Mattila ja muut tuon opin kannattajat sanoo että ne uskovat joita mainitaan ihan "lopputapahtumissa" on niitä jotka on tullu uskoon ylöstempauksen jälkeen. Itsekin voin kuvitella että uskovaisten ja kaikkien lasten katoaminen saisi monet kääntymään Jumalan puoleen... jos tuo tempaus tosiaan tapahtuisi noin. Mutta miksiköhän tämä asia on saanut uskovavaiset lujasti uskomaan eri tavoin tempauksesta, kun kaikki kuitenkin perustelee oppinsa Raamatulla?
Kaikkia noita kolmea näkemystä kannattavia tunnen seurakunnasta. Eihän tämä mikään pelastuskysymys ole, uskoo tempauksen ajankohdasta miten vain.
Katsoin Mattilan videon. Ei kyllä tällä kertaa vakuuttanut kauheasti, oli vähän kaukaa haettuja ne esimerkit. Mauno on kyllä kivan innokas ja mun suosikkipuhuja, mut rapatessa roiskuu.
Otetaan ne pasuunat. Paavali sanoo Tessalonikalaisissa:"Viimeisen pasuunan kuuluessa meidät heivataan Taivaaseen (heivata-sana Echolta)."
No mikä on Ilmestyskirjassa viimeinen pasuuna? Kaikkien vitsauksien jälkeen tuleva ns.viimeinen pasuuna.
-Mauno puhui Ilmestyskirjan sinettien avaamisesta ennen vitsauksia, ja että siinä vaiheessa oli jo seurakunta temmattu. Sanoi että kun antiikin aikana oli 7-sinettinen käärö niin se oli niin arvovaltainen että tavan mukaan piti olla sen lähettäjä paikalla, kun se avattiin, eli seurakunta Taivaissa. Mutta justhan Ilmestyskirjassa surraan seuraavassa jakeessa sitä että paikan päällä ei ole ketään arvollista joka voisi avata ne sinetit, ainoastaan Jeesus.
-mistä Mauno repii sen että tempausoppi oli jo tunnettu ennen 1800-lukua?
Tempausoppi syntyi kyllä jo 1500-luvulla jesuiittojen toimesta, kun paavia syytettiin protestanttien toimesta antikristukseksi (ei huono heitto, heh). Jesuiitat sit sanoi että ei voi olla kuin 1, se viimeisten aikojen antikristus (vaikka Paavali puhuu useista antikristuksista joita oli jo alkuseurakunnan aikana) ja että heidän silloinen paavi olis kiltti heppu eikä antikristus.
No, sit siihen soppaan 1800-luvulla tuli se näky-tyttö ja John Nelson Darby:
Vuonna 1830 nuori tyttö Margaret MacDonald osallistui parantumiskokoukseen Glasgowssa Skotlannissa. Hänen kerrottiin nähneen tilaisuudessa näky Kristuksen kaksivaiheisesta tulemisesta, vaikka lähteet eivät kerro tapahtuisiko ”ylöstempaus” ennen vai jälkeen vaivanajan (pre- tai posttribulation näkemykset) hänen näyssään. Joka tapauksessa kysymyksessä oli Kristuksen salainen paluu ennen toista tulemusta.
John Nelson Darby tunnetaan ylöstempausopin levittämisestä.
Ben Witherington väittää, että tapaus olisi jäänyt kenties historian hämäriin. Kuitenkin Plymouth Brethern seurakunnan perustaja ja evankelikaalinen saarnaaja John Nelson Darby kuuli MacDonaldin kokemuksesta, jonka varassa hän muovasi selityksen jakeelle 1. Tessalonikilaiskirje 4:17 ja täydensi sillä muodostamaansa aikajanaa lopunajan tapahtumista. Kristuksen toinen tulemus tapahtuisi kahdesti 1) ensin salaisesti tempaamaan seurakuntansa kohden taivaaseen (
rapture) ja 2) sitten hän palaisi seitsemän vuoden jälkeen maan päälle Jerusalemiin (
glorious appearing).
Darbyn oppi ei aluksi meinannut mennä kaupaksi, koska se oli uutuusoppi dogmihistoriassa. Klassinen kristinusko tunnustaa yksivaiheisen Kristuksen paluun. Meni vielä melkein 50 vuotta kunnes Darby saavutti kuulijakuntansa. Oppi olisi ehkä jäänyt pienen Plymouth Bretherin seurakunnan oikuksi Brittien saarella ellei Darby olisi tehnyt lukuisia evankelistan matkoja Yhdysvaltoihin vuosien 1859 ja 1877 välillä. Historialliset olosuhteet Yhdysvalloissa auttoivat opin leviämiseen, sillä Darbyn matkat ajoittuivat sisällissodan alkua edeltäviin hetkiin, sodan aikaan ja aikaan sodan jälkeen. Oppia oli helppo markkinoida, koska sodan runtelemille amerikan kristityille eskapistinen teologia kuulosti lupaavalle: heidän enää ei tarvitsisi mennä lävitse vaivanaikaa.
Yhdysvaltain sisällissota olikin Darbylle Witheringtonin sanoin ”eskatologinen jackpot” ja samalla hän saattoi myydä
jesuiitoiltaan oppimansa dispensationalistisen teologiansa täydennettynä ylöstempausopilla. Pian Dwight L. Moody tarttui oppiin ja levitti oppia muun muassa Moody Bible Institutin välityksellä. Mutta kaikkein menestyksekkäin työkalu opin levittämiseen oli Cyrus Scofieldin
Reference Bible, joka teki opista kuuluisan.
Historian opiskelu riittää, sillä on tärkeää arvoida Margaret MacDonaldin kokemusta ja Darbyn yritystä sovittaa sitä Raamattuun.
1) Darby sijoitti MacDonaldin näyn 1. Tessalonikilaiskirjeen jakeeseen 4:17, jossa löytyy sana ”temmata”. Witherington huomauttaa kreikankielen asiantuntijana, että latinankielisestä käänöksessä käytetty sana
rapture ”temmata ylös päin” ei löydy Uuden testamentin kreikasta
harpatzw merkityskentästä. Ajatus on virheellisesti luettu englanninkieleen latinan vaikutuksesta. Ylöstempausoppi löysi siis lingvistisen pohjansa englanninkielisestä
King James Version –Raamatusta eikä Uuden testamentin alkukielestä kreikasta. Englannin kieli lainasi siis
rapture sanan latinasta. Useat englanninkieliset raamatunkäännökset ovatkin korvanneet
rapture verbin paremmalla käännösvastineella
catch up, joka suomeksi olisi tempaamisen sijaan ”saavuttaa” tai ”tavoittaa”. Valitettavasti suomenkieliset käännökset säilyttävät temmata-ajatuksen. Ehkä paras käännösvaihtoehto olisi:
Sama Herraa saapuu alas taivaasta….Sitten me, jotka olemme jäljellä, tavoitetaan pilvissä, yläilmassa tervehtimään Herraa.
On merkille pantavaa, että sekä John Darby että Cyrus Scofield olivat teologiassa maallikoita eivätkä hallinneet Raamatun alkukieliä. Näin heidän oppinsa ei kestä alkutekstistä kreikankielen tarkastelua. Samalla tavoin on ymmärrettävää, että oppi jatkaa voittokulkuaan juuri niiden kirjoissa, jotka eivät hallitse alkukieliä.
2) Kreikankieli esittää ajatuksen kokoamisesta saapuvaa Herraa tervehtimään. Tätä kielikulttuurillista seikkaa olenkin jo aiemmin käsitelly tässä
blogissa.
3) Kysymys henkilökohtaisen, profetaalisen kokemuksen arvioinnista Raamatun valossa on tarpeellinen. Ylöstempausopin juuri on kahdessa historian oikussa: MacDonaldin kokemuksessa ja Darbyn onnistuneessa markkinoinnissa sodanajan jälkeisessä Amerikassa.
