IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

@MyMa eikä, onpa inhottava kuulla ettei tärpännyt:cry::unsure: kiitos hirveästi kun jaoit sun taipaleesta! kaikkea ootte kerennyt jo kokemaan:unsure: toivon suuresti sisarusta, hyvä että pakkasessa on vielä tavaraa:love:

@Emmelie75 punktio meni hyvin, saatiin jopa 3 solua :love::love: itkuhan siitä pääsi kun odotin ettei tule yhtään.

tiedostan kyllä että määrä on pieni mutta koitan ajatella että jos vaikka 1/3:love: huomenna soittavat ja kertovat mitä tapahtuu ja päässänkö alkuviikkosta siirtoon:whistle:
 
@MyMa Pahoittelut:( Nyt vain anna kehon ja mielen levätä rauhassa ja sitten uuteen yritykseen, kun on sen aika.<3

@maikkukoo kyllä siellä tosiaan jotain toisen viivan alkua näkyy, toivottavasti lähtee vahvistumaan! :)

@Tuutikki84 minäkin olen onnistunut muutaman kerran pistämään Orgalutranin jonkun hiussuonen läpi niin, että pistokohta on vuotanut verta muutaman pisaran ja alueelle on tullut mustelmaa. Tämä ei kuitenkaan ole vaarallista, vaikka inhottavaa toki on. Vatsassa menee kuitenkin melko paljon hiusverisuonia ja paljon pistellessä joku osuu joskus väkisinkin kohdalle. :)

@pcosilainen onnea solumäärästä, tuo voi hyvinkin riittää tuomaan teille vauvan syliin. (y)

Täällä pp8. Päässä höntti olo, vähän kuin olisi flunssa tekemässä tuloaan. Lisäksi tänään alkoi yhtäkkiä kesken työpäivän nousemaan veren maku suuhun, vaikka istuin paikallani. o_O voikohan luget tuollaisiakin oireita aiheuttaa?
 
  • Tykkää
Reactions: Tuutikki84
Ääh, onpa harmi @MyMa ! Pahoittelut..onneksi teillä on vielä alkioita tallella, oliko ne kaikki siis viljelty 5-päiväisiksi? Aika jännä, että teillä ekasta IVF-hoidosta tuli vaan yksi solu ja sen jälkeen 20 :D Aikamoinen muutos, löytyi ilmeisesti tehokkaat lääkkeet sitten..

@maikkukoo kyllähän tuossa viiva on ihan selvästi! Onnea!:love:

Ja @pcosilainen onnea soluista! Siinähän on jo kolmoset:) Ja mieletön saalis @Tuutikki84 ! Eiköhän tässä ala kohta plussia satelemaan!

Ja tervetuloa @Emmelie75 - kiva saada muitakin vanhempia tänne;)Myös @Wintersun - mahtavaa, että pääsette viimein hoitoihin!

Mä kävin eilen lääkärissä ja tosiaan seuraavaan kiertoon sitten pistelyt yms..Ehkä ennen 6.12. keräys sitten. Vähän muutettiin lääkityksiä, mikä ihan kiva, et pääsee kokeilemaan uutta. Lääkärinkin mielestä mun inositoli-kuviot on hyvä juttu, voi kuulemma parantaa munasolujen laatua. Sitä ei vaan saa Suomesta nyt ja mäkin tilasin Jenkeistä..Mutta ylihuomenna reissuun ja yritän unohtaa nämä hommat vähäksi aikaa;)
 
@MyMa pahoittelut negasta. :((n):cry: Täältä sivusta vaan huutelen, että onko sulle koskaan ehdotettu ERA-testiä tai vastaavaa (selvittää kohdun vastaanottokykyä)? Meidän klinikalla sitä suositellaan herkästi, jos on jo useampi tulokseton siirto ja/tai kemiallinen raskaus takana. Aiemmin kuulemma ajateltiin, että se on turhaa jos on jo yksi onnistunut raskaus takana, mutta nyt on alettu ajatella toisin. Voihan olla niinkin, että jos kohdun aikaikkuna on vähän poikkeava, sillä kyseisellä kerralla alkio ehti juuri ja juuri kiinnittyä ajoissa mutta muilla kerroilla se ei enää onnistukaan.

Noh, tämä vaan tällaisena heittona, mitä voisi ehkä pohtia. Todennäköisesti kyllä kyse on ollut vain huonosta tuurista. Joka tapauksessa pieni hengähdystauko on varmasti oikein hyvä ratkaisu tässä kohtaa! (y)

Tsemppiä ja onnea hoitoihin kaikille täällä, ja ihan erityisesti teille päälle nelikymppisille ikätovereille! :)(y)

@maikkukoo lle varovaiset onnittelut, kyllä tuo plussalta näyttää! :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Solunen
@MyMa Pahoittelut negasta. Olin ihan varma, että sulla tärppäsi tällä kertaa. Tuli kyllä opittua itse tästä kierroksesta, että mihinkään oireisiin ei voi luottaa.

@Roxanne mulla kiinnostaisi tuo testi teettää kun ei mitään kiinnittymisyritystä ole ollut paitsi yksi kemiallinen ennen hoitojen aloitusta. Täytyypä ottaa puheeksi klinikalla.
 
@Solunen Kiitos toivotuksista :) Mukavaa tosiaan kun on muitakin nelikymppisiä.
Millaista inositolia olet USA:sta tilannut?
Minä tilasin jostain UK based (?) nettikaupasta nimellä Inositol, eikä missään ollut mainintaa että onko myo-inositolia vai sitä toista...

Piikittelen tosiaan tänään toista päivää 2.IVF-kierroksella (tai tällä kierroksella nyt Icsataan) ja olin unohtaa pistämisen! Olin kotona, enkä tehnyt mitään erityistä, mutta ei tullut ajatukseenkaan että pitäisi pistellä. Onneksi muistin juuri ennen kuin tunti tuli täyteen!

Miten muilla, muistatteko ihan helposti pistää vai onko aina kännykkä tms hälyttämässä?
 
Iso kiitos kaikille tuesta ja tsempeistä.♥ Niin vaan oli itselläkin tosi varma olo tän siirron suhteen, että olisi onnistunut. Varsinkin kun oli oireita. No turhaa jossitella, pakko nyt vaan katsoa eteenpäin.

@Roxanne Kyllä kävi itselläkin mielessä tuo ERA-testi, vaikka yksi onnistunut raskaus onkin takana. Siitä on varmasti monille apua. Yksityisellä vaan on niin vaikea arvioida sitä, että onko lääkäreiden suositus tai mielipide puhtaasti lääketieteelliseen ajatteluun perustuva, vai haluavatko myydä kalliita testejä vähän joka toiselle. Tässä kovaa pohdintaa tämän suhteen, että mikä on se taloudellinen panos (jo itsessään kalliiden hoitojen päälle) mitä näihin ekstratemppuihin haluaa laittaa. Myös alkiodiagnostiikka olisi tietty mahdollinen. Luulen että yritetään nyt ainakin yksi siirto vielä ennen mitään lisäjuttuja.

@Caro87 kiitos kun muistutit tuosta prolaktiinista, sen voisi tosiaan mittauttaa! Mulla oli ennen ekaa raskautta prolaktiini normaalin ylärajalla, ja sitä tutkittiin ennen ekaa IVF:ää. Nyt ei (muistaakseni) ole mitattu uudestaan tällä kierroksella.

@maikkukoo selvä plussa siellä hohtaa, onnea! Toivottavasti lähtee vahvistumaan :love:

Hieno saalis @pcosilainen ! Hyvinhän se meni, kolme on jo komea määrä :)(y)

@Nuttu92 tsemppiä piinailun loppuun! Olen kyllä kuullut että raudan maku suussa (eikös veri siltä maistu:D) voi olla raskausoire!

@Tuutikki84 tosi kiva kun oli folleja kasvanut, tsemppiä punktioon!

Mä vetäydyn nyt kokonaan tältä palstalta vähäksi aikaa. Pitää koittaa miettiä muita juttuja. Palailen sitten vuodenvaihteessa, toivottavasti täällä on paljon plussanneita siihen mennessä :love: Tsemppiä ja jaksamista vaiheisiinne ihan jokaiselle!
 
@Roxanne Päälle nelikymppinen kiittää tsempeistä :)
Alunperin toivoin saavani alkioita sen verran että niille voisi tehdä alkiodiagnostiikan, ja toki sen haluaisin edelleen, mutta sen verran toiveet ovat maltillistuneet, että kun nyt päästäisiin edes yhteen tuoresiirtoon! Ekassa IVF:ssä yksikään viidestä munasolusta ei hedelmöittynyt...
 
@Nuttu92 kuulostaa lupaavalta!

@MyMa Pahoittelen :( Olin melkein varma että nyt olisi ollut teidän vuoro.

@maikkukoo vau, hyvältä näyttää, toivottavasti lähtee vahvistumaan :)

Täällä sama:poop: kuin on ennenkin, eli ei taaskaan siirtoa, nyt limis ei ollut paksuuntunut vaikka pitäisi. Gyne sanoi että nuo laastarit toimii 95% naisilla, mutta ei minulle. Lopetin ne heti ja nyt odotellaan menkkoja ja sen jälkeen toivotaan että siirtopäivä osuu oikeaan. Minulla alkaa olemaan aika pitkä lista syitä miksi ei pääse:
- kilpirauhanen epäkunnossa
- henkilökunnan koulutuspäivä
- oma reissu
- henkilökunnan loma siirtopaikalla
- gynekologin loma tässä päässä
- SIIRTO
- siirtopäivä osui viikonlopulle
- limakalvo liian ohut

Mitähän sitä on enää jäljellä, sulatus epäonnistuu, ovista ei tule:rolleyes:
 
iso kiitos teille kaikille viesteistä :rolleyes: tänään tuli seuraava väliaikatieto, me päästään kuin päästäänkiin maanantaina siirtoon, kaikki kolme kaverusta olivat kypsiä ja hedelmöittyivät normaalisti :eek: jännityksellä maanantaita kohti, toivottavasti ei tule soittoa että ei tarvii tulla.

@Emmelie75 mulla on pakko olla herätys puhelimessa, unohtaisi varsin muuten, tai ei varmastikkaan osuisi oikeaan aikaan :D

@Nuttu92 mitäs tuntemuksia ja millon aiot testailla :rolleyes: hirveesti peukkuja ja tsemppiä!

@cindra eikä mikä lista! onpa inhottavaa:( toivottavasti pääset pian siirtoon! mullaki jäänyt kaikissa muissa paitsi tässä ekassa ivf kierrossa limakalvo alle 8mm.. (n) mikäköhän siinä oikein on.
 
@pcosilainen pidetään peukkuja että kaikki 3 jatkaa ja pääset siirtoon(y)
Limis on ollut hyvä luonnollisessa kierrossa, mutta nyt lääkkeillä sanoi gyne että se olisi hänestä väärin kaikkia kohtaan että edes yrittäisi, kun limis oli 4, jotain, ei tule onnistumaan. :( Ei ollut laastarit vaan toiminut ollenkaan mun kohdalla.
 
Hienoa @pcosilainen !(y)

Itse olin tänään ultrassa ja kaikki oli vielä vähän alku tekiöissä eli ei ovista vielä muutamaan päivään niinkun ei pitäisikään. MUTTA osaisko joku selventää seuraavan lääkärin kirjaaman asian niinkun mitä ihmettä?!
"Etuseinämän myometriumissa 19 mm hyperkaikuisempi pyörylä, ei myomaan viittavaa verisuonitusta" ei mulle sanottu mitään tommosesta sielläo_O tai mitä se edes tarkoittaa??
 
Hienoa @pcosilainen !(y)

Itse olin tänään ultrassa ja kaikki oli vielä vähän alku tekiöissä eli ei ovista vielä muutamaan päivään niinkun ei pitäisikään. MUTTA osaisko joku selventää seuraavan lääkärin kirjaaman asian niinkun mitä ihmettä?!
"Etuseinämän myometriumissa 19 mm hyperkaikuisempi pyörylä, ei myomaan viittavaa verisuonitusta" ei mulle sanottu mitään tommosesta sielläo_O tai mitä se edes tarkoittaa??
Pikaisella googletuksella: kohdun tavallisimmat kasvaimet on myooma ja polyyppi, mulla on eka niin olisko sulla toka? En ole myoomastakaan juuri etsinyt lisätietoa kun lääkäri sanoi, ettei se haittaa.
 
@cindra Onpa sulla ollut käsittämättömän huono tuuri siirtojen kanssa! Ihan todennäköisyyksiä ajatellen seuraavalla kerralla on jo pakko onnistua. Toivotaan ainakin!

@pcosilainen Jännä maanantai tiedossa, toivottavasti siirto onnistuu!

Huominen ultra vähän jännittää. Tänään meinasin unohtaa päivälääkkeenkin, otin puolitoista tuntia myöhässä mikä ei varmaan haittaa. Mutta siis miten mä muka unohdin tämän asian työkiireiden keskellä niin pitkäksi aikaa? o_O
 
Toistaiseksi kaikki näyttää hyvältä siirtoa ajatellen: limis 7mm ja kolmikerroksinen. :) Myooma vähän haittasi mittaamista, mutta gynekologi kokeili rauhassa eri kuvakulmista. Toisessa munasarjassa oli jotain, veikkasi ensin endometrioosia mutta tarkemmin katsottuna luultavasti kysta. Ei siis pitäisi vaikuttaa asiaan. Toivon, että klinikka on maanantaina samaa mieltä. Voisko siirto tosiaan vihdoin toteutua?? :love:
 
Piti pienentää tätä kuvaa hirveesti, et sain tämän lisättyä, mutta kyllä se nyt näyttää siltä et tänään juhlitaan halloweenit selvinpäin ja odotellaan maanantain verikokeita.
Mun järki ei meinaa uskoa tätä, sillä meillä oli niiiiin pieni mahdollisuus tässä!!
Viimeinen alkio, jota viljeltiin 6-7 päivää ja endometrioosiakin kiusaamassa kohdussa. Tää on ihan uskomatonta!!
 

Attachments

  • Tykkää
Reactions: Silmu75
@maikkukoo Paljon onnea! :)

Täällä ei mene yhtä hyvin. Eilen pp 10 testattu puhdas nega. Selvät menkkaoireet olleet jo kolme päivää, ilmeisesti luget pitää vuodon pois. Kovin korkealta en pudonnut, kun siirrosta asti ollut vahvasti sellainen olo, että ei onnistunut. Nyt toivon, että vuoto alkaisi mahdollisimman nopeasti, että pääsisi asiassa eteenpäin.
 
@maikkukoo Paljon onnea! :)

Täällä ei mene yhtä hyvin. Eilen pp 10 testattu puhdas nega. Selvät menkkaoireet olleet jo kolme päivää, ilmeisesti luget pitää vuodon pois. Kovin korkealta en pudonnut, kun siirrosta asti ollut vahvasti sellainen olo, että ei onnistunut. Nyt toivon, että vuoto alkaisi mahdollisimman nopeasti, että pääsisi asiassa eteenpäin.
Odottaisin kyllä virallista testipäivää ennen kuin luovuttaisin - menkkaoireet kun on niin samanlaisia kuin raskausoireet - mutta voimia sinne silti!
 
@Nuttu92 älä ihan vielä luovuta ❤
Mullakin vasta nää herkät testit näytti plussaa, jotkut alkaa tuottaa vaan hitaammin sitä hcg-hormonia, mä niin toivon teille plussaa vielä!
Niin ja mulla on myös ollu ihan semmosta menkkajuilimista välillä ja pari kertaa jopa tuhrua pikkuhousunsuojaan lugen mukana, mut viime kerrasta oppineena, ne kuuluu asiaan, vaikka pelästyttääkin..
Mua jännittää huomisen verikokeen tulos kyllä hirveesti, toivotaan et olis ok :unsure:

@Silmu75 tsemppiä sinne myös nyt kovasti :love:
 
Heippa vaan kaikille!
Oon tässä jo hetken aikaa seuraillut keskustelua tuolta taustalta, mutta nyt tuli fiilis, että voisin myös osallistua itse keskusteluun. On sen verran hyvänoloinen meininki täällä rankasta aiheesta huolimatta ja vaikuttaa hyvältä tukiverkostolta.

Meidän taustoista sen verran, että ollaan nyt kohta lähemmäs 3 vuotta yritetty lasta, mutta ikinä en ole vielä eläissäni plussaa raskaustestiin saanut. Itsellä on endometrioosi taustalla, tosin ei ole varmuutta muusta kuin endometrioomasta munasarjassa ja kovista kk -kivuista. Mitään laparatomiaa tm. ei koskaan ole tehty. Miehellä pitäisi kaikki olla ok. Ikää nyt mulla kohta 32v. Ja miehellä 35v. Ja tosiaan molempien ensimmäistä lasta tässä yritetään.

Ollaan käyty inseminaatiota 3kpl julkisella puolella ja nyt siellä myös tehty ensimmäinen ivf-hoito lokakuussa. Siitä tuloksena oli yllättäen jopa 22 munasolua, joista 18 kypsiä, 13 hedelmöittyi. Yksi siirrettiin n. vko sitten eli piinapäiviä tässä elellään! 4 lopulta jatkoi jakautumista 5-6 pväiseksi, jotka nyt sitten pakkasessa. Laadusta ei sinäänsä mitään hajua, kun eivät kai julkisella niitä sen tarkemmin tutki?

On ollut kyllä todella piinaavat nämä piinaviikot ja ens torstaina sitten pitäisi testailla. Tosin ei ole kyllä nyt kovin toiveikas olo tässä, koska menkkajuilimista ollut tässä nyt pari pvää ja vähän tuli jotain tuhruvuotoa pari pvää sitten. :(Luget on vielä huomiseen käytössä. Oon kärsinyt tiputteluvuodoista kaikissa kierroissa aina ennen menkkoja.

Mutta tosiaan tässä tällainen tarina "lyhykäisyydessään" :LOL: olisi kiva kuulla jos on mitään samanlaisia kokemuksia tai oireita ja toki muutenkin jakaa näitä samoja fiiliksiä, mitä varmasti kaikki käydään tässä prosessissa läpi :)
 
Tervetuloa @Helinä87! Kyllä kai kaikkialla alkiot saavat jonkun laatuluokituksen, tosin me ollaan yksityisellä lahjasoluhoidoissa enkä tiedä minkä laatuisia meidän kaksi alkiota on. Että en tiedä kerrotaanko sitä luokitusta ellei kysy?

Mulla oli aikoinaan endometriooma munasarjassa ja laparoskopiassa löytyi lisää kohdun ja suoliston välistä. Tsemppiä piinailuun ja tosiaan kaikki juilimiset voi viitata raskauteenkin, että kaikki on vielä mahdollista!
 

Yhteistyössä