joko vai ei vieläkän

Palstoja tutkimalla voi vain havaita, että lapsi tulee ensi yönä tai ehkä neljän viikon päästä. Malttamaton ei jaksaisi enää odottaa. Tänään rv 38+3, mutta ennakoivat merkit ovat jo alkaneet ja olokin on sen mukainen, että saisi tulla jo. Noin viikko sitten tuli ensimmäinen pala limatulppaa ja vielä sitä tänäänkin on tullut. kaksi päivää sitten lääkäri totesi kohdunkaulan olevan 1,5cm, kohdunsuun 3cm auki ja pehmennyt. Sisätutkimuksen jälkeen supistuksia tullut todella paljon ja sitä ennen ei juuri lainkaan koko raskauden aikana. Samalla alkoivat menkkamaiset kivut, jotka helpottavat hetkittäin. Öisin saan kyllä nukuttua hyvin.

Eli onko lähellä =)
 
Voi olla että onkin lähellä. Minulla ei ollut mitään tuntemuksia, paitsi kivuttomat spistukset ehkä pari kolme kertaa päivässä, kuitenkin synnytystapa-arviossa oli noin 3cm auki. Synnytykseen lähdettiin 7.6 kun laskettuaika olisi ollut 15.6, synnytys mulla alkoi kotona keskellä kirkasta päivääkun katselin Ally McBealia sohvalla. Yht'äkkiä tuntui kuin olisi tullut kamala määrä pissaa housuun, eikä sen tuleminen loppunut kun vasta pojan olessa maailmassa, toki määrä väheni :D
 

Yhteistyössä