IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

@kirsillevauva, joko testasit? Meinasitko siis tätä sunnuntaita, kun sanoit testaavasi? Olot kuulostaa ainakin lupaavilta :):love:

Täällä puhdas nega jo kolme aamua putkeen(n) :cry: Lopetin nyt lääkkeet, ärsyttää niitä lugeja käyttää ja ovat niin hitsin kalliitakin. Huomenaamuna vielä veritesti, sitten soitto klinikalle. Tehdään uusi pas heti seuraavaan kiertoon, jos ei mitään estettä ilmene.

Kyllä harmittaa, kun ei plussaa tullut, varsinkin kun limakalvo oli niin hyvä ja blasto myös. Että millä sitä onnistuu jos ei näillä :unsure: ja rahanmeno myös, reilu tonni taas humahti kuin kankkulan kaivoon. o_O
 
Olen jo jonkin aikaa taustalla lukenut näitä lapsettomuus-osion ketjuja mutta liityn nyt mukaan keskustelemaan kun varmistui, että ivf-hoito on meilläkin edessä. Olen siis 33-vuotias naisparin toinen osapuoli ja olemme keväästä lähtien olleet yksityisellä lapsettomuusklinikalla inseminaatiohoidoissa. Inseminaatiot eivät ole tuottaneet tulosta vaikka kaikki on vaikuttanut olevan kunnossa joten lääkärin suosituksesta siirrymme seuraavaksi ivf-hoitoon. Suunnittelukäynti on edessä ensi viikolla ja lääkitysten aloitus menee syyskuulle. Olen lahjoittanut munasoluja kymmenisen vuotta sitten, joten munasolujen kasvattaminen ja punktioiminen on tullut käytyä jo silloin läpi eikä siten ole aivan vierasta. Tilanne on nyt kuitenkin henkisen ilmapiirin kannalta aivan eri kuin silloin, koska hoidon onnistumiselle on paljon odotuksia. Taloudellisestikin alkaa jo vähän ahdistaa, inseminaatioihin on mennyt paljon rahaa ja ivf-kierros lääkkeineen tulee syömään merkittävän summan säästötililtä. Lapselle ei voi laittaa hintaa mutta hirvittää, kun ei voi tietää, kuinka pitkä taival on vielä kuljettavana ja kuinka monta hoitoa maksettavana ennen onnistumista. Julkinen puoli on iloksemme avaamassa oviaan lapsettomuushoitohin myös naispareille mutta meille se tulee nyt hieman liian myöhään, emme halua jäädä tässä kohdassa jonoon jonka pituudesta ei ole mitään tietoa. Emme myöskään halua vaihtaa hyväksi toteamaamme klinikkaa ja lääkäriä.

Tällainen pidempi avautuminen näin alkuun :) niin ja niitä tietoja listalle, tässä vähän kootummassa muodossa: #33 #04/19 #1. #sosiaalinen/selittämätön? #1. IVF
 
Tervetuloa @Pupuna112! Rahajutut tässä itseäkin eniten ahdistaa ja juuri se kun onnistumista ei voi kukaan luvata. Mutta käsittääkseni IVF:ssä on paremmat onnistumismahdollisuudet kuin inseminaatiossa ja iänkin puolesta uskoisin, että sulla ihan hyvät mahdollisuudet.

Itse olen menossa lahjasoluhoitoihin nyt syksyllä, niin lämmin kiitos siitä, että olet aikoinaan auttanut jotakin ihmistä/pariskuntaa munasoluja luovuttamalla. :love:
 
Hei kaikille!

Kirjoittelin viime syksynä jonkin verran tuonne toiveena vauva 2019 -keskusteluun, mutta jäin sieltä sitten tauolle, ettei nämä vauvahaaveet rytmittäis koko elämää. Silloin oltiin miehen kanssa vauvaa noin vuosi yritetty ja lapsettomuustutkimukset olivat juuri alkamassa. Tuolloin selvisi, että miehen siittiötuontanto niin huonoa, että ICSI on meille ainoa vaihtoehto. ICSI:in pääsyä hidasti sitten miehen hormonilääkekuuri ja minun ylipaino. Nyt lähes vuoden jälkeen tuosta ollaan siinä pisteessä, että marraskuussa meillä alkaa hoidot. Mie sain tiputettua painoa -23kg ja miehen siittiöitä on saatu pakkaseen. Ajattelin siis pikkuhiljaa aktivoitua myös tällä puolen ja saaha vähän vertaistukea näihin hoitoihin. Taustalla olen teitä aina aika ajoin seuraillutkin. (y)
 
Nimi #ikä #yritys aloitettu #mones lapsi #syy #mones hoito meneillään

Annimiina89 #4/16 #2. #munanjohtimet tukossa #1.IVF
Carinem #10/16 #1. #endo #2.IVF
daim1 #7/16 #1. #selittämätön/matala AMH #4.ICSI
Elisa_maria #-15 #1 #selittämätön #2.IVF
Ellinoora38 #38, #12/18, #1. #siittiöiden vähyys ainakin, #1. ivf 09/19
Eloveera-79 # 40 # 10/2018 # 1 # luomuraskauden keskenmeno 4/2019 rv 16/ikä # 1. pitkän kaavan ivf tulossa
Haaveilija91 #5/2018 #1. #FAP geenimutaatio #2. IVF+PGD
JannaJ #-10 #2. #selit./1.tuuba/hiipuvat munas. #2.IVF
Jasmina20 #26 #toinen #miehellä syöpä #1. IVF? PAS tulossa 8/19
Jonxu #31 #8/17 #3. (miehen 1.) #siittiöt/ylipaino #1. ICSI tulossa 11/19
kirsillevauva#46 #12/2013#neljäs (miehen 1.)#munasolujen laatu+ikä # lahjamunasolut / 2.Pas
Lallastiina #10/2015 #1. #munasarjavasta-aineet? #2.IVF
lapsettomuutta10v #1. #munatorvet/alkioiden laatu #2.IVF
Maravilla #2/15 #1. #selit # 3.IVF
Mariah33 #5/13 #1. # selittämätön/ikä #3.ICSI
Missukkaliini #4/2016 #0 #tuntematon syy #1.IVF
MyMa #31 #2016 #2. #PCO/anovulaatio #2.IVF 2.pas tulossa 8/19
Nennalii #2012 #1. #selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu #2.ICSI
Neppari123 #2015 #2 #selittämätön #2.IVF/1.PAS
Ninnupinnu #6/16 #1. #selittämätön #5.IVF
Nipsu_78#41#selitt./ikä#4.ivf
Orapihlaja89 #-16 #2. #siittiöt #1.IVF/1.PAS
Piikkinen #12/16 #2. #matala amh+ikä+endo+perussairaus #4.IVF
Pupuna112 #33 #04/19 #1. #sosiaalinen/selittämätön? #1. IVF
Silmu75 #43 #2013 #1. #ainakin endometrioosi ja ikä #1.IVF/ICSI lahjasoluilla tulossa 9/19
Summerblues #2/16 #1. #selittämätön #1.IVF/ICSI
Taigariina # 1/16 #1. # endometrioosi #2.IVF
Toivo2016 #3/13 #1. #ikä, johdin poist. ym #6.IVf
Tuimatar #10/2016 #1. #selittämätön/ siittiövasta-aineet #1.IVF
Uneksija17 #4/15 #1. #pcos/selit. #1.IVF/2.PAS
Wintersun #12/10 #siittiöt #1.IVF/ICSI tulossa


Piinailijat

Justhope siirto 6.8., testipäivä 19.8.
Kirsillevauva, siirto 13.8., testipäivä ?

:love: Plussat 2019 :love:
Tammikuu:
hillan_kukka 4.IVF/2.PAS (5pv)
CherryPie85 3.ICSI/2.PAS (6pv)
Domi (5 IVF:n, yhteensä 18 siirron jälkeen "luomu", scratsingin jälk.)
Helmikuu:
kirsillevauva lahjamunasoluhoito (5pv) (km 8+0)
Taigariina 2.IVF (2pv)
Milli-34 2.ICSI (3pv) (tm)
Maaliskuu:
Anemonee 2.ICSI (6.pv)
Noran 2.IVF/5.PAS (3pv)
AuroraK 1. IVF, 2. PAS
Huhtikuu:
WishingUponAStar 1. IVF 1.PAS (5pv)
BlackCat 1.ICSI 2.PAS (3pv)
julie_ 1.IVF/ICSI/3.PAS (3pv)
Rusakkonen 6.IVF/ICSI (3pv)
rouvaNiisku 1. IVF 3. PAS
Toukokuu:
Millionnea 3.ICSI (3pv) kaksoset
Nipsu_78 4.ivf, 1.pas, (5pv) km
Kirsillevauva (km)
Kesäkuu:
Shelterme
1.IFV 1.PAS
Toiveitakovain80 1.IVF/1.PAS
Jantzu 5. ICSI 1. PAS
Aislinn83 2. IVF
Nonnakka 1.IVF 1. PAS
Nyuu 3. IVF
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa mukaan @Pupuna112 ! Varmasti helpottaa prosessin ymmärtämistä, että olet jo homman kerran läpikäynyt, ainakin toimenpidepuoli menee varmaan enemmän rutiinilla kuin ihan ensikertalainen. Toisaalta hoidot on viimeisten 10 vuoden aikana kehittyneet ihan huimasti, mikä tietenkin on onnistumisen puolella :)

@jonxu Tervetuloa myös takaisin, ja wau mikä painonpudotus! :eek: Saat olla kyllä itsestäsi ylpeä! Ja eikös laihtuminen tuo onnistumisprosenttia reilusti ylöspäin heti :)

Tuota rahapuolta itsekin tulee usein ja paljon mietittyä, kun ollaan myös yksityisellä. On ihan totta, että lapselle ei voi hintalappua laittaa. Nytkin kun esikoistani katson, niin ajattelen että olisin vaikka vaatteet myynyt päältäni, jos hänen saamisensa olisi ollut siitä kiinni :love: Joskaan hoidoissa ollessa ei voi onnistumista kukaan taata.

Sitten kuitenkin arkirealismi - vaikka olisi valmis sijoittamaan hoitoihin määrättömän määrän rahaa, niin tilillä ne hillot olisi oltava laskun eräpäivänä :censored: Miehen kanssa kun säästötiliä ollaan useasti kaiveltu, niin aina pohditaan että mihin me muka ollaan säästetty jos ei tällaiseen tärkeään. Se ajatus on auttanut. Kyllä mä silti joskus tunnen katkeruutta luomuna lapsiaan TEKEVIÄ kohtaan, että heidän lapset tulee ihan ilmaiseksi ja oma lapsi maksoi sen 10 000€. Ei mee kaikki ihan tasan elämässä, mutta onneksi on nämä hoidot olemassa!

Mites @kirsillevauva , miltä testit näyttää tänään? Entä @justhope , sullakin tulos tiedossa jo?

@Jasmina20 , oliko sulla jo eka PAS vai vielä tulossa kuun lopulla? :)

ON: Soitin klinikalle ja sovittiin, että heti tulevaan kiertoon uusi PAS. Otin viimeiset zumet+luget lauantai-iltana, kun maanantaiaamuna oli virallinen testipäivä, mutta su aamuna edelleen selvä nega. Nyt odottelen, että kiireesti saisi menkat alkaa, että ehtisin vielä elokuun lopussa (eli kp10) käymään ultrassa. Hoitovapaa loppuu ja aloitan työt 2.9. ja ei olisi kiva heti ekalla viikolla kysellä vapaita. Mun työajat on samat kuin klinikan aukioloaika, ja kesken päivän en pysty töistä lähtemään :confused: Ääh, niin ärsyttää tämmöinenkin käytännön hankaluus.

Kuinka nopeasti teillä on vuoto alkanut lääkkeiden lopetuksen ja negan jälkeen?
 
  • Tykkää
Reactions: Pupuna112
Onnittelut @kirsillevauva plussasta! :love:

Kiitos @MyMa! Onhan tässä ollu työtä ja motivaatioki ollu välillä hukassa, mutta ylpeä olen kyllä. Tosin vielä paljon ylipainoa jäljellä eli juhlia ei vielä voi :whistle:

Onko täällä muita, jotka kamppailee paino-ongelmien kanssa? Mulla on kaksi lasta entisestä liitosta ja helposti olen kyllä aina tullut raskaaksi ylipainosta huolimatta. Julkisella puolella on vain nuo painorajat hoitoihin pääsyssä ja tuohan se ylipaino tietysti ylimääräisiä riskejäkin.
 
@kirsillevauva onnea haamulaisesta! :love:

Ensimmäinen punktio tulossa muutaman viikon kuluttua ja kiinnostaisi tietää, että onko puolisolla tapana olla mukana toimenpiteen aikana? Tai riippuu varmasti parista, mutta onko teillä ollut? Ensin ajattelin, että tottakai menen yksin, mutta joku mainitsi, että mies oli mukana ja ymmärsin, että ihan toimenpiteen aikana, niin jäin tätä miettimään, että ei hullumpi idea yhtään. Luonnollisesti vähän jännittää koko toimenpide. Itseni tuntien saatan kyllä olla tomerampi, jos menen yksin.
 
Lahjasoluhoitoon menossa ja tänään oli suunnittelukäynti, Progynovalla ja Lutinuksella mennään eli vissiin aika tavallinen lääkitys. Luovuttaja on valmis aloittamaan piikittelyn syyskuun puolivälissä, joten ehkä kuukauden kuluttua alkaa olla siirron ajankohta paremmin tiedossa.
 
@Ellinoora38 meillä puolisoni on halunnut tulla kaikille klinikkakäynneille mukaan. Olen kyllä sanonut, että ei ole pakko tulla ja pärjään ultrausreissuilla yksinkin, mutta hän itse haluaa olla kaikessa mukana :). Punktioon otan hänet ihan mielelläni mukaan kunhan sen aika koittaa, muistan lahjoituskerralta että minulle tuli rauhoittavista lääkkeistä vähän huono olo ja jouduin odottamaan jonkun aikaa klinikalla ennen kuin päästivät kotiin. Jos taas käy samoin, on kiva ettei tarvitse odottaa yksin klinikalla. Varmasti on pariskuntakohtaista tämä ja toisille voi olla luontevampaa käydä klinikalla yksin.

Onnea plussasta @kirsillevauva :love:
 
Kyllä mulla mies on ollut mukana tietysti jo senkin takia että näyte pitää hänenkin antaa ja meillä satojen kilsojen välimatka eikä autoa saa myöskään ajaa sen jälkeen. Itse punktiossa ei ole ollut mutta mun kanssa kyllä sielä ”odotustilassa” missä oon sängyllä maannut ja odottanut pääsyä punktioon. Ja ihan kiva on ollut kun hän on sielä odottanut mua toimenpiteestä. Siihen punktioon en ole häntä kaivannut koska niin kivulias se ei mun kohdalla koskaan ole ollut ja lääkkeet vaikuttaneet lisäksi hyvin.:) Mutta sinnehän saa puolison ottaa että sitä ei tarvitse murehtia!
 
Isot onnittelut plussasta @kirsillevauva ! :love: Laitetaanko jo plussalistalle? Onko sulla veritestiä tulossa vai kotitestilläkö mennään?

@jonxu ja @Eloveera-79 lisäsin teidät listalle tuonne edelliselle sivulle. Nostellaan sitä aina välillä, mutta viime sivullakin se oli kolme kertaa niin ei ihan joka väliin viitti :D Tervetuloa mukaan!

@Ellinoora38 Mulla on puoliso ollut mukana molemmilla punktiokerroilla. En nyt tiedä oliko se mikään erityinen juttu meille, ja miestä lähinnä kauhistutti koko touhu, mutta olipa nyt. Sanoisin myös, että ihan omien ja puolison fiilisten mukaan. Kaverillani oli jopa oma äitinsä mukana punktiossa...

@Silmu75 kiva kun aikataulu selviää! Onko tulossa siis tuoresiirto vai pas? Sori en oo ihan selvillä näistä lahjasoluasioista :censored:

Mulla ei meinaa vuoto alkaa näköjään millään. Jo kolme päivää ilman Zumenonia ja lugea, eikä vieläkään tätiä näy. Niin ja hcg oli eilen 2,3 eli todellakin ei raskaana.
 
Onnea plussasta @kirsillevauva :love:

Mulla siirrettiin nyt aloitus lokakuun kiertoon! Onneksi on suht lyhyet kierrot niin lokakuun alkupuolella pitäis päästä ilmoittautumaan hoitoon.
Jaksan tän taas kunhan nyt vaan sit alkais.

Vinkkejä vielä miten tämän odotuksen ajan saisi mahdollisimman hyvät munasolut ja siittiöt? Eli mitä vitamiineja ym. Suosittelisitte?

(y)kaikille piinailijoille peukkuja ja tsemppiä muillekin. Kai minäkin vielä joskus pääsen mukaan :geek:
Vasta vuoden olenkin pyörinyt tässä ketjussa ja pian on yritystäkin 9v täynnä o_O
Sinulle paljon vitamiineja ja antioksidantteja ja Inofolic, ja miehelle lisaksi Sermatrop ja Inoman :)
 
Täällä oli veritesti eilen ja tuttuakin tutumpaan tapaan oli negatiivinen eli alle kaksi tulos. Enpä kyllä oottanut muutakaan, alusta asti fiilis että kai tääkin kierto on yhtä tyhjän kanssa. Kotitestejä en viitsinyt tällä kertaa tehä yhtäkään kun oli kaikkea menoa muutenkin eikä huvittanut miettiä asiaa yhtään enempää kuin pakko, joten piinailut koitin jättää sikseen.

Nyt päätin pitää kierron verran taukoa kun on kolme viikkoa kesälomaa ja olen melkein koko ajan reissussa ympäri Suomea. Saa kroppa ja mieli ehkä vähän levätä. Tai en tiiä levosta, mielipahaa taukokin tekee kun tietää että sitten ainakin haaveet lapsesta menee taas kauemmas. Tosin olen alkanut vahvemmin uskomaan että tuskin koskaan lasta saan, sen verran täysin toivotonta ja totaalisen tuloksetonta touhua tämä on.

Aion tässä taukokierrolla käyä nuo verikokeet ottamassa, selvitetään niissä näitä kromosomi ja veren hyytymistekijäjuttuja. Toivon että ees niissä paljastuisi jotain minkä voisi korjata ja olisi ees vähän toivoa vielä. Kun nyt tuntuu niin tyhmältä että kaikkien muitten tutkimusten mukaan kaiken pitäs toimii ihan hyvin kropassa eli alkioitten pitäs kiinnittyy, ees yrittää, mut eipä ne ees yritä.

Toivotonta tää on.
 
@justhope Kovasti voimia! Toivottavasti tosiaan löytyis jokin ”vika” mikä korjata, ja toivottavasti saat lomalla ajatukset edes hetkittäin irti vauvajutuista.

@Wintersun Mä yritin aluksi perehtyä kaikkiin vitamiinijuttuihin, mutta ensinnäkin siitä tuli vaan kamala stressi ja toisekseen törmäsin tutkimuksiin, joiden mukaan ei lähtökohtaisesti kannata ruveta mitään ihmeellisempää syömään kun on niissä vitamiini-, antioksidantti- ym valmisteissakin sivuvaikutuksensa. Tai siis jos on esim. siittiöissä havaittu jotain, niin silloin tietty jokin voi auttaa, mutta jos ei mitään vikaa ole, niin ei niistä sitten oikein ole hyötyäkään. No, nämä nyt on sitten jokaisen omia päätöksiä ja joku ehkä haluaa syödä kaikkea mahdollista varmuuden vuoksi. (Mulla on luontaistuotteiden ja -hoitojen nimeen vannova äiti enkä itse halua enää lähteä yhtään sinne suuntaan kun viimein olen oppinut luottamaan lääketieteeseen.) Mutta mä syön ihan raskausajan monivitamiinia, rautaa ja C-vitamiinia, mies ei mitään. Katotaan mihin tämä linjaus johtaa. :)

@MyMa Mä olin ihan asennoitunut, että varmaan pas kun on pitkät, epäsäännölliset kierrot, mutta lääkäri tuntui olevan sitä mieltä, että kyllä se tuoresiirto onnistuu lääkkeillä. Vähän jäi nyt aikataulu epäselväks, että jos luovuttaja alkaa piikittelyn syyskuun puolivälissä ja mun menkat alkaa ehkä syys-lokakuun vaihteessa, niin eihän se yhtälö toimi yhtään. Siis kun mä luulin, että mun kierto ajoitetaan luovuttajan mukaan, mutta nyt kuulostikin että se menee ihan päinvastoin. Mun mielestä reiluinta olisi tehdä koko prosessista mahdollisimman helppo luovuttajalle.
 
@Silmu75 Joo siis miehellä ei yhtään normaalimuotoisia siittiöitä ja liikkuvuus alentunut. Luin ainakin että (olikohan se) L-argiini auttaisi liikkuvuuteen ja määrään. Sitä mies on sit syönyt jo jonkin aikaa. ihan perusvitamiinit molemmilla menee ja minä syön sitä rautaa kun vuodot ym.
Kuulostaa ihan järkevälle. :) Sullako on siis koko hoitoprosessi vielä edessä? Siis että voisko lääkäriltä kysyä mitä se suosittelee?
 
Juu, siis ensikäynti ja hoidonsuunnittelu on vuosi sitten ollut ja aloitus on vaan siirtynyt.. Eli seuraavaksi näen lääkäriä kun on eka ultra. Mut kyselimme silloin ensikäynnillä eikä sanonut muuta kuin että jos syö tarpeeksi monipuolisesti niin ei tarvi mitään ylimääräisiä vitamiineja.
Janna juttu miten eri lailla laakarit neuvoo. Dextrassa miehelle neuvottiin se Sermatrop, kun siittioissa oli oksidaatiota ja defragmentaatiota, vaikka liikkuvuus ja maara oli hyva. Hanella oli sitten se plus extra-tabletit jopa 7 kk ajan ennen tata viimeista hoitoa.
 
Mulla on upee olo! Olen päättänyt opiskella töiden ohessa uuden tutkinnon ja olen tästä ihan tohkeissaan. On sellainen olo, ettei onnistuta tässä vauvajutussa ja en halua pitää muuta elämää hyllyllä sen takia. Pitää mennä elämässä eteenpäin. Jos siihen kuuluu huhtikuussa syntyvä vauva, olen superonnellinen, mutta jos ei, en muserru siitä. @MyMa, ilmoitan pe mikä hormonipitoisuus :)

@justhope, pahoittelut negasta ja voimia jatkoon!

@Wintersun, miksi teillä siirtyy lokakuulle aloitus?
 
@Wintersun muistan sinut aiemmista ketjuista. :) Tosi harmi, että olette joutuneet jo näin kauan oottamaan ja vieläki siirtyy. Toivottavasti kuitenkin lokakuussa kaikki on kunnossa ja pääsette aloittamaan!

Mie tilasin miehelle tuota inoman:ia, en tiä onko mitään tehoa, mutta ei siitä kait haittaakaan voi olla (y)

@kirsillevauva Mullaki alkaa ens viikolla koulu, alan vaihto täälläki mielessä. Iteki hetken mietin, haenko koko kouluun, kun tässä nämä kaikki jutut nyt yhtäaikaa, mutta eipä kyllä ole kaduttanut ainakaan vielä :whistle:

Miten @Milli-34 punktio meni?
 
  • Tykkää
Reactions: Milli-34

Yhteistyössä