IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Valitettavasti helmikuun plussa ei vielä(kään) ollut se meidän plussa.
7+0 alkoi tuhruttelu/vuoto ja todettiin, että tuulimuna tai alkion kasvun varhainen pysähtyminen. Raskauspussi ja ruskuaipussi mutta ei selvää sikiökaikua. Nyt vaan toivon, että tulisi itsellään pois. Olisi jo toinen lääkkellinen keskeytys alle puoleen vuoteen.
Kohtuni ottaa hyvin raskauksia vastaan, mutta joko meillä on vain ollut huono tuuri tai sitten vika alkioiden laadussa. Mutta periksi ei anneta, vasta kaksi alkionsiirtoa takana. Mutta onhan nämä toistuvat keskenmenot kamalia, henkisesti olen kuitenkin yllättävän hyvin jaksanut. Nyt keräilen hieman voimia, fyysisen toipumisen jälkeen uutta yritystä kohden:)
Nostan hattua asenteellesi! <3
 
Piinailija ilmoittautuu! Pe siirrettiin 6pv blasto:love: tämä siis meillä toisen ICSI:n eka PAS ja myös vika, pakkanen nyt tyhjä eli paljon tämän yhden sintin varassa on.. virallinen testipäivä olisi 19.3 tiistaina mutta tehdään testi kyllä jo ensi vkl, on liikaa kokemuksia arkiaamujen negatesteistä :( oliko muita piinailijoita?

Jaksamista kaikille, etenkin huonoja uutisia hiljattain kohdanneille! Aktiivisesti täällä lueskelen, pitäisi nyt aktivoitua myös kirjoittamaan :whistle:

Aurinkoista sunnuntaita ja hyvää naistenpäivää hieman myöhässä toivottelen!(y)
 
Täällä pienen tauon jälkeen..
Kurjia uutisia @kirsillevauva ja @Milli-34 Toivottavasti Kirsille sun olo paranee pian ja Millille että menisi mahdollisimman kivuttomasti ja pian eteenpäin. @lapsettomuuta10v harmi nega. Jospa kevät kääntäisi plussatuulen!
@Wintersun toivottavasti saatte hyviä tuloksia ja pääsette tositoimiin jo tässä kuussa! @justhope mielenkiinnolla odottelen uutisia sun tuloksista.

Mulle tehtiin 6pv pakkasalkion siirto pe. Eli piinailen, 19.3.virallinen päivä mullakin. @Domi ja @julie_ sekä @Anemonee nyt meitä onkin monta! Todellista piinailua kyllä, kyttäilen koko ajan itseäni, vaikka tiedän ettei se hyödytä. Mulla on menossa viimeinen ainukainen ja se vähän ahdistaa. Tänään pp2 ja aloitan omat testailuni sitten jossain vaiheessa viikolla..
 
  • Tykkää
Reactions: Anemonee
@Milli-34, kuulostaa, että olet yllättävän positiivisella mielellä. Hienoa! Ja upeeta, että raskaudet alkavat, kyllä se hyvä alkio vielä löytyy mukaan!

@Anemonee, tsemppiä piinailuun, ja @Nipsu_78. Oliko muita? Miten teilä on nyt viimeiset yritykset? ettekö enää jatka hoitoja, jos tulee nega? Paljon siis pelissä...

Itse olin retriitissä viikonlopun ja suht kiva olo jo. Katse tulevassa ja odotan innolla huhtikuun hoitoa. Toivottavasti raskaus taas alkaa ja päättyy tällä hertää terveen ja elävän lapsen syntymään. Ainakin on usea rukous tehty sen puolesta <3
 
Minkälaisia hormonimääriä täällä te olette leidit syöneet/laittaneet? Lääkäri oli tänään tyytyväinen 8.8mm limikseen (vois olla paksumpikin mielestäni, vuosia sitten, ensimmäisestä minulla oli 10), torstaina alkaa Luget ja ens tiistaina siirto. En tiedä kumman laittavat, 5 vai 6pv blaston. Lääkäri ihmetteli vain viime kiertoa, kun mun oma toiminta vain puski läpi, vaikka meni sekä laastarina että tablettina. Nyt 2 Estradot-laastaria (2*75) ja lisäksi 3*Estrofem/pv (vastaava kuin zumenon). Sillä saatiin homma hyväksi.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Nipsu_78
@millionnea ihanaa että teillä jatkon aikataulu jo selvillä. Laitoin Naikkarille tänään viestiä ja käskivät aloittaa Terolutit että vuoto saadaan alkamaan. Viimeksi alkoivat kuurin aikana. Katsotaan miten nyt menee. Olis varmaan itsekin pitäny ottaa tuo mainitsemasi vitamiini käyttöön että ois saanut jonkun tolkun tähän kiertoon.
Mä epäilen ettei ehditä siirtoon vielä ennen Naikkarin kesäsulkua ja menee syksylle. Alkiodiagnostiikka hidastaa tätä meidän hommaa jonkin verran. Ainoa toiveeni olisi nyt vain saada useita terveitä alkioita odottelemaan syksyä ja siirtoa.
 
@julie_ miten menee piinailu, onko mitään tuntemuksia? Koska ajattelit testailla?

@Nipsu_78 noniin me mennäänkin sitten ihan samoissa, onpa kivaa! (y) Mitkä fiilikset?

Tänään siis pp3 ja yritän mahd.vähän koko asiaa ajatella.. välillä mahassa nipistää ja alaselkää juilii, siinäpä ne. Eipä kai tässä vaiheessa vielä mitään pitäs tuntuakaan.. :oops:
 
  • Tykkää
Reactions: Nipsu_78
Meitä onki monta samaan aikaan piinailijoita :)

@WishingUponAStar joo ei tosiaan tunnu kivalta toi lääkäreitten logiikka. Nyt oon valmistautunu kysymyksillä seuraavaan kiertoon jos tarvii lähteä, en poistu sielt huoneesta ennen ku mulle on kaikkeen vastattu ja selvästi! :LOL:

@Anemonee virallinen testipäivä olis nyt pe 15.3 ja ihme kyllä on olo et pystyn sinne saakka odottamaankin :LOL: lauantaihin 9.3 saakka ei edes vatsa turvonnut, ei mitään oireita. Kunnes sit la vatsa turposi ja rupesi navasta ja sen alapuolelta vähän nipistämään. Tissit turposi illassa ja tuli älyttömän kipeeksi, edelleen tosi arat ja turvonneet. Kylmä ollut viikon verran, nukun kahden peiton kanssa, samalla kun mies hikoilee kuumuudesta ohuen kesäpeiton kanssa:LOL: tukkosuus, päänsärky ja kuumeinen olo alkoi eilen. Kyllä täs mielikuvitus taas näitten kanssa laukkaa niin lujaa, et en tiiä miten korkeelta tipun jos testi nega..
Onkos sulla tullu vklopun aikana jo jotain tuntemuksia? :)
 
@julie_ lupaavalta kuulostaa oireesi, jään odottamaan plussauutisia:) myös muille piinailijoille paljon plussatuulia:love:

Varmasti rentouttava tuollainen retriitti, olen kuullutkin niistä muutamilta tutuilta paljon positiivista palautetta, mukava kuulla että se oli sitä sinullekin @kirsillevauva :)

Täällä positiivisia käänteitä, näyttää siltä, että lääkkeitä ei sittenkään tällä kertaa tarvita:whistle: luojan kiitos.. ja seuraavaan yritykseen päästäisiin jo ensi kuussa, jos vain blasto selviää sulatuksesta:)

Ihanaa viikkoa kaikille:love:
 
Viimeksi muokattu:
@kirsillevauva kiitos tsempeistä, tulevat tarpeeseen! En usko että ylitsepääsemätön kynnys lahjasolut olisi, on se ajatus tässä kuitenkin pari vuotta jo taustalla kytenyt. Kyllä se oma vauva on meille niin suuri haave, että kaikki keinot käytetään.

@julie_ Oi lupaavalta kuulostaa oireesi (y) mulla eilen illalla alkoi sellanen menkkoja edeltävä alaselän jomotus:confused: eikai ne nyt vielä voi alkaa.. ja päivän mittaan tuolta jostain alakerran syövereistä juilii, ikäänkuin olis menkat nyt päällänsä. Ja sit en tiiä kuvittelenko vaan mut parina iltana on poskia kuumottanu, ihanku ois lasin viiniä juonut vaikken kyllä ole. Töissä tänään vähän väliä puristelin tissejä kokeeks, ihan normaalilta tuntuvat :LOL:

Mutta tää on niin tätä, kyllä te tiiätte. "Oireet" voi johtua mistä vaan tai ei mistään. Puuh.
 
Minä tulin kaikkien kuulumiset lukemaan ja lähettämään ison läjän tsemppi ja lohtuhaleja :love:(y):love:

Me ollaan täällä elelty ihan normielämää, kroppa on saanut vähän levätä ja olen saanut taas lisää kiloja pois. Kaikki on etiäpäin o_O Kuukautisia tässä odotellaan. Ekan siirron jälkeen kierto ei Felicitaksen mukaan yleensä ole ovulaarinen mutta jos yhtään kroppaani tunnen niin sellainenkin bongattu.. Eli kk pitäs alkaa tässä viikon sisään. Päästään taas tosi toimiin (y) Pakkasessa on siis 2 alkiota ja näillä näkymin niissä on meän ainoat toivot enää. Taloudellisesti ei ole mahdollista kaikkea alkaa alusta. Melko rauhallisesti tässä on osattu ottaa ja nollattu päätä. Jäämme odottelemaan :ROFLMAO:
 
@Wintersun, tunti!! Oikeesti, siis oliko nukutus vai puudutus? Ihan järkyttävää, mitä olet joutunut käymään läpi. Nyt on kyllä teidän vuoro jo päästä hoitoihin ja plussata <3

@julie_ , oletko testannut? Lupaavat oireet :)

Itsellä hermot kipreellä, mikä tietää kuukautisia reilun viikon päähän. Voi, en malta odottaa uutta hoitokierrosta :)
 
Anteeksi, tulen ihan täysin omaa napaa tänne purkamaan, kun on niin absurdi tilanne etten itse edes käsitä miten tämä voi olla mahdollista...

Odottelin siis tähän kiertoon tehtäväksi lääkkeellista PAS:ia ja alotin Synarelan sumuttelut 20.2, täälläkin kirjoittelin joku viikko sitten tulevasta siirrosta kaikenlaista. Ihmettelin kun menkat ei alkaneet, mutta lääkäri totesi että synarela viivästyttää niitä aika usein. Noh, kun menkat oli 11 päivää myöhässä varasin ajan lääkräille tarkistuttamaan että missä oikein mennään kun menkat ei vain tule. Ultrassa kävi aikamoinen yllätys kun lääkäri totesi "täällähän on raskaus". Melkeimpä samaan hengenvetoon totesi kuitenkin ettei löydä sydänääniä ja viikkoihin nähden alkio oli liian pieni.

En ymmärrä miten on mahdollista että olen voinut olla raskaana, tämä raskaus on nimittäin peräisin 18.1 tehdystä alkionsiirrosta. Silloin homma meni niin että tein negatestin pp 10 (siirrettiin blasto) ja testipäivänä hcg oli matala 18,3 ja vuoto alkoi pian siitä runsaana. Todettiin siis kemiallinen raskaus jonka oletin vuotavan pois. Meidän tilanteestamme vielä sen verran että "luomuvahinko" ei meillä ole mitenkään mahdollinen, hoidoissa on käytössä luovutetut siittiöt.
Miten ihmeessä siis olen raskaana kun se vuoto tuli runsaana ja testipäivän hcg arvo ollut noinkin matala?? Tietysti olen siitä onnellinen että raskautuminen näköjään on minulle mahdollista erittäin kummallisissa olosuhteissakin, joten toivoahan tämä luo. Tietty olisin vain toivonut että siellä olisi ollut elävä alkio :(

Perjantaina sitten ilmeisesti lääkkeeliseen tyhjennykseen.. Ikävä oli lukea täältäkin, että moni samassa tilanteessa, voimia kaikille tätä läpikäyville <3 Itselläni varmaan siinä mielessä armollinen tilanne etten päässyt riemuitsemaan plussatulosta ennenkuin km todettu eli kovin korkealta ei tultu alas mutta hirveältähän tämä silti tuntuu:cry:
 
@Domi lle tulin huikkaamaan erityistsempit ❤

Aika-ajoin täälläkin nousee esiin ne meikäläisen ennätysalhaiset hcg-lukemat. Kävin nyt tsekkaamassa vielä mun tiedoista mitkä ne ihan tarkkaan ottaen oli, jos nyt jollekin on näistä tiedoista lohtua/hyötyä. Eli 22.10.2017 mulle siirrettiin 5pv hitaahko blasto. 2.11. mun hcg oli 17, ja 10.11. hcg416. Ja tyttö nyt siis 8kk.

Hurjasti tsemppiä kaikille!

Muoks. Ja kyseessä siis 5. ICSIn tuoresiirto.
 
@Anemonee ja @kirsillevauva tiedän, löytää muka niin selviä oireita itestään kyllä.. niinkun nyt mullakin, niin lupaavilta kun oireet kuulostikin, tänään 5 päivän blastosta pp9 ja puhdas nega tikkuun. Huomenna verikoe, niin masentava olo ja tekis mieli lopettaa luget..

@Wintersun toivotaan jo että olisi jo ohi ja pääsisitte aloittamaan hoidot, aikamoinen tunti on varmasti ollut :eek:
 
@Wintersun Toivottavasti nyt vihdoin saatte hyviä uutisia ja pääsette aloittamaan hoidot(y)

@millionnea Mitä vitamiineja olet syönyt, jotka vaikuttaneet kierron lyhentymiseen? Onko sulla ollut kuinka pitkä kierto? itsekin toivoisin saavani kiertoa vähän lyhyemmäksi.

@marrasmai Oliko teillä ennen pysyvää plussaa kemiallisia tai alkaneita raskauksia? Ja oliko tämä 5. hoidon lapsi teille ensimmäinen lapsi? Meillä nyt takana useampi vuosi luomuyritystä ja 3 IVF/ICSIä tuloksena puhdasta negaa. Rahaa meillä ei yksityispuolen hoitoihin ole, mutta jos jollain tapaa saisi säästettyä yhteen hoitoon rahat, niin sen haluaisin vielä kokeilla. Mutta enpä tiedä, onko tällä taustalla enää järkeä hakata päätä seinään.. Siksi kovasta toivoa loisi, jos joku joskus olisi onnistunut, vaikka useampi hoito olisi ensin mennyt negana.

Piinailijoille tsemppiä,kyllä nyt täytyy jo jotakin onnistaa (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Nipsu_78
@krokus 3. hoidosta tuli varhainen kkm, ja jostain tais tulla kemiallinen mutta en enää satavarmasti muista. Kkm:n muistan kyllä ikuisesti kun tuomio tuli kaksi päivää ennen joulua 2016... Ko. joulusta en sitten muistakaan juuri mitään. Meidäthän myös heitettiin ulos Ruotsin julkiselta toivottomina tapauksina kahden hoidon jälkeen. Jos yhden yksityisen hoidon teette niin erittäin lämpimästi suosittelen Dextraa ja Annikaa. Aivan mielettömän rautainen ammattilainen, hänen laatimansa hoitosuunnitelma piti kutinsa lähes minuutilleen.

Ja on tosiaan ensimmäinen lapsi, tytöllä todettiin jo raskausaikana vaikea sydänvika ja on läpikäynyt kaksi avosydänleikkausta kahden ekan elinviikon aikana. Toinen leikkauksista oli akuutti ja siihen jouduttiin hoitovirheen vuoksi ja tyttö meinasi kuolla ja korvausvaatimus ja sairaalan sisäinen selvitys on käynnissä yms pientä... :confused:
Mutta anyways, nyt näyttää tilanne jo ihan hyvältä vaikka lääkitys on edelleen, pitäisi olla ihan normaali elinajanennuste (toivottavasti).

No niin harhauduin taas aiheesta, mutta kovasti siis kannustan vielä yhteen hoitoon yksityisellä jos mitenkään mahdollista, me oltiin jo pistämässä pillejä vähän pussiin eikä odotukset olleet järin korkealla vikan hoidon alkaessa. Meillä jäi jopa pakkaseenkin yksi kultahippu odottamaan! :geek: Tsemppiä ja jaksamista ❤
 
  • Tykkää
Reactions: krokus

Yhteistyössä