Jaksan elämää tällä hetkellä vain lasten takia

Viestiketju alueella 'Mitäs nyt? Aihe vapaa' , aloittaja vierailija, 18.05.2018.

  1. vierailija

    vierailija Vieras

    En tiedä miten lähtisin tätä tekstiä muotoilemaan. Itken nytkin, kun tätä kirjoitan. En viitsi selostaa, ettei tule hirveää romaania, joten listaan muutaman asian, joita stressaan.
    -Vanhempieni tilanne: ikää alkaa olla. Terveys ei enää pelitä kovin hyvin ja heidän raha-asioita murehdin myös. Pelkään niin paljon, että menetän heidät.
    -parisuhde: tuntuu, että minusta on tullut miehen likasanko, johon hän purkaa kaiken pahan olon. Hän ei jaksa olla usein perheelle läsnä, kaipaan sitä lämmintä ja hyvää isää ja miestä. Väsymys, stressi ja huono rahatilanne masentaa häntä. Muutama vuosi sitten tapahtui väkivaltainen tilanne. Se ei toistunut ja mies haki apua, mutta jokin mussa itsessäni muuttui sen jälkeen. Samoin mies valehteli paljon. Väitti esimerkiksi olleensa ylitöissä, vaikka hänen veljensä vahingossa lipsautti, että x oli hänen kanssaan. Syy oli se, että olin puhunut monena päivänä, että olen ollut niin väsynyt ja pyytänyt miestä kotiin suoraan töistä. Hän arveli, että olisin suuttunut. Ja tämmöisiä ns. pieniä, mutta luottamukselleni suuria valheita selvisi ja hän päin naamaa väitti muuta. Nyt ei ole valehdellut, tai ainakaan jäänyt kiinni. Menisin varmasti tosi pahasti rikki, kun n. vuosi tätä luottamusta yritetty kasvattaa.
    -Olen itse ollut huono äiti lapsille. Olen huutanut jostakin eskari-ikäiselle uhmikselle melkein joka päivä. Aina olen pyytänyt kuitenkin anteeksi. Halitaan ja rakastetaan paljon, mutta tuntuu, että lapseni jo ovat turtuneet tähän. Tunnen niin paljon syyllisyyttä, koen olevani niin huono äiti, että lapset ansaitsisivat kodin, jossa ei ole riitaa. Pelkään, että olen rikkonut lapset sisältä.

    Saan omaa aikaakin, mutta koko tilanne on vetänyt mielen niin maahan. Tunnen, että joka päivä vaan räpiköin eteenpäin ja elämässä tulee vastaan vaan stressiä. Oli muutama erittäin traumaattinen tapahtuma, joka jätti muhun isot arvet. Tarvitsisin oikeasti varmaan ammattiapua, mutta koen niin paljon syyllisyyttä ja häpeää, että en kykene puhumaan kenellekään. Minulla ei ole ketään ulkopuolista, jolle voisin avata sydäntäni. Mies kyllä onneksi kuuntelee, mutta ei osaa itse avata hyvin omia tunteitaan.

    Kai tämä tästä, koska rakastan niin valtavan paljon mun lapsia ja he on mulle kaikki kaikessa. Tahdon olla hyvä äiti heille.
     
    #1
  2. vierailija

    vierailija Vieras

    Minusta kuulostaa, niin kuin itsekin arvelet, että ehkä saatat olla sairastunut masennukseen. Sairastumisessa ei ole mitään sellaista mitä pitäisi hävetä tai mistä pitäisi kokea syyllisyyttä. Ulkopuolinen keskusteluapu varmasti voisi auttaa. Ehkä jos sitä ei lähipiiristä löydy tai mikäli tuntuu liian vaikealta hakeutua terveydenhuollon piiriin, voisit jutella ammattilaisen kanssa esimerkiksi nettipalveluiden kautta? Niitä löytyy myös anonyymeina chatteina.

    Tässä muutama linkki:
    https://www.tukinet.net/
    https://vastaamo.fi/

    Jos nämä eivät tunnut omilta, googlaamalla löytyy lisää vastaavia.

    Tsemppiä ja jaksamista. Hienoa että olet löytänyt lapsistasi voimaa ja syyn jaksaa arkea!
     
    #2
  3. vierailija

    vierailija Vieras

    ensinnäkin voi kuulostaa typerältä , mutta onko teillä seksiä?

    Jokin muuttui sinussa, ja sulkeuduit, miehesi kyllä tuntee sen että ei saa sinuun tunneyhteyttä ja siksi käyttäytyy tolla tavalla!

    Lue negatiivisesta kehästä!
    Ihmisillä on vain kaksi tapaa reagoida tunneyhteyden menstykseen toinen on hyökkääminen ja toinen vetäytyminen.
    Minä olen tuo hyökkääjä, se ei siis tarkoita fyysisesti käsiksi käymistä.

    Esimerkki meidän suhteesta
    :Sanon vihaisella äänellä miehelle on se kumma kun edellisessä asunnossa pystyit pyykkiä pesee vaikka piti mennä pesutuvalle, tais olla kyse naapurin naikkosesta ku aina samana päivänä oli pyykkivuorot, mutta täällä oot laiska paska, etkä viiti mitään tehdä, pitäisikö pyytää tää naikkonen istuu pesukoneen päälle että saisit pyykit koneeseen laitettua.

    Jos taas puhuisin tunteista , suojaamatta itteäni
    Sanoisin asian näin: minusta tuntuu että en merkitse sulle mitään kun et panosta yhteiseen elämään edes pesemällä pyykkiä.
    Ja se tuntuu todella pahalta.

    Sama asia eri tavalla ilmaistuna, ensimmäinen tapa oli se mitä käytin, miksi?
    = koska koin etten voi ilmaista hätääni suhteestamme, sillä koin että mies ei välitä, oli liian suuri riski tulla torjutuksi.

    http://www.vaestoliitto.fi/parisuhd...iterapiasta/tunnekeskeisen_pariterapian_vaih/

    Lue toi!-ja varaa teille pariterapiaan aika, sun ei tarvii uskoo että se auttaa, mutta tuut näkee että kyllä se auttaa.

    Ja jos oot miehen torjunut seksuaalisesti monta kertaa niin se voi olla syy miehen käytökseen! Ei se ole vsin seksiä, se halu tai haluttomuus kertoo kumppanille sen kelpaako hän sinulle, jos vastaus on toistuvasti : et kelpaa. Seuraus voi olla vihaisuus, koska jossain pisteessä sulla ei oo enää muuta keinoa kuin suojaa ittees olemalla vihainen.
     
    #3
  4. vierailija

    vierailija Vieras

    Jos itsekkin koet että kaipaat apua ja jonkun jonka kanssa saisit todella puhua, älä pelkää hakea sitä. Tee itsesi ja lastesi vuoksi. Äläkä turhaan tunne syyllisyyttä tai häpeää, masennus tai muuten uupunut ja eksynyt olo on äideillä yleisempää kuin uskotkaan. Kaikki menettävät hermonsa lapsien kanssa joskus,varsinkin jos on itse henkisesti ihan loppu, se ei tee sinusta huonoa äitiä. Selvästi välität lapsistasi ja varmasti myös lapsesi sen tietävät. Myös lapselle voi sanoa esim että "äiti on nyt tosi väsynyt,anteeksi että huusin"
    Toivotan sinulle voimia ja rohkeutta pyytää apua,et ole yksin<3
     
    #4
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti