella olenko raskaana, kun PMS aiheuttaa minulle tosi suuren pömppiksen :LOL:

@Nuttu92 :lle vielä tsemppiä, pidetään peukkuja! Onpas teitä nyt paljon piinailjoita yhtä aikaa :)
 
Viimeksi muokattu:
@MyMa Mä en ole edes ollut siirrossa ja tunnistin itseni niin tuosta! Ekan kerran kun oli tooosi pitkä kierto, niin tein useamman raskaustestin ja googlasin maanisesti keskustelupalstoilta tyyppejä, joiden raskaus ei näkynyt missään testissä ennen viikkoa 10 tai jotain... :D

@cindra En ole kyllä yhtään kätevä käsistäni! :LOL: Tai no, sain mä jonkinlaiset lapaset ja sukat ja myssyn neulottua siskon vauvalle, mutta ompelukoneella en osaa tehdä suunnilleen mitään. En oikeastaan edes tiedä miksi sellainen pölyttyy meidän vaatehuoneessa.

Ja siis voi hyvä ihme, että mua alkaa ärsyttämään meidän klinikan yhteyshenkilö. :cautious: Ilmoittelin menkoista ja pyysin varaamaan alustavasti siirtoon sen 12.11. joka on näillä näkymin mun ainoa vaihtoehto. Aiemmin se hoitaja sanoi, että lääkityksellä voi vaikuttaa paljonkin siirron ajankohtaan. Nyt se vastasi, että riippuu paljon siitä ultran tuloksesta onnistuuko. No siis tietysti varmaan riippuu, mutta jos ultra on 10 päivää ennen siirtoa, niin eikö siinä nyt ehdi lisäämään lääkitystä jos limakalvo ei ole tarpeeksi paksu? Ja minkä hemmetin takia ne ultratulokset pitää pyytää kirjallisena?? Siis kun käyn lauantaina ultrassa ja viikonloppukäynti on varmaan muutenkin kalliimpi ja mistä vetoa, että kirjallinen lausunto maksaa vielä ekstraa. :mad: Niin ja aina kun kysyn siltä viittä asiaa, niin se vastaa niistä ehkä kolmeen. Plus viimeisimmässä viestissä se muisti mun nimen väärin. Sanoin miehelle, että jos tästä vauva saadaankin joskus aikaiseksi, niin en todellakaan lähettele klinikalle kiitoskortteja...
 
Meillä suhteellisen moni tietää hoidoista ja olen mm. Nykyselle läheisimmälle ystävälle kertonut ekalla juttelukerralla, mutta joidenkin läheisten kanssa edelleen kierrän aiheen.
Toisella ultrauskerralla tilanne näytti paremmalta, oli vain muutama kasvanut, mutta niin epätasaisesti viimeksikin kasvoi ettei siitä hirveästi kuitenkaan voi päätellä. Huomenna ois sitten punktio, klo 4 herätys kun kahdeksalta jo pitäs olla perillä ja matkaa on ainaki 2,5h matka.
 
@kiia-s tsemppiä punktioon, kerro sitten miten meni! (y)

Itse en ole tosiaan kertonut kuin yhdelle ystävälle.. Omalle perheelleni en ole viitsinyt kertoa. Äitini toistelee silloin tällöin, ettekai vielä halua toista, tyttö vielä niin pieni (ensi kuussa 3v..) ja ei teillä ole nyt hyvä aika siihen koska töissä pitää kiirettä (ollaan yrittäjiä). Sama juttu viimeksi, vaikka en itse puhu ks asiasta mutta hän tuntuu varmistelevan. Ja vielä ihmetteli miksi en kertonut viime kerralla että oltiin tämmöisessä hoidossa:cautious:.. Pahoittelut tuli tunteitten purkaus :ROFLMAO:
 
@Jasmina20 me ei olla kellekään kummankaan perheestä kerrottu. Mies ei näistä puhu kellekään, mä olen kertonut kahdelle läheiselle ystävälle (jotka ei kärsi samasta), mutta heidän kanssaan vähän pintapuolisemmin puhutaan meidän tilanteesta. Enemmänkin olen heille purkanut yleistä tuskaa lapsen saamisen vaikeudesta ja epäreiluuden tunteista. En jaksa alkaa selittää että nyt tulossa punktio ja nyt pas ja sitä tätä, kun he eivät näistä ymmärrä mitään. Ovat vaan niin läheisiä mulle, että en halunnut näin isoa asiaa salatakaan.

Sitten mulla on vielä kaksi kaveria, jotka itse on samassa veneessä. Toisen "tapasin" täällä palstalla ja sitten tutustuttiin livenäkin :) ja yksi uudehko tuttu alkoi itse puhua hoidoistaan, sitten tunnustin. Näiden kahden viimeksi mainitun kanssa lähetellään raskaustestin kuvia ja manataan silloin kun vuotaa ja luget valuu housuille sun muuta :D Ilman heitä ja teitä täällä olisin varmaan seinähullu.

@Silmu75 onpas nyt vähän sekavaa infoa sieltä hoitajalta:cautious: Voisiko tarkoittaa sitä, että jos kp10 tienoilla olevassa ultrassa näkyy sulla itsellä johtofollikkeli kasvussa, niin sit ei kyllä voi odottaa enää toista 10 päivää (sen verran suurinpiirtein kai ultran ja siirron välissä). Ettei se sun oma follikkeli ehtisi pumpsahtaa puhki, mikä estäisi siirron. Joku viisaampi voi täydentää tätä mun vastausta. Ja kyllähän nyt 10 päivän aikana ehtii vaikka kuinka vielä limis kasvaa, jos vaikka olisikin ohut vielä siirtoa edeltävässä ultrassa. Hmm. Vai voisko tarkoittaa että kun on eka siirto, niin ei tiedä mikä sun vaste lääkkeille on ylipäätään?

@kiia-s paljon tsemppiä punktioon, toivotaan että on epäselvyydestä huolimatta hyvä saalis! (y):)
 
@MyMa Ainakaan itse en osaa pelätä, että näillä pitkillä kierroilla omissa munasarjoissa tapahtuu enää yhtään mitään. :D Mutta en tiedä, jotenkin se hoitaja on tyyliin joka toisessa viestissä tosi etäinen ja epämääräinen, ja joka toisessa paljon tuttavallisempi. Mun on vaikea kestää epäjohdonmukaisia ihmisiä, mutta rauhoituin jo eilisen jälkeen. :) Sitten varasin netin kautta sen ultra-ajan 2.11. ja järjestelmä herjasi, ettei nimi ja sotu täsmää. Mulla on kaksoisnimi, pelkällä tyttönimellä meni läpi, mutta me ollaan kyllä oltu jo kahdeksan vuotta naimisissa. :confused: Ei vaan vissiin ollut oikein mun päivä!

@Jasmina20 Mulla on enää äiti elossa, mutten ole kertonut sillekään. Se olis lääkevastaisena ihan kauhuissaan tästä hormonien syömisestä...

@kiia-s Sä oletkin varmaan jo melkein punktiossa, mutta tsemppiä ja hyvää saalista!
 
@Silmu75 jotenkin tuntuu, että tällaisissa asioissa täytyisi koko klinikan henkilökunnan olla supersensitiivisiä ja tuollainen välinpitämättömyys, ettei esim vastata kaikkiin kysymyksiin ym ei herätä luottamusta ja itsellänikin nousisi v-käyrä huippuun. Varsinkin kun tässä ollaan muutenkin hermoja raastavan ja kalliiden asioiden äärellä. Todella ikävältä kuulostaa. Vertailuna tuohon sinun kokemaan, niin olen välillä ihan liikuttunut siitä, miten ihanaa henkilökuntaa mun klinikalla on. Vastaukset sähköposteihin tulee ystävällisesti saman päivän aikana. Asiakaspalvelutiskin henkilökin toivottaa onnea matkaan, kun makselee laskut lähtiessä. Ihan jokainen kohtaaminen on niin sydämellinen, että taas ihan itkettää. Oonkohan mä raskaana (vitsi vitsi) :LOL:
 
Punktiosta selvitty tässä lupaa kotiin lähtöön ootelles hyvä tänne kirjoitella heti ☺ ekalla kerralla en tuntenut oikein kipua ollenkaan puudutusta lukuunottamatta, mutta tällä kertaa oli paljon kipeitä paikkoja, mutta niistä selvittiin ei se kuitenkaan koko aikaa sattunut viimeisin tieto oli 25 munasolua ja kaikkia putkia ei vielä oltu tyhjennetty eli kyllähän se meni nii kuin epäilin, lopussa loput follit otti kasvuspurtin. Hieman tukala olo onki ollu alavatsalla.

Edit. Hui lopullinen tulos 40 solua
 
Viimeksi muokattu:
@kiia-s herran jestas mikä saalis Ei voi kuin kateellisena kuunnella (y) Hyvä että punktio sujui ongelmitta vaikka vähän kirpaisikin. Tsemppiä toipumiseen!!

@Solunen olitteko te ajatellut että tämä tuleva olisi viimeinen kierros kun henkistä surutyötä teet? Meilläkin on pakkanen tyhjä ja jotenkin tuntuu, että jos seuraavallakin kierroksella saalis on yhtä huono, niin ei varmaan kolmatta enää viitsi yrittää.

Piinaoireiden osalta sen verran, että täällä on lähdetty uuteen nousuun piinan suhteen. Mulla on se menkat alkaa ihan just olo poistunut ja monenlaisia tuntemuksia vatsalla. Sellainen sisäinen turvonnut olo alavatsalla päällimmmäisenä ja erilaisia nipistelyjä. Ei ole enää yhtään sellainen perusolo kuin yleensä ennen menkkoja. Saapa nähdä alkaako vai pääsenkö oikeasti tiistaina (tai ehkä jo ma ;)) testaamaan ns puhtaalta pöydältä. Ja tietysti nyt kun painan enteriä niin menkkaolo palaa ja vuoto alkaa. Olis niin mun tuuria.

Mites muut piinailijat voi?
 
Sillä klinikan ilmapiirillä ja huomioimisilla on oikeasti tosi iso merkitys jaksamiseen (ainakin mulla siis). Varsinkin ekan hoidon aikana kun elämä tuntui pyörivän sen lapsettomuuden ympärillä ja muutenkin oli aika mustaa päivät aamusta iltaan, niin mulla oli aina jotenkin positiivinen ja toiveikas olo klinikalle mennessä. Vähän sitäkin, että kun arjessa pitää jaksaa tsempata ja suoriutua, niin siellä ei ainakaan tarvinnut esittää sellaista, ettei lapsettomuus olisi ahdistanut. Edelleen tuolla kaikki on niin sydämellisiä ja ihania, ja jotenkin elävät mukana menossa.

@kiia-s waude, mikä saalis!!(y) Toivottavasti saatte mukavasti pakkaseen täytettä :) Tiedätkö kuinka pitkälle teillä viljellään, menee viikonlopun yli varmaan joka tapauksessa kun kuulet lopullisia tuloksia?

@Ellinoora38 hei jes, onpa hienoa että fiilis alkaa nousta!! Tuohan kuulostaa jo lupavaalta ihan pelkästään, että menkkaolo on kadonnut :cool: Etkös sä niitä jo tälle perjantaille/vkolopulle ounastellut? Pianhan sen sitten näkee, että pysyyko vuoto poissa.. Voi että, jännää! :eek::rolleyes:

Omat olot on vähän epämääräiset. Siinä vkolopun aikana eli joku pari pvää siirrosta alavatsan kihelmöinti oli voimakkaimmillaan, oli ihan selkeää. Sitten se on tässä viikon kuluessa laimentunut ja alkanut aaltoilemaan. Välillä tuntuu, välillä ei, välillä voimakkaammin, välillä miedommin. Mä ehkä kuvaisin tunnetta semmoisena happamana tunteena navan ja häpyluun välimaastossa ja juurikin kuin olisi treenannut alavatsan lihaksia. Yhtenä iltana sisäreisiäkin vähän vihloi.

Nyt pari viime päivää on vaan ollut aika vähäiset kihelmöinnit :( Oon ihan fifty-fifty-fiiliksillä. Eniten toivetta pitää yllä se, että kaksi edellistä siirtokiertoa oli aivan identtiset lääkkeiden suhteen, ja silloin ei ollut m i t ä ä n tuntemuksia. Menneet kierrokset oli siis täysin normaali olo koko ajan siirtopäivästä lähtien. Vaikka nyt ei ookaan kovin voimakkaat oireet, niin koko ajan on kumminkin semmoinen ei-tavallinen olotila :D
Niin ja henkinen olotila on semmoinen, että revin hiukset päästäni ja hyppään ikkunasta, niin paljon stressaa ja jännittää. Heräilen öisin 4-5 kertaa ja näen painajaisia. Huoh olis jo ensi viikko.
 
Ai miten jännää seurata muiden piinailuja! Ja olipa @kiia-s valtava solumäärä! :eek:

Aloitin tosiaan eilen Progynovan ja illalla oli jotenkin huono olo, sellainen lievästi kuvottava ja pientä huimausta. Jos tosiaan johtuu lääkkeestä, niin vaikea kyllä sitten analysoida oireita siirron jälkeen. Tänään pitäis ekan kerran muistaa lääke kesken työpäivän, kyllä varmaan muistan jos vaan muistan laittaa lääkkeet työhousujen taskuun... Jos laittaiskin siitä muistutuksen puhelimeen.
 
@MyMa mulla navasta alaspäin kans sellanen sisäisesti jännittyneen pinkeä ja turpea tunne ja sen lisäksi vihloo ja nippailee todella vaihtelevasti ja vähän selän puolella/kyljissäkin tuntuu jotain pientä välillä. Eilen oli pää kipeä. Olotilat ja oireet todellakin aaltoilee täälläkin. Oon vaan todella ihmeissäni tästä muutoksesta. Tai sitte tää kaikki johtuu lääkkeistä mutta sama lääkitys on kyllä kuin viime yrityksessäkin. Silloin alko kunnon menkkajomo jo pp4-5 ja pp7 alko reilu vuoto. Jos menkat ei ala viikonloppuna niin kai tässä jotakin toivoa on. En ole miehelle kertonut tilanteen muutoksesta jos menkat vielä alkaakin. Turha kiduttaa ja vekslata hänen tunteita parin päivän takia. Sun oireet kuulostaa kans hyvältä. Eikös tuo sisäreisien vihlominen ole juurikin oire, josta monet puhuneet. Itse en ole sellaista kokenut. Ei ne oireet varmasti pysy päivittäin samoina mikä on tietty tylsää kun kuuntelee itseään niin tarkasti kokoajan ja tulee heti kuviteltua kaikkea jos tilanne muuttuu. Saa nähdä kuinka meidän käy. Tsemppiä meille ja muille!
 
Wau, mikä käsittämätön tulos @kiia-s , siitähän riittäisi soluja koko tälle ketjulle:D

Ja mahtavaa, että teillä on vielä piinailutunnelmaa @Ellinoora38 ja @MyMa (y) En siis vielä ole hoitoja lopettamassa @Ellinoora38, mutta jotenkin ei enää uskalla olla yhtä toiveikaskaan, niin jotenkin itseä suojellakseen sitä tavallaan työstää jo sitäkin, että tämä ei välttämättä oikeasti onnistu. Nyt aion vetää vielä lisäravinnekuurin, jos sillä nyt olisi jotain vaikutusta munasolujen laatuun, niin eipä tarvitse sitäkään sitten jossitella.

Joku kysyi siitä, ketkä tietää..Mä olen aika laajastikin kertonut ystäville ja yhdelle työkaverille + mun vanhemmat tietää. Huomaan kyllä, että en oikeastaan jaksa yksityiskohdista tarkemmin puhua, koska muut ei niitä vaan ymmärrä ja meidän äidin kanssa tuli jo riitaakin asiasta kun alkoi voivottelemaan hintoja ja selittämään, että voihan sitä muutenkin tulla raskaaksi jne. eikä jotenkin vaan tajua tätä kokonaistilannetta, niin enpä viitsi hänen kanssaan asiasta nyt tarkemmin puhua:devil:. Miehen kanssa tietysti puhun, mutta välillä tuntuu, että hänkin on tästä aika pihalla ja käy vaan tekemässä pakolliset suoritukset:D, eikä ole selvästikään samalla tavalla tässä tunteella mukana, mikä on kyllä hyväkin, että molemmat ei ihan sekoa:LOL:

@Silmu75 se progynova mullekin aina alkuun aiheuttaa monenlaista, päänsärkyä yms. Mutta se tasoittuu aina mulla ainakin..
 
@Solunen okei eli ennakoivaa ajatustyötä teet jo. Olen minäkin sitä jo vähän tehnyt vaikka varmuudella ainakin yksi kierros vielä edessä.

On muuten jännä miten ihmisten ja esim just vanhempien suhtautuminen vaihtelee. Itse olen kertonut parille kaverille ja vanhemmille. Kaverit kyselee vähän liikaa ja se on alkanut pettymysten myötä ärsyttää ja olen ottanut sen takia vähän etäisyyttä. Tässä on nyt kyse mahdollisesti mun vanhempien ekasta ja vikasta lapsenlapsesta, joten he ovat luvanneet maksaa seuraavan kierroksen. Lähinnä varmaan pitääkseen positiivista fiilistä yllä ja vähentääkseen minun stressiä. Olen tottakai kiitollinen avusta ja kyllähän se taloudellisen puolen stressiä helpottaa. Äiti on muutenkin paras tuki ja en voi olla näkemättä läpi kuinka paljon hän toivoo lapsenlasta vaikka ei sitä ääneen sanokaan. Siitä en aio ottaa stressiä kuitenkaan :p
 
@Silmu75 Jännä että vaativat ultratulokset kirjallisena, luulis että ne löytyis sähköisestäkin järjestelmästä, varsinkin jos ultraus tehdään samassa firmassa.
Suosittelen lämpimästi kestositeitä, eivät hiosta ja ovat tietty ekologisiakin. Pesuun kannattaa hommata sappisaippuaa, ainakin kun kuukautisten aikana käyttää.
Tuo henkilökunnan sensitiivisyys on kyllä tärkeää. Punktion jälkeen mulle laitettiin antibioottitippa, ja siinä vaiheessa kun tippa oli otettu pois ja olin hakemassa mun ulkovaatteita kaapista, niin se pistokohta alkoi vuotaa ja mulla oli hiha ihan veressä. Viereisessä huoneessa istui tietokoneen ääressä joku tyyppi joka ei sanonut mitään. En tiedä mikä oli tämän tyypin työtehtävä, mutta olis se voinut jotain edes sanoa, oli hiljaa vain kun totesin itsekseni että ”tämä alkoi nyt vuotaa”. Itse olin kipulääkkeistä vielä vähän pökkyräinen, niin en edes heti tajunnut että kannattais ehkä mennä vessaan. Etsin sitten hoitajan käsiini ja hän toimi tilanteessa ihan fiksusti.

@MyMa Noi sun oireet kuulostaa kyllä tosi lupaavilta, etenkin sen takia että eroavat niin paljon edellisten siirtojen oireista. Nyt ei luulis oireiden voivan johtua lääkkeistä vaan jostain muusta. ;)(y):love: @Ellinoora38 Lupaavalta kuulostaa myös sinun ei-menkkamaiset oireet.
Oman piinani ajattelin päättää huomenna jolloin tulee täyteen pp13 ja dpo15. Kolme eri testiä on odottamassa.

@Jasmina20 Lohduttavaa kuulla myös se, että raskaus voi olla oireeton viikolle 7 asti. Ja varmaan joillain voi jatkua oireettomana vieläkin pidemmälle. Kyllä nämä kaikki taitaa niin yksilöllisesti mennä. Sen takia onkin kiva kuulla muiden kokemuksia, niin saa varmuuden sille että omatkin olot on ihan normaaleja. (y)
Kysyit siitä tietääkö lähipiiri hoidoista. Aluksi en halunnut kertoa oikein kenellekään. Tällä hetkellä mun sisko ja yks kaveri, jolla on ollut vaikeuksia raskautumisessa tietävät eniten hoitojen vaiheista. Lisäksi 3 muuta kaveria tietävät hoidoista, mutta eivät kovin yksityiskohtaisesti (näistä yksi on kans käynyt hoidoissa). Omaa oloa on helpottanut, että on uskaltanut joillekin kertoa. Mutta tietyille kavereille en vain halua kertoa.

@kiia-s Onnea huikeasta saldosta. :) Saatko väliaikatietoja hedelmöittymisestä ym. viikonlopun aikana vai vasta maanantaina?
 
  • Tykkää
Reactions: Ellinoora38
@Solunen Täällä tai tuolla vanhusten pinossa joku puhui ubikinonista en muista kuka mutta lisäravinteista puheen ollen niin oletko sitä syönyt? Olen saanut hoidoissa käyneeltä kaverilta vinkin kun hänellä tärppäsi heti ekasta tuoresiirrosta ja hänen tuttu raskautui myös pitkän yrityksen jälkeen kun sitä alkoi syödä. Itse kun alotin sen keväällä, niin heti tuli kemiallinen raskaus ja se elämäni ainoa plussa. En tiedä johtuiko siitä mutta ei ainakaan haittaa ollut. Nyt olen taas syyskuussa aloittanut sen uudelleen. Kemiallisen ja hoitojen välissä en syönyt ja eipä näkynyt plussiakaan. Kaikki keinot käyttöön.
 
@Ellinoora38 Kiva, että teidän äiti on niin messissä! :) Parhaimmillaan vanhemmat voi olla kyllä iso tuki! Mä saatoin ehkä kirjoittaa siitä ubikinonista, olen nyt siis kuukauden syönyt sitä lääkärin ohjeen mukaan 200mg aamulla ja 200mg illalla. Aloitin myös myo-inositolin (4g pvä) ja melatoniinin (3mg), jotka myös voi vaikuttaa tutkitusti munasolujen laatuun. Mutta noitahan pitäisi käyttää mielellään kuukausia putkeen, että vaikutus alkaa kunnolla näkyä, jos on näkyäkseen..ainakin 3kk vissiin. Mutta rohkaisevaa kuulla, että sulla oli ollut sillä mahdollisesti vaikutusta!

Tsemppiä @Maris83! Toivotaan parasta!
 
  • Tykkää
Reactions: Maris83
Onpa tosiaan mielenkiintoista vertailla oireita! Kuulostaa hienolta muutokselta @Ellinoora38 (y) Eiköhän siellä ala hcg-taso nousta kun oireita alkaa noin hiipiä;) Ja se mun reisien vihlonta kesti sen yhden kerran ja noin viis minuuttia:D mutta vihloipa kumminkin! Ja tuota olen itse miettinyt kovasti, että voisiko mitenkään olla lääkkeistä tällaiset oireet, kun juuri kahtena viime kuukautena ollut täsmälleen samat mömmöt ja annokset :confused: Mä meinaan nyt odottaa veritestiin asti eli torstaihin. Ärsyttää se tikkujen tuijottelu :ROFLMAO:

Ja tuosta kun @Jasmina20 kos kertoi oireettomasta alkuraskaudesta, niin mulla oli esikoisen raskaus kans kyllä niiiiin vähäoireinen aluksi, ja alun jälkeen ei senkään vertaa. Jos en olisi hoidoissa ollut ja tarkkaillut suurinpiirtein jokaista pierua, niin en todellakaan olisi tiennyt olevani raskaana. En oksentanut kertaakaan, rinnoissa ei yhtikäs mitään muutosta, ei mitään yökötyksiä tai hajuja.

Lisäravinteista on paljon tutkittua tietoakin liikkeellä, ja ainakin tuo Myo-Inositoli on ilmeisesti juuri munisten laatuun todistettu vaikuttavan. Mikähän siinä on kun sitä ei Suomesta tahdo saada. Näiden lisäksi jokainen varmaan käy siinä pisteessä, että kokeilee ne kaikki karpalomehutkin sun muut ;)

@Maris83 voi että nyt sit jännätään huomista! Täältä tsemppipeukut ja -varpaat pystyyn!! (y)(y)
 
  • Tykkää
Reactions: Ellinoora38
@Maris83 Tsemppiä huomiseen testailuun! Mulla on se ultra ihan eri paikassa, kysyin pääsiskö omalle klinikalle lauantaina ultraan, mutta se oli yks niistä kysymyksistä joihin ei vastattu... Mutten kyllä tajua, että jos gynekologi sanoo limakalvon paksuudeksi x mm, niin miksen mä voi vaan ilmoittaa sitä tietoa itse. Jos sen tiedon saa kirjallisena ilman kamalaa lisämaksua niin sitten voin sen hommata, muuten saa luvan riittää toisen käden tieto.
 
  • Tykkää
Reactions: Maris83

Yhteistyössä