vierailija
En tiedä miten lähtisin tätä tekstiä muotoilemaan. Itken nytkin, kun tätä kirjoitan. En viitsi selostaa, ettei tule hirveää romaania, joten listaan muutaman asian, joita stressaan.
-Vanhempieni tilanne: ikää alkaa olla. Terveys ei enää pelitä kovin hyvin ja heidän raha-asioita murehdin myös. Pelkään niin paljon, että menetän heidät.
-parisuhde: tuntuu, että minusta on tullut miehen likasanko, johon hän purkaa kaiken pahan olon. Hän ei jaksa olla usein perheelle läsnä, kaipaan sitä lämmintä ja hyvää isää ja miestä. Väsymys, stressi ja huono rahatilanne masentaa häntä. Muutama vuosi sitten tapahtui väkivaltainen tilanne. Se ei toistunut ja mies haki apua, mutta jokin mussa itsessäni muuttui sen jälkeen. Samoin mies valehteli paljon. Väitti esimerkiksi olleensa ylitöissä, vaikka hänen veljensä vahingossa lipsautti, että x oli hänen kanssaan. Syy oli se, että olin puhunut monena päivänä, että olen ollut niin väsynyt ja pyytänyt miestä kotiin suoraan töistä. Hän arveli, että olisin suuttunut. Ja tämmöisiä ns. pieniä, mutta luottamukselleni suuria valheita selvisi ja hän päin naamaa väitti muuta. Nyt ei ole valehdellut, tai ainakaan jäänyt kiinni. Menisin varmasti tosi pahasti rikki, kun n. vuosi tätä luottamusta yritetty kasvattaa.
-Olen itse ollut huono äiti lapsille. Olen huutanut jostakin eskari-ikäiselle uhmikselle melkein joka päivä. Aina olen pyytänyt kuitenkin anteeksi. Halitaan ja rakastetaan paljon, mutta tuntuu, että lapseni jo ovat turtuneet tähän. Tunnen niin paljon syyllisyyttä, koen olevani niin huono äiti, että lapset ansaitsisivat kodin, jossa ei ole riitaa. Pelkään, että olen rikkonut lapset sisältä.
Saan omaa aikaakin, mutta koko tilanne on vetänyt mielen niin maahan. Tunnen, että joka päivä vaan räpiköin eteenpäin ja elämässä tulee vastaan vaan stressiä. Oli muutama erittäin traumaattinen tapahtuma, joka jätti muhun isot arvet. Tarvitsisin oikeasti varmaan ammattiapua, mutta koen niin paljon syyllisyyttä ja häpeää, että en kykene puhumaan kenellekään. Minulla ei ole ketään ulkopuolista, jolle voisin avata sydäntäni. Mies kyllä onneksi kuuntelee, mutta ei osaa itse avata hyvin omia tunteitaan.
Kai tämä tästä, koska rakastan niin valtavan paljon mun lapsia ja he on mulle kaikki kaikessa. Tahdon olla hyvä äiti heille.
-Vanhempieni tilanne: ikää alkaa olla. Terveys ei enää pelitä kovin hyvin ja heidän raha-asioita murehdin myös. Pelkään niin paljon, että menetän heidät.
-parisuhde: tuntuu, että minusta on tullut miehen likasanko, johon hän purkaa kaiken pahan olon. Hän ei jaksa olla usein perheelle läsnä, kaipaan sitä lämmintä ja hyvää isää ja miestä. Väsymys, stressi ja huono rahatilanne masentaa häntä. Muutama vuosi sitten tapahtui väkivaltainen tilanne. Se ei toistunut ja mies haki apua, mutta jokin mussa itsessäni muuttui sen jälkeen. Samoin mies valehteli paljon. Väitti esimerkiksi olleensa ylitöissä, vaikka hänen veljensä vahingossa lipsautti, että x oli hänen kanssaan. Syy oli se, että olin puhunut monena päivänä, että olen ollut niin väsynyt ja pyytänyt miestä kotiin suoraan töistä. Hän arveli, että olisin suuttunut. Ja tämmöisiä ns. pieniä, mutta luottamukselleni suuria valheita selvisi ja hän päin naamaa väitti muuta. Nyt ei ole valehdellut, tai ainakaan jäänyt kiinni. Menisin varmasti tosi pahasti rikki, kun n. vuosi tätä luottamusta yritetty kasvattaa.
-Olen itse ollut huono äiti lapsille. Olen huutanut jostakin eskari-ikäiselle uhmikselle melkein joka päivä. Aina olen pyytänyt kuitenkin anteeksi. Halitaan ja rakastetaan paljon, mutta tuntuu, että lapseni jo ovat turtuneet tähän. Tunnen niin paljon syyllisyyttä, koen olevani niin huono äiti, että lapset ansaitsisivat kodin, jossa ei ole riitaa. Pelkään, että olen rikkonut lapset sisältä.
Saan omaa aikaakin, mutta koko tilanne on vetänyt mielen niin maahan. Tunnen, että joka päivä vaan räpiköin eteenpäin ja elämässä tulee vastaan vaan stressiä. Oli muutama erittäin traumaattinen tapahtuma, joka jätti muhun isot arvet. Tarvitsisin oikeasti varmaan ammattiapua, mutta koen niin paljon syyllisyyttä ja häpeää, että en kykene puhumaan kenellekään. Minulla ei ole ketään ulkopuolista, jolle voisin avata sydäntäni. Mies kyllä onneksi kuuntelee, mutta ei osaa itse avata hyvin omia tunteitaan.
Kai tämä tästä, koska rakastan niin valtavan paljon mun lapsia ja he on mulle kaikki kaikessa. Tahdon olla hyvä äiti heille.