IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

@Ninnanen mulla myös ollut varsin helpot/ei-kivuliaat punktiot (2 kertaa).
Mulla kasvoi kamalasti rakkuloita ja olo oli punktioon mennessä semmoinen, että kumarassa piti kävellä. Sain kipulääkettä ja rauhoittavaa suoneen, se "sisäänmeno" pistos tuntui vähän inhottavalta, mutta ei erityisen kipeältä. Vähä samaa tasoa niinku gynekologilla se spekulan (levittimen) laitto mun mielestä. Itse solujen punktoiminen ei tuntunut miltään. Olin muistaakseni kaksi päivää pois töistä.

Kaikenkaikkiaan en jännitä sen kummemmin jos uudelleen joudun vielä menemään. Tietysti yksilöllisiä eroja on, mutta ei niitä negatiivisia tarinoita kuuntelemalla ainakaan mitään hyvää itselleen saavuta. Unohda nyt ainakin ihan totaalisesti se sun äidin kaverin juttu, 25v sitten oli koko lapsettomuushoidot ihan kuin eri planeetalta. Tekniikat, tieto ja välineet on kehittynyt aivan viime vuosiin saakka ihan uskomattoman paljon. Tsemppiä teille hoitoihin!
Oi, ihana kuulla näin hyviä ja rohkaisevia kokemuksia! Kiitti paljon kun jaoit :)
 
  • Tykkää
Reactions: MyMa
Blu
Vitsi miten helpottavaa kuulla!!! Kiitti kun jaoit sun kokemuksen! Onks niin, että sinä päivänä kun punktio tehdään, ei oo työkuntoinen? Mä en ole kertonut töissä kenellekään, enkä kerro, joten mietin jos tuo punktio tulee kovin äkillisellä aikataululla, niin miten saan sen päivän vapaaksi lyhyellä varoitusajalla.


Mulla oli viime perjantaina punktio ja pelkäsin kans kipua aika paljon, mutta se oli todella iisi toimenpide! Pieni nipistys tuntui kun neula meni läpi, mutta se oli ihan helppo homma. Tsemppiä!
 
  • Tykkää
Reactions: W.we
@W.we me ollaan myös tyksin asiakkaita ja ei ole kyllä pahaa sanottavaa. Eräs naislääkäri vai hoitaja ultrissa on vähän "kuiva" :LOL: muuten kaikki ollut mukavia. Varsinkin punktiossa oli tosi hyvät lääkärit ja yhden tehtävä oli tosiaan vaan pidellä kädestä ja lisätä lääkettä. Siirtoja tekevä mies on ihan 5/5, hauska ja pätevä. Ja tuo uusi kaiku systeemi on niin kätevä ettei tarvitse roikkua linjoilla enää!
 
  • Tykkää
Reactions: W.we
@Ninnanen Mulla taas on ollut viisi kivuliasta punktiota kun munasarjat on jotenkin piilossa ja aina on pitänyt hoitsun runnoa mahaa että lääkäri saa kaikki follit talteen. Hyvät kipulääkkeet oon kuitenkin saanut ja tosi nopeasti oli ohi. Seuraavana päivänä menin töihin normaalisti. Menisin ihan koska vain uudestaan punktioon, sen sijaan 30h kestäneitä synnytyskipuja ei oo ikävä :D

Mutta siis punktiota ei kannata pelätä, useimmilla se on kivuton ja joka tapauksessa siinä saa oikein hyvät mömmöt jos alkaa kipua tuntua. Hoitaja siis humauttaa kipulääkettä suoraan suoneen sillä sekunnilla kun sanoo että nyt sattuu ja se lääke auttaa heti.
 
IVF pelottaa mua hurjasti, koska oon äärimmäisen kipuherkkä. Mulla on jäänyt mieleen, kun äidin ystävältä tyyliin 25 v. sitten kerättiin munasoluja ja oli kertonut mun äidille sen olevan ihan valtavan kivuliasta. Menetelmät ja kipulääkitys on taatusti parantuneet aika tavalla tosta, mutta toi äidin ystävän kokemus kummittelee mielessä. Olis kiva kuulla teiltä keräyksen kokeneilta millaista se ihan oikeasti oli, ja saitteko tarpeeksi kipulääkettä, ja sattuiko silti?
Punktio oli varsin kivuton kokemus, luulenpa että kivunhoito ja menetelmät on kehittyneet 25 vuoden aikana melkolailla :) Kipulääkettä sai suoraan suoneen, ja myös rauhoittavia saa, jos kokee sen olevan tarpeen. Se kipulääke on niin voimakasta, että siitä menee sellaiseen höttöiseen lääkepöllyyn hetkeksi, päässä vain humisee :LOL: Se kipu, minkä ehti itse kokea, oli lähinnä piston tunne munasarjoissa, ja jonkinlaista paineen tunnetta - ei mielestäni kovin voimakasta.

Tsemppiä hoitoihin!
 
Joo punktio oli kyllä aika iisi, tietysti se jännittää mutta ei tarvitse kyllä yhtään pelätä. Osaavat ihmiset asialla. 150x pahempi oli synnytys :ROFLMAO: olenkin päättänyt että jos tässä toinen joskus saadaan, niin haluan sektion, oli sellainen ns kauhu synnytys mitä kukaan odottava ei halua edes kuulla. :ROFLMAO: Onneksi kaikki on moninkertaisesti sen arvoista :love:.
Täällä elän jännittynein ja pelonsekaisin fiiliksin parhaillaan. Oireina päänsärky mikä tuli viimeksikin kun plussasin, myös kamala akne kasvoissa ja selässä ja tissit kipeät.
 
@W.we me ollaan myös tyksin asiakkaita ja ei ole kyllä pahaa sanottavaa. Eräs naislääkäri vai hoitaja ultrissa on vähän "kuiva" :LOL: muuten kaikki ollut mukavia. Varsinkin punktiossa oli tosi hyvät lääkärit ja yhden tehtävä oli tosiaan vaan pidellä kädestä ja lisätä lääkettä. Siirtoja tekevä mies on ihan 5/5, hauska ja pätevä. Ja tuo uusi kaiku systeemi on niin kätevä ettei tarvitse roikkua linjoilla enää!
Kiva tietää että päästään hyviin käsiin :love:
Ei millään jaksaisi odottaa enää... :unsure:
 
@Ninnanen joo, mullakin oli aika helppo punktio. Laitettiin rauhoittavaa suoneen (sen laitto koski enemmän, mulla aika "haaroittuneet" suonet hoitajan mukaan), ei siis kysytty haluanko, liekö oletuksena.
Huomattavasti enemmän sattui eräs inssi kun lääkäri joutui ottamaan pihdeillä kiinni kohdunnipukasta...
Sain 2 päivää sairauslomaa.

Saatan liittyä taas kirjoittelemaan tänne, kunhan saan soitettua polille ja kyseltyä mites asiassa edetään (pakkasessa 4 kpl 3-päiväsiä). Helmikuun puoliväliin osuisi siirto jos se voidaan seuraavaan kiertoon tehdä.

Niin, ja varovaisia onnitteluja tuoreille plussaajille (y)
 
Ihanaa, että löysin tämän ketjun, olemme hoitojonossa julkisella puolella ja nyt tiedossa on, että mennään suoraan IVF- tai ICSI-hoitoihin. Varsinkin julkisella puolella tämä prosessi vaatii aikaa, ja siihen on hyvä varautua henkisesti. Me siis aloiteltiin prosessi omassa terveyskeskuksessa viime keväänä, ja parin lääkärikäynnin jälkeen ollaan siis vihdoin tuossa IVF-jonossa :geek:. Onneksi olen oppinut kärsivällisyyttä, sitä tässä meinaan näemmä tarvitaan ja roppakaupalla! Kuinka moni teistä julkisella puolella asioivista kyselette itse aikataulujen perään vai oletteko odotelleet hoitotahon soittoa/yhteydenottoa?

Alkuun otin tämän jopa aika lungisti, mutta nyt kun on päätynyt etsimään enemmän tietoa, olen alkanut jopa vähän stressaamaan..siis sitä, että kuinkahan monta kierrosta tätä tulee tehtyä (n) Vaikka ei sitä etukäteen kannattaisi murehtia, aika sen näyttää..

Emme ole tästä projektista kertoneet vielä kenellekään, mutta tällä viikolla oli hyvä tilaisuus kertoa omalle esimiehelle. Uskalsin, sillä meillä on hyvät ja läheiset välit. Ajattelin, että se varmaan helpottaa pomonkin työtä, eikä hän ihmettele mahdollisia poissaoloja (olen harvemmin kipeänä/sairaslomalla), ja mahdollista käyttäytymisen muutosta (jos lääkkeistä tulee jotain oireita tms.).

Jos/kun punktiosta tulee sairaslomaa, jäin miettimään mitä siihen sairaslomatodistukseen kirjoitetaan poissaolon syyksi. Eli paljastuisiko asia viimeistään silloin? Se sairaslomajakso ei taida olla palkallista? Teoriassa pystyisin neuvottelemaan nuo päivät vapaapäiviksikin, varsinkin jos sairaslomatodistuksesta selviää oikea syy, ja jos en halua palkanlaskijan tietävän sitä oikeaa syytä :giggle:

Pomolta tuli kannustavaa, empaattista palautetta ja toivoi onnistumista (y)
 
Ihanaa, että löysin tämän ketjun, olemme hoitojonossa julkisella puolella ja nyt tiedossa on, että mennään suoraan IVF- tai ICSI-hoitoihin. Varsinkin julkisella puolella tämä prosessi vaatii aikaa, ja siihen on hyvä varautua henkisesti. Me siis aloiteltiin prosessi omassa terveyskeskuksessa viime keväänä, ja parin lääkärikäynnin jälkeen ollaan siis vihdoin tuossa IVF-jonossa :geek:. Onneksi olen oppinut kärsivällisyyttä, sitä tässä meinaan näemmä tarvitaan ja roppakaupalla! Kuinka moni teistä julkisella puolella asioivista kyselette itse aikataulujen perään vai oletteko odotelleet hoitotahon soittoa/yhteydenottoa?

Alkuun otin tämän jopa aika lungisti, mutta nyt kun on päätynyt etsimään enemmän tietoa, olen alkanut jopa vähän stressaamaan..siis sitä, että kuinkahan monta kierrosta tätä tulee tehtyä (n) Vaikka ei sitä etukäteen kannattaisi murehtia, aika sen näyttää..

Emme ole tästä projektista kertoneet vielä kenellekään, mutta tällä viikolla oli hyvä tilaisuus kertoa omalle esimiehelle. Uskalsin, sillä meillä on hyvät ja läheiset välit. Ajattelin, että se varmaan helpottaa pomonkin työtä, eikä hän ihmettele mahdollisia poissaoloja (olen harvemmin kipeänä/sairaslomalla), ja mahdollista käyttäytymisen muutosta (jos lääkkeistä tulee jotain oireita tms.).

Jos/kun punktiosta tulee sairaslomaa, jäin miettimään mitä siihen sairaslomatodistukseen kirjoitetaan poissaolon syyksi. Eli paljastuisiko asia viimeistään silloin? Se sairaslomajakso ei taida olla palkallista? Teoriassa pystyisin neuvottelemaan nuo päivät vapaapäiviksikin, varsinkin jos sairaslomatodistuksesta selviää oikea syy, ja jos en halua palkanlaskijan tietävän sitä oikeaa syytä :giggle:

Pomolta tuli kannustavaa, empaattista palautetta ja toivoi onnistumista (y)
Minä oon kyl kyselly aikojen perään :whistle: missäpäin ootte hoidoissa? :)
 
@Vilja83 tervetuloa mukaan. Mulla luki todistuksessa koodi, jonka selite oli vatsakipu. Esimiehelle en ole siis kertonut. Sanoin vaan, että joudun toimenpiteeseen.
Kiitos :) Päädyin tätä sairasloma-asiaa vielä kommenttini jälkeen googlettamaan ja ilmeisesti tässäkin on erilaisia käytäntöjä, mitä siihen todistukseen kirjoitetaan. Mutta hyvä kuulla, jos sulla se sujui niin, ettei todistus paljastanut esimiehelle oikeaa syytä.
 
Tuosta punktiosta, mä pelkäsin ja jännitin sitä, etenkin olin kuullut kaverini kaverin stoorin että ei sen yhden kerran jälkeen enää suostunut menemään siihen. Mutta lopputulos oli se että kanyylin laitot oli koko kahden kerran inhottavimmat asiat, otin esilääkityksen eli ne tabletit siinä ennen toimenpidettä ja halusin myös toimenpiteessä ne lääkkeet mitä kanyylin kautta sai ja kohdunkaulanpuudutteen. Annosta ei koskaan tarvinnut lisätä. Pistokset tuntui kun mentiin munasarjoihin mutta epämiellyttävää vain ei sen kummempaa. Tietysti mulla oli vähän follejakin että toimenpiteet molemmissa punktioissa oli suht nopeat. Mutta sanoisin näin vaikka kaikki olemme yksilöitä ja myös lääkkeidenkin vaikutus varmasti tekee, kokemus ei ollut läheskään niin kauhea kuin olin päässäni kuvitellut. Tekisin sen koska tahansa uudestaan! Tsemppiä!

Ja sairaslomista, lappuun ainakin taysissa kirjoitettiin mahakipu että hoidot eivät tulleet siinä ilmi. Ekalla kerralla sanoin olevani operaatiossa juurikin siellä ja tokalla kerralla olin omalla ilmoituksella sairaslomalla.
 
  • Tykkää
Reactions: vauvameille ja W.we
Mulla on kolme punktiota takana (olen kahdesti luovuttanut munasoluja ja kolmas oli sitten omaan käyttöön), yksikään ei ollut huono kokemus. Kipulääkettä tosiaan saa suonensisäisesti ja jos sattuu, hoitaja antaa sitä heti lisää. Luovutuskerroilla mulla tuli toimenpiteen jälkeen vähän huono olo kipulääkkeen vuoksi joten nyt viimeksi pyysin heti lepohuoneeseen siirryttyäni pahoinvoinninestolääkettä niin eipä kuvotuskaan sitten vaivannut. Punktiopäivän sairaslomatodistuksessa tosiaan oli joku alavatsakipu syynä eli siitä ei voinut päätellä, mistä on kyse. Työnantajasta riippuu, että onko sairasloma tällaisella syyllä palkallinen vai palkaton (mulla oli palkallinen).

Tsemppiä kaikille punktioon ja muihinkin hoidon vaiheisiin, toivottavasti pääsette pian siirtymään plussanneiden puolelle (y)
 
Blu
@Jasmina20 hyvältä näyttää viiva!! Onnea

Soitin juuri Tayssiin ja sieltä sanottiin, että voi mennä parikin viikkoa ennen kuin saamme tietää loppujen alkioiden kohtalon. Ärsyttävääää! Kun kuitenkin tässä vaiheessa ne on jo pakkasessa tai roskissa, niin tyhmää kun tietoa ei vaan voida kertoa. Muutenkin tuskaista tämä odottelu. Ihmeellinen käytäntö kun muualla saa jatkuvasti tietoa alkioiden tilanteesta.
 
Moikka,
Tulen täältä varovasti mukaan. Olen 38v. Maanantaina alkaa Synarela. Olen ollut raskaana mutta nykyisessä parisuhteessa ICSI tarpeen kun vauvahaave meillä on.
Kaikki on uutta. Kertoisiko joku noista eri lyhenteistä mitä täällä käytetään? Pääsisi paremmin sisään. :) Esim. päivien laskuun liittyen. Tsemppiä kaikille!
 
Mites siellä menee @Blu ?? Onkos oireita suuntaan tai toiseen? :)
Itsellä huomenna tosiaan verikoe. Äsken kävin juoksemassa päänsäryt pois, mutta vastineeksi sain menkkakivut ja alaselkään asti säteilee. :cautious: toivottavasti en nyt aiheuttanut mitään tällä lenkillä.. Luulisi kuitenkin että kroppa tottunut tähän juoksuun.o_O
Mies jo pisti tänään lastenvaunu alesta kuvia, hänkin niin innoissaan että pelkään vielä enemmän että jotain vielä sattuu..:cry:
 
Blu
Ihan hyvin täällä menee @Jasmina20 kiitos kysymästä :) Suhteellisen rauhallisin mielin. Mikäs pp/dpo sulla menossa ja milloin ultra? En usko, että oot voinut aiheuttaa juoksulla mitään jos kroppasi on jo siihen tottunut. Käsittääkseni alkuraskaus on täynnä vaikka mitä kolotuksia. Ihana kun sun mies on innoissaan ja suunnittelee hankintoja <3

Tänään mulla on dpo10 pp5 (vielä hetken aikaa). Rinnat on kipeänä, mutta olivat jo ennen punktiotakin. Tuntuu, että vähän rintakipu helpottanut kuitenkin. Viime viikolla en pystynyt olemaan mahallaankaan ollenkaan. Vatsassa ollut ehkä pp 2 alkaen jonkinlaisia tuntemuksia. Vähän menkkamainen olo ja välillä pientä pistelyä. Jotenkin on tosi toiveikas olo ja tuntuu, että olisi saattanut onnistua. Siksi en ole uskaltanu vielä testatakkaan, että en pety jos olenkin aivan väärässä :D Ja mies sanoi, että haluaa testata yhdessä ja pitää minulle jöötä, että en ala testaileen liian aikaisin. Haha. Ihan hyvä vaan. Oisin muuten jo varmaan tänään aloittanut.

Mulle oli määrätty gonapeptyl kiinnittymisen tueksi siirtoa seuraavalle päivälle, mutta lääkäri perui sen ja sanoi, että on vielä hyperin riski. Terolut siis vain nyt menee keltarauhashormonina. Vieläkään en tiedä jäikö mitään pakkaseen. Ehkä saan maanantaina tietää kun ilmoitan testin tuloksen. Yritän sinnitellä torstaihin asti ennen kuin testaan. Virallinen testipäivä on sunnuntaina, mikä on jo dpo16.


Tervetuloa mukaan @Upunup :) En tiedä mitä lyhenteitä haluat suomennettavan, enkä kyllä varmasti tiedä kaikkia, mutta käyttämäni dpo=days past ovulation, pp=piinapäivä (siirron jälkeiset).
 
Kiitos noista, niitä lähinnä tarkoitinkin. :)

Mulla eka Synalera päivä takana ja vähitellen kohti ensi kuuta näin. Miten muuten, milloin siirron jälkeen vooi testata niin, ettei nuo hoidon hormonit näy?

Tsemppiä teille! Voisin koittaa kaivella ketjua vähän taaksepäin että minkälaisia tarinoita teillä nyt aktiivisilla on takananne. :)
 
@Upunup tervetuloa mukaan! Itse en muista enää yhtään kauanko esim pregnyl näkyy testissä mutta kyllä se oli useamman päivän ellei jopa viikon? o_O:)
@Blu mulla on nyt pp11, olin aamulla verikokeessa ja voi jestas jännittää! :cry: Kai sieltä samana päivänä pitäisi vastaus tulla.. Jos arvo hyvä niin varmaan varataan ultra. Tässä pitäis vielä keskittyä töihin. :rolleyes:
 

Yhteistyössä