IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

@millionnea haluan luoda sinulle uskoa seuraavaan hoitoon tässä solujen hedelmöittymisasiassa. Meidän lapsettomuuden syy ilmeisesti selittämätön, mutta ensimmäisessä hoidossa kävi niin, että vain yksi kuudesta solusta hedelmöittyi ja kyseessä oli icsi.. olin kauhuissani, yksi kuudesta?! Tästä ainokaisesta lähti kuitenkin raskaus käyntiin, mutta päättyi kkm viikolla 7+.
Nyt käynnissä olevassa toisessa hoidossa miehen näytteessä oli täysin odottamatta siittiöitä huomattavasti alle viiterajojen, mutta kappas, niin vain 4/6 hedelmöittyi nyt täysin normaalisti, en meinannut uskoa todeksi(y) (Ensimmäisessä hoidossa tulos siis oli loistava siittiöiden osalta, mutta pitkä lapsettomuus, niin tehtiin silti icsi.)
Haluankin luoda sinulle tsemppiä, että hedelmöittyminen voi todella vaihdella huimastikin eri hoitokierroksella.. positiivisella mielellä yksityisellä puolella alkavaan hoitoon:)
 
@kirsillevauva juu, käytiin jo joulukuussa yksityisellä arviokäynnillä, eikä lääkäri nähnyt mitään syytä miksei viel yritettäis. Koska tarkkaan ei voida sanoa onko siittiöissä vikaa vai munasoluissa niin nyt yritetään parannella kumpiakin 3kk.

Ja onnea sinullekin plussasta. Mulla on yksi lapsi ennestään. Ainoa raskausoire oli joskus rv10-13 etten pystynyt juomaan kahvia kun haisi pahalle. alkuraskaudesta ei mitään oireita.

@Milli-34 meillä kumpikin icsi julkisella päättyi 0 tilanteeseen. ei mitään tapahtumia maljalla. musertavaa. Mutta en halua luovuttaa vielä, totta se. Miehen siittiöt ovat todella huonossa kunnossa. Mulla munasoluja kuulemma riittää mut niitäkin ollaan saatu lyhyellä kaavalla 2kypsää ja pitkälä neljä muistaakseni. julkisella huonosti kyl mitään uutta kokeilevat, mutta toivotaan et tää terveysbuustaus ja uudet lääkket auttais.

@Taigariina toi yksityisen lääkäri sen jälkihoidon periaatteessa hoiti. sai sille puhua vapaasti fiiliksistä ja oli todella lämminhenkinen tyyppi. oli aikaa ja tuntu et haluaa auttaa. julkisella kyl hoitojen aikana kysyttiin kovasti ain et miltä tuntuu yms mut kun hoidot loppu niin ketään ei enää kiinnostanut. tuli vain omakantaan ja kaikuun et hoitoja ei jatketa. ilman mitään selitystä... jäi kyl niin tyhjä olo.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos vaikea uskoa todeksi tätä ku olin ihan varma että ne menkat alkaa. :love:
Rankkaa tuo kun julkisella ei ole kun tuo muutama hoitokerta koittaa. Tokihan on yksityinenkin mutta se maksaa (n)
Kohta soittelen klinikalle ja sairaalaan ni kuulee miten nyt tästä etiäppäin hommat menee, tuleeko verikokeet tms nyt ku ei ole ollu mitään puhetta.
 
Onnea plussanneille <3.
Täällä on menty 1.passia kohti, käytössä minulla Estradot-laastarit. Tänään kp13 ultra ja hieman sekavat tunnelmat. Limistä halutaan kasvattaa paksummaksi, oli ensimmäinen arvio. Sitten lähdettiin etsimään munasarjoja, jotka minulla aina ovat "ei niin helposti löydettävät". Oikea ok, mutta nyt löytyikin 14mm folli vasemmasta! Lääkäri alkoi laskeskella, koska minun punktio oli, ja tuoresiirto joulukuussa, ja voisiko olla "pysähtynyt". Vai jatkaako kasvua. Näin ollen ylihuomenna uudestaan ultraan, nyyh. Tänään heti aloitin lääkärin määräyksestä Estrofem-tabletit 2*vrk (laastarin lisäksi siis). Ja perjantaina tsekataan, samoin ensi viikon alussa. Onko jollain kokemusta vastaavasta? Tämä lääkkeellinen suunniteltu pas siis saattoi mennä mönkään tähän kiertoon, jos tuo folli tuolla munasarjassa kasvaa normaalisti... lääkkeistä huolimatta - tulee ihan absurdi olo, ihan kuin keho vaan naurais näille lääkkeille ja yrityksille. Huoh.
Ja reilun puolen vuoden saldo näitä lääkkeiden syömistä on kiloja tehnyt minulle noin 5-6...enkä todellakaan ole syönyt normaalia enempää / liikkunut vähempää (paitsi punktio jälkeen tietenkin olin viikon rauhaksiin). Aloitin vhh kuurin viikonloppuna, ei siitä ainakaan haittaa pitäisi olla, että sokerit ja leipä/ vehnätuotteet alas. Karkkeja en juurikaan muutenkaan syö, joskus pullaa tms. Niin pahin minulle on tuo leivän poisjäänti. (Rakastan nimittäin ruisleipää :D).
Tämmöinen avautuminen täältä, anteeksi - en osannut odottaa tämän päivän käynnistä tällaista, mutta elämä on. Ja kai ne 2 hyvää blastoa siellä odottelee pakkasessa, toivottavasti.
 
  • Tykkää
Reactions: millionnea
@Taigariina Paljon onnea plussasta :love:!

@daim1 ja @millionnea Kappas, meidänkin hoidot on olleet Turun Felicitaksessa :).
@WishingUponAStar No voi harmi jos se kroppa tekee mitä huvittaa lääkkeistä huolimatta. Toivottavasti ei se siirto kauheasti viivästyisi kuitenkaan!

14 päivää pregnylistä, edelleen vaan testit haamuilee eikä ne ainakaan vahvistuneet ole :unsure:. Täällä koko testirivi Ellatest-merkillä https://aijaa.com/vbZMeZ ja tässä eilisen ja tämä päivän One Stepit: https://aijaa.com/38jSV1 (kannattaa katsoa vähän kauempaa, kuvista näkee niin huonosti, kamera ei oikein nappaa noita haamuja).
 
Viimeksi muokattu:
Peukkuja @Lallastiina, nyt kaikki peukut ja varpaat pystyyn, että viiva vahvistuu:love: Mikä sulla oli pregnylin vahvuus? Muistaakseni puoliintumisaika on 33h. Jostain taisin viime hoidon aikaan lukea, että pregnyl 5000iu suositellaan odottamaan 10vrk ennen testiä ja 10000iu n.14vrk. Kuulostaa aika pitkältä ajalta, luulisi ettei näy testissä ihan noin kauaa, varsinkaan raskaustesteissä jotka eivät ole kaikista herkimpiä:)
 
@Milli-34 Se oli se 5000, siksi kummastuttaakin kun näin pitkään näkyy. Vaikka eipä sen kymppitonnisen ja viistonnisen välillä välttämättä olekaan kuin päivän-pari eroa poistumisessa. Löysin tällaisen taulukon noista puoliintumisajoista, ja sen mukaan vois herkimmissä testeissä vielä näkyäkin jos on hitaampi aineenvaihdunta.
No, tämän siitä saa kun on himotestaaja :oops: :rolleyes:.
 
Niin ja maltoin testata vasta "oikeana" testipäivänä eli kaks vkoa siirrosta. Ja heti tuli viivat eikai ollu menny ku joku 35sekkaa tai jotai ku tuli molemmat. Testasin nyt uudestaan iltapäivällä ja sama homma eli raskaana ollaan :love::love:
Toivottavasti @Lallastiina ja kaikki muutkin liityttä pian seuraan  :):love:
En kerenny tänään sairaalaan soittoaikana soitella, huomenna uus yritys. :whistle: klinikka onnitteli ja pyys soitella vielä tietoja ekan ultran jälkeen :geek:
 
@Haaveilija91 Laitan yksäriä. Ryhmän kokemukset kiinnostaa. Olemme yksityisellä asiakkaana ja nuo on kyllä todella kalliita että en tiedä pystytäänkö käytännössä siihen ryhtyä. Mutta aika näyttää kuinka tästä eteenpäin.

@Lallastiina Kuinka paljon teille on sanottu että alkioita tulisi olla että tutkitaan? Tuosta olen myös kohdallamme ajatellut kun nyt on jo 6 kertaa mennyt kesken. Löytyykö "tervettä" ollenkaan.
Peukut haamun vahvistumiselle!:love:

Onko teillä kokemusta hcg arvoista vk 3 ja 4? Mitataanko automaattisesti jos tulee plussa? Esimerkiksi lääkityksen jatkon takia.
 
  • Tykkää
Reactions: Haaveilija91
@Momon Ei meille ole mitään tiettyä määrää sanottu, mutta onhan se selvää että jos hädin tuskin saadaan yhtäkään blastoksi asti, niin ei ole mitään järkeä teettää sikakallista testiä. Yhdeltä ulkomaiselta foorumilta luin että jossain saatetaan tarjota mahdollisuutta kerätä alkioita pakkaseen useammasta stimulaatiosta, mutta en tiedä tarjotaanko sellaista Suomessa.
 
@Momon Ei meille ole mitään tiettyä määrää sanottu, mutta onhan se selvää että jos hädin tuskin saadaan yhtäkään blastoksi asti, niin ei ole mitään järkeä teettää sikakallista testiä. Yhdeltä ulkomaiselta foorumilta luin että jossain saatetaan tarjota mahdollisuutta kerätä alkioita pakkaseen useammasta stimulaatiosta, mutta en tiedä tarjotaanko sellaista Suomessa.
@Lallastiina js @Momon kyllä niitä voidaan kerätä useammasta stimulaatiosta ainakin meille on sanottu niin. Satsi lähetetään sitten tutkittavaksi vasta, kun on saatu blastoja tarpeeksi. Meilläkin odottaa pakkasessa yksi, jota ei saatu biopsoitua edellisessä stimulaatiossa. Siitä otetaan sitten uusi solunäyte, kun seuraavan stimulaation näytteet lähtevät tutkittavaksi. Eivät siis lähetä sitä yhtä tutkimatonta yksinään.
 
@Lallastiina kyllä siellä edelleen väriä näkyy ihan ilman tihrustamista.. toivotaan, että lähtee vahvistumaan :) noilla testeillä saa kyllä silmät niin sekaisin.. päästä puhumattakaan :LOL:

@WishingUponAStar se näissä hoidoissa on, että kaikki skenaariot on mahdollisia.. ettekös siirtoon pääse, jos ette nyt niin seuraavalla kerralla sitten :) (peukut toki pystyssä, että se ihmefolli ei haittaisi tätä siirtoa) hyvä, että teillä on kaksi blastoa pakkasessa (y)

@Taigariina sulla on kyllä ollut hyvät hermot testaamisen suhteen :) oliko muita oireita, kuin tuo perinteinen "menkat alkaa kohta"?

@Milli-34 miten teidän jatkoviljellyille alkioille kävi? :)

@kirsillevauva se on kyllä huvittavaa, kun ensin jännittää pärähtääkö plussa testiin. Sen jälkeen tulee ihan uudet murheet - onko oireita, onko minkä värisiä vuotoja, sitten se varhaisultran odottelu :giggle: koeta nyt nauttia ja olla murehtimatta :love: (helpommin tietysti sanottu kuin tehty).
 
  • Tykkää
Reactions: WishingUponAStar
@daim1 eipä oikeastaan ollu muita oireita, no väsyny oon ollu mutta nii kai mie oon muutenki useasti ku käyn Amk tutkintoa ja keikkatyössä samalla. Häätyy varmaan vähän löysentää tahtia tai nutturaa ainakin nuitten suhteen o_O:whistle:
Jännä kyllä, eilen aamulla tein sen testin, ja pääsin kouluun sitten ni meinas alkaa heti pukkaan aamupahoinvointia  :LOL::ROFLMAO:(n)
En vissiin aikasemmin ole antanut itselle lupaa tarkastella tuntemuksiakaan, nyt välillä nippailee ihan erillain vattaakin eli siellä se zz top on mukana :love:

@Jantzu oon pahoillani :(
 
Nimi #yritys aloitettu #mones lapsi #syy #mones hoito meneillään

Anemonee #9/16 #1. #siittiöt nyt ainakin #2.ICSI tulossa
Annimiina89 #4/16 #2. #munanjohtimet tukossa #1.IVF
BlackCat #2014 #2. #siemenjohdinten tukos #1.ICSI. 2.PAS
Carinem #10/16 #1. #endo #2.IVF
daim1 #7/16 #1. #selittämätön/matala AMH #4.ICSI
Domi #4/12 #1. #selittämätön #5.IVF/1.PAS
Elisa_maria #-15 #1 #selittämätön #2IVF
Haaveilija91 #5/2018 #1. #FAP geenimutaatio #2. IVF+PGD
hillan_kukka #10/2013 #2.#siittöt ainakin #4.IVF/2.PAS
JannaJ #-10 #2. #selit./1.tuuba/hiipuvat munas. #2.IVF
Jantzu #-15 #1. # siittiöt #4.ICSI
julie_ #1/11 #1. #pco, siittiön laatu #1.IVF/ICSI/1.PAS
KuuBe #2013 #1.#selittämätön #2.IVF/1.PAS
Lallastiina #10/2015 #1. #munasarjavasta-aineet? #2.IVF
lapsettomuutta10v #1. #munatorvet/alkioiden laatu #2.IVF
Maravilla #2/15 #1. #selit # 3.IVF
Mariah33 #5/13 #1. # selittämätön/ikä #3.ICSI
Missukkaliini #4/2016 #0 #tuntematon syy #1.IVF
Nennalii #2012 #1. #selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu #2.ICSI
Neppari123 #2015 #2 #selittämätön #2.IVF/1.PAS
Ninnupinnu #6/16 #1. #selittämätön #5.IVF
Nipsu_78 #9/17 #1. #ikä/muu tuntematon syy #3.IVF/1.PAS
Noran # 1/18 # 2. # munanjohtimet poistettu #2.IVF/5.PAS
nyuu # ? # 1. # matala AMH #3.IVF
Orapihlaja89 #-16 #2. #siittiöt #1.IVF/1.PAS
Piikkinen #12/16 #2. #matala amh+ikä+endo+perussairaus #4.IVF
Rusakkonen #1/2017 #1. #ikä #6.IVF/ICSI
Summerblues #2/16 #1. #selittämätön #1.IVF/ICSI
Taigariina # 1/16 #1. # endometrioosi #2.IVF
Toivo2016 #3/13 #1. #ikä, johdin poist. ym #6.IVF
Tuimatar #10/2016 #1. #selittämätön/ siittiövasta-aineet #1.IVF
Uneksija17 #4/15 #1. #pcos/selit. #1.IVF/2.PAS
Wintersun #12/10 #siittiöt #1.IVF/ICSI tulossa
WishingUponAStar #11/17 #3. #? #1.IVF

Piinailijat:
julie_
7.2. (3pv)
Lallastiina 10.2. (5pv)
justhope 11.2.
daim1 14.2. (2x3pv)
Milli-34 17.2. (3pv)

:love: Plussat 2018 :love:

Tammikuu:
Ravishing (luomu)
An1z81 1.IVF 1.PAS (tm)
Choco coco 1.IVF 1.PAS (5pv)
joskusvielä 3.IVF PAS (6pv)
Helmikuu:
Piinailija 2.IVF/ICSI (kem)
Iiris80 1.IVF (5pv)
kop kop 1.ICSI 3.PAS (5pv)
Maaliskuu:
Amagara82 2.IVF 2.PAS (6pv)
Jantzu 3.ICSI (kem)
Huhtikuu:
Ckk 1.ICSI (5pv)
Toivo2016 6.IVF (kem)
mmmoi 1.ICSI 3.PAS (5pv)
Jantzu 3.ICSI/1.PAS (ku)
kettuperhe 1.IVF (2x3pv)
An1z81 1.IVF/2.PAS (5pv)
Toukokuu:
Voyage 2.ICSI (ku)
Miitta37 1.IVF/1.PAS (5pv)
Kesäkuu:
Toiveikas81 3.ICSI (5pv)
Fainatus 1.IVF/1.PAS (4pv)
Heinäkuu:
Ismundo 1.IVF/2.PAS (5pv)
BabyMaybe (luomu)
Elokuu:
-dino- 2.IVF/2.PAS (6pv)
Syyskuu:
Ihanapa 2.ICSI/1.PAS (3pv) (km)
rouvaNiisku 1.IVF/2.PAS(4pv)
Sunflower33 1.IVF/1.PAS (3pv)
Mandala 2.IVF/2.PAS (5pv)
Nipsu_78 2.IVF/1.PAS (3pv) (km)
atvk87 1.ICSI/2.PAS (5pv)
Lokakuu:
love- 3.IVF/ICSI/1.PAS (4pv)
Marraskuu:
adelmiina_ 3.IVF/2.PAS (5pv)
hillan_kukka 4. IVF/1.PAS (5pv) (km)
vipe1986 2.ICSI 2.PAS (4pv)
Ihanapa 2.ICS/3.PAS (3pv)
Katti75 3. IVF/1.PAS (6pv)
Joulukuu:
Taival 2.ICSI/2.PAS (6pv)
Nomini 1.IVF/1.PAS
BlackCat 1.ICSI/1.PAS (2pv) (km)
AuroraK 1. IVF (5pvä)
gemmy 4.IVF/1.PAS (5pv)

:love: Plussat 2019 :love:
Tammikuu:
hillan_kukka 4.IVF/2.PAS (5pv)
CherryPie85 3.ICSI/2.PAS (6pv)
Helmikuu:
kirsillevauva lahjamunasoluhoito (5pv)
Taigariina 2.IVF (2pv)

Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy.
 
Hei kaikille. Täällä palstalle paluumuuttaja. Lueskelin tässä muutaman sivun taaksepäin, että pääsen hieman kärryille täällä olevien tilanteesta. Tässä lyhyesti omaa taustaa: meillä lapsettomuuden syy on mieheltä puuttuvat siittiöt. Kävimme ensin alkututkimukset Väestöliitossa, jossa saimme kuulla meidän tuomion. Koko lapsen hankinta asia meni jäihin ja prosessoimme kuultuamme. Päätimme lähteä julkiselle hoitoihin luovutetuilla siittiöillä. Hoidot julkisella luovutettujen sukusolujen kanssa oli silloin murrosvaiheessa. Mulle piti ensin tehdä inssi, mutta sitten kuultiin että hoidot luovutetuilla loppuu kokonaan ja paremman onnistumisprosentin valossa suositeltiin sitten ivf-hoitoa. Oltiin tottakai aivan järkyttyneitä, kun onnistumisen mahdollisuudet vähenivät vain yhteen ivf hoitokertaan. Meille kävi kuitenkin niin onnellisesti, että ensimmäisen ivf:n tuoresiirrosta tulin raskaaksi ja saimme pojan syliin asti. Nyt varasimme uuden ajan hoidon suunnitteluun. Luvassa on siis pas-hoidot. 5 alkiota on vielä pakkasessa. Niissä on siis meidän toivo. Jännitystä lisää se, että mulle on tullut vuodessa runsaasti painoa ja jonkinsortin hormonihäiriötäkin on, sillä muutama kierto ollut mitä sattuu ja silloin ollut myös maitovuotoa. Valmiiksi jännitän miten paljon tästä on haittaa. Mitään järkyttävää laihista en uskalla aloittaa, sillä sekin on stressi elimistölle ja pelkään että sekin on haitaksi jos hoitoihin nopeasti haluaa. Tietty jos ensin rauhassa laihduttaisi, mutta kun ei jaksa odottaa hoitoihin pääsyä. Viime raskaudessa laihduin raskauden aikana 10 kg. Lähinnä voimakkaan pahoinvoinnin vuoksi. Marjat maistui ja niitä söinkin paljon. Tässäpä tämä lyhykäisyydessään.
 
@shelterme Tervetuloa joukkoon!

Sori ON: Hyvin menee. Eilen lähti kylppärissä ammeesta noustessa matto alta ja siinä kaatuessa sain vessanpöntöstä kivan tällin tuohon lonkan ja peffan välille, siinä on nyt tuommoinen puolikkaan kämmenen kokoinen sinipunainen kuhmu. Auts. Ja tänään superherkässä testissä on enää lähinnä hyvällä mielikuvituksella nähtävä haamu (n).

Nyt alkaa kyllä tuntua siltä, että jos mun kropassa ylipäätään on enää yhtään kelvollista munasolua niin se kyllä hedelmöittyisi ja tarrautuisi kiinni ilman kaikenlaisia stimulaatioita ja alapään törkkimisiäkin. Mahdollisuudet vaan on suunnilleen samat kuin lotossa. Tähän mennessä kaukomatkat on meillä toimineet paremmin raskauden alkuunsaamisessa kuin IVF:t ja hinta on ollut suunnilleen sama, ensin mainitut vaan on aika lailla miellyttävämpiä keinoja :rolleyes:.
 
Olen pahoillani @Jantzu, että hoito päättyi negaan:( oletteko suunnitelleet nyt suuntaa yksityiselle?

@Lallastiina auts, johan on ollut kolaus.. onneksi ei käynyt mustelmaa pahemmin:ninja:

@shelterme tervetuloa palstailemaan takaisin:)

Ei olla vieläkään saatu tietoja pakkastilanteesta. Julkisella puolella ei ilmeisesti soitella tästä, vaan tiedot päivittyy omakantaan, sitten kun päivittyy... odotellaan:whistle:
Miten @daim1 menee, onko jo tuntemuksia, ootko jo testaillu?:)
 
@Milli-34 ok, joo ei ne sitten ihan niin nopeasti Kannassa näykään :) Kiitos kysymästä, sen pregnylin poistumista testasin tiistaina ja vielä häivähdys tuli testiin. En usko, että teen testejä ennen ensi viikkoa :whistle: joku noista tukilääkkeistä turvottaa (lähinnä ilmaa mahassa) ja sitten on tullut itselle tyypillinen punktion jälkeinen oire, eli munasarjoissa vähän juilii (en tiedä miten sen tuntemuksen kuvailisi). Ja kovasti on väsyttänyt, mutta niin on väsyttänyt kuulemma työkavereita ja miestäkin. Eli ei mitään mitä ei voisi selittää. Mites siellä? :)
 

Yhteistyössä