Ivf hoitoja lapsettomille

hei..hieman rankempi ollu tämä toinen kierros. Saatiin 30.4 vain 6 kypsää solua, joista 4 hedelmöyttyi. Yhteensä 17 rakkulaan punktioitiin mutta kaikki vasemmalta puolelta olivat "tyhjiä"tai raakoja..punktio oli paljon pahempi kuin viimeksi ja siinä jo hirmuiset kivut ja olo huononi vaan sen jälkeen ja päädyin sairaalaan 2 pvää punktion jälkeen: lievä hyper. onneksi ei nestettä ollut vatsaontelossa sentään mutta hirmuinen turvotu sja kovat kivut, olin tipassa vrk ja sain kipupiikkejä, lisäksi tulehdusarvot kohosi vähän ja sain kaksi antibioottikuuria..onneks olo alkoin helpottamaan tämän jälkeen ja Ma 5.5 päästiin siirtoon kun kaksi balstoa oli vielä pelissä mukana ( 2 muuta olivat jotenkin hengissä vielä tuolloin, mutta lopulta eivät olleet pakastuskelpoisia ). ELi taaskaan ei mitään saatu pakkaseen..nyt siis pp8ja menkkakivut ovat jo alkaneet..testasin pp5 selkeän haamun- mutta nyt testissä ei näy enää mitään, eli ilmeisesti yritystä oli kiinnittyä..takki aivan tyhjä. Tämä oli meidän vika hoito yksityisellä ja seuraavaa julkisella joutuu varmaan aika kauan odottamaan :( Parempaa onnea muille!
 
Viimeksi muokattu:
Mari32, älä vielä masennu. Jos meille olisi tehty pitkä viljely niin tulos olis ollu varmaan sama kuin teillä jos edes olisi jäänyt mitään siirrettävää. Meillä 8 hedelmöittyi, joista kolmantena päivänä oli hengissä enää viisi. Varmaan olis viidentenä päivänä ollu hyvällä tuurilla pari jäljellä. Oliko sulla irrotuspistoksena pregnyl? Sehän on saattanu näkyä vielä silloin pp5 eikä taas pp8 ole raskaushormonit sillä tasolla että näkyis testeissä. Testaa parin päivän päästä uudelleen niin saattaa sitten näkyä. Julkisella tottuu kyllä jonottamaan. Me ajateltiin tehdä vielä toinen hoito julkisella ja sitten pari ehkä yksityisellä jos vielä saadaan ivf:ssä soluja. Alkaa nimittäin ikä jo painaa pikkuhiljaa. Jaksamista vielä viimeisiin pitkiin päiviin!!
 
Kiitos Tiltu.. Mulla ennen näkynyt pregnyl max 7-8 pvää ja tuolloin ku testasin oli jo 11pv piikistä. Toki voihan se mahdollista olla että nyt jostain syystä näkyis pidempään. mutta en ite jaksa vaan uskoa siihen..ja koska blastot siirettiin niin tavallan jo pp13 menossa eli kyllä jotain näkyis jo jos näkyäkseen on.. Mun on jotenkin vaikean nyt hyväksyä sitä asiaa että joutuu jonottamaan ja ei pitkään aikaan edes voi yrittää :( mutta sellasta tää on-lottovoittoa odotellessa!
 
Voi Mari32:hug: Harmi ettei mitään jäänyt pakkaseen. Mutta muista että toivoa on niin kauan kunnes ne menkat oikeesti alkaa. Tiedän niin ton tunteen ku tuntuu että ei tää vaan ikinä onnistu:(...

Nyt on sitten tehty se ekan IVF:n kolmas ja viiminen PAS! Viimisestä oljesta yks loistoyksilö selvis ja siirrettiin, kaks muuta ei kuulemma lähteny enää jakaantumaan: / No mutta kun tämä yks nyt sitten asettuisi tällä kerralla oikeaan paikkaan kiinni ja lujasti!! Jotenkin on semmonen olo kyllä et ei tää onnistu, et viimeks meillä alko raskaus mut oli väärässä paikassa, ni eiköhän ne mein kerrat ollu sitte siinä... Peruspessimistinen asenne rocks!:LOL:

Ei silti, koska se pieni onnistumisen mahdollisuus on aina olemassa, ja mussa on pienesti sellasta himotestaajan vikaa, niin tein äsken jo 15 kpl:n raskaustestitilauksen :popcorn: Ku tiedän etten taaskaan sinne verikokeelle asti malta odotella. Ja viimeksikin näkyi sentään jo pp10, hyyyvin haaleena mutta kuitenkin, ja verikoe oli vasta muutamaa päivää myöhemmin. Eli nyt sitten vaan odottelemaan että tulis nopeesti se ens viikon loppupuolisko ;)
 
Viimeksi muokattu:
Hei

Onko kenelläkää tietoa Naistenklinikan kesätauosta? Milloin se alkaa? Tänään juuri soitin Naikkarille ja ilmoittauduin 3. ivf-hoitoon. Hoidetaan pitkällä, mutta osastosihteeri vastasi ja sanoi ,että soittelevat 2 vkon sisällä. En älynnyt kysellä kesätauosta mitään yms. Muistaako joku nyt pikaiseeen, että monellekko päivälle tulisi sitten tuo ensimmäinen käynti? On siis jo päätetty, että pitkällä kaavalla mennään , mutta koitan kalenteriin tähyillä, että mille päivälle tuo käynti sattuisi. Tänää kp 1.
 
Moikka kaikille!
Mulla oli eilen punktointi.. Se sujui oikein mainiosti, en tuntenut juuri mitään, enkä ole ollut lainkaan kipeä muutenkaan! Onneksi näin! :) Munasoluja saatiin kerättyä 9, joista hoitajan veikkauksen mukaan 5-6 oli kypsiä. Maanantaina tehdään alkionsiirto sikäli mikäli sinne asti päästään! Kyllä on jännää näin ensikertalaiselle!
Tsemppiä kovasti kaikille!!! <3
 
Heippa kaikille! Voisinko liittyä seuraanne? Meillä on inseminaatiot tehty ja polin kesätauon jälkeen alkaa ensimmäinen IVF. Kuitenkin mielelläni lukisin jo teidän juttujanne, jotta pääsee tämän asian kanssa vähän tutuiksi. Kovasti on tyhjä olo, kun poli menee kiinni ja kevyet hoidot on osaltamme ohi.

Olen 31 ja mieheni on 33. Lasta toivottu pari vuotta, josta vuosi oltu hoidoissa. Meillä diagnoosina selittämätön lapsettomuus, mutta tutkimuksiin ja hoitoihin hakeuduttiin heti vuoden yrityksen jälkeen, sillä minulla on välivuotoja ja tiputteluvuotoja. Ne ovatkin melko häiritseviä ja syytä niihin ei ole löytynyt. Pääsen mahdollisesti kesällä laparoskopiaan, vaikka lääkärit eivät endometrioosia pidäkään kovin mahdollisena. Itse taistelin tieni sinne, sillä oma vaisto sanoo, että jokin on pielessä ja vatsaan on nyt kurkattava.

Olemme siis tähän mennessä läpikäyneet julkisen puolen tarjoamat Clomi-kuurit ja inseminaatiot (Gonal-F+Pregnyl).

Onko tässä ketujussa muita vuotohäiriöisiä?
 
Luis tervetuloa vaan joukkoon! :) Mä tykkäisin että saatais vähän aktiivisempaa keskustelua aikaiseksi tänne.. :D

Itseni lisäsin tonne piinailijoihin.. Maanantaina olimme alkion siirrossa. Saatiin kuulla, että 9 munasolusta 7 oli kypsiä. 5 hedelmöittyi, joista yksi topalkio siirrettiin. Kaksi meni pakkaseen ja kaksi jäi vielä maljaan kasvamaan. Epikriisistä saadaan sitten lukea, että selvisivätkö ne pakkaseen. Jännää aikaa on! :)

ESIKOISTA YRITTÄVÄT IVF-HOITOLAISET
Nimimerkki...........Tuleva hoito..........Ajankohta..........Syy
Valoa..29................2.IVF/2.PAS........marraskuu........Endo
Nocy..30+...............1.IVF........... . ......marraskuu........endo,kilppari?
minskuinen..?..........1.IVF. .................marraskuu..........?
piu_pau..30.............3.IVF....... ........tammikuu........Selitt.
Maui84..29..............2.IVF........ ......kevät 2014..........Selitt.
Jonsku88..25...........1.IVF............ ...toukokuu..............Selitt.
Neve.......................1.IVF........ .. ............?...............PCO
ambrosio..31...........2.IVF............ .....?...................PCO
Ainox..28................3.IVF...... ..........?....................Selitt.
Untuvikko80.............3.IVF........... .......?...............?
Nannukka81..32 …….4.ICSI …… ......2014/2015......siittiöt, hedelmöittyminen
Endotar 1978...........3.ICSI................... ?..............endo
Snipsu.32................2.ICSI/1.PAS..............?.................... ...
Tiltu77.....................1.IVF/1.PAS....... ..kesä 2014..........selitt
Esikko83..................1.IVF......... ........syksy 2014............endo
Nambit....................1.IVF......... ...................................PCO
Mari32..32..............2.IVF.......... ....................................simp at
Cassis....................1.IVF/1.PAS...........kesäkuu...............s elitt
Mötkis......................1.IVF...... ..............toukokuu.............?
Manuliina..................1.IVF/3.PAS..........toukokuu.............?

PIINAILIJAT
Nimimerkki............Hoito...... ........Alkiot.....Testipäivä.....Syy
Mulisti...................1. IVF................1.............2.6..........Selittämätön

PLUSSANNEET
Nimimerkki..................Hoito....... .............Plussauspäivä...Syy
Neela84......................1.ICSI..... .............29.12.12
idealisti.......................välikie rronylläri.......14.1.
Vihervaara..28...........1.ICSI......... ............1.2.
Minnie82..31............1.IVF........... .............29.3.
*keijukainen*..29.......1.ICSI/3.PAS.............11.4.
Neppu_..27.............1.IVF............ .............3.5..............Pco
Ameile..36................3.IVF......... ...............6.5.
-strawberry-...............1.IVF.................... .13.5.
milliTU........................1.IVF.... .................16.5.
Haperotta..30.............1.IVF......... ..............19.6. .......Endo
Rachel79....................2.IVF....... .............................Siittiöt
meemir..24..............1.IVF/1.PAS............................Munajoh dinvaurio
Jessica1.................1.IVF.......... .............................Selitt.
Kissatanssi..33.......1.IVF............. .............19.9.........Se litt.
Karoliina81..32...........luomuihme..... ..... .....................?
Deseo.....................1.IVF......... .............................Selitt.
toivounelma..35........1.IVF/2.PAS...........10.10........En do/PCO/astenozoosp.
Sachiel..................1.IVF.......... .............................Ei siittiöitä
Unelma81..32........1.IVF......... ...............................Selitt.
Sinisilmä79............1.IVF........... ...............................?
TybyLiini..33.........1.IVF............. ...............................?
Toive13..35..............2.IVF.......... .... .........10.11->kkm......Selitt.
Tarana...............2.ICSI............. ..........................PCO,siittiöt
Helmiina85..28......1.IVF............... ..........20.11........siittiöt?
iiris_lorea..31........…2.IVF.. ............…25.11..........…....sii ttiöt ,keltahormoni
Aurora*..30..............2.ICSI....... .......25.11.........PCO,sperman v-a
HelgeR..31...............luomuihme...... ..............................PCO?
Millyk......................1.IVF....... .........4.12.14........munanjohdinvik a
Katiri..27.................1.IVF........ .........6.12.14.......Endo/munanjohdintukos/(PCO?)
Tellu83.................1.ICSI........ ..............5.2.14.............Selitt.
annalii..................1.IVF.......... ...............................selitt./siittiöt
glimmer................1.IVF/2.PAS..................25.2.14.......... ... .
Haikala...25.............3.ICSI...... ..................siittiöt/endo/tuuba tukossa
Toive13..36..............Luomuihme...... .... ........8.3................Selitt.
Hydrangea............1.IVF/3.PAS....................19.3........... PCO
Leenu-77.................4.IVF/2.PAS..................3/2014...............
Skorppari82..........1.IVF/3.PAS...................22.4....... ...PCO

TAUSTALLA/TAUOLLA/TIENRISTEYKSESSÄ...
Mohair,RBAM,grosjean,tiuku_2013,simpli
 
Hei! Kiitos Tiltu77 kun lisäsit minut listalle. Mari32 olen todella pahoillani ettei jäänyt mitään pakkaseen.

Kannustavaa kuulla että Mulistin ensi punktio meni hyvin. Itselläni jännittää vaikka se täällä tehdäänkin nukutuksessa. Ensi viikolla pitäis alkaa piikittely ja vaikka tietysti neljän vuoden lapsettomuuden jälkeen epätodennäköistä, mutta oletteko tavanneet tehdä raskaustestin ennen piikittelyn aloitusta?
 
Hei!

Mahtuisinko minäkin mukaan? Olen 35-v. ja mies samanikäinen. Reilut kaksi vuotta lapsettomuutta takana ja selittämättömiä ollaan. Yksityisellä tehty tänä keväänä 2 X ovulaation induktio + inseminaatio. Tämä jälkimmäinen tehtiin nyt toukokuussa. Testi nega ja menkat alkoi tänään.

Päätettiin siirtyä IVF:n näiden kahden inssin jälkeen. Tehdään lyhyellä kaavalla heti tähän alkaneeseen kiertoon. Eilen oli ultra ja aloitan kp 2 (huomenna) Puregonin pistelyn, viiden päivän päästä alkaa myös Orgalutran. UÄ-seuranta ensi perjantaina. Mahdollisesti punktio kesäkuun ekalla viikolla.

Tuo Orgalutran on uusi lääke mulle, onko kokemusta sivuvaikutuksista?

Onnittelut plussanneille ja tsemppiä kaikille! :)
 
Oi että, enpä olis uskonut näin voivan käydä tämän kaiken jälkeen! Mutta siis jo viime tiistaina eli vain viikko PAS:sta sain raskaustestiin haalean viivan joka on nyt jo lähes yhtä vahva kuin kontrolliviiva:heart::rolleyes: Huomenna olis aamulla verikokeet ja tiistaina sitten varmaan kuulen onko arvot nousseet kunnolla:) Jotenkin äärettömän epätodellinen olo, ei sitä varmaan käsitäkään ennen kun sitten jos joskus ne sydänäänet pääsee näkemään ja kuulemaan... Niin monta vuotta on ollut turhaan yritystä ilman plussia. Josko nyt lopultakin:)

Plussatuulia kaikille!:):whistle:
 
  • Tykkää
Reactions: Toive13 ja Sadana
ESIKOISTA YRITTÄVÄT IVF-HOITOLAISET
Nimimerkki...........Tuleva hoito..........Ajankohta..........Syy
Valoa..29................2.IVF/2.PAS........marraskuu........Endo
Nocy..30+...............1.IVF........... . ......marraskuu........endo,kilppari?
minskuinen..?..........1.IVF. .................marraskuu..........?
piu_pau..30.............3.IVF....... ........tammikuu........Selitt.
Maui84..29..............2.IVF........ ......kevät 2014..........Selitt.
Jonsku88..25...........1.IVF............ ...toukokuu..............Selitt.
Neve.......................1.IVF........ .. ............?...............PCO
ambrosio..31...........2.IVF............ .....?...................PCO
Ainox..28................3.IVF...... ..........?....................Selitt.
Untuvikko80.............3.IVF........... .......?...............?
Nannukka81..32 …….4.ICSI …… ......2014/2015......siittiöt, hedelmöittyminen
Endotar 1978...........3.ICSI................... ?..............endo
Snipsu.32................2.ICSI/1.PAS..............?.................... ...
Tiltu77.....................1.IVF/1.PAS....... ..kesä 2014..........selitt
Esikko83..................1.IVF......... ........syksy 2014............endo
Nambit....................1.IVF......... ...................................PCO
Mari32..32..............2.IVF.......... ....................................simp at
Cassis....................1.IVF/1.PAS...........kesäkuu...............s elitt
Mötkis......................1.IVF...... ..............toukokuu.............?

PIINAILIJAT
Nimimerkki............Hoito...... ........Alkiot.....Testipäivä.....Syy
Mulisti...................1. IVF................1.............2.6.... ......Selittämätön

PLUSSANNEET
Nimimerkki..................Hoito....... .............Plussauspäivä...Syy
Neela84......................1.ICSI..... .............29.12.12
idealisti.......................välikie rronylläri.......14.1.
Vihervaara..28...........1.ICSI......... ............1.2.
Minnie82..31............1.IVF........... .............29.3.
*keijukainen*..29.......1.ICSI/3.PAS.............11.4.
Neppu_..27.............1.IVF............ .............3.5..............Pco
Ameile..36................3.IVF......... ...............6.5.
-strawberry-...............1.IVF.................... .13.5.
milliTU........................1.IVF.... .................16.5.
Haperotta..30.............1.IVF......... ..............19.6. .......Endo
Rachel79....................2.IVF....... .............................Siittiöt
meemir..24..............1.IVF/1.PAS............................Munajoh dinvaurio
Jessica1.................1.IVF.......... .............................Selitt.
Kissatanssi..33.......1.IVF............. .............19.9.........Se litt.
Karoliina81..32...........luomuihme..... ..... .....................?
Deseo.....................1.IVF......... .............................Selitt.
toivounelma..35........1.IVF/2.PAS...........10.10........En do/PCO/astenozoosp.
Sachiel..................1.IVF.......... .............................Ei siittiöitä
Unelma81..32........1.IVF......... ...............................Selitt.
Sinisilmä79............1.IVF........... ...............................?
TybyLiini..33.........1.IVF............. ...............................?
Toive13..35..............2.IVF.......... .... .........10.11->kkm......Selitt.
Tarana...............2.ICSI............. ..........................PCO,siittiöt
Helmiina85..28......1.IVF............... ..........20.11........siittiöt?
iiris_lorea..31........…2.IVF.. ............…25.11..........…....sii ttiöt ,keltahormoni
Aurora*..30..............2.ICSI....... .......25.11.........PCO,sperman v-a
HelgeR..31...............luomuihme...... ..............................PCO?
Millyk......................1.IVF....... .........4.12.14........munanjohdinvik a
Katiri..27.................1.IVF........ .........6.12.14.......Endo/munanjohdintukos/(PCO?)
Tellu83.................1.ICSI........ ..............5.2.14.............Selitt.
annalii..................1.IVF.......... ...............................selitt./siittiöt
glimmer................1.IVF/2.PAS..................25.2.14.......... ... .
Haikala...25.............3.ICSI...... ..................siittiöt/endo/tuuba tukossa
Toive13..36..............Luomuihme...... .... ........8.3................Selitt.
Hydrangea............1.IVF/3.PAS....................19.3........... PCO
Leenu-77.................4.IVF/2.PAS..................3/2014...............
Skorppari82..........1.IVF/3.PAS...................22.4....... ...PCO
Manuliina................1.IVF/3.PAS.................21.5.14.........

TAUSTALLA/TAUOLLA/TIENRISTEYKSESSÄ...
Mohair,RBAM,grosjean,tiuku_2013,simpli
 
Viimeksi muokattu:
Tsemppiä Jonsku88 piinailuun, ja toivotaan parasta!:kiss:

Täällä nyt verikoetulos varmisti todeksi sen että ilmeisesti raskaana ollaan:heart: Yli 350 oli hcg joka oli hoitajan sanojen mukaan oikein hyvä tulos. Vielä ultralla "varmistus" juhannusviikolla ja sitten se ehkä konkretisoituu. Ei vaan oikein vielä tahdo uskoa vaikka on miten monta positiivista testiä tehnyt ja verikoekin vahvistanut asian. Mutta kun ei ole oireita niin ei oikeen ymmärrä=) Vaikka pitäs tietysti iloita oireettomuudesta.

Tsempit kaikille ja oikein hyvää kesää!!:cool:
 
  • Tykkää
Reactions: Hydrangea ja Sadana
Tervetuloa Luis ja Haave79! Lisätkää itsenne tuonne listalle :)

Paljon onnea Manuliina!! Varmaan epäuskoinen olo kaikista testeistä huolimatta, kun oireita ei ole. Mutta tosiaan vain puolet raskaana olevista kärsii pahoinvoinnista ja osa on täysin oireettomia. Sinä taidat olla onnekas ja kuulua niihin :)

Jonsku ja Mulisti, onnea kyytiläisistä! Toivottavasti ne alkiot nyt pysyisi siellä seuraavat 9 kuukautta.

Täällä odotellaan kuukautisia kuin kuuta nousevaa. Jos ne nyt suvaitsis alkaa viikon sisään niin olisi hyvät mahdollisuudet päästä pas:siin ennen kesätaukoa. Muuten odotellaan taas pari kuukautta lisää... :/ Ja kun maaliskuussa oli IVF niin ei millään jaksais enää odottaa
 
Anteeksi tyhmä kysymys, mutta miten lisään itseni listalle? Kopioinko edellisen listan ja lisään siihen?

Nyt neljä päivää pistetty Puregonia, huomenna alkaa Orgalutran. Perjantaina uä.

Onnea plussanneille ja tsemppiä piinailijoille!
 
Voi mä pidän peukut pystyssä täällä sulle Jonsku!

Tänään meni eka Decapeptyl ja näitä pitäis piikitellä kaikkinensa 20 päivää. Aivan punainen ja poltteleva vatsamakkara. Lääke on jotenkin tosi paksua ja hidas pistää. No, jos tuloksena on kauan kaivattu vauva niin on sen arvoista! Mites muilla on kroppa reagoinut lääkkeisiin?
 
ESIKOISTA YRITTÄVÄT IVF-HOITOLAISET
Nimimerkki...........Tuleva hoito..........Ajankohta..........Syy
Valoa..29................2.IVF/2.PAS........marraskuu........Endo
Nocy..30+...............1.IVF........... . ......marraskuu........endo,kilppari?
minskuinen..?..........1.IVF. .................marraskuu..........?
piu_pau..30.............3.IVF....... ........tammikuu........Selitt.
Maui84..29..............2.IVF........ ......kevät 2014..........Selitt.
Jonsku88..25...........1.IVF............ ...toukokuu..............Selitt.
Neve.......................1.IVF........ .. ............?...............PCO
ambrosio..31...........2.IVF............ .....?...................PCO
Ainox..28................3.IVF...... ..........?....................Selitt.
Untuvikko80.............3.IVF........... .......?...............?
Nannukka81..32 …….4.ICSI …… ......2014/2015......siittiöt, hedelmöittyminen
Endotar 1978...........3.ICSI................... ?..............endo
Snipsu.32................2.ICSI/1.PAS..............?.................... ...
Tiltu77.....................1.IVF/1.PAS....... ..kesä 2014..........selitt
Esikko83..................1.IVF......... ........syksy 2014............endo
Nambit....................1.IVF......... ...................................PCO
Mari32..32..............2.IVF.......... ....................................simp at
Cassis....................1.IVF/1.PAS...........kesäkuu...............s elitt
Mötkis......................1.IVF...... ..............toukokuu.............?
Haave79...................1.IVF...... ..............kesäkuu-14......selit.

PIINAILIJAT
Nimimerkki............Hoito...... ........Alkiot.....Testipäivä.....Syy
Mulisti...................1. IVF................1.............2.6.... ......Selittämätön

PLUSSANNEET
Nimimerkki..................Hoito....... .............Plussauspäivä...Syy
Neela84......................1.ICSI..... .............29.12.12
idealisti.......................välikie rronylläri.......14.1.
Vihervaara..28...........1.ICSI......... ............1.2.
Minnie82..31............1.IVF........... .............29.3.
*keijukainen*..29.......1.ICSI/3.PAS.............11.4.
Neppu_..27.............1.IVF............ .............3.5..............Pco
Ameile..36................3.IVF......... ...............6.5.
-strawberry-...............1.IVF.................... .13.5.
milliTU........................1.IVF.... .................16.5.
Haperotta..30.............1.IVF......... ..............19.6. .......Endo
Rachel79....................2.IVF....... .............................Siittiöt
meemir..24..............1.IVF/1.PAS............................Munajoh dinvaurio
Jessica1.................1.IVF.......... .............................Selitt.
Kissatanssi..33.......1.IVF............. .............19.9.........Se litt.
Karoliina81..32...........luomuihme..... ..... .....................?
Deseo.....................1.IVF......... .............................Selitt.
toivounelma..35........1.IVF/2.PAS...........10.10........En do/PCO/astenozoosp.
Sachiel..................1.IVF.......... .............................Ei siittiöitä
Unelma81..32........1.IVF......... ...............................Selitt.
Sinisilmä79............1.IVF........... ...............................?
TybyLiini..33.........1.IVF............. ...............................?
Toive13..35..............2.IVF.......... .... .........10.11->kkm......Selitt.
Tarana...............2.ICSI............. ..........................PCO,siittiöt
Helmiina85..28......1.IVF............... ..........20.11........siittiöt?
iiris_lorea..31........…2.IVF.. ............…25.11..........…....sii ttiöt ,keltahormoni
Aurora*..30..............2.ICSI....... .......25.11.........PCO,sperman v-a
HelgeR..31...............luomuihme...... ..............................PCO?
Millyk......................1.IVF....... .........4.12.14........munanjohdinvik a
Katiri..27.................1.IVF........ .........6.12.14.......Endo/munanjohdintukos/(PCO?)
Tellu83.................1.ICSI........ ..............5.2.14.............Selitt.
annalii..................1.IVF.......... ...............................selitt./siittiöt
glimmer................1.IVF/2.PAS..................25.2.14.......... ... .
Haikala...25.............3.ICSI...... ..................siittiöt/endo/tuuba tukossa
Toive13..36..............Luomuihme...... .... ........8.3................Selitt.
Hydrangea............1.IVF/3.PAS....................19.3........... PCO
Leenu-77.................4.IVF/2.PAS..................3/2014...............
Skorppari82..........1.IVF/3.PAS...................22.4....... ...PCO
Manuliina................1.IVF/3.PAS.................21.5.14.........

TAUSTALLA/TAUOLLA/TIENRISTEYKSESSÄ...
Mohair,RBAM,grosjean,tiuku_2013,simpli
 
Viimeksi muokattu:
Moips,
Ajattelin mäkin liittyä tänne ihan kirjoittelemaan nyt tuolta pelkästä taustailusta. Vaikka hirmusesti oon saanut tukea, tietoa ja voimia jo pelkästä muiden kokemusten lukemisesta, kiitos siitä! Ollaan miehen kanssa kolmekymppisiä, miehellä aiemmasta liitosta ivf-lapsi, eli syynä siis miehen siittiöiden heikko laatu.

Meillä on hoitokierros 2 menossa nyt IVF:llä, ja ilmeisesti on miehen siittiöiden laatu huonontunut entisestään sitten tuon aikanaan onnistuneen ivf:n :( Eka kierros mentiin meillä pitkällä kaavalla, ja ainoastaan heikkolaatuisia alkioita saatiin 3 kpl - yksi siirrettiin, ei yhtään pakkaseen. Menkat alkoi hyvissä ajoin ennen testipäivää. Nyt alotin sit tänään piinailun, eli tänään siirretty yks alkio. Tällä hoitokierrolla oli saatu 9 kypsää munasolua, joista vaan 3 oli taas hedelmöittyny, ja yks jo niistäkin heitetty roskiin. Saattaa olla, että saatais yks pakkaseen, mutta se selvinnee ens viikolla...

Odotukset oli ekassa ivf:ssä korkeella, vieläpä kun mies vakuutteli, että helposti onnistuu (oli aiempi plussa tullu kertayrityksellä, eikä siis muusta kokemusta). Yritin toki olla realisti, mutta en ilmeisesti onnistunut silloin kovin hyvin. :p No, nyt tokalla kierroksella oon todella pienin odotuksin, kaikki mitä tulee on plussaa. Mutta nyt alkoi nää kamalat odotuspäivät, oikeen piinapäivät. Ei sitä kuitenkaan osaa jatkuvasti olla ajattelematta, et mitä jos sittenkin ois tärpänny... Pitäis laittaa aivot jonneki narikkaan nyt kaheks viikoks. Tai lähteä jonneki aktiivilomalle, missä ei ehdi ajattelemaan mitään sen suuntastakaan ;)
 
Hei!

Kp 7 menossa, Puregonia pistelty 5 päivää (150 IU/pvä). Eilen alkoi Orgalutran pistokset myös.

Tänään oli seuranta-UÄ. 16 munarakkulaa löytyi!!! 9 kpl 6-8 mm, 1 kpl 9-10 mm, 5 kpl 11-12 mm ja 1 kpl yli 12 mm.. Lääkäri sanoi, että tuo isoin varmaan menetetään mutta määrä vaikuttaa hyvälle. Seuraava UÄ maanantaina ja punktio alustavasti keskiviikkona.

Tänään on vatsa ollut jo kunnolla turvoksissa ja paineen tunne lisääntyy koko ajan. Lääkäri neuvoi ottamaan viikonlopun rauhallisesti. Nyt vaan pitää toivoa, että kaikki menisi hyvin loppuun asti. Jonkin verran jo jännittää tuleva punktio. Eniten jännittää, että löytyykö hyviä munasoluja ja hedelmöittyykö ne. Jos löytyykin jotain vikaa, syy miksi en ole tullut raskaaksi... Täytyy vaan yrittää olla positiivisella mielellä.

Tsemppiä ja jaksamista kaikille =)
 

Yhteistyössä